En halua lapsia meille kylään
Mulla on ongelma. Mä en voi sietää sitä, kun meille tulee lapsia kylään. Ollaan siis lapsiperhe itsekin, meillä on kaksi lasta (5- ja 1-vuotias), mutta mulla alkaa liekit loimuamaan silmissä aina kun meille tulee ystävien mukana lapsia kylään ja ne tekee tuhojaan. Tähän asti ei ole vielä yksikään aikuinen vahtinut lastaan tarpeeksi tehokkaasti, vaan aina ne on tiputtamassa tavaroita lattialle, syömässä sohvalla tai muuten vaan sotkemassa. Eivätkä koskaan siivoa jälkiään. Mua ärsyttää komentaa muiden lapsia, ja on se kiusallista että mä emäntänä siellä paimennan muidenkin kakaroita, kun aikuiset vaan rupattelee rennosti keskenään, "lapset on lapsia". Meillä on vasta remontoitu asunto, ja tykkään pitää paikat tiptop, eikä meillä omatkaan lapset saa pistää menemään miten tykkäävät. Olen myös itse todella tarkka kun ollaan muualla kylässä, etteivät aiheuta mitään vahinkoa ja että siivoavat esim. aina ne lelut, joilla ovat leikkineet. Miksei kaikki vanhemmat voi toimia samalla tavalla? En haluaisi, että tämä asia rajoittaisi meidän sosiaalista elämää, mutta mä oon alkanut välttämään ihmisten kutsumista meille, kun melkein kaikilla ystäväpariskunnilla on lapsia. Tai sitten jos ollaan pidetty jotain pippaloita niin ollaan laitettu casuaali maininta että oltaisiin vaan aikuisten kesken.
Oonko mä vaan ankea nipo?
Kommentit (103)
Minulla on lapsia mutta en ole ikinä kuullut/tiennyt että jotkut vanhemmat kieltävät lapsiensa kaverien kyläilyn. Kieltämättä tulee vähän hyväksikäyttö mieleen jos porttikieltäjän omat lapset kuitenkin kyläilevät. Ei vain itse viitsitä nähdä yhtään vaivaa.
Lapsille on hirveän tärkeä esitellä omaa huonetta ja omia tavaroitaan. On vain ankea tosiasia että jos kukaan ei käy, lapsi masentuu. Kokee olevansa vähemmän tärkeä. Myös kaverit saattavat arvostaa vähemmän. En minäkään pidä jos käyttäydytään ihan miten sattuu, mutta pitää muistaa että lapset on lapsia. Heiltä ei voi vaatia aikuismaista käytöstä. Lapsuus on niin lyhyt aika että annetaan pienten nauttia siitä. Käytöstapoja pitää jonkinverran olla mutta tekemällä lapsesta passiivisen ja tiuskimalla älä tee sitä, älä tee tätä, lapsesta kasvaa pelokas ja aloitekyvytön nuori.
Mä otan paljon mieluummin lapsille kavereita kylään, kuin että tulisivat vierailemaan vanhempiensa kanssa. Jos tulevat yksin, voin vapaammin sanoa heille mikä on ok ja mikä ei, mutta silloin kun vanhemmat ovat paikalla, niin se on kuitenkin heidän vastuunsa hoitaa asia, en halua olla heidän lapsiaan siinä koko ajan nuhtelemassa, se on vaan kiusallista. Ja myönnän, että otan mieluummin yhden kaverin kerrallaan leikkimään, kuin ison lauman. Enkä todellakaan ole mikään kylmä äiti, vaan leivon paljon ja olen mukana lasten leikeissä tosi mielellään. Ehkä muotoilin aloituksen hieman väärin, sillä mun suurin ongelma on tosiaan sellaisten vanhempien kanssa, jotka eivät pidä huolta lastensa käytöksestä kyläillessään. Ei niinkään lasten.
