Jos perheeseen syntyy pelkkiä erityislapsia ja kumpikn vanhempi ns normaali, mitä voidaan syyttää?

Autismin kirjon piirteitä tai ADD ei voi kurilla poistaa. Täysin naurettava ajatus. Sama on tuo, että he olisivat jotenkin silmätikkuina jos heillä on diagnoosi. Molemmat vanhentunutta tietoa/ajatusmalli. Kun he saavat diagnoosin on helpompi heitä tukea terapialla/avustajilla jne. Ja kyllä, heidän elämänsä helpottuu kun saavat apua omiin toimiinsa.

T. Nepsy valmentaja

Heräsin itse myöhään ja sain tietää vasta lasten hankkimisen jälkeen, että itselläni on autismi ja adhd. Jos olisin tämän tiennyt ennen lapsia niin olisin säästänyt lapset tältä helvetiltä. Ei näitä tutkittu omassa lapsuudessa/nuoruudessa. Valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän vanhempien omassa lapsuudessa ei vielä juurikaan ollut erityislapsia. Esimerkiksi vuosituhannen vaihteessa harva oli kuullutkaan moista käsitettä. Suhtautuminen oli siihen aikaan aivan eri, esimerkiksi uhmakasta lasta lähtökohtaisesti kuritettiin jotta saatiin uhma pois eikä suinkaan viety lasta lääkäriin diagnosoitavaksi uhmakkuushäiriön tai adhd:n varalta niin kuin nykyisin tehdään.

Ja silloin toimittiin oikein, remmiä se häirikkökakara tarvitsee eikä mitään muodikasta kirjainyhdistelmää. Kohta raiskaajillekkin keksitään joku muodikas häirödiagnoosi

Vierailija kirjoitti:

Heräsin itse myöhään ja sain tietää vasta lasten hankkimisen jälkeen, että itselläni on autismi ja adhd. Jos olisin tämän tiennyt ennen lapsia niin olisin säästänyt lapset tältä helvetiltä. Ei näitä tutkittu omassa lapsuudessa/nuoruudessa. Valitettavasti.

Ei ole, nuo ovat vain nykyään muodikkaita diagnooseja, joilla hyväksytetään häirikkökakaran käytös ja päästetään vanhempi vastuusta. Erityislapsi tarvitsee erityistä kuria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neljännen ongelmalapsen kohdalla olisin kyllä jo huolissani vanhempien harkintakyvystä. Miksi toistaa samaa "virhettä" useammin kuin kerran? Jos ensimmäinen lapsi on ongelmainen ymmärrän toisen tekemisen. mutta kolmas peräkkäin on jo kohtalon uhmaamista. Neljännestä puhumattakaan.

Nepsy-ongelmat ilmenevät viiveellä, varsinkin lievemmät.

Hyvinkin ehtii pyöräyttää 4-5 lasta, ennen kuin huomaa, että kaikilla on jotain pielessä.

Sitten alkaa huomaamaan piirteitä itsessään/puolisossaan...

Minun lapsillani yhdellä tuli vasta lukiossa ilmi lukivaikeus, ADHD ja asperger-piirteitä.

Mitä tarkoittaa ADHD ja asperger-piirteet? Ei kuitenkaan diagnoosiin asti?

Siis koulupsykologin tekemän testien mukaan lapsellani on

A) lukivaikeus

B) ADHD

C) piirteitä aspergerin syndroomasta, mutta ei

diagnoosirajan ylittävää määrää

Nämä eivät sinänsä riitä kai viralliseen diagnoosiin, pitäisi käydä psykiatrian poliklinikalla pitkät ja huolelliset tutkimukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neljännen ongelmalapsen kohdalla olisin kyllä jo huolissani vanhempien harkintakyvystä. Miksi toistaa samaa "virhettä" useammin kuin kerran? Jos ensimmäinen lapsi on ongelmainen ymmärrän toisen tekemisen. mutta kolmas peräkkäin on jo kohtalon uhmaamista. Neljännestä puhumattakaan.

