Jos perheeseen syntyy pelkkiä erityislapsia ja kumpikn vanhempi ns normaali, mitä voidaan syyttää?

Vierailija kirjoitti:

Turha siinä ketään on syytellä. Kummallakin on vähintään piilevänä geenivirhe poikineen eli kun kaksi piilevästi viallista yhdistetään saadaan ihan takuulla geenivirheisiä jälkeläisiä. Näin yleistäen ja kansantajuisesti ilmaistuna. Yksi "erityis" voi olla huonoa tuuria vaikka olisi suositeltavaa teettää geenitutkimus jos on toiveita sisaruksista. Kaksi virheellistä jälkeläistä ei ole enää sattumaa vaan pitäisi tutkia tarkemmin. Kolmas lapsi on jo typeryyttä. 

Moni nepsy-ongelms on sellainen(kaikki?), ettei niitä ole mahdollista millään geenitutkimuksella etukäteen tai edes jälkeenpäin todeta.

Tosin tieto tälläkin alalla lisääntyy jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat ovat todennäköisesti iäkkäämpiä jolloin kaikenlaisia ongelmia alkaa ilmestyä lasten hankinnassa.

Miksi pitäisi etsiä "syyllistä"???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neljännen ongelmalapsen kohdalla olisin kyllä jo huolissani vanhempien harkintakyvystä. Miksi toistaa samaa "virhettä" useammin kuin kerran? Jos ensimmäinen lapsi on ongelmainen ymmärrän toisen tekemisen. mutta kolmas peräkkäin on jo kohtalon uhmaamista. Neljännestä puhumattakaan.

Nepsy-ongelmat ilmenevät viiveellä, varsinkin lievemmät.

Hyvinkin ehtii pyöräyttää 4-5 lasta, ennen kuin huomaa, että kaikilla on jotain pielessä.

Sitten alkaa huomaamaan piirteitä itsessään/puolisossaan...

Minun lapsillani yhdellä tuli vasta lukiossa ilmi lukivaikeus, ADHD ja asperger-piirteitä.

Mitä tarkoittaa ADHD ja asperger-piirteet? Ei kuitenkaan diagnoosiin asti?

Siis lapsellani on todettu:

A)ADHD

B) asperger- piirteitä, mutta ei diagnoosirajan ylittävää määrää

Nämä tosin vasta kouluterveydenhuollon psykologin tutlimuksissa, ei ole halunnut lähteä psyk. polille nepsy-kartoitukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pysytäänpä asialinjalla. Siteerasin tieteellistä tutkimusta, en inttänyt. Luen tosiaan tutkimuksia, ja lopullisia totuuksia ei ole vielä tarjolla. Kumpaankaan suuntaa. Siksi on vaarallista toimia kuin näin olisi.

Mielipiteet ja oletukset on syytä pitää erillään tosiasioista. Varsinkin jos ei halua asettaa mielipiteitään alan tiedeyhteisön yläpuolelle.

Englanninkielisiä tutkimuksia lukiessa on ensinnäkin hyvä tiedostaa oma kielitaito, jotta ymmärtää mistä ylipäänsä puhutaan. Nyt linkkasit tutkimuksen, jossa ei puhuttu mitään mitä tänne kommentoit "faktana". Joten kyllä, mielipiteet ja oletukset on tosiaan syytä pitää erillään tosiasioista. On myös hyvä osata sanoa, että nyt mokasin ja puhuin ihan eri asiasta, koska neuropsykiatrisiin poikkeamiin liittyy valtava määrä stigmaa, oletuksia ja väärää tietoa ja sinun kaltaiset ihmiset ylläpitävät sitä. 

Tarkennatko vielä sen, mistä puhuin faktana? Ainoa tieeäteellinen tosiasia on se, että nykyisen tutkimustiedon perusteella vaikuttaa siltä, että adhd:n ja ptsd:n välillä on yhteys. Onko se kausaalinen vai korrelaatiosuhde, on vielä auki.