ap
Jos teidän vastavuoroisuusäitien lapsista kasvaa teitä humaanimpeja ja hyväsydämisempiä, he kyllä ennen pitkää tajuavat tuon systeeminne ja muistelevat sitä (ei hyvällä) vielä aikuisenakin. Se huonon perheen Amppu voisi olal muuten tosi hyvä tyyppi ja lapsesi haluaa myös tukea, ettei tule syrjityksi koulussa jne. Sen sijaan ajatte hänet pissis-Ennan käsikynkään, vaikkei heillä edes olisi samat kiinnostuksenkohteet.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:24"]Olen myös tehnyt niin, että erästä lasta en ota meille, koska heilleei ikinä pääse. Oli siis meillä yökylässä ja Lintsillä ym. Kyse ei ole mistään perheen päihde ym ongelmasta. Kuulin myös, että perheen äiti ei vain halua kavereita heille. Tämän lapsen kanssa leikitään nykyisin vai ulkona, ja sateen sattuessa hän saa lähteä kotiin. Lasta kohtaan ikävää, mutta en jaksanut hyväksikäyttöä tämän perheen osalta. Lapsi on nykyisin melko yksinäinen, koska muut ovat ilmeisesti huomanneet saman piirteen perheessä.
[/quote]
Hyvin ikävää kostaa lapselle vanhempien typeryys. Onko se lapsen vika, ettei heidän kotio pääse. Kiusaamistahan tuo on ja melko rankkaakin vielä.
Meille ei yksi kaveri päässyt sisälle, koska se varasti ja riehuessahan rikkoi tavaroita. Kerroin toki sille lapselle ja vanhemmille asian. Mutta se pääsi mukaan pyöräretkille ja uimahalliin ym. Meidän lapsi ei ikinä päässyt heidän perheen mukana mihinkään, mutta eipä se haitannut yhtään.
Ihan naurettavaa tommonen ulkopuolelle jättäminen vain luulojen, huhujen ja lapsesta riippumattomien syiden vuoksi.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:48"]
Mä otan paljon mieluummin lapsille kavereita kylään, kuin että tulisivat vierailemaan vanhempiensa kanssa. Jos tulevat yksin, voin vapaammin sanoa heille mikä on ok ja mikä ei, mutta silloin kun vanhemmat ovat paikalla, niin se on kuitenkin heidän vastuunsa hoitaa asia, en halua olla heidän lapsiaan siinä koko ajan nuhtelemassa, se on vaan kiusallista. Ja myönnän, että otan mieluummin yhden kaverin kerrallaan leikkimään, kuin ison lauman. Enkä todellakaan ole mikään kylmä äiti, vaan leivon paljon ja olen mukana lasten leikeissä tosi mielellään. Ehkä muotoilin aloituksen hieman väärin, sillä mun suurin ongelma on tosiaan sellaisten vanhempien kanssa, jotka eivät pidä huolta lastensa käytöksestä kyläillessään. Ei niinkään lasten.
ap
[/quote]Tämähän on jo aivan eri tarina.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 22:55"]
Ikävä sanoa, mutta nipo olet. Miten meinaat toimia, kun lapsillesi tulee omia kavereita kylään? Pikkuhiljaa kannattais löysentää pipoa.
[/quote]
Ihmeellistä, että tämäkin on saanut alapeukkuja. Toki minulle ja kaikille meidän tutuille on selvää, että lapsia vahditaan ja ohjeistetaan vierailla. KOSKAAN meillä ei ole lapset menneet syömään sohvalle ja takana on kymmenet lasten kutsut eri ikäisille lapsivieraille.
5-vuodesta eteenpäin ja jo aikaisemmin esim. synttäreille tullaan ilman vanhempia, kouluikäisillä jo huomattavasti useammin. Näin ollen lasten kavereilla ei ole saattajia vahtimassa, joten itse on toki järjestys pidettävä ja joskus meno meinaa karata.
Ilmeisesti ap:n lapsilla ei edes ole kylään tulevia kavereita, vaikka vanhempi on jo 5? Alapeukuttajat voivat olla mitä mieltä tahansa, mutta kyllä ap:n asennu tulee vaikuttamaan myös hänen omien lasten lapsuuteen.
