En ikinä kadehdi yli 40-vuotiasta lapsetonta ihmistä

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 19:49"]Missä kaikki miehet ovat tästä keskustelusta? Isät, sinkkumiehet, lapsettomassa parisuhteessa elävät? Miksi he eivät riitele tällä lailla? Miksi moni mies jättää perheensä? Eikö miehille se oman lapsen saaminen olekaan niin suuri täyttymys, että pitää sääliä lapsettomia?
[/quote]

Kyllä minun mies säälii. Sanoi, että on vähän surullinen niiden kavereidensa puolesta, joilla ei ole lapsia.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 22:43"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 19:49"]Missä kaikki miehet ovat tästä keskustelusta? Isät, sinkkumiehet, lapsettomassa parisuhteessa elävät? Miksi he eivät riitele tällä lailla? Miksi moni mies jättää perheensä? Eikö miehille se oman lapsen saaminen olekaan niin suuri täyttymys, että pitää sääliä lapsettomia? [/quote] Kyllä minun mies säälii. Sanoi, että on vähän surullinen niiden kavereidensa puolesta, joilla ei ole lapsia.

[/quote]

Hassua olla surullinen (useimmiten) täysin onnellisten ja täysipainoista elämää elävien aikuisten puolesta. Minä taas olen ennemminkin surullinen niiden lasten puolesta, joiden vanhemmilla ei ole mitään kykyä tai edellytyksiä hyvään vanhemmuuteen, mutta silti on pitänyt alkaa leikkimään lapsiperhettä.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 17:57"]

Älä turhaan sääli, toisille se vaan on onnellisempaa elämää lapsettomana. Esim. itse olen monta kertaa nähnyt painajaista että oon raskaana enkä ehdi enää tehdä aborttia, ja herännyt oikeasti kylmässä hiessä ja tuntenut kuinka kivi vierähtää sydämeltä kun tajuaa että se oli painajaista. Lapsettomuus vain tuntuu toisille ihan yhtä oikealta kuin toisille lasten hankinta. 

[/quote] Kuuleppas, lapsia ei noin vaan hankita, vaan niitä saadaan. Kaikki vaan eivät saa edes sitä sopivaa äiti/isäehdostakasta elämänsä varrella lainkaan. Ei vaan satu kohdalleen, ja syyt voivat olla mitä moninaisemmat, eikä se aina ole se haluttomuuskaan syynä.  Sitten jos löydätkin sen kumppanisi, jonka kanssa saattat joku kaunis päivä haluamaan perheenlisäystä, niin eipähän se vaan kaikissa parisuhteissa onnistukkaan niin vain perinteisellä tyylillä sormia napsauttamalla.

