Lue keskustelun säännöt.
Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi
10.10.2021 |
Iltalehden artikkelissa kerrotaan, että "Varhaiskasvatuksen kertomuksia" -niminen tili löytyy Instagrammista. Sen ylläpitäjillä on kertomansa mukaan yhteenlaskettuna 26 vuotta työkokemusta varhaiskasvatuksesta ja yli 60 päiväkodista.
He ovat varhaiskasvatuksen opettajia ja hoitajia.
Ylläpitäjät ovat julkaisseet tilillään nyt noin 300 samaansa viestiä ja tilillä on noin 6200 seuraajaa.
Kaikki ovat pettyneitä alaan.
LÄHDE https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/1e692fb2-6000-405b-87cc-92f6…
Kommentit (19692)
Ollaan molemmat vaimon kanssa varhaiskasvatusta alalla.
Pyrkimyksenä on nyt viikonlopun aikana saada ensimmäinen yhteinen lapsi alulle.
Odotan innokkaasti hetkeä, jolloin pääsen nussimaan paljaalla kusiletkun .
M33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä sosionomi- että vk-opettaja (kasv.kand) tutkinnot.
Vaikka otin AMK:ssa kaikki lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyvät kurssit, jäi teoreettinen tieto tosi ohkaiseksi. Kyllä samaa duunia pelkästään sillä koulutuksella voisin tehdä ja vaikka esimieshommia. Mutta tieto lisää tuskaa. Kun tiedän miten valtava ero noissa opinnoissa on, ymmärrän miten eri tavalla ja eri lasein tätä työtä voi tehdä. Hyvin tai huonosti. En pystyisi yhtä hyvin perustelemaan ratkaisuja työssäni ilman opeopintoja. Tieto ja teoria vaikuttaa meidän näkemyksiin.Olen samaa mieltä, vaikka olenkin hoitaja. Koulusta tullut tietopohja ei riitä minusta mihinkään. Ehkä sille nuorelle 17-vuotiaalle riittää kun kokemusta elämästä ylipäätään on vähemmän, ei osaa silloin vaatiakaan enempää, mutta itse lapset jo kasvattaneena, ja päiväkodin vanhemman silmin nähneenä, huomaa miten paljon voisi koulutukseen lisätä asiaa.
Oman kokemuksen mukaan, sekä vanhempana että työntekijänä, työntekijän laaja-alainen osaaminen korreloi koulutuksen kanssa. Tarkoitan laaja-alaisella sitä, että ymmärtää aidosti kaikenlaisia lapsia ja miten heidän kasvua ja kehitystä parhaiten viedään eteenpäin. Erityisopettajilla on selvästi timanttisin osaaminen.
Ja hoitajankin työn tekemisessä kyllä näkyy se, onko opiskellut itse lisää sen peruskoulutuksen päälle. Kyllä sen huomaa. Ajatusmaailma, ideat, keinot, ymmärrys, lapsen havainnointi.
Eikä tämän nyt ole tarkoituksena dissata ketään. Hattua nostan aina kun joku oikeasti viitsii olla kiinnostunut alastaan ja päivittää osaamistaan (eihän se itsestään tapahdu!), eikä jumita siellä 1990-luvun teeseissä.
Mitä ovat nämä 1990-luvun teesit, joista puhut? Miten lastentarhanopettajat, joiden työsopimuksen tehtävänimike muutettiin muutama vuosi sitten varhaiskasvatuksen opettajaksi, tuolloin oli opetettu ajattelemaan ja toimimaan lapsiryhmän ja lasten kanssa? Jos oli jotain teesejä, mitä ne olivat ja mistä ne tulivat?
Mitkä ovat 2020-luvun varhaiskasvatuksen teesit? Miten ne eroavat 1990-luvun teeseistä?
Entäpä, millaisia ovatkaan 2030-, 2040- tai 2050-luvun teesit,
Se oli kielikuva. Oliko se sinulle vieras termi? Teesit, väittämät, käytänteet, "oikea oppi jota tulee noudattaa". Kyllä varmasti tiedät että ala muuttuu koko ajan, sitä mukaa kuin tietoa lapsen kehityksestä tulee enemmän.
Jos olet alalla, niin tuskin oikeasti tarvitsee kertoa, mikä kaikki on muuttunut?
Tietoa ei tule enemmän vaan aatteet vaihtuvat toisiin, jolloin todellisuutta katsotaan erilaisten lasien läpi.
Olen hieman eri mieltä. Aatteet vaihtuvat juuri siksi, että tietoa tulee lisää. Vai meinaatko, etteivät muuttuneet toimintatavat perustukaan tutkittuun tietoon? Joku vain vetää hihasta, että nyt tehdäänkin näin?
Esim saako jättää jäähylle yksin enää, pakotetaanko syömään lautanen tyhjäksi, opitaan tunnistamaan tunteita, viskareille "matikkaa" opetetaan toiminnallisuuden kautta eikä istuttamalla pöydän ääressä kynä kädessä ... jne
Tietoa on tullut enemmän esim lapsen psyykkisen kehityksen osalta.
Kaikki nuo ovat asioita joiden suhteen on argumentteja sekä puolesta että vastaan. Kasvatusalalla ns. tutkittu tieto ei ylipäätään tarkoita muuta kuin sitä, että henkilö joka on työllistynyt tutkijaksi laatii kirjoituksen jossa tietyillä argumenteilla puolustelee jotain näkemystä. Tutkijoiden keskuudessa taas on omat muotinsa joista kiinni pitämällä pääsee piireihin ja varmistaa urakehityksen.
Nuo jäähy- ja tunneasiat ovat pitkälti sidoksissa tunnekasvatuksen yleistymiseen joka on vastaavanlainen aate kuin vapaa kasvatus ennen. Syömään pakottaminen liittyy siihen, että toisten mielestä on julmaa pakottaa ja toisten mielestä taas on tärkeää että lapsen verensokeri pysyy ylhäällä eikä opeteta heittämään ruokaa pois. Matikan opettaminen taas liittyy myös osaltaan autoritäärisyysnäkemyksen muuttumiseen, missä monet pitävät istuttamista haitallisena eikä välttämättä olisi keinojakaan saada lapsia istumaan (kun ei mm. uhata jäähyllä). Toisaalta esimerkiksi Englannissa ja USA:ssa 5-vuotiaat menevät kouluun ja istuvat siellä pulpetissa kynä kädessä eikä se ole siellä ongelma.
Oliko vapaa kasvatus käytössä myös sen ajan päiväkodeissa, eli 1970-luvulla, jos se on aivan vastaava aate kuin tunnekasvatus vakassa nykyään? Vapaa kasvatus oli tuolloin vain pienen osan vanhempia käyttämä suuntaus, kun taas tunnekasvatusta pidetään nyt kautta linjan ihan joka lapselle sopivana, jopa tarpeellisena.
Tunnekasvatus perustuu psykologiaan, aika hurja heitto sinulta ettei sen alan tutkijalla tarvitse olla mitään tutkimustietoa takanaan, vaan "kirjoittelee vain näkemyksiään".
Samaten tuo matikka ja toiminnallisuus, se ei perustu auktoriteetin välttämiselle vaan siihen että on erilaisia oppijoita. (tekee, katsoo, kuuntelee)
Toiminnallisuus sopii vilkkaille lapsille, eikä tee haittaa tavallisillekaan lapsille, joten helpointa on käyttää sitä tapaa joka sopii useimmille lapsille. Kuuntelijat ja katselijat voivat oppia myös seuraamalla sitä toiminnallista tapaa.
Usan ja Englannin koulu eroaa meikäläisestä varmasti monin tavoin. Mistä vedät päätelmän, ettei siellä olisi ongelmia työrauhan kanssa?
Tunnekasvatus ei perustu psykologiaan sen suuremmassa määrin kuin muutkaan kasvatussuuntaukset. Eri tutkijat eri paikoissa esittävät vaikka minkälaisia tutkimustuloksia ja vielä suurempi on se johtopäätösten määrä mitkä joku voi vetää näistä tutkimuksista.
Usan ja Englannin kouluissa ja päiväkodeissa autoritäärisyyttä ei kavahdeta eikä siellä myöskään ole tunnekasvatusta käytössä, minkä vuoksi luokkaopetus on aivan realistinen vaihtoehto 5-vuotiaille.
USAssa annetaan adhd-lääkkeitä paljon useammin kuin meillä, ja paljon nuoremmille kuin meillä. Ehkä siinä yksi syy, miksi siellä "luokkaopetus on aivan realistinen vaihtoehto". Erityisiä ei kauan katsella, vaan heidät lääkitään ryhmään sopiviksi.
Lääkitsemiseen ei siellä suhtauduta ollenkaan niin nuivasti kuin meillä. Ei muidenkaan lääkkeiden kohdalla. Ibuprofeenia saa isossa tölkissä ihan ruokakaupasta jne. Leikkauksen jälkeen tyrkätään heti opioideja kouraan, Suomessa taas samasta vaivasta sanotaan että yksi burana jos sattuu jne.
Toimintakulttuuri on ihan erilainen, siellä medikalisoitumista ei pidetä pahana.
Ja toinen ero, USA:ssa ja Englannissa lapsia saa kurittaa fyysisesti. Spanking tai smacking on millä kasvatetaan monen mielestä kunnon kansalaisia. Vanhemmat (osa, tuskin kaikki) ovat tosiaan autoritäärisiä, mutta en nyt sanoisi että se on automaattisesti hyvä asia.
Niin siellä tosiaan tehdään kaikkea pöyristyttävää koska ei noudateta suomalaisia kasvatussuosituksia. Ihan niin kuin Suomessakin oli entisaikaan kaikenlaisia järkyttäviä käytäntöjä lastenkasvatuksessa joista lapset saivat pahat traumat.
Onneksi noista huonoista käytännöistä on sittemmin Suomessa luovuttu, ja täällä onkin maailman parhaiten voivat lapset kiitos maailman parhaiden kasvatuskäytäntöjen jotka pohjautuvat tieteellisiin tutkimuksiin toisin kuin ulkomainen kasvatus.
Tän kannattais mennä Seuren sijaiseksi katsomaan tätä loistavaa kasvatusta😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Näittekö tämän ketjun, jossa koetaan, että päiväkotien tehtävä on "antaa miellyttävää 'palautetta' vanhemmille" heidän lapsestaan, kun lapsi haetaan päiväkodista kotiin?
https://www.vauva.fi/keskustelu/5289362/paivakodista-tulee-vain-negatii…
Vaarallinen kehityssuunta, jos nuoret vanhemmat todellakin alkavat nähdä kaiken ensisijassa oman itsensä kautta, miltä heistä tuntuu ja mitä he nyt jaksavat. Että päiväkodeissa kasvattajien tulisi käyttäytyä niin, että vanhemmalle tulee hyvä mieli.
Syntyy kuva, etteivät tuollaiset vanhemmat ole kasvaneet oikein aikuisiksi, ettei henkisesti ole valmis hyväksymään, että lapsi on oma yksilönsä ja päiväkodissa henkilöstö keskittyy vain ja ainoastaan niihin lapsiin, lasten kasvattamiseen, lasten hoitamiseen, lasten oppimisen edistämiseen, lasten käytöksen arviointiin ja ohjaamiseen.
Eihän päivän kuulumisia kerrota "vanhemman mieliksi" vaan siksi, että julkiseen varhaiskasvatuslaitokseen lapsensa kasvatettavaksi ja opetettavaksi tuoneen vanhemman tulee tietää, miten kasvatus sujuu ja miten lapsi toimii tällä hetkellä, mitä taitoja harjoittelee. Jos lapsi ei osaa jotain, mitä iän puolesta ryhmätoiminnassa tulisi jo osata, pitää se tietysti kertoa, että voivat kotona harjoitella sinnikkäästi samaa asiaa.
Nämä aikuiset eivät kestä pettymystä tai pahaa mieltä itse, joten miten voisivat opettaa lapsiaan sietämään pettymyksiä? Eivät oikeasti mitenkään. Ja mielenterveysongelmia on enemmän kuin koskaan
" Ollaan molemmat vaimon kanssa varhaiskasvatusta alalla.
