Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Hyvin meni meillä. Olin kotiäiti. Yksi lapsi.

Sen muistan, että usein oli lapsen kavereita syömässä meillä.

Olin peruskouluiässä, aloitin 1. luokan v. -90. Vanhemmat tuskailivat asuntolainan kanssa, pelkäsivät jatkuvasti lomautuksia tai irtisanomista. Meillä oli 3 lasta. Vanhemmat aina laskivat, paljonko maksoi ostaa jokaiselle vaikka uusi pusero tai housut. Kolminkertainen summa. Vanhoissa, kauhtuneissa, kuluneissa tamineissa kuljettiin, kaikki käytettiin loppuun. Vanhemmilla oli jatkuvasti pinna kireällä, eivätkä olleet läsnä meille lapsille, lasten kanssa ei yleisestikään puuhailtu yhtään mitään. Ajettiin vanhoilla autonrotiskoilla, muuhun ei ollut varaa. Isä pilkkoi puulavoja takapihalla ja poltti niitä pannunpesässä, jotta saatiin lämpöä taloon. Lomamatkoja tai kalliita lahjoja ei saanut. Kavereistakaan ei juuri kukaan harrastanut mitään (ei siis ollut maksullista harrastusta). 

Vierailija kirjoitti:

Hyvin meni meillä. Olin kotiäiti. Yksi lapsi.

Sen muistan, että usein oli lapsen kavereita syömässä meillä.

Samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Firma konkkasi . Työntekijät irtisanottiin . Johtajaomistaja teki itsarin . Pankkeja kai tuettiin . Olin n. 40v. eikä senjälkeen vakiotöitä ole ollutkaan .Lapset opiskelivat ihan korkeastikin ja nyt yli 40 hekin . Töitä ei ,kun ei suhteitakaan ja ovatkin onneksi tyytyneet ajatukseen, ettei heitä tarvita ,ku eläkeikäänkin enää parikymmentä vuotta . Vi##ks män heiltäkin elämä , vihanraivo itää,  vaikka "me " sanan kuulee useinkin poliittisten pellejen suusta .

Niin, poliitikot keskenään ovat ne "me" ja me tavallinen kansa ollaan "te"...

Mä olen syntynyt 80 luvun puolivälissä ja varsinaisia lamauutisia tai tapahtumia en muista, koska olen ollut silloin vielä pieni lapsi. Kuitenkin omat vanhempani tekivät tuolloin pätkätöitä ja olivat vuorotellen työttömänä. Olivat juuri rakentaneet omakotitalon ja yhtäkkiä korot olivat 13-14 % luokkaa. Rahat olivat aina tiukalla, mutta en varsinaisesti muista, että mitään olisi puuttunut, koska vanhempani olivat järkeviä rahankäyttäjiä. Kaikki kaveritkin olivat about samassa rahallisessa tilanteessa, eli eivät esimerkiksi tehneet juurikaan ulkomaan reissuja tai pröystäilleet merkkivaatteilla. Sitten luokassa oli muutama, joiden perheet oli selkeästi varakkaampia ja ne tavallaan erottuivat joukosta.

Mitä tästä kaikesta on jäänyt itselleni "perinnöksi"? Olen aina ollut ns. järkevä rahankäyttäjä. Vaikka itse en ole ollut päivääkään työttömänä elämäni aikana, niin tunnen kaikesta rahantuhlauksesta huonoa omaatuntoa. Olen joutunut opettelemaan aktiivisesti sitä, että voin käyttää välillä rahaa myös turhaan tuntematta aina syyllisyyttä. Stressaan helposti raha-asioita, vaikka varsinaista syytä ei ole. En uskalla ottaa isoa velkaa, vaan pelaan kaiken ns. varman päälle.

Nytkin mietin isomman asunnon ostoa ja minkälaista lainaa olisin valmis maksamaan ja ensimmäisenä mietin, että kuinka paljon täytyy jättää sukan varteen esimerkiksi yllättäviä remontteja varten. Joku muu saattaisi ajatella, että ottaa sitten remonttilainaa, mutta itse haluan pitää yllättävien kulujen pesämunan tilillä käteisenä, koska ymmärrän, että mitä tahansa voi maailmantaloudessa tapahtua. Osa säästöistä on myös sijoituksina, mutta haluan että minulla on myös riihikuivaa aina olemassa. 

