En halua lapsia meille kylään
Mulla on ongelma. Mä en voi sietää sitä, kun meille tulee lapsia kylään. Ollaan siis lapsiperhe itsekin, meillä on kaksi lasta (5- ja 1-vuotias), mutta mulla alkaa liekit loimuamaan silmissä aina kun meille tulee ystävien mukana lapsia kylään ja ne tekee tuhojaan. Tähän asti ei ole vielä yksikään aikuinen vahtinut lastaan tarpeeksi tehokkaasti, vaan aina ne on tiputtamassa tavaroita lattialle, syömässä sohvalla tai muuten vaan sotkemassa. Eivätkä koskaan siivoa jälkiään. Mua ärsyttää komentaa muiden lapsia, ja on se kiusallista että mä emäntänä siellä paimennan muidenkin kakaroita, kun aikuiset vaan rupattelee rennosti keskenään, "lapset on lapsia". Meillä on vasta remontoitu asunto, ja tykkään pitää paikat tiptop, eikä meillä omatkaan lapset saa pistää menemään miten tykkäävät. Olen myös itse todella tarkka kun ollaan muualla kylässä, etteivät aiheuta mitään vahinkoa ja että siivoavat esim. aina ne lelut, joilla ovat leikkineet. Miksei kaikki vanhemmat voi toimia samalla tavalla? En haluaisi, että tämä asia rajoittaisi meidän sosiaalista elämää, mutta mä oon alkanut välttämään ihmisten kutsumista meille, kun melkein kaikilla ystäväpariskunnilla on lapsia. Tai sitten jos ollaan pidetty jotain pippaloita niin ollaan laitettu casuaali maininta että oltaisiin vaan aikuisten kesken.
Oonko mä vaan ankea nipo?
Kommentit (103)
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 10:11"]
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:56"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:40"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:24"] Olen myös tehnyt niin, että erästä lasta en ota meille, koska heilleei ikinä pääse. Oli siis meillä yökylässä ja Lintsillä ym. Kyse ei ole mistään perheen päihde ym ongelmasta. Kuulin myös, että perheen äiti ei vain halua kavereita heille. Tämän lapsen kanssa leikitään nykyisin vai ulkona, ja sateen sattuessa hän saa lähteä kotiin. Lasta kohtaan ikävää, mutta en jaksanut hyväksikäyttöä tämän perheen osalta. Lapsi on nykyisin melko yksinäinen, koska muut ovat ilmeisesti huomanneet saman piirteen perheessä. [/quote] Sama täällä meillä. Sen lisäksi on toisten äitien kanssa kommentoitu noita vanhempia aika kärkevästi selän takana. Muuten ei todellakaan läyhätä toisten asioista, mutta mikään ei ärsytä enempää kuin tuollainen vapaamatkustus. Toinen selvä ilmiö on, että niitä lapsia suositaan kaverisuhteissa, joiden vanhemmat ymmärtää vastavuoroisuuden. Jos omani heittää, että haluaisi olla vaikka Maijan kanssa (Maijan vanhemmat näitä loisia), niin heitän siihen, että oo mielummin vaikka Janikan kanssa. Tää on ihan periaatekysymys meille. Eri asia olisi, jos nämä perheet olisi moniongelmaisia ja silloin ymmärtäisin meillä olemisen, mutta kyse on vain itsekkyydestä vanhempien puolelta. No, katsokoon itseään peilistä sitten, kun lapsen kaverisuhteet kärsii. Eräs sukulaisnainen oli muuten tuollainen ja hänen kolmekymppinen tyttärensä sanoi juuri, että yhdestä asiasta on tavallaan katkera äidilleen ja se on just se, ettei saanut koskaan tuoda kavereita. Ja hän aikoo antaa omien lasten tuoda kavereita. [/quote] Oikein läyhäätte toisten äitien kanssa. :'D Tuon takia just en ole halunnut tutustua yhteenkään lasteni kavereiden äiteihin. Ja vielä, minun lapseni eivät syö kylässä vaan tulevat tasan klo 17:00 kotiin syömään. Pelisäännöt on sovittu. Myöskään joka päivä ei kavereilla luuhata vaan ehkä kerran kaksi viikossa saa kaverille mennä. Ja vaikka meille ei kaverit leikkimään pääse, tarjoan kyllä juotavaa ja vessaa tarvitseville. Kesällä mehua ja jäätelöä saavat myös. Kavereita on enemmän kuin tarpeeksi, että ei ainakaan meillä näy tuota ettei suosiossa olisi kaveripiireissä. :) [/quote] Ja vielä sen verran,että me osallistumme sitten paljon esim näihin lasten kuskailuihin. Viemme ja haemme vanhinta tyttöä kavereineen shoppailemaan, elokuviin, harrastuksiin ym. tällä sitten yritetään vähän tasapainottaa sitä, ettei meille pääse kyläilemään.
