Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi

Olipas taas raskas päivä. Vaikka oli vasta työviikon eka päivä. Lakisääteistä ainoaa taukoa, joka on 12 minuuttia, en ehtinyt pitää. Juoksin hiki selässä sinne ja tänne auttelemaan, paikkaamaan ja olemaan sensitiivisesti läsnä. Lämmin ja sensitiivinen vuorovaikutus sekä lasten, tiimin, terapia- ym. kumppanien sekä ennen kaikkea vaativien huoltajien kanssa imee mehut. Täysin. Nyt en jaksa olla omalle perheelleni täällä kotona ollenkaan läsnä.

Ärsyttää, miksei ole vanhanajan päiväkoteja, joissa hoidetaan lapsia huoltajien työssäkäynnin tms. syyn takia. Jossa nimenomaan hoidetaan. Opetus ja kasvatus toissijaisena.

Olen kasvatustieteiden maisteri ja opettajan pedagogiset opinnot 60op tehtynä, että kyllä vaan, sekä vasu tankattuna ja sisäistettynä. Ettå tiedän vallan hyvin, mitä tavoitellaan, miksi ja miten.

Mutta uuvuttaa! Tiimin kanssa saan taistella liian usein opettajuuden tehtävistä, jotka ovat Lakisääteistä. En jaksa roolien kinastelua ja napottamista useasta asiasta. Tai kuntouttavien tai tutkivien tahojen kanssa säätämisestä ja lomaketulvasta.

Maisterina olen valmis siirtymään laadukkaaseen perushoidon päiväkotiin. Varhaiskasvatusyksiköstä jos pääsisi ihan vaan päiväkotiin töihin, olisin onnellinen. Mutta sellaisia ei ole enää. Kuka perustaisi? Tuettua ja rikastettua leikkiä mutta ilman leikkipedagogisia arviointilomakkeita. Ei ryhmän pedagogsuunnitelmaa. Ei ryhmäportfoliota. Ei digikasvatusta. Ei kielitietoista pedagogiikkaa miljoonilla lomakkeilla höystettynä. Ei monilukutaidon harjaannusta. Ei KETTU-tehtäviä (kestävä tulevaisuus -materiaali meillä Helsingissä). Ei matematiikka- ja insinööri- sekä taideopetusta (STEAM) jo yksivuotiaille, kuten nyt.

Lapsen vasu olisi vain tiivis ranskalaisten viivojen kirjaus, ja lähinnä laadittaisiin tukea tarvitseville lapsille. Päivät koostuvat leikistä, laulusta, liikunnasta, ulkoilusta, lukemisesta, ajoittain draamaa kuten nukketeatteri tms.,

Joku yksityinen, yhdistys, säätiö, mikä vaan jos perustaa tällaisen, tulen opettajaksi kiitos!

Vaka nousuun! kirjoitti:

Uusi vuosi, uudet kujeet!

Vaka-henkilöstön uudenvuoden lupaus voisi olla:

En valita turhasta enkä saikuta suotta.

Oksentaminen on joskus välttämätöntä, mutta siihen oksennukseen ei tarvitse jäädä makaamaan.

Joo, meidän talossa vuosi on käynnistynyt tällä teemalla eli poissaoloja vain vähän.

Olishan se kauheaa työskennellä talossa, jossa työkaveri tulisi aamulla töihin (jos tulisi) sitruunan syöneen näköisenä banaani otsassa.

Vierailija kirjoitti:

Olipas taas raskas päivä. Vaikka oli vasta työviikon eka päivä. Lakisääteistä ainoaa taukoa, joka on 12 minuuttia, en ehtinyt pitää. Juoksin hiki selässä sinne ja tänne auttelemaan, paikkaamaan ja olemaan sensitiivisesti läsnä. Lämmin ja sensitiivinen vuorovaikutus sekä lasten, tiimin, terapia- ym. kumppanien sekä ennen kaikkea vaativien huoltajien kanssa imee mehut. Täysin. Nyt en jaksa olla omalle perheelleni täällä kotona ollenkaan läsnä.

Ärsyttää, miksei ole vanhanajan päiväkoteja, joissa hoidetaan lapsia huoltajien työssäkäynnin tms. syyn takia. Jossa nimenomaan hoidetaan. Opetus ja kasvatus toissijaisena.

Olen kasvatustieteiden maisteri ja opettajan pedagogiset opinnot 60op tehtynä, että kyllä vaan, sekä vasu tankattuna ja sisäistettynä. Ettå tiedän vallan hyvin, mitä tavoitellaan, miksi ja miten.

Mutta uuvuttaa! Tiimin kanssa saan taistella liian usein opettajuuden tehtävistä, jotka ovat Lakisääteistä. En jaksa roolien kinastelua ja napottamista useasta asiasta. Tai kuntouttavien tai tutkivien tahojen kanssa säätämisestä ja lomaketulvasta.

Maisterina olen valmis siirtymään laadukkaaseen perushoidon päiväkotiin. Varhaiskasvatusyksiköstä jos pääsisi ihan vaan päiväkotiin töihin, olisin onnellinen. Mutta sellaisia ei ole enää. Kuka perustaisi? Tuettua ja rikastettua leikkiä mutta ilman leikkipedagogisia arviointilomakkeita. Ei ryhmän pedagogsuunnitelmaa. Ei ryhmäportfoliota. Ei digikasvatusta. Ei kielitietoista pedagogiikkaa miljoonilla lomakkeilla höystettynä. Ei monilukutaidon harjaannusta. Ei KETTU-tehtäviä (kestävä tulevaisuus -materiaali meillä Helsingissä). Ei matematiikka- ja insinööri- sekä taideopetusta (STEAM) jo yksivuotiaille, kuten nyt.

Lapsen vasu olisi vain tiivis ranskalaisten viivojen kirjaus, ja lähinnä laadittaisiin tukea tarvitseville lapsille. Päivät koostuvat leikistä, laulusta, liikunnasta, ulkoilusta, lukemisesta, ajoittain draamaa kuten nukketeatteri tms.,

Joku yksityinen, yhdistys, säätiö, mikä vaan jos perustaa tällaisen, tulen opettajaksi kiitos!

Kirjoituksesi auttaa ymmärtämään, miksi Helsinki on ehkä eniten liemessä tän varhaiskasvatuksen kanssa.

Onhan muuallakin toki samat vasut ja säädökset, mutta tuskin vedetään noin överiksi.

Samat fiilikset, kun teillä. Hirveä maanantai. Toisesta ryhmästä poissa työntekijä ja vedettiin kahdestaan työkaverin kanssa. Olisin ollut yksin ilman varahenkilöä. Myös lapset hyvin levottomia koko päivän. Huudetaan, riehutaan, lyödään muita, kiroillaan. Järkyttävää. Olen ihan poikki. Työkaveri sanoi, että lähtee pakkaamaan salaattia tai ihan mitä vaan. Ei jaksa enää. Itse olen uusi ope, mutta totaalisen väsynyt tähän menoon jo nyt.

Ip

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei tulisi mieleenkään pitää omia lapsiani päiväkodissa, kun itse olisin jo päässyt töistä. Kun on lyhyempi työpäivä, silloin haetaan lapset aiemmin. Kauppaan ym. mennään lasten kanssa yhdessä eli opetellaan käytöstapoja ym. siellä, eikä tulla hakemaan lapsia päiväkodista vasta asioilla käytyään.

Lenkille pääsemisestä huolissaan olevat: täytyykö harrastaa muutamana ruuhkavuonna juuri sellaista harrastusta, joka on haastavaa pikkulapsiaikana? Jollei lenkki onnistu juoksurattaiden tms. avulla, vaihda laji kotijumppaan yhdessä lasten kanssa tai käy salilla, jossa on lastenhoito järjestetty.

Terveisin totaaliyksinhuoltaja kaksosten raskaudesta alkaen, eli en todellakaan ole miettinyt parisuhdeaikaa tai lenkkeilyä ilman lapsia, vaan ajatellut että tämä KIIREINEN TYÖARKENI on kaksosteni AINUTLAATUINEN LAPSUUS. Olen lapseni itse halunnut (itsellisesti, hoidoilla, eli alun alkaenkin tiennyt mihin ryhdyin) ja haluan heille jäävän MUISTOJA RAUHALLISESTA KOTIELÄMÄSTÄ eikä pitkistä päiväkotipäivistä!

Teen täyttä 100% työaikaa, mutta aloitan työt ja jatkan töitä lasten nukkuessa.