Summa summarum, tietynlainen epävarmuus, luottamuksen puute ja varautuminen on itselleni jäänyt lama-ajan lapsena perinnöksi.

Olin hoitanut talousasiani vastuullisesti enkä koskaan ottanut vastuuttomasti lainaa.

Siksi aika ei ollut mikään ongelma.

Ongelmia oli niillä, jotka ottivat lainoja, joiden hoitamiseen heillä ei olisi ollut varaa missään olosuhteissa.

En sääli heitä. Saivat mitä tilasivat. Ainoat, joita kohtaan tunnen myötätuntoa, ovat ne, joiden lainat koskivat yritystoimintaa. 

Samaa kohellusta kuin silloin on ollut meneillään jo vuosia tämän vastuuttoman talouspolitiikan vuoksi.

Maksukyvyttömille on annettu isoja lainoja.  Toivottavasti joutuvat ihan itse kärsimään omien lainojensa vuoksi eikä panna täysin syyttömiä osallistumaan talkoisiin.

Olin silloin opiskelemassa ja 24-vuotias.  Huomasin sen äkkiäpolkaistujen itsepalvelukirppisten määrän.  Realisointikeskuksia oli myös paljon.

Muutama vuosi sitten perustetut in-ravintolat  vaihtoivat omistajaa nopeaan tahtiin, jotkut jopa suljettiin. Isolla rahalla tehty kauppakeskus  kaupungin keskustassa autioitui.

Jossain baareissa alkoi iltapäivisin ns.kymppi-tiistait tai joku vastaava houkutus.

Meille aika oli kuitenkin ihan onnellista, kotonamme perustettiin lomamökki-yritys ja kirppiksiltä ja realisointikeskuksilta löytyi hyvää kodin tavaraa mökkeihin. Myöhemmin yritystä jopa laajennettiin hieman.

Henkilökohtaisessa elämässäni meni myös mukavasti, uskalsin toteuttaa taiteellisia kykyjäni ja koska olin aina ollut köyhä, tuntui että kerrankin olen samalla rapulla muiden kanssa. Kaveripiiri vaihtui hippi-moottoripyörä-taiteilija-porukoihin ja olin ihan onnellinen.

Olin varhaisteini laman aikaan. Vanhempani olivat perusduunareita joilla onneksi säilyi työpaikat. Äitini stressasi rahan riittämistä. Isäni kuitenkin vaan jatkoi uhkapelaamistaan. Oli ehkä onni, että asuimme vuokralla. Olisi muuten varmaan mennyt katto pään päältä isäni pelaamisen takia.

Ilmapiiri koko maassa oli ankea. Ja meidän perheessä myös.

Tuollaisessa tilanteessa perheen tulisi osata puhaltaa yhteen hiileen. Ei niin, että yksi voi taloudellisesti ankeuttaa kodin ilmapiiriä, kun ei pysty hillitsemään omaa riippuvuuttaan.

Sen verran tuo ankeus jäi sieluuni, että velkaa en ole koskaan halunnut ottaa. Jos jotain tarvitsen, säästän siihen rahat. Tuo minulle tietynlaista turvallisuuden tunnetta. Eikä itselläni ole onneksi tuota isäni riippuvuutta.

Olin itse kolmevitonen.  Oli appiukon hautajaiset, eikä tarjoilut muistotilaisuudessa olleet kaikkien mieleen.  Yksi teini-ikäinen sukulaispoika totesi puoliääneen, että "taitaa olla lama purrut hautajaiskakkuihinkin".  Muutamilla meistä oli naurussa pitelemistä!

Vierailija kirjoitti:

Pelkästään hyviä muistoja. Vietettiin normaalia perhe-elämää ja käytiin usein Lapissa hiihtämässä. Vanhemmat ostivat innokkaasti sijoitusasuntoja ja kiinteistöjä kun niitä sai puoli-ilmaiseksi. Nyt ovat jo eläkkeellä ja muistelevat vielä usein kuinka moninkertaistivat omaisuutensa lamavuosina.

Toisen tuho on toisen menestystarina.

Yksi muisto liittyy koulukiusaajaani. Minulla oli ystävä joka vei parhaan ystäväni. Jouduin näiden kahden kiusaamaksi. Sain trauman joka jäi. Tuon tytön isä oli veneenveistäjä ja ennen lamaa meni kovaa. Oli uusi hieno talo, vaimon ei tarvinnut käydä töissä, lapsilla kaikki mitä keksivät toivoa (myös luonnevika jota ei varmaan kyllä oltu pyydetty). Lama vei sitten isältä työt ja perhe hajosi. Kiusaajani selvästi katkeroitui.