[/quote] Jessus että ihmiset voi tehdä tästäkin asiasta vaikea. Lapset ovat lapsia ja heitä saa ojentaa omassa kodissa, tosin en ymmärrä tuota kieltoa että lapset eivät saada tuoda omia ystäviä kylään omaan kotiin... Miksi sitten vanhemmat saavat kutsua omia ystäviä kylään? Kyllä se on lasten koti samanlailla kun vanhempien koti. Ei minunkaan lapset aina tykkää minun vieraista, mutta he ovat oppineet käyttäytymään ja puhumaan tylsälle äidin työkaverille, niinkuin minä siedän lasten naurut heidän huoneissaan. istun ja kuuntelen heidän juttuja vaikka väsyttää ja ärsyttää. Se on lasten koti myös, ja samalla opetetaan kaikkien lapsia miten käyttäydytään.
On tuo tosi julmaa, että lasten ystävät ei ole teille tervetulleita.
Oikein läyhäätte toisten äitien kanssa. :'D Tuon takia just en ole halunnut tutustua yhteenkään lasteni kavereiden äiteihin. Ja vielä, minun lapseni eivät syö kylässä vaan tulevat tasan klo 17:00 kotiin syömään. Pelisäännöt on sovittu. Myöskään joka päivä ei kavereilla luuhata vaan ehkä kerran kaksi viikossa saa kaverille mennä. Ja vaikka meille ei kaverit leikkimään pääse, tarjoan kyllä juotavaa ja vessaa tarvitseville. Kesällä mehua ja jäätelöä saavat myös. Kavereita on enemmän kuin tarpeeksi, että ei ainakaan meillä näy tuota ettei suosiossa olisi kaveripiireissä. :)
[/quote]
Siis NIIIIIIN samaa mieltä!
Ok, kiitos tarkennuksista. Tuotanoin, miksi aikuisten läsnäollessa et voi sanoa lapsille, millaiset teidän kodin säännöt ovat? Millaiset aikuiset nyt tuollaisesta loukkaantuvat? Ja jos et halua pitää koko kotia "lapsivalmiudessa", niin miten olisi edes lastenhuoneet tai jotain vierailua ajatellen jokin tila? Kun yksivuotias tulee leikkimään, voisi nostaa kaapista (jos vielä on tallessa) laatikollisen pikkuisten leluja johonkin sellaiseen tilaan, jossa voi leikkiä ilman suuria tuhoja. Ennestään tuntemattomien lelujen kanssa se villimpikin taapero voisi viihtyä aika pitkään. Tai sitten isompien ja villimpien lasten varalta voisi etukäteen nostaa johonkin osaan pihaa jalkapallon tai sählymailat. Tai miksei voisi nostaa jollekin pienelle pöydälle valmiiksi piirustuspapereita ja kyniä? Tällaiset pienet järjestelyt ovat usein vierailujen pelastus. Kaikella teidän kodissanne on toisten lapsille uutuusarvoa, sitä voisi käyttää hyväksi. Eiväthän ne lapset jaksa istua paikoillaan niin kauan kuin aikuiset kahvittelevat. Jos ei emäntä auta yhtään, vanhemmille ei jää oikein muita konsteja kuin antaa tabletit lasten käteen viihdykkeeksi. Itselle tuollaiset asiat jotenkin tulivat mieleen jo ennen omia lapsia.
