Lue keskustelun säännöt.
Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi
10.10.2021 |
Iltalehden artikkelissa kerrotaan, että "Varhaiskasvatuksen kertomuksia" -niminen tili löytyy Instagrammista. Sen ylläpitäjillä on kertomansa mukaan yhteenlaskettuna 26 vuotta työkokemusta varhaiskasvatuksesta ja yli 60 päiväkodista.
He ovat varhaiskasvatuksen opettajia ja hoitajia.
Ylläpitäjät ovat julkaisseet tilillään nyt noin 300 samaansa viestiä ja tilillä on noin 6200 seuraajaa.
Kaikki ovat pettyneitä alaan.
LÄHDE https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/1e692fb2-6000-405b-87cc-92f6…
Kommentit (19692)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä sosionomi- että vk-opettaja (kasv.kand) tutkinnot.
Vaikka otin AMK:ssa kaikki lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyvät kurssit, jäi teoreettinen tieto tosi ohkaiseksi. Kyllä samaa duunia pelkästään sillä koulutuksella voisin tehdä ja vaikka esimieshommia. Mutta tieto lisää tuskaa. Kun tiedän miten valtava ero noissa opinnoissa on, ymmärrän miten eri tavalla ja eri lasein tätä työtä voi tehdä. Hyvin tai huonosti. En pystyisi yhtä hyvin perustelemaan ratkaisuja työssäni ilman opeopintoja. Tieto ja teoria vaikuttaa meidän näkemyksiin.Olen samaa mieltä, vaikka olenkin hoitaja. Koulusta tullut tietopohja ei riitä minusta mihinkään. Ehkä sille nuorelle 17-vuotiaalle riittää kun kokemusta elämästä ylipäätään on vähemmän, ei osaa silloin vaatiakaan enempää, mutta itse lapset jo kasvattaneena, ja päiväkodin vanhemman silmin nähneenä, huomaa miten paljon voisi koulutukseen lisätä asiaa.
Oman kokemuksen mukaan, sekä vanhempana että työntekijänä, työntekijän laaja-alainen osaaminen korreloi koulutuksen kanssa. Tarkoitan laaja-alaisella sitä, että ymmärtää aidosti kaikenlaisia lapsia ja miten heidän kasvua ja kehitystä parhaiten viedään eteenpäin. Erityisopettajilla on selvästi timanttisin osaaminen.
Ja hoitajankin työn tekemisessä kyllä näkyy se, onko opiskellut itse lisää sen peruskoulutuksen päälle. Kyllä sen huomaa. Ajatusmaailma, ideat, keinot, ymmärrys, lapsen havainnointi.
Eikä tämän nyt ole tarkoituksena dissata ketään. Hattua nostan aina kun joku oikeasti viitsii olla kiinnostunut alastaan ja päivittää osaamistaan (eihän se itsestään tapahdu!), eikä jumita siellä 1990-luvun teeseissä.
Mitä ovat nämä 1990-luvun teesit, joista puhut? Miten lastentarhanopettajat, joiden työsopimuksen tehtävänimike muutettiin muutama vuosi sitten varhaiskasvatuksen opettajaksi, tuolloin oli opetettu ajattelemaan ja toimimaan lapsiryhmän ja lasten kanssa? Jos oli jotain teesejä, mitä ne olivat ja mistä ne tulivat?
Mitkä ovat 2020-luvun varhaiskasvatuksen teesit? Miten ne eroavat 1990-luvun teeseistä?
Entäpä, millaisia ovatkaan 2030-, 2040- tai 2050-luvun teesit,
Se oli kielikuva. Oliko se sinulle vieras termi? Teesit, väittämät, käytänteet, "oikea oppi jota tulee noudattaa". Kyllä varmasti tiedät että ala muuttuu koko ajan, sitä mukaa kuin tietoa lapsen kehityksestä tulee enemmän.
Jos olet alalla, niin tuskin oikeasti tarvitsee kertoa, mikä kaikki on muuttunut?
Tietoa ei tule enemmän vaan aatteet vaihtuvat toisiin, jolloin todellisuutta katsotaan erilaisten lasien läpi.
Olen hieman eri mieltä. Aatteet vaihtuvat juuri siksi, että tietoa tulee lisää. Vai meinaatko, etteivät muuttuneet toimintatavat perustukaan tutkittuun tietoon? Joku vain vetää hihasta, että nyt tehdäänkin näin?
Esim saako jättää jäähylle yksin enää, pakotetaanko syömään lautanen tyhjäksi, opitaan tunnistamaan tunteita, viskareille "matikkaa" opetetaan toiminnallisuuden kautta eikä istuttamalla pöydän ääressä kynä kädessä ... jne
Tietoa on tullut enemmän esim lapsen psyykkisen kehityksen osalta.
Kaikki nuo ovat asioita joiden suhteen on argumentteja sekä puolesta että vastaan. Kasvatusalalla ns. tutkittu tieto ei ylipäätään tarkoita muuta kuin sitä, että henkilö joka on työllistynyt tutkijaksi laatii kirjoituksen jossa tietyillä argumenteilla puolustelee jotain näkemystä. Tutkijoiden keskuudessa taas on omat muotinsa joista kiinni pitämällä pääsee piireihin ja varmistaa urakehityksen.
Nuo jäähy- ja tunneasiat ovat pitkälti sidoksissa tunnekasvatuksen yleistymiseen joka on vastaavanlainen aate kuin vapaa kasvatus ennen. Syömään pakottaminen liittyy siihen, että toisten mielestä on julmaa pakottaa ja toisten mielestä taas on tärkeää että lapsen verensokeri pysyy ylhäällä eikä opeteta heittämään ruokaa pois. Matikan opettaminen taas liittyy myös osaltaan autoritäärisyysnäkemyksen muuttumiseen, missä monet pitävät istuttamista haitallisena eikä välttämättä olisi keinojakaan saada lapsia istumaan (kun ei mm. uhata jäähyllä). Toisaalta esimerkiksi Englannissa ja USA:ssa 5-vuotiaat menevät kouluun ja istuvat siellä pulpetissa kynä kädessä eikä se ole siellä ongelma.
Oliko vapaa kasvatus käytössä myös sen ajan päiväkodeissa, eli 1970-luvulla, jos se on aivan vastaava aate kuin tunnekasvatus vakassa nykyään? Vapaa kasvatus oli tuolloin vain pienen osan vanhempia käyttämä suuntaus, kun taas tunnekasvatusta pidetään nyt kautta linjan ihan joka lapselle sopivana, jopa tarpeellisena.
Tunnekasvatus perustuu psykologiaan, aika hurja heitto sinulta ettei sen alan tutkijalla tarvitse olla mitään tutkimustietoa takanaan, vaan "kirjoittelee vain näkemyksiään".
Samaten tuo matikka ja toiminnallisuus, se ei perustu auktoriteetin välttämiselle vaan siihen että on erilaisia oppijoita. (tekee, katsoo, kuuntelee)
Toiminnallisuus sopii vilkkaille lapsille, eikä tee haittaa tavallisillekaan lapsille, joten helpointa on käyttää sitä tapaa joka sopii useimmille lapsille. Kuuntelijat ja katselijat voivat oppia myös seuraamalla sitä toiminnallista tapaa.
Usan ja Englannin koulu eroaa meikäläisestä varmasti monin tavoin. Mistä vedät päätelmän, ettei siellä olisi ongelmia työrauhan kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä, se on jokapäiväinen show meilläkin ja vaatii ryhmän kaikki aikuiset paikalle ja lapsen viereen rauhoittelemaan (niitä jotka vaativat kasvattajan vierelleen rauhoittuakseen on useampi kuin meitä aikuisia) ja pitämään "jöötä" jotta lepohetkellä olisi edes jossakin vaiheessa suht rauhallista, ja hiljaista jotta ne muutamat jotka asettuvat lepäämään ilman kummempia riekkumisia saisivat sen rauhallisen hetken, tai jopa unipätkän, muutenkin niin hiton ärsyketulvaisessa ja meluisassa päivässään.
Ei jaksaisi enää yhtään.
Eikö niitä lapsia jotka häiritsevät nukkarissa rangaista mitenkään? Itse muistan, kun lastentarhanopettaja aikanaan vei häiriköt käytävään seisomaan missä se piti niille jöötä ja suunnilleen seisotti asennossa.
Lapset kyllä oppivat olemaan nukkarissa häiritsemättä muita, jos aikuiset siihen määrätietoisesti ohjaavat ja sitä myöskin edellyttävät.
Onhan niitä kokeilijoita, jotka hymyssä suin yrittävät elämöidä tai pitää jotain showta, mutta pois oppiessaan moisesta mekastuksesta, saattavatkin nukahtaa. Sitten äitinsä ihmettelee, että "eihän se ole nukkunut päiväunia enää pitkään aikaan". No ei kai, kuka nyt kesken shown nukahtaisi.
Lepohetket, ruokailut ja siirtymät. Ne ovat hyviä indikaattoreita kertomaan ryhmän toiminnan luonteesta ja laadusta.
Pitkästä, pitkästä aikaa loksahti leukapielet alas, en nimittäin ole aikoihin törmännyt kommenttiin joka noin räikeästi aliarvioi ja mitätöi sen työn minä minä+muut ryhmän kasvattajat teemme päivittäin ryhmässämme ja todellakin myös siellä lepohetkellä. Ja SILTI, silti on showta ja hurlumheitä kunnes lopulta tilanne asettuu.
Tervetuloa sieltä pumpulista todellisuuteen, 3 kasvattajan on aika vaikea jakaantua 7 voimakkaasti oireilevan ja huomiota hakevan lapsen vierelle jotta hän saisi "hetikaikkimullenyt"tinsä ja jakamattoman läsnäolon, rauhoittelun ym.
En jaksa edes nokkiintua oletuksestasi, mitätöinnistäsi, vähättelystäsi ja todella ikävästä olettamuksestasi jossa vain syyllistät minua/meitä ja toimintaamme, olen siihen, taas työpäivän jälkeen, aivan liian väsynyt.
Mutta saitpahan kiillottaa omaa kruunuasi, vaikkakin aivan syyttä.Miksi "7 voimakkaasti oireilevan ja huomiota hakevan lapsen" pitäisi saada "hetikaikkimullenyttinsä ja jakamattoman läsnäolon, rauhoittelun ym."?
Nehän pompottelee teitä aikuisia oikein urakalla. Ja oppivat, että "oireilulla" irtoaa kaikki tuo mukava. Joka ei sitten pädekään tuolla ulkomaailmassa.
Ihan osuva huomio, vaikka kerääkin alaääniä jostain syystä. Miksi käytöshäiriöt ovat vain lisääntyneet sitä mukaa kun kasvatuksessa on siirrytty yliymmärtämiseen?
Liian isot ryhmät, epäsopivat tilat, vaihtuvat aikuiset? Liian nuorena aloitettu päiväkotiura?
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan muuten huomannut samaa, että nämä kotona olevat vanhemmat ovat usein kaikkein vaativimpia? Töissä käyvät ovat pääsääntöisesti vaan kiitollisia, siitä että joku hoitaa heidän lastaan työpäivän ajan, mutta sitten nämä mammalomalaiset ja elämäntapatyöttömät jne, jotka hyvin voisivat hoitaa lapsensa itsekin, mutta eivät halua, vaan tuovat lapsen/lapset aina samaan aikaan (aina jo aamupalalle) ja hakevat tasan viimeisellä minuutilla ja sitten haluavat vielä tarkan raportin päivästä, esittävät tyytymättömyyttään jos joku ei ole mennyt ihan toiveiden mukaan tai pistävät vielä päiväkodin syyksi sen, että lapsi oireilee tavalla tai toisella. Saattavat ehdottaa tekemistä lasten kanssa, joka tietty tavallaan ihan ok, mutta kun itse voisivat ihan hyvin tehdä näitä asioita lapsen kanssa.
En ole huomannut. Meillä se / ne kotona olevat vanhemmat menee siinä kuin muutkin. Eivät ole mitenkään erityisen vaateliaita.
Haastavimpia ovat ne tietävät ja osaavat vanhemmat jotka on ajan hermolla ja oikeuksistaan perillä. Se taas ei liity kotona olemiseen mitenkään.
Itse työssäkäyvänä vanhempana olin aivan puhki, en nyt tiedä olinko kiitollinen "sitä saa mitä sattuu olemaan" tyylisestä vakasta, mutta olin aivan liian puhki nostaakseni epäkohtia pöydälle. Vielä vuosien päästäkin ne tulee mieleen, toivon ettei parikin työntekijää enää olisi alalla... no turha toivo varmasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-ennen päiväkodeissa oli kiva hämärä nukkarissa, jossa kynttilän tai lukulampun valossa luettiin satuja ja lapset nukahtivat kerrossänkyihinsä pehmeiden täkkien alle yöpuvuissa tai alusvaatteissaan.
-nykyään on lattiatasoiset, pinottavat muovikehikot, joissa pingoitettu hygieniaverkko, pelkkä lakana ja toinen lakana päälle, digilaitteelta soi suoratoistopalvelun rikkonainen ääni jostain syntikkamusiikista, aikuiset komentaa lapsia pysymään paikallaan, lapset ovat päivävaatteet päällä, levottomia, kiemurtelevat, huutelevat, eivät pysy sängyssä, kiroilevat, sylkevät ja kiljahtelevat, purevat, potkivat, kikattelevat ja mölisevät, moni tuhrii omalla kakallaan ympäristöä ja itseään
- kynttilöitä ei todellakaan ole
-moni asia on muuttunut. Ei siellä kukaan ketään mihinkään "perehdytä"Lisäisin vielä, että ennen nukkarissa lapset saivat nukkua, jos nukahtivat. Nykyään alkaa jo 1-vuotiailla se "Maikki saa nukkua 45 minuuttia ja Kalle 20 minuuttia" -show, koska vanhemmat eivät saa lapsiaan muuten illalla unille.
