Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

En halua lapsia meille kylään

Vierailija
07.09.2015 |

Mulla on ongelma. Mä en voi sietää sitä, kun meille tulee lapsia kylään. Ollaan siis lapsiperhe itsekin, meillä on kaksi lasta (5- ja 1-vuotias), mutta mulla alkaa liekit loimuamaan silmissä aina kun meille tulee ystävien mukana lapsia kylään ja ne tekee tuhojaan. Tähän asti ei ole vielä yksikään aikuinen vahtinut lastaan tarpeeksi tehokkaasti, vaan aina ne on tiputtamassa tavaroita lattialle, syömässä sohvalla tai muuten vaan sotkemassa. Eivätkä koskaan siivoa jälkiään. Mua ärsyttää komentaa muiden lapsia, ja on se kiusallista että mä emäntänä siellä paimennan muidenkin kakaroita, kun aikuiset vaan rupattelee rennosti keskenään, "lapset on lapsia". Meillä on vasta remontoitu asunto, ja tykkään pitää paikat tiptop, eikä meillä omatkaan lapset saa pistää menemään miten tykkäävät. Olen myös itse todella tarkka kun ollaan muualla kylässä, etteivät aiheuta mitään vahinkoa ja että siivoavat esim. aina ne lelut, joilla ovat leikkineet. Miksei kaikki vanhemmat voi toimia samalla tavalla? En haluaisi, että tämä asia rajoittaisi meidän sosiaalista elämää, mutta mä oon alkanut välttämään ihmisten kutsumista meille, kun melkein kaikilla ystäväpariskunnilla on lapsia. Tai sitten jos ollaan pidetty jotain pippaloita niin ollaan laitettu casuaali maininta että oltaisiin vaan aikuisten kesken. 

Oonko mä vaan ankea nipo? 

Kommentit (103)

Vierailija
21/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, nipohan sinä kyllä olet. Varmaan teillä on aika ankeaa vierailla, kun ei ole mitään tilaa asunnossa, jossa lapsia ei tarvitsisi koko ajan kytätä särkyvien pikkuesineiden ja valkoisten huonekalujen varalta. Kohta varmaan tuttavaperheetkin alkavat vältellä vierailukutsuihinne vastaamista. Kun teillä on niin paljon talon sääntöjä, voisit luetella ne pikkuvieraille jo eteisessä, ethän voi olettaa, että kaikkien kotona ollaan kuin kotimuseossa. Teillä ei varmaankaan myöskään tueta leikkiä – ts. kaikki lelut, monimutkaisetkin leikit, pitää varmaan kerätä pois joka ilta. Onko teillä sellaista pihaa, jossa lapset kavereineen voivat juosta ja potkia palloa, vai onko sekin täynnänsä arkoja istutuksia ja muotoonleikattuja pensaita?

Vierailija
22/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:11"]

Miten niin tulee? Ei meille ainakaan ole tullut kun en niitä meille ota. Lapset 6 ja 12. Syntymäpäiville toki kutsutaan mutta muutoin meille ei tulla. En tykkää.

[/quote]

Aikä järkyttävää; miksi lapsillasi ei saa olla ystäviä, joiden kanssa voisi viettää aikaa? Suomessa ei aina ole ulkoleikkikelit ja kun lapsestasi tulee teini, ulkona leikkiminen muuttuu äkkiä pelkäksi notkumiseksi. 

Ihmiset on erilaisia mutta haluaisivatko lapsesi käydä kylässä ja kutsua kavereita teille? Miksi sinun siivousnipotuksesi tai erakkoluonteesi on vahvempi oikeus kuin lapsen oikeus sosiaalisiin suhteisiin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:51"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:11"]

Miten niin tulee? Ei meille ainakaan ole tullut kun en niitä meille ota. Lapset 6 ja 12. Syntymäpäiville toki kutsutaan mutta muutoin meille ei tulla. En tykkää.

[/quote]

Aikä järkyttävää; miksi lapsillasi ei saa olla ystäviä, joiden kanssa voisi viettää aikaa? Suomessa ei aina ole ulkoleikkikelit ja kun lapsestasi tulee teini, ulkona leikkiminen muuttuu äkkiä pelkäksi notkumiseksi. 

