Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

En halua lapsia meille kylään

Vierailija
07.09.2015 |

Mulla on ongelma. Mä en voi sietää sitä, kun meille tulee lapsia kylään. Ollaan siis lapsiperhe itsekin, meillä on kaksi lasta (5- ja 1-vuotias), mutta mulla alkaa liekit loimuamaan silmissä aina kun meille tulee ystävien mukana lapsia kylään ja ne tekee tuhojaan. Tähän asti ei ole vielä yksikään aikuinen vahtinut lastaan tarpeeksi tehokkaasti, vaan aina ne on tiputtamassa tavaroita lattialle, syömässä sohvalla tai muuten vaan sotkemassa. Eivätkä koskaan siivoa jälkiään. Mua ärsyttää komentaa muiden lapsia, ja on se kiusallista että mä emäntänä siellä paimennan muidenkin kakaroita, kun aikuiset vaan rupattelee rennosti keskenään, "lapset on lapsia". Meillä on vasta remontoitu asunto, ja tykkään pitää paikat tiptop, eikä meillä omatkaan lapset saa pistää menemään miten tykkäävät. Olen myös itse todella tarkka kun ollaan muualla kylässä, etteivät aiheuta mitään vahinkoa ja että siivoavat esim. aina ne lelut, joilla ovat leikkineet. Miksei kaikki vanhemmat voi toimia samalla tavalla? En haluaisi, että tämä asia rajoittaisi meidän sosiaalista elämää, mutta mä oon alkanut välttämään ihmisten kutsumista meille, kun melkein kaikilla ystäväpariskunnilla on lapsia. Tai sitten jos ollaan pidetty jotain pippaloita niin ollaan laitettu casuaali maininta että oltaisiin vaan aikuisten kesken. 

Oonko mä vaan ankea nipo? 

Kommentit (103)

Vierailija
81/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 11:49"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 11:38"]Tiedätkö mitä tästä seuraa kun lapsiesi pitää olla koko ajan varuillaan kotona etteivät vaan sotke ja sinä saa kilareita?? Kulkevat nyt jo kavereillaan, koska teillä ei saa olla rento oma itsensä. Sitten teini-iässä notkutaan ostarilla, kun ei kotiin voi mennä!! Ulospäin sitten näytetään niin täydellistä perhettä että...   [quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:03"] [quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:51"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:11"] Miten niin tulee? Ei meille ainakaan ole tullut kun en niitä meille ota. Lapset 6 ja 12. Syntymäpäiville toki kutsutaan mutta muutoin meille ei tulla. En tykkää. [/quote] Aikä järkyttävää; miksi lapsillasi ei saa olla ystäviä, joiden kanssa voisi viettää aikaa? Suomessa ei aina ole ulkoleikkikelit ja kun lapsestasi tulee teini, ulkona leikkiminen muuttuu äkkiä pelkäksi notkumiseksi.  Ihmiset on erilaisia mutta haluaisivatko lapsesi käydä kylässä ja kutsua kavereita teille? Miksi sinun siivousnipotuksesi tai erakkoluonteesi on vahvempi oikeus kuin lapsen oikeus sosiaalisiin suhteisiin? [/quote] Mitä sä sekoilet? Ei saa olla ystäviä? Missä minä niin väitin? En minä ole siivousnipo tai erakko. En vaan tykkää, että meillä käy lasten kavereita kylässä. Minun lapseni kyllä käyvät paljon omilla kavereillaan kyläilemässä tai sitten me käymme yhdessä kylässä. Ja niin, ihan normaali perhe olemme ja normaalit lapset vaikka ne kaverit ei meille pääsekkään. :D Ja toki meillä sukulaisia, lasten serkkuja ym käy useinkin. [/quote] [/quote] Rauhoitu hullu. En ole missään vaiheessa sanonut ettei meille voi tulla sen tähden, että pelkään sotkua? Sekoitat minut nyt johonkin toiseen kenties? Meillä saa sotkea niin paljon kuin sielu sietää, lapsetkin. Toki sitten yhdessä siivotaan. Eikä notku "teinini" ostarilla vaan viihtyy hyvin kotona. Tai sitten kavereiden kanssa käy harrastamassa. Yleisurheilua ja cheerleadingia. Ja niin, pari kertaa viikossa saa käydä kavereilla kyläilemässä, eipä useammin oikein kerkiä kun harrastaa paljon. :)

[/quote] Anteeksi, mutta aikaisemmin kirjoitit, että max kaksi kertaa viikossa saa kyläillä, ja klo 17.00 pitää tulla kotiin syömään. Miksi lapsenne kaverit eivät saa teille tulla? Saako lapsi päättää mistään itse?

Vierailija
82/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 10:01"]

Sattuipa sopiva aloitus...No en minäkään tykkää että likakäsiset kaverit (ja vaatteet hiekassa ja ties missä) tulee meille ja nykii joka paikan. Meillä aina pestään kädet HYVIN kun tullaan sisälle ja vaatteet vaihtaa jokainen perheenjäsen siis) sisävaatteisiin eli ne ulkofarkut jne. veke kaappiin Yököttää ajatuskin että istuttu ties missä yleisissä tiloissa (plus lapsilla hiekassa, mullassa jne) ja sitten sohville ja illalla itse suihkun jälkeen siihen makoilemaan. EIKÖ TEITÄ HAITTAA??? Siis että siinä sohvalla on istuttu, nujuttu samoilla ulkohousuilla ja sitten olette siinä puhtaana saunan päälle tai yöpuku päällä - vai ettekö istu niillä esim yökkäri päällä illalla/aamulla telkkua katsellen??? Vai ei haittaa.