Saimme ensimmäisen lapsen ja ostimme ensiasunnon hyvältä alueelta todella edullisesti. Ei olisi aikaisemmin ollut siihen asuntoon mahdollisuuksia. Meille lama sattui sopivaan aikaan, äitiysloma + vanhempainvapaa sopi työnantajallekin. En muista mitään ikävää omalle kohdalle sattuneen. Jotkut ystävät olivat kahden asunnon loukussa ja suretti myös monien yrittäjien tilanne, pankit kohtelivat kylmästi ja suorastaan törkeästi monia, joille olivat aiemmin tyrkyttäneet lainaa.

Olin kaksivuotias enkä muista mitään.

En juuri muista siitä mitään, olin töissä toisessa maassa, enkä sitä töissäni mitenkään havainnut. Suomessa vierailin viikon-kymmenen päivää vuodessa. Ei oikeastaan kiinnostanut meno ja tilanne täällä silloin. Kaupasta sai ruokaa ja olutta, samoin ravintoloista. Pumpulta sai bensaa. Oma rahatilanne ei ollut loistava, mutta kelvollinen. Nykyään täällä asuessa on asiat paljon huonommin. Oli vain sellainen tilanne, että tarvi muuttaa tänne, ikävä kyllä. Tänne tuleville pakolaisille voisin sanoa, että valintanne on huono, ei tämä ole mikään hyvä maa, ei ainakaan oman maan kansalaisille.

Alle 10v. Rahasta oli tiukkaa kotona ja se aiheutti stressiä. Vanhemmat olisivat maksaneet pientä viikkorahaa minulle, mutta kieltäydyin ottamasta sitä kun pelkäsin että perheeltä loppuu rahat. Muita konkreettisia muistoja ei ole.

Teininä perus persaukista elämää, mitään ei tarvinnut pyytää kun ei saanut. Kerran vuodessa, ehkä jouluksi tuli jotain. Käsistään kätevä isä teki leluista kopioita, jotka olivat oikein kivoja.

Muutamilla kavereilla oli uusia omakotitaloja ja leluvuoria missä sitten koko kulmakunta oli kylässä, kunnes työt loppuivat vanhemmilta. Monet hyppäsi uusista omakotitaloista ties minne avioerojen kera. 

Aika monen kaverin kotona oli isukit juopoja, tietyllä hetkellä, kun kaukosäätimet lähti lentoon kannatti poistua ulos.

Olen syntynyt v. 80 ja kotoisin pienehköstä teollisuuskaupungista, jonne lama iski todella voimakkaasti kun yrityksiä kaatui pysyvästi ja monilta meni työpaikkka alta. Muutenkin kaupungin elinvoimaisuus romahti lamassa, eikä koskaan sen jälkeen ole palannut eikä palaa ennalleen. Molemmat vanhempani olivat opettajia vakituisissa viroissa eikä heidän työpaikat olleet koskaan uhattuna. Asuimme myös työsuhdeasunnossa (=vuokra), joten pelkoa asuntolainastakaan ei ollut. Siinä mielessä olimme hyvässä asemassa vaikka ei opettajien palkat olleet kovin ihmeelliset. Lisäksi laman aikana opettajien tuntimääriä vähennettiin eli palkka laski, oli myös pakkolomautuksia jotka muistan niin vanhempieni työpaikoista kuin omasta koulustani. 