Kaikki järjestyy, kun järjestää! Selkärankaa ja sisua.

Näin vanhempana ihmisenä omassa lapuudessa oli äitiysloma 3kk ja äidit palasivat töihin. Siihen aikaan oli perhepäivähoitajia, koska kunnallista päiväkotia ei saanut. Äiti kertoi, että naapurin rouvallakin oli perhepäivähoitoa. Lapset jätettiin aamuisin seiskalta kerrostalon rappuun, josta tämä rouva päästi ne sisälle kun heräsi, ei todellakaan seiskalta siis. Oma hoitajani oli toinen. Päiväkotiinkin pääsin sitten aikanaan viiden vanhana. Mutta siihen lapsuuden kokemukseen. Oman ,lapsuuteni muistan kiireettömänä ja rauhallisena kotielämänä. Hoidosta ei hirveästi ole muistikuvia. Muistan paljon leppeitä lapsuudenpäiviä kun pelattiin isän kanssa palloa tai käytiin uimassa, tai leivottiin äidin kanssa tai pelattiin lautapelejä. Silti se fakta on, että olin hyvin pitkiä aikoja muualla hoidossa kuin kotona. Yhden kokonaisen kesän mummolassakin asuen. Ei ne lapsen muistot siitä kodista ja vanhemmista mihinkään kaadu haki sen lapsen tiistaisin jo kolmelta sen sijaan, että haki neljältä. Olkaa vanhemmat armollisia itsellenne ja käyttäkää kunnallisia palveluita arkeanne helpottamaan, kun siihen ne on tarkoitettukin.

Kunnallisista palveluista varhaiskasvatusta ei todellakaan ole "tarkoitettu vanhempien arkea helpottamaan". Mistä ihmeestä tuon vetäisit!? Joskus 1920-1950-luvuilla oli sellaisia sosiaalisista syistä katulapsia ja elämä hallinnassaan ontuvien lasten hoitamiseksi tarkoitettuja päiväkoteja. Niissä lapsilta leikattiin tukat lyhyiksi täiden vuoksi ja lapset opettelivat pyykinpesua, kenkien plankkausta, puutöitä, kasvimaan viljelyä, ompelua jne. arjen töitä, jotta olisivat hyödyksi kotona, päiväkodissa ja myöhemmin omassa elämässään.

2020-luvun varhaiskasvatus on perusopetuksen ja oppivelvollisuuden esiaste, elinikäisen oppimispolun alku, jonka piiriin halutaan koko valtakunnan lapset, jotta suomalaiset alkaisivat kouluttautua paremmin ja maan kilpailukyky säilyisi tulevaisuudessa. Se on opetustoimen alaista toimintaa.

Ei todellakaan ole mitään vanhempien arjen helpottamiseksi kustannettavaa sosiaalipalvelua. Eikö ihmiset lue lehtiä enää tai seuraa aikaansa, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Luulisi edes lasten huoltajien tietävän, mihin muksunsa kärräävät, kun ilmoittavat sen varhaiskasvatukseen.

Samaan aikaan varhaiskasvatus on yksi lasun avohuollon käytetyimmistä tukitoimista. Ja siellä se nimetään juurikin tukitoimeksi. Ei tarjota varhaiskasvatusta, vaan päiväkotipaikka vanhemman / lapsen tukitoimena. Jompi kumpi tai molemmat saavat hengähtää toisistaan. 

Lastensuojelulaki ohjaa lastensuojelua. Jos lapsen suojelemiseksi huonolta ympäristöltä nähdään, että hänen on parempi osallistua varhaiseen kasvatukseen ja oppimiseen varhaiskasvatusinstituutiossa kuin oppia huonoille tavoille kotona, näin kirjoitetaan lastensuojelun dokumentteihin. Sitä sitten seurataan lastensuojelun ja päiväkodin yhteistyönä, että miten lapsi kehittyy.

Päiväkodeissa ei seurata, miten vanhempi voi ja kehittyy. Jos päiväkodissa herää huoli lapsen kotiolojen laadusta, tehdään lastensuojeluilmoitus. Lasun seurauksena sosiaalityöntekijät arvioivat esim. matalan kynnyksen perhetyön, sosiaalituen ja huostaanoton mahdollisuuksia ja tarpeita. Perheen ja vanhempien tukeminen on sossujen työtä. Varhaiskasvatuksessa keskitytään lasten oppimiseen ja kasvattamiseen.

Uusi "varhaiskasvatuksen sosionomi" nimike työtehtävineen, palkkoineen ja työnkuvineen on vasta suunnitteluasteella, eikä noiden työntekijöiden palkkaamista ryhmiin edellytetä varhaiskasvatus laissa. Saa palkata, jos halutaan, pakko ei ole. Kouluissa sosionomit toimivat esim. kuraattoreina ja lasten-ja nuorisokodeissa ohjaajina sekä maahanmuuttotyössä koordinaattoreina ja tukipalveluissa. Myös etsivässä lapsi- ja nuorisotyössä sekä rikosoikeudellisessa sovittelutyössä.

Kaikki tässä maassa tietävät, että Suomen sosiaali- ja terveysmenot ovat jatkuvasti kasvussa, noilla aloilla on kroonistunut työntekijäpula ja vielä kasvatus-ja koulutusalaakin syvemmät ongelmat. On kaikkien tiedossa, että ihmisiä (myös lapsia ja nuoria) pompotetaan lääkäreiden, sosiaalihuollon ja päiväkotien/koulujen ammattilaisten välillä, eikä vaikeimmissa tapauksissa kukaan ota vastuuta kokonaisuudesta. Yksi esimerkki on tämä nyt jo pitkään jatkunut lastensuojelun tapa ja näkemys sysätä lapsiperheet ongelmineen varhaiskasvatuksen vastuulle. 100 vuotta sitten Suomessa päiväkoteja alettiin perustaa sosiaalisin syin, sitten pikkuhiljaa muodostui päivähoito, jotta äiditkin pääsisivät töihin täydellä panoksella (ennen tehtaaseen otettiin vauvat ja taaperot mukaan istumaan leikkikehissä koko päivän, isommat juoksi kaduilla, kun vanhemmat oli töissä ). Vasta 1973 säädettiin päivähoitolaki ja katse suunnattiin enemmän siihen lapseen.

2015 varhaiskasvatuslaki muutti asetelman. Kyseessä on opetustoiminta ja varhaiskasvatus. 2018 laki vahvisti tätä sulkemalla sosiaalialan koulutetut ulos opettajan tehtävistä (ja koko rekryvaateista) sekä edellyttämällä jokaiseen ryhmään opettajan, vähintäänkin yhden, joka on valmistunut yliopiston kasvatustieteestä varhaiskasvatuksen opettajaksi.

Siis, jos lasu määrittelee nykyisen varhaiskasvatuksen joksikin muuksi kuin opetus-ja kasvatustoimeksi, ovat he keksineet sen ihan itse. Varhaiskasvatuslaki määrää varhaiskasvatuksesta ja siellä kyse on vain ja ainoastaan jokaisen alle kouluikäisen lapsen kasvatuksesta ja opetuksesta. Jos lapsi tarvitsee tukea oppimiseensa, on tarjolla esim. erityisopettajien tukitoimia. Sosiaalityön tuki tarjotaan sosiaalityön ja perhetyön alla. Esim. neuvola voi ohjata perheen sinne. Päiväkodit tekevät tiivistä yhteistyötä neuvoloiden kanssa. Jos pk tekee lapsesta lastensuojeluilmoituksen, tekee se sen lapsen vuoksi. Oppiminen vaarantuu, jos kasvuolot eivät ole kunnossa. Sote puuttuu niihin kasvuoloihin, vaka kasvattaa vain päiväkodissa ja noudattaa opetussuunnitelmia.

Suomessa ei ole olemassa rinnakkaista organisaatiota päivähoidon kanssa. Mikäli lapsen hyvinvoinnista on lievää huolta, lapsi laitetaan lastensuojelun aloitteesta päiväkotiin. Päiväkodissa lapsi on aikuisten seurassa koko päivän, hänet ruokitaan ja hänet nähdään. Mikäli oli suurempia huolia, ne tulisivat esiin. Samalla se ehkä kuormittunut kotitilanne saa hieman tilaa ja ilmaa ja ehkä jaksaa paremmin illat ja viikonloput lastensa kanssa.  Varhaiskasvatuksessa työskentelee paljon sosionomeja myös varhaiskasvatuksen sosionomi tittelillä useassa eri kunnassa.  Myös huostaanotetut lapset ovat varhaiskasvatuksessa. Heillä on taustallaan paljon vanhemmuuden laiminlyöntiä ja puutetta. 