Mieheni on  vähän semmonen "Hosuli" mutta  kävi silti lukion ja on pärjännyt hyvin elämässä. Enemmän mnulla on ollut vaikeaa lukihäiriöni kanssa, joka ei siis periydy.  Kun poikakolmikkomme sai  peräkanaa diagnoosit ( ADHD, ADHD ja kehitysviivästymä, ADD)  mies meni itsekin tutkittavaksi ja hänellä todettiin ADD. 

Teillähän on muotidiagnooseja perhe täynnä, on varmasti mukava kehua muille lastesi muodikkailla kirajinyhdistelmillä.

Vierailija kirjoitti:

Jos KAIKILLA lapsilla on jotain häikkää, ja vanhemmat tiettävästi täysin normaaleja (koulut pystyneet hoitamaan ja sosiaaliset suhteet kunnossa), epäilen että vika ei olekaan lapsissa vaan perheen sisäisissä suhteissa ja tavassa kasvattaa lapsia. Huono/ olematon vanhemmuus siis.

Tiesitkös että autismi, adhd jne. kehityshäiriöt ovat neurologisia ja kasvatuksella ei ole niihin mitään vaikutusta

Vierailija kirjoitti:

Autismin kirjon piirteitä tai ADD ei voi kurilla poistaa. Täysin naurettava ajatus. Sama on tuo, että he olisivat jotenkin silmätikkuina jos heillä on diagnoosi. Molemmat vanhentunutta tietoa/ajatusmalli. Kun he saavat diagnoosin on helpompi heitä tukea terapialla/avustajilla jne. Ja kyllä, heidän elämänsä helpottuu kun saavat apua omiin toimiinsa.

T. Nepsy valmentaja

Eivät ne poistukaan kurilla, mutta ne eivät näy ulkopuoliselle yhtä helposti, jos kuri on ollut kova. Sellainen ihminen oppii piilottelemaan ja jopa hallitsemaan niitä äärimmäisiä tai normaalista poikkeavia tuntemuksia. Oikeasti ihminen on yhtä autistinen tai ADHD edelleen, mutta suurempi osa heistä feikkaa normaalia kovan kurin seurauksena (=Suomi vielä 1980-luvulle saakka).

Vierailija kirjoitti:

Rokotteiden alumiini ja elohopea.

Kas kun ei koronarokotetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neljännen ongelmalapsen kohdalla olisin kyllä jo huolissani vanhempien harkintakyvystä. Miksi toistaa samaa "virhettä" useammin kuin kerran? Jos ensimmäinen lapsi on ongelmainen ymmärrän toisen tekemisen. mutta kolmas peräkkäin on jo kohtalon uhmaamista. Neljännestä puhumattakaan.

Mieheni on  vähän semmonen "Hosuli" mutta  kävi silti lukion ja on pärjännyt hyvin elämässä. Enemmän mnulla on ollut vaikeaa lukihäiriöni kanssa, joka ei siis periydy.  Kun poikakolmikkomme sai  peräkanaa diagnoosit ( ADHD, ADHD ja kehitysviivästymä, ADD)  mies meni itsekin tutkittavaksi ja hänellä todettiin ADD. 

Teillähän on muotidiagnooseja perhe täynnä, on varmasti mukava kehua muille lastesi muodikkailla kirajinyhdistelmillä.

Ota diureetti, jospa se kusi tulisi päästä pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neljännen ongelmalapsen kohdalla olisin kyllä jo huolissani vanhempien harkintakyvystä. Miksi toistaa samaa "virhettä" useammin kuin kerran? Jos ensimmäinen lapsi on ongelmainen ymmärrän toisen tekemisen. mutta kolmas peräkkäin on jo kohtalon uhmaamista. Neljännestä puhumattakaan.

Mieheni on  vähän semmonen "Hosuli" mutta  kävi silti lukion ja on pärjännyt hyvin elämässä. Enemmän mnulla on ollut vaikeaa lukihäiriöni kanssa, joka ei siis periydy.  Kun poikakolmikkomme sai  peräkanaa diagnoosit ( ADHD, ADHD ja kehitysviivästymä, ADD)  mies meni itsekin tutkittavaksi ja hänellä todettiin ADD. 

