Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä pahoinvointi tuottaa nyt hedelmää, kun kasari ja ysärillä syntyneet tekevät lapsia eli ei kuria, ja somemediaa tuijotetaan ja luullaan jenkkielokuuvien olevan täyttä totta täällä Suomen muotoisen pilven alla.

Kasarilla ja ysärillä vanha mmaailmanjärjestys vasta alkoi rakoilla. Kyllä silloin suurin osa lapsista oppi vielä pitämään suunsa kiinni kun aikuiset puhui. Jos eivät oppineet kotona, oppivat viimeistään päiväkodissa ja koulussa.

Osa heistäkin oppi vanhan mallin mukaan alistamaan heikompiaan ja tavoittelemaan omaa etuaan (se ei ollut tarkoitus mutta niin kävi) ja se auttoi menestymään työelämässä jos muut taidot oli kohdillaan. Osa putosi pois pelistä ja kärsii pitkäaikaistyöttömyydestä ja mt-jutuista, alkoi päihteillä tai joutui vankilaan.

Osalla oli kotona hyvin asiat, ja kuri ei tarkoittanut esimerkiksi pakottamista, alistamista, nolaamista tai väkivaltaa. Ne ihmiset tietävät muitakin, parempia tapoja. Jotkut onnistuivat pyristelemään pois vanhasta, ylittivät itsensä ja oppivat.

Älä käsitä väärin, minäkään en tarkoita sitä, että lasten pitäisi aina saada tehdä mitä he haluavat. Aikuisen pitää ohjata, auttaa ja neuvoa, mutta hyvällä, silloin tulos on parempi kuin murtamalla oma tahto.

Joskus joutuu estämään parivuotiasta juoksemaan auton alle, joskus joutuu kieltämään kolmevuotiasta ja hyväksymään sen kiukun ja uhman. Rajat pitää olla, mutta niitä ei oikeasti tarvitse vetää sähköllä ja piikkilangalla, vähempikin riittää. Aikuisen ei pidä olla kärsimätön ja pitää oppia ajattelemaan nenäänsä pidemmälle. Kaikki ei tapahdu heti just nyt, eikä lapsi ole aikuisen jatke. Hän on oma itsensä, arvokas sellaisena kuin on.

Mielenterveysongelmat ja syrjäytyminen ovat koko ajan vaan lisääntymään päin, kun entistä enemmän aikuistuu sellaista porukkaa jotka on kasvatettu positiivisesti. Nämä ovat oppineet, että elämässä ei ole muita pakkoja kuin se, että välttelee välittömiä vaaroja kuten auton alle joutumista. Epämukavuusalueelle ei siis heidän maailmassaan ole pakko mennä, vaan voi vaan jäädä lillumaan, ja se on heistä ihan hyväksyttävää.

Ei positiivinen kasvatus tarkoita sitä, ettei lapselta vaadita mitään, tai ettei lapsen tarvitsisi koskaan tehdä asioita, joita ei halua. Sillä tarkoitetaan vuorovaikutuksen sävyä. Esim. lapsi pomppii sohvalla, jolloin positiivinen kasvattaja neuvoo, että sohvalla istutaan, sen sijaan että tiuskaisi "älä pompi sohvalla".

Mitä positiivinen kasvattaja tekee jos lapsi ei suostu lopettamaan pomppimista sohvalla vaikka sanotaan, että "sohvalla istutaan"? Siis kun lasta ei saa pakottaa.

Ensin hän on rakentanut myönteisen suhteen lapseen, ja karsinut puheestaan turhat kiellot. Silloin hänen sanoillaan on painoarvoa ja aikuisen tietty äänensävy, katse ja kädellä näyttäminen riittää. Jos joku nyt jatkaa pomppimista (epätodennäköistä), silloin hän menee tutkailemaan ja kuulostelemaan tarkemmin, mistä oikeasti on kyse.

Myös fyysistä ohjausta tarvitaan välillä pienten kanssa, ei siinä ole mitään ihmeellistä.

Yleensä positiivisissa päiväkodeissa fyysinen rajoittaminen on sallittua vain hätätilanteissa. Tämä johtuu toisaalta siitä, että fyysistä kurinpitoa ei suositella ja toisaalta ihan lasten oikeuksista (myös lapsella oikeus fyysiseen koskemattomuuteen).

Eli käytännössä jos lapsi ei tottele positiivista hoitajaa, niin hoitajan ainoaksi keinoksi jää tutkailla tilannetta ja esimerkiksi miettiä, että onko lapsella ADHD koska hän ei tottele ja on vilkas.

Lapset tarvitsevat paljon hyvää kosketusta ja sylittelyä. Tarve on niin suuri, että jos ryhmän toimintakulttuurissa ei ole hyvää kosketusta (lasten välistä + kasvattajien ja lasten välistä), sitten on huonoa (lyömistä, tönimistä, puremista).