Tai sitten oireileva lapsi laitetaan ryhmään selviytymään, missä on resurssipula, ei aikuisia tarpeeksi, ei saada sijaisia, ei toimi tuki eikä mikään muuksan. Lyö kavereita, aikuisia ja aikuiset vaihtuvat, eivät jaksa. Meteliä, kiirettä ja epäonnistumisia.

Olisi lastensuojelunkin aika ottaa jo se pää pois sieltä perseestä.

No, ehkä sen ruuan tosiaan saa.

Aivan upeaa hoitoa ovat saaneet päiväkodissa ainakin omat asiakaslapseni. Ei olisi uskonut tietäen lähtökohdan, josta lasten kanssa lähdettiin kun heidät huostaanotettiin. T: sijaishuollon stt

Kuka kertoi olevan upeaa? Päiväkodin johtaja?

Palsta-kasvattajan vaikea uskoa, että monessa päiväkodissa tehdään laadukasta työtä💪?

Olisit vaan iloinen (ja pyrkisit samaan).

Minä sain 60 vuotiaana määrä- aikaisen työn päiväkodista. En jaksanut sitä mekkalaa, kaaosta. Koko homma oli aivan päätöntä. Ei mitään taukoja, ruokailu hälisevän lapsilauman keskellä, liian pienet tilat, ei hetkenkään rauhaa. En vain jaksanut, vaikka pidän lapsista. Hermot eivät kestäneet. Oli pakko lopettaa, kun rupesin kiljumaan suoraa huutoa. Minä unelmoin pienestä päiväkodista, jossa lapset kohdattaisiin yksilöinä, jokaiselle olisi aikaa. Olisi jokin ihana koira mukana touhuissa. Ei tarvitsisi hosua, stressatta, panikoida. Kävisimme retkillä rauhassa, ei ison joukon kanssa pakoitettuina. Saisi rauhassa touhuta lasten kanssa, eikä stressata koko ajan, eikä siivota legoja lattioilta, eikä tuijotella kelloon. Eikä teeskennellä vanhemmille kaiken olevan hyvin.

Tämä työ vie aivan kaiken jaksamisen, sekä fyysisen että psyykkisen. Ei vaan pysty eikä kykene enää venymään, joustamaan, paikkaamaan...sinne, tänne ja tonne...ja tilipäivänä kilahtaa 1750 euroa nettona tästä "lystistä". Tässä ei ole mitään mieltä.

Koitan jaksaa siihen saakka että pääsen aikaistetulle eläkkeelle.....vielä 3.5 vuotta.

Se on sitten siinä, tämä työ jota kestikin sellaiset 40- vuotta. Tämä oli joskus haaveammattini,kutsumustyö.

Paljon on nähty näinä vuosina. Onko sitten menty parempaan suuntaan? No Ei!!

Omille lapsilleni olen sanonut, että valikoikaan aivan eri ala.

Onko tätä ketjua kukaan lähettänyt eteenpäin?

Eduskuntaan, kuntien, pk-seudun, varhaiskasvatuspäälliköille?

Vierailija kirjoitti:

Koitan jaksaa siihen saakka että pääsen aikaistetulle eläkkeelle.....vielä 3.5 vuotta.

Se on sitten siinä, tämä työ jota kestikin sellaiset 40- vuotta. Tämä oli joskus haaveammattini,kutsumustyö.

Paljon on nähty näinä vuosina. Onko sitten menty parempaan suuntaan? No Ei!!

Omille lapsilleni olen sanonut, että valikoikaan aivan eri ala.

Ihan samat ajatukset, 3 vuotta vielä. Olen silloin 60 vuotias ja järjestänyt niin että pärjään eläkkeelle saakka. Lasken päiviä, tunteja ja minuutteja. En saikuta turhaan. Välillä tuntuu että hermo ei kestä!

Oikeesti tämä on tosi raskasta🙁

Vierailija kirjoitti:

Onko tätä ketjua kukaan lähettänyt eteenpäin?

Eduskuntaan, kuntien, pk-seudun, varhaiskasvatuspäälliköille?

Pitäis ehdottomasti lähettää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei tulisi mieleenkään pitää omia lapsiani päiväkodissa, kun itse olisin jo päässyt töistä. Kun on lyhyempi työpäivä, silloin haetaan lapset aiemmin. Kauppaan ym. mennään lasten kanssa yhdessä eli opetellaan käytöstapoja ym. siellä, eikä tulla hakemaan lapsia päiväkodista vasta asioilla käytyään.

Lenkille pääsemisestä huolissaan olevat: täytyykö harrastaa muutamana ruuhkavuonna juuri sellaista harrastusta, joka on haastavaa pikkulapsiaikana? Jollei lenkki onnistu juoksurattaiden tms. avulla, vaihda laji kotijumppaan yhdessä lasten kanssa tai käy salilla, jossa on lastenhoito järjestetty.

Terveisin totaaliyksinhuoltaja kaksosten raskaudesta alkaen, eli en todellakaan ole miettinyt parisuhdeaikaa tai lenkkeilyä ilman lapsia, vaan ajatellut että tämä KIIREINEN TYÖARKENI on kaksosteni AINUTLAATUINEN LAPSUUS. Olen lapseni itse halunnut (itsellisesti, hoidoilla, eli alun alkaenkin tiennyt mihin ryhdyin) ja haluan heille jäävän MUISTOJA RAUHALLISESTA KOTIELÄMÄSTÄ eikä pitkistä päiväkotipäivistä!

Teen täyttä 100% työaikaa, mutta aloitan työt ja jatkan töitä lasten nukkuessa.

Kaikki järjestyy, kun järjestää! Selkärankaa ja sisua.

Näin vanhempana ihmisenä omassa lapuudessa oli äitiysloma 3kk ja äidit palasivat töihin. Siihen aikaan oli perhepäivähoitajia, koska kunnallista päiväkotia ei saanut. Äiti kertoi, että naapurin rouvallakin oli perhepäivähoitoa. Lapset jätettiin aamuisin seiskalta kerrostalon rappuun, josta tämä rouva päästi ne sisälle kun heräsi, ei todellakaan seiskalta siis. Oma hoitajani oli toinen. Päiväkotiinkin pääsin sitten aikanaan viiden vanhana. Mutta siihen lapsuuden kokemukseen. Oman ,lapsuuteni muistan kiireettömänä ja rauhallisena kotielämänä. Hoidosta ei hirveästi ole muistikuvia. Muistan paljon leppeitä lapsuudenpäiviä kun pelattiin isän kanssa palloa tai käytiin uimassa, tai leivottiin äidin kanssa tai pelattiin lautapelejä. Silti se fakta on, että olin hyvin pitkiä aikoja muualla hoidossa kuin kotona. Yhden kokonaisen kesän mummolassakin asuen. Ei ne lapsen muistot siitä kodista ja vanhemmista mihinkään kaadu haki sen lapsen tiistaisin jo kolmelta sen sijaan, että haki neljältä. Olkaa vanhemmat armollisia itsellenne ja käyttäkää kunnallisia palveluita arkeanne helpottamaan, kun siihen ne on tarkoitettukin.

Kunnallisista palveluista varhaiskasvatusta ei todellakaan ole "tarkoitettu vanhempien arkea helpottamaan". Mistä ihmeestä tuon vetäisit!? Joskus 1920-1950-luvuilla oli sellaisia sosiaalisista syistä katulapsia ja elämä hallinnassaan ontuvien lasten hoitamiseksi tarkoitettuja päiväkoteja. Niissä lapsilta leikattiin tukat lyhyiksi täiden vuoksi ja lapset opettelivat pyykinpesua, kenkien plankkausta, puutöitä, kasvimaan viljelyä, ompelua jne. arjen töitä, jotta olisivat hyödyksi kotona, päiväkodissa ja myöhemmin omassa elämässään.

2020-luvun varhaiskasvatus on perusopetuksen ja oppivelvollisuuden esiaste, elinikäisen oppimispolun alku, jonka piiriin halutaan koko valtakunnan lapset, jotta suomalaiset alkaisivat kouluttautua paremmin ja maan kilpailukyky säilyisi tulevaisuudessa. Se on opetustoimen alaista toimintaa.

