En ikinä kadehdi yli 40-vuotiasta lapsetonta ihmistä

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:04"]

Enpä ole vielä yhtään äitiä nähnyt, joka ei kitisisi miten on rankkaa elämä lasten kanssa. Ei pysty tekemään sitä ei tätä jne

[/quote]

Minä voin sanoa että rankkaa oli kun lapset olivat 0-3-vuotiaita, nyt ovat alakoululaisia enkä ole enää moniin vuosiin kokenut lapsiperhe-elämää rankkana, päinvastoin se on todella palkitsevaa. Lapset antavat sisältöä elämään niin paljon.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:00"]Vanhustyöntekijänä en ole kyllä törmännyt yhteenkään lapsettomaan onnelliseen... 

Onnettomia on kyllä kummassakin ryhmässä -- niin lapsia saaneissa kuin lapsettomissa. Mutta ero on selvä. Lapsettomuus katkeroittaa viime kädessä. 

Moni nelikymppinen, viisikymppinen ja jopa kuusikymppinen voi kuvitella, että elämänsisältö tulee omaan hyvinvointiinsa keskittyen, harrastuksissa, matkaillessa ja manikyyrissa käyden. 

Mutta, jos Luoja suo ja ikää vielä kertyy, on se kertakaikkinen tyhjyys edessä. 
[/quote]

Olen huomannut saman. Niin monen vanhemman ihmisen tilityksiä kuunnelleena voin vaan päätyä siihen lopputulokseen että usein se lapsettomuus katkeroittaa. Ei aina mutta usein. En sen sijaan ole koskaan kuullut että kukaan olisi katunut lapsiaan, päinvastoin.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:05"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 17:52"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 17:45"]

Voi luoja mitä idiootteja. Kaikki ei tahdo lapsia ja jotkut eivät pidä lapsista. Se vanhemmuus voi olla täyttä helvettiä joillekin.

[/quote]

Oletko itse vähän heikkolahjainen? Olkoon syy sitten mikä tahansa siihen lapsettomuuten joka tapauksessa tuo ihminen ei pysty kokemaan sitä mieletöntä tunnetta, jonka minä tunnen lapsiani kohtaan. Ja TUOSTA olen pahoillani hänen puolestaan. Se tunne vain on jotain mitä mikään muu asia elämässä ei pysty tuottamaan.

[/quote]

Sinä et ehkä ymmärrä mutta urani tuo minulle suurempaa tyydytystä kun yksikään perhe.

[/quote]

No ei, en ymmärrä, sen voin myöntää. Minullakin on ura mutta se ei koskaan mene lasten edelle.

Mikä se ap on muiden elämää arvostelemaan. Taitaa olla itsellä rankkaa pentulauman kanssa.....

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:05"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 17:52"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 17:45"]

Voi luoja mitä idiootteja. Kaikki ei tahdo lapsia ja jotkut eivät pidä lapsista. Se vanhemmuus voi olla täyttä helvettiä joillekin.

[/quote]

Oletko itse vähän heikkolahjainen? Olkoon syy sitten mikä tahansa siihen lapsettomuuten joka tapauksessa tuo ihminen ei pysty kokemaan sitä mieletöntä tunnetta, jonka minä tunnen lapsiani kohtaan. Ja TUOSTA olen pahoillani hänen puolestaan. Se tunne vain on jotain mitä mikään muu asia elämässä ei pysty tuottamaan.

[/quote]

Sinä et ehkä ymmärrä mutta urani tuo minulle suurempaa tyydytystä kun yksikään perhe.

[/quote]

Sun "ura" on haudassa sun myötä. Ketä se kiinnostaa sen jälkeen? Mutta mun lapset elää.... Jatkuvuus, sen tajuaminen on ydin äitiydessä ja isyydessä. 

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:00"]

Vanhustyöntekijänä en ole kyllä törmännyt yhteenkään lapsettomaan onnelliseen... 

Onnettomia on kyllä kummassakin ryhmässä -- niin lapsia saaneissa kuin lapsettomissa. Mutta ero on selvä. Lapsettomuus katkeroittaa viime kädessä. 

