Yö meni vähillä unilla. Pitääkö tässä oikeasti erota vain omien aavistusten takia?!

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen on perheen lapsi? Kyllähän moni pärjää totaaliyksinhuoltajanakin pienen lapsen kanssa. On olemassa vuoropäiväkoteja, voi muuttaa työpaikan lähelle ja hakea siitä päiväkotipaikkaa.

Tähän lapsen ikään ap ei ole vastannut, vaikka kysytty on.

Jos ovat olleet yhdessä reilu 20 vuotta, tuskin ihan pieni lapsi kyseessä tai sitten lapsi syntynyt useiden kahdestaan vietettyjen vuosien jälkeen ja mies ei kykene ottamaan roolia perheellisenä/isänä.

Vierailija kirjoitti:

Ap, yritä kuvitella, millaisen sisustuksen haluaisit ihan omaan kotiisi. Haluaisitko jonkin kivan kukan ikkunalaudalle, ensi jouluksi jokin tietty joulukoriste, omaan sänkyysi jokin kaunis huopa?

Yritä eläytyä siihen, miten ihanaa on heräillä rauhallisena viikonloppuaamuna, kun lapsi vielä nukkuu, ja voit mennä keittämään uudessa omassa kodissasi aamukahvia rauhassa. Olet nukkunut sikeästi ja voit hyvin, tunnet olevasi levännyt ja terve. Katselet ulos ikkunasta aurinkoista säätä ja sitä, kun puiden lehtiin puhkeaa pieniä hiirensilmuja.

Kun lapsi herää, hän on iloinen ja hyväntuulinen. Sinäkin olet onnellinen. Syötte yhdessä aamupalaa ja lähdette sitten kaikessa rauhassa leikkipuistoon.

Illalla, kun lapsi nukahtaa, lekottelet hetken omalla sohvallasi ja katsot vähän telkkaria ja sitten menet nukkumaan ja mietit, että olipa tänään hyvä päivä. Luet pari sivua jotain kirjaa ja nukahdat helposti syvään uneen.

Aika paljon kivempaa elämää kuin nykyinen, vai mitä? Yritä kuvitella se mahdollisimman elävästi, niin se tulee mahdolliseksi.

Ymmärrän yrityksesi. Ihan näin ruusuista se vaan ei ole, eli äläs lupaile liikoja. Et elämä muuttuis onnelliseksi, oikeastaan täydellikseksi, kunhan vain siitä mörököllistä päästään eroon. 

Se lapsi herää välillä myös surullisena ja isänkaipuisena, et voi väittää että on aina iloinen ja hyväntuulinen. Omakaan uni ei aina tule helposti eikä ole syvää, vaan erilaiset ikävät tunteet nousee pintaan. Siinä ei auta uusi huopa tai kukka ikkunalaudalla.

Teki ap niin tai näin, niin helppoa tietä ei ole luvassa. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, yritä kuvitella, millaisen sisustuksen haluaisit ihan omaan kotiisi. Haluaisitko jonkin kivan kukan ikkunalaudalle, ensi jouluksi jokin tietty joulukoriste, omaan sänkyysi jokin kaunis huopa?

Yritä eläytyä siihen, miten ihanaa on heräillä rauhallisena viikonloppuaamuna, kun lapsi vielä nukkuu, ja voit mennä keittämään uudessa omassa kodissasi aamukahvia rauhassa. Olet nukkunut sikeästi ja voit hyvin, tunnet olevasi levännyt ja terve. Katselet ulos ikkunasta aurinkoista säätä ja sitä, kun puiden lehtiin puhkeaa pieniä hiirensilmuja.

Kun lapsi herää, hän on iloinen ja hyväntuulinen. Sinäkin olet onnellinen. Syötte yhdessä aamupalaa ja lähdette sitten kaikessa rauhassa leikkipuistoon.

Illalla, kun lapsi nukahtaa, lekottelet hetken omalla sohvallasi ja katsot vähän telkkaria ja sitten menet nukkumaan ja mietit, että olipa tänään hyvä päivä. Luet pari sivua jotain kirjaa ja nukahdat helposti syvään uneen.

Aika paljon kivempaa elämää kuin nykyinen, vai mitä? Yritä kuvitella se mahdollisimman elävästi, niin se tulee mahdolliseksi.

Ymmärrän yrityksesi. Ihan näin ruusuista se vaan ei ole, eli äläs lupaile liikoja. Et elämä muuttuis onnelliseksi, oikeastaan täydellikseksi, kunhan vain siitä mörököllistä päästään eroon. 

Se lapsi herää välillä myös surullisena ja isänkaipuisena, et voi väittää että on aina iloinen ja hyväntuulinen. Omakaan uni ei aina tule helposti eikä ole syvää, vaan erilaiset ikävät tunteet nousee pintaan. Siinä ei auta uusi huopa tai kukka ikkunalaudalla.

Teki ap niin tai näin, niin helppoa tietä ei ole luvassa. Tsemppiä!

Aika onneton tapaus täytyy olla jos jää kaipailemaan juoppoa, pettävää ja henkisesti väkivaltaista miestä. Lapsellekin näyttää olevan etäinen isä.