Pikkuvauvat jopa menehtyvät ilman kosketusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opevain kirjoitti:

Positiivisen kautta on hyvä ajatus ja lähtökohta, mutta todellisuudessa se harvoin menee näin. Etenkään jos kyse on lapsiryhmästä. Joskus asioita on vain tehtävä, opeteltava tai harjoiteltava sietämään. Tulevaisuuden kannalta tärkeitä taitoja kaikki.

Kasvatus menee vanhemmilla siinä pieleen, jos ajatus on, että kaikki on oltava lapselle kivaa ja hauskaa. Tällaisen kasvatuksen lapsia näkee nyky koulussa valtavasti. Ilmoitetaan "ei huvita", "onko pakko?" "en jaksa". Lisäksi minuutin tai parin toimettomana oloa ("tee omia puuhia") on vaikea sietää, kun koko ajan pitäisi olla viihdykettä ja hauskuutusta.

Vanhempana (ja opena) olen itse huolissani lasten lyhytjänteisyydestä ja sinnikkyyden puuttumisesta. "Työnteko" on haastavaa, samoin minkään odottelu. Ehkä jokaisen vanhemman olisi joskus hyvä miettiä, saako lapsi koskaan olla ärsyketulvasta vapaa tai onko kotielämässä asioita, joita lapsi oikeasti joutuu odottelemaan tai tavoitteita, joiden eteen tehdä töitä.

Puhun itse sekä varhaiskasvatuksen ammattilaisena ja vanhempana. Tiedän siis positiivisen pedagogiikan haasteet, myös ylisuuressa lapsiryhmässä. Siltipä siihen pyritään, tuntuu se kivalta tai ei.

Eikö se ole aika ristiriitaista, että positiiviseen pedagogiikkaan pyritään vaikka se ei tuntuisi kivalta ja viime kädessä rangaistuksen (=potkut) uhalla?

Jos ei kykene toimimaan työnantajan arvojen ja periaatteiden mukaisesti, niin sitten vaihdetaan työpaikkaa. Ihan kuten muillakin aloilla.

Mutta lapselle ei voida antaa potkuja kunnallisesta päiväkodista vaikka hän ei suostuisi toimimaan päiväkodin arvojen ja periaatteiden mukaisesti. Eli koska lasta ei myöskään muilla tavoin voida rangaista niin käytännössä lapsella on diplomaattiseen koskemattomuuteen rinnastettava asema.

Lapsi ei ole aikuinen, eikä häneltä voida odottaa samoja tapoja kuin kasvattajalta. Mutta sinä taidatkin nyt vängätä vain provotaksesi tai yritäksesi osoittaa, ettei positiivinen pedagogiikka voi toimia, koska itse et sitä hallitse.

Järjetön ajatus ettei lapselta voisi ja tulisi vaatia sääntöjen ja auktoriteetin määräysten tottelemista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opevain kirjoitti:

Positiivisen kautta on hyvä ajatus ja lähtökohta, mutta todellisuudessa se harvoin menee näin. Etenkään jos kyse on lapsiryhmästä. Joskus asioita on vain tehtävä, opeteltava tai harjoiteltava sietämään. Tulevaisuuden kannalta tärkeitä taitoja kaikki.

Kasvatus menee vanhemmilla siinä pieleen, jos ajatus on, että kaikki on oltava lapselle kivaa ja hauskaa. Tällaisen kasvatuksen lapsia näkee nyky koulussa valtavasti. Ilmoitetaan "ei huvita", "onko pakko?" "en jaksa". Lisäksi minuutin tai parin toimettomana oloa ("tee omia puuhia") on vaikea sietää, kun koko ajan pitäisi olla viihdykettä ja hauskuutusta.

Vanhempana (ja opena) olen itse huolissani lasten lyhytjänteisyydestä ja sinnikkyyden puuttumisesta. "Työnteko" on haastavaa, samoin minkään odottelu. Ehkä jokaisen vanhemman olisi joskus hyvä miettiä, saako lapsi koskaan olla ärsyketulvasta vapaa tai onko kotielämässä asioita, joita lapsi oikeasti joutuu odottelemaan tai tavoitteita, joiden eteen tehdä töitä.

Puhun itse sekä varhaiskasvatuksen ammattilaisena ja vanhempana. Tiedän siis positiivisen pedagogiikan haasteet, myös ylisuuressa lapsiryhmässä. Siltipä siihen pyritään, tuntuu se kivalta tai ei.

Eikö se ole aika ristiriitaista, että positiiviseen pedagogiikkaan pyritään vaikka se ei tuntuisi kivalta ja viime kädessä rangaistuksen (=potkut) uhalla?

Jos ei kykene toimimaan työnantajan arvojen ja periaatteiden mukaisesti, niin sitten vaihdetaan työpaikkaa. Ihan kuten muillakin aloilla.

Mutta lapselle ei voida antaa potkuja kunnallisesta päiväkodista vaikka hän ei suostuisi toimimaan päiväkodin arvojen ja periaatteiden mukaisesti. Eli koska lasta ei myöskään muilla tavoin voida rangaista niin käytännössä lapsella on diplomaattiseen koskemattomuuteen rinnastettava asema.