Teillähän on muotidiagnooseja perhe täynnä, on varmasti mukava kehua muille lastesi muodikkailla kirajinyhdistelmillä.

Kuulostaa siltä kuin kadehtisit toisten nepsy-ongelmia? Voiko olla mahdollista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heräsin itse myöhään ja sain tietää vasta lasten hankkimisen jälkeen, että itselläni on autismi ja adhd. Jos olisin tämän tiennyt ennen lapsia niin olisin säästänyt lapset tältä helvetiltä. Ei näitä tutkittu omassa lapsuudessa/nuoruudessa. Valitettavasti.

Ei ole, nuo ovat vain nykyään muodikkaita diagnooseja, joilla hyväksytetään häirikkökakaran käytös ja päästetään vanhempi vastuusta. Erityislapsi tarvitsee erityistä kuria.

Esim. autistit eivät kyllä yleensä ole ollenkaan häirikköjä. Päinvastoin. Voivat olla puhumattomia ja syrjään hakeutuvia. Voi olla kiltti suorittaja, jolla on vaikeuksia oppia. Mitenkä sellaisen saat kurittamalla normaaliksi.

Päihteet raskausaikana, myös passiivinen tupakointi.

Hapenpuute synnytyksen ja raskauden aikana, syynä esim. tukostaipumus, istukan ongelmat, väärä tarjonta jne.

Kieroon kasvattaminen esim. väkivallalla ja laiminlyönneillä.

Ehkä yleisin syy kuitenkin ihan vaan geenien yhteensopimattomuus. Molemmat kantaa resessiivisenä ominaisuuksia, jotka huonolla tuurilla yhdistyvät jokaisessa lapsessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulospäin huono kasvatus ja huonot olosuhteet kotona (lasten kaltoinkohtelu psyykkisesti ja/tai fyysisesti) näyttää ulospäin ihan samalta kuin hoitamaton adhd.

Monella ADHD diagnosoidaan vasta lukiossa tai yliopistossa.

Käytös 9 ja ka 9,5. Älykäs ADHD pystyy kompensoimaan oireita pitkälle, kunnes kuormitus kasvaa liian suureksi.

Joo? Jos siis OIKEASTI on adhd, voi hyvinkin olla noin. Mutta jos pienempi lapsi käyttäytyy kuin olisi adhd, näyttää laiminlyönti ja kaltoinkohtelu ihan samalta kuin jos lapsella olisi neuropsykiatrinen häiriö. Ammatillaisenkin on vaikea erottaa jos vanhemmat peittelevät hyvin omaa osuuttaan. Vieraita silmiä kun ei siellä kodin seinien sisäpuolella ole näkemässä mitä siellä tapahtuu ja miten lapsia kohdellaan.

Vaikka adhd:n syntymekanismia ei täysin vielä tunneta, uusin tutkimustieto puoltaa vahvaa yhteyttä kasvuiän traumoihin ja stressiin.

Yhdelläkin mt-ongelmaisella sukulaisella on kolme 'nepsylasta', ja jaksaa valittaa miten yhteiskunta ei ymmärrä miten tällainen neurobiologinen tila nyt vain tekee joistain lapsista erityisiä. Koskaan en ole kuullut pohdintaa siitä, miten oma varsin puutteellinen vanhemmuus, mielenterveys tai varsin sotkuinen ero lasten isästä on mahtanut vaikuttaa lapsiin. Samoin omat alkoholistivanhempani ovat täysin sokeita sille, miten heidän sekoilunsa on aiheuttanut minulle jatkuvan turvattomuudentunteen, vaikeuden rentoutua ja tarpeen tarkkailla ympäristöä jatkuvasti. Ei varmaan tarvitse sanoa, että keskittyminen on enemmän kuin työlästä ja kofeiinia kuluu. Epäilemättä saisin adhd-diagnoosin hetkessä. Onneksi on ollut myös mahdollisuus terapiaan.

