Lue keskustelun säännöt.
Mielenterveys ongelmat ja epätoivo...
07.06.2022 |
Olen 17-vuotias nuori, jolla on masennus, ahdistus, bed (binge eating disorder), asperger ja mahdollisesti kakkostyypin kaksisuuntainen mielialahäiriö (testit vielä kesken). Asperger tietenkin ollut syntymästä lähtien, mutta jo pienenä lapsena alkoi masennus ja ahdistus, en ole varma koska mutta 8-vuotiaana oli ensimmäinen itsemurhayritys, joten ennen sitä. Koko lapsuuden ja nuoruuden olen siis näistä kärsinyt, syönyt lääkkeitä ja käynyt lasten- ja nuorisopsykiatrialla tutkimuksissa ja nyt tämän vuoden ajan puhumassa psykiatriselle sairaanhoitajalle kerran viikossa tai kahdessa. N. kaksi kuukautta sitten yritin itsemurhaa uudestaan ja jouduin päivystykseen jossa olin yön yli. En päässyt osastolle. Koen että en jaksa enää taistella. En saa terapiaa (ellen toki etsisi yksityistä ja maksaisi itse mutta yksin asuvalla opiskelijalla ei siihen rahaa ole). Sairaanhoitajan käynnit tuntuvat olevan vain sitä varten että katsotaan olenko elossa ja aionko olla seuraavaan käytiin asti. Lääkkeet tasoittavat mielialaa hieman mutta eivät auta erityisemmin. Osastollekkaan en pääse, tuntuu järjettömältä ettei edes itsemurhayrityksen jälkeen päässyt. Psyykkinen kipu on musertavaa ja voimat loppuvat yrittämiseen. En tiedä enää mitä tehdä.
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sähkösokkihoito? Psykedeeliset hoitomuodot? Itse varmaan kokeilisin noita, jos mikään muu ei auta.
Anteeksi jos arka/epäsopiva kysymys, mutta voiko jo 8-vuotias todella osata yrittää tappaa itsensä ja haluta sitä? En muista miltä tuntu olla 8v tai mitä ymmärsin siinä iässä.
Olen yrittänyt saada mitä vaan hoitoa mitä mulle voitaisiin antaa, nuorisopsykiatrialta siis kysellyt ja anellut mutta mitään ei suostuta antamaan. Ja siis joo, mulla oli jo lapsena niin musertava paha olo et halusin kuolla, kerran sillon yritin mutta useasti mietin. Eikä se ole lähtenyt pois vieläkään. Ap
Teini-iän jälkeen saattaa helpottaa hiukan luonnostaan. Myös hoitovaihtoehdot varmaan lisääntyvät, sillä en ole varma annetaanko sähkösokkihoitoa noin nuorille.
Psykedeeliset sienet taas ovat laittomia Suomessa ainakin vielä, mutta niitä tutkitaan. Käyttäjäkokemukset kuulostavat vakuuttavilta. En ole itse ainakaan vielä uskaltanut kokeilla, mutta harkitsen masennukseen ja ahdistukseen.
Oletko kokeillut olisiko self help-kirjoista tai itse perehtyen psykoedukaatiosta mitään apua? Oletko tietoinen esim dissosiaatiosta, traumoista ja niiden vaikutuksesta ihmiseen, cptsd:stä, narsismista, tunnelukoista ja muista psyyken defensseistä sekä muista tuollaisista asioista, joihin perehtyminen voisi ainakin lisätä itseymmärrystä ja siten ehkä vähän helpottaa oloakin, jos esim jokin noista luettelemistani asioista koskee elämääsi?
Olen osaan noista joskus perehtynyt tarkemmin, mutta voisin kyllä uudestaan kun ei ne asiat enää muistu mieleen. Kiitos, tuosta voi oikeasti olla paljon hyötyä mulle
Kiva, jos jotain hyötyä. Itsellä ei ollut tuossa iässä oikein mitään tietoakaan vielä, ja tuollaisten kautta olen kuitenkin jotain ymmärrystä ja selkeyttä tilanteeseeni saanut.
Jos kaipaat yhteisöllisyyttä (asperger-piirteisille se ei kai ole itsestäänselvyys), niin netistä löytyy autismiyhteisöjä ja uskontojen uhrit-yhdistyksestä voisi olla muutenkin apua. Sieltä saa ainakin tietoakin.
Kiintymyssuhdemalleihin ja niiden vaikutukseen myöhemmässä elämässä kannattaa myös perehtyä. Kaikista noista löytyy runsaasti tietoa googlaamalla ja kirjoista.
