Uusperhe, onko oikeus ärsyyntyä puolison itsestäänselvästä omasta ajasta?

Tässä ikisinkku kommentoi, siis tällaiset kuviot aivan tuntemattomia. Älä välitä kitkeristä kommenteista. Niitä on täällä lähes joka ketjussa iso osa. Taisit kertoa, että mies sanoo auttavansa mielellänsä. Hän ehkä odottaa, että ehdottaisit hänelle, miten hän voisi auttaa. Voisin kuvitella, että jos itse tulisin osaksi uusperhettä, sopivan paikan ja toimintamallin löytyminen voisi mietityttää. Moni kyselee, miksi muutitte yhteen. Ymmärrän itse hyvin sinkkumiestä, joka haluaa perheen lämpöä ympärilleen. Ei ole aina kiva asua yksin.

Vierailija kirjoitti:

Mun exä oli tuollainen kuin ap.

Häntä ärsytti hirveästi, jos kävin esim. kerran viikossa ratsastamassa, myös lapsiviikolla. En kuulemma tiennyt oikeasta elämästä mitään.

Ei huomattu sitä että vein lapsia päiväkotiin aamuisin, kuskasin harrastuksiin. Tein ruuat. Meillä kävi siivooja. Leikin lasten kanssa ja joka ilta höpöttelin lasten kanssa iltaisin kun laitoin heitä nukkumaan.

Ulkoilin lasten kanssa ja leivoin heidän synttäreilleen. Lomani vietin lasten kanssa reissaten, kotimaassa ja ulkomailla. Yhtä lasta opetin soittamaan erästä instrumenttia, toisen kanssa meillä oli yhteinen harrastus. Autoin koululäksyissä, pelasin ja leikin.

En kuitenkaan saanut osallistua päätöksentekoon lapsiviikkojen muutoksista, loma-ajoista, lasten koulunkäyntiasioista, terveydestä, minulle ei muistettu kertoa lapsia koskevia asioita ajoissa. Vasta kun asia oli lähes jo käsillä.

Otin ja läksin pois, kun väsyin miehen valitukseen siitä etten tee riittävästi.

Mutta mun mies ei ole tollanen kuin sinä olit. Joten tilanteita ei voi yhtään verrata.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse on kuitenkin siitä että mies ei tunnu koskaan valitsevan meitä oman menonsa yli tai ohi, kun taas me huomioimme automaattisesti miehen kaikessa. Tarkoittaen yhteisen ajan viettämistä, yhdessäoloa. Sitä tarkoitin sillä "rusinat pullasta" -meinigillä.

Miksi ihmeessä olet suostunut tuollaiseen kuvioon? Minä en ainakaan tekisi kaikkea miehen aikataulujen ja toiveiden mukaan, jos joustaminen ei ole vastavuoroista. Jos mies oikeasti välittää, niin hän raivaa kalenterista aikaa yhdessäololle, eikä oleta että sinä aina venyt ja järjestät omat asiasi niin että voit viettää yhteistä aikaa silloin kun se sattuu herralle sopimaan. Eihän miehen tarvitse edes yrittää tulla vastaan, jos sinä suostut tekemään kaiken aina niin kuin miehelle on paras.

Nii-in, sanopa se. Mutta ainakin tämä asioiden eestaas pähkäily tässä pistää kyllä itsenikin miettimään. Että miksi tosiaan.. Voi olla että mieskin huomaa kohta muutoksia.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ikisinkku kommentoi, siis tällaiset kuviot aivan tuntemattomia. Älä välitä kitkeristä kommenteista. Niitä on täällä lähes joka ketjussa iso osa. Taisit kertoa, että mies sanoo auttavansa mielellänsä. Hän ehkä odottaa, että ehdottaisit hänelle, miten hän voisi auttaa. Voisin kuvitella, että jos itse tulisin osaksi uusperhettä, sopivan paikan ja toimintamallin löytyminen voisi mietityttää. Moni kyselee, miksi muutitte yhteen. Ymmärrän itse hyvin sinkkumiestä, joka haluaa perheen lämpöä ympärilleen. Ei ole aina kiva asua yksin.