Lapsi ei ole aikuinen, eikä häneltä voida odottaa samoja tapoja kuin kasvattajalta. Mutta sinä taidatkin nyt vängätä vain provotaksesi tai yritäksesi osoittaa, ettei positiivinen pedagogiikka voi toimia, koska itse et sitä hallitse.

Ihan käytännössä olen huomannut, että positiivinen pedagogiikka "toimii" vain jos tingitään merkittävästi tottelemisen vaatimisesta. Edes ne jotka väittävät hallitsevansa positiivisen pedagogiikan eivät suuressa osassa tilanteita kykene saamaan lasta tottelemaan positiivisessa pedagogiikassa sallituilla keinoilla eli kehumalla, opettamalla ja harhauttamalla. Osittain siksi, että lapsi ei ole vastaanottavainen niille keinoille ja osin siksi, että ne keinot vievät paljon aikaa jota suuressa ryhmässä ei ole käytettävissä.

Tulkintasi positiivisesta pedagogiikasta siis sulkee kurin pois?

Minä pidän sekä pos.ped. että järjestyksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pedagogiikkaa tuntemattomien on turha vaahdota, kateellisten puhetta vain.

Lastenkasvatus on salatiedettä?

Jossa vain maisteri voi onnistua...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pedagogiikkaa tuntemattomien on turha vaahdota, kateellisten puhetta vain.

Lastenkasvatus on salatiedettä?

Jossa vain maisteri voi onnistua...

Kandeja nuo vain on.

Vierailija kirjoitti:

Töistä kotiin klo15.30 ja sen jälkeen hieman kotitöitä ja ruoka, muuten ilta mennyt sohvan pohjalla levätessä, lukiessa ja telkkaria katsoen. Tämä ei oikeasti ole normaalia, vai onko? Onko muillakin tällaista aina työpäivän jälkeen, ettei yksinkertaisesti ole mehuja yhtikäs mihinkään?!!

Itkupala kurkussa päivästä palautuen, paitsi ettei ehdi/kykene, palautumaan ennenkuin on taas aamu ja mentävä töihin.

Tänään ollut myös järkyttävä pääkipu seurana joten Buranaa nassuun.

Olen IHAN katkipoikkikuollut, joka ikinen työpäivä ja sen jälkeen kotona ja väsymys on aivan tolkutonta, voisin nukkua kellon ympäri ja vkonloppuisin niin teenkin+vielä päiväunet.

Tuntuu, että työpäivät on silkkaa suorittamista ja selviytymistä ja sen lisäksi alkaa pää levitä lähes jokapäiväiseen palaverointiin siitä paljonko on lapsia paikalla suhteessa kasvattajien=ihana suhdeluku ja kuka ja ketä on missä mihin aikaan milloin ja missä vuorossa kun sijaisia ei varmaankaan saada.

VÄSYTTÄÄ 😢😩☹️😭😤👎😡🤬😱🤯

Tämä kuvaa suoraan myös mun elämää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taisi jari sinkkonen olla sitä mieltä taannoin että varhaiskasvatus pedagogiikka on ihan ****.

Olen ihan samaa mieltä. 

Hän myös on sanonut, että on parempi kotona ryypeksivä isä, kuin eroperhe.

Niinkö missä? Linkkaappa juttu tähän.

Jossain tv-ohjelmassa. En löytänyt kun etsin. Ihmettelin silloin itsekin sitä kovasti. Mutta sanoi niin, että vähemmän haittaa tuottaa kotona tissutteleva isä kuin ero

Tuskin hän kuitenkaan mitään känniriehujaa tuolla tarkoitti. Mutta en silti oikein osaa arvostaa tuollaista. 

Sinkkosella on suhteellisuudentajua. Kummankaan vanhemman ei tarvitse olla täydellisiä. Isolla osalla vanhemman sukupolven ihmisistä oli alkoholia käyttävä vanhempi, mutta ei kuitenkaan alkoholistia.

Nykyaika on tässäkin jakautunutta: miehet ovat joko kelvottomia renttuja tai supersuorittajia. Enpä tiedä onko tämä nykyinenkään ihmiskuva erityisen terve tai perheiden koossa pysymistä edistävä. Miehet ajetaan nyt herkästi nurkkaan syyllisiksi ”kaikkeen”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eron vaikutusta lapsiin usein vähätellään ja Sinkkosen kommentti minusta hyvä näpäytys näille pikkuporvareille. Ellei kyseessä ole väkivaltainen ja vakavasti alkoholisoitunut henkilö joka on päihtyneenä lasten kanssa, olen samaa mieltä Sinkkosen kanssa. Lapsi rakastaa vanhempiaan ja perheen eheys ja yhdessäolo on tärkeimpiä asioita ongelmista huolimatta. Ihmiset jotka eivät tunne alkoholismia sairautena syvemmin usein ajattelevat sitä rajuinta vaihetta.