Väittäisin, että iso osa varhaiskasvatuksen nykyisistä kuormittavista asioista on lähtöisin sieltä lasten kotoa. Vanhemmat eivät enää osaa tai jaksa olla lastensa kanssa, vaan ne sysätään yhteiskunnan kasvatettavaksi ja sitten vielä esitetään vaatimuksia, miten sitä meidän Maikkia tai Kallea pitää kasvattaa. On unirajoituksia, pukemisvaatimuksia, Maikin vanhemmat kauhistuvat, jos ulkoillaan sateessa ja Kallen vanhemmat suuttuvat, jos sadekelillä ei ollakaan ulkoiltu. Maikin äiti on kotona vauvan kanssa ja Kallen isä työttömänä, mutta molemmat tuodaan aamulla jo ennen aamupalaa, koska kotona ei ruoka maistu ja aamut nyt ovat sellaista härdelliä. Molemmat haetaan iltapäivällä neljän jälkeen, että vanhemmat saavat hakea lapsen pihalta valmiiksi puettuna, eikä kotona tarvitse enää lapsen kanssa ulkoilla. Maikki ja Kalle tuodaan myös loma-aikoina päivystävään päiväkotiin, koska 2-vuotias Maikki kaipaa leikkikavereita ja Kallen isä lähtee kalastusreissulle ja äidillä ei ole silloin lomaa. Ja samassa ryhmässä on vielä 10 muutakin lasta ja perhettä vaatimuksineen ja toiveineen.
Ennen päiväkodin arjessa oli myös rauhallisia hetkiä aamuisin, iltapäivisin ja loma-aikoina, jolloin ehti oikeasti keskittyä rauhassa lapsiin ja viettää kiireettömästi mukavia hetkiä yhdessä. Nykyään tuntuu, että kaikki lapset ovat aina paikalla, aamusta iltaan ja ympäri vuoden, mutta johtoportaassa ei ole herätty reagoimaan tähän muutokseen, että lasten päivät ovat pidentyneet ja lomat vähentyneet, vaan työtä tehdään samoilla resursseilla kuin ennenkin.
Ei kai kukaan oikeasti toistuvasti herätä 1-vuotiasta 45min unien jälkeen nukkarissa vanhemman pyynnöstä? Sehän on todella haitallista lapsen aivojen kehitykselle. Ihan hirveän stressaavaa. Henkiseen pahoinpitelyyn verrattavissa oleva asia. Kidutusta suorastaan. Kyllä 1-vuotiaan pitää saada nukkua sen mitä nukkuu.
Miksi eivät ammattilaiset sano näille vanhemmille suoria sanoja ja että täällä ei pahoinpidellä lapsia, jos vanhemmat niin tolloja etteivät tajua mitään?!
No yksivuotiasta toivottavasti ei, mutta leikki-ikäinen, 4-5 vuotias, tarvitseeko oikeasti pitkät päiväunet? Siinä kohtaa kuuntelisin vanhempia. Miten heidän arki sujuu muuten ja mihin aikaan lapsi menee kotona nukkumaan. Kyllä se päiväkotipäivä vaikuttaa kotiinkin.
Vierailija kirjoitti:
Tästä istuttamisesta on kyllä tehty yksi iso mörkö. Oli hetken aikaa töissä päiväkodissa jossa lapsia ei saanut istuttaa. Siellä oli luovuttu kaikista yhteisistä aamupiireistä, koska ne ovat vanhanaikaisia.
Kummasti ne lapset jaksoivat istua 20 vuotta sitten. Aina mukaan on mahtunut riehujia, mutta silloin lapset jaksoivat kuunnella kokonaisen kirjan. Nykyään eivät jaksa keskittyä edes lyhyeen satuun, koska se on tylsää.
ja kyllä tiedän, että lapset oppivat leikin kautta. Siinä istumisessa ja sadun kuuntelussa ei silti mielestäni ole mitään pahaa ja ainaki ennen oltiin sitä mieltä, että lapsille tulee lukea ääneen. Tukee lapsen kielenkehitystä ja lukemaan oppimista. En tiedä onko tämäkin muuttunut, kun enää alalla ole.
Joo, no. Lapsilla tulee väkisinkin isossa ryhmässä paljon odottelua, eikä ole välttämättä mitään tekemistä siihen odotteluun (ei ehkä aikuisiakaan) joten he kyllä istuvat päivän aikana joka tapauksessa paljon, vaikka ei aamupiirejä olisikaan. Istutaan ja odotetaan (vaatteet päällä) että saa mennä ulos. Odotetaan että saa mennä sisälle omiin tiloihin (jos siellä joku siivous kesken). Istutaan odottamassa että kaikki on paikalla ja aloitetaan ruokailukuviot. Jonotetaan vessaan. Odotetaan ja istutaan.
Sitä on yllättävän paljon päivän aikana! On minusta ihan virkistävää, jos ainakin yksi istuttaminen eli aamupiiri jää pois. Voihan sen päivän aloituksen tehdä ehkä jotenkin liikunnallisestikin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä sosionomi- että vk-opettaja (kasv.kand) tutkinnot.
Vaikka otin AMK:ssa kaikki lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyvät kurssit, jäi teoreettinen tieto tosi ohkaiseksi. Kyllä samaa duunia pelkästään sillä koulutuksella voisin tehdä ja vaikka esimieshommia. Mutta tieto lisää tuskaa. Kun tiedän miten valtava ero noissa opinnoissa on, ymmärrän miten eri tavalla ja eri lasein tätä työtä voi tehdä. Hyvin tai huonosti. En pystyisi yhtä hyvin perustelemaan ratkaisuja työssäni ilman opeopintoja. Tieto ja teoria vaikuttaa meidän näkemyksiin.Olen samaa mieltä, vaikka olenkin hoitaja. Koulusta tullut tietopohja ei riitä minusta mihinkään. Ehkä sille nuorelle 17-vuotiaalle riittää kun kokemusta elämästä ylipäätään on vähemmän, ei osaa silloin vaatiakaan enempää, mutta itse lapset jo kasvattaneena, ja päiväkodin vanhemman silmin nähneenä, huomaa miten paljon voisi koulutukseen lisätä asiaa.
Oman kokemuksen mukaan, sekä vanhempana että työntekijänä, työntekijän laaja-alainen osaaminen korreloi koulutuksen kanssa. Tarkoitan laaja-alaisella sitä, että ymmärtää aidosti kaikenlaisia lapsia ja miten heidän kasvua ja kehitystä parhaiten viedään eteenpäin. Erityisopettajilla on selvästi timanttisin osaaminen.
Ja hoitajankin työn tekemisessä kyllä näkyy se, onko opiskellut itse lisää sen peruskoulutuksen päälle. Kyllä sen huomaa. Ajatusmaailma, ideat, keinot, ymmärrys, lapsen havainnointi.
Eikä tämän nyt ole tarkoituksena dissata ketään. Hattua nostan aina kun joku oikeasti viitsii olla kiinnostunut alastaan ja päivittää osaamistaan (eihän se itsestään tapahdu!), eikä jumita siellä 1990-luvun teeseissä.
Mitä ovat nämä 1990-luvun teesit, joista puhut? Miten lastentarhanopettajat, joiden työsopimuksen tehtävänimike muutettiin muutama vuosi sitten varhaiskasvatuksen opettajaksi, tuolloin oli opetettu ajattelemaan ja toimimaan lapsiryhmän ja lasten kanssa? Jos oli jotain teesejä, mitä ne olivat ja mistä ne tulivat?
Mitkä ovat 2020-luvun varhaiskasvatuksen teesit? Miten ne eroavat 1990-luvun teeseistä?
Entäpä, millaisia ovatkaan 2030-, 2040- tai 2050-luvun teesit,
Se oli kielikuva. Oliko se sinulle vieras termi? Teesit, väittämät, käytänteet, "oikea oppi jota tulee noudattaa". Kyllä varmasti tiedät että ala muuttuu koko ajan, sitä mukaa kuin tietoa lapsen kehityksestä tulee enemmän.
Jos olet alalla, niin tuskin oikeasti tarvitsee kertoa, mikä kaikki on muuttunut?
Tietoa ei tule enemmän vaan aatteet vaihtuvat toisiin, jolloin todellisuutta katsotaan erilaisten lasien läpi.
Olen hieman eri mieltä. Aatteet vaihtuvat juuri siksi, että tietoa tulee lisää. Vai meinaatko, etteivät muuttuneet toimintatavat perustukaan tutkittuun tietoon? Joku vain vetää hihasta, että nyt tehdäänkin näin?
Esim saako jättää jäähylle yksin enää, pakotetaanko syömään lautanen tyhjäksi, opitaan tunnistamaan tunteita, viskareille "matikkaa" opetetaan toiminnallisuuden kautta eikä istuttamalla pöydän ääressä kynä kädessä ... jne
Tietoa on tullut enemmän esim lapsen psyykkisen kehityksen osalta.
Kaikki nuo ovat asioita joiden suhteen on argumentteja sekä puolesta että vastaan. Kasvatusalalla ns. tutkittu tieto ei ylipäätään tarkoita muuta kuin sitä, että henkilö joka on työllistynyt tutkijaksi laatii kirjoituksen jossa tietyillä argumenteilla puolustelee jotain näkemystä. Tutkijoiden keskuudessa taas on omat muotinsa joista kiinni pitämällä pääsee piireihin ja varmistaa urakehityksen.
Nuo jäähy- ja tunneasiat ovat pitkälti sidoksissa tunnekasvatuksen yleistymiseen joka on vastaavanlainen aate kuin vapaa kasvatus ennen. Syömään pakottaminen liittyy siihen, että toisten mielestä on julmaa pakottaa ja toisten mielestä taas on tärkeää että lapsen verensokeri pysyy ylhäällä eikä opeteta heittämään ruokaa pois. Matikan opettaminen taas liittyy myös osaltaan autoritäärisyysnäkemyksen muuttumiseen, missä monet pitävät istuttamista haitallisena eikä välttämättä olisi keinojakaan saada lapsia istumaan (kun ei mm. uhata jäähyllä). Toisaalta esimerkiksi Englannissa ja USA:ssa 5-vuotiaat menevät kouluun ja istuvat siellä pulpetissa kynä kädessä eikä se ole siellä ongelma.
Oliko vapaa kasvatus käytössä myös sen ajan päiväkodeissa, eli 1970-luvulla, jos se on aivan vastaava aate kuin tunnekasvatus vakassa nykyään? Vapaa kasvatus oli tuolloin vain pienen osan vanhempia käyttämä suuntaus, kun taas tunnekasvatusta pidetään nyt kautta linjan ihan joka lapselle sopivana, jopa tarpeellisena.
Tunnekasvatus perustuu psykologiaan, aika hurja heitto sinulta ettei sen alan tutkijalla tarvitse olla mitään tutkimustietoa takanaan, vaan "kirjoittelee vain näkemyksiään".
Samaten tuo matikka ja toiminnallisuus, se ei perustu auktoriteetin välttämiselle vaan siihen että on erilaisia oppijoita. (tekee, katsoo, kuuntelee)
"Erilaiset oppimistyylit" on pseudotiedettä, niihin perustuviin menetelmien toimivuudesta ei ole mitään konkreettisia todisteita, mutta johtuen kasvatustieteen onnettomasta tilasta ne vain sitkeästi roikkuvat mukana vuodesta toiseen...
https://fee.org/articles/learning-styles-don-t-actually-exist-studies-s…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä sosionomi- että vk-opettaja (kasv.kand) tutkinnot.
Vaikka otin AMK:ssa kaikki lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyvät kurssit, jäi teoreettinen tieto tosi ohkaiseksi. Kyllä samaa duunia pelkästään sillä koulutuksella voisin tehdä ja vaikka esimieshommia. Mutta tieto lisää tuskaa. Kun tiedän miten valtava ero noissa opinnoissa on, ymmärrän miten eri tavalla ja eri lasein tätä työtä voi tehdä. Hyvin tai huonosti. En pystyisi yhtä hyvin perustelemaan ratkaisuja työssäni ilman opeopintoja. Tieto ja teoria vaikuttaa meidän näkemyksiin.Olen samaa mieltä, vaikka olenkin hoitaja. Koulusta tullut tietopohja ei riitä minusta mihinkään. Ehkä sille nuorelle 17-vuotiaalle riittää kun kokemusta elämästä ylipäätään on vähemmän, ei osaa silloin vaatiakaan enempää, mutta itse lapset jo kasvattaneena, ja päiväkodin vanhemman silmin nähneenä, huomaa miten paljon voisi koulutukseen lisätä asiaa.
Oman kokemuksen mukaan, sekä vanhempana että työntekijänä, työntekijän laaja-alainen osaaminen korreloi koulutuksen kanssa. Tarkoitan laaja-alaisella sitä, että ymmärtää aidosti kaikenlaisia lapsia ja miten heidän kasvua ja kehitystä parhaiten viedään eteenpäin. Erityisopettajilla on selvästi timanttisin osaaminen.