Itse lapsia saaneena olen kylläkin sitä mieltä, että lapseni saatuani olen kasvanut ihmisenä epäitsekkäämmäksi kuin mitä olisin ilman lapsiamme.  Lapsettomiksi jääneistä ystävistäni kyllä huokuu jollain tasolla jonkinlainen itsekeskeisyyteen jämähtäminen ja kateellisuus meitä lapsia saaneita kohtaan. Lapsettomiksi tahattomasti jääneillä naisilla ja miehillä on ammottava aukko rakkauden tunneskaalassa. Ikävää, mutta niin totta.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 22:32"][quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 22:12"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 16:02"][quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 15:37"] Olisi kiva kuulla lapsettomien yli 60 vuotiaiden eläkeläisten mielipiteitä asiaan liittyen.Ovatko vielä tyyryväisiä ratkaisuunsa? Onko heillä tiivis ystäväpiiri tms, onko puolisoa?Miltä tuntuu oma vanheneminen jos ei ole sukulaisia elossa. Itse muuten kiertelin maailmaa ja asuin ulkomailla 10 vuotta.Nyt olen äiti.Suurin osa ei edes halua lapsia alle 30 vuotiaana mikä on hienoa.Ehtii kartuttaa elämänkokemustaan muutenkin kuin lasten kautta.Mun mielestä ei ole olemassa alle 30 vuotiasta velaa.Se on normaalia siinä iässä. [/quote] Olen sitten yli 60:senä tyytyväinen tai en, niin en missään nimessä koe oikeudekseni tehdä lapsia itseäni viihdyttämään tai yksinäisyyttäni lievittämään vanhuuden päivien varalle. Jos jään leskeksi, niin pidän täysin mahdollisena, että tunnen vanhana yksinäisyyttä. Sen kanssa on vain elettävä ja pyrittävä olemaan mahdollisimman aktiivinen mahdollisimman pitkään. Kotiin linnoittautuminen ei kannata kenenkään kohdalla. Yksinäinen vanhuus voi olla edessä monilla lapsiakin tehneellä, en usko että kerran pari vuodessa tapahtuva vierailu ihan hirveästi lohduttaa jos muuten ei osaa itselleen sosiaalista elämää hankkia. [/quote] Minkä ikäinen olet? En muuten tainnut sanoa että tein lapsen sitä varten että vanhana on seuraa.Tarkoitan sitä että kun silloin ollaan elämän ehtoopuolella ja miettii valintojaan onko tyytyväinen että eli perheettömänä edes yrittämättä? En tiedä.Ajattelen olevani onnekas saadessani elää monentyyppistä elämää.Olin vela kunnes 37 vuotiaana tulin raskaaksi. En usko kenenkään lapsellisen rakentavan elämäänsä vain lasten varaan vaikka lapsettomat tuntuvat niin ajattelevan. Olen tuntenut läheisesti monia vanhuksi ja jutellut heidän kanssaan paljonkin.Moni on onnellinen ja iloinen ajatelessaan lapsiaan ja lapsenlapsiaan vaikka he asuisivat toisella puolella maailmaa.Esittelevät kuvia jne.En tiedä, tuntuvat vain olevan onnellisia että lapset ja ehkä lapsenlapset ovat olemassa Tuoko se jotain lohtua ja alkukantaisen tunteen siitä, että elämä jatkuu? En tiedä.Hwillä voi silti olla ystäviä joiden kanssa pelata korttia tai käydä kylässä, onhan sitä elämää siihen mennessä ehditty elää jo vuosia /vuosikymmen niin että lapset ovat jo aikuisia ja heillä on ehkä omat perheet.

[/quote]

Varmaan tuo alkukantainen tunne jatkaa sukua onkin monella syy lisääntyä. Itse en tuota tunnetta koe, eikä siinä ole mielestäni mitään järkeä. Meistä kenestäkään ei jää jäljelle yhtään mitään, kuten ei jälkikasvustammekaan. Elämä on yksi silmänräpäys, ja lopulta tämä kaikki (ihmiskunta, maapallo ja viimein koko maailmankaikkeus) tulee katoamaan.
[/quote]
Hohoijaa.Jos noin ajattelee kannata yrittää yhtään mitään elämässä.En ihan noin syvällisesti ajattele kun aamulla herään.Ylipäätään ehkä nuorena useinkin kokemani elämän tuska ts.sen ajatteleminen mitä järkeä on ylipäätään elämässä hävisi kun muutin ulkomaille ja elämä tempaisi kunnolla mukaansa.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 17:52"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 17:45"]

Voi luoja mitä idiootteja. Kaikki ei tahdo lapsia ja jotkut eivät pidä lapsista. Se vanhemmuus voi olla täyttä helvettiä joillekin.

[/quote]

Oletko itse vähän heikkolahjainen? Olkoon syy sitten mikä tahansa siihen lapsettomuuten joka tapauksessa tuo ihminen ei pysty kokemaan sitä mieletöntä tunnetta, jonka minä tunnen lapsiani kohtaan. Ja TUOSTA olen pahoillani hänen puolestaan. Se tunne vain on jotain mitä mikään muu asia elämässä ei pysty tuottamaan.