Se voi olla. Tosin meistä kahdesta mä olen se, joka ilmaisee asiat yleensä ääneen ilman kryptisiä arvoituksia. Eli pyrin olemaan selkeä viestinnässäni, koska en jaksa mitään "arvaa mitä ajattelen" -leikkejä. Ehkä mun pitää olla vieläkin selkeämpi jatkossa.

Ap.

Jos mun lapset olisi mulla vain jokatoinen viikko, keskittyisin täysin lapsiini ja miesystävä saisi viilettää missä huvittaa, minulla tärkeämpää. - Jos mies on kokemattomampi, ei ehkä ole tajunnut mihin tuli ryhtyneeksi. Lapsellisella naisella on selvästi enemmän kokemusta, en ihmettelisi vaikka mies olisi nuorempi eikä ihan ole tajunnut mihin hormoonihöyryissään ryhtyi. Viisaamman pitäisi toppuutella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No haloo? Kai sinä nyt edes joka toinen viikko jaksat omat lapsesi hoitaa? Miksi miehesi pitäisi osallistua ollenkaan? Olisit tyytyväinen jos edes joskus jotain tekee lastesi hyväksi, ja ole kiitollinen siitä. Sinun pitää ymmärtää että se ei millään tavalla ole hänen velvollisuutensa, etkä todellakaan voi olettaa että hän ryhtyy jokatoinen viikko elämästään elämään lapsiperhearkea kun hänellä niitä lapsia ei ole! Hän on sinun miehesi, ei lastesi isä!

Miksi en jaksaisi hoitaa? Siitä ei ollenkaan ollut kyse ☺️

Ap.

No kyllähän tuo siltä kuulostaa! Jos kerran odotat että miehesi osallistuisi enemmän lapsistasi huolehtimiseen. Luulisi että itse haluaisit nimenomaan viettää häiriötöntä aikaa lastesi kanssa kun näetkin heitä vain jokatoinen viikko!

Jotenkin tätä nyt jatkuvasti käännetään siihen, että mun mielestä miehen pitäisi huolehtia minun lapsista koska itse en teidän mukaanne jaksa. Merkillistä. Kyse on kuitenkin siitä että mies ei tunnu koskaan valitsevan meitä oman menonsa yli tai ohi, kun taas me huomioimme automaattisesti miehen kaikessa. Tarkoittaen yhteisen ajan viettämistä, yhdessäoloa. Sitä tarkoitin sillä "rusinat pullasta" -meinigillä.

Jos aikuinen ihminen valitsee sitoutua perhemuotoon, jossa on lapsia, niin se tuo mukanaan myös jonkinlaista velvollisuutta kaikkia perheeseen kuuluvia kohtaan. Ja ei, nyt ei puhuta rahasta tai kotitöistä.

Tää keskustelu on ollut erittäin avartava, eikä vähiten sen takia, että suurin osa näyttää kuvittelevan miehen olevan joku olosuhteiden uhri, joka on ihan pakottamalla pakotettu uusperheen jäseneksi, joten sen vuoksi häntä tulee silitellä ja kehua, huomioida hänen oikeutensa ja ymmärtää että mitään velvollisuuksia hänen oma aktiivinen valintansa ei tuonut mukanaan. Miesparka. Ja siinä sivussa väännetään vaikka väkisin äitistä laiska paska, joka vihaa lapsiaan, ei jaksa tehdä heidän kanssaan mitään ja on vielä tuhonnut yhden kelpo miehen elämänkin, kun on aseella uhaten pakottanut tämän suhteeseen kanssaan. Oikeasti 😁

Olis ollut mukava tietää, että jos vastaavan aloituksen olis tehnyt kahden lapsen isä, niin olisiko tämä mies paska isä, joka vaan olettaa että avopuoliso hoitaa hänen lapsensa? Vai olisko siinäkin tarinassa "paskiksena" ollut se nainen, joka halusi itsekkäästi vain rusinat pullasta?