Ja hoitajankin työn tekemisessä kyllä näkyy se, onko opiskellut itse lisää sen peruskoulutuksen päälle. Kyllä sen huomaa. Ajatusmaailma, ideat, keinot, ymmärrys, lapsen havainnointi.
Eikä tämän nyt ole tarkoituksena dissata ketään. Hattua nostan aina kun joku oikeasti viitsii olla kiinnostunut alastaan ja päivittää osaamistaan (eihän se itsestään tapahdu!), eikä jumita siellä 1990-luvun teeseissä.
Mitä ovat nämä 1990-luvun teesit, joista puhut? Miten lastentarhanopettajat, joiden työsopimuksen tehtävänimike muutettiin muutama vuosi sitten varhaiskasvatuksen opettajaksi, tuolloin oli opetettu ajattelemaan ja toimimaan lapsiryhmän ja lasten kanssa? Jos oli jotain teesejä, mitä ne olivat ja mistä ne tulivat?
Mitkä ovat 2020-luvun varhaiskasvatuksen teesit? Miten ne eroavat 1990-luvun teeseistä?
Entäpä, millaisia ovatkaan 2030-, 2040- tai 2050-luvun teesit,
Se oli kielikuva. Oliko se sinulle vieras termi? Teesit, väittämät, käytänteet, "oikea oppi jota tulee noudattaa". Kyllä varmasti tiedät että ala muuttuu koko ajan, sitä mukaa kuin tietoa lapsen kehityksestä tulee enemmän.
Jos olet alalla, niin tuskin oikeasti tarvitsee kertoa, mikä kaikki on muuttunut?
Tietoa ei tule enemmän vaan aatteet vaihtuvat toisiin, jolloin todellisuutta katsotaan erilaisten lasien läpi.
Olen hieman eri mieltä. Aatteet vaihtuvat juuri siksi, että tietoa tulee lisää. Vai meinaatko, etteivät muuttuneet toimintatavat perustukaan tutkittuun tietoon? Joku vain vetää hihasta, että nyt tehdäänkin näin?
Esim saako jättää jäähylle yksin enää, pakotetaanko syömään lautanen tyhjäksi, opitaan tunnistamaan tunteita, viskareille "matikkaa" opetetaan toiminnallisuuden kautta eikä istuttamalla pöydän ääressä kynä kädessä ... jne
Tietoa on tullut enemmän esim lapsen psyykkisen kehityksen osalta.
Kaikki nuo ovat asioita joiden suhteen on argumentteja sekä puolesta että vastaan. Kasvatusalalla ns. tutkittu tieto ei ylipäätään tarkoita muuta kuin sitä, että henkilö joka on työllistynyt tutkijaksi laatii kirjoituksen jossa tietyillä argumenteilla puolustelee jotain näkemystä. Tutkijoiden keskuudessa taas on omat muotinsa joista kiinni pitämällä pääsee piireihin ja varmistaa urakehityksen.
Nuo jäähy- ja tunneasiat ovat pitkälti sidoksissa tunnekasvatuksen yleistymiseen joka on vastaavanlainen aate kuin vapaa kasvatus ennen. Syömään pakottaminen liittyy siihen, että toisten mielestä on julmaa pakottaa ja toisten mielestä taas on tärkeää että lapsen verensokeri pysyy ylhäällä eikä opeteta heittämään ruokaa pois. Matikan opettaminen taas liittyy myös osaltaan autoritäärisyysnäkemyksen muuttumiseen, missä monet pitävät istuttamista haitallisena eikä välttämättä olisi keinojakaan saada lapsia istumaan (kun ei mm. uhata jäähyllä). Toisaalta esimerkiksi Englannissa ja USA:ssa 5-vuotiaat menevät kouluun ja istuvat siellä pulpetissa kynä kädessä eikä se ole siellä ongelma.
Oliko vapaa kasvatus käytössä myös sen ajan päiväkodeissa, eli 1970-luvulla, jos se on aivan vastaava aate kuin tunnekasvatus vakassa nykyään? Vapaa kasvatus oli tuolloin vain pienen osan vanhempia käyttämä suuntaus, kun taas tunnekasvatusta pidetään nyt kautta linjan ihan joka lapselle sopivana, jopa tarpeellisena.
Tunnekasvatus perustuu psykologiaan, aika hurja heitto sinulta ettei sen alan tutkijalla tarvitse olla mitään tutkimustietoa takanaan, vaan "kirjoittelee vain näkemyksiään".
Samaten tuo matikka ja toiminnallisuus, se ei perustu auktoriteetin välttämiselle vaan siihen että on erilaisia oppijoita. (tekee, katsoo, kuuntelee)
Toiminnallisuus sopii vilkkaille lapsille, eikä tee haittaa tavallisillekaan lapsille, joten helpointa on käyttää sitä tapaa joka sopii useimmille lapsille. Kuuntelijat ja katselijat voivat oppia myös seuraamalla sitä toiminnallista tapaa.
Usan ja Englannin koulu eroaa meikäläisestä varmasti monin tavoin. Mistä vedät päätelmän, ettei siellä olisi ongelmia työrauhan kanssa?
Tunnekasvatus ei perustu psykologiaan sen suuremmassa määrin kuin muutkaan kasvatussuuntaukset. Eri tutkijat eri paikoissa esittävät vaikka minkälaisia tutkimustuloksia ja vielä suurempi on se johtopäätösten määrä mitkä joku voi vetää näistä tutkimuksista.
Usan ja Englannin kouluissa ja päiväkodeissa autoritäärisyyttä ei kavahdeta eikä siellä myöskään ole tunnekasvatusta käytössä, minkä vuoksi luokkaopetus on aivan realistinen vaihtoehto 5-vuotiaille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-ennen päiväkodeissa oli kiva hämärä nukkarissa, jossa kynttilän tai lukulampun valossa luettiin satuja ja lapset nukahtivat kerrossänkyihinsä pehmeiden täkkien alle yöpuvuissa tai alusvaatteissaan.
-nykyään on lattiatasoiset, pinottavat muovikehikot, joissa pingoitettu hygieniaverkko, pelkkä lakana ja toinen lakana päälle, digilaitteelta soi suoratoistopalvelun rikkonainen ääni jostain syntikkamusiikista, aikuiset komentaa lapsia pysymään paikallaan, lapset ovat päivävaatteet päällä, levottomia, kiemurtelevat, huutelevat, eivät pysy sängyssä, kiroilevat, sylkevät ja kiljahtelevat, purevat, potkivat, kikattelevat ja mölisevät, moni tuhrii omalla kakallaan ympäristöä ja itseään
- kynttilöitä ei todellakaan ole
-moni asia on muuttunut. Ei siellä kukaan ketään mihinkään "perehdytä"Lisäisin vielä, että ennen nukkarissa lapset saivat nukkua, jos nukahtivat. Nykyään alkaa jo 1-vuotiailla se "Maikki saa nukkua 45 minuuttia ja Kalle 20 minuuttia" -show, koska vanhemmat eivät saa lapsiaan muuten illalla unille.
Väittäisin, että iso osa varhaiskasvatuksen nykyisistä kuormittavista asioista on lähtöisin sieltä lasten kotoa. Vanhemmat eivät enää osaa tai jaksa olla lastensa kanssa, vaan ne sysätään yhteiskunnan kasvatettavaksi ja sitten vielä esitetään vaatimuksia, miten sitä meidän Maikkia tai Kallea pitää kasvattaa. On unirajoituksia, pukemisvaatimuksia, Maikin vanhemmat kauhistuvat, jos ulkoillaan sateessa ja Kallen vanhemmat suuttuvat, jos sadekelillä ei ollakaan ulkoiltu. Maikin äiti on kotona vauvan kanssa ja Kallen isä työttömänä, mutta molemmat tuodaan aamulla jo ennen aamupalaa, koska kotona ei ruoka maistu ja aamut nyt ovat sellaista härdelliä. Molemmat haetaan iltapäivällä neljän jälkeen, että vanhemmat saavat hakea lapsen pihalta valmiiksi puettuna, eikä kotona tarvitse enää lapsen kanssa ulkoilla. Maikki ja Kalle tuodaan myös loma-aikoina päivystävään päiväkotiin, koska 2-vuotias Maikki kaipaa leikkikavereita ja Kallen isä lähtee kalastusreissulle ja äidillä ei ole silloin lomaa. Ja samassa ryhmässä on vielä 10 muutakin lasta ja perhettä vaatimuksineen ja toiveineen.
Ennen päiväkodin arjessa oli myös rauhallisia hetkiä aamuisin, iltapäivisin ja loma-aikoina, jolloin ehti oikeasti keskittyä rauhassa lapsiin ja viettää kiireettömästi mukavia hetkiä yhdessä. Nykyään tuntuu, että kaikki lapset ovat aina paikalla, aamusta iltaan ja ympäri vuoden, mutta johtoportaassa ei ole herätty reagoimaan tähän muutokseen, että lasten päivät ovat pidentyneet ja lomat vähentyneet, vaan työtä tehdään samoilla resursseilla kuin ennenkin.
Ei kai kukaan oikeasti toistuvasti herätä 1-vuotiasta 45min unien jälkeen nukkarissa vanhemman pyynnöstä? Sehän on todella haitallista lapsen aivojen kehitykselle. Ihan hirveän stressaavaa. Henkiseen pahoinpitelyyn verrattavissa oleva asia. Kidutusta suorastaan. Kyllä 1-vuotiaan pitää saada nukkua sen mitä nukkuu.
Miksi eivät ammattilaiset sano näille vanhemmille suoria sanoja ja että täällä ei pahoinpidellä lapsia, jos vanhemmat niin tolloja etteivät tajua mitään?!
Niin mitä sanotte näille vanhemmille, jotka pyytävät pieniä lapsia herättämään kesken unien?
Pahoitteluni, etten muista sen professorin(?) nimeä, joka näistä uniasioista on kirjoitellut tutkittua tietoa. Meidän PK:ssa johtaja kokosi yhdelle A4:selle faktoja unen tärkeydestä ja sama lappu jaettiin jokaisen lapsen kotiin. Siinä luki esimerkiksi tutkimustuloksesta, ettei yli 5h ennen yöunia nukutut päiväunet vaikuta illalla lasten nukahtamiseen.
Päiväkodissamme on yhteinen linja, ettemme herätä lapsia kesken unien. Tähän on helppo vedota, jos joku vanhemmista asian perään kyselee. Vaihtakoon sitten sellaiseen päiväkotiin, jossa on virkkula ja torkkula.
(Tosin eri ryhmillä on sittenkin eri käytännöt. Osa ei tosiaan herätä ollenkaan, osa availevat verhoja tunnin päästä ja käyvät "hellästi" herättelemässä. Väkisin ei kukaan enää lapsia kanna sängystä leikkitilan lattialle heräilemään.)
Meidän ryhmässä oli viime kaudella lapsi, joka olisi saanut nukkua vain 30min. Se ei ollut työntekijäresurssien puolesta mahdollista, vaan lapsi nukkui tunnin-puolitoista tuntia. Vanhempi vain kiitteli, miten heidän illat ovat rauhoittuneet. Ja nyt on näkyvissä muutamassa perheessä sama homma, kotona ovat illat rauhoittuneet kun emme herätäkään lapsia väkisin päiväuniltaan ylös. Tuntuu siltä, että herätystoiveet johtuvat illan yliväsymyksen aiheuttamasta riehunnasta?
Olen kysynyt joskus vanhemmilta, että koska lapset sitten menevät illalla nukkumaan kun ei iltaisin meinaa uni tulla. (Johtuen siis päikyn päiväunista). Niin vastaus on ollut, että noin 19-19.30.. Että päiväunien takia voi se nukkumaanmeno venyä jopa klo20. Tähän en viitsi edes kommentoida enää.
Olen tosiaan miettinyt, että koska niiden lasten kanssa sitten ollaan jos siellä päiväkodissa ollaan 16.30-17 asti? Syödäänkö se iltapala sitten heti kun päästään kotia?
Mä olen miettinyt samaa ja jos kertovat vielä syövänsä sekä päivällisen että iltapalan. Miten voivat ehtiä syömään molemmat? Lapsi istuu siis koko illan pöydässä ja sit suoraan nukkumaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä sosionomi- että vk-opettaja (kasv.kand) tutkinnot.
Vaikka otin AMK:ssa kaikki lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyvät kurssit, jäi teoreettinen tieto tosi ohkaiseksi. Kyllä samaa duunia pelkästään sillä koulutuksella voisin tehdä ja vaikka esimieshommia. Mutta tieto lisää tuskaa. Kun tiedän miten valtava ero noissa opinnoissa on, ymmärrän miten eri tavalla ja eri lasein tätä työtä voi tehdä. Hyvin tai huonosti. En pystyisi yhtä hyvin perustelemaan ratkaisuja työssäni ilman opeopintoja. Tieto ja teoria vaikuttaa meidän näkemyksiin.Olen samaa mieltä, vaikka olenkin hoitaja. Koulusta tullut tietopohja ei riitä minusta mihinkään. Ehkä sille nuorelle 17-vuotiaalle riittää kun kokemusta elämästä ylipäätään on vähemmän, ei osaa silloin vaatiakaan enempää, mutta itse lapset jo kasvattaneena, ja päiväkodin vanhemman silmin nähneenä, huomaa miten paljon voisi koulutukseen lisätä asiaa.