Vierailija kirjoitti:

Odotan kyllä mielenkiinnolla mitenkä kamera-asia ratkeaa. Mitä mies väittää kun otan asian puheeksi. Eikös tämä ole jo rikollistakin? Myös juomista saa selittää. Kyllähän mies on välillä juonut mutta en ole tiennyt kuinka paljon kun omassa huoneessaan on sitä tehnyt. En minä valvo häntä yön aikana. Ja kun tekee vuorotyötä niin aikaisia aamuja ei ole montaa kuukaudessa. Mies on sitä sorttia että ei kärsi krapuloista. Siksi kait tuo juominenkin on helppoa.

Näistä salijutuista vielä. Kun mies aloitti siellä ravaamisen niin tuloksia kylläkin tuli. Lihakset ja voimat kasvoivat. Alussa heitti herjaa kuinka salilla muutama nainen oli muka kiinnostunut hänestä tai jotain. Jouduin siitä huomauttaakin sille kun alkoi ärsyttää ne jutut. Ihan kuin olisi tarkoituksella niitä minulle selostanut monta kertaa viikossa. Sanoi että kyllä hän saa mennä vaikka kahville jonkun salityypin, naisen kanssa, ei siinä ole mitään pahaa taikka väärin. Tai vaikka reissuun lähteä jonkun mukaan. Siihen totesin että jos se on minun ns. vapaa-ajasta pois taikka lapsen niin ei todellakaan vietä muiden kanssa mitään ylimääräisiä aikoja vielä salireissujen päälle. Suuttui ja intti kuinka häntä ei määräillä. Tuo vaihe sitten lopulta laantui eikä enää naisista puhunut mitään.

Tämän jälkeen alkoi puhua muutamasta miehestä joiden kanssa oli tutustunut. Heillä kuulema synkkaa hyvin jutut yhteen. Ja sen takia reissut venyvät. Salilla on keitin ja mikro ja mukavat sohvat. Syövät ja juovat siellä kahvia treenien jälkeen ja vain juttelevat keskenään. Siis, näkevät toisiaan 3-5 kertaa viikossa ja tähän menee se 3-4 tuntia kerrallaan aikaa ja matkat päälle. Siis 30-50 vuotiaat miehet tekevät näin? Tapahtuuko muka tämmöistä jossain saleilla? ap

Selkeä telakoitumiskeissi. Miehesi on vaihtanut joukkuetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiertoon kirjoitti:

Kiertoon kirjoitti:

No, erositteko ?

tämä oli tarkoitettu, siihen kukkakauppa-kuitti-kommenttiin, tämä vastaus.

Itseasiassa tilanne on hyvin tuore ja vielä selvittämätön, siksi en yrittänyt antaa neuvoa sen puolesta miten asia pitäisi AP ratkaista. En usko että on olemassa yhtä toimivaa ratkaisua jokaisen suhdesotkuun..

Totuus on että mies on ollut kumppanini ja paras ystäväni 15 vuotta, ei se historia meiltä minnekään katoa. Jo lapsen vuoksi olisimme aina sidottu toisiimme. Rakastan ja välitän ja näen miten hänen mielenterveytensä on heikoilla.

Hän vannoo rakastavansa minua ja uskonkin sen. Mutta hän välittää myös siitä toisesta kovasti ja kokee yhteyttä hänen kanssaan. Suoraan sanottuna se satuttaa minua enemmän kuin fyysinen pettäminen ikinä olisi. Että kaikki mitä me olimme ja olemme ja kaikki mitä ollaan tehty ja koettu on yhtäkkiä samalla viivalla jonkun toisen kanssa jonka kanssa on kiva puhua.

Haluan antaa hänelle aikaa selvitä mielenterveysongelmistaan ja on siinä itsekäskin syy: en pystyisi juuri nyt selviämään arjesta lapsen kanssa kaksin ilman muuttoa tai työpaikan vaihtoa. En myöskään tahdo ihan helpolla rikkoa lapsen perhettä liian hätäisesti. Ollaan edelleen yhtä tehokas tiimi kotona.

Nyt on omaan mieleen kuitenkin alkanut hiipiä mörköjä. Kun omat unelmat menivät palasiksi ja pysyivät kuin limbossa niin pitkän aikaa, on mieli alkanut rakentaa niitä uusiksi. Ja kuin huomaamattani olen alkanut rakentaa niitä uudelle pohjalle, että teenkin kaiken vain itse. Uskon että teen niin suojatakseni itseäni. Ja kun se prosessi mielessä alkaa, se johtaa myös pikkuhiljaa tunnepuolen viilentämiseen.

Kuten varmaan huomaat kamppailen asian kanssa paljon eikä valmiita ratkaisuja ole tarjolla.

Ohoh mitä selittelyä, että olette tehokas tiimi ja mieskin rakastaa, mutta sillä on mielenterveysongelma minkä takia kokee yhteyttä toiseen naiseen ja haluaa tätä.  Voisko olla, että pelkäät vaan yksin jäämistä ja yrität kovasti takertua siihen mitä teillä joskus oli.

Elämä ei ole niin mustavalkoista kuin luulet. Kunhan ikää tulee lisää, opit ymmärtämään, että voi olla useinkin harmaitakin sävyjä. Samaan ihmiseen voi kuulua niin rakastamista, ihanuutta, sairautta ja toiseen rakastumistakin. Tulee erilaisia vaiheita, pitkä avioliitto ei ole tasainen väylä. 