Pyrkimyksenä on nyt viikonlopun aikana saada ensimmäinen yhteinen lapsi alulle.
Odotan innokkaasti hetkeä, jolloin pääsen nussimaan paljaalla kusiletkun .
M33[/quote]
Taidatte molemmat olla siellä ihan pkjohtajahommissa, oletan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä sosionomi- että vk-opettaja (kasv.kand) tutkinnot.
Vaikka otin AMK:ssa kaikki lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyvät kurssit, jäi teoreettinen tieto tosi ohkaiseksi. Kyllä samaa duunia pelkästään sillä koulutuksella voisin tehdä ja vaikka esimieshommia. Mutta tieto lisää tuskaa. Kun tiedän miten valtava ero noissa opinnoissa on, ymmärrän miten eri tavalla ja eri lasein tätä työtä voi tehdä. Hyvin tai huonosti. En pystyisi yhtä hyvin perustelemaan ratkaisuja työssäni ilman opeopintoja. Tieto ja teoria vaikuttaa meidän näkemyksiin.Olen samaa mieltä, vaikka olenkin hoitaja. Koulusta tullut tietopohja ei riitä minusta mihinkään. Ehkä sille nuorelle 17-vuotiaalle riittää kun kokemusta elämästä ylipäätään on vähemmän, ei osaa silloin vaatiakaan enempää, mutta itse lapset jo kasvattaneena, ja päiväkodin vanhemman silmin nähneenä, huomaa miten paljon voisi koulutukseen lisätä asiaa.
Oman kokemuksen mukaan, sekä vanhempana että työntekijänä, työntekijän laaja-alainen osaaminen korreloi koulutuksen kanssa. Tarkoitan laaja-alaisella sitä, että ymmärtää aidosti kaikenlaisia lapsia ja miten heidän kasvua ja kehitystä parhaiten viedään eteenpäin. Erityisopettajilla on selvästi timanttisin osaaminen.
Ja hoitajankin työn tekemisessä kyllä näkyy se, onko opiskellut itse lisää sen peruskoulutuksen päälle. Kyllä sen huomaa. Ajatusmaailma, ideat, keinot, ymmärrys, lapsen havainnointi.
Eikä tämän nyt ole tarkoituksena dissata ketään. Hattua nostan aina kun joku oikeasti viitsii olla kiinnostunut alastaan ja päivittää osaamistaan (eihän se itsestään tapahdu!), eikä jumita siellä 1990-luvun teeseissä.
Mitä ovat nämä 1990-luvun teesit, joista puhut? Miten lastentarhanopettajat, joiden työsopimuksen tehtävänimike muutettiin muutama vuosi sitten varhaiskasvatuksen opettajaksi, tuolloin oli opetettu ajattelemaan ja toimimaan lapsiryhmän ja lasten kanssa? Jos oli jotain teesejä, mitä ne olivat ja mistä ne tulivat?
Mitkä ovat 2020-luvun varhaiskasvatuksen teesit? Miten ne eroavat 1990-luvun teeseistä?
Entäpä, millaisia ovatkaan 2030-, 2040- tai 2050-luvun teesit,
Se oli kielikuva. Oliko se sinulle vieras termi? Teesit, väittämät, käytänteet, "oikea oppi jota tulee noudattaa". Kyllä varmasti tiedät että ala muuttuu koko ajan, sitä mukaa kuin tietoa lapsen kehityksestä tulee enemmän.
Jos olet alalla, niin tuskin oikeasti tarvitsee kertoa, mikä kaikki on muuttunut?
Tietoa ei tule enemmän vaan aatteet vaihtuvat toisiin, jolloin todellisuutta katsotaan erilaisten lasien läpi.
Olen hieman eri mieltä. Aatteet vaihtuvat juuri siksi, että tietoa tulee lisää. Vai meinaatko, etteivät muuttuneet toimintatavat perustukaan tutkittuun tietoon? Joku vain vetää hihasta, että nyt tehdäänkin näin?
Esim saako jättää jäähylle yksin enää, pakotetaanko syömään lautanen tyhjäksi, opitaan tunnistamaan tunteita, viskareille "matikkaa" opetetaan toiminnallisuuden kautta eikä istuttamalla pöydän ääressä kynä kädessä ... jne
Tietoa on tullut enemmän esim lapsen psyykkisen kehityksen osalta.
Kaikki nuo ovat asioita joiden suhteen on argumentteja sekä puolesta että vastaan. Kasvatusalalla ns. tutkittu tieto ei ylipäätään tarkoita muuta kuin sitä, että henkilö joka on työllistynyt tutkijaksi laatii kirjoituksen jossa tietyillä argumenteilla puolustelee jotain näkemystä. Tutkijoiden keskuudessa taas on omat muotinsa joista kiinni pitämällä pääsee piireihin ja varmistaa urakehityksen.
Nuo jäähy- ja tunneasiat ovat pitkälti sidoksissa tunnekasvatuksen yleistymiseen joka on vastaavanlainen aate kuin vapaa kasvatus ennen. Syömään pakottaminen liittyy siihen, että toisten mielestä on julmaa pakottaa ja toisten mielestä taas on tärkeää että lapsen verensokeri pysyy ylhäällä eikä opeteta heittämään ruokaa pois. Matikan opettaminen taas liittyy myös osaltaan autoritäärisyysnäkemyksen muuttumiseen, missä monet pitävät istuttamista haitallisena eikä välttämättä olisi keinojakaan saada lapsia istumaan (kun ei mm. uhata jäähyllä). Toisaalta esimerkiksi Englannissa ja USA:ssa 5-vuotiaat menevät kouluun ja istuvat siellä pulpetissa kynä kädessä eikä se ole siellä ongelma.
Oliko vapaa kasvatus käytössä myös sen ajan päiväkodeissa, eli 1970-luvulla, jos se on aivan vastaava aate kuin tunnekasvatus vakassa nykyään? Vapaa kasvatus oli tuolloin vain pienen osan vanhempia käyttämä suuntaus, kun taas tunnekasvatusta pidetään nyt kautta linjan ihan joka lapselle sopivana, jopa tarpeellisena.
Tunnekasvatus perustuu psykologiaan, aika hurja heitto sinulta ettei sen alan tutkijalla tarvitse olla mitään tutkimustietoa takanaan, vaan "kirjoittelee vain näkemyksiään".
Samaten tuo matikka ja toiminnallisuus, se ei perustu auktoriteetin välttämiselle vaan siihen että on erilaisia oppijoita. (tekee, katsoo, kuuntelee)
Toiminnallisuus sopii vilkkaille lapsille, eikä tee haittaa tavallisillekaan lapsille, joten helpointa on käyttää sitä tapaa joka sopii useimmille lapsille. Kuuntelijat ja katselijat voivat oppia myös seuraamalla sitä toiminnallista tapaa.
Usan ja Englannin koulu eroaa meikäläisestä varmasti monin tavoin. Mistä vedät päätelmän, ettei siellä olisi ongelmia työrauhan kanssa?
Tunnekasvatus ei perustu psykologiaan sen suuremmassa määrin kuin muutkaan kasvatussuuntaukset. Eri tutkijat eri paikoissa esittävät vaikka minkälaisia tutkimustuloksia ja vielä suurempi on se johtopäätösten määrä mitkä joku voi vetää näistä tutkimuksista.
Usan ja Englannin kouluissa ja päiväkodeissa autoritäärisyyttä ei kavahdeta eikä siellä myöskään ole tunnekasvatusta käytössä, minkä vuoksi luokkaopetus on aivan realistinen vaihtoehto 5-vuotiaille.
USAssa annetaan adhd-lääkkeitä paljon useammin kuin meillä, ja paljon nuoremmille kuin meillä. Ehkä siinä yksi syy, miksi siellä "luokkaopetus on aivan realistinen vaihtoehto". Erityisiä ei kauan katsella, vaan heidät lääkitään ryhmään sopiviksi.
Lääkitsemiseen ei siellä suhtauduta ollenkaan niin nuivasti kuin meillä. Ei muidenkaan lääkkeiden kohdalla. Ibuprofeenia saa isossa tölkissä ihan ruokakaupasta jne. Leikkauksen jälkeen tyrkätään heti opioideja kouraan, Suomessa taas samasta vaivasta sanotaan että yksi burana jos sattuu jne.
Toimintakulttuuri on ihan erilainen, siellä medikalisoitumista ei pidetä pahana.
Ja toinen ero, USA:ssa ja Englannissa lapsia saa kurittaa fyysisesti. Spanking tai smacking on millä kasvatetaan monen mielestä kunnon kansalaisia. Vanhemmat (osa, tuskin kaikki) ovat tosiaan autoritäärisiä, mutta en nyt sanoisi että se on automaattisesti hyvä asia.
Niin siellä tosiaan tehdään kaikkea pöyristyttävää koska ei noudateta suomalaisia kasvatussuosituksia. Ihan niin kuin Suomessakin oli entisaikaan kaikenlaisia järkyttäviä käytäntöjä lastenkasvatuksessa joista lapset saivat pahat traumat.
Onneksi noista huonoista käytännöistä on sittemmin Suomessa luovuttu, ja täällä onkin maailman parhaiten voivat lapset kiitos maailman parhaiden kasvatuskäytäntöjen jotka pohjautuvat tieteellisiin tutkimuksiin toisin kuin ulkomainen kasvatus.
Tän kannattais mennä Seuren sijaiseksi katsomaan tätä loistavaa kasvatusta😂😂😂
Vanhemmille myös avoimien ovien päivä voisi olla aika valaiseva. Ymmärtäisi paremmin sitä lapsen kiukuttelua kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näittekö tämän ketjun, jossa koetaan, että päiväkotien tehtävä on "antaa miellyttävää 'palautetta' vanhemmille" heidän lapsestaan, kun lapsi haetaan päiväkodista kotiin?
https://www.vauva.fi/keskustelu/5289362/paivakodista-tulee-vain-negatii…
Vaarallinen kehityssuunta, jos nuoret vanhemmat todellakin alkavat nähdä kaiken ensisijassa oman itsensä kautta, miltä heistä tuntuu ja mitä he nyt jaksavat. Että päiväkodeissa kasvattajien tulisi käyttäytyä niin, että vanhemmalle tulee hyvä mieli.
Syntyy kuva, etteivät tuollaiset vanhemmat ole kasvaneet oikein aikuisiksi, ettei henkisesti ole valmis hyväksymään, että lapsi on oma yksilönsä ja päiväkodissa henkilöstö keskittyy vain ja ainoastaan niihin lapsiin, lasten kasvattamiseen, lasten hoitamiseen, lasten oppimisen edistämiseen, lasten käytöksen arviointiin ja ohjaamiseen.
Eihän päivän kuulumisia kerrota "vanhemman mieliksi" vaan siksi, että julkiseen varhaiskasvatuslaitokseen lapsensa kasvatettavaksi ja opetettavaksi tuoneen vanhemman tulee tietää, miten kasvatus sujuu ja miten lapsi toimii tällä hetkellä, mitä taitoja harjoittelee. Jos lapsi ei osaa jotain, mitä iän puolesta ryhmätoiminnassa tulisi jo osata, pitää se tietysti kertoa, että voivat kotona harjoitella sinnikkäästi samaa asiaa.
Lukekaa tuo linkattu keskustelun aloitus.
Ongelmat on ihan allekirjoitettavissa:
- lapsesta kerrotaan negatiivista palautetta vain äidille, ei isälle. (Miksi?)
- palaute kerrotaan lapsen kuullen.
- palaute liittyy aina samoihin, eli lapsi ei suostu syömään, eikä aina nukkumaankaan.
Lapsesta ei koskaan kerrota mitä mukavaa hän on päivän aikana tehnyt, vaan aina nämä kaksi negatiivista palautetta.
Ei ole kyse lapsen kehityksen huolista tai muutenkaan asiallisesta toiminnasta. Samat valituksen aiheet, ja vain äidille, jostain syystä isää kohdellaan nätimmin?
Jokaisen pitäisi ymmärtää, että oma lapsi on herkkä paikka ja huonon palautteen kuuleminen ei ole mukavaa.