Aloin epäillä, että tuo hänen kommenttinsa oli sittenkin jostain kirjasta, ja koitin vielä etsiä. Nyt olen selaillut tässä paria kirjaansa, ja huomaan, että hänen tyylinsä on selvästi vähän provosoiva .

Sinkkonen on ainakin poikkiteloin muodikkaan ja postmodernin genderideologian kanssa ja puolustaa johdonmukaisesti vanhaa maailmaa. Itse arvostan hänenlaisiaan jääriä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eron vaikutusta lapsiin usein vähätellään ja Sinkkosen kommentti minusta hyvä näpäytys näille pikkuporvareille. Ellei kyseessä ole väkivaltainen ja vakavasti alkoholisoitunut henkilö joka on päihtyneenä lasten kanssa, olen samaa mieltä Sinkkosen kanssa. Lapsi rakastaa vanhempiaan ja perheen eheys ja yhdessäolo on tärkeimpiä asioita ongelmista huolimatta. Ihmiset jotka eivät tunne alkoholismia sairautena syvemmin usein ajattelevat sitä rajuinta vaihetta.

Aloin epäillä, että tuo hänen kommenttinsa oli sittenkin jostain kirjasta, ja koitin vielä etsiä. Nyt olen selaillut tässä paria kirjaansa, ja huomaan, että hänen tyylinsä on selvästi vähän provosoiva .

Myös maine ja asema hänellä on pitkään olleet sellaiset että pystyy tuomaan ajatuksiaan esille ilman pelkoa siitä että niitä kauheasti kyseenalaistettaisiin. Toki tämäkin asia saattaa jossain vaiheessa muuttua tai olla jo muuttumassa?

Sinkkonen ei ole oikein positiiviskasvattajien ja tunnekasvattajien mieleen. On mm. useita kertoja sanonut hyväksyvänsä kurinpidon käytön kasvatuksessa.

Sinkkosta on ryöpytetty sukupuolineutraalien taholta. Puolustaa poikien remuleikkejä luonnollisena maskuliinisuutena. Joku tietysti repii tuosta herneen nenään syrjintänä ja seksistisenä 🙄

Ei käy kateeksi nykyistä kasvatusympäristöä kun näin jyrkästi keskenään ristiriidassa olevat ihmiskuvat vääntävät peistä lapsen oikeuksista.

Lapsi ei voi olla mielestäni genderideologian väline, mitä taas toiset (vanhemmat) haluavat kovasti. He toki puolustavat vähintään yhtä sitä jaloilla päämäärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki lapset eivät ole kiinnostuneita samoista asioista ja on täysin mahdotonta toteuttaa toimintaa niin, että se kiinnostaa aivan kaikkia. Miten siis toimitaan jos muutama lapsi haluaisi kuunnella sadun ja sitten pari pitää älämölä siitä, että ei kiinnosta? Annetaanko niille lapsille muuta tekemistä, jotka eivät jaksa tarinaa kuunnella? Jos näin toimitaan aina kun lasta joku tekeminen ei nappaa, niin mitä seurauksia sillä on tulevaisuudessa? Oppiiko lapsi sen mallin, että jos joku ei nyt satu huvittamaan, niin ei ole pakko? 

Kyllä, lapset oppivat eri tavalla ja ovat kiinnostuneita erilaisista asioista. Joku oppii kirjaimia liikuntaleikkien avulla, joku toinen taas piirtämällä. Se on ihan fine ja lapsia kuuluukin opettaa eri tavoilla ja niin, että lapsi itse on motivoitunut kyseisestä tavasta opetella uutta asiaa. Valitettavasti tulevaisuudessa tarvitaan myös taitoa joustaa sieltä oman mukavuusalueeltaan tai elämästä tulee pirun vaikeaa.

Kysyt, miten toimitaan? Vastaan sulle, että opiskellessa ammattia saa tietopohjaa kaikkeen tarvittavaan. Työkokemuksen myötä oppii käyttämään sitä tietoa, jos on taitoa joustaa omalta mukavuusalueeltaan. Jos ei ole, työstä tulee pirun vaikeaa. Onnistumisen kokemuksia tulee vähemmän ja työn ilo katoaa.

Minä kysyin teiltä arvon ammattilaiset että miten toimitte. Kerro minulle miten te käytännössä pystytte varmistamaan näis

sä jättiryhmissä, että jokainen lapsi saa oppia toivomallaan tavalla? Myös ne hiljaiset jotka tykkäisivät sitä satua kuunnella.

No esimerkiksi pienryhmätoiminnalla. Ne, jotka jaksavat kuunnella satua pidemmän aikaa, ovat yksi ryhmä. Ne, jotka eivät jaksa keskittyä, voivat olla toinen ryhmä, joka kuuntelee lyhyempää satua ehkäpä jossain virikkeistä riisutussa ympäristössä. Tämä voi olla vaikka pöydän alle tehty maja ja satukin alkaa kiinnostaa, kun sitä luetaan hämärässä taskulampun valossa. 