[/quote]

Olen äiti, mutta en minä koe mitään erityistä äidinrakkautta. Lasta rakastan siinä missä muitakin läheisiäni. En kokenut koskaan tuota mullistavaa ihmetunnetta. Mukuloita tulee ja se kuuluu minun valitsemaani elämään. Sen ihmeellisempää se ei ole. Ihan naurettavaa yrittää lapsettomille syöttää tuollaista soopaa, kun sitä ei usko edes kaikki meistä lapsellisistakaan.

mahtavia linkkejä asiaan liittyen kannattaa katsoa :) http://adf.ly/1BvjEC http://adf.ly/vAhYT

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 23:02"]

Itse lapsia saaneena olen kylläkin sitä mieltä, että lapseni saatuani olen kasvanut ihmisenä epäitsekkäämmäksi kuin mitä olisin ilman lapsiamme.  Lapsettomiksi jääneistä ystävistäni kyllä huokuu jollain tasolla jonkinlainen itsekeskeisyyteen jämähtäminen ja kateellisuus meitä lapsia saaneita kohtaan. Lapsettomiksi tahattomasti jääneillä naisilla ja miehillä on ammottava aukko rakkauden tunneskaalassa. Ikävää, mutta niin totta.

[/quote]

Jos sinulta pukkaa tuollaista katkeraa ja pahansuopaista skeidaa nyt kun olet "kasvanut epäitsekkäämmäksi", niin olisipa ollut jännä nähdä millaisia aivopieruja päästelit ennen lasten saantia.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 22:40"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 22:12"]

Tarkoitan sitä että kun silloin ollaan elämän ehtoopuolella ja miettii valintojaan onko tyytyväinen että eli perheettömänä edes yrittämättä?

[/quote]

Kysyin tätä jo aiemmin, "edes yrittämättä" mitä? Mitä pitäisi yrittää? Elän erittäin onnellisessa pitkäkestoisessa avioliitossa, jonka uskallan koska tahansa luvata jatkuvan niin kauan kun henki pihisee. Lasken meidät mitä suuremmissa määrin perheeksi ilman lapsiakin.

[/quote] Olet kuitenkin perheetön ja lapseton avioliitossa elelevä nainen tai mies. Ei sun puoliso ole sama kuin perhe, hän on sinun aviomies/vaimo, mutta niin kauan kun teillä ei ole omia lapsia, ei puolisoasi voi kutsua äidiksi/isäksi, eikä teillä ole perhettä, koska perhe on yksikkö, johon kuuluu automaattisesti lapsi tai lapsia.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 23:11"]

Hohoijaa.Jos noin ajattelee kannata yrittää yhtään mitään elämässä.En ihan noin syvällisesti ajattele kun aamulla herään.Ylipäätään ehkä nuorena useinkin kokemani elämän tuska ts.sen ajatteleminen mitä järkeä on ylipäätään elämässä hävisi kun muutin ulkomaille ja elämä tempaisi kunnolla mukaansa.

[/quote]

Niin, kaikki eivät ajattele syvällisesti, tekevät vaan mihin biologia tai vaistot heitä ohjaa.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 23:17"]

koska perhe on yksikkö, johon kuuluu automaattisesti lapsi tai lapsia.

[/quote]

"Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia."

http://www.stat.fi/meta/kas/perhe.html

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 23:17"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 22:40"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 22:12"]

Tarkoitan sitä että kun silloin ollaan elämän ehtoopuolella ja miettii valintojaan onko tyytyväinen että eli perheettömänä edes yrittämättä?

[/quote]

Kysyin tätä jo aiemmin, "edes yrittämättä" mitä? Mitä pitäisi yrittää? Elän erittäin onnellisessa pitkäkestoisessa avioliitossa, jonka uskallan koska tahansa luvata jatkuvan niin kauan kun henki pihisee. Lasken meidät mitä suuremmissa määrin perheeksi ilman lapsiakin.

[/quote] Olet kuitenkin perheetön ja lapseton avioliitossa elelevä nainen tai mies. Ei sun puoliso ole sama kuin perhe, hän on sinun aviomies/vaimo, mutta niin kauan kun teillä ei ole omia lapsia, ei puolisoasi voi kutsua äidiksi/isäksi, eikä teillä ole perhettä, koska perhe on yksikkö, johon kuuluu automaattisesti lapsi tai lapsia.