Sanoisin, että hieman enemmän etunojassa kohti näitä vierailuja, niin ne varmaan alkavat stressatakin vähemmän.
22
Meillä lapsiperhe pääsee kylään vain keittiöön. Se on iso, lähes 30 neliötä, joten kyse ei ole mistään pieneen tilaan ahtautumisesta. Muihin huoneisiin ei mennä, koska turhan moni vanhempi jättää lastensa peräänkatsomisen ja päättää keskittyä aikuisten juttuihin.
Keittiössä on vieraille lapsille lelukoppa, piirustuspaperia, duploja jne. eli tekemistä pitäisi riittää. Siellä on myös ihan mukavia istumapaikkoja ja samalla minä emäntänä olen koko ajan vieraiden kanssa, vaikka kahvipöytää kuntoon laitankin.
Koska muutama vanhempi suhtautuu aika leväperäisesti esitykseeni "nyt ollaan kaikki täällä keittiössä", on lastenhuoneiden ovet lukossa ja esikoinen (nyt 7v) valjastettu lapsivahdiksi eli aina kun joku lapsi poistuu keittiöstä, menee esikoinen perään ja huutaa hirvittävän lujaa, että tulkaa apuun, Jessi-Janica satuttaa itsensä. Ja kiikuttaa sen ipanan samantien keittiöön takaisin.
Näin meillä säilyy koti siistinä, ei löydy kakkapipanoita sohvan takaa (meillä on käynyt pottailua opettelevia lapsia, jotka kävivät salaa paskalla sohvan takana) eikä ole ikkunoissa pieniä suklaisia kädenjälkiä. Meille tullaan rupattelemaan kanssamme, ei nysväämään koko huushollia. Jos tämä ei vieraille kelpaa, ei tarvitse tulla toiste.
Jos on joku syy kuten sairaus, vanhemman alkoholiongelma ym, niin asia on ok. Silkkaa itsekkyyttä, että ei avata ovia lasten kavereille. Sitä saa mitä tilaa, mulle on aivan sama mitä mieltä tällaisen lapsen äiti minusta on. Kaveriongelmia tulee viimeistään teini-iässä, koska ei kukaan jaksa illasta toiseen viittä hikistä teini-poikaa omassa olkkarissaan, vaikka oikein mukavia ovatkin. Tällöin viimeistään on ihanaa, kun kulkevat kahvilla vähän jokaisen pojan kotona.
Numero 57 pyytää neuvoja ja vastauksia! Miten teillä noihin mun esittämiin suhtaudutaan? Tää muiden löyhät tavat on mulle uutta kaksosien myötä kun aivan uusia kavereita ja todelllakin näköjään osa aika sutta/sottaporukkaa tai ei ny niin väliä...
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 10:38"]
Numero 57 pyytää neuvoja ja vastauksia! Miten teillä noihin mun esittämiin suhtaudutaan? Tää muiden löyhät tavat on mulle uutta kaksosien myötä kun aivan uusia kavereita ja todelllakin näköjään osa aika sutta/sottaporukkaa tai ei ny niin väliä...
[/quote]
kaksosten myötä...
On kyllä nipoa porukkaa. Kohteliasuus kyllä kuuluu asiaan kun käydään kylässä, mutta pientä rajaa. Suljetaan ihmisiä keittiöön koska pelätään pientä sotkua. Oikeasti...