Ihmiset on erilaisia mutta haluaisivatko lapsesi käydä kylässä ja kutsua kavereita teille? Miksi sinun siivousnipotuksesi tai erakkoluonteesi on vahvempi oikeus kuin lapsen oikeus sosiaalisiin suhteisiin?
[/quote]
Mitä sä sekoilet? Ei saa olla ystäviä? Missä minä niin väitin? En minä ole siivousnipo tai erakko. En vaan tykkää, että meillä käy lasten kavereita kylässä. Minun lapseni kyllä käyvät paljon omilla kavereillaan kyläilemässä tai sitten me käymme yhdessä kylässä. Ja niin, ihan normaali perhe olemme ja normaalit lapset vaikka ne kaverit ei meille pääsekkään. :D Ja toki meillä sukulaisia, lasten serkkuja ym käy useinkin.

Vierailija
24/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:11"][quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 22:55"]Ikävä sanoa, mutta nipo olet. Miten meinaat toimia, kun lapsillesi tulee omia kavereita kylään? Pikkuhiljaa kannattais löysentää pipoa.
[/quote]
Miten niin tulee? Ei meille ainakaan ole tullut kun en niitä meille ota. Lapset 6 ja 12. Syntymäpäiville toki kutsutaan mutta muutoin meille ei tulla. En tykkää.
[/quote]

Eihän tämä voi olla tottakaan? Eihän? ?

Vierailija
25/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:03"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:51"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:11"] Miten niin tulee? Ei meille ainakaan ole tullut kun en niitä meille ota. Lapset 6 ja 12. Syntymäpäiville toki kutsutaan mutta muutoin meille ei tulla. En tykkää. [/quote] Aikä järkyttävää; miksi lapsillasi ei saa olla ystäviä, joiden kanssa voisi viettää aikaa? Suomessa ei aina ole ulkoleikkikelit ja kun lapsestasi tulee teini, ulkona leikkiminen muuttuu äkkiä pelkäksi notkumiseksi.  Ihmiset on erilaisia mutta haluaisivatko lapsesi käydä kylässä ja kutsua kavereita teille? Miksi sinun siivousnipotuksesi tai erakkoluonteesi on vahvempi oikeus kuin lapsen oikeus sosiaalisiin suhteisiin? [/quote] Mitä sä sekoilet? Ei saa olla ystäviä? Missä minä niin väitin? En minä ole siivousnipo tai erakko. En vaan tykkää, että meillä käy lasten kavereita kylässä. Minun lapseni kyllä käyvät paljon omilla kavereillaan kyläilemässä tai sitten me käymme yhdessä kylässä. Ja niin, ihan normaali perhe olemme ja normaalit lapset vaikka ne kaverit ei meille pääsekkään. :D Ja toki meillä sukulaisia, lasten serkkuja ym käy useinkin.

[/quote]Oletko kuullut vastavuoroisuudesta? Se on lapsille tärkeää, että he voivat tuoda kavereitaan kotiinsa, siinä missä voivat itse olla kavereidensa kodeissa. Paitsi näissä tapauksissa: kodissa on jotain hävettävää (sotkuisuus, päihdevanhemmat tai muuta, mikä nolottaa) tai äiti/isä, joka antaa ymmärtää, ettei kavereiden käynnit ole suotavaa. Lapsi sopeutuu, vaikka tuntuukin ikävältä, ettei saa tuoda kavereita käymään. 

Vierailija
26/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:16"]

[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 22:45"]

Mulla on ongelma. Mä en voi sietää sitä, kun meille tulee lapsia kylään. Ollaan siis lapsiperhe itsekin, meillä on kaksi lasta (5- ja 1-vuotias), mutta mulla alkaa liekit loimuamaan silmissä aina kun meille tulee ystävien mukana lapsia kylään ja ne tekee tuhojaan. Tähän asti ei ole vielä yksikään aikuinen vahtinut lastaan tarpeeksi tehokkaasti, vaan aina ne on tiputtamassa tavaroita lattialle, syömässä sohvalla tai muuten vaan sotkemassa. Eivätkä koskaan siivoa jälkiään. Mua ärsyttää komentaa muiden lapsia, ja on se kiusallista että mä emäntänä siellä paimennan muidenkin kakaroita, kun aikuiset vaan rupattelee rennosti keskenään, "lapset on lapsia". Meillä on vasta remontoitu asunto, ja tykkään pitää paikat tiptop, eikä meillä omatkaan lapset saa pistää menemään miten tykkäävät. Olen myös itse todella tarkka kun ollaan muualla kylässä, etteivät aiheuta mitään vahinkoa ja että siivoavat esim. aina ne lelut, joilla ovat leikkineet. Miksei kaikki vanhemmat voi toimia samalla tavalla? En haluaisi, että tämä asia rajoittaisi meidän sosiaalista elämää, mutta mä oon alkanut välttämään ihmisten kutsumista meille, kun melkein kaikilla ystäväpariskunnilla on lapsia. Tai sitten jos ollaan pidetty jotain pippaloita niin ollaan laitettu casuaali maininta että oltaisiin vaan aikuisten kesken. 