Mä en halua lapsia meille kylään koska en pidä toisten lapsista. Mutta koska haluan että lapsillani on kavereita, pidän tämän tiedon täysin omanani ja annan lasteni kavereiden tulla kylään. Sen verran olen omilta lapsiltani pyytänyt, että olisivat mahdollisimman paljon huoneissaan kavereidensa kanssa. Esikoisellani on eräs kaveri, joka tulee aina olohuoneeseen ja lyöttäytyy meidän vanhempien seuraan. Ärsyttävää.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:30"]
Heh, amen tulee heti, kun joku on täsmälleen samaa mieltä :D
[/quote]
no eikös se ole ihan luonnollista, ilmaisen sillä että teksti olisi voinut olla kuin omasta suustani? duh. eikö olisi outoa pistää amen sellaisen viestin perään, jonka kanssa en ole samaa mieltä?
ap
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:40"]
Jos omani heittää, että haluaisi olla vaikka Maijan kanssa (Maijan vanhemmat näitä loisia), niin heitän siihen, että oo mielummin vaikka Janikan kanssa. Tää on ihan periaatekysymys meille. Eri asia olisi, jos nämä perheet olisi moniongelmaisia ja silloin ymmärtäisin meillä olemisen, mutta kyse on vain itsekkyydestä vanhempien puolelta. No, katsokoon itseään peilistä sitten, kun lapsen kaverisuhteet kärsii.
[/quote]
"Maijalla" on itsekkäät kusipäät vanhemmat jotka ei välitä Maijan sosiaalisista suhteista, niin sitten kavereiden vanhemmat kostavat näille vanhemmille Maijan kautta eristämällä häntä entisestäänkin. Tosi hienoa sille Maijalle, joka ei saa viedä kotiin kavereita, ja joka ei saa sen takia mennä edes kavereiden luo.
Ymmärrän että tuollainen aikuisten käytös vituttaa, mutta sitä en ymmärrä pätkän vertaa että vanhempien käytös kostetaan lapselle, jolla jo valmiiksi on varmasti vaikeaa. Maija parka :'(. Tässä se taas nähdään, kuinka vanhemmuus tekee niiiiin epäitsekkääksi ja muut huomioon ottavaksi. Not.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:40"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:24"]
Olen myös tehnyt niin, että erästä lasta en ota meille, koska heilleei ikinä pääse. Oli siis meillä yökylässä ja Lintsillä ym. Kyse ei ole mistään perheen päihde ym ongelmasta. Kuulin myös, että perheen äiti ei vain halua kavereita heille. Tämän lapsen kanssa leikitään nykyisin vai ulkona, ja sateen sattuessa hän saa lähteä kotiin. Lasta kohtaan ikävää, mutta en jaksanut hyväksikäyttöä tämän perheen osalta. Lapsi on nykyisin melko yksinäinen, koska muut ovat ilmeisesti huomanneet saman piirteen perheessä.
[/quote]
Sama täällä meillä. Sen lisäksi on toisten äitien kanssa kommentoitu noita vanhempia aika kärkevästi selän takana. Muuten ei todellakaan läyhätä toisten asioista, mutta mikään ei ärsytä enempää kuin tuollainen vapaamatkustus. Toinen selvä ilmiö on, että niitä lapsia suositaan kaverisuhteissa, joiden vanhemmat ymmärtää vastavuoroisuuden. Jos omani heittää, että haluaisi olla vaikka Maijan kanssa (Maijan vanhemmat näitä loisia), niin heitän siihen, että oo mielummin vaikka Janikan kanssa. Tää on ihan periaatekysymys meille. Eri asia olisi, jos nämä perheet olisi moniongelmaisia ja silloin ymmärtäisin meillä olemisen, mutta kyse on vain itsekkyydestä vanhempien puolelta. No, katsokoon itseään peilistä sitten, kun lapsen kaverisuhteet kärsii.