Mutta tuossa samanlaisessa palautteessa päivä toisensa jälkeen ei ole enää mitään järkeä. Tulee olo, odottaako päiväkodin henkilökunta että vanhemmat tekee jotain sille, kun lapsi ei päiväkodissa syö tai nuku.
Ja koskaan ei pidä antaa huonoa palautetta lapsen kuullen. Ihan alkeellinen juttu.
Jos on tarkoitus räntätä vanhemmista ja lapsista, ehkä joku muu ketju sopisi siihen paremmin kuin tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näittekö tämän ketjun, jossa koetaan, että päiväkotien tehtävä on "antaa miellyttävää 'palautetta' vanhemmille" heidän lapsestaan, kun lapsi haetaan päiväkodista kotiin?
https://www.vauva.fi/keskustelu/5289362/paivakodista-tulee-vain-negatii…
Vaarallinen kehityssuunta, jos nuoret vanhemmat todellakin alkavat nähdä kaiken ensisijassa oman itsensä kautta, miltä heistä tuntuu ja mitä he nyt jaksavat. Että päiväkodeissa kasvattajien tulisi käyttäytyä niin, että vanhemmalle tulee hyvä mieli.
Syntyy kuva, etteivät tuollaiset vanhemmat ole kasvaneet oikein aikuisiksi, ettei henkisesti ole valmis hyväksymään, että lapsi on oma yksilönsä ja päiväkodissa henkilöstö keskittyy vain ja ainoastaan niihin lapsiin, lasten kasvattamiseen, lasten hoitamiseen, lasten oppimisen edistämiseen, lasten käytöksen arviointiin ja ohjaamiseen.
Eihän päivän kuulumisia kerrota "vanhemman mieliksi" vaan siksi, että julkiseen varhaiskasvatuslaitokseen lapsensa kasvatettavaksi ja opetettavaksi tuoneen vanhemman tulee tietää, miten kasvatus sujuu ja miten lapsi toimii tällä hetkellä, mitä taitoja harjoittelee. Jos lapsi ei osaa jotain, mitä iän puolesta ryhmätoiminnassa tulisi jo osata, pitää se tietysti kertoa, että voivat kotona harjoitella sinnikkäästi samaa asiaa.
Lukekaa tuo linkattu keskustelun aloitus.
Ongelmat on ihan allekirjoitettavissa:
- lapsesta kerrotaan negatiivista palautetta vain äidille, ei isälle. (Miksi?)
- palaute kerrotaan lapsen kuullen.
- palaute liittyy aina samoihin, eli lapsi ei suostu syömään, eikä aina nukkumaankaan.
Lapsesta ei koskaan kerrota mitä mukavaa hän on päivän aikana tehnyt, vaan aina nämä kaksi negatiivista palautetta.
Ei ole kyse lapsen kehityksen huolista tai muutenkaan asiallisesta toiminnasta. Samat valituksen aiheet, ja vain äidille, jostain syystä isää kohdellaan nätimmin?
Jokaisen pitäisi ymmärtää, että oma lapsi on herkkä paikka ja huonon palautteen kuuleminen ei ole mukavaa.
Mutta tuossa samanlaisessa palautteessa päivä toisensa jälkeen ei ole enää mitään järkeä. Tulee olo, odottaako päiväkodin henkilökunta että vanhemmat tekee jotain sille, kun lapsi ei päiväkodissa syö tai nuku.
Ja koskaan ei pidä antaa huonoa palautetta lapsen kuullen. Ihan alkeellinen juttu.
Jos on tarkoitus räntätä vanhemmista ja lapsista, ehkä joku muu ketju sopisi siihen paremmin kuin tämä.
Mikä se huono palaute tarkalleen ottaen on tässä? Lapsi ei ole nukkunut, eikä ole syönyt? Ja sitä ei saisi lapsen kuullen sanoa? Pitäiskö lapsen kuullen valehdella että kaikki on mennyt hyvin, lapsi syönyt ja nukkunut vai mitä ihmettä??
Tämäkin oli vain äidin näkemys tilanteesta. Varmaan isällekin on annettu tämä sama (huono??) palaute, mutta on ajatellut että on vaan normi kerrontaa päivästä, ei ole ottanut siitä itseensä ja loukkaantunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näittekö tämän ketjun, jossa koetaan, että päiväkotien tehtävä on "antaa miellyttävää 'palautetta' vanhemmille" heidän lapsestaan, kun lapsi haetaan päiväkodista kotiin?
https://www.vauva.fi/keskustelu/5289362/paivakodista-tulee-vain-negatii…
Vaarallinen kehityssuunta, jos nuoret vanhemmat todellakin alkavat nähdä kaiken ensisijassa oman itsensä kautta, miltä heistä tuntuu ja mitä he nyt jaksavat. Että päiväkodeissa kasvattajien tulisi käyttäytyä niin, että vanhemmalle tulee hyvä mieli.
Syntyy kuva, etteivät tuollaiset vanhemmat ole kasvaneet oikein aikuisiksi, ettei henkisesti ole valmis hyväksymään, että lapsi on oma yksilönsä ja päiväkodissa henkilöstö keskittyy vain ja ainoastaan niihin lapsiin, lasten kasvattamiseen, lasten hoitamiseen, lasten oppimisen edistämiseen, lasten käytöksen arviointiin ja ohjaamiseen.
Eihän päivän kuulumisia kerrota "vanhemman mieliksi" vaan siksi, että julkiseen varhaiskasvatuslaitokseen lapsensa kasvatettavaksi ja opetettavaksi tuoneen vanhemman tulee tietää, miten kasvatus sujuu ja miten lapsi toimii tällä hetkellä, mitä taitoja harjoittelee. Jos lapsi ei osaa jotain, mitä iän puolesta ryhmätoiminnassa tulisi jo osata, pitää se tietysti kertoa, että voivat kotona harjoitella sinnikkäästi samaa asiaa.
Lukekaa tuo linkattu keskustelun aloitus.
Ongelmat on ihan allekirjoitettavissa:
- lapsesta kerrotaan negatiivista palautetta vain äidille, ei isälle. (Miksi?)
- palaute kerrotaan lapsen kuullen.
- palaute liittyy aina samoihin, eli lapsi ei suostu syömään, eikä aina nukkumaankaan.
Lapsesta ei koskaan kerrota mitä mukavaa hän on päivän aikana tehnyt, vaan aina nämä kaksi negatiivista palautetta.
Ei ole kyse lapsen kehityksen huolista tai muutenkaan asiallisesta toiminnasta. Samat valituksen aiheet, ja vain äidille, jostain syystä isää kohdellaan nätimmin?
Jokaisen pitäisi ymmärtää, että oma lapsi on herkkä paikka ja huonon palautteen kuuleminen ei ole mukavaa.
Mutta tuossa samanlaisessa palautteessa päivä toisensa jälkeen ei ole enää mitään järkeä. Tulee olo, odottaako päiväkodin henkilökunta että vanhemmat tekee jotain sille, kun lapsi ei päiväkodissa syö tai nuku.
Ja koskaan ei pidä antaa huonoa palautetta lapsen kuullen. Ihan alkeellinen juttu.
Jos on tarkoitus räntätä vanhemmista ja lapsista, ehkä joku muu ketju sopisi siihen paremmin kuin tämä.
Mikä se huono palaute tarkalleen ottaen on tässä? Lapsi ei ole nukkunut, eikä ole syönyt? Ja sitä ei saisi lapsen kuullen sanoa? Pitäiskö lapsen kuullen valehdella että kaikki on mennyt hyvin, lapsi syönyt ja nukkunut vai mitä ihmettä??
Tämäkin oli vain äidin näkemys tilanteesta. Varmaan isällekin on annettu tämä sama (huono??) palaute, mutta on ajatellut että on vaan normi kerrontaa päivästä, ei ole ottanut siitä itseensä ja loukkaantunut.
Miksi tuosta lapsesta ei voi kertoa positiivista palautetta? Ikinä? Onko tuo sinusta siis ok että sama mitäänsanomaton negatiivinen palaute (asia jossa lapsi ei ole onnistunut) joka ikinen päivä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä sosionomi- että vk-opettaja (kasv.kand) tutkinnot.
Vaikka otin AMK:ssa kaikki lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyvät kurssit, jäi teoreettinen tieto tosi ohkaiseksi. Kyllä samaa duunia pelkästään sillä koulutuksella voisin tehdä ja vaikka esimieshommia. Mutta tieto lisää tuskaa. Kun tiedän miten valtava ero noissa opinnoissa on, ymmärrän miten eri tavalla ja eri lasein tätä työtä voi tehdä. Hyvin tai huonosti. En pystyisi yhtä hyvin perustelemaan ratkaisuja työssäni ilman opeopintoja. Tieto ja teoria vaikuttaa meidän näkemyksiin.Olen samaa mieltä, vaikka olenkin hoitaja. Koulusta tullut tietopohja ei riitä minusta mihinkään. Ehkä sille nuorelle 17-vuotiaalle riittää kun kokemusta elämästä ylipäätään on vähemmän, ei osaa silloin vaatiakaan enempää, mutta itse lapset jo kasvattaneena, ja päiväkodin vanhemman silmin nähneenä, huomaa miten paljon voisi koulutukseen lisätä asiaa.
Oman kokemuksen mukaan, sekä vanhempana että työntekijänä, työntekijän laaja-alainen osaaminen korreloi koulutuksen kanssa. Tarkoitan laaja-alaisella sitä, että ymmärtää aidosti kaikenlaisia lapsia ja miten heidän kasvua ja kehitystä parhaiten viedään eteenpäin. Erityisopettajilla on selvästi timanttisin osaaminen.
Ja hoitajankin työn tekemisessä kyllä näkyy se, onko opiskellut itse lisää sen peruskoulutuksen päälle. Kyllä sen huomaa. Ajatusmaailma, ideat, keinot, ymmärrys, lapsen havainnointi.
Eikä tämän nyt ole tarkoituksena dissata ketään. Hattua nostan aina kun joku oikeasti viitsii olla kiinnostunut alastaan ja päivittää osaamistaan (eihän se itsestään tapahdu!), eikä jumita siellä 1990-luvun teeseissä.
Mitä ovat nämä 1990-luvun teesit, joista puhut? Miten lastentarhanopettajat, joiden työsopimuksen tehtävänimike muutettiin muutama vuosi sitten varhaiskasvatuksen opettajaksi, tuolloin oli opetettu ajattelemaan ja toimimaan lapsiryhmän ja lasten kanssa? Jos oli jotain teesejä, mitä ne olivat ja mistä ne tulivat?
Mitkä ovat 2020-luvun varhaiskasvatuksen teesit? Miten ne eroavat 1990-luvun teeseistä?
Entäpä, millaisia ovatkaan 2030-, 2040- tai 2050-luvun teesit,
Se oli kielikuva. Oliko se sinulle vieras termi? Teesit, väittämät, käytänteet, "oikea oppi jota tulee noudattaa". Kyllä varmasti tiedät että ala muuttuu koko ajan, sitä mukaa kuin tietoa lapsen kehityksestä tulee enemmän.
Jos olet alalla, niin tuskin oikeasti tarvitsee kertoa, mikä kaikki on muuttunut?
Tietoa ei tule enemmän vaan aatteet vaihtuvat toisiin, jolloin todellisuutta katsotaan erilaisten lasien läpi.
Olen hieman eri mieltä. Aatteet vaihtuvat juuri siksi, että tietoa tulee lisää. Vai meinaatko, etteivät muuttuneet toimintatavat perustukaan tutkittuun tietoon? Joku vain vetää hihasta, että nyt tehdäänkin näin?
Esim saako jättää jäähylle yksin enää, pakotetaanko syömään lautanen tyhjäksi, opitaan tunnistamaan tunteita, viskareille "matikkaa" opetetaan toiminnallisuuden kautta eikä istuttamalla pöydän ääressä kynä kädessä ... jne
Tietoa on tullut enemmän esim lapsen psyykkisen kehityksen osalta.