Rakkaus on myös kärsivällisyyttä, sitä ettei oman ylpeytensä keskellä tee äkkivääriä päätöksiä, kunhan vain saa "kasvonsa" säilytettyä. Ennen eroa asioita kannattaa ja pitää miettiä eri kanteilta, ja koittaa kääntää se viimeinenkin kivi ennenkuin lopullisesti rikkoo perhettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiertoon kirjoitti:

Kiertoon kirjoitti:

No, erositteko ?

tämä oli tarkoitettu, siihen kukkakauppa-kuitti-kommenttiin, tämä vastaus.

Itseasiassa tilanne on hyvin tuore ja vielä selvittämätön, siksi en yrittänyt antaa neuvoa sen puolesta miten asia pitäisi AP ratkaista. En usko että on olemassa yhtä toimivaa ratkaisua jokaisen suhdesotkuun..

Totuus on että mies on ollut kumppanini ja paras ystäväni 15 vuotta, ei se historia meiltä minnekään katoa. Jo lapsen vuoksi olisimme aina sidottu toisiimme. Rakastan ja välitän ja näen miten hänen mielenterveytensä on heikoilla.

Hän vannoo rakastavansa minua ja uskonkin sen. Mutta hän välittää myös siitä toisesta kovasti ja kokee yhteyttä hänen kanssaan. Suoraan sanottuna se satuttaa minua enemmän kuin fyysinen pettäminen ikinä olisi. Että kaikki mitä me olimme ja olemme ja kaikki mitä ollaan tehty ja koettu on yhtäkkiä samalla viivalla jonkun toisen kanssa jonka kanssa on kiva puhua.

Haluan antaa hänelle aikaa selvitä mielenterveysongelmistaan ja on siinä itsekäskin syy: en pystyisi juuri nyt selviämään arjesta lapsen kanssa kaksin ilman muuttoa tai työpaikan vaihtoa. En myöskään tahdo ihan helpolla rikkoa lapsen perhettä liian hätäisesti. Ollaan edelleen yhtä tehokas tiimi kotona.

Nyt on omaan mieleen kuitenkin alkanut hiipiä mörköjä. Kun omat unelmat menivät palasiksi ja pysyivät kuin limbossa niin pitkän aikaa, on mieli alkanut rakentaa niitä uusiksi. Ja kuin huomaamattani olen alkanut rakentaa niitä uudelle pohjalle, että teenkin kaiken vain itse. Uskon että teen niin suojatakseni itseäni. Ja kun se prosessi mielessä alkaa, se johtaa myös pikkuhiljaa tunnepuolen viilentämiseen.

Kuten varmaan huomaat kamppailen asian kanssa paljon eikä valmiita ratkaisuja ole tarjolla.

Ohoh mitä selittelyä, että olette tehokas tiimi ja mieskin rakastaa, mutta sillä on mielenterveysongelma minkä takia kokee yhteyttä toiseen naiseen ja haluaa tätä.  Voisko olla, että pelkäät vaan yksin jäämistä ja yrität kovasti takertua siihen mitä teillä joskus oli.

Mielenterveysongelma on se masennus ja burn out. Tuon naisen se päästi elämäänsä ihan itse.

Olen itsenäinen ihminen, aina ollut. En ole mustasukkainen ihminen juuri itsetuntoni kautta. Mies tuntee minut ja tietää hänkin että minä pärjään kyllä, kävi mitä vain. Siksi en ole pelokas sen asian suhteen ja siksi varmasti olenkin alkanut suunnitella tulevaa vain itseni ja lapseni kautta. En vain halua heittää mitään pois ilman että koen kääntäneeni kaikki kivet. Koen olevani sen velkaa myös lapselleni.

Niinkuin joka aiemmin ketjussa sanoi, pettäjä helposti piiloutuu vastuulta sysäämällä sen kumppanilleen. Niin tässäkin tilanteessa on. Pallo on heitetty minulle koska mies myöntää, että ihan jo laiskuuttaan olisi helpompi vain jäädä tähän suhteeseen ja antaa kaiken tutun ja turvallisen jatkua.

Taidan itsekkin tietää jo kuinka tässä käy. Tuskin pystyn pääsemään yli tästä haavasta jonka tämän toisen naisen vertaaminen minuun aiheutti. Pieni kytevä kauna sisälläni sanoo jo ääneen, että heitä sille toiselle vaan, mies tulee katumaan tätä valintaa loppuikänsä.

Niin siinä yleensä käy kun vaihtaa lennosta.

Luullaan että ollaan kyllästytty siihen puolisoon, vaikka oikeasti halutaan muutosta siihen omaan itseen ja olemiseen. Joka kerta siinä käy niin että ne ongelmat joita lähdettiin karkuun, seuraa perässä kun eihän ihminen itseään pääse pakoon. Sitten kun ne samat ongelmat on edessä uudelleen, niin joutuu miettimään että missäs se vika oikeasti olikaan. Hyvällä tuurilla tajuaa että ne on siellä peilissä, eikä se puolison vaihto auta yhtään. Hetken on vähän erilaista kunnes asiat palaa takaisin samaan jamaan.