Eräs sukulaisnainen oli muuten tuollainen ja hänen kolmekymppinen tyttärensä sanoi juuri, että yhdestä asiasta on tavallaan katkera äidilleen ja se on just se, ettei saanut koskaan tuoda kavereita. Ja hän aikoo antaa omien lasten tuoda kavereita.
[/quote]
Oikein läyhäätte toisten äitien kanssa. :'D Tuon takia just en ole halunnut tutustua yhteenkään lasteni kavereiden äiteihin. Ja vielä, minun lapseni eivät syö kylässä vaan tulevat tasan klo 17:00 kotiin syömään. Pelisäännöt on sovittu. Myöskään joka päivä ei kavereilla luuhata vaan ehkä kerran kaksi viikossa saa kaverille mennä. Ja vaikka meille ei kaverit leikkimään pääse, tarjoan kyllä juotavaa ja vessaa tarvitseville. Kesällä mehua ja jäätelöä saavat myös. Kavereita on enemmän kuin tarpeeksi, että ei ainakaan meillä näy tuota ettei suosiossa olisi kaveripiireissä. :)
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:09"]Meille ei voinut tuoda kuin paria parasta kaveria kylään perheongelman vuoksi. On ollut jotenkin työlästä aikuisena opetella emännöintiä ja olen sitten siinä ylisuorittaja ja stressaan aina.
[/quote]
Tämä. Meillä kävi tosi vähän vieraita sisällä kun äiti arvosti omaa rauhaa. Nykyään minua 3-kymppistä ahdistaa suhteettomasti onko meillä kaikki "niinku pitää" ja viihtyykö vieraat. Tahtoisin rakastaa illanviettoja meillä, mutta arastelen ja stressaan. Emännöinti on opittu taito!
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:49"]
Jos teidän vastavuoroisuusäitien lapsista kasvaa teitä humaanimpeja ja hyväsydämisempiä, he kyllä ennen pitkää tajuavat tuon systeeminne ja muistelevat sitä (ei hyvällä) vielä aikuisenakin. Se huonon perheen Amppu voisi olal muuten tosi hyvä tyyppi ja lapsesi haluaa myös tukea, ettei tule syrjityksi koulussa jne. Sen sijaan ajatte hänet pissis-Ennan käsikynkään, vaikkei heillä edes olisi samat kiinnostuksenkohteet.
[/quote]kyllä meille kaikki pääsevät leikkimään, kunhan vain ärsyttää asia. Ja saatan joskus sanoa, että menkääpä välillä sinne kaverinikin luokse. Yksi perhe vain on sellainen jonne todella harvoin pääse sisälle jos ollenkaan. Syy ei ole huonot olot tai päihteiden käyttö.
t. 42
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:52"]
Mä en halua lapsia meille kylään koska en pidä toisten lapsista. Mutta koska haluan että lapsillani on kavereita, pidän tämän tiedon täysin omanani ja annan lasteni kavereiden tulla kylään. Sen verran olen omilta lapsiltani pyytänyt, että olisivat mahdollisimman paljon huoneissaan kavereidensa kanssa. Esikoisellani on eräs kaveri, joka tulee aina olohuoneeseen ja lyöttäytyy meidän vanhempien seuraan. Ärsyttävää.
[/quote]
Vähän samat tunteet, mutta sinänsä pidän kyllä lapsista. Kotini on linnani ja en haluaisi meille ylipäätään ketään kovin usein. Noille olkkarissa notkujille minä sanon ainakin ystävällisesti, että "kuule, mene takaisin sinne Jesse-Janica-Adalmiinan huoneeseen, kun me halutaan olla täällä aikuisporukalla". Ja kyllä ne menee. Lasten kanssa pärjää suoralla ja ystävällisellä puheella. Minusta vielä pidetään ja moni on sanonut lapselle, että sun äiti on kiva.
Mutta meillä saa käydä, koska asetan lasten edun oman mukavuudenhaluni edelle.