Oman kokemuksen mukaan, sekä vanhempana että työntekijänä, työntekijän laaja-alainen osaaminen korreloi koulutuksen kanssa. Tarkoitan laaja-alaisella sitä, että ymmärtää aidosti kaikenlaisia lapsia ja miten heidän kasvua ja kehitystä parhaiten viedään eteenpäin. Erityisopettajilla on selvästi timanttisin osaaminen.
Ja hoitajankin työn tekemisessä kyllä näkyy se, onko opiskellut itse lisää sen peruskoulutuksen päälle. Kyllä sen huomaa. Ajatusmaailma, ideat, keinot, ymmärrys, lapsen havainnointi.
Eikä tämän nyt ole tarkoituksena dissata ketään. Hattua nostan aina kun joku oikeasti viitsii olla kiinnostunut alastaan ja päivittää osaamistaan (eihän se itsestään tapahdu!), eikä jumita siellä 1990-luvun teeseissä.
Mitä ovat nämä 1990-luvun teesit, joista puhut? Miten lastentarhanopettajat, joiden työsopimuksen tehtävänimike muutettiin muutama vuosi sitten varhaiskasvatuksen opettajaksi, tuolloin oli opetettu ajattelemaan ja toimimaan lapsiryhmän ja lasten kanssa? Jos oli jotain teesejä, mitä ne olivat ja mistä ne tulivat?
Mitkä ovat 2020-luvun varhaiskasvatuksen teesit? Miten ne eroavat 1990-luvun teeseistä?
Entäpä, millaisia ovatkaan 2030-, 2040- tai 2050-luvun teesit,
Se oli kielikuva. Oliko se sinulle vieras termi? Teesit, väittämät, käytänteet, "oikea oppi jota tulee noudattaa". Kyllä varmasti tiedät että ala muuttuu koko ajan, sitä mukaa kuin tietoa lapsen kehityksestä tulee enemmän.
Jos olet alalla, niin tuskin oikeasti tarvitsee kertoa, mikä kaikki on muuttunut?
Tietoa ei tule enemmän vaan aatteet vaihtuvat toisiin, jolloin todellisuutta katsotaan erilaisten lasien läpi.
Olen hieman eri mieltä. Aatteet vaihtuvat juuri siksi, että tietoa tulee lisää. Vai meinaatko, etteivät muuttuneet toimintatavat perustukaan tutkittuun tietoon? Joku vain vetää hihasta, että nyt tehdäänkin näin?
Esim saako jättää jäähylle yksin enää, pakotetaanko syömään lautanen tyhjäksi, opitaan tunnistamaan tunteita, viskareille "matikkaa" opetetaan toiminnallisuuden kautta eikä istuttamalla pöydän ääressä kynä kädessä ... jne
Tietoa on tullut enemmän esim lapsen psyykkisen kehityksen osalta.
Kaikki nuo ovat asioita joiden suhteen on argumentteja sekä puolesta että vastaan. Kasvatusalalla ns. tutkittu tieto ei ylipäätään tarkoita muuta kuin sitä, että henkilö joka on työllistynyt tutkijaksi laatii kirjoituksen jossa tietyillä argumenteilla puolustelee jotain näkemystä. Tutkijoiden keskuudessa taas on omat muotinsa joista kiinni pitämällä pääsee piireihin ja varmistaa urakehityksen.
Nuo jäähy- ja tunneasiat ovat pitkälti sidoksissa tunnekasvatuksen yleistymiseen joka on vastaavanlainen aate kuin vapaa kasvatus ennen. Syömään pakottaminen liittyy siihen, että toisten mielestä on julmaa pakottaa ja toisten mielestä taas on tärkeää että lapsen verensokeri pysyy ylhäällä eikä opeteta heittämään ruokaa pois. Matikan opettaminen taas liittyy myös osaltaan autoritäärisyysnäkemyksen muuttumiseen, missä monet pitävät istuttamista haitallisena eikä välttämättä olisi keinojakaan saada lapsia istumaan (kun ei mm. uhata jäähyllä). Toisaalta esimerkiksi Englannissa ja USA:ssa 5-vuotiaat menevät kouluun ja istuvat siellä pulpetissa kynä kädessä eikä se ole siellä ongelma.
Oliko vapaa kasvatus käytössä myös sen ajan päiväkodeissa, eli 1970-luvulla, jos se on aivan vastaava aate kuin tunnekasvatus vakassa nykyään? Vapaa kasvatus oli tuolloin vain pienen osan vanhempia käyttämä suuntaus, kun taas tunnekasvatusta pidetään nyt kautta linjan ihan joka lapselle sopivana, jopa tarpeellisena.
Tunnekasvatus perustuu psykologiaan, aika hurja heitto sinulta ettei sen alan tutkijalla tarvitse olla mitään tutkimustietoa takanaan, vaan "kirjoittelee vain näkemyksiään".
Samaten tuo matikka ja toiminnallisuus, se ei perustu auktoriteetin välttämiselle vaan siihen että on erilaisia oppijoita. (tekee, katsoo, kuuntelee)
Toiminnallisuus sopii vilkkaille lapsille, eikä tee haittaa tavallisillekaan lapsille, joten helpointa on käyttää sitä tapaa joka sopii useimmille lapsille. Kuuntelijat ja katselijat voivat oppia myös seuraamalla sitä toiminnallista tapaa.
Usan ja Englannin koulu eroaa meikäläisestä varmasti monin tavoin. Mistä vedät päätelmän, ettei siellä olisi ongelmia työrauhan kanssa?
Tunnekasvatus ei perustu psykologiaan sen suuremmassa määrin kuin muutkaan kasvatussuuntaukset. Eri tutkijat eri paikoissa esittävät vaikka minkälaisia tutkimustuloksia ja vielä suurempi on se johtopäätösten määrä mitkä joku voi vetää näistä tutkimuksista.
Usan ja Englannin kouluissa ja päiväkodeissa autoritäärisyyttä ei kavahdeta eikä siellä myöskään ole tunnekasvatusta käytössä, minkä vuoksi luokkaopetus on aivan realistinen vaihtoehto 5-vuotiaille.
Mielenkiintoista. Tosiaan monessa muussa maassa autoritäärisyyttä ei pidetä niin pahana asiana ollenkaan. Onko tämä yksi syy miksi muut maat menevät Suomen ohi esim Pisa-tuloksissa? Suomalaiset lapset ja nuoret voivat pahoin ja vanhemmat ovat väsyneitä, moni ei edes tee enää lapsia. Tehdäänkö Suomessa nyt vähiten maailmassa? Miten Suomessa on menty niin äärimmäisyyksiin tässä tunnekasvatuksessa? Näkeehän sen jo, että se ei äärimmäisyyksiin vedettynä toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä istuttamisesta on kyllä tehty yksi iso mörkö. Oli hetken aikaa töissä päiväkodissa jossa lapsia ei saanut istuttaa. Siellä oli luovuttu kaikista yhteisistä aamupiireistä, koska ne ovat vanhanaikaisia.
Kummasti ne lapset jaksoivat istua 20 vuotta sitten. Aina mukaan on mahtunut riehujia, mutta silloin lapset jaksoivat kuunnella kokonaisen kirjan. Nykyään eivät jaksa keskittyä edes lyhyeen satuun, koska se on tylsää.
ja kyllä tiedän, että lapset oppivat leikin kautta. Siinä istumisessa ja sadun kuuntelussa ei silti mielestäni ole mitään pahaa ja ainaki ennen oltiin sitä mieltä, että lapsille tulee lukea ääneen. Tukee lapsen kielenkehitystä ja lukemaan oppimista. En tiedä onko tämäkin muuttunut, kun enää alalla ole.
Joo, no. Lapsilla tulee väkisinkin isossa ryhmässä paljon odottelua, eikä ole välttämättä mitään tekemistä siihen odotteluun (ei ehkä aikuisiakaan) joten he kyllä istuvat päivän aikana joka tapauksessa paljon, vaikka ei aamupiirejä olisikaan. Istutaan ja odotetaan (vaatteet päällä) että saa mennä ulos. Odotetaan että saa mennä sisälle omiin tiloihin (jos siellä joku siivous kesken). Istutaan odottamassa että kaikki on paikalla ja aloitetaan ruokailukuviot. Jonotetaan vessaan. Odotetaan ja istutaan.
Sitä on yllättävän paljon päivän aikana! On minusta ihan virkistävää, jos ainakin yksi istuttaminen eli aamupiiri jää pois. Voihan sen päivän aloituksen tehdä ehkä jotenkin liikunnallisestikin?
Itse taas ajattelin aamupiiristä niin, että se oli hyvä hetki jokaisen halukkaan kertoa aamun ajatuksensa ja minulla työntekijänä kertoa lapsille päivän ohjelma. Siinä pystyi ottamaan puheeksi huolet, kiusaamistilanteet tai mitä ikinä olikaan sattunut. Varsinkin viikonlopun jälkeen lapsilla oli kovasti asiaa ja aamupiiri hyvä hetki huomioida joka ikinen lapsi. Ei siinä edes istuttu koko aikaa. Välillä tehtiin aamujumppa.
Nämä odotustilanteet joita sinä kuvasit, toteutin itse eri tavalla. Kukaan ei odottanut penkillä että milloin saa mennä ulos. Lapset leikkivät niissä hetkissä peiliä ulkona niin, että kasvattajalla oli heihin näköyhteys. Jonotustilanteissa pelattiin ties mitä arvuutteluleikkejä. Ruokailuhetkissä ei nyt kovin kauaa tarvitse odottaa. Siitäkään ei lapsille ole mielestäni mitään haittaa, että joskus vaan odotellaan. Ei se lapsi siitä mene rikki.
Toki ymmärrän sen, että lapset istuvat nykyään ihan liikaa padin tai pelikonsolin edessä ja liikuntaa olisi hyvä lisätä. Valitettavasti sen huomaa sitten siinä, että lapset eivät jaksa kuunnella edes sitä satua. Heidän on vaikeaa keskittyä istumiseen ja kuuntelemiseen, mutta se olisi pirun tärkeä taito oppia koulua varten. Nyt en sitten puhu mistään taaperoista vaan vanhemmista lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-ennen päiväkodeissa oli kiva hämärä nukkarissa, jossa kynttilän tai lukulampun valossa luettiin satuja ja lapset nukahtivat kerrossänkyihinsä pehmeiden täkkien alle yöpuvuissa tai alusvaatteissaan.
-nykyään on lattiatasoiset, pinottavat muovikehikot, joissa pingoitettu hygieniaverkko, pelkkä lakana ja toinen lakana päälle, digilaitteelta soi suoratoistopalvelun rikkonainen ääni jostain syntikkamusiikista, aikuiset komentaa lapsia pysymään paikallaan, lapset ovat päivävaatteet päällä, levottomia, kiemurtelevat, huutelevat, eivät pysy sängyssä, kiroilevat, sylkevät ja kiljahtelevat, purevat, potkivat, kikattelevat ja mölisevät, moni tuhrii omalla kakallaan ympäristöä ja itseään
- kynttilöitä ei todellakaan ole
-moni asia on muuttunut. Ei siellä kukaan ketään mihinkään "perehdytä"Lisäisin vielä, että ennen nukkarissa lapset saivat nukkua, jos nukahtivat. Nykyään alkaa jo 1-vuotiailla se "Maikki saa nukkua 45 minuuttia ja Kalle 20 minuuttia" -show, koska vanhemmat eivät saa lapsiaan muuten illalla unille.
Väittäisin, että iso osa varhaiskasvatuksen nykyisistä kuormittavista asioista on lähtöisin sieltä lasten kotoa. Vanhemmat eivät enää osaa tai jaksa olla lastensa kanssa, vaan ne sysätään yhteiskunnan kasvatettavaksi ja sitten vielä esitetään vaatimuksia, miten sitä meidän Maikkia tai Kallea pitää kasvattaa. On unirajoituksia, pukemisvaatimuksia, Maikin vanhemmat kauhistuvat, jos ulkoillaan sateessa ja Kallen vanhemmat suuttuvat, jos sadekelillä ei ollakaan ulkoiltu. Maikin äiti on kotona vauvan kanssa ja Kallen isä työttömänä, mutta molemmat tuodaan aamulla jo ennen aamupalaa, koska kotona ei ruoka maistu ja aamut nyt ovat sellaista härdelliä. Molemmat haetaan iltapäivällä neljän jälkeen, että vanhemmat saavat hakea lapsen pihalta valmiiksi puettuna, eikä kotona tarvitse enää lapsen kanssa ulkoilla. Maikki ja Kalle tuodaan myös loma-aikoina päivystävään päiväkotiin, koska 2-vuotias Maikki kaipaa leikkikavereita ja Kallen isä lähtee kalastusreissulle ja äidillä ei ole silloin lomaa. Ja samassa ryhmässä on vielä 10 muutakin lasta ja perhettä vaatimuksineen ja toiveineen.
Ennen päiväkodin arjessa oli myös rauhallisia hetkiä aamuisin, iltapäivisin ja loma-aikoina, jolloin ehti oikeasti keskittyä rauhassa lapsiin ja viettää kiireettömästi mukavia hetkiä yhdessä. Nykyään tuntuu, että kaikki lapset ovat aina paikalla, aamusta iltaan ja ympäri vuoden, mutta johtoportaassa ei ole herätty reagoimaan tähän muutokseen, että lasten päivät ovat pidentyneet ja lomat vähentyneet, vaan työtä tehdään samoilla resursseilla kuin ennenkin.