Kaikki nuo ovat asioita joiden suhteen on argumentteja sekä puolesta että vastaan. Kasvatusalalla ns. tutkittu tieto ei ylipäätään tarkoita muuta kuin sitä, että henkilö joka on työllistynyt tutkijaksi laatii kirjoituksen jossa tietyillä argumenteilla puolustelee jotain näkemystä. Tutkijoiden keskuudessa taas on omat muotinsa joista kiinni pitämällä pääsee piireihin ja varmistaa urakehityksen.
Nuo jäähy- ja tunneasiat ovat pitkälti sidoksissa tunnekasvatuksen yleistymiseen joka on vastaavanlainen aate kuin vapaa kasvatus ennen. Syömään pakottaminen liittyy siihen, että toisten mielestä on julmaa pakottaa ja toisten mielestä taas on tärkeää että lapsen verensokeri pysyy ylhäällä eikä opeteta heittämään ruokaa pois. Matikan opettaminen taas liittyy myös osaltaan autoritäärisyysnäkemyksen muuttumiseen, missä monet pitävät istuttamista haitallisena eikä välttämättä olisi keinojakaan saada lapsia istumaan (kun ei mm. uhata jäähyllä). Toisaalta esimerkiksi Englannissa ja USA:ssa 5-vuotiaat menevät kouluun ja istuvat siellä pulpetissa kynä kädessä eikä se ole siellä ongelma.
Oliko vapaa kasvatus käytössä myös sen ajan päiväkodeissa, eli 1970-luvulla, jos se on aivan vastaava aate kuin tunnekasvatus vakassa nykyään? Vapaa kasvatus oli tuolloin vain pienen osan vanhempia käyttämä suuntaus, kun taas tunnekasvatusta pidetään nyt kautta linjan ihan joka lapselle sopivana, jopa tarpeellisena.
Tunnekasvatus perustuu psykologiaan, aika hurja heitto sinulta ettei sen alan tutkijalla tarvitse olla mitään tutkimustietoa takanaan, vaan "kirjoittelee vain näkemyksiään".
Samaten tuo matikka ja toiminnallisuus, se ei perustu auktoriteetin välttämiselle vaan siihen että on erilaisia oppijoita. (tekee, katsoo, kuuntelee)
Toiminnallisuus sopii vilkkaille lapsille, eikä tee haittaa tavallisillekaan lapsille, joten helpointa on käyttää sitä tapaa joka sopii useimmille lapsille. Kuuntelijat ja katselijat voivat oppia myös seuraamalla sitä toiminnallista tapaa.
Usan ja Englannin koulu eroaa meikäläisestä varmasti monin tavoin. Mistä vedät päätelmän, ettei siellä olisi ongelmia työrauhan kanssa?
Tunnekasvatus ei perustu psykologiaan sen suuremmassa määrin kuin muutkaan kasvatussuuntaukset. Eri tutkijat eri paikoissa esittävät vaikka minkälaisia tutkimustuloksia ja vielä suurempi on se johtopäätösten määrä mitkä joku voi vetää näistä tutkimuksista.
Usan ja Englannin kouluissa ja päiväkodeissa autoritäärisyyttä ei kavahdeta eikä siellä myöskään ole tunnekasvatusta käytössä, minkä vuoksi luokkaopetus on aivan realistinen vaihtoehto 5-vuotiaille.
Mielenkiintoista. Tosiaan monessa muussa maassa autoritäärisyyttä ei pidetä niin pahana asiana ollenkaan. Onko tämä yksi syy miksi muut maat menevät Suomen ohi esim Pisa-tuloksissa? Suomalaiset lapset ja nuoret voivat pahoin ja vanhemmat ovat väsyneitä, moni ei edes tee enää lapsia. Tehdäänkö Suomessa nyt vähiten maailmassa? Miten Suomessa on menty niin äärimmäisyyksiin tässä tunnekasvatuksessa? Näkeehän sen jo, että se ei äärimmäisyyksiin vedettynä toimi.
Eihän tunnekasvatus ole mikään suomalainen keksintö, vaan responsive/sensitive caregiving, positive education on jo vuosia ollut suosiossa muuallakin ja aiheesta löytyy paljon kansainvälisiä tutkimuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näittekö tämän ketjun, jossa koetaan, että päiväkotien tehtävä on "antaa miellyttävää 'palautetta' vanhemmille" heidän lapsestaan, kun lapsi haetaan päiväkodista kotiin?
https://www.vauva.fi/keskustelu/5289362/paivakodista-tulee-vain-negatii…
Vaarallinen kehityssuunta, jos nuoret vanhemmat todellakin alkavat nähdä kaiken ensisijassa oman itsensä kautta, miltä heistä tuntuu ja mitä he nyt jaksavat. Että päiväkodeissa kasvattajien tulisi käyttäytyä niin, että vanhemmalle tulee hyvä mieli.
Syntyy kuva, etteivät tuollaiset vanhemmat ole kasvaneet oikein aikuisiksi, ettei henkisesti ole valmis hyväksymään, että lapsi on oma yksilönsä ja päiväkodissa henkilöstö keskittyy vain ja ainoastaan niihin lapsiin, lasten kasvattamiseen, lasten hoitamiseen, lasten oppimisen edistämiseen, lasten käytöksen arviointiin ja ohjaamiseen.
Eihän päivän kuulumisia kerrota "vanhemman mieliksi" vaan siksi, että julkiseen varhaiskasvatuslaitokseen lapsensa kasvatettavaksi ja opetettavaksi tuoneen vanhemman tulee tietää, miten kasvatus sujuu ja miten lapsi toimii tällä hetkellä, mitä taitoja harjoittelee. Jos lapsi ei osaa jotain, mitä iän puolesta ryhmätoiminnassa tulisi jo osata, pitää se tietysti kertoa, että voivat kotona harjoitella sinnikkäästi samaa asiaa.
Lukekaa tuo linkattu keskustelun aloitus.
Ongelmat on ihan allekirjoitettavissa:
- lapsesta kerrotaan negatiivista palautetta vain äidille, ei isälle. (Miksi?)
- palaute kerrotaan lapsen kuullen.
- palaute liittyy aina samoihin, eli lapsi ei suostu syömään, eikä aina nukkumaankaan.
Lapsesta ei koskaan kerrota mitä mukavaa hän on päivän aikana tehnyt, vaan aina nämä kaksi negatiivista palautetta.
Ei ole kyse lapsen kehityksen huolista tai muutenkaan asiallisesta toiminnasta. Samat valituksen aiheet, ja vain äidille, jostain syystä isää kohdellaan nätimmin?
Jokaisen pitäisi ymmärtää, että oma lapsi on herkkä paikka ja huonon palautteen kuuleminen ei ole mukavaa.
Mutta tuossa samanlaisessa palautteessa päivä toisensa jälkeen ei ole enää mitään järkeä. Tulee olo, odottaako päiväkodin henkilökunta että vanhemmat tekee jotain sille, kun lapsi ei päiväkodissa syö tai nuku.
Ja koskaan ei pidä antaa huonoa palautetta lapsen kuullen. Ihan alkeellinen juttu.
Jos on tarkoitus räntätä vanhemmista ja lapsista, ehkä joku muu ketju sopisi siihen paremmin kuin tämä.
Mikä se huono palaute tarkalleen ottaen on tässä? Lapsi ei ole nukkunut, eikä ole syönyt? Ja sitä ei saisi lapsen kuullen sanoa? Pitäiskö lapsen kuullen valehdella että kaikki on mennyt hyvin, lapsi syönyt ja nukkunut vai mitä ihmettä??
Tämäkin oli vain äidin näkemys tilanteesta. Varmaan isällekin on annettu tämä sama (huono??) palaute, mutta on ajatellut että on vaan normi kerrontaa päivästä, ei ole ottanut siitä itseensä ja loukkaantunut.
Miksi tuosta lapsesta ei voi kertoa positiivista palautetta? Ikinä? Onko tuo sinusta siis ok että sama mitäänsanomaton negatiivinen palaute (asia jossa lapsi ei ole onnistunut) joka ikinen päivä?
Jotkut ihmiset on myös sellaisia, jotka kuulevat vaan ne negatiiviset asiat ja jäävät niihin vellomaan. On saatettu jotain kertoakin (todennäköisesti onkin), mutta äiti kuulee vaan nämä kaksi asiaa, jotka toistuu.
Itse vanhempana olisin kyllä tuossa tilanteessa ehdottomasti enemmän huolissani lapsen kehityksestä ja voinnista, siitä että lapsi on syömättä koko pitkän päivän hoidossa, kuin siitä että se kerrotaan minulle rehellisesti. Kyllähän jotain on pielessä jos lapsi ei syö mitään päiväkodissa, eikä pysty ollenkaan rauhottua nukkumaan, vaikka on noin pieni ja täyden päivän hoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelen juuri lastenohjaajaksi ja kyllä vähän hirvittää tähän mennessä tullut kokemus. Viikko sitten loppui harkka ja olen edelleen täysin rikki. Selkeästi tämä on oma ala ja en keksi mitä muuta haluaisin tehdä, mutta mitenhän kauan tälläistä jaksaa? Ryhmässä on kolme aikuista, joista yksi on koko päivän kiinni erityislapsessa (ei voi pitää muiden kanssa samassa tilassa, koska on verbaalisesti ja fyysisesti väkivaltainen, eikä avustajaa heru) ja vakaope on usein muualla kokouksissa tai suunnittelemassa. Tuli vastaan usein tilanteita, kun olin kahdestaan toisen hoitajan kanssa melkein 20 lapsen kanssa.
Ja sinä olit vasta opiskelijan asemassa. Kun menet oikeasti töihin, sulla on myös ihan oikeasti vastuu niistä lapsista. Oletko valmis siihen, jos olet jo harjoittelun jälkeen ihan loppu? En siis halua ilkeillä vaan tuoda esiin realiteetit. En suosittelisi päiväkotia työpaikkana yhtään kenellekään.
Pk-apulaisen silmin minä kyllä näen työn tyydyttävyyden koska lapsen hoitaminen ja heidän ohjaamisensa, kasvattamisensa on niin perustavaa, välitöntä ja rikasta, jos siis on itse lapsirakas ja lämmin. Enkä ole vielä toisenlaista henkilökuntaa itse tavannut, tosin kokemus on suppea. Sen kyllä silti uskon, että työtä on helposti yhdelle liikaa ja etenkin ihan pienten kanssa kuormitus voi syödä, lapset ovat sekä eläväisiä että usein itkuisia. Jokaisen perussivistykseen tulisi kuulua nähdä mitä arki pienten lasten kanssa on. Onneksi aikuisuutta löytyy ainakin vielä päiväkodeista. Suuri arvostus alan puurtajia kohtaan. Tottakai palkkaus saisi olla parempi, mutta ehkä vielä enemmän lisää hoitajia jakamaan vastuuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näittekö tämän ketjun, jossa koetaan, että päiväkotien tehtävä on "antaa miellyttävää 'palautetta' vanhemmille" heidän lapsestaan, kun lapsi haetaan päiväkodista kotiin?
https://www.vauva.fi/keskustelu/5289362/paivakodista-tulee-vain-negatii…
Vaarallinen kehityssuunta, jos nuoret vanhemmat todellakin alkavat nähdä kaiken ensisijassa oman itsensä kautta, miltä heistä tuntuu ja mitä he nyt jaksavat. Että päiväkodeissa kasvattajien tulisi käyttäytyä niin, että vanhemmalle tulee hyvä mieli.
Syntyy kuva, etteivät tuollaiset vanhemmat ole kasvaneet oikein aikuisiksi, ettei henkisesti ole valmis hyväksymään, että lapsi on oma yksilönsä ja päiväkodissa henkilöstö keskittyy vain ja ainoastaan niihin lapsiin, lasten kasvattamiseen, lasten hoitamiseen, lasten oppimisen edistämiseen, lasten käytöksen arviointiin ja ohjaamiseen.