Kiitos kaikille ☺️

Ap.

Eipä aloituksesi ihan vastaa tätä vuodatusta. Muutat koko ajan sitä mikä se ongelma on. Puhut auttamisesta ja sen puutteesta ja kadehdit hänen vapauttaan, toisaalta oletkin sitä mieltä, että kyse on yhdessäolosta.

Et taida itsekään oikein olla rehellinen siinä itsellesi. Tiedätkö itsekään mistä ärsyynnyt? Ja lopuksi vielä väsynyt sukupuoliuhriutuminen. Kyllä. Miesparka, sanon minäkin. Olet todella rasittava!

Moi, muistaakseni kirjoitin alkuvaiheessa aika laveasti siitä että mikä ärsyttää, sitten aloin pohtia "ääneen" sitä että miksi se minua ärsyttää ja totesin myös että usein asiat (syyt, seuraukset ja tuntemukset) aukeavat itsellekin paremmin, kun niitä kirjoittaa auki.

Ketjun edetessä päädyin enemmän juuri siihen, että minua ärsyttää ehkä eniten tuo mitä täälläkin maalataan kauheasti, että uusperhekuvioon itse omalla valinnallaan asuvalla henkilöllä ei näytä olevan omasta mielestään mitään velvollisuuksia, pelkkiä oikeuksia. Ja siitä päädyin yhteisen ajan viettämiseen ja siihen että on välillä vähän surkeaa huomata olevansa se "viimeinen" vaihtoehto ajanviettoa ajatellen.

Ja kyllä, olemme keskustelleet asioista paljon ja usein. Aina ei kuitenkaan osaa tunnekuohussa jäsennellä tai perustella syitä omien ajatusten taustalla, joten tämä asioiden "ääneen" veivaaminen auttoi siinä.

Ja sille joka jaksaa miettiä että mitä olen mahdollisesti ruusuisesti kuvitellut miehen osallistumisesta yhteiseen tekemiseen, niin tiedoksi että hämmennykseni johtuu ehkä siitä, että aiemmin mies osallistui enemmän yhteisen ajan viettämiseen. Tilanne ei muuttunut yhteenmuuton myötä tai takia, vaan silloin kun puoliso osti haaveilemansa vapaa-ajan asunnon, jonka kunnostamiseen menee (harrastuksensa ohella) lähes kaikki vapaa-aika kun "kausi" on päällä. Kausihan kestää maaliskuusta melkein joulukuuhun. Ja asuimme yhdessä jo kaupantekohetkellä.

Ja ennenkuin joku ehtii taas sättimään, että miksette mene yhdessä sinne, niin kyllä, olemme viettäneet aikaa porukalla myös siellä mökillä "töissä", grillaillen, hengaillen jne. Olen ollut usein lapsivapailla viikoilla myös auttamassa puolisoa siellä. Mutta jos hänen pitäisi valita että käyttääkö vapaapäivänsä meidän kanssa vai mökillä raatamassa, niin vastaus on selvä, koska miehessä on "pienesti" suorittajan vikaa. Ja tässä tulee ehkä se, mitä puoliso ei (keskusteluista huolimatta) ymmärrä, että olisi mukava joskus tuntea että hän haluaa viettää aikaa kanssamme, muutenkin kuin vain silloin kun mökille ei voi mennä.

Ap.

Mies siis osti itselleen pakopaikan. Tuollaisia asioitahan ei tosiaan voi aavistaa kuherruskuukauden tai kuherrusvuoden aikana, kun annetaan vastavuoroisesti huomiota ja luodaan itsestä suotuisaa mielikuvaa. Oletko ajatellut, että mies ei pidäkään lapsistasi niin paljon kuin sinä kuvittelet?