Lisäksi haluaisin sanoa, että turvattomuus syntyy helposti ilman päihteitä, väkivaltaa ja mt-ongelmiakin. Riittää, että lapselle syntyy kokemus, että hädän hetkellä vanhempi ei ole saavutettavissa henkisesti tai fyysisesti. Lapsen kokemuksen ohittaminen ja mitätöinti ("ole nyt reipas tyttö") ja läsnäolon puute kostautuvat nopeasti. Emme me aikuisetkaan pidä siitä, kun henkilö, jolle puhumme tai lähetämme viestin jättää vastaamatta tai lähettää pitkiin viesteihin vastineeksi hymiön. Lapset ovat vielä paljon alttiimpia tällaisille laiminlyönneille, joista ei jää fyysisiä jälkiä.

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän vanhempien omassa lapsuudessa ei vielä juurikaan ollut erityislapsia. Esimerkiksi vuosituhannen vaihteessa harva oli kuullutkaan moista käsitettä. Suhtautuminen oli siihen aikaan aivan eri, esimerkiksi uhmakasta lasta lähtökohtaisesti kuritettiin jotta saatiin uhma pois eikä suinkaan viety lasta lääkäriin diagnosoitavaksi uhmakkuushäiriön tai adhd:n varalta niin kuin nykyisin tehdään.

Minkä vuosituhannen vaihteesta puhut? Et ainakaan tästä viimeisimmästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos KAIKILLA lapsilla on jotain häikkää, ja vanhemmat tiettävästi täysin normaaleja (koulut pystyneet hoitamaan ja sosiaaliset suhteet kunnossa), epäilen että vika ei olekaan lapsissa vaan perheen sisäisissä suhteissa ja tavassa kasvattaa lapsia. Huono/ olematon vanhemmuus siis.

Tiesitkös että autismi, adhd jne. kehityshäiriöt ovat neurologisia ja kasvatuksella ei ole niihin mitään vaikutusta

Tiesin, mutta voi olla niinkin että lapsilla ei ole mitään adhd:ta tai autisminkirjon häiriötä, vaan käyttäytyvät epänormaalisti huonoista kasvuoloista johtuen. Jos kaikilla lapsilla ilman oerimätaustaa muka on jokin nepsyhäiriö niin aikamoinen sattuma olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulospäin huono kasvatus ja huonot olosuhteet kotona (lasten kaltoinkohtelu psyykkisesti ja/tai fyysisesti) näyttää ulospäin ihan samalta kuin hoitamaton adhd.

Monella ADHD diagnosoidaan vasta lukiossa tai yliopistossa.

Käytös 9 ja ka 9,5. Älykäs ADHD pystyy kompensoimaan oireita pitkälle, kunnes kuormitus kasvaa liian suureksi.

Joo? Jos siis OIKEASTI on adhd, voi hyvinkin olla noin. Mutta jos pienempi lapsi käyttäytyy kuin olisi adhd, näyttää laiminlyönti ja kaltoinkohtelu ihan samalta kuin jos lapsella olisi neuropsykiatrinen häiriö. Ammatillaisenkin on vaikea erottaa jos vanhemmat peittelevät hyvin omaa osuuttaan. Vieraita silmiä kun ei siellä kodin seinien sisäpuolella ole näkemässä mitä siellä tapahtuu ja miten lapsia kohdellaan.

Vaikka adhd:n syntymekanismia ei täysin vielä tunneta, uusin tutkimustieto puoltaa vahvaa yhteyttä kasvuiän traumoihin ja stressiin.