Pahoittelen mielelläni heti kun näen aihetta siihen.

Evoluutiobiologian mukaan meillä on loputon sairausperintö esivanhemmiltamme. Luonto on karsinut vain lasten ja nuorten osalta. Esim. sitkeimmät tuberkuloosin vastustajat ovat jatkaneet sukua. Muuten kaikki on mukana js sieltä ilmenee kaikenlaista mielenkiintoista aina sen mukaan, miten muokkaamme elinympäristöämme. Esim myöhäinen lapsensaamisikä ja ylipaino ja toisaalta juniorin totuttaminen vaativaan yhteiskuntaan. Lisäksi ihmisen suunnitteluvirheet ovat hitaita korjaantumaan. Kehityshistoriassa joku hieno ominaisuus kuten pystyssäkävely suo kaiken hyvän monelle ja jollain raukalla on aina selkä kipeänä. Maanantaikappaleita putkahtelee taakankantajiksi siinä, missä valtaosa saa vain nauttia kehonsa loistavista ominaisuuksista. Aivot ovat kehittyneet erinomaisiksi, mutta luonto ei luo täydellistä. Jonkun osalle tulee ns. tiltti eli hieno järjestelmä joutuu häiriöön. Eikä ihmistä voi buutata ja ladata uusiksi. Emme ole koneita. Luonto haluaa ihmisen säilyvän ja lisääntyvän. Se on se juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pysytäänpä asialinjalla. Siteerasin tieteellistä tutkimusta, en inttänyt. Luen tosiaan tutkimuksia, ja lopullisia totuuksia ei ole vielä tarjolla. Kumpaankaan suuntaa. Siksi on vaarallista toimia kuin näin olisi.

Mielipiteet ja oletukset on syytä pitää erillään tosiasioista. Varsinkin jos ei halua asettaa mielipiteitään alan tiedeyhteisön yläpuolelle.

Englanninkielisiä tutkimuksia lukiessa on ensinnäkin hyvä tiedostaa oma kielitaito, jotta ymmärtää mistä ylipäänsä puhutaan. Nyt linkkasit tutkimuksen, jossa ei puhuttu mitään mitä tänne kommentoit "faktana". Joten kyllä, mielipiteet ja oletukset on tosiaan syytä pitää erillään tosiasioista. On myös hyvä osata sanoa, että nyt mokasin ja puhuin ihan eri asiasta, koska neuropsykiatrisiin poikkeamiin liittyy valtava määrä stigmaa, oletuksia ja väärää tietoa ja sinun kaltaiset ihmiset ylläpitävät sitä. 

Tarkennatko vielä sen, mistä puhuin faktana? Ainoa tieeäteellinen tosiasia on se, että nykyisen tutkimustiedon perusteella vaikuttaa siltä, että adhd:n ja ptsd:n välillä on yhteys. Onko se kausaalinen vai korrelaatiosuhde, on vielä auki.

Pahoittelen mielelläni heti kun näen aihetta siihen.

Eikö tämä olekaan sinun kommenttisi? 

"Vaikka adhd:n syntymekanismia ei täysin vielä tunneta, uusin tutkimustieto puoltaa vahvaa yhteyttä kasvuiän traumoihin ja stressiin.

Yhdelläkin mt-ongelmaisella sukulaisella on kolme 'nepsylasta', ja jaksaa valittaa miten yhteiskunta ei ymmärrä miten tällainen neurobiologinen tila nyt vain tekee joistain lapsista erityisiä. Koskaan en ole kuullut pohdintaa siitä, miten oma varsin puutteellinen vanhemmuus, mielenterveys tai varsin sotkuinen ero lasten isästä on mahtanut vaikuttaa lapsiin. Samoin omat alkoholistivanhempani ovat täysin sokeita sille, miten heidän sekoilunsa on aiheuttanut minulle jatkuvan turvattomuudentunteen, vaikeuden rentoutua ja tarpeen tarkkailla ympäristöä jatkuvasti. Ei varmaan tarvitse sanoa, että keskittyminen on enemmän kuin työlästä ja kofeiinia kuluu. Epäilemättä saisin adhd-diagnoosin hetkessä. Onneksi on ollut myös mahdollisuus terapiaan.