Tämä on jonkinlainen Tuhkimo kompleksi. Ollaan kypsytty omaan elämään ja itseen ja halutaan että jostain tulee se unelmien prinssi tai prinsessa pelastamaan ja sitten kaikki on hyvin. No ei ole. Siksi kannattaa miettiä tarkkaan missä se ongelma oikeasti on, että ei tee vääriä ratkaisuja. Eroaminen on paitsi raskasta niin myös hiton kallista, ja pahimmassa tapauksessa se unelmien puoliso osoittautuu kaistapääksi, rahattomaksi hyväksikäyttäjäksi, alkoholistiksi, väkivaltaiseksi tms.

Kai se normi perhe-elämä alkaa sitten joistakin tuntua liian tasaiselta ja tylsältä kun pitää etsiä sitä jännitystä elämään. Siinä voikin sitten menettää kaiken todella tärkeän ja kun jossain vaiheessa tulee järkiinsä, niin miettii että mitä hittoa oikein tuli tehtyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, yritä kuvitella, millaisen sisustuksen haluaisit ihan omaan kotiisi. Haluaisitko jonkin kivan kukan ikkunalaudalle, ensi jouluksi jokin tietty joulukoriste, omaan sänkyysi jokin kaunis huopa?

Yritä eläytyä siihen, miten ihanaa on heräillä rauhallisena viikonloppuaamuna, kun lapsi vielä nukkuu, ja voit mennä keittämään uudessa omassa kodissasi aamukahvia rauhassa. Olet nukkunut sikeästi ja voit hyvin, tunnet olevasi levännyt ja terve. Katselet ulos ikkunasta aurinkoista säätä ja sitä, kun puiden lehtiin puhkeaa pieniä hiirensilmuja.

Kun lapsi herää, hän on iloinen ja hyväntuulinen. Sinäkin olet onnellinen. Syötte yhdessä aamupalaa ja lähdette sitten kaikessa rauhassa leikkipuistoon.

Illalla, kun lapsi nukahtaa, lekottelet hetken omalla sohvallasi ja katsot vähän telkkaria ja sitten menet nukkumaan ja mietit, että olipa tänään hyvä päivä. Luet pari sivua jotain kirjaa ja nukahdat helposti syvään uneen.

Aika paljon kivempaa elämää kuin nykyinen, vai mitä? Yritä kuvitella se mahdollisimman elävästi, niin se tulee mahdolliseksi.

Ymmärrän yrityksesi. Ihan näin ruusuista se vaan ei ole, eli äläs lupaile liikoja. Et elämä muuttuis onnelliseksi, oikeastaan täydellikseksi, kunhan vain siitä mörököllistä päästään eroon. 

Se lapsi herää välillä myös surullisena ja isänkaipuisena, et voi väittää että on aina iloinen ja hyväntuulinen. Omakaan uni ei aina tule helposti eikä ole syvää, vaan erilaiset ikävät tunteet nousee pintaan. Siinä ei auta uusi huopa tai kukka ikkunalaudalla.

Teki ap niin tai näin, niin helppoa tietä ei ole luvassa. Tsemppiä!

Aika onneton tapaus täytyy olla jos jää kaipailemaan juoppoa, pettävää ja henkisesti väkivaltaista miestä. Lapsellekin näyttää olevan etäinen isä.

Yhteiset vuodet merkkaa monille jotain, vaikka muuttuisikin erilaiseksi. Defensiivistä väittää, että pääset elämäsi rakkaudesta yli helposti vain, koska käytös muuttui. Monilla se ottaa aikansa, eikä tarkoita, että olisi onneton tapaus. 

Vanhempi on lapselle aina oma vanhempi, vaikka olisi minkälainen murhaaja. Lapset ovat hyvin lojaaleja vanhemmilleen, eikä rakkaus katoa, vaikka se vanhempi hakkaisi sinua. Surullista, mutta tutkitusti totta.

Ap, kulutat nyt ihan liikaa aikaa siihen mieheesi.

Mies huitelee missä sattuu ihan milloin haluaa ja sinä käytät aikaa, energiaa ja voimavarojasi asian vatvomiseen.

Luultavasti sellaiset itsestäänselvät konstit kuin keskustelu ja omista tunteista ja tarpeista kertominen on jo käytetty, nähty, eikä niistä ollut/ole apua.

Kerää itsesi kasaan Ap, kerää voimiasi ja sitten mieti mitä haluat oikeasti tehdä. Joudut myös miettimään yksin lapsen parhaan, mieshän on aivan surkea vanhempikin sooloillessaan ties missä.

Se on miehen valinta ja elää sen asian kanssa kun se oikeasti vastaan tulee. Sinulla sen sijaan on mahdollisuus olla oikein hyvä vanhempi, olette lapsesi kanssa tiivis paketti ja läheisiä lapsesi kasvaessa ja aikuistuessa.

Mun mies on toiminut vähän samalla tavalla kuin Ap:n siippa.

Annoin mennä, annoin olla, keskityin lapsiin ja omaan elämääni.