Eihän päivän kuulumisia kerrota "vanhemman mieliksi" vaan siksi, että julkiseen varhaiskasvatuslaitokseen lapsensa kasvatettavaksi ja opetettavaksi tuoneen vanhemman tulee tietää, miten kasvatus sujuu ja miten lapsi toimii tällä hetkellä, mitä taitoja harjoittelee. Jos lapsi ei osaa jotain, mitä iän puolesta ryhmätoiminnassa tulisi jo osata, pitää se tietysti kertoa, että voivat kotona harjoitella sinnikkäästi samaa asiaa.
Lukekaa tuo linkattu keskustelun aloitus.
Ongelmat on ihan allekirjoitettavissa:
- lapsesta kerrotaan negatiivista palautetta vain äidille, ei isälle. (Miksi?)
- palaute kerrotaan lapsen kuullen.
- palaute liittyy aina samoihin, eli lapsi ei suostu syömään, eikä aina nukkumaankaan.
Lapsesta ei koskaan kerrota mitä mukavaa hän on päivän aikana tehnyt, vaan aina nämä kaksi negatiivista palautetta.
Ei ole kyse lapsen kehityksen huolista tai muutenkaan asiallisesta toiminnasta. Samat valituksen aiheet, ja vain äidille, jostain syystä isää kohdellaan nätimmin?
Jokaisen pitäisi ymmärtää, että oma lapsi on herkkä paikka ja huonon palautteen kuuleminen ei ole mukavaa.
Mutta tuossa samanlaisessa palautteessa päivä toisensa jälkeen ei ole enää mitään järkeä. Tulee olo, odottaako päiväkodin henkilökunta että vanhemmat tekee jotain sille, kun lapsi ei päiväkodissa syö tai nuku.
Ja koskaan ei pidä antaa huonoa palautetta lapsen kuullen. Ihan alkeellinen juttu.
Jos on tarkoitus räntätä vanhemmista ja lapsista, ehkä joku muu ketju sopisi siihen paremmin kuin tämä.
Mikä se huono palaute tarkalleen ottaen on tässä? Lapsi ei ole nukkunut, eikä ole syönyt? Ja sitä ei saisi lapsen kuullen sanoa? Pitäiskö lapsen kuullen valehdella että kaikki on mennyt hyvin, lapsi syönyt ja nukkunut vai mitä ihmettä??
Tämäkin oli vain äidin näkemys tilanteesta. Varmaan isällekin on annettu tämä sama (huono??) palaute, mutta on ajatellut että on vaan normi kerrontaa päivästä, ei ole ottanut siitä itseensä ja loukkaantunut.
Miksi tuosta lapsesta ei voi kertoa positiivista palautetta? Ikinä? Onko tuo sinusta siis ok että sama mitäänsanomaton negatiivinen palaute (asia jossa lapsi ei ole onnistunut) joka ikinen päivä?
Kyllä pitäisi joskus antaa positiivista palautetta. Surullinen tosiasia on se, että joistakin lapsista on tosi vaikea keksiä positiivista palautetta, jos vievät kohtuuttoman paljon resursseja, kun resursseja on jo muutenkin aivan liian vähän. Henkilökunta ole mitään robotteja. Jotain apuahan tuo lapsi tarvisi selkeästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä sosionomi- että vk-opettaja (kasv.kand) tutkinnot.
Vaikka otin AMK:ssa kaikki lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyvät kurssit, jäi teoreettinen tieto tosi ohkaiseksi. Kyllä samaa duunia pelkästään sillä koulutuksella voisin tehdä ja vaikka esimieshommia. Mutta tieto lisää tuskaa. Kun tiedän miten valtava ero noissa opinnoissa on, ymmärrän miten eri tavalla ja eri lasein tätä työtä voi tehdä. Hyvin tai huonosti. En pystyisi yhtä hyvin perustelemaan ratkaisuja työssäni ilman opeopintoja. Tieto ja teoria vaikuttaa meidän näkemyksiin.Olen samaa mieltä, vaikka olenkin hoitaja. Koulusta tullut tietopohja ei riitä minusta mihinkään. Ehkä sille nuorelle 17-vuotiaalle riittää kun kokemusta elämästä ylipäätään on vähemmän, ei osaa silloin vaatiakaan enempää, mutta itse lapset jo kasvattaneena, ja päiväkodin vanhemman silmin nähneenä, huomaa miten paljon voisi koulutukseen lisätä asiaa.
Oman kokemuksen mukaan, sekä vanhempana että työntekijänä, työntekijän laaja-alainen osaaminen korreloi koulutuksen kanssa. Tarkoitan laaja-alaisella sitä, että ymmärtää aidosti kaikenlaisia lapsia ja miten heidän kasvua ja kehitystä parhaiten viedään eteenpäin. Erityisopettajilla on selvästi timanttisin osaaminen.
Ja hoitajankin työn tekemisessä kyllä näkyy se, onko opiskellut itse lisää sen peruskoulutuksen päälle. Kyllä sen huomaa. Ajatusmaailma, ideat, keinot, ymmärrys, lapsen havainnointi.
Eikä tämän nyt ole tarkoituksena dissata ketään. Hattua nostan aina kun joku oikeasti viitsii olla kiinnostunut alastaan ja päivittää osaamistaan (eihän se itsestään tapahdu!), eikä jumita siellä 1990-luvun teeseissä.
Mitä ovat nämä 1990-luvun teesit, joista puhut? Miten lastentarhanopettajat, joiden työsopimuksen tehtävänimike muutettiin muutama vuosi sitten varhaiskasvatuksen opettajaksi, tuolloin oli opetettu ajattelemaan ja toimimaan lapsiryhmän ja lasten kanssa? Jos oli jotain teesejä, mitä ne olivat ja mistä ne tulivat?
Mitkä ovat 2020-luvun varhaiskasvatuksen teesit? Miten ne eroavat 1990-luvun teeseistä?
Entäpä, millaisia ovatkaan 2030-, 2040- tai 2050-luvun teesit, sitten kun nykyiset vastoittain valmistuneet vakaopettajat ovat puolestaan keski-iässään ja oman työuransa puolessa välissä (eläkkeelle ei tuolloin enää päästä alle 72 vuotiaana)?
Jos 2050 robotit hoitaa lasten ja henkilöstön ohjauksen, kuvaavat ja nauhoittavat reaaliajassa työtäsi, antavat välitöntä palautetta, mittaavat, diagnosoivat ja analysoivat toimintaasi. Ehkä yhdistävät kaikkeen dataan, jota olet koko elämäsi aikana milloin minnekin alustalle ladannut ja päivittävät kansalaisprofiiliasi jatkuvalla diagnostiikalla.
Emme voi tietää, millainen maailma on muutaman vuoden päästä. Sen tiedämme, ettei ilmastonmuutosta ja kuivuuden tuhoaman elinkelpoisen maa-alan hurjaa kasvua voi enää pysäyttää. Miljardit ihmiset tulevat etsimään paikkaa, jossa on mahdollista elää. Tiedämme myös, että lajikato kiihtyy entisestään ja ravinnonsaanti vaikeutuu. Myös se on tiedossa, että globaalit pandemiat tulevat lisääntymään, samoin eriarvoisuus eloonjäämisen mahdollisuuksissa.
Näemme jo nyt, että eriarvoisuus ja yhteistyökyvyttömyys aiheuttaa väkivaltaa, instituutiovastaisuutta, anarkiaa ja epäluottamusta. On käsittämätöntä, että vakan kaltaisessa organisaatiossa henkilöstö jaetaan arvottaviin, eri tavoin kohdeltuihin ja palkkadiskriminaatiolla hierarkisoituihin ryhmiin. Eikö juuri pienten lasten kasvuympäristössä tulisi ymmärtää, että hoito ja yhteisöllinen osaaminen ovat kaiken oppimisen a ja o tässä käsillä olevassa, maailmanlaajuisessa kriisissä?
On kestämätöntä, että sen sijaan siellä tappelutetaan ihmisiä keskenään sen mukaan, kenellä on parempi palkka (vaikka kaikilla heistä se on alle suomalaisen keskipalkan). Ja silti he kaikki pukevat ja riisuvat lapsia, syöttävät, vaihtavat vaippoja, pyyhkivät neniä, pitävät sylissä, leikkivät, laulavat, pelaavat ja lukevat kirjoja, aivan kuten kuka tahansa aikuinen tekisi. Yksi kirjaa suunnitelmat koneelle, mutta yhdessä ne suunnitelmat suunnitellaan.
Suomalaiset eivät juuri tee enää lapsia, ja tilalle tulevat ovat jo tottuneet mainitsemiisi asioihin, joten he pärjäävät kyllä. Väkimäärän vähetessä yhteiskunta taantuu taas vuohien paimentamiseen, eikä varhaiskasvatusta enää tarvita.
En tiedä onko tuo ollenkaan inhimillisesti huono ratkaisu että *taannuttaisiin* lähemmäs luontoa. Urbanisoitumisen syveneminen tuntuu olevan keppihevonen kaikelle vieraantuneisuudelle ja suuruudenhulluille utopiolle, missä ihmisyydestä tehdään koneen osa ja jatke. Tottakai arvokriisi ja näköalojen ahdistavuus heijastuu joka tasolle, vaikka kehitysoptimismi on se mikä näkyy päällepäin tavoitteiden asettelussa.
Hyvä vaan jos jätetään edes takaportti toisenlaisille elinympäristöille ja elämänpoluille. Vaikka vaatimattomalla elintasolla. Autonomiaa ei mikään raha korvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näittekö tämän ketjun, jossa koetaan, että päiväkotien tehtävä on "antaa miellyttävää 'palautetta' vanhemmille" heidän lapsestaan, kun lapsi haetaan päiväkodista kotiin?
https://www.vauva.fi/keskustelu/5289362/paivakodista-tulee-vain-negatii…
Vaarallinen kehityssuunta, jos nuoret vanhemmat todellakin alkavat nähdä kaiken ensisijassa oman itsensä kautta, miltä heistä tuntuu ja mitä he nyt jaksavat. Että päiväkodeissa kasvattajien tulisi käyttäytyä niin, että vanhemmalle tulee hyvä mieli.
Syntyy kuva, etteivät tuollaiset vanhemmat ole kasvaneet oikein aikuisiksi, ettei henkisesti ole valmis hyväksymään, että lapsi on oma yksilönsä ja päiväkodissa henkilöstö keskittyy vain ja ainoastaan niihin lapsiin, lasten kasvattamiseen, lasten hoitamiseen, lasten oppimisen edistämiseen, lasten käytöksen arviointiin ja ohjaamiseen.
Eihän päivän kuulumisia kerrota "vanhemman mieliksi" vaan siksi, että julkiseen varhaiskasvatuslaitokseen lapsensa kasvatettavaksi ja opetettavaksi tuoneen vanhemman tulee tietää, miten kasvatus sujuu ja miten lapsi toimii tällä hetkellä, mitä taitoja harjoittelee. Jos lapsi ei osaa jotain, mitä iän puolesta ryhmätoiminnassa tulisi jo osata, pitää se tietysti kertoa, että voivat kotona harjoitella sinnikkäästi samaa asiaa.
Lukekaa tuo linkattu keskustelun aloitus.
Ongelmat on ihan allekirjoitettavissa:
- lapsesta kerrotaan negatiivista palautetta vain äidille, ei isälle. (Miksi?)
- palaute kerrotaan lapsen kuullen.
- palaute liittyy aina samoihin, eli lapsi ei suostu syömään, eikä aina nukkumaankaan.
Lapsesta ei koskaan kerrota mitä mukavaa hän on päivän aikana tehnyt, vaan aina nämä kaksi negatiivista palautetta.
Ei ole kyse lapsen kehityksen huolista tai muutenkaan asiallisesta toiminnasta. Samat valituksen aiheet, ja vain äidille, jostain syystä isää kohdellaan nätimmin?
Jokaisen pitäisi ymmärtää, että oma lapsi on herkkä paikka ja huonon palautteen kuuleminen ei ole mukavaa.
Mutta tuossa samanlaisessa palautteessa päivä toisensa jälkeen ei ole enää mitään järkeä. Tulee olo, odottaako päiväkodin henkilökunta että vanhemmat tekee jotain sille, kun lapsi ei päiväkodissa syö tai nuku.