Moni nelikymppinen, viisikymppinen ja jopa kuusikymppinen voi kuvitella, että elämänsisältö tulee omaan hyvinvointiinsa keskittyen, harrastuksissa, matkaillessa ja manikyyrissa käyden. 

Mutta, jos Luoja suo ja ikää vielä kertyy, on se kertakaikkinen tyhjyys edessä. 

[/quote]

Suomalainen nainen elää keskimäärin noin 85 vuotiaaksi. Jos oletetaan että 7-kymppisenä alkaa harmittamaan, niin siinä on 15 harmituksen vuotta edessä.

Lapset asuvat kotona keskimäärin 20 vuotta. Jos ei halua lapsia, olisi siinä 20 vuoden harmitus.

En siis oikein ymmärrä mihin pyrit - kannattaa pysyä lapsettomana jos ei halua lapsia, koska silloin säästyy isommalta harmitukselta? Tätä varmaan yritit sanoa? Minä ainakin mieluummin harmittelen ne muutamat vuodet sitten vanhana, kun toimintakyky joka tapauksessa on huono, kuin että tekisin varmuuden vuoksi lapsia, kärsisin 20 vuotta iässä jossa vielä olisi paljon muitakin mahdollisuuksia, ja sitten EHKÄ välttyisin vanhuuden harmitukselta. Jos siis eläisin niin vanhaksi ja jos lapset eläisivät vielä silloin ja pitäisivät yhteyttä... Ei kuulosta hyvältä vaihtokaupalta.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:00"]

heh, suurimman osan lapsettomista tutuistani suuret seikkailut ovat: "Oltiin baarissa viikonloppuna, käytiin hiihtolomalla Levillä ja olipa ihania miehiä, käytiin Kanarialla talvilomalla ja nyt on ihan pöhö, kun tuli juotua niin paljon"

Todella suuria seikkailuja.....:D

[/quote]

Tarkoitin kyllä hieman toisenlaista vapautta ja seikkailuja. Lapsettomilla on yleensä rahaa ihan eri tavalla käyttää itseensä. 

Mutta kuka mistäkin tykkää, onhan sekin mahdollista että jotkut ovat onnellisempia vaikkapa juntisti siellä Levillä ja Kanarialla reissaten kuin kotiin lasten kanssa sidottuina, ihmisiä on monenlaisia.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:00"]

Vanhustyöntekijänä en ole kyllä törmännyt yhteenkään lapsettomaan onnelliseen... 

Onnettomia on kyllä kummassakin ryhmässä -- niin lapsia saaneissa kuin lapsettomissa. Mutta ero on selvä. Lapsettomuus katkeroittaa viime kädessä. 

Moni nelikymppinen, viisikymppinen ja jopa kuusikymppinen voi kuvitella, että elämänsisältö tulee omaan hyvinvointiinsa keskittyen, harrastuksissa, matkaillessa ja manikyyrissa käyden. 

Mutta, jos Luoja suo ja ikää vielä kertyy, on se kertakaikkinen tyhjyys edessä. 

[/quote]

Mulle on joskus opetettu että lapsia EI PIDÄ TEHDÄ vain sen takia että pelkää yksinäistä vanhuutta, se on väärä syy. Ja ne lapset kun ei välttämättä pahemmin käy katsomassa vaikka niitä olisikin, on tosi paljon yksinäisiä vanhuksia joilla on lapsia.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:05"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:02"]"Paras lapsi on syntymätön". Tais aikoinaan isältäni lipsahtaa totuus vanhemmuuden hienoudesta. [/quote] Ei vaan isäsi on ääliö....

[/quote]

Tuskin kenenkäään isä on ääliö. Miten äitinä puhut tällaista?

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:49"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:29"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:26"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:24"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:15"]

En ymmärrä miksi monet (velat) menevät tästä suorastaan raivonpartaalle. Kysehän on vain asiasta joka tuo ihmiselle niin mielettömän onnentunteen että toivoisi että muutkin voisivat sellaisen kokea. Jollekin se asia voi olla vaikka oma uskonto. Minulle taas se elämän suurin ja ylittämätön tunne on äidinrakkaus.