Perhe-elämä lasteni kanssa on oikein hyvää, mies osallistuu välillä, välillä ei ja se on ok. Lapset tietävät, ovat jo teinejä, että minä olen se peruskallio, joka pitää homman kasassa.

Keskityin myös omaan elämääni niin, että paneuduin töihini ja lasten kasvaessa olen alkanut itsekin harrastaa.

Eihän tämä nyt mikään ihannetilanne ole, mutta omiin juttuihinsa ja omaan kuplaansa pakenevan mieslapsen, joka sanoo kaikkeen ei, tämä voi toistaiseksi olla paras ratkaisu.

Ratkaisu johonkin suuntaan on myös se, mitä Ap tarvitsee. Omaa mielenrauhaa saa parhaiten kun itse päätyy tekemään jonkin ratkaisun ja elää sen kanssa. Jatkuva vatvominen ja miettiminen on hirveän kuluttavaa.

Voimia sinulle, Ap ja käytähän paukkusi itseesi ja lapseesi, mieheen käytettynä haaskaat niitä.

Jos ootte olleet yhdessä 20v niin kyllä ne aavistukset yleensä pitää paikkansa.

Kannattaa antaa olla. Mies lähtee tai sitten ei. Jos lähtee niin voit saada uuden elämän rakastavan kumppanin kanssa jos hyvin käy. Mies ei ehkä edes tiedä nyt mitä haluaa.

Miehelläsi on varaankin joku sivusuhde, mutta sen sijaan että kyttäät häntä, kehitä itsellesi samanlaisia menoja. Ja katso sitten että kyseleekö mies perään tai osoittaako mitään kiinnostuksen merkkejä että missä menet ja olet. 

Vierailija kirjoitti:

Kiertoon kirjoitti:

Kiertoon kirjoitti:

No, erositteko ?

tämä oli tarkoitettu, siihen kukkakauppa-kuitti-kommenttiin, tämä vastaus.

Itseasiassa tilanne on hyvin tuore ja vielä selvittämätön, siksi en yrittänyt antaa neuvoa sen puolesta miten asia pitäisi AP ratkaista. En usko että on olemassa yhtä toimivaa ratkaisua jokaisen suhdesotkuun..

Totuus on että mies on ollut kumppanini ja paras ystäväni 15 vuotta, ei se historia meiltä minnekään katoa. Jo lapsen vuoksi olisimme aina sidottu toisiimme. Rakastan ja välitän ja näen miten hänen mielenterveytensä on heikoilla.

Hän vannoo rakastavansa minua ja uskonkin sen. Mutta hän välittää myös siitä toisesta kovasti ja kokee yhteyttä hänen kanssaan. Suoraan sanottuna se satuttaa minua enemmän kuin fyysinen pettäminen ikinä olisi. Että kaikki mitä me olimme ja olemme ja kaikki mitä ollaan tehty ja koettu on yhtäkkiä samalla viivalla jonkun toisen kanssa jonka kanssa on kiva puhua.

Haluan antaa hänelle aikaa selvitä mielenterveysongelmistaan ja on siinä itsekäskin syy: en pystyisi juuri nyt selviämään arjesta lapsen kanssa kaksin ilman muuttoa tai työpaikan vaihtoa. En myöskään tahdo ihan helpolla rikkoa lapsen perhettä liian hätäisesti. Ollaan edelleen yhtä tehokas tiimi kotona.

Nyt on omaan mieleen kuitenkin alkanut hiipiä mörköjä. Kun omat unelmat menivät palasiksi ja pysyivät kuin limbossa niin pitkän aikaa, on mieli alkanut rakentaa niitä uusiksi. Ja kuin huomaamattani olen alkanut rakentaa niitä uudelle pohjalle, että teenkin kaiken vain itse. Uskon että teen niin suojatakseni itseäni. Ja kun se prosessi mielessä alkaa, se johtaa myös pikkuhiljaa tunnepuolen viilentämiseen.

Kuten varmaan huomaat kamppailen asian kanssa paljon eikä valmiita ratkaisuja ole tarjolla.

Lapsen mielenterveyden takia teidän nimenomaa pitää erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiertoon kirjoitti:

Kiertoon kirjoitti:

No, erositteko ?

tämä oli tarkoitettu, siihen kukkakauppa-kuitti-kommenttiin, tämä vastaus.

Itseasiassa tilanne on hyvin tuore ja vielä selvittämätön, siksi en yrittänyt antaa neuvoa sen puolesta miten asia pitäisi AP ratkaista. En usko että on olemassa yhtä toimivaa ratkaisua jokaisen suhdesotkuun..

Totuus on että mies on ollut kumppanini ja paras ystäväni 15 vuotta, ei se historia meiltä minnekään katoa. Jo lapsen vuoksi olisimme aina sidottu toisiimme. Rakastan ja välitän ja näen miten hänen mielenterveytensä on heikoilla.

Hän vannoo rakastavansa minua ja uskonkin sen. Mutta hän välittää myös siitä toisesta kovasti ja kokee yhteyttä hänen kanssaan. Suoraan sanottuna se satuttaa minua enemmän kuin fyysinen pettäminen ikinä olisi. Että kaikki mitä me olimme ja olemme ja kaikki mitä ollaan tehty ja koettu on yhtäkkiä samalla viivalla jonkun toisen kanssa jonka kanssa on kiva puhua.