Ei kai kukaan oikeasti toistuvasti herätä 1-vuotiasta 45min unien jälkeen nukkarissa vanhemman pyynnöstä? Sehän on todella haitallista lapsen aivojen kehitykselle. Ihan hirveän stressaavaa. Henkiseen pahoinpitelyyn verrattavissa oleva asia. Kidutusta suorastaan. Kyllä 1-vuotiaan pitää saada nukkua sen mitä nukkuu.
Miksi eivät ammattilaiset sano näille vanhemmille suoria sanoja ja että täällä ei pahoinpidellä lapsia, jos vanhemmat niin tolloja etteivät tajua mitään?!
No yksivuotiasta toivottavasti ei, mutta leikki-ikäinen, 4-5 vuotias, tarvitseeko oikeasti pitkät päiväunet? Siinä kohtaa kuuntelisin vanhempia. Miten heidän arki sujuu muuten ja mihin aikaan lapsi menee kotona nukkumaan. Kyllä se päiväkotipäivä vaikuttaa kotiinkin.
Eiköhän tässä tarkoiteta 1-3-vuotiaita lapsia, joilla pitkät päiväkotipäivät vielä kaiken lisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä sosionomi- että vk-opettaja (kasv.kand) tutkinnot.
Vaikka otin AMK:ssa kaikki lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyvät kurssit, jäi teoreettinen tieto tosi ohkaiseksi. Kyllä samaa duunia pelkästään sillä koulutuksella voisin tehdä ja vaikka esimieshommia. Mutta tieto lisää tuskaa. Kun tiedän miten valtava ero noissa opinnoissa on, ymmärrän miten eri tavalla ja eri lasein tätä työtä voi tehdä. Hyvin tai huonosti. En pystyisi yhtä hyvin perustelemaan ratkaisuja työssäni ilman opeopintoja. Tieto ja teoria vaikuttaa meidän näkemyksiin.Olen samaa mieltä, vaikka olenkin hoitaja. Koulusta tullut tietopohja ei riitä minusta mihinkään. Ehkä sille nuorelle 17-vuotiaalle riittää kun kokemusta elämästä ylipäätään on vähemmän, ei osaa silloin vaatiakaan enempää, mutta itse lapset jo kasvattaneena, ja päiväkodin vanhemman silmin nähneenä, huomaa miten paljon voisi koulutukseen lisätä asiaa.
Oman kokemuksen mukaan, sekä vanhempana että työntekijänä, työntekijän laaja-alainen osaaminen korreloi koulutuksen kanssa. Tarkoitan laaja-alaisella sitä, että ymmärtää aidosti kaikenlaisia lapsia ja miten heidän kasvua ja kehitystä parhaiten viedään eteenpäin. Erityisopettajilla on selvästi timanttisin osaaminen.
Ja hoitajankin työn tekemisessä kyllä näkyy se, onko opiskellut itse lisää sen peruskoulutuksen päälle. Kyllä sen huomaa. Ajatusmaailma, ideat, keinot, ymmärrys, lapsen havainnointi.
Eikä tämän nyt ole tarkoituksena dissata ketään. Hattua nostan aina kun joku oikeasti viitsii olla kiinnostunut alastaan ja päivittää osaamistaan (eihän se itsestään tapahdu!), eikä jumita siellä 1990-luvun teeseissä.
Mitä ovat nämä 1990-luvun teesit, joista puhut? Miten lastentarhanopettajat, joiden työsopimuksen tehtävänimike muutettiin muutama vuosi sitten varhaiskasvatuksen opettajaksi, tuolloin oli opetettu ajattelemaan ja toimimaan lapsiryhmän ja lasten kanssa? Jos oli jotain teesejä, mitä ne olivat ja mistä ne tulivat?
Mitkä ovat 2020-luvun varhaiskasvatuksen teesit? Miten ne eroavat 1990-luvun teeseistä?
Entäpä, millaisia ovatkaan 2030-, 2040- tai 2050-luvun teesit,
Se oli kielikuva. Oliko se sinulle vieras termi? Teesit, väittämät, käytänteet, "oikea oppi jota tulee noudattaa". Kyllä varmasti tiedät että ala muuttuu koko ajan, sitä mukaa kuin tietoa lapsen kehityksestä tulee enemmän.
Jos olet alalla, niin tuskin oikeasti tarvitsee kertoa, mikä kaikki on muuttunut?
Tietoa ei tule enemmän vaan aatteet vaihtuvat toisiin, jolloin todellisuutta katsotaan erilaisten lasien läpi.
Olen hieman eri mieltä. Aatteet vaihtuvat juuri siksi, että tietoa tulee lisää. Vai meinaatko, etteivät muuttuneet toimintatavat perustukaan tutkittuun tietoon? Joku vain vetää hihasta, että nyt tehdäänkin näin?
Esim saako jättää jäähylle yksin enää, pakotetaanko syömään lautanen tyhjäksi, opitaan tunnistamaan tunteita, viskareille "matikkaa" opetetaan toiminnallisuuden kautta eikä istuttamalla pöydän ääressä kynä kädessä ... jne
Tietoa on tullut enemmän esim lapsen psyykkisen kehityksen osalta.
Kaikki nuo ovat asioita joiden suhteen on argumentteja sekä puolesta että vastaan. Kasvatusalalla ns. tutkittu tieto ei ylipäätään tarkoita muuta kuin sitä, että henkilö joka on työllistynyt tutkijaksi laatii kirjoituksen jossa tietyillä argumenteilla puolustelee jotain näkemystä. Tutkijoiden keskuudessa taas on omat muotinsa joista kiinni pitämällä pääsee piireihin ja varmistaa urakehityksen.
Nuo jäähy- ja tunneasiat ovat pitkälti sidoksissa tunnekasvatuksen yleistymiseen joka on vastaavanlainen aate kuin vapaa kasvatus ennen. Syömään pakottaminen liittyy siihen, että toisten mielestä on julmaa pakottaa ja toisten mielestä taas on tärkeää että lapsen verensokeri pysyy ylhäällä eikä opeteta heittämään ruokaa pois. Matikan opettaminen taas liittyy myös osaltaan autoritäärisyysnäkemyksen muuttumiseen, missä monet pitävät istuttamista haitallisena eikä välttämättä olisi keinojakaan saada lapsia istumaan (kun ei mm. uhata jäähyllä). Toisaalta esimerkiksi Englannissa ja USA:ssa 5-vuotiaat menevät kouluun ja istuvat siellä pulpetissa kynä kädessä eikä se ole siellä ongelma.
Oliko vapaa kasvatus käytössä myös sen ajan päiväkodeissa, eli 1970-luvulla, jos se on aivan vastaava aate kuin tunnekasvatus vakassa nykyään? Vapaa kasvatus oli tuolloin vain pienen osan vanhempia käyttämä suuntaus, kun taas tunnekasvatusta pidetään nyt kautta linjan ihan joka lapselle sopivana, jopa tarpeellisena.
Tunnekasvatus perustuu psykologiaan, aika hurja heitto sinulta ettei sen alan tutkijalla tarvitse olla mitään tutkimustietoa takanaan, vaan "kirjoittelee vain näkemyksiään".
Samaten tuo matikka ja toiminnallisuus, se ei perustu auktoriteetin välttämiselle vaan siihen että on erilaisia oppijoita. (tekee, katsoo, kuuntelee)
Toiminnallisuus sopii vilkkaille lapsille, eikä tee haittaa tavallisillekaan lapsille, joten helpointa on käyttää sitä tapaa joka sopii useimmille lapsille. Kuuntelijat ja katselijat voivat oppia myös seuraamalla sitä toiminnallista tapaa.
Usan ja Englannin koulu eroaa meikäläisestä varmasti monin tavoin. Mistä vedät päätelmän, ettei siellä olisi ongelmia työrauhan kanssa?
Tunnekasvatus ei perustu psykologiaan sen suuremmassa määrin kuin muutkaan kasvatussuuntaukset. Eri tutkijat eri paikoissa esittävät vaikka minkälaisia tutkimustuloksia ja vielä suurempi on se johtopäätösten määrä mitkä joku voi vetää näistä tutkimuksista.
Usan ja Englannin kouluissa ja päiväkodeissa autoritäärisyyttä ei kavahdeta eikä siellä myöskään ole tunnekasvatusta käytössä, minkä vuoksi luokkaopetus on aivan realistinen vaihtoehto 5-vuotiaille.
Mielenkiintoista. Tosiaan monessa muussa maassa autoritäärisyyttä ei pidetä niin pahana asiana ollenkaan. Onko tämä yksi syy miksi muut maat menevät Suomen ohi esim Pisa-tuloksissa? Suomalaiset lapset ja nuoret voivat pahoin ja vanhemmat ovat väsyneitä, moni ei edes tee enää lapsia. Tehdäänkö Suomessa nyt vähiten maailmassa? Miten Suomessa on menty niin äärimmäisyyksiin tässä tunnekasvatuksessa? Näkeehän sen jo, että se ei äärimmäisyyksiin vedettynä toimi.
Pisa-tulosten huippu saavutettiin vuosituhannen vaihteessa, ja sen jälkeen alamäki on ollut jyrkkä. Ja jos mietitään esim. 90-luvun lopun kouluja ja 90-luvun alun ja 80-luvun lopun päiväkoteja missä nämä huipputulokset saavuttaneet olivat olleet, niin nehän olivat nykynäkökulmasta aivan järkyttäviä laitoksia. Boomereiden pyörittämiä, äärimmäiset autoritäärisiä ja rangaistususkoisia, tunteiden sanoitus oli täysin vieras asia, tietoja päntättiin tylsistä kirjoista, älylaitteita ei ollut ja myös kotikasvatus oli sellaista, että lähes jokaisesta sen ajan perheestä tehtäisiin nykyään lasu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä sosionomi- että vk-opettaja (kasv.kand) tutkinnot.
Vaikka otin AMK:ssa kaikki lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyvät kurssit, jäi teoreettinen tieto tosi ohkaiseksi. Kyllä samaa duunia pelkästään sillä koulutuksella voisin tehdä ja vaikka esimieshommia. Mutta tieto lisää tuskaa. Kun tiedän miten valtava ero noissa opinnoissa on, ymmärrän miten eri tavalla ja eri lasein tätä työtä voi tehdä. Hyvin tai huonosti. En pystyisi yhtä hyvin perustelemaan ratkaisuja työssäni ilman opeopintoja. Tieto ja teoria vaikuttaa meidän näkemyksiin.Olen samaa mieltä, vaikka olenkin hoitaja. Koulusta tullut tietopohja ei riitä minusta mihinkään. Ehkä sille nuorelle 17-vuotiaalle riittää kun kokemusta elämästä ylipäätään on vähemmän, ei osaa silloin vaatiakaan enempää, mutta itse lapset jo kasvattaneena, ja päiväkodin vanhemman silmin nähneenä, huomaa miten paljon voisi koulutukseen lisätä asiaa.
Oman kokemuksen mukaan, sekä vanhempana että työntekijänä, työntekijän laaja-alainen osaaminen korreloi koulutuksen kanssa. Tarkoitan laaja-alaisella sitä, että ymmärtää aidosti kaikenlaisia lapsia ja miten heidän kasvua ja kehitystä parhaiten viedään eteenpäin. Erityisopettajilla on selvästi timanttisin osaaminen.
Ja hoitajankin työn tekemisessä kyllä näkyy se, onko opiskellut itse lisää sen peruskoulutuksen päälle. Kyllä sen huomaa. Ajatusmaailma, ideat, keinot, ymmärrys, lapsen havainnointi.
Eikä tämän nyt ole tarkoituksena dissata ketään. Hattua nostan aina kun joku oikeasti viitsii olla kiinnostunut alastaan ja päivittää osaamistaan (eihän se itsestään tapahdu!), eikä jumita siellä 1990-luvun teeseissä.
Mitä ovat nämä 1990-luvun teesit, joista puhut? Miten lastentarhanopettajat, joiden työsopimuksen tehtävänimike muutettiin muutama vuosi sitten varhaiskasvatuksen opettajaksi, tuolloin oli opetettu ajattelemaan ja toimimaan lapsiryhmän ja lasten kanssa? Jos oli jotain teesejä, mitä ne olivat ja mistä ne tulivat?
Mitkä ovat 2020-luvun varhaiskasvatuksen teesit? Miten ne eroavat 1990-luvun teeseistä?
Entäpä, millaisia ovatkaan 2030-, 2040- tai 2050-luvun teesit,
Se oli kielikuva. Oliko se sinulle vieras termi? Teesit, väittämät, käytänteet, "oikea oppi jota tulee noudattaa". Kyllä varmasti tiedät että ala muuttuu koko ajan, sitä mukaa kuin tietoa lapsen kehityksestä tulee enemmän.
Jos olet alalla, niin tuskin oikeasti tarvitsee kertoa, mikä kaikki on muuttunut?
Tietoa ei tule enemmän vaan aatteet vaihtuvat toisiin, jolloin todellisuutta katsotaan erilaisten lasien läpi.
Olen hieman eri mieltä. Aatteet vaihtuvat juuri siksi, että tietoa tulee lisää. Vai meinaatko, etteivät muuttuneet toimintatavat perustukaan tutkittuun tietoon? Joku vain vetää hihasta, että nyt tehdäänkin näin?
Esim saako jättää jäähylle yksin enää, pakotetaanko syömään lautanen tyhjäksi, opitaan tunnistamaan tunteita, viskareille "matikkaa" opetetaan toiminnallisuuden kautta eikä istuttamalla pöydän ääressä kynä kädessä ... jne
Tietoa on tullut enemmän esim lapsen psyykkisen kehityksen osalta.