Ja koskaan ei pidä antaa huonoa palautetta lapsen kuullen. Ihan alkeellinen juttu.
Jos on tarkoitus räntätä vanhemmista ja lapsista, ehkä joku muu ketju sopisi siihen paremmin kuin tämä.
Mikä se huono palaute tarkalleen ottaen on tässä? Lapsi ei ole nukkunut, eikä ole syönyt? Ja sitä ei saisi lapsen kuullen sanoa? Pitäiskö lapsen kuullen valehdella että kaikki on mennyt hyvin, lapsi syönyt ja nukkunut vai mitä ihmettä??
Tämäkin oli vain äidin näkemys tilanteesta. Varmaan isällekin on annettu tämä sama (huono??) palaute, mutta on ajatellut että on vaan normi kerrontaa päivästä, ei ole ottanut siitä itseensä ja loukkaantunut.
Miksi tuosta lapsesta ei voi kertoa positiivista palautetta? Ikinä? Onko tuo sinusta siis ok että sama mitäänsanomaton negatiivinen palaute (asia jossa lapsi ei ole onnistunut) joka ikinen päivä?
Rehellisesti, kuulostaa siltä että lapsella on jotain pahemminkin pielessä, mutta äiti ei halua nähdä sitä, hänellä on voimakas kieltoreaktio päällä ja kääntää asian niin että päiväkodin henkilökunta kamalaa, kun antaa negatiivista palautetta lapsesta, hakee sillä myötätuntoa, vaikka henkilökunta ihan tosi vaan kertoi onko syönyt ja nukkunut - ne perusasiat, jotka kaikille muillekin kerrotaan. Tämän äidin lapsi ei tehnyt kumpaakaan, joka kyllä on aika epätavallista tuon ikäiselle. Itse alkaisin heti miettiä jotain autisminkirjon häiriötä tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä sosionomi- että vk-opettaja (kasv.kand) tutkinnot.
Vaikka otin AMK:ssa kaikki lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyvät kurssit, jäi teoreettinen tieto tosi ohkaiseksi. Kyllä samaa duunia pelkästään sillä koulutuksella voisin tehdä ja vaikka esimieshommia. Mutta tieto lisää tuskaa. Kun tiedän miten valtava ero noissa opinnoissa on, ymmärrän miten eri tavalla ja eri lasein tätä työtä voi tehdä. Hyvin tai huonosti. En pystyisi yhtä hyvin perustelemaan ratkaisuja työssäni ilman opeopintoja. Tieto ja teoria vaikuttaa meidän näkemyksiin.Olen samaa mieltä, vaikka olenkin hoitaja. Koulusta tullut tietopohja ei riitä minusta mihinkään. Ehkä sille nuorelle 17-vuotiaalle riittää kun kokemusta elämästä ylipäätään on vähemmän, ei osaa silloin vaatiakaan enempää, mutta itse lapset jo kasvattaneena, ja päiväkodin vanhemman silmin nähneenä, huomaa miten paljon voisi koulutukseen lisätä asiaa.
Oman kokemuksen mukaan, sekä vanhempana että työntekijänä, työntekijän laaja-alainen osaaminen korreloi koulutuksen kanssa. Tarkoitan laaja-alaisella sitä, että ymmärtää aidosti kaikenlaisia lapsia ja miten heidän kasvua ja kehitystä parhaiten viedään eteenpäin. Erityisopettajilla on selvästi timanttisin osaaminen.
Ja hoitajankin työn tekemisessä kyllä näkyy se, onko opiskellut itse lisää sen peruskoulutuksen päälle. Kyllä sen huomaa. Ajatusmaailma, ideat, keinot, ymmärrys, lapsen havainnointi.
Eikä tämän nyt ole tarkoituksena dissata ketään. Hattua nostan aina kun joku oikeasti viitsii olla kiinnostunut alastaan ja päivittää osaamistaan (eihän se itsestään tapahdu!), eikä jumita siellä 1990-luvun teeseissä.
Mitä ovat nämä 1990-luvun teesit, joista puhut? Miten lastentarhanopettajat, joiden työsopimuksen tehtävänimike muutettiin muutama vuosi sitten varhaiskasvatuksen opettajaksi, tuolloin oli opetettu ajattelemaan ja toimimaan lapsiryhmän ja lasten kanssa? Jos oli jotain teesejä, mitä ne olivat ja mistä ne tulivat?
Mitkä ovat 2020-luvun varhaiskasvatuksen teesit? Miten ne eroavat 1990-luvun teeseistä?
Entäpä, millaisia ovatkaan 2030-, 2040- tai 2050-luvun teesit, sitten kun nykyiset vastoittain valmistuneet vakaopettajat ovat puolestaan keski-iässään ja oman työuransa puolessa välissä (eläkkeelle ei tuolloin enää päästä alle 72 vuotiaana)?
Jos 2050 robotit hoitaa lasten ja henkilöstön ohjauksen, kuvaavat ja nauhoittavat reaaliajassa työtäsi, antavat välitöntä palautetta, mittaavat, diagnosoivat ja analysoivat toimintaasi. Ehkä yhdistävät kaikkeen dataan, jota olet koko elämäsi aikana milloin minnekin alustalle ladannut ja päivittävät kansalaisprofiiliasi jatkuvalla diagnostiikalla.
Emme voi tietää, millainen maailma on muutaman vuoden päästä. Sen tiedämme, ettei ilmastonmuutosta ja kuivuuden tuhoaman elinkelpoisen maa-alan hurjaa kasvua voi enää pysäyttää. Miljardit ihmiset tulevat etsimään paikkaa, jossa on mahdollista elää. Tiedämme myös, että lajikato kiihtyy entisestään ja ravinnonsaanti vaikeutuu. Myös se on tiedossa, että globaalit pandemiat tulevat lisääntymään, samoin eriarvoisuus eloonjäämisen mahdollisuuksissa.
Näemme jo nyt, että eriarvoisuus ja yhteistyökyvyttömyys aiheuttaa väkivaltaa, instituutiovastaisuutta, anarkiaa ja epäluottamusta. On käsittämätöntä, että vakan kaltaisessa organisaatiossa henkilöstö jaetaan arvottaviin, eri tavoin kohdeltuihin ja palkkadiskriminaatiolla hierarkisoituihin ryhmiin. Eikö juuri pienten lasten kasvuympäristössä tulisi ymmärtää, että hoito ja yhteisöllinen osaaminen ovat kaiken oppimisen a ja o tässä käsillä olevassa, maailmanlaajuisessa kriisissä?
On kestämätöntä, että sen sijaan siellä tappelutetaan ihmisiä keskenään sen mukaan, kenellä on parempi palkka (vaikka kaikilla heistä se on alle suomalaisen keskipalkan). Ja silti he kaikki pukevat ja riisuvat lapsia, syöttävät, vaihtavat vaippoja, pyyhkivät neniä, pitävät sylissä, leikkivät, laulavat, pelaavat ja lukevat kirjoja, aivan kuten kuka tahansa aikuinen tekisi. Yksi kirjaa suunnitelmat koneelle, mutta yhdessä ne suunnitelmat suunnitellaan.
Suomalaiset eivät juuri tee enää lapsia, ja tilalle tulevat ovat jo tottuneet mainitsemiisi asioihin, joten he pärjäävät kyllä. Väkimäärän vähetessä yhteiskunta taantuu taas vuohien paimentamiseen, eikä varhaiskasvatusta enää tarvita.
En tiedä onko tuo ollenkaan inhimillisesti huono ratkaisu että *taannuttaisiin* lähemmäs luontoa. Urbanisoitumisen syveneminen tuntuu olevan keppihevonen kaikelle vieraantuneisuudelle ja suuruudenhulluille utopiolle, missä ihmisyydestä tehdään koneen osa ja jatke. Tottakai arvokriisi ja näköalojen ahdistavuus heijastuu joka tasolle, vaikka kehitysoptimismi on se mikä näkyy päällepäin tavoitteiden asettelussa.
Hyvä vaan jos jätetään edes takaportti toisenlaisille elinympäristöille ja elämänpoluille. Vaikka vaatimattomalla elintasolla. Autonomiaa ei mikään raha korvaa.
Arvokriisistähän tämä ketjukin kertoo. Sitähän tämä nykytilanne kuvastaa. Pienet lapset hoitoon vaan jonnekin epämääräiseen paikkaan ylipitkiksi päiviksi. Ketään ei edes kiinnosta mitä siellä tapahtui päivän aikana. Ei kiinnosta henkilökunnan eikä lasten hyvinvointi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä sosionomi- että vk-opettaja (kasv.kand) tutkinnot.
Vaikka otin AMK:ssa kaikki lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyvät kurssit, jäi teoreettinen tieto tosi ohkaiseksi. Kyllä samaa duunia pelkästään sillä koulutuksella voisin tehdä ja vaikka esimieshommia. Mutta tieto lisää tuskaa. Kun tiedän miten valtava ero noissa opinnoissa on, ymmärrän miten eri tavalla ja eri lasein tätä työtä voi tehdä. Hyvin tai huonosti. En pystyisi yhtä hyvin perustelemaan ratkaisuja työssäni ilman opeopintoja. Tieto ja teoria vaikuttaa meidän näkemyksiin.Olen samaa mieltä, vaikka olenkin hoitaja. Koulusta tullut tietopohja ei riitä minusta mihinkään. Ehkä sille nuorelle 17-vuotiaalle riittää kun kokemusta elämästä ylipäätään on vähemmän, ei osaa silloin vaatiakaan enempää, mutta itse lapset jo kasvattaneena, ja päiväkodin vanhemman silmin nähneenä, huomaa miten paljon voisi koulutukseen lisätä asiaa.
Oman kokemuksen mukaan, sekä vanhempana että työntekijänä, työntekijän laaja-alainen osaaminen korreloi koulutuksen kanssa. Tarkoitan laaja-alaisella sitä, että ymmärtää aidosti kaikenlaisia lapsia ja miten heidän kasvua ja kehitystä parhaiten viedään eteenpäin. Erityisopettajilla on selvästi timanttisin osaaminen.
Ja hoitajankin työn tekemisessä kyllä näkyy se, onko opiskellut itse lisää sen peruskoulutuksen päälle. Kyllä sen huomaa. Ajatusmaailma, ideat, keinot, ymmärrys, lapsen havainnointi.
Eikä tämän nyt ole tarkoituksena dissata ketään. Hattua nostan aina kun joku oikeasti viitsii olla kiinnostunut alastaan ja päivittää osaamistaan (eihän se itsestään tapahdu!), eikä jumita siellä 1990-luvun teeseissä.
Mitä ovat nämä 1990-luvun teesit, joista puhut? Miten lastentarhanopettajat, joiden työsopimuksen tehtävänimike muutettiin muutama vuosi sitten varhaiskasvatuksen opettajaksi, tuolloin oli opetettu ajattelemaan ja toimimaan lapsiryhmän ja lasten kanssa? Jos oli jotain teesejä, mitä ne olivat ja mistä ne tulivat?
Mitkä ovat 2020-luvun varhaiskasvatuksen teesit? Miten ne eroavat 1990-luvun teeseistä?
Entäpä, millaisia ovatkaan 2030-, 2040- tai 2050-luvun teesit, sitten kun nykyiset vastoittain valmistuneet vakaopettajat ovat puolestaan keski-iässään ja oman työuransa puolessa välissä (eläkkeelle ei tuolloin enää päästä alle 72 vuotiaana)?
Jos 2050 robotit hoitaa lasten ja henkilöstön ohjauksen, kuvaavat ja nauhoittavat reaaliajassa työtäsi, antavat välitöntä palautetta, mittaavat, diagnosoivat ja analysoivat toimintaasi. Ehkä yhdistävät kaikkeen dataan, jota olet koko elämäsi aikana milloin minnekin alustalle ladannut ja päivittävät kansalaisprofiiliasi jatkuvalla diagnostiikalla.
