Lue keskustelun säännöt.
Sinä lapseton, joka olet yhdessä lapsellisen puolison kanssa. Mitä ajattelet/tunnet puolisosi lasta kohtaan?
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia. Olen itse siinä tilanteessa, että harkitsen eroa hyvästä ja rakastamastani miehestä hänen lapsensa vuoksi. En vain jaksa enää arkea lapsen ehdoilla. Lapsi on sinänsä hyväntahtoinen ja kiva, mutta ADHD, mikä tekee arjesta raskasta. Hän on todella ylivilkas ja levoton eikä osaa huolehtia omista asioistaan, esim. Tavaroistaan, vielä juuri yhtään, vaikka täyttää pian 11v. Lapsiviikot vievät minusta kaikki voimat ja olen silloin jatkuvasti ärtynyt, mitä yritän kyllä olla näyttämättä varsinkaan lapselle. Tuntuu kokoajan enemmän, että uhraan omaa hyvinvointiani ja mielenrauhaani muiden ihmisten lapsen eteen, huomaan olevani jo lievästi katkerakin. Huomaan ajatuksia, että kumpa miehelläni ei olisi lasta. Kohtelen lasta aina hyvin, sen haluan sanoa. Se varmaan viekin niin paljon voimia, olla ulkoisesti lämmin ja rauhallinen kun sisäisesti on ihan uupunut touhuun. Lapsi tykkää minusta ja haluaa kokoajan hyöriä ympärilläni.
Onko se uusperhe aina tällaista vai onko tämä eron aihe? Minua surettaa, koska rakastan miestä. Jos hänellä ei olisi lasta, en epäilisi hetkeäkään yhdessäoloa. Mutta tuleeko tämä ikinä helpottamaan. Haluaisin kovasti kuulla muiden kokemuksia suhtautumisestaan lapsipuoliin.
Kommentit (775)
Itse olen ihan vspaaehtoisesti lapseton, seurustelin 4v miehen kanssa jolla oli silloin n 5v tyttö. En nähnyt häntä 1,5 ensimmäiseen vuoteen joka oli ihanaa aikaa, sain tutustua mieheen ja olla rauhassa, en ole mikään lapsirakas ollut koskaan. Lapset menee hetkellisesti jos ne on rauhallisia ja kilttejä. En siedä yhtään sitä turhanpäiväistä kiukuttelua ja kiljumista.
No, meikäläisen tuurilla tuo lapsi isoittautui melko haadteelliseksi, oli hirveän mustasukkainen isästään ja käytännössä yhteiset vk loput minä olin 3.pyörä. Isänsä ei ymmärtänyt tuon ainoan lapsen, pilallelellityn pikkuprinsessamarttyyrin draamailua ja sen varjolla manipulointiyrityksiä, hän ei tajunnut tytön käytöstä ehkä jopa sairaanloiseksi mustasukkaisuudeksi, vaan kilttinä "eroisänä" halusi toteutta joka älynväläyksen mitä lapsi ikinä halusikaan, jopa minut sivuuttaen. Siedin tätä aikani, koitin käyttäytyä aikuismaisesti, mutta lapsen läsnäolo esim pe-su vei minusta kaikki mehut ja olin jotenkin aina kamalan kärttyinen vaikka koitin esittää muuta. Tein itse haastavaa ja stressaavaa työtä joten olisin todellakin halunnut viettää aikuisten (+40v) laatuaikaa kahden, rentoutua rauhassa ja hiljaisuudessakin ehkäpä. Olen varma, että se penska ja se että en oikein sietänyt sitä, oli perimmäinen syy miksi erosimme (ajauduimme erilleen enemmän miehen kuin minun toimesta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ihan vspaaehtoisesti lapseton, seurustelin 4v miehen kanssa jolla oli silloin n 5v tyttö. En nähnyt häntä 1,5 ensimmäiseen vuoteen joka oli ihanaa aikaa, sain tutustua mieheen ja olla rauhassa, en ole mikään lapsirakas ollut koskaan. Lapset menee hetkellisesti jos ne on rauhallisia ja kilttejä. En siedä yhtään sitä turhanpäiväistä kiukuttelua ja kiljumista.