Sattuipa sopiva aloitus...No en minäkään tykkää että likakäsiset kaverit (ja vaatteet hiekassa ja ties missä) tulee meille ja nykii joka paikan. Meillä aina pestään kädet HYVIN kun tullaan sisälle ja vaatteet vaihtaa jokainen perheenjäsen siis) sisävaatteisiin eli ne ulkofarkut jne. veke kaappiin Yököttää ajatuskin että istuttu ties missä yleisissä tiloissa (plus lapsilla hiekassa, mullassa jne) ja sitten sohville ja illalla itse suihkun jälkeen siihen makoilemaan. EIKÖ TEITÄ HAITTAA??? Siis että siinä sohvalla on istuttu, nujuttu samoilla ulkohousuilla ja sitten olette siinä puhtaana saunan päälle tai yöpuku päällä - vai ettekö istu niillä esim yökkäri päällä illalla/aamulla telkkua katsellen??? Vai ei haittaa?
Joo, voi pyytää lasten kavereita pesemään edes ne kädet - mutta kun se on hutasu veden alla 2sek.
Ja joo, mieluummin kesällä varsinkin kun nujuavat pihalla, haluan että ovat siellä pihalla eikä ravata sisälle ja ulos ja tuoda koko hiekkalaatikon sisältöä vaatteissa sisällä (omat siis ei tuo. ovat oppineet että kun ulkoillaan niin ulkoillaan ja sitten sisälle kun ei enää huvita ulkoilla).
Ja tää nykyajan vähäinen ulkonaleikkiminen mua ihmetyttää aina vaan (me oltiin penskana melkein aina kesät/talvet pihalla leikkimässä), nytkin kesällä kun ne muutamat ihanat päivät oli ni yksi kaveri halusi aina sisälle leikkimään???! Vaikka meillä on pihassa kaikki mitä löytyy leikkipuistoistakin, ihan sillä että on missä leikkiä, ja sitten vielä pikkumetsää jossa voi olla ihan luovakin, mönkiä ja kaivella vaikka ötököitä.
Miten MÄ opin että tulevat esim. koulusta suoraan kavereiden kanssa sisälle, niillä samoilla vaatteilla, pesemättömin käsin (tai huonosti pestyin). Teitäkö ei haittaa, just koulustahan niitä pöpöjä. täitä, kihoja jne. kannetaan - ja tiedän että tartunta tapahtuu jo varmaan koulussa jos tapahtuu, mutta haluan että kotona olla mahd. puhtaana/puhtaasti. Meillä isommilla on kavereina mun ystävien lapsia joten heillä on samat tavat ja ei oo tarvinnut "stressata" kun tietää että samoin toimivat myös siellä - mutta nää kaksoset kun aloitti koulun ja uusia kavereita alkaa olla tulossa ja sisällehhän ne kärttävät...Eli auttakaa nyt muakin ja miten teillä? Siivootteko aina kun kaverit lähtee jokapaikan vai onko yks hailee jos valokatkaisimet on mustana jne. Mua kyllä inhottaa.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:58"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:52"]
Mä en halua lapsia meille kylään koska en pidä toisten lapsista. Mutta koska haluan että lapsillani on kavereita, pidän tämän tiedon täysin omanani ja annan lasteni kavereiden tulla kylään. Sen verran olen omilta lapsiltani pyytänyt, että olisivat mahdollisimman paljon huoneissaan kavereidensa kanssa. Esikoisellani on eräs kaveri, joka tulee aina olohuoneeseen ja lyöttäytyy meidän vanhempien seuraan. Ärsyttävää.
[/quote]
Vähän samat tunteet, mutta sinänsä pidän kyllä lapsista. Kotini on linnani ja en haluaisi meille ylipäätään ketään kovin usein. Noille olkkarissa notkujille minä sanon ainakin ystävällisesti, että "kuule, mene takaisin sinne Jesse-Janica-Adalmiinan huoneeseen, kun me halutaan olla täällä aikuisporukalla". Ja kyllä ne menee. Lasten kanssa pärjää suoralla ja ystävällisellä puheella. Minusta vielä pidetään ja moni on sanonut lapselle, että sun äiti on kiva.