En mä mitään kuvittele. En oo koskaan olettanut, saati vaatinut, että rakastaisi lapsiani. Tykkää ja tulee toimeen hyvin. Lapset tykkää hänestä myös ja se riittää. Mitään ydinperheidylliä ei tässä nyt olla luomassa. Turha yrittää maalailla musta jotain ruusunpunaiset lasit silmillä kulkevaa haaveilijaa.

Kyse on siitä faktasta että jotain vastuuta on myös sillä henkilöllä, joka itse päättää astua puolisonsa ja tämän lasten elämään. Lapsilla ei ole velvollisuuksia aikuisia kohtaan tälläisessä asiassa, he eivät ole pyytäneet päästä tähän tilanteeseen. Mies sensijaan on, pyytänyt ja halunnut. Miksi hänellä olisi täysi vapaus vetäytyä oman ratkaisunsa tuomasta vastuusta?

Ap.

Sanot tuossa aiemmin, että miehessä on vähän mieslapsen vikaa. Ehkä hän ei vain ole tajunnut sitä, mitä on pyytänyt ja halunnut. Hän voi hyvinkin olla tässä kuviossa se, jolla on ollut ruusunpunaiset lasit silmillä, ja vasta uusioperhe-elämän vakiintuminen on saanut hänet huomaamaan, mitä todellisuudessa oli tarjolla. Ja nyt hän on ostanut itselleen oman paikan, jossa saa olla rauhassa, kun meni jo oman asuntonsa myymään.

Ei se ole "asumiskunnossa" vielä. Joten ei asustele siellä, vaan käy tekemässä hommia. Yhdessä asuttiin vuorotellen kummankin asunnossa (myös lapset) 2 vuotta ennen yhteisen asunnon ostamista. Kyllä jo hitaammallakin tuossa kohtaa on ne pinkit lasit tippuneet.

Ap.

Niin niin, saa käydä siellä tekemässä hommia ja olemassa ilman teitä muita ja kotihommia. Ennen yhteisen asunnon ostamista teillä kuitenkin oli omat olemassa, mutta yhteisen hankittuanne ei pakopaikkaa edes teoriassa ollut. Miehesi saattaa olla siis hidastakin hitaampi. Eikä se mitään kummallista ole - ei löysässä hirressäkään roikkuminen niin kamalaa ole, ennen kuin tajuaa, ettei siitä pääse pois.

Kuulostaa siltä, että apn ja miehen elämäntilanteet ovat vaan liian erilaiset. Ymmärrän, että saman katon alla kahden aikuisen erilainen arki syö suhteen pidemmän päälle. Tämä pätee muuhunkin, kuin lapsiasiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Jos mun lapset olisi mulla vain jokatoinen viikko, keskittyisin täysin lapsiini ja miesystävä saisi viilettää missä huvittaa, minulla tärkeämpää. - Jos mies on kokemattomampi, ei ehkä ole tajunnut mihin tuli ryhtyneeksi. Lapsellisella naisella on selvästi enemmän kokemusta, en ihmettelisi vaikka mies olisi nuorempi eikä ihan ole tajunnut mihin hormoonihöyryissään ryhtyi. Viisaamman pitäisi toppuutella.

Niin keskitynkin, siitä ei nyt pääasiallisesti ollut kyse.

Meillä on kuukaudessa tasan 2 vapaapäivää yhdessä koko porukalla, olisi silloin kiva jos edes joskus miehen priolistalla olisi viettää aikaa sen perheen kanssa mistä tuolla "ulkomaailmassa" kertoilee muille (mun perhe odottaa kotona).

Mies on kohta 45v, minä useita vuosia nuorempi. Kovat on hormonihöyryt sitten ollu nelikymppisellä.

Vierailija kirjoitti:

Mihin ihmeen elämän oppikouluun hänet laittaisit? Eiköhän hän osaa elää elämäänsä ilman sinun koulujasikin. Hän on tehnyt elämästään sellaista kuin haluaa sen olevan, ja niittää nyt mitä kylvi. Juuri kuten sinäkin. Ei ole hänen vikansa että olet saattanut itsesi tuollaiseen kuseen jossa toisen elämäntyyli aiheuttaa kateutta.