Kutsun mielellään ihmisiä kylään, mutta en välttämättä halua että vieraat jotka ovat minun luona kylässä alkaisi siivoamaan ja laittamaan tavaroita takaisin paikoilleen. Haluan ne itse laittaa, koska tiedän missä niitten kuuluu olla. Minua ei haittaa jos astiat jäävät keittiöpöydälle, ei siinä kauan mene kun korjaan ne oikealle paikoille. Meillä ei istuta sohvalla syömässä, joten vieraat pyydetään kahvipöytään. Myös lapset. Tämä ei ole ongelma, jos pieniä lapsia tulee kylään korjaan pois tavarat jotka voi mennä rikki. Ei se oikeastaan kauan mene pestä yksi ikkuna sisäpuoleta jos tulee jälki. Max 10 minuuttia. jos kavereiden lapset tulevat kylään, pestään kädet. Jos ollaan oltu ulkona, otetaan ulkohousut pois. Tämä ei ole vaikea!!
Koti on eläämistä varten, ja valitettavasti lasten kanssa saa siivoa vähän enemmän. Mutta siihenkin voi lapsia ottaa mukaan. Eipä tulisi mitenkään mieleen että kieltäisin lapsia kylään. Miten siivoaminen voi olla hankalaa? Oikeasti, en ymmärrä. Ja meillä on lapsia käynyt kylässä, ja yhden ikkunan olen saanut pestä uudestaan, ei ole ollut kakkaa lattialla, ei tapetteja sotkussa. Meidän lapset ovat piirtäneet seiniin, mutta vieraat eivät sitä ole tehnnyt.
Täällä äiti jota ärsyttää kun lasta syötetään kylässä, eli vilkas 4 luokkalainen viettää aikaa kavereilla ja kaverit meillä, meillä sääntönä että jokainen menee kotiinsa syömään ja olemme lapsille puhuneet että he tulevat kotiin jos nälkä yllättää mutta kumma sinänsä yksi äiti syöttää silti herkkuja mukulalle eli lapsi kaverilla ja tulee kotiin, ruoka tehty, ei ole nälkä ku just söi pitsaa, pullaa, jätkiä jne. Poika siis syö vaikka on sanottu että ei saa ottaa mut toisaalta ymmärrän että herkuista vaikea kieltäytyä. Tämä siis pari kertaa viikossa. Itse äidin kanssa emme tunne.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 10:28"]
Ok, kiitos tarkennuksista. Tuotanoin, miksi aikuisten läsnäollessa et voi sanoa lapsille, millaiset teidän kodin säännöt ovat? Millaiset aikuiset nyt tuollaisesta loukkaantuvat? Ja jos et halua pitää koko kotia "lapsivalmiudessa", niin miten olisi edes lastenhuoneet tai jotain vierailua ajatellen jokin tila? Kun yksivuotias tulee leikkimään, voisi nostaa kaapista (jos vielä on tallessa) laatikollisen pikkuisten leluja johonkin sellaiseen tilaan, jossa voi leikkiä ilman suuria tuhoja. Ennestään tuntemattomien lelujen kanssa se villimpikin taapero voisi viihtyä aika pitkään. Tai sitten isompien ja villimpien lasten varalta voisi etukäteen nostaa johonkin osaan pihaa jalkapallon tai sählymailat. Tai miksei voisi nostaa jollekin pienelle pöydälle valmiiksi piirustuspapereita ja kyniä? Tällaiset pienet järjestelyt ovat usein vierailujen pelastus. Kaikella teidän kodissanne on toisten lapsille uutuusarvoa, sitä voisi käyttää hyväksi. Eiväthän ne lapset jaksa istua paikoillaan niin kauan kuin aikuiset kahvittelevat. Jos ei emäntä auta yhtään, vanhemmille ei jää oikein muita konsteja kuin antaa tabletit lasten käteen viihdykkeeksi. Itselle tuollaiset asiat jotenkin tulivat mieleen jo ennen omia lapsia.
Sanoisin, että hieman enemmän etunojassa kohti näitä vierailuja, niin ne varmaan alkavat stressatakin vähemmän.
22
[/quote]
Tässä tuli ihan hyviä ja varteenotettavia ideoita, kiitos. Pistän ensi kerralla käytäntöön! Ja tiedän, että pitäisi sanoa vanhemmille suoraan, mutta kun pelkään juuri sitä, että sitten meille ei haluta tulla kun tulee sellainen vaikutelma etten heitä halua meille lapsineen..