Oonko mä vaan ankea nipo? 

[/quote]

meillä on viisi lasta, eikä meillekään pääse kylään. Tästä syytä en itsekään päästä heitä kavreille kylään kyn joskus harvoin. Olkoot ulkona jos haluavat viettää aikaa kavereiden kanssa. Olen huomannut että monet perheet, joissa 1-2 lasta mielellään näitä kyläilyjä harrastavat ja saavat ilm josus omaa aikaa. Meillä ei ole kyläilyllä mitään lisäarvoa, ikinä eivät kaikki viiisi ole yhtäaikaa kavereiden kanssa..ja toisaalta, eivät myöskään samalla tapaan kaipaa seuraa, ksoka sitä kotona omasta takaa on.

[/quote]

et kyllä lapsiasi tunne. Tietenkin lapset kaipaavat muuta seuraa. Uskomatonta.

Älä hommaa lisää lapsia, jookosta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meille ei voinut tuoda kuin paria parasta kaveria kylään perheongelman vuoksi. On ollut jotenkin työlästä aikuisena opetella emännöintiä ja olen sitten siinä ylisuorittaja ja stressaan aina.

Vierailija
28/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:06"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:11"][quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 22:55"]Ikävä sanoa, mutta nipo olet. Miten meinaat toimia, kun lapsillesi tulee omia kavereita kylään? Pikkuhiljaa kannattais löysentää pipoa.
[/quote]
Miten niin tulee? Ei meille ainakaan ole tullut kun en niitä meille ota. Lapset 6 ja 12. Syntymäpäiville toki kutsutaan mutta muutoin meille ei tulla. En tykkää.
[/quote]

Eihän tämä voi olla tottakaan? Eihän? ?
[/quote]
No miksi ei voisi olla? Luuletko, että kaikki ovat niin kuin sinä tai niinkuin teidän ihana vaaleanpunainen pikkuperhe? No ei. Meille ei kaverit tule kun en jaksa. En edes ymmärrä miksi tästä niin kauhistutaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:03"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:51"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:11"]

Miten niin tulee? Ei meille ainakaan ole tullut kun en niitä meille ota. Lapset 6 ja 12. Syntymäpäiville toki kutsutaan mutta muutoin meille ei tulla. En tykkää.

[/quote]

Aikä järkyttävää; miksi lapsillasi ei saa olla ystäviä, joiden kanssa voisi viettää aikaa? Suomessa ei aina ole ulkoleikkikelit ja kun lapsestasi tulee teini, ulkona leikkiminen muuttuu äkkiä pelkäksi notkumiseksi. 

Ihmiset on erilaisia mutta haluaisivatko lapsesi käydä kylässä ja kutsua kavereita teille? Miksi sinun siivousnipotuksesi tai erakkoluonteesi on vahvempi oikeus kuin lapsen oikeus sosiaalisiin suhteisiin?
[/quote]
Mitä sä sekoilet? Ei saa olla ystäviä? Missä minä niin väitin? En minä ole siivousnipo tai erakko. En vaan tykkää, että meillä käy lasten kavereita kylässä. Minun lapseni kyllä käyvät paljon omilla kavereillaan kyläilemässä tai sitten me käymme yhdessä kylässä. Ja niin, ihan normaali perhe olemme ja normaalit lapset vaikka ne kaverit ei meille pääsekkään. :D Ja toki meillä sukulaisia, lasten serkkuja ym käy useinkin.
[/quote]

Meillä on monta lasta ja kaikki lasten kaverit ovat tervetulleita kyläilemään vaikka samaan aikaan. Jotenkin vaan välillä on ihmetyttänyt, kun lapsi on kertonut, että kaverin sisälle ei saa mennä ikinä tai yksi kaveri vain pääsi ja hän jäi ulkopuolelle.

Pitää kait minunkin alkaa laittamaan porttikielto niille lapsille, kenen koteihin ei pääse kyläilemään : D

Vierailija
30/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:14"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:03"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:51"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:11"]

Miten niin tulee? Ei meille ainakaan ole tullut kun en niitä meille ota. Lapset 6 ja 12. Syntymäpäiville toki kutsutaan mutta muutoin meille ei tulla. En tykkää.