Ehkä AP itse tarvitsee sitä elämän oppikoulua. Jos ottaa itselleen vastuita niin ei niitä kipata toisten harteille.

Miksi kenenkään lapsettoman tarvitsisi "kantaa vastuuta muista kuin itsestään tai laittaa muut aina itsensä edelle". Se on vanhemman vastuu.

Sulla on oikeus ärsyyntyä.

Mulla kasvoi omassa uusperhekuviossa ketutus-käyrä niin korkealle että heivasin tämän vapaamatkustajan pois elämästäni. Ja jos joku mies erehtyy nykyisin lausumaan kirosanat: mä haluun auttaa ja helpottaa sun elämää... niin se on samantien ei kiitos.

Eli jäin leskeksi ja yksi mieslapsi rupesi piirittämään ja halusi auttaa, kun enhän minä yksin voi pärjätä lapsieni ja kaikkien koti-piha-korjaus ym hommien kanssa... Ja lopulta uskoin kauniisiin puheisiin ja  päästin tämän miehen sitten elämääni ja kotiini. Miehestä tuli perheeseen lisälapsi. Ei osallistunut mihinkään... joko hommat kuului naistentöihin tai isänhommiin (ne isänhommat ei hänelle kuulu, hänellä oli jo aikuiset lapset joten meillä ei sitten isänhommia enää halunnut tehdä). Eli minä hoidin omat palkkatyöni, lapseni, ruuat (kaupassakäynnit ja valmistus), siivoomiset, pihahommat, auton-pyörän-mopon korjaukset, kaikki omakotitalon kunnostustyöt ym. Ja siis nämä kaikki oli joko naistentöitä tai sitten isänhommia... Mies viihtyi känny ja kaukosäädin kädessä sohvalla/sängyssä ja hoki aina että hän ei tullut orjaksi, hän tuli auttamaan ja nyt hän haluaa nauttia elämästä. Ja ei siis osallistunut mihinkään kustannuksiin, ei edes yhden maitopurkin vertaa tai osuuttaan vesilaskusta... Hän kun ei kuluta mitään. Asui meillä täydellä ylläpidolla tekemättä mitään. Ulospäin kiillotti sädekehäänsä, "hän tuli isännäksi auttamaan leski-parkaa". Aikani kattelin, lopulta kettuunnuin ja kun mies lopulta pihalle saatiin, niin silloin tunsin miten kevyemmältä tuntui jopa hengittää kun ei enää ketuttanut.

Että tämmöinen helmi on nyt ollut muutaman vuoden vapailla markkinoilla valmiina auttamaan uusperheiden arkea ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lapsellahan on isä joka osallistuu 50/50? Sullahan on helpon kuuloinen elämä. Mun lapsen isä ottaa lapsen silloin kun itselleen sopii. Lomatkin on hänelle lomaa myös lapsesta, ja mulla on lomalla yleensä pari lapsetonta yötä. Ennakointi on mahdotonta, mitään ei oikein voi suunnitella kovin pitkälle.

Nykyinen mies kyllä auttaa lapsen kanssa, mutta asumme erillään ja hänellä on kaksi omaa lasta, joten ei onnistu koko ajan. Ymmärrettävästi haluaa olla välillä myös ihan rauhassa, en tuomitse. Saamme olla kahdestaan pari yötä viikossa. Teillä on joka toinen viikko aina kahdestaan. Vaihdetaanko elämiä?

Ymmärsinkö oikein, eli antisi tähän keskusteluun on se, että koska jossain jollain on joku asia huonommin kuin minulla, niin minun pitäisi ymmärtää olla hiljaa?

Ap.

Et ymmärtänyt. Ihmettelin vain että mikä tuossa teidän elämässä on ongelma, kun minulle se kuulostaa aika helpolta. Itse kysyt otsikossa, onko sinulla oikeus ärsyyntyä, ja sinulle on vastattu. Toki jokaisella on lain mukaan oikeus ärsyyntyä vaikka puolison silmien väristä, mutta ei se kovin fiksua vaikutelmaa tee.