Lisäksi haluaisin sanoa, että turvattomuus syntyy helposti ilman päihteitä, väkivaltaa ja mt-ongelmiakin. Riittää, että lapselle syntyy kokemus, että hädän hetkellä vanhempi ei ole saavutettavissa henkisesti tai fyysisesti. Lapsen kokemuksen ohittaminen ja mitätöinti ("ole nyt reipas tyttö") ja läsnäolon puute kostautuvat nopeasti. Emme me aikuisetkaan pidä siitä, kun henkilö, jolle puhumme tai lähetämme viestin jättää vastaamatta tai lähettää pitkiin viesteihin vastineeksi hymiön. Lapset ovat vielä paljon alttiimpia tällaisille laiminlyönneille, joista ei jää fyysisiä jälkiä"

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän vanhempien omassa lapsuudessa ei vielä juurikaan ollut erityislapsia. Esimerkiksi vuosituhannen vaihteessa harva oli kuullutkaan moista käsitettä. Suhtautuminen oli siihen aikaan aivan eri, esimerkiksi uhmakasta lasta lähtökohtaisesti kuritettiin jotta saatiin uhma pois eikä suinkaan viety lasta lääkäriin diagnosoitavaksi uhmakkuushäiriön tai adhd:n varalta niin kuin nykyisin tehdään.

Olet väärässä. Kyllä jo vuosituhannen vaihteessa oli kaikki diagnoosit käytössä, uhmakkuushäiriöt yms. Ruumiillisen kurituksen käyttö oli siihenkin aikaan todella harvinaista. Erityislapsi oli yleinen käsite siihenkin aikaan.

on sukuja joissa on sekä lukihäiriöö ja adhd osin periytyvänä ja on ikävä saada se.samassa suvussa kuitenkin enemmän terveitä yksilöitä ,ollut myös huippuälykkäitä eli huomattavan tuottoisia ihmisiä valtion taloudelle. tämä on peittyvän geenin, tilanne tosielämässä. ne nepsyt vaan joutui hankkiin kokin tai tehtaan työntekijän tms.suorittavan työn. on hyvä, et tukea saa nykyisin ja eriytettyä opetusta. usein perhe hankkii lapsen, kun ei ole tiedossa tämä asia. tahallaan sairaan lapsen hankintaa, en ymmärrä.siis jos tietää kantavansa vaikeaa periytyvää sairautta.kolarit,onnettomuudet,halvaukset voi tehdä täysin terveestä nepsyn tavallaan.terveydessä ei ikinä päästä o sairasta tilanteeseen. mielestäni riittää ihmiselle, et se pyrkii olemaan hyvä ihminen oli nepsy tai ei.

Geenit. Meillä on suvussa kaikilla kilpirauhasen vajaatoiminta, siis ihan kaikilla, myös miehillä joilla se on selvästi harvinaisempi. Minä olen ainoa joka vielä toistaiseksi on selvinnyt sitä ilman mutta kaikilla minun 3 lapsella on. Joskus vaan käy niin että joku jää välistä mutta ketju jatkuu kuitenkin.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turha siinä ketään on syytellä. Kummallakin on vähintään piilevänä geenivirhe poikineen eli kun kaksi piilevästi viallista yhdistetään saadaan ihan takuulla geenivirheisiä jälkeläisiä. Näin yleistäen ja kansantajuisesti ilmaistuna. Yksi "erityis" voi olla huonoa tuuria vaikka olisi suositeltavaa teettää geenitutkimus jos on toiveita sisaruksista. Kaksi virheellistä jälkeläistä ei ole enää sattumaa vaan pitäisi tutkia tarkemmin. Kolmas lapsi on jo typeryyttä. 