[/quote]

Aikä järkyttävää; miksi lapsillasi ei saa olla ystäviä, joiden kanssa voisi viettää aikaa? Suomessa ei aina ole ulkoleikkikelit ja kun lapsestasi tulee teini, ulkona leikkiminen muuttuu äkkiä pelkäksi notkumiseksi. 

Ihmiset on erilaisia mutta haluaisivatko lapsesi käydä kylässä ja kutsua kavereita teille? Miksi sinun siivousnipotuksesi tai erakkoluonteesi on vahvempi oikeus kuin lapsen oikeus sosiaalisiin suhteisiin?
[/quote]
Mitä sä sekoilet? Ei saa olla ystäviä? Missä minä niin väitin? En minä ole siivousnipo tai erakko. En vaan tykkää, että meillä käy lasten kavereita kylässä. Minun lapseni kyllä käyvät paljon omilla kavereillaan kyläilemässä tai sitten me käymme yhdessä kylässä. Ja niin, ihan normaali perhe olemme ja normaalit lapset vaikka ne kaverit ei meille pääsekkään. :D Ja toki meillä sukulaisia, lasten serkkuja ym käy useinkin.
[/quote]

Meillä on monta lasta ja kaikki lasten kaverit ovat tervetulleita kyläilemään vaikka samaan aikaan. Jotenkin vaan välillä on ihmetyttänyt, kun lapsi on kertonut, että kaverin sisälle ei saa mennä ikinä tai yksi kaveri vain pääsi ja hän jäi ulkopuolelle.

Pitää kait minunkin alkaa laittamaan porttikielto niille lapsille, kenen koteihin ei pääse kyläilemään : D
[/quote]
No laita. :) Ja meille saa tulla sisälle kyllä odottamaan, ei ketään oven taakse jätetä. Käyvät meillä myös vessassa, juomassa tms. Leikkimään kuitenkin saavat mennä ulos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tarkennan nyt muutamaa asiaa. Meillä ei ole vitivalkoista eikä yhden yhtäkään koriste-esinettä. Enkä saa slaagia jos mehulasi joskus vahingossa kaatuu tai joku asia menee leikissä rikki, mutta sellaista yleistä asioiden tuhoamista, mitä esim. 1-vuotiaat harrastaa, niin en vaan voi kestää. Mun mielestä on vanhemman tehtävä vaikka sitten pitää sitä 1-vuotiasta koko ajan aisoissa, kuin että antaisi temmeltää vaan toivoen, että pahemmilta vahingoilta säästytään. Ja jotkut vanhemmat eivät oikeasti vahdi pieniä lapsiaan ollenkaan, ja sellaisten perheiden kutsumista kyllä vältän, koska tulee itselle vaan turhaa stressiä. 

En halua rajoittaa lasteni, enkä omaakaan, sosiaalista elämää, ja sen takia tämän aloituksen teinkin. Tiedostan kyllä, että olen ehkä turhan niuhottaja, mutta en voi sille mitään. Pidän joka vuosi lapsilleni ihan tavalliset lasten synttärit, ja ne ovat mulle yksi vuoden pahimmista koetuksista, vaikka en sitä lapselle näytäkään:D Valmistaudun siihen henkisesti jo etukäteen, en vuoraamalla tavaroita kuplamuoviin, vaan psyykkaamalla itseäni. Eivätkä meidän ystävät pidä mua nipona, koska en tuo ilmi tätä mun ahdistusta, se on lähinnä sellainen sisäinen myrsky.

En oleta, että vieraat tiskaavat omia tiskejään etc., mutta kyllä mun mielestä on ihan kohtuullista, että jos lastenhuone on ollut siisti siinä vaiheessa kun vieraat saapuvat, ja heidän sanotaan nyt vaikka kolmen lapsensa jäljiltä se on vierailun päätyttyä kuin Hiroshima, niin olisi kohtuullista, että siivoisivat yhdessä lelut taikaisin paikoilleen. Mielestäni se on hyvien tapojen mukaista. Itse hoidan vierailla myös omat ja lasteni astiat keittiöön tiskialtaaseen ja roskat roskikseen, enkä koe niuhottavani. Teen vain niin kuin toivoisin itselleni tehtävän, se auttaa kummasti vierailun emäntää, jos jokainen vaivautuu viemään sen oman kertakäyttölautasensa sinne roskiin.