[/quote]

Kas, ihminen vaan voi kokea sen elämänsä suurimman ja ylittämättömimmän onnentunteen aivan muistakin syistä kuin äidinrakkaudesta.

[/quote]

No niinhän minä kirjoitinkin. Se vain on inhimillistä ajatella, että olisi hienoa jos muutkin voisivat tuntea samanlaisen tunteen joka vieläpä jatkuisi läpi elämän.

[/quote]

Se olisi inhimillisytä, että oikeasti ymmärtäisit että toiset voivat kokea aivan samanlaisia hienoja elämän läpi jatkuvia tunteita ilman äitiyttäkin.
[/quote] Eivät ne samanlaisia ole, onnentunteita toki, mutta eivät samanlaisia. Ei lapseton voi tietää mitä on tuntea äidinrakkautta (ja se ei riitä että on itse jonkun lapsi). Mutta entä sitten, onhan maailmassa miljoona muutakin syytä tuntea onnea kuin se äidinrakkaus. Ei kaikkien sitä tarvitse kokea eivätkä kaikki halua. En keksi montaa typerämpää aihetta tappeluun kuin tämä.T: neljän äiti
[/quote] Miksi velat kilpaa alapeukutatte kommenttiani? Ilmeisesti siksi, että uskaltauduin sanomaan ettette tiedä mitä on kokea äidinrakkautta omaa lasta kohtaan. Miksi tämä saa teidät aina niin kiihtyneiksi? Kun sanoin seuraavassa lauseessa että ei se ole elämässä mikään autuaaksi tekevä asia tai ainoa tapa kokea onnea. Olen silti sitä mieltä että rakkaus, tunsi sitä sitten ketä tahansa kohtaan, on voimakkaan subjektiivinen kokemus ja tunne. En minäkään voi sanoa että tiedän millaista on sairastaa syöpää, tai vaikka tietää kuolevansa pian. Tai millaista on rakastaa vaikkapa omaa koiraa, kun minulla ei ole koskaan ollut koiraa... T: neljän äiti

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:06"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:00"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:55"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:35"]

Ap:tä taitaa sitten tosissaan ahdistaa ihmiset jotka kehtaavat näyttää onnellisilta vaikka elävät eri lailla kuin hän? Toivottavasti tämä umpimielinen ja epäkypsä asenne ei periydy. Ei, en voi tietää mistä onnen hetkistä jään paitsi kun en koe äitiyttä, paitsi siltä osin kuin ystäväpiirini vanhempia voin katsella ja kuunnella. Minulle on tullut hyvin selväksi, että minä en kokisi onnea niistä asioista joista he äitiydessä nauttivat. En halua märkiä lapsenpusuja. En halua kuulla "minä lakastan sua äiti" ihmiseltä joka on niin pieni että rakastaisi vaikka pirihuoraa. Pullanikin leivon mieluummin yksin. En halua katsella miten avuton toukka oppii jokeltelemaan ja taapertamaan ja piirtämään tikku-ukkoja, viihdyn paremmin aikuisten seurassa.

Ja vanhemmuuden huonot puolet...no, niistä en jaksa edes aloittaa.

Sen sijaan huomaan harva se päivä olevani mielettömän onnellinen siitä että elämäni on juuri tällaista, lapsivapaata. Kun nukun myöhään, kun saan sairastaa rauhassa, kun voin muuttaa äkkiä suunnitelmia jos on tarvis, kun minulla on varaa ostaa itselleni jotain kivaa...arki on täynnä pieniä onnen hetkiä jotka liittyvät tavalla tai toisella siihen ettei minulla ole lapsia. Lisäksi tulevat vielä työssä kohtaamani tilanteet joissa ns. hyvän perheen lapsi on järjestänyt itsensä isoihin ongelmiin joita hämmentyneet ja kettuuntuneet vanhemmat pääsevät selvittelemään. En haluaisi luopua niistä mistään hinnasta, enkä etenkään vaihtaa niitä niihin hetkiin joiden äidit ovat kertoneet olevan ihania.Velana en koe niitä onnentunteita joita äidit hehkuttavat, mutta äitien kertoessa elämänsä ihanista tilanteista lasten kanssa tiedän, että _minä_ en kokisi niistä tilanteista onnea. En tahdo märkiä pusuja, minä lakastan äitiä-lässytystä lapselta jolla on niin vähäinen elämänkokemus että se rakastaisi vaikka pirihuoraa. Pullanikin leivon mieluiten yksin (mies on toki tervetullut hoitamaan tiskit). 