Okei, täytyykin katsoa. Yhteisöllisyyttä kyllä kaipaan, seuraa ja ystäviä myös. Yksin olosta en oikein pidä, siinä eroan stereotyyppisestä aspergerista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kriteerit hoitokotiin pääsemiseksi tai kotiavun saamiseksi eivät täyty, sinulla ilmeisesti on jonkin verran toimintakykyä jäljellä.
Et ole niin toivottomassa tilassa kuin luulet?Sinä selviät! Nyt vain keksit, mitä haluaisit harrastaa.
Asuin pari vuotta hoitokodissa sairaalajakson jälkeen ja se oli varsin raskasta aikaa, tiukka päivärytmi aamukahdeksasta iltapäivä neljään. Kotona pääsee paljon helpommalla. Tukea ei saa samalla tavalla, mutta on hyödyksi, jos harrastaa jotain ja käy ulkona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei taida täälläkään ottaa tosissaan minua... En ymmärrä miksi en saa apua eikä kukaan usko tuskaani, olen niin väsynyt taistelemaan. Mulla on kaikki noi psykiatrien diagnoosit taustalla ja kaksi itsemurhayritystä, enkä silti saa apua. Johtuuko se siitä että olen nuori? Vai mistä? Koska en enää pärjää yksin enkä tiedä mitä tehdä
Minä ottaisin tosissaan jos olisin hoitava taho. Tiedän miltä tuntuu kun ei oteta tosissaan ja vähätellään. Se vie loputkin ihmisarvosta.
On vaikea käsittää miksi se on niin yleistä että ei oteta tosissaan eikä haluta antaa hoitoa:/ se kuitenkin on selvä että helpommalla pääsisi yhteiskuntaan kun apua annettaisiin eikä niin moni sitten joutuisi sairaseläkkeelle tai muuten pois työelämästä tai kuolisi pois.
Vierailija kirjoitti:
Jos kriteerit hoitokotiin pääsemiseksi tai kotiavun saamiseksi eivät täyty, sinulla ilmeisesti on jonkin verran toimintakykyä jäljellä.
Et ole niin toivottomassa tilassa kuin luulet?Sinä selviät! Nyt vain keksit, mitä haluaisit harrastaa.
Asuin pari vuotta hoitokodissa sairaalajakson jälkeen ja se oli varsin raskasta aikaa, tiukka päivärytmi aamukahdeksasta iltapäivä neljään. Kotona pääsee paljon helpommalla. Tukea ei saa samalla tavalla, mutta on hyödyksi, jos harrastaa jotain ja käy ulkona.
Toimintakykyä on sen verran että saan pari kertaa viikossa käytyä suihkussa ja kaupassa, muuten en juuri jaksa sängystä nousta. Ap
Mun sydän särkyy sun viestistä, AP. Oma tytär on sua vuotta vanhempi, sairastui tosi vakavaan masennukseen, itsetuhoinen, 14v. Todella vaikea päästä hoitoon! Joka paikassa pulaa paikoista. Nyt on neljäs masennuslääke kokeilussa, tämä tuntuu vihdoin vähän auttavan. Ja ikä, kypsyminen.
Sinun _täytyy_ saada apua. Olisiko sinulla ketään jota voisit pyytää tukihenkilöksi, taistelemaan sinulle hoitoa! Kerro sille hoitajalle kaikki, sun on pakko saada apua!! Kun noita juttuja on niin monta. Jos sulla on bipolaari, niin siihen ei masennuslääke auta. Mutta jos diagnoosi varmistuu, saat sopivamman lääkkeen.
Pieni juttu vielä. Ostimme tytölle marsuja, joita hoiti. Netissä tutustui muihin harrastajien. Sittemmin hankinnan koiran. Hän on hoitanut sitä todella paljon. Uskon että lemmikkien hoitamisella on iso rooli siinä että hän voi nyt paremmin.
Olisiko sinun mahdollista olla eläinten kanssa? Saada lemmikki?
Ajattelen sinua ja jos uskoisin, rukoilisin puolestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
17 v yksin asuva ahdistunut ja masentunut opiskelija - hankala yhdistelmä. Mites suhde vanhempiin?
Sujuvatko opinnot ja miten opiskelukavereiden kanssa menee?
Aspergeriin ei ole apua, useimmiten ongelmat liittyy toimimattomiin vuorovaikutustilanteisiin ja joustamattomaan käyttäytymiseen eli ikuiseen taisteluun. Pääsääntöisesti hoitohenkilöstö ei ymmärrä autista eikä autistinen hoitohenkilökuntaa, tiedän omasta kokemuksesta. Vuorovaikutus ei vaan toimi, sama kavereiden kanssa, joutuu helposti kiusatuksi tai hyväksikäytetyksi.