Voisitko Ap avata, että miten käytännössä sitten koko perhe sovittaa aikatauluja miehen tekemisiin niin kuin sanot tapahtuvan? Eikö teillä kuitenkin ole työt ja koulut? Ja miksi sovitatte, jos se ei kerran ole vastavuoroista?

Istutteko ikinä alas kalenterin kanssa ja käytte viikko/kuukausitasolla tulemisia ja menemisiä läpi? Aika monet tekevät niin. Se on samalla se hetki kun neuvotellaan ja sovitaan (ja pidetään kiinni!) siitä, miten oma ja yhteinen aika jaetaan.

Sun on Ap sanottava, että sä haluat (esim.) että mies on joka toisen lapsiviikonlopun (eli kerran kuussa) teidän kanssa ja osallistuu kotona. Älä marttyroi, vaan kerro selkeästi mitä tahdot.

Onpa harmi miten ap:ta on lytätty, vaikka aihe on äärimmäisen yleinen ja ymmärrettävä.

Uusperheeseen liittyy monenlaisia haasteita ja tunteita.

Minusta miehesi kannattaisi niin oman kuin teidän muidenkin hyvinvoinnin takia joustaa, ja osallistua hiukan enemmän. Se on hyvin paljon pois jo ajallisesti teidän parisuhteelta, jos hän katoaa harrastuksiin lapsiviikolla.

Mikään suhde ei kestä sitä!

On selvää, ettei hän ole lasten isä eikä kasvatusvelvollisuutta heihin ole. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kannattaisi teidän parisuhteen vuoksi olla kimpassa myös lasten ollessa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin ihmeen elämän oppikouluun hänet laittaisit? Eiköhän hän osaa elää elämäänsä ilman sinun koulujasikin. Hän on tehnyt elämästään sellaista kuin haluaa sen olevan, ja niittää nyt mitä kylvi. Juuri kuten sinäkin. Ei ole hänen vikansa että olet saattanut itsesi tuollaiseen kuseen jossa toisen elämäntyyli aiheuttaa kateutta.

Ehkä AP itse tarvitsee sitä elämän oppikoulua. Jos ottaa itselleen vastuita niin ei niitä kipata toisten harteille.

Miksi kenenkään lapsettoman tarvitsisi "kantaa vastuuta muista kuin itsestään tai laittaa muut aina itsensä edelle". Se on vanhemman vastuu.

Meinaatte että uusperheessä yksi jäsen saa jonkun erivapauden toimia aina ensisijaisesti omien mielihalujensa mukaan, eikä tarvitse missään tilanteessa laittaa perheen muita jäseniä itsensä edelle?

Okei, päteekö tää logiikka kaikkiin parisuhteisiin vai onko tää joku uusperheiden lapsettomien jäsenten henkilökohtainen etuus? Yleensä PARIsuhteessa on jo kyse siitä, että otetaan se toinenkin osapuoli huomioon. Miten uusperheeseen kuuluvat lapset nollaavat tämän?

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Miehellä ei ole elossa olevia vanhempia, ei läheisiä sukulaisia ja suuri osa vanhoista ystävistä oli eksän ystäviä.

Hänen rusinat pullasta on perheen tuki, turvallinen kotiympäristö jossa hänet otetaan automaattisesti huomioon kaikessa, tuetaan ja autetaan, mun vanhemmat jotka ottivat hänet avosylin vastaan perheeseen, aika ja mahdollisuus mennä ja tehdä omia juttujaan, mahdollisuus puhua "hänen perheestään" kuitenkin ilman perheen isän velvollisuuksia niin kasvatukseen, elatuksen, kuskaukseen, kouluasioihin ym liittyen. Ne rusinat, hänen tapauksessaan.