TV-uutisia ja ajankohtaisohjelmia meillä katsottiin ahkerasti, samoin luettiin Hesaria, Suomen Kuvalehteä ja paikallista maakuntalehteä. Minäkin jo aika pienestä pitäen esim. 11-vuotiaana seurasin niin TV-uutisia kuin sanomalehtiä aktiivisesti ja laman käänteet Iiro Viinasineen, roskapankkeineen, työttömyysprossentteineen jne tuli tutuksi. Samoin mediasta opin, että Helsingin Kallion seudulla (etenkin Aleksis Kivenkadulla) on paljon tissibaareja, joihin työttömiksi jäävät naiset joutuvat paljastelemaan itseään ja surullisia kaljakuppiloita, joissa työttömiksi jääneet miehet juovat masentuneena keskiolutta. Ihmettelin, että mistä rahaa riittää kaljaan jos muutenkin on tiukkaa. Toki omassa silloisessa kotikaupungissa näkyi katukuvassa myös kaljakuppiloiden maihinnousu. Ne näyttivät oikeasti tosi ankeilta, tyyliin ruskeat muovituolit eikä mitään sisustusta. Ne tuolit oli varmaan jonkun konkkaan menneen yrityksen jäämistöstä ostettuja. Samoin kirppareita ilmestyi tyhjiin jääneisiin liiketiloihin ja jokunen työttömien päiväkeskuskin (?) taisi olla. Äiti vei meidän vaatteita kirppareille kiertoon, ja muistan miten yksi luokkalainen poika ilmaantui entiessä college-paidassani kouluun. Paita oli äidin itse tekemä ja sinänsä aika unisex malli, mutta poika taisi tajuta itsekin kulkevansa minun vanhassa paidassa ja se tuntui kiusalliselta etenkin siihen maailmanaikaan, jolloin kirppikset ja kierrätys ei ollut niin tuttua juttua mitä nykyään. 

Omalla kohdallani muistan, että koulussa säästettiin monesta asiasta. Syksyllä 91 kun annettiin kynä ja kumi, sanottiin että näillä pitää pärjätä koko loppu lukuvuosi. Tehtäväkirjoja ei enää ala-asteella nähty ja kirjat kierrätettiin peruskouluajan loppuun, tosi huonokuntoisetkin. Kouluruokaa ei saanut enää annostella itse, sai pienen annoksen. Jos meni hakemaan lisää, oli ruoka todennäköisesti jo loppunut. Koulussa opettajakin puhui paljon lamasta tyyliin "nyt kaikkien suomalaisten pitää osaallistua säästötalkoisiin" ja sillä selitettiin miksi kouluun ei pystytty tilaamaan yhtä sun toista opetusvälineistöä tai tekemään retkiä. 

Henkilökohtaisesti pahinta minusta lamassa oli lapsiinkin ulottunut apea ilmapiiri. Monien kavereiden vanhemmat menettivät työnsä, paikkakunnalla yli 20% työttömyys. En tiedä tuliko kavereiden vanhempien kautta tämä asenne, mutta monet ystävät alkoivat vieroksua ja kiusata minua vanhempieni ammattien vuoksi. Perhettäni pidettiin erityisen hyväosaisena/-tuloisena, vaikka mitenkään vanhempani eivät hyötyneet lamasta mutta toki moniin muihin nähden meillä meni ok. Näin, miten kavereilla oli oikeasti ahdistunut olo perheensä rahahuolista. Esim. useamman kuin yhden kaverin perhe joutui myymään ainoan autonsa ja/tai muuttamaan pienempään asuntoon. Yksikin kaveri, jolla oli vanhemmat ja kaksi sisarusta, muuttivat kaksioon jossa asuivat muistaakseni vuosituhannen vaihteeseen saakka. 

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt v. 80 ja kotoisin pienehköstä teollisuuskaupungista, jonne lama iski todella voimakkaasti kun yrityksiä kaatui pysyvästi ja monilta meni työpaikkka alta. Muutenkin kaupungin elinvoimaisuus romahti lamassa, eikä koskaan sen jälkeen ole palannut eikä palaa ennalleen. Molemmat vanhempani olivat opettajia vakituisissa viroissa eikä heidän työpaikat olleet koskaan uhattuna. Asuimme myös työsuhdeasunnossa (=vuokra), joten pelkoa asuntolainastakaan ei ollut. Siinä mielessä olimme hyvässä asemassa vaikka ei opettajien palkat olleet kovin ihmeelliset. Lisäksi laman aikana opettajien tuntimääriä vähennettiin eli palkka laski, oli myös pakkolomautuksia jotka muistan niin vanhempieni työpaikoista kuin omasta koulustani. 