Ei todellakaan ole mitään vanhempien arjen helpottamiseksi kustannettavaa sosiaalipalvelua. Eikö ihmiset lue lehtiä enää tai seuraa aikaansa, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Luulisi edes lasten huoltajien tietävän, mihin muksunsa kärräävät, kun ilmoittavat sen varhaiskasvatukseen.

Samaan aikaan varhaiskasvatus on yksi lasun avohuollon käytetyimmistä tukitoimista. Ja siellä se nimetään juurikin tukitoimeksi. Ei tarjota varhaiskasvatusta, vaan päiväkotipaikka vanhemman / lapsen tukitoimena. Jompi kumpi tai molemmat saavat hengähtää toisistaan. 

Onpas vääristynyt ja aivan kummallinen näkemys, että olisi olemassa muka jotenkin kahdenlaisia paikkoja päiväkodissa. Niitä varhaiskasvatus paikkoja ja sitten jotain lastensuojelun tarpeisiin rahoitettuja ja räätälöityjä ratkaisuja tyyliin "päiväkotipaikka vanhemman / lapsen tukitoimena". No ei ole. Tuo on aivan täysin jonkun lastensuojelun sossujen itse kehittämä selitys.

Päiväkotien joka ikinen paikka on varhaiskasvatuspaikka. Siellä annetaan varhaiskasvatusta ja opetusta jokaiselle lapselle ja jokaisen työntekijän toimesta halusi tätä systeemiä tai ei. Päivähoitolaitosta ei enää ole. Lastensuojelulaitokset eivät kuulu varhaiskasvatukseen.

Lastensuojelu ei voi todeta, että : "Ei tarjota varhaiskasvatusta, vaan päiväkotipaikka vanhemman / lapsen tukitoimena."

Siellä tarjotaan vain varhaiskasvatusta. Eikä tarjontaa määrittele lastensuojelu.

Vierailija kirjoitti:

Olipas taas raskas päivä. Vaikka oli vasta työviikon eka päivä. Lakisääteistä ainoaa taukoa, joka on 12 minuuttia, en ehtinyt pitää. Juoksin hiki selässä sinne ja tänne auttelemaan, paikkaamaan ja olemaan sensitiivisesti läsnä. Lämmin ja sensitiivinen vuorovaikutus sekä lasten, tiimin, terapia- ym. kumppanien sekä ennen kaikkea vaativien huoltajien kanssa imee mehut. Täysin. Nyt en jaksa olla omalle perheelleni täällä kotona ollenkaan läsnä.

Ärsyttää, miksei ole vanhanajan päiväkoteja, joissa hoidetaan lapsia huoltajien työssäkäynnin tms. syyn takia. Jossa nimenomaan hoidetaan. Opetus ja kasvatus toissijaisena.

Olen kasvatustieteiden maisteri ja opettajan pedagogiset opinnot 60op tehtynä, että kyllä vaan, sekä vasu tankattuna ja sisäistettynä. Ettå tiedän vallan hyvin, mitä tavoitellaan, miksi ja miten.

Mutta uuvuttaa! Tiimin kanssa saan taistella liian usein opettajuuden tehtävistä, jotka ovat Lakisääteistä. En jaksa roolien kinastelua ja napottamista useasta asiasta. Tai kuntouttavien tai tutkivien tahojen kanssa säätämisestä ja lomaketulvasta.

Maisterina olen valmis siirtymään laadukkaaseen perushoidon päiväkotiin. Varhaiskasvatusyksiköstä jos pääsisi ihan vaan päiväkotiin töihin, olisin onnellinen. Mutta sellaisia ei ole enää. Kuka perustaisi? Tuettua ja rikastettua leikkiä mutta ilman leikkipedagogisia arviointilomakkeita. Ei ryhmän pedagogsuunnitelmaa. Ei ryhmäportfoliota. Ei digikasvatusta. Ei kielitietoista pedagogiikkaa miljoonilla lomakkeilla höystettynä. Ei monilukutaidon harjaannusta. Ei KETTU-tehtäviä (kestävä tulevaisuus -materiaali meillä Helsingissä). Ei matematiikka- ja insinööri- sekä taideopetusta (STEAM) jo yksivuotiaille, kuten nyt.

Lapsen vasu olisi vain tiivis ranskalaisten viivojen kirjaus, ja lähinnä laadittaisiin tukea tarvitseville lapsille. Päivät koostuvat leikistä, laulusta, liikunnasta, ulkoilusta, lukemisesta, ajoittain draamaa kuten nukketeatteri tms.,

Joku yksityinen, yhdistys, säätiö, mikä vaan jos perustaa tällaisen, tulen opettajaksi kiitos!

Sinä? Toiminnasta vastuussa olevalla tulee olla pätevyys, joka sinulla on. Asiakkaitahan on, kunnan kanssa sopimus kuntoon, niin sieltä ohjataan lapsia tasaisena virtana teille. Päiväkotiyritys ei kovin helposti voi mennä pieleen. Ts riski on muita yrityksiä paljon pienempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei tulisi mieleenkään pitää omia lapsiani päiväkodissa, kun itse olisin jo päässyt töistä. Kun on lyhyempi työpäivä, silloin haetaan lapset aiemmin. Kauppaan ym. mennään lasten kanssa yhdessä eli opetellaan käytöstapoja ym. siellä, eikä tulla hakemaan lapsia päiväkodista vasta asioilla käytyään.

Lenkille pääsemisestä huolissaan olevat: täytyykö harrastaa muutamana ruuhkavuonna juuri sellaista harrastusta, joka on haastavaa pikkulapsiaikana? Jollei lenkki onnistu juoksurattaiden tms. avulla, vaihda laji kotijumppaan yhdessä lasten kanssa tai käy salilla, jossa on lastenhoito järjestetty.

Terveisin totaaliyksinhuoltaja kaksosten raskaudesta alkaen, eli en todellakaan ole miettinyt parisuhdeaikaa tai lenkkeilyä ilman lapsia, vaan ajatellut että tämä KIIREINEN TYÖARKENI on kaksosteni AINUTLAATUINEN LAPSUUS. Olen lapseni itse halunnut (itsellisesti, hoidoilla, eli alun alkaenkin tiennyt mihin ryhdyin) ja haluan heille jäävän MUISTOJA RAUHALLISESTA KOTIELÄMÄSTÄ eikä pitkistä päiväkotipäivistä!

Teen täyttä 100% työaikaa, mutta aloitan työt ja jatkan töitä lasten nukkuessa.

Kaikki järjestyy, kun järjestää! Selkärankaa ja sisua.

Näin vanhempana ihmisenä omassa lapuudessa oli äitiysloma 3kk ja äidit palasivat töihin. Siihen aikaan oli perhepäivähoitajia, koska kunnallista päiväkotia ei saanut. Äiti kertoi, että naapurin rouvallakin oli perhepäivähoitoa. Lapset jätettiin aamuisin seiskalta kerrostalon rappuun, josta tämä rouva päästi ne sisälle kun heräsi, ei todellakaan seiskalta siis. Oma hoitajani oli toinen. Päiväkotiinkin pääsin sitten aikanaan viiden vanhana. Mutta siihen lapsuuden kokemukseen. Oman ,lapsuuteni muistan kiireettömänä ja rauhallisena kotielämänä. Hoidosta ei hirveästi ole muistikuvia. Muistan paljon leppeitä lapsuudenpäiviä kun pelattiin isän kanssa palloa tai käytiin uimassa, tai leivottiin äidin kanssa tai pelattiin lautapelejä. Silti se fakta on, että olin hyvin pitkiä aikoja muualla hoidossa kuin kotona. Yhden kokonaisen kesän mummolassakin asuen. Ei ne lapsen muistot siitä kodista ja vanhemmista mihinkään kaadu haki sen lapsen tiistaisin jo kolmelta sen sijaan, että haki neljältä. Olkaa vanhemmat armollisia itsellenne ja käyttäkää kunnallisia palveluita arkeanne helpottamaan, kun siihen ne on tarkoitettukin.

Kunnallisista palveluista varhaiskasvatusta ei todellakaan ole "tarkoitettu vanhempien arkea helpottamaan". Mistä ihmeestä tuon vetäisit!? Joskus 1920-1950-luvuilla oli sellaisia sosiaalisista syistä katulapsia ja elämä hallinnassaan ontuvien lasten hoitamiseksi tarkoitettuja päiväkoteja. Niissä lapsilta leikattiin tukat lyhyiksi täiden vuoksi ja lapset opettelivat pyykinpesua, kenkien plankkausta, puutöitä, kasvimaan viljelyä, ompelua jne. arjen töitä, jotta olisivat hyödyksi kotona, päiväkodissa ja myöhemmin omassa elämässään.