[/quote]

tavallaan ymmärrän tämän kirjoittajaa. Meillä kaikilla siitepölyallergioita ja on ärsyttävää kun ulkopölyt tuodaan sisään. Kun allergiat oli pahimmillaan siivosin aina vierailujen jälkeen. Ja makuuhuoneen on meillä olleet aina vieraille kiellettyjä alueita. Ja lasten makuuhuoneeseen mentiin aina suihkun jälkeen ja laitettiin puhtaat vaatteet. Eli sängyt pysyivät ainakin ilman ulkonpölyjä.

nyt kun lapset isompia ja oireilu ei niin pahaa niin siivotaan vaan kerran viikossa. Joskus harmittaa kun lasten kaverit touhuaa ulkona käytetyllä vaatteilla sohvalla ja leluhuoneessa. Mutta ei se isompaa stressiä enää aiheuta kun lapset eivät tule siitä pahemmin kipeiksi enää. Ajattelen sen olevan "siedätystä".

makuuhuoneisiin ei edelleenkään päästetä vieraita ja lapset menevät aina suihkun kautta sänkyyn. Ja suihkun jälkeen ei tulla enää olkkariin istuskelemaan ym joten yövaatteet pysyvät  puhtaina. Ja aamusta vaihdetaan heti päivävaatteet käyttöön. Yövaatteeilla (tai osa nukkuu vain pikkareissa) ei tosiaan kuljeta ympäriinsä. Vaatii hieman jämäkkyyttä mutta Ei tartte sitten ottaa murhetta muualla siivoamisesta niin tarkkaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:03"]

Juuri noin kuin 8 sanoi, en odota omassa kodissani muiden siivoavan. Naurahdin ajatukselle, että ap siivoaa lastensa jälkiä ystäviensä luona. Selkeä viesti siitä, että et arvosta muita kun kerrot heille siivoamisellasi, että et hyväksy heidän leikin jälkiään, etkä luota, että perhe selviytyy kutsujensa seurauksista. 

Minkälaisia lapsia teillä muutenkin on, kun vieraat lapset syövät sohvassa ja tiputtavat tavaroita? Jos meillä on lapsivieraita, he leikkivät ihan kiltisti.

[/quote]

Minun mielestäni se, että lapset opetetaan kyläpaikassa siivoamaan jälkensä ennen kotiinlähtöä, opettaa lapsille tärkeän asian; toisten kodin kunnioittamisen ja arvostamisen.

Kotia tulee kunnioittaa, omaakin. Se ei tarkoita, etteivätkö lapset saa leikkiä, siirrellä huonekaluja leikin tarpeeseen tms. Mutta minulle se tarkoittaa mm.,  että olohuoneessa ei syödä ja lapset , kyläilevätkin, siivoavat leikkinsä pois, kun sen aika on.

Minulle ei ole tuottanut mitään vaikeutta kertoa tarpeen mukaan meillä kyläileville lapsille, kuinka heidän odotetaan toimivan, jos vanhemmat eivät sitä tee. Lapset ovat fiksuja, he kyllä ymmärtävät ja ymmärrettyään toimivat oikein. 

Kyse ei ole lasten leikkien rajoittamisesta, vaan käytöstapojen ja muiden kunnioittamisen opettamisesta. 

Ja lapset,ne vieraatkaan, eivät ole ilmeisesti säännöistämme harmistuneet, koska kuulemma jatkuvasti pyytävät päästä meille kylään.

Vierailija
84/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No nyt ymmärrän paremmin lapsen opettajan kommentin. Kun hain lasta koulusta ja pari muuta lasta kyseli saako meille tulla kylään ja totesin että tottakai ja toiselle vinkkasin että ottaisi pikkusiskonkin mukaansa. Opettaja joka kuuli tilanteen tokaisi että onpa hyvä kun on vielä koteja joihin saa kaveritkin tulla.

onneksi tässä naapurustossa kaikilla saa käydä kylässä, meidän lapset vaan on laiskoja lähtemään kellekkään kylään vaan pyytävät mielummin kavereita meille. Sopii minulle. Tiedänpähän misssä ovat ja mitä tekevät. Eilen kävi 5 lasta kylässä.

Eilen komensin parikin kertaa koko lauman ulos kun meno sisällä oli turhan vauhdikasta. Välillä olivat sisällä ja tarjosin välipalaa ( ja komensin yhden vieraan takas pöydän ääreen kun meinaa itse kaivella ruokaa kaapeistamme). Juttelin lasten kanssa ja tein omia asioitani. Joskus kyllä ottaa päähän jos kova meteli tai riehutaan sisällä tai käsitellään rumasti lasten leluja. Silloinkyllä komennan ja jos ei totella niin laitan lapsen kotiinsa ( kerran tai kahdesti on tarvinnut tehdä tämä).

ymmärrän ap:ta siinä mielessä että kyllä minuakin on ärsyttänyt kun eräs nosti 1 v lapsen syöttötuolista keksin kanssa pois. Kävin vaan itse ottamassa Keksin pois lapselta joka suuttui ja sanoin että pitää syödä pöydässä koska meidän lapsi allerginen vehnälle mitä tuossa keksissä enkä halua vaarallisia muruja ympäriinsä. No äiti hyvitteli lasta ja antoi limpsaa mukissa lapselle tilalle lattialle (Nappasin sen hetken kuluttua pois lapselta koska inhoan pestä lattioilta ja matoista tahroja pois) mutta aika sanattomaksi veti. Meillä kun on perustapoja että ruuat syödään pöydän ääressä.  Eikä tulisi mieleenikään päästää omia lapsia vaeltelemaan ruoka kädessä kotona saati sitten kylässä.