Itsellä helpotti armeija, menin hiukan etuajassa kun en todellakaan tiennyt mitä tehdä, opintoja en sietänyt. Aluksi oli hyvinkin hankalaa kun oli hiukan heikko kunto, mutta kun totuin mukisematta tekemään mitä käskettiin niin pärjäsin hyvin aliupseerikoulut ja muut.
Kirjoitat hyvin ja vaikutat kaikin puolin fiksulta. Löytyykö netistä jotain tervehenkustä tukiyhteislä? Tai vaan jotain harrastus yhteisöä, jos sinua joku kuitenkin kiinnostaisi. Entä ryhmämuotoinen tuki? Ja monia kolmannen sektorin yhteisöjä.
Kun alat voida paremmin, saat apua ja oikeat lääkkeet, asiat lähtevät muuttumaan. Ehkä voit myöhemmin vielä lähteä opiskelemaan. Yliopistossa on paljon adperger-ihmisiä. Tai jotain muuta. Tarvitset yhteisön, ja hoitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.kela.fi/kuntoutuspsykoterapia
Minusta sinä ainakin tänne kertomiesi tietojen perusteella täytät nuo kriteerit. Omasta ja muiden kohtalotoverien kokemuksesta voin kertoa, että hävyttömän usein psykiatrian poliklinikoilla annetaan väärää tietoa psykoterapiaan hakeutumisesta. Minutkin koitti sairaanhoitaja vakuuttaa siitä, etten muka jaksaisi käydä terapiassa (eipä se eroa mitenkään sairaanhoitajan luona käymisessä, paitsi terapeutti on paljon pätevämpi). Mutta lääkäri oli eri mieltä ja kirjoitti B-lausunnon kelaan, löysin hyvän terapeutin jonka kanssa ollaan käyty lapsuudentraumoja läpi ja olen hyötynyt paljon. Ainoa harmittava asia oli se, etten hakeutunut terapiaan aiemmin kun annettiin virheellisesti ymmärtää etten sinne voisi päästä.
Olisiko sinun mahdollista päästä vaikka sosiaalityöntekijän juttusille? Hän saattaisi tietää enemmän esim. nepsykuntoutuksista yms mitä voisit hakea aspergerin perusteella. Toivotan paljon tsemppiä ja voimia sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kriteerit hoitokotiin pääsemiseksi tai kotiavun saamiseksi eivät täyty, sinulla ilmeisesti on jonkin verran toimintakykyä jäljellä.
Et ole niin toivottomassa tilassa kuin luulet?Sinä selviät! Nyt vain keksit, mitä haluaisit harrastaa.
Asuin pari vuotta hoitokodissa sairaalajakson jälkeen ja se oli varsin raskasta aikaa, tiukka päivärytmi aamukahdeksasta iltapäivä neljään. Kotona pääsee paljon helpommalla. Tukea ei saa samalla tavalla, mutta on hyödyksi, jos harrastaa jotain ja käy ulkona.Toimintakykyä on sen verran että saan pari kertaa viikossa käytyä suihkussa ja kaupassa, muuten en juuri jaksa sängystä nousta. Ap
Ehkä palvelut ovat nykyään ruuhkautuneet. Sekin voi vaikuttaa, missä päin Suomea asuu. Hoitojaksostani on aikaa, mutta siellä oli kaikenlaista toimintaa: ruoanlaittoa, siivousta, kaupassa käyntiä, kävelyretkiä, pyöräilyä, käsitöitä, askartelua, marjojen poimimista, kukkien hoitoa, piirtämistä, maalausta, tuolijumppaa, keskusteluryhmiä ym. Ei aina innostanut, mutta tuli parempi olo, kun teki jotain.
Vaikean masennuksen sairastaneena ymmärrän kyllä, että sängystä on vaikea päästä ylös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun sydän särkyy sun viestistä, AP. Oma tytär on sua vuotta vanhempi, sairastui tosi vakavaan masennukseen, itsetuhoinen, 14v. Todella vaikea päästä hoitoon! Joka paikassa pulaa paikoista. Nyt on neljäs masennuslääke kokeilussa, tämä tuntuu vihdoin vähän auttavan. Ja ikä, kypsyminen.
Sinun _täytyy_ saada apua. Olisiko sinulla ketään jota voisit pyytää tukihenkilöksi, taistelemaan sinulle hoitoa! Kerro sille hoitajalle kaikki, sun on pakko saada apua!! Kun noita juttuja on niin monta. Jos sulla on bipolaari, niin siihen ei masennuslääke auta. Mutta jos diagnoosi varmistuu, saat sopivamman lääkkeen.