Emme voi tietää, millainen maailma on muutaman vuoden päästä. Sen tiedämme, ettei ilmastonmuutosta ja kuivuuden tuhoaman elinkelpoisen maa-alan hurjaa kasvua voi enää pysäyttää. Miljardit ihmiset tulevat etsimään paikkaa, jossa on mahdollista elää. Tiedämme myös, että lajikato kiihtyy entisestään ja ravinnonsaanti vaikeutuu. Myös se on tiedossa, että globaalit pandemiat tulevat lisääntymään, samoin eriarvoisuus eloonjäämisen mahdollisuuksissa.
Näemme jo nyt, että eriarvoisuus ja yhteistyökyvyttömyys aiheuttaa väkivaltaa, instituutiovastaisuutta, anarkiaa ja epäluottamusta. On käsittämätöntä, että vakan kaltaisessa organisaatiossa henkilöstö jaetaan arvottaviin, eri tavoin kohdeltuihin ja palkkadiskriminaatiolla hierarkisoituihin ryhmiin. Eikö juuri pienten lasten kasvuympäristössä tulisi ymmärtää, että hoito ja yhteisöllinen osaaminen ovat kaiken oppimisen a ja o tässä käsillä olevassa, maailmanlaajuisessa kriisissä?
On kestämätöntä, että sen sijaan siellä tappelutetaan ihmisiä keskenään sen mukaan, kenellä on parempi palkka (vaikka kaikilla heistä se on alle suomalaisen keskipalkan). Ja silti he kaikki pukevat ja riisuvat lapsia, syöttävät, vaihtavat vaippoja, pyyhkivät neniä, pitävät sylissä, leikkivät, laulavat, pelaavat ja lukevat kirjoja, aivan kuten kuka tahansa aikuinen tekisi. Yksi kirjaa suunnitelmat koneelle, mutta yhdessä ne suunnitelmat suunnitellaan.
Suomalaiset eivät juuri tee enää lapsia, ja tilalle tulevat ovat jo tottuneet mainitsemiisi asioihin, joten he pärjäävät kyllä. Väkimäärän vähetessä yhteiskunta taantuu taas vuohien paimentamiseen, eikä varhaiskasvatusta enää tarvita.
En tiedä onko tuo ollenkaan inhimillisesti huono ratkaisu että *taannuttaisiin* lähemmäs luontoa. Urbanisoitumisen syveneminen tuntuu olevan keppihevonen kaikelle vieraantuneisuudelle ja suuruudenhulluille utopiolle, missä ihmisyydestä tehdään koneen osa ja jatke. Tottakai arvokriisi ja näköalojen ahdistavuus heijastuu joka tasolle, vaikka kehitysoptimismi on se mikä näkyy päällepäin tavoitteiden asettelussa.
Hyvä vaan jos jätetään edes takaportti toisenlaisille elinympäristöille ja elämänpoluille. Vaikka vaatimattomalla elintasolla. Autonomiaa ei mikään raha korvaa.
Arvokriisistähän tämä ketjukin kertoo. Sitähän tämä nykytilanne kuvastaa. Pienet lapset hoitoon vaan jonnekin epämääräiseen paikkaan ylipitkiksi päiviksi. Ketään ei edes kiinnosta mitä siellä tapahtui päivän aikana. Ei kiinnosta henkilökunnan eikä lasten hyvinvointi.
Ei kyse ole hoidosta vaan varhaiskasvatuksesta. Jokaisella lapsella on oikeus saada kotikasvatuksen lisäksi varhaiskasvatus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä sosionomi- että vk-opettaja (kasv.kand) tutkinnot.
Vaikka otin AMK:ssa kaikki lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyvät kurssit, jäi teoreettinen tieto tosi ohkaiseksi. Kyllä samaa duunia pelkästään sillä koulutuksella voisin tehdä ja vaikka esimieshommia. Mutta tieto lisää tuskaa. Kun tiedän miten valtava ero noissa opinnoissa on, ymmärrän miten eri tavalla ja eri lasein tätä työtä voi tehdä. Hyvin tai huonosti. En pystyisi yhtä hyvin perustelemaan ratkaisuja työssäni ilman opeopintoja. Tieto ja teoria vaikuttaa meidän näkemyksiin.Olen samaa mieltä, vaikka olenkin hoitaja. Koulusta tullut tietopohja ei riitä minusta mihinkään. Ehkä sille nuorelle 17-vuotiaalle riittää kun kokemusta elämästä ylipäätään on vähemmän, ei osaa silloin vaatiakaan enempää, mutta itse lapset jo kasvattaneena, ja päiväkodin vanhemman silmin nähneenä, huomaa miten paljon voisi koulutukseen lisätä asiaa.
Oman kokemuksen mukaan, sekä vanhempana että työntekijänä, työntekijän laaja-alainen osaaminen korreloi koulutuksen kanssa. Tarkoitan laaja-alaisella sitä, että ymmärtää aidosti kaikenlaisia lapsia ja miten heidän kasvua ja kehitystä parhaiten viedään eteenpäin. Erityisopettajilla on selvästi timanttisin osaaminen.
Ja hoitajankin työn tekemisessä kyllä näkyy se, onko opiskellut itse lisää sen peruskoulutuksen päälle. Kyllä sen huomaa. Ajatusmaailma, ideat, keinot, ymmärrys, lapsen havainnointi.
Eikä tämän nyt ole tarkoituksena dissata ketään. Hattua nostan aina kun joku oikeasti viitsii olla kiinnostunut alastaan ja päivittää osaamistaan (eihän se itsestään tapahdu!), eikä jumita siellä 1990-luvun teeseissä.
Mitä ovat nämä 1990-luvun teesit, joista puhut? Miten lastentarhanopettajat, joiden työsopimuksen tehtävänimike muutettiin muutama vuosi sitten varhaiskasvatuksen opettajaksi, tuolloin oli opetettu ajattelemaan ja toimimaan lapsiryhmän ja lasten kanssa? Jos oli jotain teesejä, mitä ne olivat ja mistä ne tulivat?
Mitkä ovat 2020-luvun varhaiskasvatuksen teesit? Miten ne eroavat 1990-luvun teeseistä?
Entäpä, millaisia ovatkaan 2030-, 2040- tai 2050-luvun teesit, sitten kun nykyiset vastoittain valmistuneet vakaopettajat ovat puolestaan keski-iässään ja oman työuransa puolessa välissä (eläkkeelle ei tuolloin enää päästä alle 72 vuotiaana)?
Jos 2050 robotit hoitaa lasten ja henkilöstön ohjauksen, kuvaavat ja nauhoittavat reaaliajassa työtäsi, antavat välitöntä palautetta, mittaavat, diagnosoivat ja analysoivat toimintaasi. Ehkä yhdistävät kaikkeen dataan, jota olet koko elämäsi aikana milloin minnekin alustalle ladannut ja päivittävät kansalaisprofiiliasi jatkuvalla diagnostiikalla.
Emme voi tietää, millainen maailma on muutaman vuoden päästä. Sen tiedämme, ettei ilmastonmuutosta ja kuivuuden tuhoaman elinkelpoisen maa-alan hurjaa kasvua voi enää pysäyttää. Miljardit ihmiset tulevat etsimään paikkaa, jossa on mahdollista elää. Tiedämme myös, että lajikato kiihtyy entisestään ja ravinnonsaanti vaikeutuu. Myös se on tiedossa, että globaalit pandemiat tulevat lisääntymään, samoin eriarvoisuus eloonjäämisen mahdollisuuksissa.
Näemme jo nyt, että eriarvoisuus ja yhteistyökyvyttömyys aiheuttaa väkivaltaa, instituutiovastaisuutta, anarkiaa ja epäluottamusta. On käsittämätöntä, että vakan kaltaisessa organisaatiossa henkilöstö jaetaan arvottaviin, eri tavoin kohdeltuihin ja palkkadiskriminaatiolla hierarkisoituihin ryhmiin. Eikö juuri pienten lasten kasvuympäristössä tulisi ymmärtää, että hoito ja yhteisöllinen osaaminen ovat kaiken oppimisen a ja o tässä käsillä olevassa, maailmanlaajuisessa kriisissä?
On kestämätöntä, että sen sijaan siellä tappelutetaan ihmisiä keskenään sen mukaan, kenellä on parempi palkka (vaikka kaikilla heistä se on alle suomalaisen keskipalkan). Ja silti he kaikki pukevat ja riisuvat lapsia, syöttävät, vaihtavat vaippoja, pyyhkivät neniä, pitävät sylissä, leikkivät, laulavat, pelaavat ja lukevat kirjoja, aivan kuten kuka tahansa aikuinen tekisi. Yksi kirjaa suunnitelmat koneelle, mutta yhdessä ne suunnitelmat suunnitellaan.
Suomalaiset eivät juuri tee enää lapsia, ja tilalle tulevat ovat jo tottuneet mainitsemiisi asioihin, joten he pärjäävät kyllä. Väkimäärän vähetessä yhteiskunta taantuu taas vuohien paimentamiseen, eikä varhaiskasvatusta enää tarvita.
En tiedä onko tuo ollenkaan inhimillisesti huono ratkaisu että *taannuttaisiin* lähemmäs luontoa. Urbanisoitumisen syveneminen tuntuu olevan keppihevonen kaikelle vieraantuneisuudelle ja suuruudenhulluille utopiolle, missä ihmisyydestä tehdään koneen osa ja jatke. Tottakai arvokriisi ja näköalojen ahdistavuus heijastuu joka tasolle, vaikka kehitysoptimismi on se mikä näkyy päällepäin tavoitteiden asettelussa.
Hyvä vaan jos jätetään edes takaportti toisenlaisille elinympäristöille ja elämänpoluille. Vaikka vaatimattomalla elintasolla. Autonomiaa ei mikään raha korvaa.
Arvokriisistähän tämä ketjukin kertoo. Sitähän tämä nykytilanne kuvastaa. Pienet lapset hoitoon vaan jonnekin epämääräiseen paikkaan ylipitkiksi päiviksi. Ketään ei edes kiinnosta mitä siellä tapahtui päivän aikana. Ei kiinnosta henkilökunnan eikä lasten hyvinvointi.
Ei kyse ole hoidosta vaan varhaiskasvatuksesta. Jokaisella lapsella on oikeus saada kotikasvatuksen lisäksi varhaiskasvatus.
Pienet lapset varhaiskasvatukseen jonnekin epämääräiseen paikkaan ylipitkiksi päiväksi.
Ja kaikki muuttui ilmeisesti paremmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näittekö tämän ketjun, jossa koetaan, että päiväkotien tehtävä on "antaa miellyttävää 'palautetta' vanhemmille" heidän lapsestaan, kun lapsi haetaan päiväkodista kotiin?
https://www.vauva.fi/keskustelu/5289362/paivakodista-tulee-vain-negatii…
Vaarallinen kehityssuunta, jos nuoret vanhemmat todellakin alkavat nähdä kaiken ensisijassa oman itsensä kautta, miltä heistä tuntuu ja mitä he nyt jaksavat. Että päiväkodeissa kasvattajien tulisi käyttäytyä niin, että vanhemmalle tulee hyvä mieli.
Syntyy kuva, etteivät tuollaiset vanhemmat ole kasvaneet oikein aikuisiksi, ettei henkisesti ole valmis hyväksymään, että lapsi on oma yksilönsä ja päiväkodissa henkilöstö keskittyy vain ja ainoastaan niihin lapsiin, lasten kasvattamiseen, lasten hoitamiseen, lasten oppimisen edistämiseen, lasten käytöksen arviointiin ja ohjaamiseen.
Eihän päivän kuulumisia kerrota "vanhemman mieliksi" vaan siksi, että julkiseen varhaiskasvatuslaitokseen lapsensa kasvatettavaksi ja opetettavaksi tuoneen vanhemman tulee tietää, miten kasvatus sujuu ja miten lapsi toimii tällä hetkellä, mitä taitoja harjoittelee. Jos lapsi ei osaa jotain, mitä iän puolesta ryhmätoiminnassa tulisi jo osata, pitää se tietysti kertoa, että voivat kotona harjoitella sinnikkäästi samaa asiaa.
Lukekaa tuo linkattu keskustelun aloitus.