57, Voitko sanoa kaikille lapsille yhteisesti, että saippuaa sitten käytetään käsipesussa? Meillä nuoremman kohdalla tämä huolellisuuden opettelu on vaatinut aika paljon toistoja. Jos kaverit tulevat suoraan koulusta/iltsusta, niin varmasti on hiekkaiset vaatteet. Varmaan sanotkin eteissä, että ulkovaatteet jätetään sitten tähän. Välikausihousujen kanssa tietysti tämä hiekkaongelma poistuu, mutta siinä välissä sitä tietysti tulee, kun harvalla on sisähousut repussa mukana. Voisitko tarjota puhtaita sisähousuja lainaan? Tai vastaavasti sopia kavereiden vanhempien, että kyläilemään tullaan myöhemmin iltapäivällä, kun ruoka on syöty, läksyt tehty ja mutaiset vaatteet vaihdettu?
Itse en kyllä stressaa, hassua ajatella, etten voisi istua kotisohvalla samoissa vaatteissa kuin vanhempainillassa tai pikaruokalassa. Lapsilla vaihdatan oikeasti märät ja likaiset siellä eteisessä.
22
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 10:01"]
Sattuipa sopiva aloitus...No en minäkään tykkää että likakäsiset kaverit (ja vaatteet hiekassa ja ties missä) tulee meille ja nykii joka paikan. Meillä aina pestään kädet HYVIN kun tullaan sisälle ja vaatteet vaihtaa jokainen perheenjäsen siis) sisävaatteisiin eli ne ulkofarkut jne. veke kaappiin Yököttää ajatuskin että istuttu ties missä yleisissä tiloissa (plus lapsilla hiekassa, mullassa jne) ja sitten sohville ja illalla itse suihkun jälkeen siihen makoilemaan. EIKÖ TEITÄ HAITTAA??? Siis että siinä sohvalla on istuttu, nujuttu samoilla ulkohousuilla ja sitten olette siinä puhtaana saunan päälle tai yöpuku päällä - vai ettekö istu niillä esim yökkäri päällä illalla/aamulla telkkua katsellen??? Vai ei haittaa?
Joo, voi pyytää lasten kavereita pesemään edes ne kädet - mutta kun se on hutasu veden alla 2sek.
Ja joo, mieluummin kesällä varsinkin kun nujuavat pihalla, haluan että ovat siellä pihalla eikä ravata sisälle ja ulos ja tuoda koko hiekkalaatikon sisältöä vaatteissa sisällä (omat siis ei tuo. ovat oppineet että kun ulkoillaan niin ulkoillaan ja sitten sisälle kun ei enää huvita ulkoilla).
Ja tää nykyajan vähäinen ulkonaleikkiminen mua ihmetyttää aina vaan (me oltiin penskana melkein aina kesät/talvet pihalla leikkimässä), nytkin kesällä kun ne muutamat ihanat päivät oli ni yksi kaveri halusi aina sisälle leikkimään???! Vaikka meillä on pihassa kaikki mitä löytyy leikkipuistoistakin, ihan sillä että on missä leikkiä, ja sitten vielä pikkumetsää jossa voi olla ihan luovakin, mönkiä ja kaivella vaikka ötököitä.
Miten MÄ opin että tulevat esim. koulusta suoraan kavereiden kanssa sisälle, niillä samoilla vaatteilla, pesemättömin käsin (tai huonosti pestyin). Teitäkö ei haittaa, just koulustahan niitä pöpöjä. täitä, kihoja jne. kannetaan - ja tiedän että tartunta tapahtuu jo varmaan koulussa jos tapahtuu, mutta haluan että kotona olla mahd. puhtaana/puhtaasti. Meillä isommilla on kavereina mun ystävien lapsia joten heillä on samat tavat ja ei oo tarvinnut "stressata" kun tietää että samoin toimivat myös siellä - mutta nää kaksoset kun aloitti koulun ja uusia kavereita alkaa olla tulossa ja sisällehhän ne kärttävät...Eli auttakaa nyt muakin ja miten teillä? Siivootteko aina kun kaverit lähtee jokapaikan vai onko yks hailee jos valokatkaisimet on mustana jne. Mua kyllä inhottaa.