No, meikäläisen tuurilla tuo lapsi isoittautui melko haadteelliseksi, oli hirveän mustasukkainen isästään ja käytännössä yhteiset vk loput minä olin 3.pyörä. Isänsä ei ymmärtänyt tuon ainoan lapsen, pilallelellityn pikkuprinsessamarttyyrin draamailua ja sen varjolla manipulointiyrityksiä, hän ei tajunnut tytön käytöstä ehkä jopa sairaanloiseksi mustasukkaisuudeksi, vaan kilttinä "eroisänä" halusi toteutta joka älynväläyksen mitä lapsi ikinä halusikaan, jopa minut sivuuttaen. Siedin tätä aikani, koitin käyttäytyä aikuismaisesti, mutta lapsen
Samansuuntainen kokemus itsellä miehenä kun seurustelin lapsen omaavan naisen kanssa. Tuli usein juuri tuo kolmaspyörä-fiilis. Olin sinänsä parisuhteessa, mutta silti siinä paketissa ikään kuin jonkinlainen irtopala. Nainen ei eroa kunnolla pystynyt ymmärtämään, että miksi tunsin etten elä kokonaista parisuhdetta. Sen suuremmalla syyllä oli mielestäni parempi että tiemme erosivat.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tää on vanha aloitus, niin ap:n teksti olisi voinut olla vaikka itse kirjoittamani. Miehen 6-vuotias ADHD lapsi on meillä joka toinen viikko. Itse olen työttömänä, kun työpaikkaa ei yksinkertaisesti saa mistään. Mies olettaa että vahdin ja hoidan lasta koko ajan, kun en ole työelämässä tällä hetkellä. Olen niin uupunut, että tuntuu, etten enää jaksa. Katkeruus on astunut myös kuvioihin, tuntuu niin väärältä, että joudun kärsimään toisten ihmisten lapsesta ja hoitamaan kiukuttelevaa nepsy-lasta viimesillä voimillani.
Eikö se lapsi ole päiväkodissa tai eskarissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ihan vspaaehtoisesti lapseton, seurustelin 4v miehen kanssa jolla oli silloin n 5v tyttö. En nähnyt häntä 1,5 ensimmäiseen vuoteen joka oli ihanaa aikaa, sain tutustua mieheen ja olla rauhassa, en ole mikään lapsirakas ollut koskaan. Lapset menee hetkellisesti jos ne on rauhallisia ja kilttejä. En siedä yhtään sitä turhanpäiväistä kiukuttelua ja kiljumista.
No, meikäläisen tuurilla tuo lapsi isoittautui melko haadteelliseksi, oli hirveän mustasukkainen isästään ja käytännössä yhteiset vk loput minä olin 3.pyörä. Isänsä ei ymmärtänyt tuon ainoan lapsen, pilallelellityn pikkuprinsessamarttyyrin draamailua ja sen varjolla manipulointiyrityksiä, hän ei tajunnut tytön käytöstä ehkä jopa sairaanloiseksi mustasukkaisuudeksi, vaan kilttinä "eroisänä" halusi toteutta joka älynväläyksen mitä lapsi ikinä halusikaan, jopa minut sivuuttaen. Siedin tätä aikani
Täsmälleen sama tunne tulee minullakin. Lisäksi minua painostetaan vaimon ja lastensa yhteisiin juttuihin mukaan, siis sellaisiin jotka eivät kiinnosta minua pätkääkään. Nyt kesälomalla en aio pilata omaa lomaani, vaan sanon suoraan että jos haluat mennä lastesi kanssa jonnekin, niin mene ihan rauhassa. Minä en tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ihan vspaaehtoisesti lapseton, seurustelin 4v miehen kanssa jolla oli silloin n 5v tyttö. En nähnyt häntä 1,5 ensimmäiseen vuoteen joka oli ihanaa aikaa, sain tutustua mieheen ja olla rauhassa, en ole mikään lapsirakas ollut koskaan. Lapset menee hetkellisesti jos ne on rauhallisia ja kilttejä. En siedä yhtään sitä turhanpäiväistä kiukuttelua ja kiljumista.