Haluan antaa hänelle aikaa selvitä mielenterveysongelmistaan ja on siinä itsekäskin syy: en pystyisi juuri nyt selviämään arjesta lapsen kanssa kaksin ilman muuttoa tai työpaikan vaihtoa. En myöskään tahdo ihan helpolla rikkoa lapsen perhettä liian hätäisesti. Ollaan edelleen yhtä tehokas tiimi kotona.

Nyt on omaan mieleen kuitenkin alkanut hiipiä mörköjä. Kun omat unelmat menivät palasiksi ja pysyivät kuin limbossa niin pitkän aikaa, on mieli alkanut rakentaa niitä uusiksi. Ja kuin huomaamattani olen alkanut rakentaa niitä uudelle pohjalle, että teenkin kaiken vain itse. Uskon että teen niin suojatakseni itseäni. Ja kun se prosessi mielessä alkaa, se johtaa myös pikkuhiljaa tunnepuolen viilentämiseen.

Kuten varmaan huomaat kamppailen asian kanssa paljon eikä valmiita ratkaisuja ole tarjolla.

Ohoh mitä selittelyä, että olette tehokas tiimi ja mieskin rakastaa, mutta sillä on mielenterveysongelma minkä takia kokee yhteyttä toiseen naiseen ja haluaa tätä.  Voisko olla, että pelkäät vaan yksin jäämistä ja yrität kovasti takertua siihen mitä teillä joskus oli.

Elämä ei ole niin mustavalkoista kuin luulet. Kunhan ikää tulee lisää, opit ymmärtämään, että voi olla useinkin harmaitakin sävyjä. Samaan ihmiseen voi kuulua niin rakastamista, ihanuutta, sairautta ja toiseen rakastumistakin. Tulee erilaisia vaiheita, pitkä avioliitto ei ole tasainen väylä. 

Rakkaus on myös kärsivällisyyttä, sitä ettei oman ylpeytensä keskellä tee äkkivääriä päätöksiä, kunhan vain saa "kasvonsa" säilytettyä. Ennen eroa asioita kannattaa ja pitää miettiä eri kanteilta, ja koittaa kääntää se viimeinenkin kivi ennenkuin lopullisesti rikkoo perhettä.

Olen 53-vuotias. Kaksi avioliittoa takana. Toinen päättyi pari vuotta sitten miehen sivusuhteeseen työkaverinsa kanssa. Tuskinpa enää ikä lisää ymmärrystäni, että miksi pitää jäädä roikkumaan ihmiseen, joka ei oikeasti välitä tai rakasta. Ei ne sanat vaan ne teot. Loppujen lopuksi elämä on aika mustavalkoista, ei ole mahdollista syödä kakkua ja säästää sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nukkunut juuri lainkaan. Rankka päivä edessä kun vointi on mitä on. Pumppu tässä kovilla tuntuu olevan. Mies ei puhunut eilenkään paljoakaan kun tuli töistä. Oli selvästi kuitenkin kiukkuinen sekä minulle että lapselle jostain, mutta mistä? Jotain tiuskaisi että kuinka hän ei saa olla salilla mutta lapsi saa valvoa? En tajunnut koko kommenttia. Nythän on viikonloppu eikä lapsi ollut keskellä yötä hereillä enkä ollut salista sanonut hänelle mitään. Ennen nukkumaan menoa alkoi valmistelee salikassia. Totesi vain että menee huomenna (tänään) töiden jälkeen salille jos jaksaa. Siinä kaikki kommunikointi. Itse en jaksanut sanoa mitään. Elikkä emme näe toisiamme ehkä ollenkaan kun on ensin 14 tuntia töiden, matkojen vuoksi pois ja sitten salireissu päälle. Tämähän on sitä meidän normaalia arkea, turha tässä on valittaa. Kyllä toisen täytyy antaa harrastaa ilman jäkätystä kuten mieheni on joskus sanonut. Vika on minussa eikä hänessä kun en tätä ymmärrä. ap

Kysyitkö sinä häneltä, että mikä häntä riepoo ja miltä hänestä itsestään tuntuu se, ettette näe toisianne? Kerro, ettei se tunnu enää millään tavalla normaalilta ja haiskahtaa nimenomaan siltä, että jostain syystä (toinen nainen) hän haluaa olla sinusta mahdollisimman kaukana. Jos miestä oikeasti harmittaisi tilanteenne, niin hän pyrkisi muuttamaan jotain. Ja tottakai pitää olla omia menoja ja omia harrastuksia, mutta eikö se perheen pitäisi olla kaikista tärkeintä.

Täytyy kyllä sanoa, että ei tuollaisessa varmaan auta muu, kuin muuttaa erilleen, ellei mikään muutu ainakaan parempaan suuntaan. Mies oikein hakemalla hakee sitä, että ilmoitat hänelle, että nyt erotaan. Hän ei sitä saa sanotuksi. Minä en edes jäisi odottamaan mitään pettämisiä, vaan minulle riittäisi ihan tuollainen kylmä etäisyys ja se, ettei asioista osata keskustella.