Vierailija
85/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 10:01"]Sattuipa sopiva aloitus...No en minäkään tykkää että likakäsiset kaverit (ja vaatteet hiekassa ja ties missä) tulee meille ja nykii joka paikan. Meillä aina pestään kädet HYVIN kun tullaan sisälle ja vaatteet vaihtaa jokainen perheenjäsen siis) sisävaatteisiin eli ne ulkofarkut jne. veke kaappiin Yököttää ajatuskin että istuttu ties missä yleisissä tiloissa (plus lapsilla hiekassa, mullassa jne) ja sitten sohville ja illalla itse suihkun jälkeen siihen makoilemaan. EIKÖ TEITÄ HAITTAA??? Siis että siinä sohvalla on istuttu, nujuttu samoilla ulkohousuilla ja sitten olette siinä puhtaana saunan päälle tai yöpuku päällä - vai ettekö istu niillä esim yökkäri päällä illalla/aamulla telkkua katsellen??? Vai ei haittaa? Joo, voi pyytää lasten kavereita pesemään edes ne kädet - mutta kun se on hutasu veden alla 2sek. Ja joo, mieluummin kesällä varsinkin kun nujuavat pihalla, haluan että ovat siellä pihalla eikä ravata sisälle ja ulos ja tuoda koko hiekkalaatikon sisältöä vaatteissa sisällä (omat siis ei tuo. ovat oppineet että kun ulkoillaan niin ulkoillaan ja sitten sisälle kun ei enää huvita ulkoilla). Ja tää nykyajan vähäinen ulkonaleikkiminen mua ihmetyttää aina vaan (me oltiin penskana melkein aina kesät/talvet pihalla leikkimässä), nytkin kesällä kun ne muutamat ihanat päivät oli ni yksi kaveri halusi aina sisälle leikkimään???! Vaikka meillä on pihassa kaikki mitä löytyy leikkipuistoistakin, ihan sillä että on missä leikkiä, ja sitten vielä pikkumetsää jossa voi olla ihan luovakin, mönkiä ja kaivella vaikka ötököitä. Miten MÄ opin että tulevat esim. koulusta suoraan kavereiden kanssa sisälle, niillä samoilla vaatteilla, pesemättömin käsin (tai huonosti pestyin). Teitäkö ei haittaa, just koulustahan niitä pöpöjä. täitä, kihoja jne. kannetaan - ja tiedän että tartunta tapahtuu jo varmaan koulussa jos tapahtuu, mutta haluan että kotona olla mahd. puhtaana/puhtaasti. Meillä isommilla on kavereina mun ystävien lapsia joten heillä on samat tavat ja ei oo tarvinnut "stressata" kun tietää että samoin toimivat myös siellä - mutta nää kaksoset kun aloitti koulun ja uusia kavereita alkaa olla tulossa ja sisällehhän ne kärttävät...Eli auttakaa nyt muakin ja miten teillä? Siivootteko aina kun kaverit lähtee jokapaikan vai onko yks hailee jos valokatkaisimet on mustana jne. Mua kyllä inhottaa.   [/quote] Tämä on jo neuroottista.

[/quote]

Mikä? Se ettei tykkää kun tuodaan "paskaa" kotiin kun itse ollaan tarkkoja? Sullekko on sama että housuissa joissa ensin maataan/istutaan koulun lattioilla (kyllä koululaiset tekee tätä, painitaan käytävillä pitkin pituutta, että joutuu komentamaan kuraisilta lattioilta ylös). Tai pihalla möyrytään välkillä, vai luuletko että ne siellä seisoo sievästi...Ja tuo käsienpesu on monellakin vaín hana auki ja kiinni, sen näkee valkoisesta käsipyyhkeestä, ykskaks kaverien jälkeen se onkin musta! Mutta mistäpä ne lapset oppisi kun ei ne vanhemmatkaan pese tai juurikaan välitä. Eikä se hiekka edes ole se pahin muuten, linnunpaskoja on siellä täällä ja ei ne mukelot niitä huomaa leikkiessään.

Vierailija
86/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:33"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 11:44"]

Meillä on kyllä aina siistiä kotona ja kädet pestään tietenkin ja vaatteet vaihdetaan kotiin tultua. Mutta tuollainen vouhotus asiasta jopa lasten kavereille ei minun mielestäni ole enää ihan normaalia. Mutta kukin tyylillään kai.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ihan tähän sopiva kysymys: tarvitseeko teillä pestä kädet kun lapset (omat ja kamut) tulee suoraan päiväkodista tai koulusta teille? Jos tarvitsee - miksi? Jos ei tarvitse - miksi?

Ja tuohon mainittuun pöpöjen ja esim. kihomatojen "tuontiin", jos ei pestä kyllähän ne käsissä tulee sinne kotiin, niissä käsissä juuri ja myös kynsien alla niitä eniten on.

Eli meillä pestään aina. Jotenkin minua huvitti kun päiväkodissa hoitaja käski aina aamulla kun tullaan PÄIVÄKOTIIN, pestä ja desinfioida lapsen kädet (siis kaikkien lapsein piti tämä tehdä aulassa) ettei tuoda KOTOA pöpöjä päikkyyn!!!! Minä ajattelen toisinpäin - ettei sieltä KOTIIN. Mutta nyt ummärrän miksi hän noin sanoi ja mitä tarkoitti...jos porukalla ei oo tapana pestä kotona käsiään tai sit vaan näytetään käsille vettä, johan tulee joka aamu kunnon satsit pöppiäisiä kun suurinosa tulee likaisin käsin...