No, meikäläisen tuurilla tuo lapsi isoittautui melko haadteelliseksi, oli hirveän mustasukkainen isästään ja käytännössä yhteiset vk loput minä olin 3.pyörä. Isänsä ei ymmärtänyt tuon ainoan lapsen, pilallelellityn pikkuprinsessamarttyyrin draamailua ja sen varjolla manipulointiyrityksiä, hän ei tajunnut tytön käytöstä ehkä jopa sairaanloiseksi mustasukkaisuudeksi, vaan kilttinä "eroisänä" halusi toteutta joka älynväläyksen mitä lapsi ikinä hal
Jatkan vielä: paras oli kun suunniteltiin tänä kesänä vaimon kanssa yhteistä keikkareissua... no eiköhän tämä alkanut jossain vaiheessa kipuilemaan, että lapset pitää saada mukaan. Olin että ei helvetti, sitten saatte mennä kyllä sinne ihan keskenänne, jos ei koskaan voida tehdä mitään ilman sun lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo mummona ja bonusmummona huomaan,että yhteiset vuodet puolison kanssa on saaneet meidät puhaltamaan yhteen hiileen ja puhuminen on auttanut vaikeissa kohdin.Erotessa molempien lapset täysi-ikäisiä,mutta kyllä niitä tunnekupruja riitti heilläkin.Kyllä minulla on erilainen tunnesuhde lapsiini kuin puolison lapsiin ja laspsenlapsiinkin,mutta toimin kaikkien kanssa ja saatan ottaa hoitooni jokaisen,suhtaudun vähän niinkuin kaverin lapsiin.Niinhän se on muissakin ihmissuhteissa,jotkut tuntuvat läheisiltä.Mutta ylipäätään tykkään lapsista,joten se ehkä on auttanut asiassa,tykkään leikkiä ja touhuta.Enkä ehkä ole kovin omistushaluinen ylipäätään,joskus matkusta yksinkin tai kavereideni kanssa ja puoliso samoin.Puoliso myös hoitaa oman osuutensa hienosti,et se varmaan on iso asia,et on onnistuttu vaikeassa yhtälössä.
"Uusperheitä on aina ollut. Ennen vanhaan monet ihmiset kuolivat nuorina ja lapset saivat isä- tai äitipuolen."
joo, mutta onko nämä uusperheet olleet onnellisia? Minunkin isosetä erosi vaimostaan 1950-luvun lopulla, koska vaimo oli hankkiutunut raskaaksi toiselle miehelle. Heillä oli yhteinen tuolloin 6-vuotias lapsi. Kun tämä isosetäni meni muutaman vuoden kuluttu auudelleen naimisiin, tämä uusi rouva ei hyväksynyt miehensä esikoista eikä oikeastaan koskaan edes tavannut tätä, jolloin isosetäni välit omaan lapseensa etääntyivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä viestiketju vahvistaa ajatusta siitä, että ihminen kasvaa henkisesti aikuiseksi vasta kun hänellä on omia lapsia. Myöskään uusperhekuvioon ei tulisi heittäytyä ilman syvempää harkintaa kuten moni tuntuu tehneen, että kokeilee toimiiko vai ei ja sitten vasta poistuu kuviosta, vähät välittäen miten tällainen ihmissuhteiden pinnallisuus voi vaikuttaa taaksensa jäämiin ihmisiin.
Eräs henkilö kirjoitti täällä ADHD-lapsesta jonka huolimattomuus olikin hänestä tahallista, ei missään nimessä pitäisi astua erityislapsen elämään näin pinnallisilla tiedoilla mistä ADHD:ssa on edes kyse.
Älkää hyvät ihmiset menkö yksiin perheellistyneiden kanssa jos teillä ei ole hajuakaan siitä mihin olette osallistumassa. Lisäksi parisuhteessa ne lapset kuuluu koko pakettiin ja sen pitäisi olla selvää vaikka lapset kävisikin vain muutamina viikonloppuina.
Elän itse uusi
Hyvä analyysi.