Moni nepsy-ongelms on sellainen(kaikki?), ettei niitä ole mahdollista millään geenitutkimuksella etukäteen tai edes jälkeenpäin todeta.

Tosin tieto tälläkin alalla lisääntyy jatkuvasti.

Ainakin autismin kohdalla on niin, että jos kahdella sisaruksella on autismi, niin silloin lähdetään tutkimaan geeneistä selittävää tekijää, ja myös vanhempien geenit tutkitaan.

Vierailija kirjoitti:

Synnytyksesnaikainen hapenpuute. Tästä puhutaan todella vähän,  mutta harva nepsylapsi on saanut edes 8 pistettä syntyessään. Huonosti hoidetut synnytykset liian vähällä kipulääkityksellä aiheuttaa sen, että lapsista tulee turhan usein erityislapsia. Juu, vuosituhansia synnytettiin lapsia ilman kipulääkettä, mutta ei näin isoja lapsia kuin nyt! Elintason nousu näkyy lasten syntymäpainon kasvuna.

Lapsikuolleisuuskin oli isompi. Appiukostakin on puhuttu jälkeenpäin, että olihan hänellä aspergerin oireita paljonkin, jästipäisyys, jumittaminen ja monotoninen puhetapa. Mutta ei vanhanajan kansakoulussa nämä olleet ongelma, pojat olivat poikia ja saivat olla erikoisia tai vilkkaita. Enpä usko, että sekään poika, joka on isäni koulussa hakannut ilman mitään järkevää syytä halolla tytölle elinikäisen vamman, on ollut ihan normaali ja silloin on eletty 1940-lukua.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän vanhempien omassa lapsuudessa ei vielä juurikaan ollut erityislapsia. Esimerkiksi vuosituhannen vaihteessa harva oli kuullutkaan moista käsitettä. Suhtautuminen oli siihen aikaan aivan eri, esimerkiksi uhmakasta lasta lähtökohtaisesti kuritettiin jotta saatiin uhma pois eikä suinkaan viety lasta lääkäriin diagnosoitavaksi uhmakkuushäiriön tai adhd:n varalta niin kuin nykyisin tehdään.

Olet väärässä. Kyllä jo vuosituhannen vaihteessa oli kaikki diagnoosit käytössä, uhmakkuushäiriöt yms. Ruumiillisen kurituksen käyttö oli siihenkin aikaan todella harvinaista. Erityislapsi oli yleinen käsite siihenkin aikaan.

90-luvulla tuli valtavasti eritiyisluokkia ja pienluokkia, joiden olemassaolosta moni ei edes tiedä. Tämä kehitys tuli siitä, ettei oppivelvollisuudesta enää vapautettu ja 90-luvun alussa oppivelvollisuus oli jo kaikilla kouluikään ehtineillä. Siksi jos ei lähipiirissä ollut nepsyjä, moni luulee, ettei niitä ollut ollenkaan. Minä olen syntynyt 1964 ja näin jälkeenpäin ajatellen, ei kaikki luokkakaverit ihan tavallisia olleet, mutta siinä seassa menivät.  

Meillä kolme lasta joilla kahdella diagnoosi. Toisella add ja toisella laaja-alaiset oppimisvaikeudet sekä autisminkirjo.

Tulihan nuo yllätyksenä kun kummankaan suvussa ei ole noihin taipumusta. 

Vaimo pettänyt adhd-miehen kanssa. Adhd-moottoriturpa pärjää naisten kanssa kun juttua riittää!

Vierailija kirjoitti:

Tämän ajan muoti-ilmiö. Kerätään lapselle kaikki diagnoosit.