Mutta ihmiset ovat erilaisia tässä(kin) asiassa. Enkä aio tehdä omaa kotiani "lapsiystävälliseksi" vain siksi, että vieraiden lasten olisi siellä hyvä remuta ja temmeltää, se on mun koti ja haluan nauttia siitä, en pitää sitä lapsivalmiudessa. Jos mun lapset osaavat siellä olla ihmisiksi, niin ei se voi vieraiden lapsille olla mahdoton tehtävä. Mutta kyse on ennen kaikkea vanhempien tavasta tai tavattomuudesta kaitsea lapsiaan vierailukäynneillä, siinä on hurjasti eroja. 

ap

Vierailija
32/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen myös tehnyt niin, että erästä lasta en ota meille, koska heilleei ikinä pääse. Oli siis meillä yökylässä ja Lintsillä ym. Kyse ei ole mistään perheen päihde ym ongelmasta. Kuulin myös, että perheen äiti ei vain halua kavereita heille. Tämän lapsen kanssa leikitään nykyisin vai ulkona, ja sateen sattuessa hän saa lähteä kotiin. Lasta kohtaan ikävää, mutta en jaksanut hyväksikäyttöä tämän perheen osalta. Lapsi on nykyisin melko yksinäinen, koska muut ovat ilmeisesti huomanneet saman piirteen perheessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 22:45"]

Mulla on ongelma. Mä en voi sietää sitä, kun meille tulee lapsia kylään. Ollaan siis lapsiperhe itsekin, meillä on kaksi lasta (5- ja 1-vuotias), mutta mulla alkaa liekit loimuamaan silmissä aina kun meille tulee ystävien mukana lapsia kylään ja ne tekee tuhojaan. Tähän asti ei ole vielä yksikään aikuinen vahtinut lastaan tarpeeksi tehokkaasti, vaan aina ne on tiputtamassa tavaroita lattialle, syömässä sohvalla tai muuten vaan sotkemassa. Eivätkä koskaan siivoa jälkiään. Mua ärsyttää komentaa muiden lapsia, ja on se kiusallista että mä emäntänä siellä paimennan muidenkin kakaroita, kun aikuiset vaan rupattelee rennosti keskenään, "lapset on lapsia". Meillä on vasta remontoitu asunto, ja tykkään pitää paikat tiptop, eikä meillä omatkaan lapset saa pistää menemään miten tykkäävät. Olen myös itse todella tarkka kun ollaan muualla kylässä, etteivät aiheuta mitään vahinkoa ja että siivoavat esim. aina ne lelut, joilla ovat leikkineet. Miksei kaikki vanhemmat voi toimia samalla tavalla? En haluaisi, että tämä asia rajoittaisi meidän sosiaalista elämää, mutta mä oon alkanut välttämään ihmisten kutsumista meille, kun melkein kaikilla ystäväpariskunnilla on lapsia. Tai sitten jos ollaan pidetty jotain pippaloita niin ollaan laitettu casuaali maininta että oltaisiin vaan aikuisten kesken. 

Oonko mä vaan ankea nipo? 

[/quote]

Et ole nipo. On täysin normaalia että ei syödä sohvalla tai se, että siivotaan leikit viimeistään siinä vaiheessa kun vieraat lähtevät = siivotaan yhdessä, ei vain asunnon asukit. Minä olen sanonut villien lasten ystäväperheille ja sukulaisperheille että, heidän lastensa vhuono & villin käytöksen uoksi tavataan ulkona tai ravintolassa jos haluavat nähdä. Sitten alkaa marmatus, että ei viitsisi ravintolassa tavata kun heidän lapset eivät osaa käyttäytyä tms...mutta meille ovat valmiita tulemaan sikailemaan. Sitten ei tavata, ellei aikuiset ala aikuisiksi. Tosin, moni perhe on kyllä itse ymmärtänyt tilanteensa ja ovat pahoillaan, mutta "olla pahoillaan" ei riitä, pitää olla niitä tekoja ja hyvää käytöstä. Sama koskee omia lapsiani, eivät saa sikailla muiden luona, ei edes syntymäpäiväjuhlilla. Ulkojuhlat ovat erikseen tai pihaleikit kesken juhlien, silloin voi juosta, olla säänmukaisissa vaatteissa ulkona, jne.mutta silloinkaan ei saa ruoalla leikkiä tai muita lapsia kohtaan olla ilkeä. Lasten pitää saada liikkua, heiltä on turha odottaa paikallaan oloa liian kauan, joten sellaisiin virallisiin tilaisuuksiin en edes omien lasten kanssa vielä lähde koska ovat pieniä (vaikka osaavat hyvin käyttäytyä), sillä ei heiltäkään saa vaatia kohtuuttomia.