Kaikki nuo ovat asioita joiden suhteen on argumentteja sekä puolesta että vastaan. Kasvatusalalla ns. tutkittu tieto ei ylipäätään tarkoita muuta kuin sitä, että henkilö joka on työllistynyt tutkijaksi laatii kirjoituksen jossa tietyillä argumenteilla puolustelee jotain näkemystä. Tutkijoiden keskuudessa taas on omat muotinsa joista kiinni pitämällä pääsee piireihin ja varmistaa urakehityksen.
Nuo jäähy- ja tunneasiat ovat pitkälti sidoksissa tunnekasvatuksen yleistymiseen joka on vastaavanlainen aate kuin vapaa kasvatus ennen. Syömään pakottaminen liittyy siihen, että toisten mielestä on julmaa pakottaa ja toisten mielestä taas on tärkeää että lapsen verensokeri pysyy ylhäällä eikä opeteta heittämään ruokaa pois. Matikan opettaminen taas liittyy myös osaltaan autoritäärisyysnäkemyksen muuttumiseen, missä monet pitävät istuttamista haitallisena eikä välttämättä olisi keinojakaan saada lapsia istumaan (kun ei mm. uhata jäähyllä). Toisaalta esimerkiksi Englannissa ja USA:ssa 5-vuotiaat menevät kouluun ja istuvat siellä pulpetissa kynä kädessä eikä se ole siellä ongelma.
Oliko vapaa kasvatus käytössä myös sen ajan päiväkodeissa, eli 1970-luvulla, jos se on aivan vastaava aate kuin tunnekasvatus vakassa nykyään? Vapaa kasvatus oli tuolloin vain pienen osan vanhempia käyttämä suuntaus, kun taas tunnekasvatusta pidetään nyt kautta linjan ihan joka lapselle sopivana, jopa tarpeellisena.
Tunnekasvatus perustuu psykologiaan, aika hurja heitto sinulta ettei sen alan tutkijalla tarvitse olla mitään tutkimustietoa takanaan, vaan "kirjoittelee vain näkemyksiään".
Samaten tuo matikka ja toiminnallisuus, se ei perustu auktoriteetin välttämiselle vaan siihen että on erilaisia oppijoita. (tekee, katsoo, kuuntelee)
Toiminnallisuus sopii vilkkaille lapsille, eikä tee haittaa tavallisillekaan lapsille, joten helpointa on käyttää sitä tapaa joka sopii useimmille lapsille. Kuuntelijat ja katselijat voivat oppia myös seuraamalla sitä toiminnallista tapaa.
Usan ja Englannin koulu eroaa meikäläisestä varmasti monin tavoin. Mistä vedät päätelmän, ettei siellä olisi ongelmia työrauhan kanssa?
Tunnekasvatus ei perustu psykologiaan sen suuremmassa määrin kuin muutkaan kasvatussuuntaukset. Eri tutkijat eri paikoissa esittävät vaikka minkälaisia tutkimustuloksia ja vielä suurempi on se johtopäätösten määrä mitkä joku voi vetää näistä tutkimuksista.
Usan ja Englannin kouluissa ja päiväkodeissa autoritäärisyyttä ei kavahdeta eikä siellä myöskään ole tunnekasvatusta käytössä, minkä vuoksi luokkaopetus on aivan realistinen vaihtoehto 5-vuotiaille.
Mielenkiintoista. Tosiaan monessa muussa maassa autoritäärisyyttä ei pidetä niin pahana asiana ollenkaan. Onko tämä yksi syy miksi muut maat menevät Suomen ohi esim Pisa-tuloksissa? Suomalaiset lapset ja nuoret voivat pahoin ja vanhemmat ovat väsyneitä, moni ei edes tee enää lapsia. Tehdäänkö Suomessa nyt vähiten maailmassa? Miten Suomessa on menty niin äärimmäisyyksiin tässä tunnekasvatuksessa? Näkeehän sen jo, että se ei äärimmäisyyksiin vedettynä toimi.
Pisa-tulosten huippu saavutettiin vuosituhannen vaihteessa, ja sen jälkeen alamäki on ollut jyrkkä. Ja jos mietitään esim. 90-luvun lopun kouluja ja 90-luvun alun ja 80-luvun lopun päiväkoteja missä nämä huipputulokset saavuttaneet olivat olleet, niin nehän olivat nykynäkökulmasta aivan järkyttäviä laitoksia. Boomereiden pyörittämiä, äärimmäiset autoritäärisiä ja rangaistususkoisia, tunteiden sanoitus oli täysin vieras asia, tietoja päntättiin tylsistä kirjoista, älylaitteita ei ollut ja myös kotikasvatus oli sellaista, että lähes jokaisesta sen ajan perheestä tehtäisiin nykyään lasu.
En muista tuollaista. Olen 80-luvulla syntynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä sosionomi- että vk-opettaja (kasv.kand) tutkinnot.
Vaikka otin AMK:ssa kaikki lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyvät kurssit, jäi teoreettinen tieto tosi ohkaiseksi. Kyllä samaa duunia pelkästään sillä koulutuksella voisin tehdä ja vaikka esimieshommia. Mutta tieto lisää tuskaa. Kun tiedän miten valtava ero noissa opinnoissa on, ymmärrän miten eri tavalla ja eri lasein tätä työtä voi tehdä. Hyvin tai huonosti. En pystyisi yhtä hyvin perustelemaan ratkaisuja työssäni ilman opeopintoja. Tieto ja teoria vaikuttaa meidän näkemyksiin.Olen samaa mieltä, vaikka olenkin hoitaja. Koulusta tullut tietopohja ei riitä minusta mihinkään. Ehkä sille nuorelle 17-vuotiaalle riittää kun kokemusta elämästä ylipäätään on vähemmän, ei osaa silloin vaatiakaan enempää, mutta itse lapset jo kasvattaneena, ja päiväkodin vanhemman silmin nähneenä, huomaa miten paljon voisi koulutukseen lisätä asiaa.
Oman kokemuksen mukaan, sekä vanhempana että työntekijänä, työntekijän laaja-alainen osaaminen korreloi koulutuksen kanssa. Tarkoitan laaja-alaisella sitä, että ymmärtää aidosti kaikenlaisia lapsia ja miten heidän kasvua ja kehitystä parhaiten viedään eteenpäin. Erityisopettajilla on selvästi timanttisin osaaminen.
Ja hoitajankin työn tekemisessä kyllä näkyy se, onko opiskellut itse lisää sen peruskoulutuksen päälle. Kyllä sen huomaa. Ajatusmaailma, ideat, keinot, ymmärrys, lapsen havainnointi.
Eikä tämän nyt ole tarkoituksena dissata ketään. Hattua nostan aina kun joku oikeasti viitsii olla kiinnostunut alastaan ja päivittää osaamistaan (eihän se itsestään tapahdu!), eikä jumita siellä 1990-luvun teeseissä.
Mitä ovat nämä 1990-luvun teesit, joista puhut? Miten lastentarhanopettajat, joiden työsopimuksen tehtävänimike muutettiin muutama vuosi sitten varhaiskasvatuksen opettajaksi, tuolloin oli opetettu ajattelemaan ja toimimaan lapsiryhmän ja lasten kanssa? Jos oli jotain teesejä, mitä ne olivat ja mistä ne tulivat?
Mitkä ovat 2020-luvun varhaiskasvatuksen teesit? Miten ne eroavat 1990-luvun teeseistä?
Entäpä, millaisia ovatkaan 2030-, 2040- tai 2050-luvun teesit,
Se oli kielikuva. Oliko se sinulle vieras termi? Teesit, väittämät, käytänteet, "oikea oppi jota tulee noudattaa". Kyllä varmasti tiedät että ala muuttuu koko ajan, sitä mukaa kuin tietoa lapsen kehityksestä tulee enemmän.
Jos olet alalla, niin tuskin oikeasti tarvitsee kertoa, mikä kaikki on muuttunut?
Tietoa ei tule enemmän vaan aatteet vaihtuvat toisiin, jolloin todellisuutta katsotaan erilaisten lasien läpi.
Olen hieman eri mieltä. Aatteet vaihtuvat juuri siksi, että tietoa tulee lisää. Vai meinaatko, etteivät muuttuneet toimintatavat perustukaan tutkittuun tietoon? Joku vain vetää hihasta, että nyt tehdäänkin näin?
Esim saako jättää jäähylle yksin enää, pakotetaanko syömään lautanen tyhjäksi, opitaan tunnistamaan tunteita, viskareille "matikkaa" opetetaan toiminnallisuuden kautta eikä istuttamalla pöydän ääressä kynä kädessä ... jne
Tietoa on tullut enemmän esim lapsen psyykkisen kehityksen osalta.
Kaikki nuo ovat asioita joiden suhteen on argumentteja sekä puolesta että vastaan. Kasvatusalalla ns. tutkittu tieto ei ylipäätään tarkoita muuta kuin sitä, että henkilö joka on työllistynyt tutkijaksi laatii kirjoituksen jossa tietyillä argumenteilla puolustelee jotain näkemystä. Tutkijoiden keskuudessa taas on omat muotinsa joista kiinni pitämällä pääsee piireihin ja varmistaa urakehityksen.
Nuo jäähy- ja tunneasiat ovat pitkälti sidoksissa tunnekasvatuksen yleistymiseen joka on vastaavanlainen aate kuin vapaa kasvatus ennen. Syömään pakottaminen liittyy siihen, että toisten mielestä on julmaa pakottaa ja toisten mielestä taas on tärkeää että lapsen verensokeri pysyy ylhäällä eikä opeteta heittämään ruokaa pois. Matikan opettaminen taas liittyy myös osaltaan autoritäärisyysnäkemyksen muuttumiseen, missä monet pitävät istuttamista haitallisena eikä välttämättä olisi keinojakaan saada lapsia istumaan (kun ei mm. uhata jäähyllä). Toisaalta esimerkiksi Englannissa ja USA:ssa 5-vuotiaat menevät kouluun ja istuvat siellä pulpetissa kynä kädessä eikä se ole siellä ongelma.
Oliko vapaa kasvatus käytössä myös sen ajan päiväkodeissa, eli 1970-luvulla, jos se on aivan vastaava aate kuin tunnekasvatus vakassa nykyään? Vapaa kasvatus oli tuolloin vain pienen osan vanhempia käyttämä suuntaus, kun taas tunnekasvatusta pidetään nyt kautta linjan ihan joka lapselle sopivana, jopa tarpeellisena.
Tunnekasvatus perustuu psykologiaan, aika hurja heitto sinulta ettei sen alan tutkijalla tarvitse olla mitään tutkimustietoa takanaan, vaan "kirjoittelee vain näkemyksiään".
Samaten tuo matikka ja toiminnallisuus, se ei perustu auktoriteetin välttämiselle vaan siihen että on erilaisia oppijoita. (tekee, katsoo, kuuntelee)
Toiminnallisuus sopii vilkkaille lapsille, eikä tee haittaa tavallisillekaan lapsille, joten helpointa on käyttää sitä tapaa joka sopii useimmille lapsille. Kuuntelijat ja katselijat voivat oppia myös seuraamalla sitä toiminnallista tapaa.
Usan ja Englannin koulu eroaa meikäläisestä varmasti monin tavoin. Mistä vedät päätelmän, ettei siellä olisi ongelmia työrauhan kanssa?
Tunnekasvatus ei perustu psykologiaan sen suuremmassa määrin kuin muutkaan kasvatussuuntaukset. Eri tutkijat eri paikoissa esittävät vaikka minkälaisia tutkimustuloksia ja vielä suurempi on se johtopäätösten määrä mitkä joku voi vetää näistä tutkimuksista.
Usan ja Englannin kouluissa ja päiväkodeissa autoritäärisyyttä ei kavahdeta eikä siellä myöskään ole tunnekasvatusta käytössä, minkä vuoksi luokkaopetus on aivan realistinen vaihtoehto 5-vuotiaille.
Mielenkiintoista. Tosiaan monessa muussa maassa autoritäärisyyttä ei pidetä niin pahana asiana ollenkaan. Onko tämä yksi syy miksi muut maat menevät Suomen ohi esim Pisa-tuloksissa? Suomalaiset lapset ja nuoret voivat pahoin ja vanhemmat ovat väsyneitä, moni ei edes tee enää lapsia. Tehdäänkö Suomessa nyt vähiten maailmassa? Miten Suomessa on menty niin äärimmäisyyksiin tässä tunnekasvatuksessa? Näkeehän sen jo, että se ei äärimmäisyyksiin vedettynä toimi.
Pisa-tulosten huippu saavutettiin vuosituhannen vaihteessa, ja sen jälkeen alamäki on ollut jyrkkä. Ja jos mietitään esim. 90-luvun lopun kouluja ja 90-luvun alun ja 80-luvun lopun päiväkoteja missä nämä huipputulokset saavuttaneet olivat olleet, niin nehän olivat nykynäkökulmasta aivan järkyttäviä laitoksia. Boomereiden pyörittämiä, äärimmäiset autoritäärisiä ja rangaistususkoisia, tunteiden sanoitus oli täysin vieras asia, tietoja päntättiin tylsistä kirjoista, älylaitteita ei ollut ja myös kotikasvatus oli sellaista, että lähes jokaisesta sen ajan perheestä tehtäisiin nykyään lasu.