Se on juuri näin. Kun ei jakseta kasvattaa eikä kurittaa niin näin siinä käy.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kolme lasta joilla kahdella diagnoosi. Toisella add ja toisella laaja-alaiset oppimisvaikeudet sekä autisminkirjo.

Tulihan nuo yllätyksenä kun kummankaan suvussa ei ole noihin taipumusta. 

On niitä, ne geenit ei ilmesty tyhjästä. Ne ovat olleet niitä -erikoisia- lapsia, jotka on tulleet toimeen tavalla tai toisella. Jotkut ovat alalla, jonka työmetodit on yksinkertaisia. Erittäin tärkeitä kuitenkin haluan huomauttaa. Jotkut osaa spessun alueen ja pärjää sillä. Autismin kirjo on erittäin periytyvää, mutta en näe miksi sen pitäisi olla häpeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keroo aika paljon jos ei ilman eriltyisiä tutkimustuloksia ymmärrä että asia on juurikin noin. En siis ole tuon kommentin kirjoittaja, mutta erittäin vahvasti samaa mieltä. Lapsi tarvitsee läsnäolevat, turvalliset, empaattiset ja lapsen tarpeille herkät vanhemmat ( tai vanhempien puuttuessa elämästä muu lähiaikuinen/ aikuiset näillä kriteereillä) voidakseen kasvaa ja kehittyä normaaliksi tasapainoiseksi aikuiseksi. Tästä on varmasti lukuisia tutkimuksiakin, jos et itsestäänselvää asiaa ymmärrä ja usko ilman niitä, mutta minäkään en tiedä linkata sellaisa, joten voit itse etsiä jos kerran kyseenalaistat asian.

Mitä se ker(t)oo? Eihän asia ole noin. ADHD on edelleen synnynnäinen. Sitä ei tutkijatkaan vielä tiedä miksi näin on.

Se kertoo sinusta sen että olet todella sinisilmäinen jos oikeasti kuvittelet että kaikki mikä adhd:lta näyttää myös sitä on. Kaikenlainen kaltoinkohtelu saa lapsen oireilemaan tuolla tavoin. Sitten se oireiden pohjalta diagnosoidaan helposti adhd:ksi, vaikka toisenlaisissa olosuhteissa kasvaessaan lapsi olisi voinut olla täysin normaali.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka adhd:n syntymekanismia ei täysin vielä tunneta, uusin tutkimustieto puoltaa vahvaa yhteyttä kasvuiän traumoihin ja stressiin.

Yhdelläkin mt-ongelmaisella sukulaisella on kolme 'nepsylasta', ja jaksaa valittaa miten yhteiskunta ei ymmärrä miten tällainen neurobiologinen tila nyt vain tekee joistain lapsista erityisiä. Koskaan en ole kuullut pohdintaa siitä, miten oma varsin puutteellinen vanhemmuus, mielenterveys tai varsin sotkuinen ero lasten isästä on mahtanut vaikuttaa lapsiin. Samoin omat alkoholistivanhempani ovat täysin sokeita sille, miten heidän sekoilunsa on aiheuttanut minulle jatkuvan turvattomuudentunteen, vaikeuden rentoutua ja tarpeen tarkkailla ympäristöä jatkuvasti. Ei varmaan tarvitse sanoa, että keskittyminen on enemmän kuin työlästä ja kofeiinia kuluu. Epäilemättä saisin adhd-diagnoosin hetkessä. Onneksi on ollut myös mahdollisuus terapiaan.

Lisäksi haluaisin sanoa, että turvattomuus syntyy helposti ilman päihteitä, väkivaltaa ja mt-ongelmiakin. Riittää, että lapselle syntyy kokemus, että hädän hetkellä vanhempi ei ole saavutettavissa henkisesti tai fyysisesti. Lapsen kokemuksen ohittaminen ja mitätöinti ("ole nyt reipas tyttö") ja läsnäolon puute kostautuvat nopeasti. Emme me aikuisetkaan pidä siitä, kun henkilö, jolle puhumme tai lähetämme viestin jättää vastaamatta tai lähettää pitkiin viesteihin vastineeksi hymiön. Lapset ovat vielä paljon alttiimpia tällaisille laiminlyönneille, joista ei jää fyysisiä jälkiä.