Sen sijaan huomaan harva se päivä olevani mielettömän onnellinen siitä että elämäni on juuri tällaista, lapsivapaata. Kun nukun myöhään, kun saan sairastaa rauhassa, kun voin muuttaa äkkiä suunnitelmia jos on tarvis, kun minulla on varaa ostaa itselleni jotain kivaa...arki on täynnä pieniä onnen hetkiä jotka liittyvät tavalla tai toisella siihen ettei minulla ole lapsia. En haluaisi luopua niistä mistään hinnasta.

Mutta sääli sinä vaan...

[/quote]

Minä saan sairastaa rauhassa, nukkua aamulla pitkään, muttaa suunnitelmia jne.

Toinen neljän äiti

[/quote]

Mitenkäs sen teet?

[/quote]

Nukun pitkään sairastan rauhassa, muutan suunnitelmia. Yksinkertaista

se toinen neljän äiti

[/quote]

Mutta kysymys olikin, että miten? Ei siis, että teet näin.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:07"]Joo, tänäänkin yksi äiti huusi rakkaille lapsille leikkipuistossa, että hiljaa multa menee nyt hermot. Kyllä me ohikulkijat vähän toisiamme siinä katsottiin
[/quote] Niin? Eihän se tarkoita ettei rakasta lapsiaan, vaikka välillä menee hermot. Aivan luonnollisia äitiyteen kuuluvia tunteita nekin.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:07"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:04"]

Enpä ole vielä yhtään äitiä nähnyt, joka ei kitisisi miten on rankkaa elämä lasten kanssa. Ei pysty tekemään sitä ei tätä jne

[/quote]

Minä voin sanoa että rankkaa oli kun lapset olivat 0-3-vuotiaita, nyt ovat alakoululaisia enkä ole enää moniin vuosiin kokenut lapsiperhe-elämää rankkana, päinvastoin se on todella palkitsevaa. Lapset antavat sisältöä elämään niin paljon.

[/quote]

Sitä kitinää ei kuule tunnu mukavalta kuunnella, varsinkin kun minut on syyllistetty siitä, että sinun elämäsi on niin helppoa, kun ei ole omia lapsia

No minä matkustin, join shamppanjaa, harrastin, nautin ja elin täysillä 34-vuotiaaksi. Ajattelin etten koskaan hanki lapsia kunnes ehkäisy petti. Mieheni jätti minut kun olin viimeisilläni ja harkitsin jopa adoptiota mutta pidin silti lapseni. Ja onneksi. Tyttäreni on nyt 9kk ja parasta mitä olen ikinä saanut aikaan. Olen väsynyt ja lihonut mutta onnellisempi kuin ikinä. Valitan joskus mutta elämä on täyttä ja ihanaa. Minäkin irvistelin ennen kun joku jauhoi vauvansa varpaista mutta nyt olen itsekin samanlainen. En silti lähtisi säälimään. Lapseton elämä voi olla ihanaa ja kaikki eivät halua lapsia, mutta lapset voivat myös tuoda ihan käsittämättömän onnen ja merkityksen elämään. Herkästi sitä ajattelee että saman onnentunteen soisi muillekin mutta eihän se niin toimi. Joku saa sen onnen matkustelusta, joku vapaudesta, joku lapsista ja hyvä niin.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:01"]

Pitkäjänteisyyttä. Olen kahden teinin äiti ja tällä hetkellä en jää mistään paitsi mitä velat saavat. On työ, rahaa, omaa aikaa ja harrastuksia. Lapset eivät ole pieniä ikuisesti. Ja tulee vielä toinen aika, olemme taas kahden. Mutta voimme iloita lastemme puolesta, saamme ehkä lapsenlapsia. Ja on silti kaikki mitä velallakin, meillä vaan vielä enemmän.