Mies on muuttunut aviomiehestä kylmäksi, ärtyneeksi ja torjuvaksi kämppäkaveriksi, joka ei enää välitä perheestään tai naisensa tunteista laisinkaan. Selvästi todellakin haluaisi, että koti olisi tyhjä ja vaimo häipynyt salilta tullessa.

Mitä miehen vielä tarvitsee tehdä, ennen kuin ap ymmärtää, että tämä lovestory on tullut tiensä päähän. Todellakin, jos miehellä olisi jotain tunteita, niin varmasti koettaisi tehdä asialle jotain, mutta nyt vaan loitontaa toista yhä kauemmas.

Ja kyllä, odottaa että ap tekee päätöksen ja hän saa sitten vain uhriutua ja kertoa "salilla" että olen nyt vapaa ja (sukulaisille) "mut jätettiin, yhyy". Uusi nainen paijailee tyytyväisenä.

Toisaalta, ei avioliitossa ole kyse ennen kaikkea tunteista, vaan lupauksista tahtoa. Vaikuttaa siltä, että mies ei enää tahdo, mutta kyllähän asiasta täytyy puhua juurta jaksaen.

Miksi mies ei enää tahdo? Onko vain väliaikainen kriisi menossa, tyytymättömyys omaan elämään heijastuu sitten ihan kaikkeen muuhunkin? Mitä mies voisi tehdä toisin että saisi elämänilonsa takaisin, mitä vaimo? Mistä löytää taas se rakkaus ja kipinä? Vai eikö enää löydy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, yritä kuvitella, millaisen sisustuksen haluaisit ihan omaan kotiisi. Haluaisitko jonkin kivan kukan ikkunalaudalle, ensi jouluksi jokin tietty joulukoriste, omaan sänkyysi jokin kaunis huopa?

Yritä eläytyä siihen, miten ihanaa on heräillä rauhallisena viikonloppuaamuna, kun lapsi vielä nukkuu, ja voit mennä keittämään uudessa omassa kodissasi aamukahvia rauhassa. Olet nukkunut sikeästi ja voit hyvin, tunnet olevasi levännyt ja terve. Katselet ulos ikkunasta aurinkoista säätä ja sitä, kun puiden lehtiin puhkeaa pieniä hiirensilmuja.

Kun lapsi herää, hän on iloinen ja hyväntuulinen. Sinäkin olet onnellinen. Syötte yhdessä aamupalaa ja lähdette sitten kaikessa rauhassa leikkipuistoon.

Illalla, kun lapsi nukahtaa, lekottelet hetken omalla sohvallasi ja katsot vähän telkkaria ja sitten menet nukkumaan ja mietit, että olipa tänään hyvä päivä. Luet pari sivua jotain kirjaa ja nukahdat helposti syvään uneen.

Aika paljon kivempaa elämää kuin nykyinen, vai mitä? Yritä kuvitella se mahdollisimman elävästi, niin se tulee mahdolliseksi.

Ymmärrän yrityksesi. Ihan näin ruusuista se vaan ei ole, eli äläs lupaile liikoja. Et elämä muuttuis onnelliseksi, oikeastaan täydellikseksi, kunhan vain siitä mörököllistä päästään eroon. 

Se lapsi herää välillä myös surullisena ja isänkaipuisena, et voi väittää että on aina iloinen ja hyväntuulinen. Omakaan uni ei aina tule helposti eikä ole syvää, vaan erilaiset ikävät tunteet nousee pintaan. Siinä ei auta uusi huopa tai kukka ikkunalaudalla.

Teki ap niin tai näin, niin helppoa tietä ei ole luvassa. Tsemppiä!

Aika onneton tapaus täytyy olla jos jää kaipailemaan juoppoa, pettävää ja henkisesti väkivaltaista miestä. Lapsellekin näyttää olevan etäinen isä.

Se että erossa käy ikäviä tunteita läpi on täysin normaalia, eikä ole sama asia kuin se et jäisi kaipailemaan. Täytyyhän se surutyö tehdä, ennenkuin pääsee elämässä eteenpäin. JUST sen takia, ettei jäisi kaipailemaan.

Vierailija kirjoitti:

Sekin tässä ketuttaa kun ei ikinä tiedä sen suunnitelmista mitään. Ne vaihtuu hetkessä. Voi olla tunnin poissa taikka viisi eikä ilmottele erikseen. Saattaa sanoa ovesta lähtiessä että menee myöhään mutta sitten ei menekään jne. Lapsi kun kysyy että missä iskä on ja monelta tulee, en voi vastata oikein mitään kun en Tiedä! Tämä on ihan älytöntä.

ap

Jos lapsella on puhelin, voisi sanoa, että soitapa isälle ja kysy, missä hän on ja moneltako tulee.

Se on kyllä jännä mitenkä oma mieli ja tunteet seilaa laidasta laitaan. Välillä en voisi uskoa mitenkään sitä että mies olisi voinut pettää. Ajattelen että mielikuvitukseni on vain lähtenyt laukalle. Ja kun mietin mitenkä mieheni on käyttäytynyt minua kohtaan niin ajattelen että on se kyllä välillä tosi mukavakin. Ei kaikki ole vain mustaa. Seuraavassa hetkessä ero tuntuisi maailmanlopulta ja sitten ei taas ollenkaan. Myös koston ja katkeruuden tunteita on ilmassa. Voisin kostaa miehelle jollain todella inhottavalla tavalla jos pettämisestä jäisi kiinni. On asioita joita hänkään ei haluaisi päivänvaloon tuoda. Ei ole täydellinen vaikka niin antaakin muiden ymmärtää.