Ei, ei ja ei. Tässä on nyt taas puurot ja vellit sekaisin. ADHD on SYNNYNNÄINEN. Sen syntymiseen EI vaikuta kasvuiän traumat ja stressi. Sulla menee nyt sekaisin ADHD JA ADT. Jälkimmäinen on ns. itse aiheutettu. Se ahdh on lapsella syntyessään näin rautalangasta väännettynä. Esimerkiksi hapen puute synnytyksessä tai äidin raskaudenaikainen tupakointi altistaa tälle. Sen sijaan kasvuympäristö vaikuttaa siihen miten adhd kotona näyttäytyy. Esimerkiksi omalla kohdallani varhaislapsuudessa äitini oli rauhallinen, osasi tukea ja meillä oli tarkat rutiinit, joka auttoi. Tosin se viivästytti kyllä diagnoosia. Kasvuympäristö voi myös korostaa adhd:ta, mutta kasvuympäristö ei "synnytä" adhd:ta tai poista sitä. Selkeästi sinulla ei myöskään ole käsitystä siitä miten adhd-tutkimukset tehdään. Jos ylipäänsä pääsisit julkisella tutkimuksiin, et sinä diagnoosia tosiaankaan saisi hetkessä. Ei me oikeatkaan adhd:t saada. Itselläni meni vuosi tutkimuksissa ja se edellytti muun muassa: a) ei akuuttia päihdeongelmaa tai masennusta b) terapia käytynä ja siitä kulunut tietty aika, jotta diagnosointi voitiin tehdä oikein c) olen itse traumaattisista oloista ja alkoholistiperheen lapsi ja vaikka turvaton lapsuus aiheuttaa adhd:n kaltaisia oireita, on adhd lopulta aivan erilainen d) sinulta tulisi olla syntymästä saakka oireilua, koska muuten oireet katsottaisiin traumaoireiluksi

Harmillista, miten tällainen väärien tietojen levittäminen pitää edelleen yllä tiettyjä ennakkoluuloja. 

Joo, mutta vaikka kasvuympäristö ei aiheuta neuropsykiatrista häiriötä, se voi varsin hyvin aiheuttaa täysin samankaltaisen oirekuvan, ja sitä tässä nyt varmasti tarkoitetaan. Adhd lapsi on adhd ympäristöstään riippumatta, mutta neurologisesti täysin normaalikin lapsi voi ulospäin näyttää adhd lapselta jos kasvuolosuhteet ovat huonot.

Tutkimuksen linkkaaja intti nimenomaan, että adhd syntyy kasvuiän traumoista ja stressistä. Jos hän kerran aiheeseen liittyviä tutkimuksia lukee niin ihan varmasti on tietoinen nykyajan ADT-ilmiöstä. Ei näitä voi sekoittaa mitenkään, jos vähänkään aiheesta lukee. Mutta samaa mieltä olen kanssasi. Kasvuympäristö ei aiheutta neuropsykiatrista häiriötä, mutta esimerkiksi traumat voivat aiheuttaa samankaltaisia oireita. 

Kyllä. Ja käytännössä silloin helposti tulee virheellisesti diagnoosiksi adhd, jos kasvuympäristön tekijöitä ei syystä tai toisesta päästä kunnolla selvittämään. Lopultakin on pelkkää saivartelua sanotaanko oireita adhd:ksi vai ei, jos lopputulos on lapsen kannalta sama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka adhd:n syntymekanismia ei täysin vielä tunneta, uusin tutkimustieto puoltaa vahvaa yhteyttä kasvuiän traumoihin ja stressiin.