Vierailija
88/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:33"]

[/quote] Oikeasti kuinka usein peset linnunpaskaa sohvalta? Ei ainakaan minun sohvalla ole yhtään linnunpaskaa ollut. Hiekka lähtee imurilla, lapsia voi komentaa pesemään kädet. Mustia tahroja pyyhkeessä, pesukone pesee. Kyllä tuo on neuroottista.... Vaihdatko sinä joka päivä kotivaatteet päälle kun tulet töistä? Jos vastaat jo, koska pelkäät bussissa olevia bakteereja, niin sinulla on ongelma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:37"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:33"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 11:44"] [quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 10:01"]Sattuipa sopiva aloitus...No en minäkään tykkää että likakäsiset kaverit (ja vaatteet hiekassa ja ties missä) tulee meille ja nykii joka paikan. Meillä aina pestään kädet HYVIN kun tullaan sisälle ja vaatteet vaihtaa jokainen perheenjäsen siis) sisävaatteisiin eli ne ulkofarkut jne. veke kaappiin Yököttää ajatuskin että istuttu ties missä yleisissä tiloissa (plus lapsilla hiekassa, mullassa jne) ja sitten sohville ja illalla itse suihkun jälkeen siihen makoilemaan. EIKÖ TEITÄ HAITTAA??? Siis että siinä sohvalla on istuttu, nujuttu samoilla ulkohousuilla ja sitten olette siinä puhtaana saunan päälle tai yöpuku päällä - vai ettekö istu niillä esim yökkäri päällä illalla/aamulla telkkua katsellen??? Vai ei haittaa? Joo, voi pyytää lasten kavereita pesemään edes ne kädet - mutta kun se on hutasu veden alla 2sek. Ja joo, mieluummin kesällä varsinkin kun nujuavat pihalla, haluan että ovat siellä pihalla eikä ravata sisälle ja ulos ja tuoda koko hiekkalaatikon sisältöä vaatteissa sisällä (omat siis ei tuo. ovat oppineet että kun ulkoillaan niin ulkoillaan ja sitten sisälle kun ei enää huvita ulkoilla). Ja tää nykyajan vähäinen ulkonaleikkiminen mua ihmetyttää aina vaan (me oltiin penskana melkein aina kesät/talvet pihalla leikkimässä), nytkin kesällä kun ne muutamat ihanat päivät oli ni yksi kaveri halusi aina sisälle leikkimään???! Vaikka meillä on pihassa kaikki mitä löytyy leikkipuistoistakin, ihan sillä että on missä leikkiä, ja sitten vielä pikkumetsää jossa voi olla ihan luovakin, mönkiä ja kaivella vaikka ötököitä. Miten MÄ opin että tulevat esim. koulusta suoraan kavereiden kanssa sisälle, niillä samoilla vaatteilla, pesemättömin käsin (tai huonosti pestyin). Teitäkö ei haittaa, just koulustahan niitä pöpöjä. täitä, kihoja jne. kannetaan - ja tiedän että tartunta tapahtuu jo varmaan koulussa jos tapahtuu, mutta haluan että kotona olla mahd. puhtaana/puhtaasti. Meillä isommilla on kavereina mun ystävien lapsia joten heillä on samat tavat ja ei oo tarvinnut "stressata" kun tietää että samoin toimivat myös siellä - mutta nää kaksoset kun aloitti koulun ja uusia kavereita alkaa olla tulossa ja sisällehhän ne kärttävät...Eli auttakaa nyt muakin ja miten teillä? Siivootteko aina kun kaverit lähtee jokapaikan vai onko yks hailee jos valokatkaisimet on mustana jne. Mua kyllä inhottaa.   [/quote] Tämä on jo neuroottista. [/quote] Mikä? Se ettei tykkää kun tuodaan "paskaa" kotiin kun itse ollaan tarkkoja? Sullekko on sama että housuissa joissa ensin maataan/istutaan koulun lattioilla (kyllä koululaiset tekee tätä, painitaan käytävillä pitkin pituutta, että joutuu komentamaan kuraisilta lattioilta ylös). Tai pihalla möyrytään välkillä, vai luuletko että ne siellä seisoo sievästi...Ja tuo käsienpesu on monellakin vaín hana auki ja kiinni, sen näkee valkoisesta käsipyyhkeestä, ykskaks kaverien jälkeen se onkin musta! Mutta mistäpä ne lapset oppisi kun ei ne vanhemmatkaan pese tai juurikaan välitä. Eikä se hiekka edes ole se pahin muuten, linnunpaskoja on siellä täällä ja ei ne mukelot niitä huomaa leikkiessään.   [/quote] Meillä on kyllä aina siistiä kotona ja kädet pestään tietenkin ja vaatteet vaihdetaan kotiin tultua. Mutta tuollainen vouhotus asiasta jopa lasten kavereille ei minun mielestäni ole enää ihan normaalia. Mutta kukin tyylillään kai.

[/quote]

Minä en kyllä nähnyt mitään "vouhotusta" lasten kavereille, missä kohtaa? ja miksi te itse vaihdatte puhtaat sisävaatteet jos sua ei haittaa että muut tuo sitten sitä "paskaa" sisälle? Eihän tossa nyt ole mitään logiikkaa.