2020-luvun varhaiskasvatus on perusopetuksen ja oppivelvollisuuden esiaste, elinikäisen oppimispolun alku, jonka piiriin halutaan koko valtakunnan lapset, jotta suomalaiset alkaisivat kouluttautua paremmin ja maan kilpailukyky säilyisi tulevaisuudessa. Se on opetustoimen alaista toimintaa.

Ei todellakaan ole mitään vanhempien arjen helpottamiseksi kustannettavaa sosiaalipalvelua. Eikö ihmiset lue lehtiä enää tai seuraa aikaansa, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Luulisi edes lasten huoltajien tietävän, mihin muksunsa kärräävät, kun ilmoittavat sen varhaiskasvatukseen.

Samaan aikaan varhaiskasvatus on yksi lasun avohuollon käytetyimmistä tukitoimista. Ja siellä se nimetään juurikin tukitoimeksi. Ei tarjota varhaiskasvatusta, vaan päiväkotipaikka vanhemman / lapsen tukitoimena. Jompi kumpi tai molemmat saavat hengähtää toisistaan. 

Onpas vääristynyt ja aivan kummallinen näkemys, että olisi olemassa muka jotenkin kahdenlaisia paikkoja päiväkodissa. Niitä varhaiskasvatus paikkoja ja sitten jotain lastensuojelun tarpeisiin rahoitettuja ja räätälöityjä ratkaisuja tyyliin "päiväkotipaikka vanhemman / lapsen tukitoimena". No ei ole. Tuo on aivan täysin jonkun lastensuojelun sossujen itse kehittämä selitys.

Päiväkotien joka ikinen paikka on varhaiskasvatuspaikka. Siellä annetaan varhaiskasvatusta ja opetusta jokaiselle lapselle ja jokaisen työntekijän toimesta halusi tätä systeemiä tai ei. Päivähoitolaitosta ei enää ole. Lastensuojelulaitokset eivät kuulu varhaiskasvatukseen.

Lastensuojelu ei voi todeta, että : "Ei tarjota varhaiskasvatusta, vaan päiväkotipaikka vanhemman / lapsen tukitoimena."

Siellä tarjotaan vain varhaiskasvatusta. Eikä tarjontaa määrittele lastensuojelu.

Juu ei lasussa ajatella, että perus päiväkoti tarjoaisi lasun asiakkaille mitään erityistä kuin muillekaan. Edelleen se toimii varsin mallikkaasti perheen tukitoimena. Perhe joutuu rakentamaan elämäänsä sen verran struktuuria, että lapsi saadaan aamuisin päiväkotiin ja illalla haettua. Lapsi saa päivän aikana ruuan ( yllättyisitte miten moni lapsi ei kotonaan saa ruokaa). Lapsi saa ikätoveriseuraa, joka auttaa esim. erilaisissa kehitysviivästymissä. ( Lasun lapsille ei paljoa kotona puhuta, joten puheen viivästymät ovat yleisiä, ei se fas:kaan auta puheen kehitystä). Opitaan leikkitaitoja. (lasun lapsilla ei yleensä ole, koska kukaan ei leiki heidän kanssaan). Jos kotona on riitaista tai äiti liian monen lapsen kanssa hermostuu ja läimäyttelee, niin lapsi pääsee näistä rauhaan ja ehkä se perhe jaksaa olla ihmisiksi illat ja viikonloput, kun on päivisin enemmän tilaa. Ja ennen kaikkea se lapsi on näkyvä muulle maailmalle. Siellä kotona voi olla ties mitä mattoonkäärimisiä, joista ei kukaan tiedä, jos lapsetkaan eivät ole koskaan kodin ulkopuolella ilman vanhempiaan. On myös olemassa kuntouttavia päiväkotiryhmiä, jossa voidaan kuntouttaa myös huostaanotettuja lapsia, jos ovat niin heikossa kunnossa, että normiryhmään eivät sovellu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei tulisi mieleenkään pitää omia lapsiani päiväkodissa, kun itse olisin jo päässyt töistä. Kun on lyhyempi työpäivä, silloin haetaan lapset aiemmin. Kauppaan ym. mennään lasten kanssa yhdessä eli opetellaan käytöstapoja ym. siellä, eikä tulla hakemaan lapsia päiväkodista vasta asioilla käytyään.

Lenkille pääsemisestä huolissaan olevat: täytyykö harrastaa muutamana ruuhkavuonna juuri sellaista harrastusta, joka on haastavaa pikkulapsiaikana? Jollei lenkki onnistu juoksurattaiden tms. avulla, vaihda laji kotijumppaan yhdessä lasten kanssa tai käy salilla, jossa on lastenhoito järjestetty.

Terveisin totaaliyksinhuoltaja kaksosten raskaudesta alkaen, eli en todellakaan ole miettinyt parisuhdeaikaa tai lenkkeilyä ilman lapsia, vaan ajatellut että tämä KIIREINEN TYÖARKENI on kaksosteni AINUTLAATUINEN LAPSUUS. Olen lapseni itse halunnut (itsellisesti, hoidoilla, eli alun alkaenkin tiennyt mihin ryhdyin) ja haluan heille jäävän MUISTOJA RAUHALLISESTA KOTIELÄMÄSTÄ eikä pitkistä päiväkotipäivistä!

Teen täyttä 100% työaikaa, mutta aloitan työt ja jatkan töitä lasten nukkuessa.

Kaikki järjestyy, kun järjestää! Selkärankaa ja sisua.

Näin vanhempana ihmisenä omassa lapuudessa oli äitiysloma 3kk ja äidit palasivat töihin. Siihen aikaan oli perhepäivähoitajia, koska kunnallista päiväkotia ei saanut. Äiti kertoi, että naapurin rouvallakin oli perhepäivähoitoa. Lapset jätettiin aamuisin seiskalta kerrostalon rappuun, josta tämä rouva päästi ne sisälle kun heräsi, ei todellakaan seiskalta siis. Oma hoitajani oli toinen. Päiväkotiinkin pääsin sitten aikanaan viiden vanhana. Mutta siihen lapsuuden kokemukseen. Oman ,lapsuuteni muistan kiireettömänä ja rauhallisena kotielämänä. Hoidosta ei hirveästi ole muistikuvia. Muistan paljon leppeitä lapsuudenpäiviä kun pelattiin isän kanssa palloa tai käytiin uimassa, tai leivottiin äidin kanssa tai pelattiin lautapelejä. Silti se fakta on, että olin hyvin pitkiä aikoja muualla hoidossa kuin kotona. Yhden kokonaisen kesän mummolassakin asuen. Ei ne lapsen muistot siitä kodista ja vanhemmista mihinkään kaadu haki sen lapsen tiistaisin jo kolmelta sen sijaan, että haki neljältä. Olkaa vanhemmat armollisia itsellenne ja käyttäkää kunnallisia palveluita arkeanne helpottamaan, kun siihen ne on tarkoitettukin.

Kunnallisista palveluista varhaiskasvatusta ei todellakaan ole "tarkoitettu vanhempien arkea helpottamaan". Mistä ihmeestä tuon vetäisit!? Joskus 1920-1950-luvuilla oli sellaisia sosiaalisista syistä katulapsia ja elämä hallinnassaan ontuvien lasten hoitamiseksi tarkoitettuja päiväkoteja. Niissä lapsilta leikattiin tukat lyhyiksi täiden vuoksi ja lapset opettelivat pyykinpesua, kenkien plankkausta, puutöitä, kasvimaan viljelyä, ompelua jne. arjen töitä, jotta olisivat hyödyksi kotona, päiväkodissa ja myöhemmin omassa elämässään.

2020-luvun varhaiskasvatus on perusopetuksen ja oppivelvollisuuden esiaste, elinikäisen oppimispolun alku, jonka piiriin halutaan koko valtakunnan lapset, jotta suomalaiset alkaisivat kouluttautua paremmin ja maan kilpailukyky säilyisi tulevaisuudessa. Se on opetustoimen alaista toimintaa.

Ei todellakaan ole mitään vanhempien arjen helpottamiseksi kustannettavaa sosiaalipalvelua. Eikö ihmiset lue lehtiä enää tai seuraa aikaansa, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Luulisi edes lasten huoltajien tietävän, mihin muksunsa kärräävät, kun ilmoittavat sen varhaiskasvatukseen.