Eli se satu on siis ihan ok lukea. Tartuin siihen, kun joidenkin mielestä tuon opettajan olisi pitänyt keskeyttää satu ja ohjata lapset mielekkäämpään puuhaan kuten tekemään s kirjaimia paperille. Tuo opettaja oli yksin eskariryhmänsä kanssa ja siinä on paha alkaa jakamaan porukkaa moneen eri ryhmään sen mukaan mikä kunkin lapsen mielestä olisi silloin mukavinta. Minusta tuntuu, että nämä hiljaiset, jotka eivät osaa vaatia, jäävät aina jalkoihin. Satu pitäisi keskeyttää koska ne pari ei jaksa kuunnella, mutta sitten siinä kyllä rikotaan niiden osallisuutta jotka jaksaisivat kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki lapset eivät ole kiinnostuneita samoista asioista ja on täysin mahdotonta toteuttaa toimintaa niin, että se kiinnostaa aivan kaikkia. Miten siis toimitaan jos muutama lapsi haluaisi kuunnella sadun ja sitten pari pitää älämölä siitä, että ei kiinnosta? Annetaanko niille lapsille muuta tekemistä, jotka eivät jaksa tarinaa kuunnella? Jos näin toimitaan aina kun lasta joku tekeminen ei nappaa, niin mitä seurauksia sillä on tulevaisuudessa? Oppiiko lapsi sen mallin, että jos joku ei nyt satu huvittamaan, niin ei ole pakko? 

Kyllä, lapset oppivat eri tavalla ja ovat kiinnostuneita erilaisista asioista. Joku oppii kirjaimia liikuntaleikkien avulla, joku toinen taas piirtämällä. Se on ihan fine ja lapsia kuuluukin opettaa eri tavoilla ja niin, että lapsi itse on motivoitunut kyseisestä tavasta opetella uutta asiaa. Valitettavasti tulevaisuudessa tarvitaan myös taitoa joustaa sieltä oman mukavuusalueeltaan tai elämästä tulee pirun vaikeaa.

Kysyt, miten toimitaan? Vastaan sulle, että opiskellessa ammattia saa tietopohjaa kaikkeen tarvittavaan. Työkokemuksen myötä oppii käyttämään sitä tietoa, jos on taitoa joustaa omalta mukavuusalueeltaan. Jos ei ole, työstä tulee pirun vaikeaa. Onnistumisen kokemuksia tulee vähemmän ja työn ilo katoaa.

Minä kysyin teiltä arvon ammattilaiset että miten toimitte. Kerro minulle miten te käytännössä pystytte varmistamaan näis

sä jättiryhmissä, että jokainen lapsi saa oppia toivomallaan tavalla? Myös ne hiljaiset jotka tykkäisivät sitä satua kuunnella.

No esimerkiksi pienryhmätoiminnalla. Ne, jotka jaksavat kuunnella satua pidemmän aikaa, ovat yksi ryhmä. Ne, jotka eivät jaksa keskittyä, voivat olla toinen ryhmä, joka kuuntelee lyhyempää satua ehkäpä jossain virikkeistä riisutussa ympäristössä. Tämä voi olla vaikka pöydän alle tehty maja ja satukin alkaa kiinnostaa, kun sitä luetaan hämärässä taskulampun valossa. 

Eli se satu on siis ihan ok lukea. Tartuin siihen, kun joidenkin mielestä tuon opettajan olisi pitänyt keskeyttää satu ja ohjata lapset mielekkäämpään puuhaan kuten tekemään s kirjaimia paperille. Tuo opettaja oli yksin eskariryhmänsä kanssa ja siinä on paha alkaa jakamaan porukkaa moneen eri ryhmään sen mukaan mikä kunkin lapsen mielestä olisi silloin mukavinta. Minusta tuntuu, että nämä hiljaiset, jotka eivät osaa vaatia, jäävät aina jalkoihin. Satu pitäisi keskeyttää koska ne pari ei jaksa kuunnella, mutta sitten siinä kyllä rikotaan niiden osallisuutta jotka jaksaisivat kuunnella.

Tämä on hyvä huomio. Inkluusion aikakaudella yksilön oikuttelut voi peitota ryhmän edun. Hiljainen ja vaatimaton lapsi saa sitä, mitä jää kasvattajien resursseista jäljelle, eli ei paljoakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pedagogiikkaa tuntemattomien on turha vaahdota, kateellisten puhetta vain.

Lastenkasvatus on salatiedettä?

Jossa vain maisteri voi onnistua...

*********

Esikouluopettajat ovat hyvin, hyvin harvoin maistereita... sosionomeja, joilla esikouluopettajan pätevyys

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten on mahdollista, että esikoulussa ryhmät ovat pieniä ja monta aikuista ohjaa heitä? Mutta seuraavana vuonna he siirtyvät ensimmäiselle luokalle ja ryhmät ovatkin suuria ja vain yksi aikuinen ohjaa.