Vierailija
90/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:44"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:33"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 10:01"]Sattuipa sopiva aloitus...No en minäkään tykkää että likakäsiset kaverit (ja vaatteet hiekassa ja ties missä) tulee meille ja nykii joka paikan. Meillä aina pestään kädet HYVIN kun tullaan sisälle ja vaatteet vaihtaa jokainen perheenjäsen siis) sisävaatteisiin eli ne ulkofarkut jne. veke kaappiin Yököttää ajatuskin että istuttu ties missä yleisissä tiloissa (plus lapsilla hiekassa, mullassa jne) ja sitten sohville ja illalla itse suihkun jälkeen siihen makoilemaan. EIKÖ TEITÄ HAITTAA??? Siis että siinä sohvalla on istuttu, nujuttu samoilla ulkohousuilla ja sitten olette siinä puhtaana saunan päälle tai yöpuku päällä - vai ettekö istu niillä esim yökkäri päällä illalla/aamulla telkkua katsellen??? Vai ei haittaa? Joo, voi pyytää lasten kavereita pesemään edes ne kädet - mutta kun se on hutasu veden alla 2sek. Ja joo, mieluummin kesällä varsinkin kun nujuavat pihalla, haluan että ovat siellä pihalla eikä ravata sisälle ja ulos ja tuoda koko hiekkalaatikon sisältöä vaatteissa sisällä (omat siis ei tuo. ovat oppineet että kun ulkoillaan niin ulkoillaan ja sitten sisälle kun ei enää huvita ulkoilla). Ja tää nykyajan vähäinen ulkonaleikkiminen mua ihmetyttää aina vaan (me oltiin penskana melkein aina kesät/talvet pihalla leikkimässä), nytkin kesällä kun ne muutamat ihanat päivät oli ni yksi kaveri halusi aina sisälle leikkimään???! Vaikka meillä on pihassa kaikki mitä löytyy leikkipuistoistakin, ihan sillä että on missä leikkiä, ja sitten vielä pikkumetsää jossa voi olla ihan luovakin, mönkiä ja kaivella vaikka ötököitä. Miten MÄ opin että tulevat esim. koulusta suoraan kavereiden kanssa sisälle, niillä samoilla vaatteilla, pesemättömin käsin (tai huonosti pestyin). Teitäkö ei haittaa, just koulustahan niitä pöpöjä. täitä, kihoja jne. kannetaan - ja tiedän että tartunta tapahtuu jo varmaan koulussa jos tapahtuu, mutta haluan että kotona olla mahd. puhtaana/puhtaasti. Meillä isommilla on kavereina mun ystävien lapsia joten heillä on samat tavat ja ei oo tarvinnut "stressata" kun tietää että samoin toimivat myös siellä - mutta nää kaksoset kun aloitti koulun ja uusia kavereita alkaa olla tulossa ja sisällehhän ne kärttävät...Eli auttakaa nyt muakin ja miten teillä? Siivootteko aina kun kaverit lähtee jokapaikan vai onko yks hailee jos valokatkaisimet on mustana jne. Mua kyllä inhottaa.   [/quote] Tämä on jo neuroottista.

[/quote]

Mikä? Se ettei tykkää kun tuodaan "paskaa" kotiin kun itse ollaan tarkkoja? Sullekko on sama että housuissa joissa ensin maataan/istutaan koulun lattioilla (kyllä koululaiset tekee tätä, painitaan käytävillä pitkin pituutta, että joutuu komentamaan kuraisilta lattioilta ylös). Tai pihalla möyrytään välkillä, vai luuletko että ne siellä seisoo sievästi...Ja tuo käsienpesu on monellakin vaín hana auki ja kiinni, sen näkee valkoisesta käsipyyhkeestä, ykskaks kaverien jälkeen se onkin musta! Mutta mistäpä ne lapset oppisi kun ei ne vanhemmatkaan pese tai juurikaan välitä. Eikä se hiekka edes ole se pahin muuten, linnunpaskoja on siellä täällä ja ei ne mukelot niitä huomaa leikkiessään.

[/quote] Oikeasti kuinka usein peset linnunpaskaa sohvalta? Ei ainakaan minun sohvalla ole yhtään linnunpaskaa ollut. Hiekka lähtee imurilla, lapsia voi komentaa pesemään kädet. Mustia tahroja pyyhkeessä, pesukone pesee. Kyllä tuo on neuroottista.... Vaihdatko sinä joka päivä kotivaatteet päälle kun tulet töistä? Jos vastaat jo, koska pelkäät bussissa olevia bakteereja, niin sinulla on ongelma.

[/quote]

Tuotaaa, kerran bussissa istuessa jonkun kuseen, minä voin vastata KYLLÄ, vaihdan aina koti/sisävaatteet päälle kun tulen kotiin. Kyllä jätti niin inhan tunteen että kyllä, kerta riitti. Oli se kuivunutta tms. mistä sinä tiedät mitä siellä penkeillä on ollut - mutta jos sua ei haittaa, ok. Mä en halua päiväpeitteelleni tai sohvalleni puliukkojen paskoja, niitä nyt on vaikket silmällä näekkään tai nenälläs haista. Mutta ethän sä oo osannu edes miettiä kuinka monen persus siellä tuolissa on ties kuinka monen vuoden aikana (ja missä kunnossa) "istunut". Näkeehän noilla jos jonkinlaista tahraa ja länttiä, kuivia tai märkiä - yöks.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:43"]

No ihan tähän sopiva kysymys: tarvitseeko teillä pestä kädet kun lapset (omat ja kamut) tulee suoraan päiväkodista tai koulusta teille? Jos tarvitsee - miksi? Jos ei tarvitse - miksi?

Ja tuohon mainittuun pöpöjen ja esim. kihomatojen "tuontiin", jos ei pestä kyllähän ne käsissä tulee sinne kotiin, niissä käsissä juuri ja myös kynsien alla niitä eniten on.

Eli meillä pestään aina. Jotenkin minua huvitti kun päiväkodissa hoitaja käski aina aamulla kun tullaan PÄIVÄKOTIIN, pestä ja desinfioida lapsen kädet (siis kaikkien lapsein piti tämä tehdä aulassa) ettei tuoda KOTOA pöpöjä päikkyyn!!!! Minä ajattelen toisinpäin - ettei sieltä KOTIIN. Mutta nyt ummärrän miksi hän noin sanoi ja mitä tarkoitti...jos porukalla ei oo tapana pestä kotona käsiään tai sit vaan näytetään käsille vettä, johan tulee joka aamu kunnon satsit pöppiäisiä kun suurinosa tulee likaisin käsin...