Yhdelläkin mt-ongelmaisella sukulaisella on kolme 'nepsylasta', ja jaksaa valittaa miten yhteiskunta ei ymmärrä miten tällainen neurobiologinen tila nyt vain tekee joistain lapsista erityisiä. Koskaan en ole kuullut pohdintaa siitä, miten oma varsin puutteellinen vanhemmuus, mielenterveys tai varsin sotkuinen ero lasten isästä on mahtanut vaikuttaa lapsiin. Samoin omat alkoholistivanhempani ovat täysin sokeita sille, miten heidän sekoilunsa on aiheuttanut minulle jatkuvan turvattomuudentunteen, vaikeuden rentoutua ja tarpeen tarkkailla ympäristöä jatkuvasti. Ei varmaan tarvitse sanoa, että keskittyminen on enemmän kuin työlästä ja kofeiinia kuluu. Epäilemättä saisin adhd-diagnoosin hetkessä. Onneksi on ollut myös mahdollisuus terapiaan.

Lisäksi haluaisin sanoa, että turvattomuus syntyy helposti ilman päihteitä, väkivaltaa ja mt-ongelmiakin. Riittää, että lapselle syntyy kokemus, että hädän hetkellä vanhempi ei ole saavutettavissa henkisesti tai fyysisesti. Lapsen kokemuksen ohittaminen ja mitätöinti ("ole nyt reipas tyttö") ja läsnäolon puute kostautuvat nopeasti. Emme me aikuisetkaan pidä siitä, kun henkilö, jolle puhumme tai lähetämme viestin jättää vastaamatta tai lähettää pitkiin viesteihin vastineeksi hymiön. Lapset ovat vielä paljon alttiimpia tällaisille laiminlyönneille, joista ei jää fyysisiä jälkiä.

Ei, ei ja ei. Tässä on nyt taas puurot ja vellit sekaisin. ADHD on SYNNYNNÄINEN. Sen syntymiseen EI vaikuta kasvuiän traumat ja stressi. Sulla menee nyt sekaisin ADHD JA ADT. Jälkimmäinen on ns. itse aiheutettu. Se ahdh on lapsella syntyessään näin rautalangasta väännettynä. Esimerkiksi hapen puute synnytyksessä tai äidin raskaudenaikainen tupakointi altistaa tälle. Sen sijaan kasvuympäristö vaikuttaa siihen miten adhd kotona näyttäytyy. Esimerkiksi omalla kohdallani varhaislapsuudessa äitini oli rauhallinen, osasi tukea ja meillä oli tarkat rutiinit, joka auttoi. Tosin se viivästytti kyllä diagnoosia. Kasvuympäristö voi myös korostaa adhd:ta, mutta kasvuympäristö ei "synnytä" adhd:ta tai poista sitä. Selkeästi sinulla ei myöskään ole käsitystä siitä miten adhd-tutkimukset tehdään. Jos ylipäänsä pääsisit julkisella tutkimuksiin, et sinä diagnoosia tosiaankaan saisi hetkessä. Ei me oikeatkaan adhd:t saada. Itselläni meni vuosi tutkimuksissa ja se edellytti muun muassa: a) ei akuuttia päihdeongelmaa tai masennusta b) terapia käytynä ja siitä kulunut tietty aika, jotta diagnosointi voitiin tehdä oikein c) olen itse traumaattisista oloista ja alkoholistiperheen lapsi ja vaikka turvaton lapsuus aiheuttaa adhd:n kaltaisia oireita, on adhd lopulta aivan erilainen d) sinulta tulisi olla syntymästä saakka oireilua, koska muuten oireet katsottaisiin traumaoireiluksi

Harmillista, miten tällainen väärien tietojen levittäminen pitää edelleen yllä tiettyjä ennakkoluuloja. 