Puhelimen katsomista on ehdotettu. Ei onnistuisi koska vahtii sitä ja se on lukittuna. Autoonkaan en mitään pääse laittamaan. Vahtii sitäkin ja avaimia säilyttää itsellään. Tietokone on myös lukittuna. Nämä mainitut jutut ovat vähän muutenkin kyseenalaisia toimia. Sitä etsivä-asiaa harkitsen jos ei liian kalliiksi tule. Vaikka onkin selvää ettei miehen käytös ole hyvää jne. Paljon pitäisi muuttua että tästä ylös vielä noustaisiin niin itselleni olisi tärkeää saada tietää totuus. Vasta sen jälkeen voisin aloittaa elämäni muualla, ilman häntä. Olen saanut teiltä paljon hyviä vastauksia, miettimistä riittää. Kiitos! ap

Vierailija kirjoitti:

Se on kyllä jännä mitenkä oma mieli ja tunteet seilaa laidasta laitaan. Välillä en voisi uskoa mitenkään sitä että mies olisi voinut pettää. Ajattelen että mielikuvitukseni on vain lähtenyt laukalle. Ja kun mietin mitenkä mieheni on käyttäytynyt minua kohtaan niin ajattelen että on se kyllä välillä tosi mukavakin. Ei kaikki ole vain mustaa. Seuraavassa hetkessä ero tuntuisi maailmanlopulta ja sitten ei taas ollenkaan. Myös koston ja katkeruuden tunteita on ilmassa. Voisin kostaa miehelle jollain todella inhottavalla tavalla jos pettämisestä jäisi kiinni. On asioita joita hänkään ei haluaisi päivänvaloon tuoda. Ei ole täydellinen vaikka niin antaakin muiden ymmärtää.

Puhelimen katsomista on ehdotettu. Ei onnistuisi koska vahtii sitä ja se on lukittuna. Autoonkaan en mitään pääse laittamaan. Vahtii sitäkin ja avaimia säilyttää itsellään. Tietokone on myös lukittuna. Nämä mainitut jutut ovat vähän muutenkin kyseenalaisia toimia. Sitä etsivä-asiaa harkitsen jos ei liian kalliiksi tule. Vaikka onkin selvää ettei miehen käytös ole hyvää jne. Paljon pitäisi muuttua että tästä ylös vielä noustaisiin niin itselleni olisi tärkeää saada tietää totuus. Vasta sen jälkeen voisin aloittaa elämäni muualla, ilman häntä. Olen saanut teiltä paljon hyviä vastauksia, miettimistä riittää. Kiitos! ap

Totuus on, että miehellä on toinen ja miehesi ei rakasta sinua eikä lastanne. Ei kissan kikkareen vertaa. Jos tarvitset kipeästi näyttöjä tästä, raavit kasaan rahaa siihen yksityisetsivään, koska mies ei päästä sinua vahingossakaan löytämään näyttöjä itse. Jos jää kiinni, muuttuu pahikseksi eikä voi kertoa toisille, että "yhyy, vaimo jätti".

Miehesi on henkisesti väkivaltainen. Ollut varmasti jo pidempään. Tällainen ilmapiiri tuhoaa lapsen. Kumpi on sinulle tärkeämpää; saada mustaa valkoiselle ja todisteita, että mies pettää, vai lapsen terve itsetunto, hyvä tulevaisuus ja se, ettei hän aikuisena löydä itseään samasta jamasta kuin sinä/isänsä?

Täällä puhutaan, että raha on tärkeää, ydinperheen ylläpito tärkeää, se että kaksi vanhempaa jaksaa. Mutta, kun kysyt aikuisilta, jotka ovat kasvaneet henkisesti vinoutuneissa ja väkivaltaisissa perheissä, heistä kukaan ei sano, että "Olipa ihanaa, kun oli hirveesti rahaa ja molemmat vanhemmat kotona ja saatiin harrastaa ja ruokaa oli pöydässä, vaikka samaan aikaan vanhemmat vihasivat toisiaan ja olivat yhdessä enää minun takiani. Olen hirvittävän kiitollinen vanhemmileni, että kärsivät vuokseni näin".

Ap: kokeile jotain tällaista, näitä löytyy netistä lisää hakemalla

MIELI Suomen Mielenterveys ry:n valtakunnallinen Kriisipuhelin tarjoaa keskusteluapua.

Kriisipuhelin päivystää:

suomeksi 09 2525 0111 – auki vuoden jokainen päivä ja yö

Kirkon keskusteluapu

Palveleva puhelin 0400 221 180 joka ilta klo 18-24. 

Ap: tai soita siskolle, äidille, kummitädille, parhaalle ystävälle, hyvälle naapurille. Puhuminen tekee hyvää! Nyt olet saanut kirjoitettua ajatuksiasi sanoiksi. Juttele jonkun kanssa!

Toivotan jaksamista ja voimia!