TV-uutisia ja ajankohtaisohjelmia meillä katsottiin ahkerasti, samoin luettiin Hesaria, Suomen Kuvalehteä ja paikallista maakuntalehteä. Minäkin jo aika pienestä pitäen esim. 11-vuotiaana seurasin niin TV-uutisia kuin sanomalehtiä aktiivisesti ja laman käänteet Iiro Viinasineen, roskapankkeineen, työttömyysprossentteineen jne tuli tutuksi. Samoin mediasta opin, että Helsingin Kallion seudulla (etenkin Aleksis Kivenkadulla) on paljon tissibaareja, joihin työttömiksi jäävät naiset joutuvat paljastelemaan itseään ja surullisia kaljakuppiloita, joissa työttömiksi jääneet miehet juovat masentuneena keskiolutta. Ihmettelin, että mistä rahaa riittää kaljaan jos muutenkin on tiukkaa. Toki omassa silloisessa kotikaupungissa näkyi katukuvassa myös kaljakuppiloiden maihinnousu. Ne näyttivät oikeasti tosi ankeilta, tyyliin ruskeat muovituolit eikä mitään sisustusta. Ne tuolit oli varmaan jonkun konkkaan menneen yrityksen jäämistöstä ostettuja. Samoin kirppareita ilmestyi tyhjiin jääneisiin liiketiloihin ja jokunen työttömien päiväkeskuskin (?) taisi olla. Äiti vei meidän vaatteita kirppareille kiertoon, ja muistan miten yksi luokkalainen poika ilmaantui entiessä college-paidassani kouluun. Paita oli äidin itse tekemä ja sinänsä aika unisex malli, mutta poika taisi tajuta itsekin kulkevansa minun vanhassa paidassa ja se tuntui kiusalliselta etenkin siihen maailmanaikaan, jolloin kirppikset ja kierrätys ei ollut niin tuttua juttua mitä nykyään. 

Omalla kohdallani muistan, että koulussa säästettiin monesta asiasta. Syksyllä 91 kun annettiin kynä ja kumi, sanottiin että näillä pitää pärjätä koko loppu lukuvuosi. Tehtäväkirjoja ei enää ala-asteella nähty ja kirjat kierrätettiin peruskouluajan loppuun, tosi huonokuntoisetkin. Kouluruokaa ei saanut enää annostella itse, sai pienen annoksen. Jos meni hakemaan lisää, oli ruoka todennäköisesti jo loppunut. Koulussa opettajakin puhui paljon lamasta tyyliin "nyt kaikkien suomalaisten pitää osaallistua säästötalkoisiin" ja sillä selitettiin miksi kouluun ei pystytty tilaamaan yhtä sun toista opetusvälineistöä tai tekemään retkiä. 

Henkilökohtaisesti pahinta minusta lamassa oli lapsiinkin ulottunut apea ilmapiiri. Monien kavereiden vanhemmat menettivät työnsä, paikkakunnalla yli 20% työttömyys. En tiedä tuliko kavereiden vanhempien kautta tämä asenne, mutta monet ystävät alkoivat vieroksua ja kiusata minua vanhempieni ammattien vuoksi. Perhettäni pidettiin erityisen hyväosaisena/-tuloisena, vaikka mitenkään vanhempani eivät hyötyneet lamasta mutta toki moniin muihin nähden meillä meni ok. Näin, miten kavereilla oli oikeasti ahdistunut olo perheensä rahahuolista. Esim. useamman kuin yhden kaverin perhe joutui myymään ainoan autonsa ja/tai muuttamaan pienempään asuntoon. Yksikin kaveri, jolla oli vanhemmat ja kaksi sisarusta, muuttivat kaksioon jossa asuivat muistaakseni vuosituhannen vaihteeseen saakka. 

Jatkan tähän viestiini kun on niin paljon asiaa. Vaikka olinkin vain noin 10-11 v laman alkaessa, pystyn silti tavoittamaan ison henkisen eron iloisen 80-luvun ja 90-luvun  synkkyyden välillä. 80-luvulla kaikki oltiin ikäänkuin samassa veneessä, oli samanlaiset uutena ostetut Luhdan toppavaatteet, Stigat, Aku Ankan kestotilaukset jne., käytiin Aurinkomatkojen pakettimatkoilla ja tuotiin toisillemme rihkamaa tuliaisiksi, tai jos ei etelänlomalla niin ainakin ruotsinlaivalla sitten. Lama erotteli ihmisiä voimakkaasti niin voittajiin (esim. sijoitusasuntoja halvalla kahmineet), häviäjiin (monien ystävieni perheet) kuin ok pärjänneisiin (omat vanhempani).  