[/quote]

Kehäpäätelmä. "Koska lapset ovat ihania on ihanaa kun on lapsia". Jos teille lapset ja lapsenlapset tuo iloa ja ovat "enemmän", niin ne eivät ole sitä kaikille. Minä en esim. missään nimessä haluaisi lapsenlapsia - miksi ihmeessä haluaisin, kun en halua lapsiakaan. Minulle ne eivät siis olisi mitään "enemmän". Sen sijaan mulla olisi ollut se pikkulapsiaika "vähemmän" haluamaani (lapsetonta) elämää.

Kumman vaikeaa tuntuu olevan ihmisille sisäistää, että se mikä heille on plussaa, voi olla toisille ihan neutraalia tai negatiivista.

Minä taas säälin niitä miljoonia lapsia, joille olisi ollut paljon parempi olla syntymättä pahoinpideltäksi, hyväksikäytetyiksi tai orjuutettavaksi pelkän vanhempiensa välinpitämättömyyden, tavan tai sosiaalisen paineen vuoksi.

Terveisin yksi erittäin eläämänsä onnellinen vapaaehtoisesti lapseton viisikymppinen.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:19"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:07"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:04"]

Enpä ole vielä yhtään äitiä nähnyt, joka ei kitisisi miten on rankkaa elämä lasten kanssa. Ei pysty tekemään sitä ei tätä jne

[/quote]

Minä voin sanoa että rankkaa oli kun lapset olivat 0-3-vuotiaita, nyt ovat alakoululaisia enkä ole enää moniin vuosiin kokenut lapsiperhe-elämää rankkana, päinvastoin se on todella palkitsevaa. Lapset antavat sisältöä elämään niin paljon.

[/quote]

Sitä kitinää ei kuule tunnu mukavalta kuunnella, varsinkin kun minut on syyllistetty siitä, että sinun elämäsi on niin helppoa, kun ei ole omia lapsia
[/quote]

Miksi kuuntelet tuollaista? Ei kai sinun tarvitse kokea syyllistämistä miltään taholta. Sano suoraan äläkä täällä uikuta. Vain sinulla on valta valita millaisia ihmisiä omassa elämässäsi katselet ja tuollaisia syyllistäjiä en itse ainakaan katselisi hetkeäkään.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:08"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:00"]Vanhustyöntekijänä en ole kyllä törmännyt yhteenkään lapsettomaan onnelliseen...  Onnettomia on kyllä kummassakin ryhmässä -- niin lapsia saaneissa kuin lapsettomissa. Mutta ero on selvä. Lapsettomuus katkeroittaa viime kädessä.  Moni nelikymppinen, viisikymppinen ja jopa kuusikymppinen voi kuvitella, että elämänsisältö tulee omaan hyvinvointiinsa keskittyen, harrastuksissa, matkaillessa ja manikyyrissa käyden.  Mutta, jos Luoja suo ja ikää vielä kertyy, on se kertakaikkinen tyhjyys edessä.  [/quote] Olen huomannut saman. Niin monen vanhemman ihmisen tilityksiä kuunnelleena voin vaan päätyä siihen lopputulokseen että usein se lapsettomuus katkeroittaa. Ei aina mutta usein. En sen sijaan ole koskaan kuullut että kukaan olisi katunut lapsiaan, päinvastoin.

[/quote]

Älä puhu paskaa kumminkaan päin. EN OLE KATKERA SIITÄ, ETTEN OLE TEHNYT LAPSIA! MENIKÖ KAALIISI?

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:17"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:06"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:00"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:55"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:35"]

Ap:tä taitaa sitten tosissaan ahdistaa ihmiset jotka kehtaavat näyttää onnellisilta vaikka elävät eri lailla kuin hän? Toivottavasti tämä umpimielinen ja epäkypsä asenne ei periydy. Ei, en voi tietää mistä onnen hetkistä jään paitsi kun en koe äitiyttä, paitsi siltä osin kuin ystäväpiirini vanhempia voin katsella ja kuunnella. Minulle on tullut hyvin selväksi, että minä en kokisi onnea niistä asioista joista he äitiydessä nauttivat. En halua märkiä lapsenpusuja. En halua kuulla "minä lakastan sua äiti" ihmiseltä joka on niin pieni että rakastaisi vaikka pirihuoraa. Pullanikin leivon mieluummin yksin. En halua katsella miten avuton toukka oppii jokeltelemaan ja taapertamaan ja piirtämään tikku-ukkoja, viihdyn paremmin aikuisten seurassa.