Ongelmat on ihan allekirjoitettavissa:
- lapsesta kerrotaan negatiivista palautetta vain äidille, ei isälle. (Miksi?)
- palaute kerrotaan lapsen kuullen.
- palaute liittyy aina samoihin, eli lapsi ei suostu syömään, eikä aina nukkumaankaan.
Lapsesta ei koskaan kerrota mitä mukavaa hän on päivän aikana tehnyt, vaan aina nämä kaksi negatiivista palautetta.
Ei ole kyse lapsen kehityksen huolista tai muutenkaan asiallisesta toiminnasta. Samat valituksen aiheet, ja vain äidille, jostain syystä isää kohdellaan nätimmin?
Jokaisen pitäisi ymmärtää, että oma lapsi on herkkä paikka ja huonon palautteen kuuleminen ei ole mukavaa.
Mutta tuossa samanlaisessa palautteessa päivä toisensa jälkeen ei ole enää mitään järkeä. Tulee olo, odottaako päiväkodin henkilökunta että vanhemmat tekee jotain sille, kun lapsi ei päiväkodissa syö tai nuku.
Ja koskaan ei pidä antaa huonoa palautetta lapsen kuullen. Ihan alkeellinen juttu.
Jos on tarkoitus räntätä vanhemmista ja lapsista, ehkä joku muu ketju sopisi siihen paremmin kuin tämä.
Mikä se huono palaute tarkalleen ottaen on tässä? Lapsi ei ole nukkunut, eikä ole syönyt? Ja sitä ei saisi lapsen kuullen sanoa? Pitäiskö lapsen kuullen valehdella että kaikki on mennyt hyvin, lapsi syönyt ja nukkunut vai mitä ihmettä??
Tämäkin oli vain äidin näkemys tilanteesta. Varmaan isällekin on annettu tämä sama (huono??) palaute, mutta on ajatellut että on vaan normi kerrontaa päivästä, ei ole ottanut siitä itseensä ja loukkaantunut.
Miksi tuosta lapsesta ei voi kertoa positiivista palautetta? Ikinä? Onko tuo sinusta siis ok että sama mitäänsanomaton negatiivinen palaute (asia jossa lapsi ei ole onnistunut) joka ikinen päivä?
Kyllä pitäisi joskus antaa positiivista palautetta. Surullinen tosiasia on se, että joistakin lapsista on tosi vaikea keksiä positiivista palautetta, jos vievät kohtuuttoman paljon resursseja, kun resursseja on jo muutenkin aivan liian vähän. Henkilökunta ole mitään robotteja. Jotain apuahan tuo lapsi tarvisi selkeästi.
No tämä on kyllä tosi surullista, jos tuntuu ettei oikein keksi. Vai tarkoititko, että vain selkeät kehitysaskeleet kelpaavat positiiviseksi palautteeksi? Kyllä "possariksi" riittää ihan että niin reippaasti lähti taas ulkoilemaan ja on niin energinen. Tai että oli tänään hyväntuulinen.
Ihan simppeli asia riittää, varsinkin kun kyseessä lapsi joka ei tunnu onnistuvan missään. Silloin pitää "juhlistaa" niitä pieniäkin positiivisia. Ei ole keneltäkään pois että lapsesta sanotaan jotain hyvää (ja että hänessä nähdään hyvä). Varsinkin, jos on myös sitä negatiivista kerrottavaa, niin sen parina voisi kertoa jotain myönteistäkin. Ihmisiä ne vanhemmatkin ovat.
Itse en saanut päiväkodista oikein mitään palautetta, joskus negatiivista, ehkä kerran positiivista. Ei se kuitenkaan olisi iso vaiva kertoa jotain. Mutta meidän lasten päiväkodissa iltapäivän ulkoilussa oli useimmiten eri ryhmän aikuiset kuin heidän omat, ajattelin johtuvan siitä. Ja koska alalla olevana, tiedän että voi olla tosi raskasta, en viitsinyt rasittaa heitä sillä että "eikö teillä ole mitään kerrottavaa..."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sekä sosionomi- että vk-opettaja (kasv.kand) tutkinnot.
Vaikka otin AMK:ssa kaikki lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyvät kurssit, jäi teoreettinen tieto tosi ohkaiseksi. Kyllä samaa duunia pelkästään sillä koulutuksella voisin tehdä ja vaikka esimieshommia. Mutta tieto lisää tuskaa. Kun tiedän miten valtava ero noissa opinnoissa on, ymmärrän miten eri tavalla ja eri lasein tätä työtä voi tehdä. Hyvin tai huonosti. En pystyisi yhtä hyvin perustelemaan ratkaisuja työssäni ilman opeopintoja. Tieto ja teoria vaikuttaa meidän näkemyksiin.Olen samaa mieltä, vaikka olenkin hoitaja. Koulusta tullut tietopohja ei riitä minusta mihinkään. Ehkä sille nuorelle 17-vuotiaalle riittää kun kokemusta elämästä ylipäätään on vähemmän, ei osaa silloin vaatiakaan enempää, mutta itse lapset jo kasvattaneena, ja päiväkodin vanhemman silmin nähneenä, huomaa miten paljon voisi koulutukseen lisätä asiaa.
Oman kokemuksen mukaan, sekä vanhempana että työntekijänä, työntekijän laaja-alainen osaaminen korreloi koulutuksen kanssa. Tarkoitan laaja-alaisella sitä, että ymmärtää aidosti kaikenlaisia lapsia ja miten heidän kasvua ja kehitystä parhaiten viedään eteenpäin. Erityisopettajilla on selvästi timanttisin osaaminen.
Ja hoitajankin työn tekemisessä kyllä näkyy se, onko opiskellut itse lisää sen peruskoulutuksen päälle. Kyllä sen huomaa. Ajatusmaailma, ideat, keinot, ymmärrys, lapsen havainnointi.
Eikä tämän nyt ole tarkoituksena dissata ketään. Hattua nostan aina kun joku oikeasti viitsii olla kiinnostunut alastaan ja päivittää osaamistaan (eihän se itsestään tapahdu!), eikä jumita siellä 1990-luvun teeseissä.
Mitä ovat nämä 1990-luvun teesit, joista puhut? Miten lastentarhanopettajat, joiden työsopimuksen tehtävänimike muutettiin muutama vuosi sitten varhaiskasvatuksen opettajaksi, tuolloin oli opetettu ajattelemaan ja toimimaan lapsiryhmän ja lasten kanssa? Jos oli jotain teesejä, mitä ne olivat ja mistä ne tulivat?
Mitkä ovat 2020-luvun varhaiskasvatuksen teesit? Miten ne eroavat 1990-luvun teeseistä?
Entäpä, millaisia ovatkaan 2030-, 2040- tai 2050-luvun teesit, sitten kun nykyiset vastoittain valmistuneet vakaopettajat ovat puolestaan keski-iässään ja oman työuransa puolessa välissä (eläkkeelle ei tuolloin enää päästä alle 72 vuotiaana)?
Jos 2050 robotit hoitaa lasten ja henkilöstön ohjauksen, kuvaavat ja nauhoittavat reaaliajassa työtäsi, antavat välitöntä palautetta, mittaavat, diagnosoivat ja analysoivat toimintaasi. Ehkä yhdistävät kaikkeen dataan, jota olet koko elämäsi aikana milloin minnekin alustalle ladannut ja päivittävät kansalaisprofiiliasi jatkuvalla diagnostiikalla.
Emme voi tietää, millainen maailma on muutaman vuoden päästä. Sen tiedämme, ettei ilmastonmuutosta ja kuivuuden tuhoaman elinkelpoisen maa-alan hurjaa kasvua voi enää pysäyttää. Miljardit ihmiset tulevat etsimään paikkaa, jossa on mahdollista elää. Tiedämme myös, että lajikato kiihtyy entisestään ja ravinnonsaanti vaikeutuu. Myös se on tiedossa, että globaalit pandemiat tulevat lisääntymään, samoin eriarvoisuus eloonjäämisen mahdollisuuksissa.
Näemme jo nyt, että eriarvoisuus ja yhteistyökyvyttömyys aiheuttaa väkivaltaa, instituutiovastaisuutta, anarkiaa ja epäluottamusta. On käsittämätöntä, että vakan kaltaisessa organisaatiossa henkilöstö jaetaan arvottaviin, eri tavoin kohdeltuihin ja palkkadiskriminaatiolla hierarkisoituihin ryhmiin. Eikö juuri pienten lasten kasvuympäristössä tulisi ymmärtää, että hoito ja yhteisöllinen osaaminen ovat kaiken oppimisen a ja o tässä käsillä olevassa, maailmanlaajuisessa kriisissä?
On kestämätöntä, että sen sijaan siellä tappelutetaan ihmisiä keskenään sen mukaan, kenellä on parempi palkka (vaikka kaikilla heistä se on alle suomalaisen keskipalkan). Ja silti he kaikki pukevat ja riisuvat lapsia, syöttävät, vaihtavat vaippoja, pyyhkivät neniä, pitävät sylissä, leikkivät, laulavat, pelaavat ja lukevat kirjoja, aivan kuten kuka tahansa aikuinen tekisi. Yksi kirjaa suunnitelmat koneelle, mutta yhdessä ne suunnitelmat suunnitellaan.
Suomalaiset eivät juuri tee enää lapsia, ja tilalle tulevat ovat jo tottuneet mainitsemiisi asioihin, joten he pärjäävät kyllä. Väkimäärän vähetessä yhteiskunta taantuu taas vuohien paimentamiseen, eikä varhaiskasvatusta enää tarvita.
En tiedä onko tuo ollenkaan inhimillisesti huono ratkaisu että *taannuttaisiin* lähemmäs luontoa. Urbanisoitumisen syveneminen tuntuu olevan keppihevonen kaikelle vieraantuneisuudelle ja suuruudenhulluille utopiolle, missä ihmisyydestä tehdään koneen osa ja jatke. Tottakai arvokriisi ja näköalojen ahdistavuus heijastuu joka tasolle, vaikka kehitysoptimismi on se mikä näkyy päällepäin tavoitteiden asettelussa.
Hyvä vaan jos jätetään edes takaportti toisenlaisille elinympäristöille ja elämänpoluille. Vaikka vaatimattomalla elintasolla. Autonomiaa ei mikään raha korvaa.
Arvokriisistähän tämä ketjukin kertoo. Sitähän tämä nykytilanne kuvastaa. Pienet lapset hoitoon vaan jonnekin epämääräiseen paikkaan ylipitkiksi päiviksi. Ketään ei edes kiinnosta mitä siellä tapahtui päivän aikana. Ei kiinnosta henkilökunnan eikä lasten hyvinvointi.
Ei kyse ole hoidosta vaan varhaiskasvatuksesta. Jokaisella lapsella on oikeus saada kotikasvatuksen lisäksi varhaiskasvatus.
Mutta joka lapsi ei sitä tarvi. Jos vanhempi on kotona, miksi kummassa lapsi laitetaan varhaiskasvatukseen, automaationa. Narratiivi on sellainen, että varhaiskasvatus olisi jotenkin parempi kuin kotikasvatus. Vaikka kotona olisi ihan koulutettu lastenhoitaja tai opettaja, lapsella virikkeitä kerhoista ja vanhemmalla kaikki tieto ja osaaminen, silti suositellaan varhaiskasvatusta. Järjestään, kaikille. (Neuvolasta ym tahoilta).
Tässä kohtaa on menty isosti pieleen. Lapsia laitostetaan, kotiäitiys tai -isyys ei ole minkään arvoista.
Niin siellä tosiaan tehdään kaikkea pöyristyttävää koska ei noudateta suomalaisia kasvatussuosituksia. Ihan niin kuin Suomessakin oli entisaikaan kaikenlaisia järkyttäviä käytäntöjä lastenkasvatuksessa joista lapset saivat pahat traumat.
Onneksi noista huonoista käytännöistä on sittemmin Suomessa luovuttu, ja täällä onkin maailman parhaiten voivat lapset kiitos maailman parhaiden kasvatuskäytäntöjen jotka pohjautuvat tieteellisiin tutkimuksiin toisin kuin ulkomainen kasvatus.