[/quote]

Yllättävän moni ei pese käsiään töiden, kaupareissun, päiväkodin tai koulun jälkeen. Ihmettelen ja suuresti. Siitä vaan suoraan voileipiä tekemään, hyi yäk.

Vierailija
92/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 11:38"]

Tiedätkö mitä tästä seuraa kun lapsiesi pitää olla koko ajan varuillaan kotona etteivät vaan sotke ja sinä saa kilareita??

Kulkevat nyt jo kavereillaan, koska teillä ei saa olla rento oma itsensä. Sitten teini-iässä notkutaan ostarilla, kun ei kotiin voi mennä!!

Ulospäin sitten näytetään niin täydellistä perhettä että...

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:03"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:51"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:11"] Miten niin tulee? Ei meille ainakaan ole tullut kun en niitä meille ota. Lapset 6 ja 12. Syntymäpäiville toki kutsutaan mutta muutoin meille ei tulla. En tykkää. [/quote] Aikä järkyttävää; miksi lapsillasi ei saa olla ystäviä, joiden kanssa voisi viettää aikaa? Suomessa ei aina ole ulkoleikkikelit ja kun lapsestasi tulee teini, ulkona leikkiminen muuttuu äkkiä pelkäksi notkumiseksi.  Ihmiset on erilaisia mutta haluaisivatko lapsesi käydä kylässä ja kutsua kavereita teille? Miksi sinun siivousnipotuksesi tai erakkoluonteesi on vahvempi oikeus kuin lapsen oikeus sosiaalisiin suhteisiin? [/quote] Mitä sä sekoilet? Ei saa olla ystäviä? Missä minä niin väitin? En minä ole siivousnipo tai erakko. En vaan tykkää, että meillä käy lasten kavereita kylässä. Minun lapseni kyllä käyvät paljon omilla kavereillaan kyläilemässä tai sitten me käymme yhdessä kylässä. Ja niin, ihan normaali perhe olemme ja normaalit lapset vaikka ne kaverit ei meille pääsekkään. :D Ja toki meillä sukulaisia, lasten serkkuja ym käy useinkin.

[/quote]

[/quote]

Mun mielestä on ihan normaalia, että kotona ei sotketa. Ei lapset eikä aikuiset. Silti meillä asuu viisi ihan rentoa tyyppiä, jotka ottavat kaikki muutkin huomioon tekemisissään. Meillä ei isä huudata televisiota, jos esikoinen lukee kokeisiin enkä minä kutsu kavereita meille, jos kuopuksella on seuraavana päivänä konsertti ja pitää harjoitella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:44"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:33"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 10:01"]Sattuipa sopiva aloitus...No en minäkään tykkää että likakäsiset kaverit (ja vaatteet hiekassa ja ties missä) tulee meille ja nykii joka paikan. Meillä aina pestään kädet HYVIN kun tullaan sisälle ja vaatteet vaihtaa jokainen perheenjäsen siis) sisävaatteisiin eli ne ulkofarkut jne. veke kaappiin Yököttää ajatuskin että istuttu ties missä yleisissä tiloissa (plus lapsilla hiekassa, mullassa jne) ja sitten sohville ja illalla itse suihkun jälkeen siihen makoilemaan. EIKÖ TEITÄ HAITTAA??? Siis että siinä sohvalla on istuttu, nujuttu samoilla ulkohousuilla ja sitten olette siinä puhtaana saunan päälle tai yöpuku päällä - vai ettekö istu niillä esim yökkäri päällä illalla/aamulla telkkua katsellen??? Vai ei haittaa? Joo, voi pyytää lasten kavereita pesemään edes ne kädet - mutta kun se on hutasu veden alla 2sek. Ja joo, mieluummin kesällä varsinkin kun nujuavat pihalla, haluan että ovat siellä pihalla eikä ravata sisälle ja ulos ja tuoda koko hiekkalaatikon sisältöä vaatteissa sisällä (omat siis ei tuo. ovat oppineet että kun ulkoillaan niin ulkoillaan ja sitten sisälle kun ei enää huvita ulkoilla). Ja tää nykyajan vähäinen ulkonaleikkiminen mua ihmetyttää aina vaan (me oltiin penskana melkein aina kesät/talvet pihalla leikkimässä), nytkin kesällä kun ne muutamat ihanat päivät oli ni yksi kaveri halusi aina sisälle leikkimään???! Vaikka meillä on pihassa kaikki mitä löytyy leikkipuistoistakin, ihan sillä että on missä leikkiä, ja sitten vielä pikkumetsää jossa voi olla ihan luovakin, mönkiä ja kaivella vaikka ötököitä. Miten MÄ opin että tulevat esim. koulusta suoraan kavereiden kanssa sisälle, niillä samoilla vaatteilla, pesemättömin käsin (tai huonosti pestyin). Teitäkö ei haittaa, just koulustahan niitä pöpöjä. täitä, kihoja jne. kannetaan - ja tiedän että tartunta tapahtuu jo varmaan koulussa jos tapahtuu, mutta haluan että kotona olla mahd. puhtaana/puhtaasti. Meillä isommilla on kavereina mun ystävien lapsia joten heillä on samat tavat ja ei oo tarvinnut "stressata" kun tietää että samoin toimivat myös siellä - mutta nää kaksoset kun aloitti koulun ja uusia kavereita alkaa olla tulossa ja sisällehhän ne kärttävät...Eli auttakaa nyt muakin ja miten teillä? Siivootteko aina kun kaverit lähtee jokapaikan vai onko yks hailee jos valokatkaisimet on mustana jne. Mua kyllä inhottaa.   [/quote] Tämä on jo neuroottista.