Mutta meillä saa käydä, koska asetan lasten edun oman mukavuudenhaluni edelle.
[/quote]
Mun vanhemmat välillä aika tiukastikin huomauttelivat mun kavereille ja mä muistan että mua hävetti, joten todella harvoin saan sanottua mitään suoraan. Pitäisi kai opetella, jotenkin ne lapsuuden möröt vaan aina kaivautuu esiin omassa vanhemmuudessa.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:52"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 22:55"]
Ikävä sanoa, mutta nipo olet. Miten meinaat toimia, kun lapsillesi tulee omia kavereita kylään? Pikkuhiljaa kannattais löysentää pipoa.
[/quote]
Ihmeellistä, että tämäkin on saanut alapeukkuja. Toki minulle ja kaikille meidän tutuille on selvää, että lapsia vahditaan ja ohjeistetaan vierailla. KOSKAAN meillä ei ole lapset menneet syömään sohvalle ja takana on kymmenet lasten kutsut eri ikäisille lapsivieraille.
5-vuodesta eteenpäin ja jo aikaisemmin esim. synttäreille tullaan ilman vanhempia, kouluikäisillä jo huomattavasti useammin. Näin ollen lasten kavereilla ei ole saattajia vahtimassa, joten itse on toki järjestys pidettävä ja joskus meno meinaa karata.
Ilmeisesti ap:n lapsilla ei edes ole kylään tulevia kavereita, vaikka vanhempi on jo 5? Alapeukuttajat voivat olla mitä mieltä tahansa, mutta kyllä ap:n asennu tulee vaikuttamaan myös hänen omien lasten lapsuuteen.
[/quote]
juurihan sanoin, että otan mielelläni isomman lapsen kavereita kylään, mielellään ilman vanhempia. mutta se ongelma on enemmän silloin kun tulee meidän ystäviä kylään ihan pienten lastensa kanssa, jotka lähmivät telkkaria, sylkevät suustaan kaiken mitä vanhemmat heille syöttävät (ja tietenkin sohvalla), pissaavat pöntöstä ohi eivätkä siivoa jälkiään, hakkaavat ikkunoita, kiipeävät joka paikkaan, vetävät tuhkat takasta ja mitäköhän vielä muuta ihanaa on tapahtunut.. sori vaan, mutta mulla ei riitä ymmärrys tällaiselle! ja siis eniten menee hermot kun näen miten vanhemmat nauraa rakastavasti lastensa tempauksille: "oi Albertti mites siinä nyt noin kävi hihihi koita ensi kerralla olla rikkomatta!" AAAAAAARGHHHH!!!!!!!
Mä niin ymmärrän.
En halua minäkään enää. En ole lapsivihaaja, vaikka lapsia ei olekaan, mutta voi yhden kerran noitten ÄITIEN kanssa. Siis ihan voi suuttua kun huomautan ystävällisesti, että se tapettiseinä ei kyllä kestä suklaisilla käsillä lääppimistä. Mutta kun vika on meissä kun remontoimme kotimme sellaiseksi, että ei hyvänen aika lapsia kestä! Niin, lapsia jota meillä itsellämme ei ole ja emme elä kuin pellossa, niin mikä ongelma siinä on muuten kuin silloin kun tuollaiset porsaat tulevat käymään? Ihan ok lääppiä kaikki seinät, ikkunat, sohvat ja muut niillä paskasilla käsillä ja sitten katsotaan kuin halpaa makkaraa kun menee puhdistamaan niitä pintoja heti tuoreeltaan tai ojentaa paperia käsien pyyhintään. Oikeastiko ihmisten kotona lapsi saa ottaa suklaakeksiä (jota on tuotu tuliaiseksi, itse tiedän jo paremmin..), nuolla sen limaiseksi ja pyöritellä käsissään ja sen jälkeen läntätä kätensä keittiön seinään?! Muistot kai kultaa sitten, mutta ei herranen aika ainakaan minun lapsuudenkodissani eletty noin...