[/quote] En siivoa joka paikkaa. Eli olen minun lapsille tehnnyt selväksi, että pestään kädet kunnolla. Ja, jos esimerkiksi lattialla on maitotahra tai mehutahra, niin lapset sen siivoat pois. En minä. Koululainen osaa jo ottaa rätin käteen ja pyykiä. Se ei ole vaikea, kun sitä tarpeeksi joutuu tekemään niin oppi menee perille. Jos lapset ovat syöneet välipalaa kun tulee koulusta, ja niitä ei ole korjattu kun tulen töistä, käsken heidän hoitaa tämän asian. Se että samoilla housuilla tullaan sohvalle, on haastavampi juttu, mutta en ärsyynny tästä. Olen hankkinut helposti imuroitavan sohvan, ja koska joudun kuitenkin joka päivä heilumaan imurin kanssa, eteisessä, niin samalla otan sohvan. Ei kestä kun 10 minuuttia.
Mustat sormenjäljet katkaisiajassa, en ole huomannut. Tosin pyhin niitä aina silloin tällöin. En nyt joka päivä, mutta kuitenkin viikkosiivoamisen yhdeydessä käyn ne paikat läpi johon tuppaa tulla jälkiä. Prtiaden kaiteet jne.
Tartunta vaara, täit ja kihomadot. Ne nyt vaan tulee vaikka siivoaisit joka päivä. Ne tulee päiväkodista tai koulusta, sillä ei ole mitään merkitystä kuinka siistä sinulla on.
Saman olen huomannut, että viimeistään teini-iässä nämä käenpojat ovat yksin.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 10:52"]
mutta kun pelkään juuri sitä, että sitten meille ei haluta tulla kun tulee sellainen vaikutelma etten heitä halua meille lapsineen..
[/quote]No sehän on juuri niin.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 10:28"]
Eiväthän ne lapset jaksa istua paikoillaan niin kauan kuin aikuiset kahvittelevat. Jos ei emäntä auta yhtään, vanhemmille ei jää oikein muita konsteja kuin antaa tabletit lasten käteen viihdykkeeksi.
[/quote]
Tabletti käteen 1-vuotiaalle??? Mahtaa olla entinen tabletti sen jälkeen. Mutta mitäpä ei tekisi, ettei vieraat vaan joutuisi katsomaan lastensa perään, ei siinä yksi 100-500e tabletti paljoa maksa per vierailu...
Tiedätkö mitä tästä seuraa kun lapsiesi pitää olla koko ajan varuillaan kotona etteivät vaan sotke ja sinä saa kilareita??
Kulkevat nyt jo kavereillaan, koska teillä ei saa olla rento oma itsensä. Sitten teini-iässä notkutaan ostarilla, kun ei kotiin voi mennä!!
Ulospäin sitten näytetään niin täydellistä perhettä että...