Ja vanhemmuuden huonot puolet...no, niistä en jaksa edes aloittaa.

Sen sijaan huomaan harva se päivä olevani mielettömän onnellinen siitä että elämäni on juuri tällaista, lapsivapaata. Kun nukun myöhään, kun saan sairastaa rauhassa, kun voin muuttaa äkkiä suunnitelmia jos on tarvis, kun minulla on varaa ostaa itselleni jotain kivaa...arki on täynnä pieniä onnen hetkiä jotka liittyvät tavalla tai toisella siihen ettei minulla ole lapsia. Lisäksi tulevat vielä työssä kohtaamani tilanteet joissa ns. hyvän perheen lapsi on järjestänyt itsensä isoihin ongelmiin joita hämmentyneet ja kettuuntuneet vanhemmat pääsevät selvittelemään. En haluaisi luopua niistä mistään hinnasta, enkä etenkään vaihtaa niitä niihin hetkiin joiden äidit ovat kertoneet olevan ihania.Velana en koe niitä onnentunteita joita äidit hehkuttavat, mutta äitien kertoessa elämänsä ihanista tilanteista lasten kanssa tiedän, että _minä_ en kokisi niistä tilanteista onnea. En tahdo märkiä pusuja, minä lakastan äitiä-lässytystä lapselta jolla on niin vähäinen elämänkokemus että se rakastaisi vaikka pirihuoraa. Pullanikin leivon mieluiten yksin (mies on toki tervetullut hoitamaan tiskit). 

Sen sijaan huomaan harva se päivä olevani mielettömän onnellinen siitä että elämäni on juuri tällaista, lapsivapaata. Kun nukun myöhään, kun saan sairastaa rauhassa, kun voin muuttaa äkkiä suunnitelmia jos on tarvis, kun minulla on varaa ostaa itselleni jotain kivaa...arki on täynnä pieniä onnen hetkiä jotka liittyvät tavalla tai toisella siihen ettei minulla ole lapsia. En haluaisi luopua niistä mistään hinnasta.

Mutta sääli sinä vaan...

[/quote]

Minä saan sairastaa rauhassa, nukkua aamulla pitkään, muttaa suunnitelmia jne.

Toinen neljän äiti

[/quote]

Mitenkäs sen teet?

[/quote]

Nukun pitkään sairastan rauhassa, muutan suunnitelmia. Yksinkertaista

se toinen neljän äiti

[/quote]

Mutta kysymys olikin, että miten? Ei siis, että teet näin.

[/quote]

Minähän vastasin. Nukun aamulla pitkään, sairastan rauhassa jne...mikä siinä on vaikeaa ymmärtää. Jos aamulla väsyttää, nukun siihen asti kun väsyttää, jos on vapaapäivä. Toki työn takia pitää nousta aikaisin, mutta vapailla nukun pitkään. Ja kun sairastan, totta kai sairastan rauhassa. Miksi turhaa hötkyilisin, jos on kuumetta. Makaan peiton alla ja sairastan.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:10"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:05"]

Sinä et ehkä ymmärrä mutta urani tuo minulle suurempaa tyydytystä kun yksikään perhe.

[/quote]

Sun "ura" on haudassa sun myötä. Ketä se kiinnostaa sen jälkeen? Mutta mun lapset elää.... Jatkuvuus, sen tajuaminen on ydin äitiydessä ja isyydessä. [/quote]

Entäs jos ei arvosta jatkuvuutta? Esim. mulle sillä ei ole mitään arvoa - ei minulla ole mitään tarvetta jättää tänne surevia jälkeläisiä. Sitäpaitsi se sun muisto elää enintään pari sukupolvea, ts. maks 100 vuotta. Onko sillä nyt universumin mittakaavassa merkitystä muistaako joku sinut vuoden vai 100 vuotta, kun maailmankaikkeuden ikä on miljardeja vuosia? Kaikki me ollaan täällä vain lyhyitä välähdyksiä.