Joo, mutta vaikka kasvuympäristö ei aiheuta neuropsykiatrista häiriötä, se voi varsin hyvin aiheuttaa täysin samankaltaisen oirekuvan, ja sitä tässä nyt varmasti tarkoitetaan. Adhd lapsi on adhd ympäristöstään riippumatta, mutta neurologisesti täysin normaalikin lapsi voi ulospäin näyttää adhd lapselta jos kasvuolosuhteet ovat huonot.

Tutkimuksen linkkaaja intti nimenomaan, että adhd syntyy kasvuiän traumoista ja stressistä. Jos hän kerran aiheeseen liittyviä tutkimuksia lukee niin ihan varmasti on tietoinen nykyajan ADT-ilmiöstä. Ei näitä voi sekoittaa mitenkään, jos vähänkään aiheesta lukee. Mutta samaa mieltä olen kanssasi. Kasvuympäristö ei aiheutta neuropsykiatrista häiriötä, mutta esimerkiksi traumat voivat aiheuttaa samankaltaisia oireita. 

Kyllä. Ja käytännössä silloin helposti tulee virheellisesti diagnoosiksi adhd, jos kasvuympäristön tekijöitä ei syystä tai toisesta päästä kunnolla selvittämään. Lopultakin on pelkkää saivartelua sanotaanko oireita adhd:ksi vai ei, jos lopputulos on lapsen kannalta sama.

Ei tietenkään ole sama lopputulos. Sanoin jo aiemmin, mutta ihmiselle, jolla ei ole adhd, on kokonaisuuden selittäminen mahdotonta, koska ymmärrys ei luonnollisesti riitä. Ensinnäkin, on todella vaarallista määrätä adhd-lääkettä ihmiselle, jolla ei sitä ole. Voit etsiä itse lisätietoa. Myös kuntoutus ja kaikki siihen liittyvä on erilaista adhd vs. adt. Toinen on pysyvä, toinen välttämättä ei. Suomessa edelleen alidiagnosoidaan esimerkiksi adhd. Sattuneesta syystä tiedän paljon diagnosoinnista ja siksi jaksan ihmetellä, mistä teitä besserwissereitä aina vaan tulee, jotka esittää faktoina aina nämä samat väitökset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keroo aika paljon jos ei ilman eriltyisiä tutkimustuloksia ymmärrä että asia on juurikin noin. En siis ole tuon kommentin kirjoittaja, mutta erittäin vahvasti samaa mieltä. Lapsi tarvitsee läsnäolevat, turvalliset, empaattiset ja lapsen tarpeille herkät vanhemmat ( tai vanhempien puuttuessa elämästä muu lähiaikuinen/ aikuiset näillä kriteereillä) voidakseen kasvaa ja kehittyä normaaliksi tasapainoiseksi aikuiseksi. Tästä on varmasti lukuisia tutkimuksiakin, jos et itsestäänselvää asiaa ymmärrä ja usko ilman niitä, mutta minäkään en tiedä linkata sellaisa, joten voit itse etsiä jos kerran kyseenalaistat asian.

Mitä se ker(t)oo? Eihän asia ole noin. ADHD on edelleen synnynnäinen. Sitä ei tutkijatkaan vielä tiedä miksi näin on.

Se kertoo sinusta sen että olet todella sinisilmäinen jos oikeasti kuvittelet että kaikki mikä adhd:lta näyttää myös sitä on. Kaikenlainen kaltoinkohtelu saa lapsen oireilemaan tuolla tavoin. Sitten se oireiden pohjalta diagnosoidaan helposti adhd:ksi, vaikka toisenlaisissa olosuhteissa kasvaessaan lapsi olisi voinut olla täysin normaali.

Miksi ihmeessä kuvittelet, että ajattelen niin? Taisin sanoa jo aiemmin, että esimerkiksi traumat voivat aiheuttaa adhd:n kaltaisia oireita. Sekoitatko täällä termejä ja asioita ihan tahallaan?