Ystävieni vanhemmat olivat vajaa 40 vuotiaita laman alkaessa. Monet heistä eivät työllistyneet enää ikinä pysyviin töihin. Olivat aikanaan tyyliin suoraan peruskoulusta tai jonkun lyhyen opiston jälkeen päässeet kotikulmien tehtaille töihin ja sitten kun tehtaat menivät nurin, meni myös heidän tulevaisuuskin. Olivat olleet töissä tehtaissa, joiden tuottamia tuotteita tuskin koskaan enää tehdään Suomessa. Koska heillä pohjakoulutus lähes pelkästään peruskoulu, oli tosi vaikea lähteä opiskelemaan ihan uutta alaa. Tiedän useamman ystävän isän, joille tuli alkoholi ja/tai mielenterveysongelmia laman jälkeen. Myös avioeroja tuli. 

Parikymppinen serkkuni valmistui laman pahimpaan yo-merkonomiksi. Oli  valinnut alan, koska oli ollut kiinnostunut pankkitöistä. Jäi suoraan kortistoon työttömäksi, vaikka olisi ollut valmis muuttamaan mihin päin Suomea tahansa työn perässä. Oli ahdistavaa katsoa hänen tilannettaan,  kun esimurrosikäinen nuorikin näki, että pankit kaatui ja kirjaimellisesti katosi katukuvasta. Sittenmmin 90- l loppupuolella useamman työttömyysvuoden jälkeen serkku lähti opiskelemaan toista tutkintoa, valmistui sosiaalikasvattajaksi. Ikävä juttu vaan, että sitten tuli AMK uudistus ja opistotasoinen sosiaalikasvattajan tutkinto käytännössä pyyhkästiin pois sosionomien tieltä, eikä serkku soska-tutkinnollaan ollutkaan enää pätevä juuri mihinkään. Koki tulleensa huijatuksi kahteen kertaan, ensin opiskellessaan arvottoman yo-merkonomitutkinnon ja sitten soskan. Sittemmin 2000-luvulla ollut mm. Valintatalon kassalla töissä ja kertoi vihaavansa sitä työtä. Nyt mielenterveyssyiden vuoksi pois työelämästä. Pidän häntä laman uhrina mitä suurimmassa määrin. 

Haluan vielä mainita saman, mikä tässä ketjussa onkin ollut mutta lama-ysärin tyyli ja musiikki oli mitä suurimmassa määrin lamaan valitettavan hyvin sopivaa, ankeaa grungea. Vihasin jo ysärillä sen ajan tyyliä, niin vaatteiden, meikin kuin hiustyylinkin osalta. Naisen ihannevartalona pidettiin narkkarin näköistä anorektikkoa, jolla suttuinen meikki liian vaalealla meikkipohjalla. Vaatteet suoraan sanottuna rumia eikä imartele kenenkään vartaloa. Hiukset joko rasvaisena, harjaamattömana päätä myöten tai sitten ihmeelliseksi ysäritöyhdöksi kynittyinä. Musiikki synkistelevää ja angstailevaa, luojan kiitos sentään oli EDM ja hömppä eurodance vastapainona. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

30+, lama ei vaikuttanut omaan elämään juuri mitenkään.

Paljon pahempi oli 70-luvun energiakriisi, kun sähköt katkaistiin aina välillä.

Muistat väärin. Sähköt katkaistiin sähköalan lakon takia, energiakriisi ei liittynyt siihen mitenkään.

"Lain nojalla ja rangaistusten uhalla jokaisen suomalaisen tuli säästää arjessaan sähköä.

Säännöstelyyn kuului muun muassa asuntojen ja toimistojen huonelämpötilan pitäminen riittävän alhaisena. Korkeintaan huoneistossa sai olla 20 astetta lämmintä. 

Valomainokset kiellettiin, ja kauppojen näyteikkunat tuli pimentää liikkeiden ollessa suljettuina. Samoin moottoriteiltä katkaistiin valaisu. 

Autoa ei saanut lämmittää sähköllä, ellei pakkasta ollut yli kymmenen astetta. Ajaa sai korkeintaan 80 kilometriä tunnissa, eikä autourheilua saanut harrastaa.

Määräysten rikkojaa uhattiin sakko- ja jopa vankeusrangaistuksilla"

Missä tässä puhutaan energiakriisistä tai edes sähkökatkoista? Energiakriisi oli 70-luvulla. Silloin, kun amerikkalaisista autoistakin alettiin tehdä vähemmän kuluttavia.

Älkää nyt sotkeko asioita.

Lue koko ketju niin selviää sullekin.

23v, eipä saanut töitä pariin vuoteen ja sitä ei edes teeskennelty mitenkään, kuten nykyään.