Yhdelläkin mt-ongelmaisella sukulaisella on kolme 'nepsylasta', ja jaksaa valittaa miten yhteiskunta ei ymmärrä miten tällainen neurobiologinen tila nyt vain tekee joistain lapsista erityisiä. Koskaan en ole kuullut pohdintaa siitä, miten oma varsin puutteellinen vanhemmuus, mielenterveys tai varsin sotkuinen ero lasten isästä on mahtanut vaikuttaa lapsiin. Samoin omat alkoholistivanhempani ovat täysin sokeita sille, miten heidän sekoilunsa on aiheuttanut minulle jatkuvan turvattomuudentunteen, vaikeuden rentoutua ja tarpeen tarkkailla ympäristöä jatkuvasti. Ei varmaan tarvitse sanoa, että keskittyminen on enemmän kuin työlästä ja kofeiinia kuluu. Epäilemättä saisin adhd-diagnoosin hetkessä. Onneksi on ollut myös mahdollisuus terapiaan.

Lisäksi haluaisin sanoa, että turvattomuus syntyy helposti ilman päihteitä, väkivaltaa ja mt-ongelmiakin. Riittää, että lapselle syntyy kokemus, että hädän hetkellä vanhempi ei ole saavutettavissa henkisesti tai fyysisesti. Lapsen kokemuksen ohittaminen ja mitätöinti ("ole nyt reipas tyttö") ja läsnäolon puute kostautuvat nopeasti. Emme me aikuisetkaan pidä siitä, kun henkilö, jolle puhumme tai lähetämme viestin jättää vastaamatta tai lähettää pitkiin viesteihin vastineeksi hymiön. Lapset ovat vielä paljon alttiimpia tällaisille laiminlyönneille, joista ei jää fyysisiä jälkiä.

Kumpi on ensin, muna vai kana. Erityisaikuisen voi olla hankalampi suorittaa vanhemmuutta tai elämää yleensäkin. Näin voi vaikuttaa, että puutteellinen kasvatus on aiheuttanut lapselle ADHD:n, vaikka todellinen syy on geeniperimä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heräsin itse myöhään ja sain tietää vasta lasten hankkimisen jälkeen, että itselläni on autismi ja adhd. Jos olisin tämän tiennyt ennen lapsia niin olisin säästänyt lapset tältä helvetiltä. Ei näitä tutkittu omassa lapsuudessa/nuoruudessa. Valitettavasti.

Ei ole, nuo ovat vain nykyään muodikkaita diagnooseja, joilla hyväksytetään häirikkökakaran käytös ja päästetään vanhempi vastuusta. Erityislapsi tarvitsee erityistä kuria.

Tai sitten on jo saanut vähän liikaakin kuritusta, ja siksi käytös on mitä on? Tietysti on myös ihan oikeasti neuropsykiatrisia häiriöitä, mutta ei pidä sulkea silmiä siltä tosiasialta, että on myös täysin kelvottomia vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulospäin huono kasvatus ja huonot olosuhteet kotona (lasten kaltoinkohtelu psyykkisesti ja/tai fyysisesti) näyttää ulospäin ihan samalta kuin hoitamaton adhd.

Monella ADHD diagnosoidaan vasta lukiossa tai yliopistossa.

Käytös 9 ja ka 9,5. Älykäs ADHD pystyy kompensoimaan oireita pitkälle, kunnes kuormitus kasvaa liian suureksi.

Joo? Jos siis OIKEASTI on adhd, voi hyvinkin olla noin. Mutta jos pienempi lapsi käyttäytyy kuin olisi adhd, näyttää laiminlyönti ja kaltoinkohtelu ihan samalta kuin jos lapsella olisi neuropsykiatrinen häiriö. Ammatillaisenkin on vaikea erottaa jos vanhemmat peittelevät hyvin omaa osuuttaan. Vieraita silmiä kun ei siellä kodin seinien sisäpuolella ole näkemässä mitä siellä tapahtuu ja miten lapsia kohdellaan.

Vaikka adhd:n syntymekanismia ei täysin vielä tunneta, uusin tutkimustieto puoltaa vahvaa yhteyttä kasvuiän traumoihin ja stressiin.