Miten varhiskasvatus esikoulussa voi väittää, että resurssit ovat vähäiset?

(alle 3v: korkeintaam 4lasta/1 aikuinen)

Yli 3v osalta: korkeintaan 7lasta/1 aikuinen

osapäiväisessä hoidossa: korkeintaan 13 lasta / 1 aikuinen.

Kun seuraavana syksynä siirtyvät ekalle luokalle, 25-30 lasta/1 aikuinen.

Nämä luvut näyttävät hyviltä mutta käytännössähän tilanne on näiden lukujen mukainen muutaman tunnin päivässä muutamana päivänä kuukaudessa. Muina aikoina pyöritetään palettia aivan äärirajoilla, koska on palaveria,suunnittelua,poissaoloa,aikaisia aamuvuoroja jne.

Entäs se ekaluokan ope, jonka koko päivä koostuu yksin olemisesta luokkansa kanssa ja on palaveria suunnittelua…

toukokuu 2021: ryhmässä 21 eskaria, ryhmässä 3 aikuista.

elokuu 2021: ryhmässä 25 ekaluokkalaista, ryhmässä yksi aikuinen.

Mikä muuttui kesällä niin paljon, että ekaluokan ope pystyykin vetämään koko ryhmää ilman kahta lisäaikuista? Samat s2-oppilaat, samat kntegroidut eo:t, samat palaverit, samat kirjaamiset..

Anteeksi, mutta en todellakaan nyt ymmärrä tuota valitusta, että toukokuussa oltiin burnoit kolmen aikuisen turvin, kun on niin raskasta, mutta kun elokuu tulee, katoaa ryhmästä kaksi aikuista ja oppilasmäärä voi olla lähemmäksi 30.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastenhoitajissa ainakin paljon oman kokemukseni mukaan todella ilkeitä, lapsivihaajia töissä.

Terkut vaan Hml hoitsuille!!!

Miksi näitä ilkeitä väitteitä? Tunnetko yhtään lastenhoitajaa. Olen töissä varhaiskasvatuksessa ja suurin osa työntekijöistämme on työhönsä sitoutuneita ammattilaisia jotka rakastavat työtään. Jos vihaa ihmisiä tai lapsia ei kykene tekemään tätä työtä tai saa potkut.

Ei saa,koska työntekijöistä on pulaa. Itselläsikin lienee lempilaoset ja ne muut? Vaikuttaako lapsen ulkonäössä joku tuttuus, vai vanhempien asema yhteiskunnassa? Vai kenties molemmat?

Itseasiassa ei vaikuta. Olen tehnyt tätä työtä n 25 vuotta. Jokainen päivä on erilainen. Olen ammattiini ja työhöni sitoutunut ammattilainen. Hyväksyn erilaisuutta, jota kenties isnä et, kun luokittelet vihallasi lastenhoitajat alempaan kastiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opevain kirjoitti:

Positiivisen kautta on hyvä ajatus ja lähtökohta, mutta todellisuudessa se harvoin menee näin. Etenkään jos kyse on lapsiryhmästä. Joskus asioita on vain tehtävä, opeteltava tai harjoiteltava sietämään. Tulevaisuuden kannalta tärkeitä taitoja kaikki.

Kasvatus menee vanhemmilla siinä pieleen, jos ajatus on, että kaikki on oltava lapselle kivaa ja hauskaa. Tällaisen kasvatuksen lapsia näkee nyky koulussa valtavasti. Ilmoitetaan "ei huvita", "onko pakko?" "en jaksa". Lisäksi minuutin tai parin toimettomana oloa ("tee omia puuhia") on vaikea sietää, kun koko ajan pitäisi olla viihdykettä ja hauskuutusta.

Vanhempana (ja opena) olen itse huolissani lasten lyhytjänteisyydestä ja sinnikkyyden puuttumisesta. "Työnteko" on haastavaa, samoin minkään odottelu. Ehkä jokaisen vanhemman olisi joskus hyvä miettiä, saako lapsi koskaan olla ärsyketulvasta vapaa tai onko kotielämässä asioita, joita lapsi oikeasti joutuu odottelemaan tai tavoitteita, joiden eteen tehdä töitä.

Puhun itse sekä varhaiskasvatuksen ammattilaisena ja vanhempana. Tiedän siis positiivisen pedagogiikan haasteet, myös ylisuuressa lapsiryhmässä. Siltipä siihen pyritään, tuntuu se kivalta tai ei.

Eikö se ole aika ristiriitaista, että positiiviseen pedagogiikkaan pyritään vaikka se ei tuntuisi kivalta ja viime kädessä rangaistuksen (=potkut) uhalla?

Jos ei kykene toimimaan työnantajan arvojen ja periaatteiden mukaisesti, niin sitten vaihdetaan työpaikkaa. Ihan kuten muillakin aloilla.