Vierailija
34/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Only in Porvoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:24"]

Amen!

ap

Vierailija
36/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heh, amen tulee heti, kun joku on täsmälleen samaa mieltä :D

Vierailija
37/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:24"]

Olen myös tehnyt niin, että erästä lasta en ota meille, koska heilleei ikinä pääse. Oli siis meillä yökylässä ja Lintsillä ym. Kyse ei ole mistään perheen päihde ym ongelmasta. Kuulin myös, että perheen äiti ei vain halua kavereita heille. Tämän lapsen kanssa leikitään nykyisin vai ulkona, ja sateen sattuessa hän saa lähteä kotiin. Lasta kohtaan ikävää, mutta en jaksanut hyväksikäyttöä tämän perheen osalta. Lapsi on nykyisin melko yksinäinen, koska muut ovat ilmeisesti huomanneet saman piirteen perheessä.

[/quote]

Ottaisit vaan, koska on mahdollista, että nipoäiti ei muutenkaan ole lapselleen mukavaa seuraa. Mun äiti oli sellainen että jutteli, touhusi ja pelasi mun ja kavereiden kanssa. Käytiin Lintsillä ja Korkeasaaressa ja laittoi iltaleipiä jne. Kun äiti kuoli, ystävät olivat hautajaisissa ja itkien jättivät kukkansa arkulle. Muistelivat lämmöllä niitä lapsuuden aikoja ja jotkut mainitsivat senkin, miten heidän omat vanhemmat eivät tehneet samaa koskaan.

Vierailija
38/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

KÄYTÖSTAPOJEN puutettu viertailta. Lapset pidetään kurissa ja nuhteessa kyläillessä, eikä leikkiejä jätetä siivoamatta. Siivotaan yhdessä ennenkuin poistutaan.

Vierailija
39/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:24"]

Olen myös tehnyt niin, että erästä lasta en ota meille, koska heilleei ikinä pääse. Oli siis meillä yökylässä ja Lintsillä ym. Kyse ei ole mistään perheen päihde ym ongelmasta. Kuulin myös, että perheen äiti ei vain halua kavereita heille. Tämän lapsen kanssa leikitään nykyisin vai ulkona, ja sateen sattuessa hän saa lähteä kotiin. Lasta kohtaan ikävää, mutta en jaksanut hyväksikäyttöä tämän perheen osalta. Lapsi on nykyisin melko yksinäinen, koska muut ovat ilmeisesti huomanneet saman piirteen perheessä.

[/quote]

Sama täällä meillä. Sen lisäksi on toisten äitien kanssa kommentoitu noita vanhempia aika kärkevästi selän takana. Muuten ei todellakaan läyhätä toisten asioista, mutta mikään ei ärsytä enempää kuin tuollainen vapaamatkustus. Toinen selvä ilmiö on, että niitä lapsia suositaan kaverisuhteissa, joiden vanhemmat ymmärtää vastavuoroisuuden. Jos omani heittää, että haluaisi olla vaikka Maijan kanssa (Maijan vanhemmat näitä loisia), niin heitän siihen, että oo mielummin vaikka Janikan kanssa. Tää on ihan periaatekysymys meille. Eri asia olisi, jos nämä perheet olisi moniongelmaisia ja silloin ymmärtäisin meillä olemisen, mutta kyse on vain itsekkyydestä vanhempien puolelta. No, katsokoon itseään peilistä sitten, kun lapsen kaverisuhteet kärsii.

Eräs sukulaisnainen oli muuten tuollainen ja hänen kolmekymppinen tyttärensä sanoi juuri, että yhdestä asiasta on tavallaan katkera äidilleen ja se on just se, ettei saanut koskaan tuoda kavereita. Ja hän aikoo antaa omien lasten tuoda kavereita.

Vierailija
40/103 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:40"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:24"]

[/quote]

Eräs sukulaisnainen oli muuten tuollainen ja hänen kolmekymppinen tyttärensä sanoi juuri, että yhdestä asiasta on tavallaan katkera äidilleen ja se on just se, ettei saanut koskaan tuoda kavereita. Ja hän aikoo antaa omien lasten tuoda kavereita.

[/quote]

Nämä ovat nimenomaan niitä asioita, jotka lapset muistavat aikuisena. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi kahdeksan