[/quote]

Mikä? Se ettei tykkää kun tuodaan "paskaa" kotiin kun itse ollaan tarkkoja? Sullekko on sama että housuissa joissa ensin maataan/istutaan koulun lattioilla (kyllä koululaiset tekee tätä, painitaan käytävillä pitkin pituutta, että joutuu komentamaan kuraisilta lattioilta ylös). Tai pihalla möyrytään välkillä, vai luuletko että ne siellä seisoo sievästi...Ja tuo käsienpesu on monellakin vaín hana auki ja kiinni, sen näkee valkoisesta käsipyyhkeestä, ykskaks kaverien jälkeen se onkin musta! Mutta mistäpä ne lapset oppisi kun ei ne vanhemmatkaan pese tai juurikaan välitä. Eikä se hiekka edes ole se pahin muuten, linnunpaskoja on siellä täällä ja ei ne mukelot niitä huomaa leikkiessään.

[/quote] Oikeasti kuinka usein peset linnunpaskaa sohvalta? Ei ainakaan minun sohvalla ole yhtään linnunpaskaa ollut. Hiekka lähtee imurilla, lapsia voi komentaa pesemään kädet. Mustia tahroja pyyhkeessä, pesukone pesee. Kyllä tuo on neuroottista.... Vaihdatko sinä joka päivä kotivaatteet päälle kun tulet töistä? Jos vastaat jo, koska pelkäät bussissa olevia bakteereja, niin sinulla on ongelma.

[/quote]

Et kai sinä oikeasti luule että se linnunpaska tulee kokonaisena kökkäreenä sinne sohvalle?

Nyt ymmärrän miksi niitä pyyhkeitä pitää pestä joka päivä, ai juu, niihin PYYHITÄÄN paskaset kädet. Ja nyt ymmärrän miksi saippuaa ei ole lavuaarin reunalla, ei sillä mitään tee.  Ja miksi se käseinpesu tai suihku kestää vain minuutin, veden alla vain pyörähdetään ja niin sitten se musta pyyhe koneeseen.

Ja enpä enää ihmettele niitä suuria täi/kihomatotartuntoja koulujen alkaessa. Ei mun kouluaikaan ollu yhtäkään täi/kihomatotartuntaa, nythän noita kuulee tämän tästä olevan liikkeellä päiväkodeissa ja kouluissa. Miksiköhän...ei tarvitse ainakaan minun enää miettiä miksi.

Vierailija
94/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 13:09"]

niinpä. en muista minäkään koskaan meillä olleen täitä tai kihomatoja kun olin lapsi ja meitä oli kolme lasta, en ollut kuullutkaan moisista joten ei kyllä ollu kouluissakaan tartuntoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/103 |

[/quote] No, eli miten se sohva sitten pitää pestä, että se tulee puhtaaksi? El pelkkä imurointi ei riitä? Käsipykeet vaihdetaan usein. Minua ei haittaa jos siinä on musta läikkä, se lentää samantien pesuun. meillä ei ole ollut täitä, tai kihomatoja tai muuta sairauksia, vaikka lapset joskus hyppivät sohvilla. Meillä pestään kädet joka kerta kun tullaan sisään, mutta en saa heromrohmahdusta jos lapsi on pyyhkinyt käsiä ja pyyhkeeseen on tullut jälkiä. Se menee pesuun. En kuvittele linnunpaskoja sohvalle, imuroin ja pesen päälliset kun ne ovat likaisia. En ajattele että joku on kussut bussin penkille. En vaihda työvaatteita joka päivä, alusvaatteet ja sukat. Jos oikeasti miettii että en voi antaa lasten istua sohvalle, kun ne tuo linnunpaskaa kotiin, niin on vaikea.

minäkin vaihdan työvaatteet kun tulen kotiin, mutta se johtuu ihan mukavuus syystä kun siitä että toisin bakteereita kotiin.

Hygieninen saa olla, mutta tuntuu jo omituiselta että mietit linnunpaskoja.

Vierailija
96/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 13:27"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 13:09"]

Näin. Ei tarvitse ihmetellä miksi allergiat ovat nykyään niin yleisiä kun porukka on noin vieraantunut luonnosta että pelkää linnunkakkaa kuin ruttoa.

Vierailija
97/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun on vaikea ymmärtää ap:ta. Meillä käy päivittäin lasten kavereita ja välillä saattaa olla jopa 6-7 alle kouluikäistä lapsivierasta. Onhan se välillä rasittavaa kun meteliä syntyy ja joutuu jatkuvasti selvittämään erimielisyyksiä. Toisaalta on kiva, että olen läheinen lasten kavereiden kanssa, voin pitää heitä sylissä tai lukea kirjaa jne. Sotkuakin syntyy kun lapsia kulkee edes takaisin sisälle ja ulos. Meillä on myös suhteellisen pieni koti, joten välillä on tunne, että lapsia on joka paikassa kun osa leikkii yläkerrassa, osa alakerrassa ja joku haluaa tulla tekemään ruokaa kanssani. Tarvittaessa kyllä osaan sanoa, että tänään meille ei saa tulla. 

Omat lapset olen opettanut siivoamaan omat jälkensä. Silti tahtoo tulla hankaluuksia yhdessä kyläillessä kun omien ja tuttavaperheiden lapsilla on eri siisteyskäsitykset. Jotkut lapset on selvästi opetettu neuroottisen siisteiksi eivätkä kestä esimerkiksi jos jo luettu kirja on lattialla odottamassa hyllylle laittamista. Olen aina myös yrittänyt lasten kanssa vieraillessani katsoa tarkasti lasteni perään mutta kolmen alle kouluikäisen pojan kanssa on välillä vähän haasteita. Muutaman kerran vanhin on vahingossa rikkkonut toisen lelun ja kerran kaatanut lampun. Olen aina tietenkin ostanut uuden tilalle tai korvattu muutoin. 