Nää sun rusinasi ovat aika mauttomia. Mun kaikissa parisuhteissa ne kumppanin kautta tulleet ihmiset ovat tavallaan ihan jees, mutta kenenkään kanssa en olisi ollut tekemisissä muutoin. Ne ihmiset eivät ome itse valittuja, ne ovat kylkiäisiä. Joskus huonojakin.

Mä oon elänyt nyt uusperhearkea 9 v. Nyt kun miehen nuorin lapsi on armeijassa, ei tilanne enää niin paljon nypi. Joo, toki se oli oma valinta, mutta en mä hommaan ryhtyessäni tajunnut sitä, että miehen ex määrittää esim meidän lomat. Tai että vaikka mä miten yritin kohdella lapsia hyvin, ne suhtautuivat minuun nihkeästi (teinejä toki olivat, kun hynttyyt lyötiin yhteen). Sikäli mä ymmärrän ap:ta, että tuossa uusperhekuviossa muakin vitutti just se, että en koskaan ollut prioriteettilistan kärjessä, ehkä ap sun ukollasi on sama, siksi sekään ei priorisoi sun perhettäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin ihmeen elämän oppikouluun hänet laittaisit? Eiköhän hän osaa elää elämäänsä ilman sinun koulujasikin. Hän on tehnyt elämästään sellaista kuin haluaa sen olevan, ja niittää nyt mitä kylvi. Juuri kuten sinäkin. Ei ole hänen vikansa että olet saattanut itsesi tuollaiseen kuseen jossa toisen elämäntyyli aiheuttaa kateutta.

Ehkä AP itse tarvitsee sitä elämän oppikoulua. Jos ottaa itselleen vastuita niin ei niitä kipata toisten harteille.

Miksi kenenkään lapsettoman tarvitsisi "kantaa vastuuta muista kuin itsestään tai laittaa muut aina itsensä edelle". Se on vanhemman vastuu.

Meinaatte että uusperheessä yksi jäsen saa jonkun erivapauden toimia aina ensisijaisesti omien mielihalujensa mukaan, eikä tarvitse missään tilanteessa laittaa perheen muita jäseniä itsensä edelle?

Okei, päteekö tää logiikka kaikkiin parisuhteisiin vai onko tää joku uusperheiden lapsettomien jäsenten henkilökohtainen etuus? Yleensä PARIsuhteessa on jo kyse siitä, että otetaan se toinenkin osapuoli huomioon. Miten uusperheeseen kuuluvat lapset nollaavat tämän?

Ap.

Ei ne sun lapset ole miehen perhettä ja onhan sullakin puolet ajasta tehdö ihan mitä lystäät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lapsellahan on isä joka osallistuu 50/50? Sullahan on helpon kuuloinen elämä. Mun lapsen isä ottaa lapsen silloin kun itselleen sopii. Lomatkin on hänelle lomaa myös lapsesta, ja mulla on lomalla yleensä pari lapsetonta yötä. Ennakointi on mahdotonta, mitään ei oikein voi suunnitella kovin pitkälle.

Nykyinen mies kyllä auttaa lapsen kanssa, mutta asumme erillään ja hänellä on kaksi omaa lasta, joten ei onnistu koko ajan. Ymmärrettävästi haluaa olla välillä myös ihan rauhassa, en tuomitse. Saamme olla kahdestaan pari yötä viikossa. Teillä on joka toinen viikko aina kahdestaan. Vaihdetaanko elämiä?

Ymmärsinkö oikein, eli antisi tähän keskusteluun on se, että koska jossain jollain on joku asia huonommin kuin minulla, niin minun pitäisi ymmärtää olla hiljaa?

Ap.

Et ymmärtänyt. Ihmettelin vain että mikä tuossa teidän elämässä on ongelma, kun minulle se kuulostaa aika helpolta. Itse kysyt otsikossa, onko sinulla oikeus ärsyyntyä, ja sinulle on vastattu. Toki jokaisella on lain mukaan oikeus ärsyyntyä vaikka puolison silmien väristä, mutta ei se kovin fiksua vaikutelmaa tee.