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:03"]
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:51"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:11"] Miten niin tulee? Ei meille ainakaan ole tullut kun en niitä meille ota. Lapset 6 ja 12. Syntymäpäiville toki kutsutaan mutta muutoin meille ei tulla. En tykkää. [/quote] Aikä järkyttävää; miksi lapsillasi ei saa olla ystäviä, joiden kanssa voisi viettää aikaa? Suomessa ei aina ole ulkoleikkikelit ja kun lapsestasi tulee teini, ulkona leikkiminen muuttuu äkkiä pelkäksi notkumiseksi. Ihmiset on erilaisia mutta haluaisivatko lapsesi käydä kylässä ja kutsua kavereita teille? Miksi sinun siivousnipotuksesi tai erakkoluonteesi on vahvempi oikeus kuin lapsen oikeus sosiaalisiin suhteisiin? [/quote] Mitä sä sekoilet? Ei saa olla ystäviä? Missä minä niin väitin? En minä ole siivousnipo tai erakko. En vaan tykkää, että meillä käy lasten kavereita kylässä. Minun lapseni kyllä käyvät paljon omilla kavereillaan kyläilemässä tai sitten me käymme yhdessä kylässä. Ja niin, ihan normaali perhe olemme ja normaalit lapset vaikka ne kaverit ei meille pääsekkään. :D Ja toki meillä sukulaisia, lasten serkkuja ym käy useinkin.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 10:01"]Sattuipa sopiva aloitus...No en minäkään tykkää että likakäsiset kaverit (ja vaatteet hiekassa ja ties missä) tulee meille ja nykii joka paikan. Meillä aina pestään kädet HYVIN kun tullaan sisälle ja vaatteet vaihtaa jokainen perheenjäsen siis) sisävaatteisiin eli ne ulkofarkut jne. veke kaappiin Yököttää ajatuskin että istuttu ties missä yleisissä tiloissa (plus lapsilla hiekassa, mullassa jne) ja sitten sohville ja illalla itse suihkun jälkeen siihen makoilemaan. EIKÖ TEITÄ HAITTAA??? Siis että siinä sohvalla on istuttu, nujuttu samoilla ulkohousuilla ja sitten olette siinä puhtaana saunan päälle tai yöpuku päällä - vai ettekö istu niillä esim yökkäri päällä illalla/aamulla telkkua katsellen??? Vai ei haittaa?
Joo, voi pyytää lasten kavereita pesemään edes ne kädet - mutta kun se on hutasu veden alla 2sek.
Ja joo, mieluummin kesällä varsinkin kun nujuavat pihalla, haluan että ovat siellä pihalla eikä ravata sisälle ja ulos ja tuoda koko hiekkalaatikon sisältöä vaatteissa sisällä (omat siis ei tuo. ovat oppineet että kun ulkoillaan niin ulkoillaan ja sitten sisälle kun ei enää huvita ulkoilla).
Ja tää nykyajan vähäinen ulkonaleikkiminen mua ihmetyttää aina vaan (me oltiin penskana melkein aina kesät/talvet pihalla leikkimässä), nytkin kesällä kun ne muutamat ihanat päivät oli ni yksi kaveri halusi aina sisälle leikkimään???! Vaikka meillä on pihassa kaikki mitä löytyy leikkipuistoistakin, ihan sillä että on missä leikkiä, ja sitten vielä pikkumetsää jossa voi olla ihan luovakin, mönkiä ja kaivella vaikka ötököitä.
Miten MÄ opin että tulevat esim. koulusta suoraan kavereiden kanssa sisälle, niillä samoilla vaatteilla, pesemättömin käsin (tai huonosti pestyin). Teitäkö ei haittaa, just koulustahan niitä pöpöjä. täitä, kihoja jne. kannetaan - ja tiedän että tartunta tapahtuu jo varmaan koulussa jos tapahtuu, mutta haluan että kotona olla mahd. puhtaana/puhtaasti. Meillä isommilla on kavereina mun ystävien lapsia joten heillä on samat tavat ja ei oo tarvinnut "stressata" kun tietää että samoin toimivat myös siellä - mutta nää kaksoset kun aloitti koulun ja uusia kavereita alkaa olla tulossa ja sisällehhän ne kärttävät...Eli auttakaa nyt muakin ja miten teillä? Siivootteko aina kun kaverit lähtee jokapaikan vai onko yks hailee jos valokatkaisimet on mustana jne. Mua kyllä inhottaa.
[/quote]
Tämä on jo neuroottista.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 11:38"]Tiedätkö mitä tästä seuraa kun lapsiesi pitää olla koko ajan varuillaan kotona etteivät vaan sotke ja sinä saa kilareita??