Samaan aikaan varhaiskasvatus on yksi lasun avohuollon käytetyimmistä tukitoimista. Ja siellä se nimetään juurikin tukitoimeksi. Ei tarjota varhaiskasvatusta, vaan päiväkotipaikka vanhemman / lapsen tukitoimena. Jompi kumpi tai molemmat saavat hengähtää toisistaan. 

Onpas vääristynyt ja aivan kummallinen näkemys, että olisi olemassa muka jotenkin kahdenlaisia paikkoja päiväkodissa. Niitä varhaiskasvatus paikkoja ja sitten jotain lastensuojelun tarpeisiin rahoitettuja ja räätälöityjä ratkaisuja tyyliin "päiväkotipaikka vanhemman / lapsen tukitoimena". No ei ole. Tuo on aivan täysin jonkun lastensuojelun sossujen itse kehittämä selitys.

Päiväkotien joka ikinen paikka on varhaiskasvatuspaikka. Siellä annetaan varhaiskasvatusta ja opetusta jokaiselle lapselle ja jokaisen työntekijän toimesta halusi tätä systeemiä tai ei. Päivähoitolaitosta ei enää ole. Lastensuojelulaitokset eivät kuulu varhaiskasvatukseen.

Lastensuojelu ei voi todeta, että : "Ei tarjota varhaiskasvatusta, vaan päiväkotipaikka vanhemman / lapsen tukitoimena."

Siellä tarjotaan vain varhaiskasvatusta. Eikä tarjontaa määrittele lastensuojelu.

Ymmärsit ehkä väärin. En kirjoittanut että olisi kahdenlaisia, räätälöityjä paikkoja. Kirjoitin että lapset tulevat päiväkotiin hyvin erilaisilla syillä. Lasun lisäksi lapsia tulee esim puheterapeutin aloitteesta / suosituksesta. Syitähän on monenlaisia. 

Olisihan se hyvä tiedostaa vakassakin; sinne tulee lapsia myös lastensuojelun sossun suosituksesta. Perhetyöntekijä on ehkä täyttänyt hakemuksen äidin kanssa. Lapset ovat siellä samassa porukassa muiden lasten kanssa, tottakai, mutta mitä he tarvitsevat, ihan vain tasaista arkea, kuuntelevaa aikuista, säännöllisen ruoan, rauhalliset päiväunet. Leikkiä ja ulkoilua. Hoivaa, ei kasvatusta. Aika usein vain näitä, ja jo se on lapselle nousu ylöspäin. 

Jokaisella lapsella on omat tarpeensa, lapsi pitäisi kohdata yksilönä jne. Kohdataanko, jos härkäpäisesti ajatellaan että jokainen on täällä ottamassa varhaiskasvatusta vastaan?

Erilaiset lähtökohdat tekee sen, että lapsen tarpeet voi olla ikätasoa paljon jäljessä. Esim tunnetaidot ja itsetunto voi olla tosi huonolla tolalla. Miten paljon lapsi pystyy ottamaan oppimaan viskareiden taitoja, jos hänen kaikki muut taitonsa ovat taaperon tasolla? 

Ei ole mitään syytä ammattiylpeyden kolahtaa, jos kerrotaan että osa lapsista tulee hoitoon saadakseen normaalia arkea. Eihän se ryhmän aikuisten osaamista kyseenalaista. Miksi sitä ei voi nähdä positiivisena asiana, tilaisuutena auttaa ja tukea sitä lasta?  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei tulisi mieleenkään pitää omia lapsiani päiväkodissa, kun itse olisin jo päässyt töistä. Kun on lyhyempi työpäivä, silloin haetaan lapset aiemmin. Kauppaan ym. mennään lasten kanssa yhdessä eli opetellaan käytöstapoja ym. siellä, eikä tulla hakemaan lapsia päiväkodista vasta asioilla käytyään.

Lenkille pääsemisestä huolissaan olevat: täytyykö harrastaa muutamana ruuhkavuonna juuri sellaista harrastusta, joka on haastavaa pikkulapsiaikana? Jollei lenkki onnistu juoksurattaiden tms. avulla, vaihda laji kotijumppaan yhdessä lasten kanssa tai käy salilla, jossa on lastenhoito järjestetty.

Terveisin totaaliyksinhuoltaja kaksosten raskaudesta alkaen, eli en todellakaan ole miettinyt parisuhdeaikaa tai lenkkeilyä ilman lapsia, vaan ajatellut että tämä KIIREINEN TYÖARKENI on kaksosteni AINUTLAATUINEN LAPSUUS. Olen lapseni itse halunnut (itsellisesti, hoidoilla, eli alun alkaenkin tiennyt mihin ryhdyin) ja haluan heille jäävän MUISTOJA RAUHALLISESTA KOTIELÄMÄSTÄ eikä pitkistä päiväkotipäivistä!

Teen täyttä 100% työaikaa, mutta aloitan työt ja jatkan töitä lasten nukkuessa.

Kaikki järjestyy, kun järjestää! Selkärankaa ja sisua.

Näin vanhempana ihmisenä omassa lapuudessa oli äitiysloma 3kk ja äidit palasivat töihin. Siihen aikaan oli perhepäivähoitajia, koska kunnallista päiväkotia ei saanut. Äiti kertoi, että naapurin rouvallakin oli perhepäivähoitoa. Lapset jätettiin aamuisin seiskalta kerrostalon rappuun, josta tämä rouva päästi ne sisälle kun heräsi, ei todellakaan seiskalta siis. Oma hoitajani oli toinen. Päiväkotiinkin pääsin sitten aikanaan viiden vanhana. Mutta siihen lapsuuden kokemukseen. Oman ,lapsuuteni muistan kiireettömänä ja rauhallisena kotielämänä. Hoidosta ei hirveästi ole muistikuvia. Muistan paljon leppeitä lapsuudenpäiviä kun pelattiin isän kanssa palloa tai käytiin uimassa, tai leivottiin äidin kanssa tai pelattiin lautapelejä. Silti se fakta on, että olin hyvin pitkiä aikoja muualla hoidossa kuin kotona. Yhden kokonaisen kesän mummolassakin asuen. Ei ne lapsen muistot siitä kodista ja vanhemmista mihinkään kaadu haki sen lapsen tiistaisin jo kolmelta sen sijaan, että haki neljältä. Olkaa vanhemmat armollisia itsellenne ja käyttäkää kunnallisia palveluita arkeanne helpottamaan, kun siihen ne on tarkoitettukin.

Kunnallisista palveluista varhaiskasvatusta ei todellakaan ole "tarkoitettu vanhempien arkea helpottamaan". Mistä ihmeestä tuon vetäisit!? Joskus 1920-1950-luvuilla oli sellaisia sosiaalisista syistä katulapsia ja elämä hallinnassaan ontuvien lasten hoitamiseksi tarkoitettuja päiväkoteja. Niissä lapsilta leikattiin tukat lyhyiksi täiden vuoksi ja lapset opettelivat pyykinpesua, kenkien plankkausta, puutöitä, kasvimaan viljelyä, ompelua jne. arjen töitä, jotta olisivat hyödyksi kotona, päiväkodissa ja myöhemmin omassa elämässään.

2020-luvun varhaiskasvatus on perusopetuksen ja oppivelvollisuuden esiaste, elinikäisen oppimispolun alku, jonka piiriin halutaan koko valtakunnan lapset, jotta suomalaiset alkaisivat kouluttautua paremmin ja maan kilpailukyky säilyisi tulevaisuudessa. Se on opetustoimen alaista toimintaa.

Ei todellakaan ole mitään vanhempien arjen helpottamiseksi kustannettavaa sosiaalipalvelua. Eikö ihmiset lue lehtiä enää tai seuraa aikaansa, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Luulisi edes lasten huoltajien tietävän, mihin muksunsa kärräävät, kun ilmoittavat sen varhaiskasvatukseen.

Samaan aikaan varhaiskasvatus on yksi lasun avohuollon käytetyimmistä tukitoimista. Ja siellä se nimetään juurikin tukitoimeksi. Ei tarjota varhaiskasvatusta, vaan päiväkotipaikka vanhemman / lapsen tukitoimena. Jompi kumpi tai molemmat saavat hengähtää toisistaan. 

Lastensuojelulaki ohjaa lastensuojelua. Jos lapsen suojelemiseksi huonolta ympäristöltä nähdään, että hänen on parempi osallistua varhaiseen kasvatukseen ja oppimiseen varhaiskasvatusinstituutiossa kuin oppia huonoille tavoille kotona, näin kirjoitetaan lastensuojelun dokumentteihin. Sitä sitten seurataan lastensuojelun ja päiväkodin yhteistyönä, että miten lapsi kehittyy.