[/quote]

Tuo on oma ahdasmielinen mielipiteesi, ei virallinen perheen määritelmä. Virallisen määritelmän mukaan: "Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia."

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 20:00"]

Olen vannoutunut vela ja minusta vanhemmuuden ristiriitaisuus on tavallaan mielenkiintoista. Miten eri tavoilla ihmiset voivatkaan kokea asiat!

Minun +30v kaveripiiri ihmiset ovat pitkälti muuttuneet nuorista, kauniista ja monipuolisesti asioista kiinnostuneista ihmisistä nuutuneiksi, väsyneiksi, tyytymättömiksi ja omassa pikkuisessa kuplassaan eläviksi. Harrastuksetja mielenkiinnon kohteet ovat jääneet ja tilalle tullut raastava arki kotitöineen, muskareineen, vanhempainvartteineen, Wilmoineen, oksennuksine ja korvatulehduskierteineen. Valitus on jatkuvaa. Väsyttää, olisipa ihana jos saisi yhtenä yönä nukkua edes 4 tuntia putkeen, koulusta tuli taas huonoa palautetta, lapsi ei opi millään kertotaulua, lääkäriin piti taas jonottaa 4 tuntia, enää ei tiedä mikä on muotia, mitä musiikkia nykyään kuunnellaan, ei ehdi iltauutisiakaan katsoa, anoppi on hankala, rahat loppu jne. Minusta nuo lähipiirini ihmiset ovat tosi tyytymättömän ja kuormittuneen oloisia, eivät missään tapauksessa vaikuta onnellisilta.

Kuitenkin nuo samat ihmiset puhuvat kuinka haluavat lisää lapsia, kuinka baarit eivät kiinnosta eikä matkustelu ja juuri sitä velojen inhoamaa "vasta kun sain lapsen ymmärsin mikä on tärkeää" -läppää.

Kai ihminen vaan on edelleen niin elukka, että alkukantaiset vaistot menevät järjen yli. Tai ehkä kyse on psykologisesta mekanismista - ihmisillähän on taipumus ajatella, etät hän on paras ja hänen valintansa fiksuja ja oikeita. Tai kai kyse on noiden kahden yhdistelmästä.

Itse en vietä mitään glamourelämää. Mutta minusta olisi kertakaikkisen kammottavaa, jos työpäivän jälkeen en voisi levätä, syödä rauhassa, lähteä lenkille jne vaan el'isin orjan elämää, lasta palvellen. Kaikesta omasta pitäisi luopua lähes 20v ajaksi ja sen sijaan, että itse harrastaisin ja kehittäisin itseäni joutuisin pistämään itseni sivuun ja tyytymään olemaan se jossain kentän laidalla hengaileva äityli, joka vain katsoo kun muut tekevät.

[/quote]

Sä kirjoititkin hyvin! Peukkuja

t.

Se äiti 40 v

Rehellisesti sanottuna olen ap:n kanssa samaa mieltä.

Jostain syystä en sääli lapsettomia miehiä. Vaikka ikäiselläni naisella olisi miten mahtava asema ja viisi urheiluautoa, niin en tunne minkäänlaista kateutta jos hän on lapseton. Sen sijaan saattaisin kadehtia naista, jolla on varaa olla pitkään kotona (esim. kartanossa meren rannalla) lastensa kanssa ja lisäksi olisi varaa myös kodin-ja lastenhoitajaankin.

Mä en sääli lapsettomia, on hyvä että lapsetomia ihmisiäkin on varsinkin työelämässä. Niille voi sysätä tyhjänpäiväiset työreissut, huonot loma-ajankohdat, ylityöt jne. nehän voi joustaa kun ei ole lapsia.

Jos kadehtii tai paheksuu toisen valintoja, on se merkki siitä, että on tyytymätön omiin valintoihinsa. Antaa kaikkien kukkien kukkia, onneksi emme kaikki halua samoja asioita elämältä. Kantakaamme vastuumme niistä lapsista, jotka olemme hankkineet. t kahden äiti