No ei kyllä tee tuo sinunkaan keskustelutapasi fiksua vaikutelmaa. "Minulla on vaikeampaa kuin sinulla, joten ole hiljaa".

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin ihmeen elämän oppikouluun hänet laittaisit? Eiköhän hän osaa elää elämäänsä ilman sinun koulujasikin. Hän on tehnyt elämästään sellaista kuin haluaa sen olevan, ja niittää nyt mitä kylvi. Juuri kuten sinäkin. Ei ole hänen vikansa että olet saattanut itsesi tuollaiseen kuseen jossa toisen elämäntyyli aiheuttaa kateutta.

Ehkä AP itse tarvitsee sitä elämän oppikoulua. Jos ottaa itselleen vastuita niin ei niitä kipata toisten harteille.

Miksi kenenkään lapsettoman tarvitsisi "kantaa vastuuta muista kuin itsestään tai laittaa muut aina itsensä edelle". Se on vanhemman vastuu.

Meinaatte että uusperheessä yksi jäsen saa jonkun erivapauden toimia aina ensisijaisesti omien mielihalujensa mukaan, eikä tarvitse missään tilanteessa laittaa perheen muita jäseniä itsensä edelle?

Okei, päteekö tää logiikka kaikkiin parisuhteisiin vai onko tää joku uusperheiden lapsettomien jäsenten henkilökohtainen etuus? Yleensä PARIsuhteessa on jo kyse siitä, että otetaan se toinenkin osapuoli huomioon. Miten uusperheeseen kuuluvat lapset nollaavat tämän?

Ap.

Miksi täällä palstalla meuhkaat? Luuletko, että palstalaisilla on kuuma linja miehellesi, jota pitkin välittää sun terveisiä?

Puhu nyt suoraan sille ukolle, täällä kukaan ei pysty ukkeliin mitenkään vaikuttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Voisitko Ap avata, että miten käytännössä sitten koko perhe sovittaa aikatauluja miehen tekemisiin niin kuin sanot tapahtuvan? Eikö teillä kuitenkin ole työt ja koulut? Ja miksi sovitatte, jos se ei kerran ole vastavuoroista?

Istutteko ikinä alas kalenterin kanssa ja käytte viikko/kuukausitasolla tulemisia ja menemisiä läpi? Aika monet tekevät niin. Se on samalla se hetki kun neuvotellaan ja sovitaan (ja pidetään kiinni!) siitä, miten oma ja yhteinen aika jaetaan.

Sun on Ap sanottava, että sä haluat (esim.) että mies on joka toisen lapsiviikonlopun (eli kerran kuussa) teidän kanssa ja osallistuu kotona. Älä marttyroi, vaan kerro selkeästi mitä tahdot.

Olen sanonut ja perustellut. Mies on tässä se joka vetää välittömästi marttyyriroolin päälle eikä suostu koskaan näkemään asioita muista näkökulmista kuin omastaan.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko Ap avata, että miten käytännössä sitten koko perhe sovittaa aikatauluja miehen tekemisiin niin kuin sanot tapahtuvan? Eikö teillä kuitenkin ole työt ja koulut? Ja miksi sovitatte, jos se ei kerran ole vastavuoroista?

Istutteko ikinä alas kalenterin kanssa ja käytte viikko/kuukausitasolla tulemisia ja menemisiä läpi? Aika monet tekevät niin. Se on samalla se hetki kun neuvotellaan ja sovitaan (ja pidetään kiinni!) siitä, miten oma ja yhteinen aika jaetaan.

Sun on Ap sanottava, että sä haluat (esim.) että mies on joka toisen lapsiviikonlopun (eli kerran kuussa) teidän kanssa ja osallistuu kotona. Älä marttyroi, vaan kerro selkeästi mitä tahdot.

Olen sanonut ja perustellut. Mies on tässä se joka vetää välittömästi marttyyriroolin päälle eikä suostu koskaan näkemään asioita muista näkökulmista kuin omastaan.

Ap.

Miten mielestäsi palstalle valittaminen voi asiassa auttaa?