Mutta lapselle ei voida antaa potkuja kunnallisesta päiväkodista vaikka hän ei suostuisi toimimaan päiväkodin arvojen ja periaatteiden mukaisesti. Eli koska lasta ei myöskään muilla tavoin voida rangaista niin käytännössä lapsella on diplomaattiseen koskemattomuuteen rinnastettava asema.

Lapsi ei ole aikuinen, eikä häneltä voida odottaa samoja tapoja kuin kasvattajalta. Mutta sinä taidatkin nyt vängätä vain provotaksesi tai yritäksesi osoittaa, ettei positiivinen pedagogiikka voi toimia, koska itse et sitä hallitse.

Ihan käytännössä olen huomannut, että positiivinen pedagogiikka "toimii" vain jos tingitään merkittävästi tottelemisen vaatimisesta. Edes ne jotka väittävät hallitsevansa positiivisen pedagogiikan eivät suuressa osassa tilanteita kykene saamaan lasta tottelemaan positiivisessa pedagogiikassa sallituilla keinoilla eli kehumalla, opettamalla ja harhauttamalla. Osittain siksi, että lapsi ei ole vastaanottavainen niille keinoille ja osin siksi, että ne keinot vievät paljon aikaa jota suuressa ryhmässä ei ole käytettävissä.

Tulkintasi positiivisesta pedagogiikasta siis sulkee kurin pois?

Minä pidän sekä pos.ped. että järjestyksen.

Ei positiivinen pedagogiikka sulje kuria pois. Se vain rajoittaa kurinpitoon käytettäviä menetelmiä niin rajusti, että useissa tapauksissa voidaan varsinaisen kurin sijasta lähinnä puhua pitkäkestoisesta opettamis- ja mielipidevaikutusyrityksestä. Jos lapsi kerta kaikkiaan vaan kieltäytyy tottelemasta eikä myöskään anna harhauttaa itseään, niin positiivista pedagogiikkaa käyttävä aikuinen ei mahda lapsen käytökselle siinä tilanteessa käytännössä mitään. Positiivinen pedagogiikka lisää siis niitä tilanteita missä aikuinen kokee itsensä keinottomaksi ja lapsi taas kokee itsensä tilanteen voittajaksi. Se, että lapsi kokee aikuisen olevan heikko ja voimaton murentaa aikuisen auktoriteetin ja johtaa mm. niihin päiväkodeissa yleistyneisiin tilanteisiin missä lapsi toistuvasti hakkaa ja nimittelee aikuista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki lapset eivät ole kiinnostuneita samoista asioista ja on täysin mahdotonta toteuttaa toimintaa niin, että se kiinnostaa aivan kaikkia. Miten siis toimitaan jos muutama lapsi haluaisi kuunnella sadun ja sitten pari pitää älämölä siitä, että ei kiinnosta? Annetaanko niille lapsille muuta tekemistä, jotka eivät jaksa tarinaa kuunnella? Jos näin toimitaan aina kun lasta joku tekeminen ei nappaa, niin mitä seurauksia sillä on tulevaisuudessa? Oppiiko lapsi sen mallin, että jos joku ei nyt satu huvittamaan, niin ei ole pakko? 

Kyllä, lapset oppivat eri tavalla ja ovat kiinnostuneita erilaisista asioista. Joku oppii kirjaimia liikuntaleikkien avulla, joku toinen taas piirtämällä. Se on ihan fine ja lapsia kuuluukin opettaa eri tavoilla ja niin, että lapsi itse on motivoitunut kyseisestä tavasta opetella uutta asiaa. Valitettavasti tulevaisuudessa tarvitaan myös taitoa joustaa sieltä oman mukavuusalueeltaan tai elämästä tulee pirun vaikeaa.

Kysyt, miten toimitaan? Vastaan sulle, että opiskellessa ammattia saa tietopohjaa kaikkeen tarvittavaan. Työkokemuksen myötä oppii käyttämään sitä tietoa, jos on taitoa joustaa omalta mukavuusalueeltaan. Jos ei ole, työstä tulee pirun vaikeaa. Onnistumisen kokemuksia tulee vähemmän ja työn ilo katoaa.

Minä kysyin teiltä arvon ammattilaiset että miten toimitte. Kerro minulle miten te käytännössä pystytte varmistamaan näissä jättiryhmissä, että jokainen lapsi saa oppia toivomallaan tavalla? Myös ne hiljaiset jotka tykkäisivät sitä satua kuunnella.

No esimerkiksi pienryhmätoiminnalla. Ne, jotka jaksavat kuunnella satua pidemmän aikaa, ovat yksi ryhmä. Ne, jotka eivät jaksa keskittyä, voivat olla toinen ryhmä, joka kuuntelee lyhyempää satua ehkäpä jossain virikkeistä riisutussa ympäristössä. Tämä voi olla vaikka pöydän alle tehty maja ja satukin alkaa kiinnostaa, kun sitä luetaan hämärässä taskulampun valossa. 