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:56"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:40"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 09:24"]
Olen myös tehnyt niin, että erästä lasta en ota meille, koska heilleei ikinä pääse. Oli siis meillä yökylässä ja Lintsillä ym. Kyse ei ole mistään perheen päihde ym ongelmasta. Kuulin myös, että perheen äiti ei vain halua kavereita heille. Tämän lapsen kanssa leikitään nykyisin vai ulkona, ja sateen sattuessa hän saa lähteä kotiin. Lasta kohtaan ikävää, mutta en jaksanut hyväksikäyttöä tämän perheen osalta. Lapsi on nykyisin melko yksinäinen, koska muut ovat ilmeisesti huomanneet saman piirteen perheessä.
[/quote]
Sama täällä meillä. Sen lisäksi on toisten äitien kanssa kommentoitu noita vanhempia aika kärkevästi selän takana. Muuten ei todellakaan läyhätä toisten asioista, mutta mikään ei ärsytä enempää kuin tuollainen vapaamatkustus. Toinen selvä ilmiö on, että niitä lapsia suositaan kaverisuhteissa, joiden vanhemmat ymmärtää vastavuoroisuuden. Jos omani heittää, että haluaisi olla vaikka Maijan kanssa (Maijan vanhemmat näitä loisia), niin heitän siihen, että oo mielummin vaikka Janikan kanssa. Tää on ihan periaatekysymys meille. Eri asia olisi, jos nämä perheet olisi moniongelmaisia ja silloin ymmärtäisin meillä olemisen, mutta kyse on vain itsekkyydestä vanhempien puolelta. No, katsokoon itseään peilistä sitten, kun lapsen kaverisuhteet kärsii.
Eräs sukulaisnainen oli muuten tuollainen ja hänen kolmekymppinen tyttärensä sanoi juuri, että yhdestä asiasta on tavallaan katkera äidilleen ja se on just se, ettei saanut koskaan tuoda kavereita. Ja hän aikoo antaa omien lasten tuoda kavereita.
[/quote]
Oikein läyhäätte toisten äitien kanssa. :'D Tuon takia just en ole halunnut tutustua yhteenkään lasteni kavereiden äiteihin. Ja vielä, minun lapseni eivät syö kylässä vaan tulevat tasan klo 17:00 kotiin syömään. Pelisäännöt on sovittu. Myöskään joka päivä ei kavereilla luuhata vaan ehkä kerran kaksi viikossa saa kaverille mennä. Ja vaikka meille ei kaverit leikkimään pääse, tarjoan kyllä juotavaa ja vessaa tarvitseville. Kesällä mehua ja jäätelöä saavat myös. Kavereita on enemmän kuin tarpeeksi, että ei ainakaan meillä näy tuota ettei suosiossa olisi kaveripiireissä. :)
[/quote]
Ja vielä sen verran,että me osallistumme sitten paljon esim näihin lasten kuskailuihin. Viemme ja haemme vanhinta tyttöä kavereineen shoppailemaan, elokuviin, harrastuksiin ym. tällä sitten yritetään vähän tasapainottaa sitä, ettei meille pääse kyläilemään.
Kaikista rasittavimpia ovat nämä tapaukset, joiden lapset kyllä nuohoavat kylässä toisilla tuntikausia ja mielellään myös syövät, mutta heille ei koskaan pääse kuin pihalle leikkimään, hädin tuskin edes leikkimökkiin päästetään sisälle ettei tule sotkua. Näen niin punaista. Jos meille ei koskaan saisi tulla lasten kaverit sisälle syystä tai toisesta, katsoisin kyllä hyvin tarkkaan ettei omat lapseni myöskään menisi koskaan muille sisälle. Kyläilyn ja kavereiden syöttämisen pitäisi olla edes joten kuten vastavuoroista.