Pieni juttu vielä. Ostimme tytölle marsuja, joita hoiti. Netissä tutustui muihin harrastajien. Sittemmin hankinnan koiran. Hän on hoitanut sitä todella paljon. Uskon että lemmikkien hoitamisella on iso rooli siinä että hän voi nyt paremmin.
Olisiko sinun mahdollista olla eläinten kanssa? Saada lemmikki?
Ajattelen sinua ja jos uskoisin, rukoilisin puolestasi.
Ei oikein ole, olen itse koittanut saada hoitoa mutta kuten tossa alaotuksessa kerroin nii en ole juurikaan saanut. Mä oon tosi eläinrakas ja haluaisin hirveesti lemmikin mutta mun asuntoon ei saa otta :( sit ku täytän 18 ja pakollinen asumisaika täällä loppuu niin aion kyllä muuttaa ja hankkia kissan. Kiitos hirveästi.
Vierailija kirjoitti:
17 v yksin asuva ahdistunut ja masentunut opiskelija - hankala yhdistelmä. Mites suhde vanhempiin?
Sujuvatko opinnot ja miten opiskelukavereiden kanssa menee?
Aspergeriin ei ole apua, useimmiten ongelmat liittyy toimimattomiin vuorovaikutustilanteisiin ja joustamattomaan käyttäytymiseen eli ikuiseen taisteluun. Pääsääntöisesti hoitohenkilöstö ei ymmärrä autista eikä autistinen hoitohenkilökuntaa, tiedän omasta kokemuksesta. Vuorovaikutus ei vaan toimi, sama kavereiden kanssa, joutuu helposti kiusatuksi tai hyväksikäytetyksi.
Itsellä helpotti armeija, menin hiukan etuajassa kun en todellakaan tiennyt mitä tehdä, opintoja en sietänyt. Aluksi oli hyvinkin hankalaa kun oli hiukan heikko kunto, mutta kun totuin mukisematta tekemään mitä käskettiin niin pärjäsin hyvin aliupseerikoulut ja muut.
Suhde vanhempiin on huono, se onkin syy sille miksi asun yksin. Opiskelen toista vuotta lähihoitajaksi, aluksi meni hyvin ja mulla oli muutama kaverikin, mutta nyt tän vuoden kevätlukukausi meni huonosti, olin saikulla paljon. Ja kun valittiin osaamisalat jotka nyt keväällä alko nii kaveritkin lähti. Muiden luokkakavereiden kanssa en oikein ole jutellut tai muuta, usea kiusaa mua ja osa syrjii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitat hyvin ja vaikutat kaikin puolin fiksulta. Löytyykö netistä jotain tervehenkustä tukiyhteislä? Tai vaan jotain harrastus yhteisöä, jos sinua joku kuitenkin kiinnostaisi. Entä ryhmämuotoinen tuki? Ja monia kolmannen sektorin yhteisöjä.
Kun alat voida paremmin, saat apua ja oikeat lääkkeet, asiat lähtevät muuttumaan. Ehkä voit myöhemmin vielä lähteä opiskelemaan. Yliopistossa on paljon adperger-ihmisiä. Tai jotain muuta. Tarvitset yhteisön, ja hoitoa.
En ole ainakaan löytänyt sellaista tukiyhteisöä, se olisi kyllä mukava. Aion kyllä mennä amiksen jälkeen yliopistoon opiskelemaan, mutta alat jotka mua kiinnostaa on vaikeita päästä sisään ja opiskella nii ehdottomasti haluan mielenterveyden parempaan kuntoon ennen sitä että voin ottaa kaiken irti.
Vierailija kirjoitti:
Mutta lääkäri oli eri mieltä ja kirjoitti B-lausunnon kelaan, löysin hyvän terapeutin jonka kanssa ollaan käyty lapsuudentraumoja läpi ja olen hyötynyt paljon.
Millähän rahalla sen terapian maksaa, kun ei meinaa välillä riittää edes ruokaan ja lääkkeisiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
https://www.kela.fi/kuntoutuspsykoterapia
Minusta sinä ainakin tänne kertomiesi tietojen perusteella täytät nuo kriteerit. Omasta ja muiden kohtalotoverien kokemuksesta voin kertoa, että hävyttömän usein psykiatrian poliklinikoilla annetaan väärää tietoa psykoterapiaan hakeutumisesta. Minutkin koitti sairaanhoitaja vakuuttaa siitä, etten muka jaksaisi käydä terapiassa (eipä se eroa mitenkään sairaanhoitajan luona käymisessä, paitsi terapeutti on paljon pätevämpi). Mutta lääkäri oli eri mieltä ja kirjoitti B-lausunnon kelaan, löysin hyvän terapeutin jonka kanssa ollaan käyty lapsuudentraumoja läpi ja olen hyötynyt paljon. Ainoa harmittava asia oli se, etten hakeutunut terapiaan aiemmin kun annettiin virheellisesti ymmärtää etten sinne voisi päästä.