Kulkevat nyt jo kavereillaan, koska teillä ei saa olla rento oma itsensä. Sitten teini-iässä notkutaan ostarilla, kun ei kotiin voi mennä!!
Ulospäin sitten näytetään niin täydellistä perhettä että...
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:03"]
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:51"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:11"] Miten niin tulee? Ei meille ainakaan ole tullut kun en niitä meille ota. Lapset 6 ja 12. Syntymäpäiville toki kutsutaan mutta muutoin meille ei tulla. En tykkää. [/quote] Aikä järkyttävää; miksi lapsillasi ei saa olla ystäviä, joiden kanssa voisi viettää aikaa? Suomessa ei aina ole ulkoleikkikelit ja kun lapsestasi tulee teini, ulkona leikkiminen muuttuu äkkiä pelkäksi notkumiseksi. Ihmiset on erilaisia mutta haluaisivatko lapsesi käydä kylässä ja kutsua kavereita teille? Miksi sinun siivousnipotuksesi tai erakkoluonteesi on vahvempi oikeus kuin lapsen oikeus sosiaalisiin suhteisiin? [/quote] Mitä sä sekoilet? Ei saa olla ystäviä? Missä minä niin väitin? En minä ole siivousnipo tai erakko. En vaan tykkää, että meillä käy lasten kavereita kylässä. Minun lapseni kyllä käyvät paljon omilla kavereillaan kyläilemässä tai sitten me käymme yhdessä kylässä. Ja niin, ihan normaali perhe olemme ja normaalit lapset vaikka ne kaverit ei meille pääsekkään. :D Ja toki meillä sukulaisia, lasten serkkuja ym käy useinkin.
[/quote]
[/quote]
Rauhoitu hullu. En ole missään vaiheessa sanonut ettei meille voi tulla sen tähden, että pelkään sotkua? Sekoitat minut nyt johonkin toiseen kenties? Meillä saa sotkea niin paljon kuin sielu sietää, lapsetkin. Toki sitten yhdessä siivotaan. Eikä notku "teinini" ostarilla vaan viihtyy hyvin kotona. Tai sitten kavereiden kanssa käy harrastamassa. Yleisurheilua ja cheerleadingia. Ja niin, pari kertaa viikossa saa käydä kavereilla kyläilemässä, eipä useammin oikein kerkiä kun harrastaa paljon. :)
"Tabletti käteen 1-vuotiaalle??? Mahtaa olla entinen tabletti sen jälkeen. Mutta mitäpä ei tekisi, ettei vieraat vaan joutuisi katsomaan lastensa perään, ei siinä yksi 100-500e tabletti paljoa maksa per vierailu..."
Heh, no ei sentään 1-vuotiaalle. :D Isommilla tuo voi olla se viimeinen viihdyke, jos kyläpaikassa lapset eivät saa tehdä melkein mitään ja vierailu on pitkä. 22
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:44"]
Kaikista rasittavimpia ovat nämä tapaukset, joiden lapset kyllä nuohoavat kylässä toisilla tuntikausia ja mielellään myös syövät, mutta heille ei koskaan pääse kuin pihalle leikkimään, hädin tuskin edes leikkimökkiin päästetään sisälle ettei tule sotkua. Näen niin punaista. Jos meille ei koskaan saisi tulla lasten kaverit sisälle syystä tai toisesta, katsoisin kyllä hyvin tarkkaan ettei omat lapseni myöskään menisi koskaan muille sisälle. Kyläilyn ja kavereiden syöttämisen pitäisi olla edes joten kuten vastavuoroista.
[/quote]
Tuota syöttämistä mä en kyllä tajua. Kyllä joskus voi jotain antaa jos tarvii (peini välipala tms.) ja tietty juotavaa jos jano, mutta pääasiassa syödään kyllä kotona! Puolin ja toisin. Kotona syömässä ja sitten kaverin luo, en odota että mun lastani syötetään kaverilla millään tavoin - enkä kyllä ala tekemään ruokaa muiden muksuille, herranpieksut sentään.