Mitäs sitten niinä päivinä mistä koko tääkin ketju on alkunsa saanut. Kun on taas kerran se päivä, että ollaan jälleen alimiehityksellä. Miten nämä eihuvitalapset silloin pärjäilee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töistä kotiin klo15.30 ja sen jälkeen hieman kotitöitä ja ruoka, muuten ilta mennyt sohvan pohjalla levätessä, lukiessa ja telkkaria katsoen. Tämä ei oikeasti ole normaalia, vai onko? Onko muillakin tällaista aina työpäivän jälkeen, ettei yksinkertaisesti ole mehuja yhtikäs mihinkään?!!

Itkupala kurkussa päivästä palautuen, paitsi ettei ehdi/kykene, palautumaan ennenkuin on taas aamu ja mentävä töihin.

Tänään ollut myös järkyttävä pääkipu seurana joten Buranaa nassuun.

Olen IHAN katkipoikkikuollut, joka ikinen työpäivä ja sen jälkeen kotona ja väsymys on aivan tolkutonta, voisin nukkua kellon ympäri ja vkonloppuisin niin teenkin+vielä päiväunet.

Tuntuu, että työpäivät on silkkaa suorittamista ja selviytymistä ja sen lisäksi alkaa pää levitä lähes jokapäiväiseen palaverointiin siitä paljonko on lapsia paikalla suhteessa kasvattajien=ihana suhdeluku ja kuka ja ketä on missä mihin aikaan milloin ja missä vuorossa kun sijaisia ei varmaankaan saada.

VÄSYTTÄÄ 😢😩☹️😭😤👎😡🤬😱🤯

Kukaan oikeaa työtä tekevä ei ole kotona 15.30.

Ja kun on lapsia, kotona alkaa uusi työpäivä.

???

Maanantaina olin kotona siinä 17.30 kieppeillä, koska olin sulku vuorossa töissä, mutta tänään ja eilen olinkin kotona jo hieman ennen klo 14, mitäs siihen sanot? Katsos kun talo aukeaa meillä, ja useimmat muutkin päiväkodit, klo 6 niin aukaisu vuorossa olevan päivä loppuu jo suurinpiirtein 13.30.

Ja ihan oikeiden töiden ja oikean työpäivän jälkeen noin, ajatella 🤪.

Lisäyksenä tähän, että harva on kotona 17.30, jos on ollut sulkuvuorossa. Itse olen 18-18.30.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eron vaikutusta lapsiin usein vähätellään ja Sinkkosen kommentti minusta hyvä näpäytys näille pikkuporvareille. Ellei kyseessä ole väkivaltainen ja vakavasti alkoholisoitunut henkilö joka on päihtyneenä lasten kanssa, olen samaa mieltä Sinkkosen kanssa. Lapsi rakastaa vanhempiaan ja perheen eheys ja yhdessäolo on tärkeimpiä asioita ongelmista huolimatta. Ihmiset jotka eivät tunne alkoholismia sairautena syvemmin usein ajattelevat sitä rajuinta vaihetta.

Aloin epäillä, että tuo hänen kommenttinsa oli sittenkin jostain kirjasta, ja koitin vielä etsiä. Nyt olen selaillut tässä paria kirjaansa, ja huomaan, että hänen tyylinsä on selvästi vähän provosoiva .

Sinkkonen on ainakin poikkiteloin muodikkaan ja postmodernin genderideologian kanssa ja puolustaa johdonmukaisesti vanhaa maailmaa. Itse arvostan hänenlaisiaan jääriä.

joo, selailin noita kirjojaan tosiaan sitä kohtaa etsiessäni ja hän toi esim.esiin sitä että ihan liikaa tuudittaudutaan siihen että esim.naiset ja äidit olisivat aina vain hyviä kasvattajia ja puhui myös naisten tekemästä hyväksi käytöstä.

Kertoi myös ettei kannata tätä lapsi voi olla erossa sen verran päiviä kuin on ikävuosia-teoriaa.

Vaihdoin jo alaa. Korkeakoulututkinto, jolla pääsee varhaiskasvatuksen opettajaksi, oli minulle turha. Resurssit päiväkodeissa ovat luokattoman huonot, lapset jatkuvasti aikuisten vähyyden takia vaarassa ja päiväkodeissa on yleensä töissä naisia, jotka ovat ilkeimpiä maailmassa. Työpaikkakiusaaminen on tosi yleistä. Tiedän, koska minä ja useampi ystäväni ovat vaihtaneet muualle töihin. Ei enää ikinä päiväkotiin! En aio laittaa omia lapsianikaan päiväkotiin ennen 3 ikävuotta nähtyäni päiväkotien karmeuden. Osa ”varhaiskasvatuksen ammattilaisista” on jopa lapsille ilkeitä vanhempien selän takana.

Taas puhutaan asian vierestä. Oikea syy on se, että lapsista kasvatetaan villejä riehujia. Kyllä entisaikoina pari tätiä selvisi isostakin katraasta.