Päiväkodeissa ei seurata, miten vanhempi voi ja kehittyy. Jos päiväkodissa herää huoli lapsen kotiolojen laadusta, tehdään lastensuojeluilmoitus. Lasun seurauksena sosiaalityöntekijät arvioivat esim. matalan kynnyksen perhetyön, sosiaalituen ja huostaanoton mahdollisuuksia ja tarpeita. Perheen ja vanhempien tukeminen on sossujen työtä. Varhaiskasvatuksessa keskitytään lasten oppimiseen ja kasvattamiseen.

Uusi "varhaiskasvatuksen sosionomi" nimike työtehtävineen, palkkoineen ja työnkuvineen on vasta suunnitteluasteella, eikä noiden työntekijöiden palkkaamista ryhmiin edellytetä varhaiskasvatus laissa. Saa palkata, jos halutaan, pakko ei ole. Kouluissa sosionomit toimivat esim. kuraattoreina ja lasten-ja nuorisokodeissa ohjaajina sekä maahanmuuttotyössä koordinaattoreina ja tukipalveluissa. Myös etsivässä lapsi- ja nuorisotyössä sekä rikosoikeudellisessa sovittelutyössä.

Kaikki tässä maassa tietävät, että Suomen sosiaali- ja terveysmenot ovat jatkuvasti kasvussa, noilla aloilla on kroonistunut työntekijäpula ja vielä kasvatus-ja koulutusalaakin syvemmät ongelmat. On kaikkien tiedossa, että ihmisiä (myös lapsia ja nuoria) pompotetaan lääkäreiden, sosiaalihuollon ja päiväkotien/koulujen ammattilaisten välillä, eikä vaikeimmissa tapauksissa kukaan ota vastuuta kokonaisuudesta. Yksi esimerkki on tämä nyt jo pitkään jatkunut lastensuojelun tapa ja näkemys sysätä lapsiperheet ongelmineen varhaiskasvatuksen vastuulle. 100 vuotta sitten Suomessa päiväkoteja alettiin perustaa sosiaalisin syin, sitten pikkuhiljaa muodostui päivähoito, jotta äiditkin pääsisivät töihin täydellä panoksella (ennen tehtaaseen otettiin vauvat ja taaperot mukaan istumaan leikkikehissä koko päivän, isommat juoksi kaduilla, kun vanhemmat oli töissä ). Vasta 1973 säädettiin päivähoitolaki ja katse suunnattiin enemmän siihen lapseen.

2015 varhaiskasvatuslaki muutti asetelman. Kyseessä on opetustoiminta ja varhaiskasvatus. 2018 laki vahvisti tätä sulkemalla sosiaalialan koulutetut ulos opettajan tehtävistä (ja koko rekryvaateista) sekä edellyttämällä jokaiseen ryhmään opettajan, vähintäänkin yhden, joka on valmistunut yliopiston kasvatustieteestä varhaiskasvatuksen opettajaksi.

Siis, jos lasu määrittelee nykyisen varhaiskasvatuksen joksikin muuksi kuin opetus-ja kasvatustoimeksi, ovat he keksineet sen ihan itse. Varhaiskasvatuslaki määrää varhaiskasvatuksesta ja siellä kyse on vain ja ainoastaan jokaisen alle kouluikäisen lapsen kasvatuksesta ja opetuksesta. Jos lapsi tarvitsee tukea oppimiseensa, on tarjolla esim. erityisopettajien tukitoimia. Sosiaalityön tuki tarjotaan sosiaalityön ja perhetyön alla. Esim. neuvola voi ohjata perheen sinne. Päiväkodit tekevät tiivistä yhteistyötä neuvoloiden kanssa. Jos pk tekee lapsesta lastensuojeluilmoituksen, tekee se sen lapsen vuoksi. Oppiminen vaarantuu, jos kasvuolot eivät ole kunnossa. Sote puuttuu niihin kasvuoloihin, vaka kasvattaa vain päiväkodissa ja noudattaa opetussuunnitelmia.

Suomessa ei ole olemassa rinnakkaista organisaatiota päivähoidon kanssa. Mikäli lapsen hyvinvoinnista on lievää huolta, lapsi laitetaan lastensuojelun aloitteesta päiväkotiin. Päiväkodissa lapsi on aikuisten seurassa koko päivän, hänet ruokitaan ja hänet nähdään. Mikäli oli suurempia huolia, ne tulisivat esiin. Samalla se ehkä kuormittunut kotitilanne saa hieman tilaa ja ilmaa ja ehkä jaksaa paremmin illat ja viikonloput lastensa kanssa.  Varhaiskasvatuksessa työskentelee paljon sosionomeja myös varhaiskasvatuksen sosionomi tittelillä useassa eri kunnassa.  Myös huostaanotetut lapset ovat varhaiskasvatuksessa. Heillä on taustallaan paljon vanhemmuuden laiminlyöntiä ja puutetta. 

Tai sitten oireileva lapsi laitetaan ryhmään selviytymään, missä on resurssipula, ei aikuisia tarpeeksi, ei saada sijaisia, ei toimi tuki eikä mikään muuksan. Lyö kavereita, aikuisia ja aikuiset vaihtuvat, eivät jaksa. Meteliä, kiirettä ja epäonnistumisia.

Olisi lastensuojelunkin aika ottaa jo se pää pois sieltä perseestä.

No, ehkä sen ruuan tosiaan saa.

Aivan upeaa hoitoa ovat saaneet päiväkodissa ainakin omat asiakaslapseni. Ei olisi uskonut tietäen lähtökohdan, josta lasten kanssa lähdettiin kun heidät huostaanotettiin. T: sijaishuollon stt

Kuka kertoi olevan upeaa? Päiväkodin johtaja?

Ihan omin silmin näen miten lapset ovat kuntoutuneet.

Hyvä jos joidenkin lasten kohdalla toimi. Meidän traumatisoitunutta lasta ei osattu kohdata oikein - tai no, yksi osasi, mutta kaksi muuta eivät todellakaan osanneet vaan näkivät lapsen ärsyttävänä ja pahana. Sanomattakin selvää, että lapsen luottamus aikuisiin kärsi entisestään.  ... lapsen laitoin aikanaan hoitoon suosituksesta, että siellä hän oppisi mm toimimaan ryhmässä. (muita lapsia kohtaan aggressiivinen lapsi)

Kritisoin suuresti sitä, että varhaiskasvatus nähdään jonain yleispätevänä avaimena lasten ongelmien korjaamiseen. Ei se sitä ole. Ei se kaikkea korjaa, kuten meidän lapsen kohdalla. Resurssit, ja osaaminen.

t. Sijaisäiti 

Apua! Siis ei voi olla niin, että varhaiskasvatuksessa ikinä töissä ollutkaan stt siellä vanhemmille eli perhetyön asiakkailleen kertoo, millaista vakassa on ja miten siellä asiat tehdään tajuamatta yhtään, että valehtelee ja keksii omiaan. Vanhemmat sitten uskovat. Ja sossu itse myhäilee tyytyväisenä, että noin, taas yksi lapsi pelastettu ja paperit pois omalta pöydältä, asia kunnossa.

Etkö ole lukenut uutisointia tai tätä ketjua ollenkaan, etkö edes viikkoa ole ollut töissä 2020-luvun päiväkodissa, johon on inklusoitu kaikki samaan 105% täyttöasteen ryhmään ilman pätevää tai yhtään minkäänlaista henkilöstöä??? Ilman siivoajaa ja hektisellä lämmityskeittiön ruokailujen porrastussysteemillä. Ns. Lepo- ja rauhoittumishetkellä, jossa 3 ryhmän lapset on kasattu yhden huoneen pölyiselle lattialle legojen ja rikkinäisten lelujen sekaan vieri viereen sullotuille patjoille huutamaan, itkemään, potkimaan, riehumaan ja ääntelemään kuin hullut. Lue siinä joku kiva satu, kun olet siinä kaaoksessa yksin tai kaksin jonkun 50 reagoivan lapsen kanssa, muut kokoustavat, että mitäs opetetaan seuraavaksi. Olisiko kestävän kehityksen silakka?