Yhdelläkin mt-ongelmaisella sukulaisella on kolme 'nepsylasta', ja jaksaa valittaa miten yhteiskunta ei ymmärrä miten tällainen neurobiologinen tila nyt vain tekee joistain lapsista erityisiä. Koskaan en ole kuullut pohdintaa siitä, miten oma varsin puutteellinen vanhemmuus, mielenterveys tai varsin sotkuinen ero lasten isästä on mahtanut vaikuttaa lapsiin. Samoin omat alkoholistivanhempani ovat täysin sokeita sille, miten heidän sekoilunsa on aiheuttanut minulle jatkuvan turvattomuudentunteen, vaikeuden rentoutua ja tarpeen tarkkailla ympäristöä jatkuvasti. Ei varmaan tarvitse sanoa, että keskittyminen on enemmän kuin työlästä ja kofeiinia kuluu. Epäilemättä saisin adhd-diagnoosin hetkessä. Onneksi on ollut myös mahdollisuus terapiaan.

Lisäksi haluaisin sanoa, että turvattomuus syntyy helposti ilman päihteitä, väkivaltaa ja mt-ongelmiakin. Riittää, että lapselle syntyy kokemus, että hädän hetkellä vanhempi ei ole saavutettavissa henkisesti tai fyysisesti. Lapsen kokemuksen ohittaminen ja mitätöinti ("ole nyt reipas tyttö") ja läsnäolon puute kostautuvat nopeasti. Emme me aikuisetkaan pidä siitä, kun henkilö, jolle puhumme tai lähetämme viestin jättää vastaamatta tai lähettää pitkiin viesteihin vastineeksi hymiön. Lapset ovat vielä paljon alttiimpia tällaisille laiminlyönneille, joista ei jää fyysisiä jälkiä.

Annappas linkki edes yhteen autenttiseen tutkimukseen, joka puoltaa sun teoriaa. Ai niin, mutta niitä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulospäin huono kasvatus ja huonot olosuhteet kotona (lasten kaltoinkohtelu psyykkisesti ja/tai fyysisesti) näyttää ulospäin ihan samalta kuin hoitamaton adhd.

Monella ADHD diagnosoidaan vasta lukiossa tai yliopistossa.

Käytös 9 ja ka 9,5. Älykäs ADHD pystyy kompensoimaan oireita pitkälle, kunnes kuormitus kasvaa liian suureksi.

Joo? Jos siis OIKEASTI on adhd, voi hyvinkin olla noin. Mutta jos pienempi lapsi käyttäytyy kuin olisi adhd, näyttää laiminlyönti ja kaltoinkohtelu ihan samalta kuin jos lapsella olisi neuropsykiatrinen häiriö. Ammatillaisenkin on vaikea erottaa jos vanhemmat peittelevät hyvin omaa osuuttaan. Vieraita silmiä kun ei siellä kodin seinien sisäpuolella ole näkemässä mitä siellä tapahtuu ja miten lapsia kohdellaan.

Jep. Mulla oli "asperger-piirteitä", äiti ajoi diagnoosia tiikeriemon lailla läpi. Ulkoisesti välittävä, siis. Oli univaikeuksia, impulssikontrollin puutetta, vihanhallintaongelmia. Olin tutkimusjaksoilla, perhetukikeskuksessa kesän, itsetuhoisuuden vuoksi akuuttiosastolla ja lopulta huostassa. Psykoterapialla haluttiin hoitaa ne käytösongelmat kuntoon. En puhunut tapaamisissa juuri mitään, koska koko asetelma tuntui väärältä.

17-vuotiaana suostuin testattavaksi, koska olin siinä kohtaa kuunnellut 10 vuotta asperger-pakotusta. Ei ollut aspergeria, ja äidin ainut kommentti: "Sulle on tehty väärät testit". Muu maailma ei vain näe, että minä, lapsi, olen ongelma... Oikeampi diagnoosihan tässä kohtaa on vanhemman narsismi. Mutta siis että jopa ammattilaiset menee hämyyn usein, tässäkin niitä oli kuvioissa mukana vuosikymmenen verran. Viha oli ihan oikea reaktio siinä sotatantereella, jossa elin.