Ratkaisu kaikkiin ongelmiin:
1) velat seurustelee vain velojen kanssa
2) yh:t seurustelee vain yh:n kanssa
3) aidallaistujat selvittää ensin itselleen haluaako omia lapsia ennen kuin alkavat tapailla ketään etteivät tuhlaa kenenkään aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi että olen kiitollinen viisaasta ja aikuisesta miehestäni joka pohti tarkkaan ensin onko hänestä elämään 9-vuotiaan pojan kanssa yhteistä elämää ja alkoi sitten vasta kanssani suhteeseen. Ja sitten kun oli itse oman päätöksensä tehnyt niin on lapsen ottanut kyllä ihan itsestäänselvyytenä, sekä myös sen että minulle lapsi on ensin ja sitten heti perässä hän. Lapsella on oikeus omassa kodissaan elää ihan normaalia lapsen elämää ja kasvaa läpi murrosiän myrskynsä. Jos kokee tämän häiritsevän oman arkensa rauhaa niin aikuinen osaa kävellä pois.
Mieheni on jo pian aikuiselle pojalle todella mieluisa ja läheinen ja ihana roolimalli. Ei isä, koska hänellä on oma rakas isä myös, mutta läheinen aikuinen ystävä ja perheenjäsen.
Kun ikää tulee, ihmisen elämänpiiri herkästi vähän suppenee; väsyttää, on työssä kiire ja palautumiseen menee aikaa. Pojassani miehelläni on yksi läheinen lisää harvalukuiseen läheisten joukkoon. Joku piristämään ja pitämään elämässä kiinni kun tullaan vanhoiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehelläni on kaksi lasta, jotka asuvat äidillään joka toinen viikko.
Minulle lapset ovat mukava lisätuttavuus elämässä. Tutustumisemme on vielä käynnissä. Tykkään lapsista. Harmikseni huomaan, että jokin on hyvän alun jälkeen muuttanut suhdettamme. En tiedä miksi. Lapset vierastavat nyt osin enemmän kuin alkuun.
Tämä alkoi, kun ostin heille kaupasta vaatteita jne, koska oli tarve, eikä isällään ollut aikaa työkiireiden vuoksi. Lapset saivat itse valita mitä haluavat ja sanoin myös ettei mitään tarvitse valita, jos ei pidä niistä. Kaupasta löytyy lisää. Lapset valitsivat niistä itselleen mieluisimmat kehuen kovasti. Viikon tai kaksi niitä käyttivät ja sitten ne jäivät kaappiin. Nyt on käytössä joko äidin tai isoäidin ostamat vaatteet. Jopa sellaiset joista toinen lapsi on sanonut minulle ettei pidä niistä. Nyt vaatteita on ostettu uusia sellaisia, joille olisi ollut tarvetta, koska samantyyppisiä ostamiani on kaapissa.
Minusta tämä on ehkä osoitus ettei kannata yrittää osallistua näin ja ostaa lapsille mitään, kun siitä tulee tällaista. Koitan pitää hieman etäisemmän roolin ja olla kiva tyyppi lapsille muuten ostelematta mitään.
Meillä lasten äidistä puhutaan aina positiiviseen sävyyn silloin harvoin kun syystä mainitaan. Nyt kesällä ollaan useamman kerran oltu paikoissa, mistä voi poimia nättejä luonnon kukkia. Olen kysynyt haluavatko lapset ilahduttaa äitiään kukilla. Muutakin pientä kivaa olen ehdottanut. Askarteluista kysyn myös haluavatko viedä äidilleen näytille jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä ei kokemusta, mutta kaveri kertoi että toivoo miehensä teini-ikäisten lellilasten äkkiä täyttävän 18v jotta lähtevät kotoa :D
Kysymykseen vastaus. Toista lasta inhoan, jopa vihaan ja toisesta syvästi välitän. Haluan hänen parastaan ja yritän häntä tukea ja auttaa elämässä, tätä inhokkia en taas haluaisi koskaan enää edes tavata jos voisin valita. Molemmat lapset aikuisia ja tämä inhokki on maailman laiskin, itsekkäin ja röyhkein henkilö, jonka olen koskaan tavannut. Hyväksikäyttää kaikkia läheisiään ja roikkuu vielä nyt pitkälle yli 20 v isässään. Töitä ei tee ja tekee kaikkensa, että eroaisimme isänsä kanssa. On aina yrittänyt saada minut ulos isänsä elämästä ja kyselin on tosiaan ihan aikuisista ihmisistä.