Lasu yllä puhuu yhä päivähoidosta vuosimallia 1970. Ei minkäänlaista rehellistä tajua, mikä on todellisuus näissä henkilöstöpulasta kärsivissä, ylisuurissa ja surkein resurssein varustetuissa inkluusioryhmissä. Päiväkodin henkilöstö ei ole sosiaalityöntekijöitä, jotka olisi koulutettu tällaisten traumatisoituneiden ja kotona mattoon käärittävien, läimäyteltävien, heitteillejätettyjen ja ruokkimattomien lasten psykoterapiaan ja kuntouttamiseen erikoistuneiksi ammattilaisiksi. Eikös sellaiset työskentele lastenkodeissa, sijaisperheissä ja lastenpsykiatrian yksiköissä? Päiväkodeissa on tällä hetkellä lastenohjaaja ja lähihoitajia opettajina ja ketä vain hoitajina, jos niitäkään. Opettajien koulutus on pedagogiikkaa ja didaktiikkaa, ei mitään traumalasten lastensuojelua. Erityispedagogiikka on esim. lukivaikeuksien ja oppimisvaikeuksien tunnistamista ja niissä tukemista.

Johan siellä kärsii kaikki, kun mukaan laitetaan "kuntoutumaan" lapsia, joiden kotioloista ei kukaan edes tiedä mitään saati sitten ole saanut mitään koulutusta, kuinka kaltoin kohdeltuja lapsia kuntoutetaan. Nehän kuuluisi sijoittaa pois kotoa, jossa heitä pahoinpidellään, eikä viedä sinne ns. "kotiin" jokaiseksi yöksi ja viikonlopuksi. Kuka heitä hoitaa sairaana? Vai onko sekin tukitoimi, että tuodaan päiväkotiin kipeänä tai toipilaana?

Sitten päiväkodissa in tunnistetaan "tuen tarve". No, mitä siitä tunnistamisesta on hyötyä, jos Lasu on jo aiemmin tunnistanut sen mystisen tukemisen tarpeen ja heidän osoittamansa tuki on paikka päiväkodissa? Kumpikin taho vain tunnistaa "tuen tarpeen", muttei oikeasti tue tai kykene tukemaan lasta yhtään mitenkään. Sossu tukee vanhempaa sillä, että lapsi (=koettu ongelma) otetaan pois vanhemman luota päiväksi. Eihän se mitään tukemista vanhemmuuteen ole. Se on virka-ajaksi tehty ongelman näennäinen poisto. Eikä edes poisto, vaan siirto pois omalta pöydältä toisen pöydälle.

Vierailija kirjoitti:

Apua! Siis ei voi olla niin, että varhaiskasvatuksessa ikinä töissä ollutkaan stt siellä vanhemmille eli perhetyön asiakkailleen kertoo, millaista vakassa on ja miten siellä asiat tehdään tajuamatta yhtään, että valehtelee ja keksii omiaan. Vanhemmat sitten uskovat. Ja sossu itse myhäilee tyytyväisenä, että noin, taas yksi lapsi pelastettu ja paperit pois omalta pöydältä, asia kunnossa.

Etkö ole lukenut uutisointia tai tätä ketjua ollenkaan, etkö edes viikkoa ole ollut töissä 2020-luvun päiväkodissa, johon on inklusoitu kaikki samaan 105% täyttöasteen ryhmään ilman pätevää tai yhtään minkäänlaista henkilöstöä??? Ilman siivoajaa ja hektisellä lämmityskeittiön ruokailujen porrastussysteemillä. Ns. Lepo- ja rauhoittumishetkellä, jossa 3 ryhmän lapset on kasattu yhden huoneen pölyiselle lattialle legojen ja rikkinäisten lelujen sekaan vieri viereen sullotuille patjoille huutamaan, itkemään, potkimaan, riehumaan ja ääntelemään kuin hullut. Lue siinä joku kiva satu, kun olet siinä kaaoksessa yksin tai kaksin jonkun 50 reagoivan lapsen kanssa, muut kokoustavat, että mitäs opetetaan seuraavaksi. Olisiko kestävän kehityksen silakka?

Lasu yllä puhuu yhä päivähoidosta vuosimallia 1970. Ei minkäänlaista rehellistä tajua, mikä on todellisuus näissä henkilöstöpulasta kärsivissä, ylisuurissa ja surkein resurssein varustetuissa inkluusioryhmissä. Päiväkodin henkilöstö ei ole sosiaalityöntekijöitä, jotka olisi koulutettu tällaisten traumatisoituneiden ja kotona mattoon käärittävien, läimäyteltävien, heitteillejätettyjen ja ruokkimattomien lasten psykoterapiaan ja kuntouttamiseen erikoistuneiksi ammattilaisiksi. Eikös sellaiset työskentele lastenkodeissa, sijaisperheissä ja lastenpsykiatrian yksiköissä? Päiväkodeissa on tällä hetkellä lastenohjaaja ja lähihoitajia opettajina ja ketä vain hoitajina, jos niitäkään. Opettajien koulutus on pedagogiikkaa ja didaktiikkaa, ei mitään traumalasten lastensuojelua. Erityispedagogiikka on esim. lukivaikeuksien ja oppimisvaikeuksien tunnistamista ja niissä tukemista.

Johan siellä kärsii kaikki, kun mukaan laitetaan "kuntoutumaan" lapsia, joiden kotioloista ei kukaan edes tiedä mitään saati sitten ole saanut mitään koulutusta, kuinka kaltoin kohdeltuja lapsia kuntoutetaan. Nehän kuuluisi sijoittaa pois kotoa, jossa heitä pahoinpidellään, eikä viedä sinne ns. "kotiin" jokaiseksi yöksi ja viikonlopuksi. Kuka heitä hoitaa sairaana? Vai onko sekin tukitoimi, että tuodaan päiväkotiin kipeänä tai toipilaana?

Sitten päiväkodissa in tunnistetaan "tuen tarve". No, mitä siitä tunnistamisesta on hyötyä, jos Lasu on jo aiemmin tunnistanut sen mystisen tukemisen tarpeen ja heidän osoittamansa tuki on paikka päiväkodissa? Kumpikin taho vain tunnistaa "tuen tarpeen", muttei oikeasti tue tai kykene tukemaan lasta yhtään mitenkään. Sossu tukee vanhempaa sillä, että lapsi (=koettu ongelma) otetaan pois vanhemman luota päiväksi. Eihän se mitään tukemista vanhemmuuteen ole. Se on virka-ajaksi tehty ongelman näennäinen poisto. Eikä edes poisto, vaan siirto pois omalta pöydältä toisen pöydälle.

Etkö sinä lainkaan lue uutisia? Lastenpsykiatria on romahtanut. Psykiatreja ei ole koko maassa ja hoitoon ei pääse. Ei sinne pääse lievästi oireilevat, ne jotka laitetaan tukitoimena päiväkotiin. Ja lastenkoteja suljetaan koko ajan, koska ei ole ohjaajia, niitä sosionomeja ei saa mistään. Pienten lasten paikka olisi huostaanotossa muutenkin perhehoito, sijaisperheistäkin on huutava pula. Eikä jokaista oireilevaa lasta voida huostaanottaa, lastensuojelulaki edellyttää käyttämään kaikki muut tukitoimet ensin, myös sen päivähoidon. 

No miksi ne sosionomit savustettiin päiväkodeista ulos? Turha sanoa, ettei olisi savustettu, kun palkka laskettiin 2800 eurosta 2500 euroon samalla, kun nimike varhaiskasvatuksen sosionomi otettiin käyttöön, työnkuvaa ei ole määritelty mitenkään muuten, kuin että vastaa kaikkien lasten yhteiskuntaan integroitumisesta sekä muut "työnantajan määräämät tehtävät", ei saa enää toimia lastentarhanopettajana kuten tähän saakka on saanut aivan pätevänä ja samalla laki ei edes turvaa vakipaikkaa, vaan vakituista työntekijää voidaan työnantajan mielitekojen mukaan siirrellä milloin minnekin tekemään milloin mitäkin.

Nappaisko? Kuinka moni korkeakoulutettu haluaa pestin vakasosionomina? Eiköhän koulutuksen koko sisältö ole se, että koulutuksen jälkeen tiedetään, että noin ihmisiä kohtelemalla ne syrjäytyvät, vammautuvat ja masentuvat + muut välilliset ongelmat. Koulutus itsessään siis takaa, ettei heistä kukaan mene päiväkotiin vakasosionomiksi, vaikka paikkoja olisi auki kuinka.

He myös tietävät, että nykyinen varhaiskasvatus sairastuttaa lapset ja työyhteisöt.