En muista tuollaista. Olen 80-luvulla syntynyt.
Siihen aikaan se oli toki ihan normaalia eikä mitenkään ihmeellistä. Mutta jos joku nykyään yrittäisi pyörittää sillä mallilla koulua tai päiväkotia, niin siihen suhtauduttaisiin ylläkuvatulla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä sosionomi- että vk-opettaja (kasv.kand) tutkinnot.
Vaikka otin AMK:ssa kaikki lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyvät kurssit, jäi teoreettinen tieto tosi ohkaiseksi. Kyllä samaa duunia pelkästään sillä koulutuksella voisin tehdä ja vaikka esimieshommia. Mutta tieto lisää tuskaa. Kun tiedän miten valtava ero noissa opinnoissa on, ymmärrän miten eri tavalla ja eri lasein tätä työtä voi tehdä. Hyvin tai huonosti. En pystyisi yhtä hyvin perustelemaan ratkaisuja työssäni ilman opeopintoja. Tieto ja teoria vaikuttaa meidän näkemyksiin.Olen samaa mieltä, vaikka olenkin hoitaja. Koulusta tullut tietopohja ei riitä minusta mihinkään. Ehkä sille nuorelle 17-vuotiaalle riittää kun kokemusta elämästä ylipäätään on vähemmän, ei osaa silloin vaatiakaan enempää, mutta itse lapset jo kasvattaneena, ja päiväkodin vanhemman silmin nähneenä, huomaa miten paljon voisi koulutukseen lisätä asiaa.
Oman kokemuksen mukaan, sekä vanhempana että työntekijänä, työntekijän laaja-alainen osaaminen korreloi koulutuksen kanssa. Tarkoitan laaja-alaisella sitä, että ymmärtää aidosti kaikenlaisia lapsia ja miten heidän kasvua ja kehitystä parhaiten viedään eteenpäin. Erityisopettajilla on selvästi timanttisin osaaminen.
Ja hoitajankin työn tekemisessä kyllä näkyy se, onko opiskellut itse lisää sen peruskoulutuksen päälle. Kyllä sen huomaa. Ajatusmaailma, ideat, keinot, ymmärrys, lapsen havainnointi.
Eikä tämän nyt ole tarkoituksena dissata ketään. Hattua nostan aina kun joku oikeasti viitsii olla kiinnostunut alastaan ja päivittää osaamistaan (eihän se itsestään tapahdu!), eikä jumita siellä 1990-luvun teeseissä.
Mitä ovat nämä 1990-luvun teesit, joista puhut? Miten lastentarhanopettajat, joiden työsopimuksen tehtävänimike muutettiin muutama vuosi sitten varhaiskasvatuksen opettajaksi, tuolloin oli opetettu ajattelemaan ja toimimaan lapsiryhmän ja lasten kanssa? Jos oli jotain teesejä, mitä ne olivat ja mistä ne tulivat?
Mitkä ovat 2020-luvun varhaiskasvatuksen teesit? Miten ne eroavat 1990-luvun teeseistä?
Entäpä, millaisia ovatkaan 2030-, 2040- tai 2050-luvun teesit,
Se oli kielikuva. Oliko se sinulle vieras termi? Teesit, väittämät, käytänteet, "oikea oppi jota tulee noudattaa". Kyllä varmasti tiedät että ala muuttuu koko ajan, sitä mukaa kuin tietoa lapsen kehityksestä tulee enemmän.
Jos olet alalla, niin tuskin oikeasti tarvitsee kertoa, mikä kaikki on muuttunut?
Tietoa ei tule enemmän vaan aatteet vaihtuvat toisiin, jolloin todellisuutta katsotaan erilaisten lasien läpi.
Olen hieman eri mieltä. Aatteet vaihtuvat juuri siksi, että tietoa tulee lisää. Vai meinaatko, etteivät muuttuneet toimintatavat perustukaan tutkittuun tietoon? Joku vain vetää hihasta, että nyt tehdäänkin näin?
Esim saako jättää jäähylle yksin enää, pakotetaanko syömään lautanen tyhjäksi, opitaan tunnistamaan tunteita, viskareille "matikkaa" opetetaan toiminnallisuuden kautta eikä istuttamalla pöydän ääressä kynä kädessä ... jne
Tietoa on tullut enemmän esim lapsen psyykkisen kehityksen osalta.
Kaikki nuo ovat asioita joiden suhteen on argumentteja sekä puolesta että vastaan. Kasvatusalalla ns. tutkittu tieto ei ylipäätään tarkoita muuta kuin sitä, että henkilö joka on työllistynyt tutkijaksi laatii kirjoituksen jossa tietyillä argumenteilla puolustelee jotain näkemystä. Tutkijoiden keskuudessa taas on omat muotinsa joista kiinni pitämällä pääsee piireihin ja varmistaa urakehityksen.
Nuo jäähy- ja tunneasiat ovat pitkälti sidoksissa tunnekasvatuksen yleistymiseen joka on vastaavanlainen aate kuin vapaa kasvatus ennen. Syömään pakottaminen liittyy siihen, että toisten mielestä on julmaa pakottaa ja toisten mielestä taas on tärkeää että lapsen verensokeri pysyy ylhäällä eikä opeteta heittämään ruokaa pois. Matikan opettaminen taas liittyy myös osaltaan autoritäärisyysnäkemyksen muuttumiseen, missä monet pitävät istuttamista haitallisena eikä välttämättä olisi keinojakaan saada lapsia istumaan (kun ei mm. uhata jäähyllä). Toisaalta esimerkiksi Englannissa ja USA:ssa 5-vuotiaat menevät kouluun ja istuvat siellä pulpetissa kynä kädessä eikä se ole siellä ongelma.
Oliko vapaa kasvatus käytössä myös sen ajan päiväkodeissa, eli 1970-luvulla, jos se on aivan vastaava aate kuin tunnekasvatus vakassa nykyään? Vapaa kasvatus oli tuolloin vain pienen osan vanhempia käyttämä suuntaus, kun taas tunnekasvatusta pidetään nyt kautta linjan ihan joka lapselle sopivana, jopa tarpeellisena.
Tunnekasvatus perustuu psykologiaan, aika hurja heitto sinulta ettei sen alan tutkijalla tarvitse olla mitään tutkimustietoa takanaan, vaan "kirjoittelee vain näkemyksiään".
Samaten tuo matikka ja toiminnallisuus, se ei perustu auktoriteetin välttämiselle vaan siihen että on erilaisia oppijoita. (tekee, katsoo, kuuntelee)
Toiminnallisuus sopii vilkkaille lapsille, eikä tee haittaa tavallisillekaan lapsille, joten helpointa on käyttää sitä tapaa joka sopii useimmille lapsille. Kuuntelijat ja katselijat voivat oppia myös seuraamalla sitä toiminnallista tapaa.
Usan ja Englannin koulu eroaa meikäläisestä varmasti monin tavoin. Mistä vedät päätelmän, ettei siellä olisi ongelmia työrauhan kanssa?
Tunnekasvatus ei perustu psykologiaan sen suuremmassa määrin kuin muutkaan kasvatussuuntaukset. Eri tutkijat eri paikoissa esittävät vaikka minkälaisia tutkimustuloksia ja vielä suurempi on se johtopäätösten määrä mitkä joku voi vetää näistä tutkimuksista.
Usan ja Englannin kouluissa ja päiväkodeissa autoritäärisyyttä ei kavahdeta eikä siellä myöskään ole tunnekasvatusta käytössä, minkä vuoksi luokkaopetus on aivan realistinen vaihtoehto 5-vuotiaille.
Mielenkiintoista. Tosiaan monessa muussa maassa autoritäärisyyttä ei pidetä niin pahana asiana ollenkaan. Onko tämä yksi syy miksi muut maat menevät Suomen ohi esim Pisa-tuloksissa? Suomalaiset lapset ja nuoret voivat pahoin ja vanhemmat ovat väsyneitä, moni ei edes tee enää lapsia. Tehdäänkö Suomessa nyt vähiten maailmassa? Miten Suomessa on menty niin äärimmäisyyksiin tässä tunnekasvatuksessa? Näkeehän sen jo, että se ei äärimmäisyyksiin vedettynä toimi.
Pisa-tulosten huippu saavutettiin vuosituhannen vaihteessa, ja sen jälkeen alamäki on ollut jyrkkä. Ja jos mietitään esim. 90-luvun lopun kouluja ja 90-luvun alun ja 80-luvun lopun päiväkoteja missä nämä huipputulokset saavuttaneet olivat olleet, niin nehän olivat nykynäkökulmasta aivan järkyttäviä laitoksia. Boomereiden pyörittämiä, äärimmäiset autoritäärisiä ja rangaistususkoisia, tunteiden sanoitus oli täysin vieras asia, tietoja päntättiin tylsistä kirjoista, älylaitteita ei ollut ja myös kotikasvatus oli sellaista, että lähes jokaisesta sen ajan perheestä tehtäisiin nykyään lasu.
En muista tuollaista. Olen 80-luvulla syntynyt.
Minä muistan! Minä ja sisarukseni synnyttiin kaikki 60-ja 70-lukujen vaihteessa. Osa aloitti kansakoulussa, osa peruskoulussa. Kun ne vanhat kansakoulun ajan opettajat oli viimeistä myöten eläköityneet, alkoi koulujen huonontunut laatu näkyä lapsissa ja nuorissa.
Kouluissa oli ennen arvosana käytöksestä ja huolellisuudesta. Ne piti olla kaikilla lähtökohtaisesti 10.
No, ei ole enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä istuttamisesta on kyllä tehty yksi iso mörkö. Oli hetken aikaa töissä päiväkodissa jossa lapsia ei saanut istuttaa. Siellä oli luovuttu kaikista yhteisistä aamupiireistä, koska ne ovat vanhanaikaisia.
Kummasti ne lapset jaksoivat istua 20 vuotta sitten. Aina mukaan on mahtunut riehujia, mutta silloin lapset jaksoivat kuunnella kokonaisen kirjan. Nykyään eivät jaksa keskittyä edes lyhyeen satuun, koska se on tylsää.
ja kyllä tiedän, että lapset oppivat leikin kautta. Siinä istumisessa ja sadun kuuntelussa ei silti mielestäni ole mitään pahaa ja ainaki ennen oltiin sitä mieltä, että lapsille tulee lukea ääneen. Tukee lapsen kielenkehitystä ja lukemaan oppimista. En tiedä onko tämäkin muuttunut, kun enää alalla ole.
Joo, no. Lapsilla tulee väkisinkin isossa ryhmässä paljon odottelua, eikä ole välttämättä mitään tekemistä siihen odotteluun (ei ehkä aikuisiakaan) joten he kyllä istuvat päivän aikana joka tapauksessa paljon, vaikka ei aamupiirejä olisikaan. Istutaan ja odotetaan (vaatteet päällä) että saa mennä ulos. Odotetaan että saa mennä sisälle omiin tiloihin (jos siellä joku siivous kesken). Istutaan odottamassa että kaikki on paikalla ja aloitetaan ruokailukuviot. Jonotetaan vessaan. Odotetaan ja istutaan.
Sitä on yllättävän paljon päivän aikana! On minusta ihan virkistävää, jos ainakin yksi istuttaminen eli aamupiiri jää pois. Voihan sen päivän aloituksen tehdä ehkä jotenkin liikunnallisestikin?
Itse taas ajattelin aamupiiristä niin, että se oli hyvä hetki jokaisen halukkaan kertoa aamun ajatuksensa ja minulla työntekijänä kertoa lapsille päivän ohjelma. Siinä pystyi ottamaan puheeksi huolet, kiusaamistilanteet tai mitä ikinä olikaan sattunut. Varsinkin viikonlopun jälkeen lapsilla oli kovasti asiaa ja aamupiiri hyvä hetki huomioida joka ikinen lapsi. Ei siinä edes istuttu koko aikaa. Välillä tehtiin aamujumppa.
Nämä odotustilanteet joita sinä kuvasit, toteutin itse eri tavalla. Kukaan ei odottanut penkillä että milloin saa mennä ulos. Lapset leikkivät niissä hetkissä peiliä ulkona niin, että kasvattajalla oli heihin näköyhteys. Jonotustilanteissa pelattiin ties mitä arvuutteluleikkejä. Ruokailuhetkissä ei nyt kovin kauaa tarvitse odottaa. Siitäkään ei lapsille ole mielestäni mitään haittaa, että joskus vaan odotellaan. Ei se lapsi siitä mene rikki.
Toki ymmärrän sen, että lapset istuvat nykyään ihan liikaa padin tai pelikonsolin edessä ja liikuntaa olisi hyvä lisätä. Valitettavasti sen huomaa sitten siinä, että lapset eivät jaksa kuunnella edes sitä satua. Heidän on vaikeaa keskittyä istumiseen ja kuuntelemiseen, mutta se olisi pirun tärkeä taito oppia koulua varten. Nyt en sitten puhu mistään taaperoista vaan vanhemmista lapsista.
Eihän se ole joskus, vaan joka ikinen päivä rutiinisti noissa samoissa kohdissa odottelut toistuu ihan joka päivä.
Ok jos voi laittaa lapset ulos keskenään pelkän näköyhteyden varassa, mutta aina ei ryhmä ole niin ... toimiva, että voi luottaa heidän pysyvän näköyhteydessä. Isompiako? Niin että sisällä olijat pukevat itsenäisesti joka vaiheen ja aikuinen voi oikeasti seurata mitä ulkona tapahtuu?