Olen itse aika rento tai siis pyrin ajattelemaan niin, että koti on vain se paikka missä elämän tärkein sisältö eli sosiaaliset suhteet ja mukava, mielekäs tekeminen toteutuu. Meillä on perussiistiä eikä elämä siihen kaadu jos lapsen ystävä kaataa mehunsa keittiön matolle tai tuo innoissaan löytämänsä kastemadon sisälle ja tiputtaa sen vahingossa sohvalle. 

Btw, omalle 5-vuotiaalle olen opettanut, että hänen tehtävänsä on huolehtia päivän sotkut omille paikoilleen oli ne sitten kavereiden tai hänen itsensä tekemiä ja että kavereille voi sanoa ennen näiden lähtemistä, että siivotaan yhdessä leikit pois. Näin he myös yleensä toimivat. Jos kaveri ei kuuntele, voi pyytää aikuisen, joka huolehtii, että kaveri osallistuu siivoukseen. 

Vierailija
98/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:48"]

Mä otan paljon mieluummin lapsille kavereita kylään, kuin että tulisivat vierailemaan vanhempiensa kanssa. Jos tulevat yksin, voin vapaammin sanoa heille mikä on ok ja mikä ei, mutta silloin kun vanhemmat ovat paikalla, niin se on kuitenkin heidän vastuunsa hoitaa asia, en halua olla heidän lapsiaan siinä koko ajan nuhtelemassa, se on vaan kiusallista. Ja myönnän, että otan mieluummin yhden kaverin kerrallaan leikkimään, kuin ison lauman. Enkä todellakaan ole mikään kylmä äiti, vaan leivon paljon ja olen mukana lasten leikeissä tosi mielellään. Ehkä muotoilin aloituksen hieman väärin, sillä mun suurin ongelma on tosiaan sellaisten vanhempien kanssa, jotka eivät pidä huolta lastensa käytöksestä kyläillessään. Ei niinkään lasten. 

ap

[/quote]

Meillä oli toissa viikolla 4-vuotiaan tyttären 14 pientä tarhakaveria kylässä synttärikutsuilla. Oli kyllä tosi kivaa! Leikkivät ja söivät. Ihania lapsia. Meillä on aina ovet auki kavereille (meillä myös muita lapsia) ja minusta on vaan kiva, että on vilskettä talossa. Meillä ei ole ollut koskaan ongelmaa,että jotain peruuttamatonta sotkua olisi syntynyt. Ja meillä vieraiden ei kyllä tarvitse siivota:) Lapsilla on paljon kavereita ja ovat suosittuja.

Vierailija
99/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en kestä näitä keskusteluja. Onneksi oma lapseni ei vielä ole kaveri-iässä, odotan sitä kauhulla.

Toinen äiti paheksuu, kun lapsi istuu kaverilla koko päivän eikä tälle tarjota ruokaa. Toinen taas paheksuu, kun lapselle on tarjottu syötävää kaverilla eikä lapsi enää syö kotona.
Toisen luona pitäisi olla vaihtovaatteet, jotta voi tulla ulkoa sisälle. Toinen ei voi ymmärtää, miksi lapsen pitäisi vaihtaa vaatteet.
Jonkun lapselle ei saa tarjota lisättyä sokeria sisältävää mehua tai välipalaa, toisen lapsella puolestaan on keliakia ja laktoosi-intoleranssi.
Toisen lapsi ei saa pelata tabletilla kaverilla, jollain toisella lapset kavereineen saavat pelata koko vierailuajan.
Yhden äidin mielestä puoli tuntia on riittävä aika, toisella saa olla ruoka-aikaan asti ja kolmatta ei haittaa vaikka kaverit olisivat viikon.
Ja sitten paheksutaan kovaan ääneen sitä, joka tekee toisin.

Vierailija
100/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 10:11"]

Mä niin ymmärrän.

En halua minäkään enää. En ole lapsivihaaja, vaikka lapsia ei olekaan, mutta voi yhden kerran noitten ÄITIEN kanssa. Siis ihan voi suuttua kun huomautan ystävällisesti, että se tapettiseinä ei kyllä kestä suklaisilla käsillä lääppimistä. Mutta kun vika on meissä kun remontoimme kotimme sellaiseksi, että ei hyvänen aika lapsia kestä! Niin, lapsia jota meillä itsellämme ei ole ja emme elä kuin pellossa, niin mikä ongelma siinä on muuten kuin silloin kun tuollaiset porsaat tulevat käymään? Ihan ok lääppiä kaikki seinät, ikkunat, sohvat ja muut niillä paskasilla käsillä ja sitten katsotaan kuin halpaa makkaraa kun menee puhdistamaan niitä pintoja heti tuoreeltaan tai ojentaa paperia käsien pyyhintään. Oikeastiko ihmisten kotona lapsi saa ottaa suklaakeksiä (jota on tuotu tuliaiseksi, itse tiedän jo paremmin..), nuolla sen limaiseksi ja pyöritellä käsissään ja sen jälkeen läntätä kätensä keittiön seinään?! Muistot kai kultaa sitten, mutta ei herranen aika ainakaan minun lapsuudenkodissani eletty noin...

W[/quote]

En nyt ymmärrä. Meillä on käynyt vuosien varrella PALJON eri-ikäisiä lapsia vieraana. Ja sen pahempaa sotkua ei ole koskaan ollut (kosketellaan tapetteja suklaisilla käsillä, piirrellään seiniin,rikotaan paikkoja, sohvat liataan jne). Meillä mitään ongelmaa ei ole koskaan ollut. Tavaroiden järjestelyä ja paikoilleen viemistä toki on, mutta mitäs siitä. Mistä te näitä tuholaisia oikein löydätte, kun tällä ei ole vielä tullut vastaan...?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi seitsemän kaksi