Olisiko sinun mahdollista päästä vaikka sosiaalityöntekijän juttusille? Hän saattaisi tietää enemmän esim. nepsykuntoutuksista yms mitä voisit hakea aspergerin perusteella. Toivotan paljon tsemppiä ja voimia sinulle!
Mulla on se psyk sairaanhoitaja sanonu sille ei ja psykiatri myös, mutta yritän kyllä kokoajan että pääsisin terapiaan. Olen kokeillut myös käydä muilla lääkäreillä mutta koska mulla on se oma psykiatri nii ne ei oo halunnu puuttua mielenterveyteen liittyviin lääkäriasioihin... Täytyy selvittää, en ollutkaan ajatellut noita nepsykuntoutuksia yms. Kiitos
Vertaistukiryhmiä löytynee netistä. Ihan livenäkin voi tavata muita Aspergereja mm.omassa kotikaupungissani on esim.lautapelikerho. Entäs ns.matalan kynnyksen kokoontumispaikkoja mielenterveyden häiriöistä kärsiville. Ja harrastus vaikkapa taiteen parista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta lääkäri oli eri mieltä ja kirjoitti B-lausunnon kelaan, löysin hyvän terapeutin jonka kanssa ollaan käyty lapsuudentraumoja läpi ja olen hyötynyt paljon.
Millähän rahalla sen terapian maksaa, kun ei meinaa välillä riittää edes ruokaan ja lääkkeisiin?
Mulla on Siitä hyvä tilanne että saan nuorten kuntoutukea, vammaistukea ja asumistukea eli jos saisin sen kelan kuntoutuspsykoterapian niin mulla ehkä voisi olla varaa siihen, riippuen toki et sattuuko vapaana olemaan psykoterapeuttia joka ei veloita aivan älyttömiä, niitä kohtuuhintaisiakin kun kuitenkin on. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vertaistukiryhmiä löytynee netistä. Ihan livenäkin voi tavata muita Aspergereja mm.omassa kotikaupungissani on esim.lautapelikerho. Entäs ns.matalan kynnyksen kokoontumispaikkoja mielenterveyden häiriöistä kärsiville. Ja harrastus vaikkapa taiteen parista.
Täytyy koittaa etsiä. Mun kotikaupungissa ei taida olla livenä ainakaan mitään :(. Ja noita matalan kynnyksen kokoontumispaikka mielenterveyden häiriöistä kärsiville on vaan täysi-ikäisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta lääkäri oli eri mieltä ja kirjoitti B-lausunnon kelaan, löysin hyvän terapeutin jonka kanssa ollaan käyty lapsuudentraumoja läpi ja olen hyötynyt paljon.
Millähän rahalla sen terapian maksaa, kun ei meinaa välillä riittää edes ruokaan ja lääkkeisiin?
Itse asiassa terapian omavastuuosuudet otetaan huomioon toimeentulotukilaskelmassa välttämättöminä terveydenhuoltomenoina siinä missä sairaalalaskut, lääkkeet yms. Mutta alaikäisen kohdalla katsotaan tietenkin vanhempien olevan elatusvelvollisia.
Kokeile ehdottomasti uloste siirtoa, psyykkisesti terveeltä ihmiseltä. Voi olla, että olet saanut jo synnytyksessä huonot suolistobakteerit. Tai vaihtoehtoisesti panosta hyviin suolistobakteereihin. Ravintoterapeutti on aivan välttämätön.
Kokonaisuutta pitää tukea. Mukavat ystävät, mielekästä tekemistä. Monipuolinen ravinto, riittävä yöuni. Liikunta. Antioksidantti klinikan verikokeet, joiden perusteella puutteet hoidetaan lääkkeellisillä annoksilla.
Aloita heti kalanmaksaöljyllä, jos sinulla on hyvät tromposyytit.
Ikä auttaa vasta vähän myöhemmin. Kiitos, kun kirjoitit tänne.
Okei :/. Tiiätkö magneettihoidosta? Sitä käytetään Amerikassa ainakin masennuksen hoitoon kuulemma ja on osoittautunut hyödylliseksi myös esim Aspergerin "hoitoon". En tiiä vaan että miten Suomessa. Ap