Itse en ole ollut ainoassakaan paikassa, jossa pienet lapset olisi laitettu ulos ilman aikuista mukana. En tiedä uskaltaisinko itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä sosionomi- että vk-opettaja (kasv.kand) tutkinnot.
Vaikka otin AMK:ssa kaikki lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyvät kurssit, jäi teoreettinen tieto tosi ohkaiseksi. Kyllä samaa duunia pelkästään sillä koulutuksella voisin tehdä ja vaikka esimieshommia. Mutta tieto lisää tuskaa. Kun tiedän miten valtava ero noissa opinnoissa on, ymmärrän miten eri tavalla ja eri lasein tätä työtä voi tehdä. Hyvin tai huonosti. En pystyisi yhtä hyvin perustelemaan ratkaisuja työssäni ilman opeopintoja. Tieto ja teoria vaikuttaa meidän näkemyksiin.Olen samaa mieltä, vaikka olenkin hoitaja. Koulusta tullut tietopohja ei riitä minusta mihinkään. Ehkä sille nuorelle 17-vuotiaalle riittää kun kokemusta elämästä ylipäätään on vähemmän, ei osaa silloin vaatiakaan enempää, mutta itse lapset jo kasvattaneena, ja päiväkodin vanhemman silmin nähneenä, huomaa miten paljon voisi koulutukseen lisätä asiaa.
Oman kokemuksen mukaan, sekä vanhempana että työntekijänä, työntekijän laaja-alainen osaaminen korreloi koulutuksen kanssa. Tarkoitan laaja-alaisella sitä, että ymmärtää aidosti kaikenlaisia lapsia ja miten heidän kasvua ja kehitystä parhaiten viedään eteenpäin. Erityisopettajilla on selvästi timanttisin osaaminen.
Ja hoitajankin työn tekemisessä kyllä näkyy se, onko opiskellut itse lisää sen peruskoulutuksen päälle. Kyllä sen huomaa. Ajatusmaailma, ideat, keinot, ymmärrys, lapsen havainnointi.
Eikä tämän nyt ole tarkoituksena dissata ketään. Hattua nostan aina kun joku oikeasti viitsii olla kiinnostunut alastaan ja päivittää osaamistaan (eihän se itsestään tapahdu!), eikä jumita siellä 1990-luvun teeseissä.
Mitä ovat nämä 1990-luvun teesit, joista puhut? Miten lastentarhanopettajat, joiden työsopimuksen tehtävänimike muutettiin muutama vuosi sitten varhaiskasvatuksen opettajaksi, tuolloin oli opetettu ajattelemaan ja toimimaan lapsiryhmän ja lasten kanssa? Jos oli jotain teesejä, mitä ne olivat ja mistä ne tulivat?
Mitkä ovat 2020-luvun varhaiskasvatuksen teesit? Miten ne eroavat 1990-luvun teeseistä?
Entäpä, millaisia ovatkaan 2030-, 2040- tai 2050-luvun teesit,
Se oli kielikuva. Oliko se sinulle vieras termi? Teesit, väittämät, käytänteet, "oikea oppi jota tulee noudattaa". Kyllä varmasti tiedät että ala muuttuu koko ajan, sitä mukaa kuin tietoa lapsen kehityksestä tulee enemmän.
Jos olet alalla, niin tuskin oikeasti tarvitsee kertoa, mikä kaikki on muuttunut?
Tietoa ei tule enemmän vaan aatteet vaihtuvat toisiin, jolloin todellisuutta katsotaan erilaisten lasien läpi.
Olen hieman eri mieltä. Aatteet vaihtuvat juuri siksi, että tietoa tulee lisää. Vai meinaatko, etteivät muuttuneet toimintatavat perustukaan tutkittuun tietoon? Joku vain vetää hihasta, että nyt tehdäänkin näin?
Esim saako jättää jäähylle yksin enää, pakotetaanko syömään lautanen tyhjäksi, opitaan tunnistamaan tunteita, viskareille "matikkaa" opetetaan toiminnallisuuden kautta eikä istuttamalla pöydän ääressä kynä kädessä ... jne
Tietoa on tullut enemmän esim lapsen psyykkisen kehityksen osalta.
Kaikki nuo ovat asioita joiden suhteen on argumentteja sekä puolesta että vastaan. Kasvatusalalla ns. tutkittu tieto ei ylipäätään tarkoita muuta kuin sitä, että henkilö joka on työllistynyt tutkijaksi laatii kirjoituksen jossa tietyillä argumenteilla puolustelee jotain näkemystä. Tutkijoiden keskuudessa taas on omat muotinsa joista kiinni pitämällä pääsee piireihin ja varmistaa urakehityksen.
Nuo jäähy- ja tunneasiat ovat pitkälti sidoksissa tunnekasvatuksen yleistymiseen joka on vastaavanlainen aate kuin vapaa kasvatus ennen. Syömään pakottaminen liittyy siihen, että toisten mielestä on julmaa pakottaa ja toisten mielestä taas on tärkeää että lapsen verensokeri pysyy ylhäällä eikä opeteta heittämään ruokaa pois. Matikan opettaminen taas liittyy myös osaltaan autoritäärisyysnäkemyksen muuttumiseen, missä monet pitävät istuttamista haitallisena eikä välttämättä olisi keinojakaan saada lapsia istumaan (kun ei mm. uhata jäähyllä). Toisaalta esimerkiksi Englannissa ja USA:ssa 5-vuotiaat menevät kouluun ja istuvat siellä pulpetissa kynä kädessä eikä se ole siellä ongelma.
Oliko vapaa kasvatus käytössä myös sen ajan päiväkodeissa, eli 1970-luvulla, jos se on aivan vastaava aate kuin tunnekasvatus vakassa nykyään? Vapaa kasvatus oli tuolloin vain pienen osan vanhempia käyttämä suuntaus, kun taas tunnekasvatusta pidetään nyt kautta linjan ihan joka lapselle sopivana, jopa tarpeellisena.
Tunnekasvatus perustuu psykologiaan, aika hurja heitto sinulta ettei sen alan tutkijalla tarvitse olla mitään tutkimustietoa takanaan, vaan "kirjoittelee vain näkemyksiään".
Samaten tuo matikka ja toiminnallisuus, se ei perustu auktoriteetin välttämiselle vaan siihen että on erilaisia oppijoita. (tekee, katsoo, kuuntelee)
Toiminnallisuus sopii vilkkaille lapsille, eikä tee haittaa tavallisillekaan lapsille, joten helpointa on käyttää sitä tapaa joka sopii useimmille lapsille. Kuuntelijat ja katselijat voivat oppia myös seuraamalla sitä toiminnallista tapaa.
Usan ja Englannin koulu eroaa meikäläisestä varmasti monin tavoin. Mistä vedät päätelmän, ettei siellä olisi ongelmia työrauhan kanssa?
Tunnekasvatus ei perustu psykologiaan sen suuremmassa määrin kuin muutkaan kasvatussuuntaukset. Eri tutkijat eri paikoissa esittävät vaikka minkälaisia tutkimustuloksia ja vielä suurempi on se johtopäätösten määrä mitkä joku voi vetää näistä tutkimuksista.
Usan ja Englannin kouluissa ja päiväkodeissa autoritäärisyyttä ei kavahdeta eikä siellä myöskään ole tunnekasvatusta käytössä, minkä vuoksi luokkaopetus on aivan realistinen vaihtoehto 5-vuotiaille.
USAssa annetaan adhd-lääkkeitä paljon useammin kuin meillä, ja paljon nuoremmille kuin meillä. Ehkä siinä yksi syy, miksi siellä "luokkaopetus on aivan realistinen vaihtoehto". Erityisiä ei kauan katsella, vaan heidät lääkitään ryhmään sopiviksi.
Lääkitsemiseen ei siellä suhtauduta ollenkaan niin nuivasti kuin meillä. Ei muidenkaan lääkkeiden kohdalla. Ibuprofeenia saa isossa tölkissä ihan ruokakaupasta jne. Leikkauksen jälkeen tyrkätään heti opioideja kouraan, Suomessa taas samasta vaivasta sanotaan että yksi burana jos sattuu jne.
Toimintakulttuuri on ihan erilainen, siellä medikalisoitumista ei pidetä pahana.
Ja toinen ero, USA:ssa ja Englannissa lapsia saa kurittaa fyysisesti. Spanking tai smacking on millä kasvatetaan monen mielestä kunnon kansalaisia. Vanhemmat (osa, tuskin kaikki) ovat tosiaan autoritäärisiä, mutta en nyt sanoisi että se on automaattisesti hyvä asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan muuten huomannut samaa, että nämä kotona olevat vanhemmat ovat usein kaikkein vaativimpia? Töissä käyvät ovat pääsääntöisesti vaan kiitollisia, siitä että joku hoitaa heidän lastaan työpäivän ajan, mutta sitten nämä mammalomalaiset ja elämäntapatyöttömät jne, jotka hyvin voisivat hoitaa lapsensa itsekin, mutta eivät halua, vaan tuovat lapsen/lapset aina samaan aikaan (aina jo aamupalalle) ja hakevat tasan viimeisellä minuutilla ja sitten haluavat vielä tarkan raportin päivästä, esittävät tyytymättömyyttään jos joku ei ole mennyt ihan toiveiden mukaan tai pistävät vielä päiväkodin syyksi sen, että lapsi oireilee tavalla tai toisella. Saattavat ehdottaa tekemistä lasten kanssa, joka tietty tavallaan ihan ok, mutta kun itse voisivat ihan hyvin tehdä näitä asioita lapsen kanssa.
Kaipaavat aikuista juttuseuraa eikä ole kiire.
Etsisivät sitä muualta.
Heille on kerrottu että päiväkoti toivoo yhteistyötä, ideoita ja kommunikaatiota. Lapset myös joskus pyytävät vanhempiaan sanomaan jotain päikyn väelle.
Ne se on hieman eri asia kuin vanhempien oma itsekäs tarve juttuseuralle! Se, että heillä ei ole kiire, ei tarkoita etteikö hoitajalla olisi kiire esim kotiin hakemaan omaa lastaan päivähoidosta.
Ja jos tällä vanhemmalla on kerta kaikki maailman aika ja haluaa kuulla yksityiskohtaisesti kaiken mitä lapsen kanssa on päivän aikana tehty, niin miksi ei tule ajoissa, vaan aina viimeisellä minuutilla? Itsekkyyden huippu sanon minä!
Vierailija kirjoitti:
Näittekö tämän ketjun, jossa koetaan, että päiväkotien tehtävä on "antaa miellyttävää 'palautetta' vanhemmille" heidän lapsestaan, kun lapsi haetaan päiväkodista kotiin?
https://www.vauva.fi/keskustelu/5289362/paivakodista-tulee-vain-negatii…
Vaarallinen kehityssuunta, jos nuoret vanhemmat todellakin alkavat nähdä kaiken ensisijassa oman itsensä kautta, miltä heistä tuntuu ja mitä he nyt jaksavat. Että päiväkodeissa kasvattajien tulisi käyttäytyä niin, että vanhemmalle tulee hyvä mieli.
Syntyy kuva, etteivät tuollaiset vanhemmat ole kasvaneet oikein aikuisiksi, ettei henkisesti ole valmis hyväksymään, että lapsi on oma yksilönsä ja päiväkodissa henkilöstö keskittyy vain ja ainoastaan niihin lapsiin, lasten kasvattamiseen, lasten hoitamiseen, lasten oppimisen edistämiseen, lasten käytöksen arviointiin ja ohjaamiseen.
Eihän päivän kuulumisia kerrota "vanhemman mieliksi" vaan siksi, että julkiseen varhaiskasvatuslaitokseen lapsensa kasvatettavaksi ja opetettavaksi tuoneen vanhemman tulee tietää, miten kasvatus sujuu ja miten lapsi toimii tällä hetkellä, mitä taitoja harjoittelee. Jos lapsi ei osaa jotain, mitä iän puolesta ryhmätoiminnassa tulisi jo osata, pitää se tietysti kertoa, että voivat kotona harjoitella sinnikkäästi samaa asiaa.
On kyllä koettu ja olen saanut vihat niskoilleni kun olen mm. kertonut huoleni lapsen kehitykseen liittyen. Vanhemmat vaan keskittyivät siihen kuinka HEISTÄ tuntuu niin kamalalle
ja raskaalle kun kerron heille tällaisen asian.
Olen huomannut myös sen että osa vanhemmista ei myöskään halua kuulla mitään negatiivista hoitopäivästä, vain ja ainoastaan mukavia asioita, kuinka lapsella ollut tosi mukavaa hoidossa ollut, eivät esim sitä että lapsi ollut itkuinen ja ikävöinyt kovasti kotona olevaa vanhempaa. Se ei ole mukavaa VANHEMMAN mielestä kuulla sellaista.
Olen kysynyt joskus vanhemmilta, että koska lapset sitten menevät illalla nukkumaan kun ei iltaisin meinaa uni tulla. (Johtuen siis päikyn päiväunista). Niin vastaus on ollut, että noin 19-19.30.. Että päiväunien takia voi se nukkumaanmeno venyä jopa klo20. Tähän en viitsi edes kommentoida enää.
Olen tosiaan miettinyt, että koska niiden lasten kanssa sitten ollaan jos siellä päiväkodissa ollaan 16.30-17 asti? Syödäänkö se iltapala sitten heti kun päästään kotia?