Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Valmistuin juuri silloin ravintola-alalta ja osa ravintoloista meni konkkaan eikä loput ottaneet ketään töihin. Isäukko ja hänen ikäluokkansa jaksoi vinoilla "kyllä tekevälle töitä riittää" ja jutut kun he eivät olleet koskaan olleet työttömiä, minä vaan olin se laiska ja saamaton.

Siirryin ja pääsin juuri silloin työelämään mutta työpaikalla oli kova säästökuuri meneillään, valtavasti ylitöitä ilman palkkaa. Kahvitaukoakaan ei ollut lupa pitää.

Vierailija kirjoitti:

Valmistuin juuri silloin ravintola-alalta ja osa ravintoloista meni konkkaan eikä loput ottaneet ketään töihin. Isäukko ja hänen ikäluokkansa jaksoi vinoilla "kyllä tekevälle töitä riittää" ja jutut kun he eivät olleet koskaan olleet työttömiä, minä vaan olin se laiska ja saamaton.

Tämä oli se erittäin vittumainen tilanne monellakin meillä, jotka valmistuttiin opiskeluista laman aikaan :/

Vakituisessa valtion virassa olevat sedätkin jaksoi vittuilla numerosta viis töistä... :/

Kirjoitin 1992 ja itse asiassa lama ei tainnut vaikuttaa hirveästi sillä maaseutupaikkakunnalla, jolla silloin asuin. Useimmat kavereiden vanhemmat olivat maanviljelijöitä tai muita maaseutuammattien harjoittajia, esim. postinjakajia tai kyläkauppiaita, omat vanhemmat opettajia. Parhaiten lamaan liittyen muistan uutisoinnin pankeista.

Olin ammattikoulussa raksalinjalla v.92-93(koulu oli tuolloin 2-vuotinen). Pakollisen työharjoittelun päätteeksi keväällä-93 kysyin turkulaisen rakennusfirman mestarilta jos saisin vakkaripaikan kun kohta valmistun. En koskaan unohda miten mestarin naama ensin väänty "norsunvitulle" ja perään se karjasi mulle päin naamaa ettei täällä ole töitä enää omillekkaan! Pelästyin älyttömästi, etenkin kun se oli kehunu työpanostani harjoittelussa. Tuli myöhemmin pyytelemään kohtausta anteeksi ja sanoi ettei hänellä ole kyseisen työmaan jälkeen tiedossa seuraavaa ja että joutuu antamaan miehille irtisanomislaput kouraan. Raksa-hommat oli silloin täysin seis, aloitetut kohteet tehtiin jotenkuten valmiiksi, uusia ei tullu. Haka, puolimatka, ruola ym. kaatuivat laman seurauksiin. Työttömäksi valmistuin. Töitä ei tarvinnut vastavalmistuneen edes hakea, ei niitä ollut kokeneemmillekkaan. Työkkäristä sai älyttömän ison rahan(markkoja). Vielä kun asuin kotona ei tarvinnut vuokria tai ruokia maksaa. Muutaman kuukautta säästin korvauksia ja ostin ensimmäisen auton itelleni. Seuraavana vuonna armeijaan. Kun sieltä pääsin nosti -95 jääkiekon maailmanmestaruus suomen henkisesti ylös lamasta. Nokia teki saman pariavuotta myöhemmin fyysisesti. Synkkää aikaa oli noin yleisesti, mutta meille nuorille ei niinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oltiin miehen kanssa ostettu asunto pari vuotta aiemmin ja olin esikoisen kanssa äitiyslomalla, kun töissä alkoi yt:t. Töihin palauttuani sain heti irtisanomisilmoituksen kouraan. Meillä asuntolainan korko nousi onneksi vain kohtuulliseen 13 %:iin, mutta tiukkaa sen maksaminen teki. Minulle lama jätti ikuisen turvattomuuden tunteen ja olenkin hyvin turvallisuushakuinen. Pyörittelen silmiäni aina, kun joku täällä kysyy, maksanko asuntolainan pois vai sijoitanko. Kuulemma vain hölmö maksaa lainan.

Laman alkaessa yhdellä työkaverilla oli 500.000 markan sijoitukset. Ne tippui hetkessä puoleen. Yksi kaveri oli ostanut 500.000 markan asunnon, sen arvo tippui 300.000 markkaan, mutta laina jäi. Monelle kävi niin, että asunto oli pakko myydä, mutta lainaa jäi senkin jälkeen maksettavaksi jos asunnon yleensä sai kaupaksi. Osa porukasta pääsi omistusasuntoon kiinni naurettavan halvalla.

Tämä.

1989 olin vastavalmistunut, ekassa duunipaikassa. Lopuuvuodesta ostin ekan oman asunnon, korko hulppeat 14%. Keväällä 1991 töissä yt:t, sain lähteä. Joka paikassa rekrytointikielto, devalvaatiopeikko lymysi, pankit kaatuivat, markka päästettiin kellumaan, yrityksiä konkurssiin, Suomi oli kainaloitaan myöten laman kourissa. Satunnaisilla duuneilla, mm laivasiivoojana, vanhempien rahallisella avustuksella ja karsimalla kaikista menoista keplottelin kevääseen 1993 joilloin sain koulutustani vastaavan työn. Kämppä säilyi, mutta hilkulla oli. Ei koskaan enää.

Mutta muistan myös, että Helsingin yössä meni lujaa, siellä solmittiin kaverisuhteita jotka ovat ikuisia, ja hölmöiltiin, niin että vieläkin naurattaa ja hirvittää.

Omille nuorille aikuisilleni soisin kyllä rauhallisemman ja taloudellisesti turvallisemman oman elämän alun.

Valmistui inssiksi -91. Mistään ei saanut mitään töitä. Koko -80 luvun olin kaikki kesät ollut kesätöissä jne. Aina sanottiin, että kannattaa kouluttautua. No, laman iskiessä en päässyt enää takaisin sähköasentajaksi, koska olin ylikoulutettu. En myöskään saanut insinöörin hommia, koska ei ollut insinöörin kokemusta. Joten olin kahden tutkinnon loukussa ja syystäkin katkera. Pääsin kuitenkin jatko-opiskelemaan ja työtäkin sain parin vuoden jälkeen.

Lama jätti jäljet. En luota pankkeihin ja lainaa otan erittäin harkiten. En käsitä kulutusluottoja ja pikavippejä. Miksi ihmiset laittavat vapaaehtoisesti pankin hirttosilmukan kaulaansa? Kun rytinä alkaa, niin velallista viedään kuin litran mittaa. Uskomatonta, miten ihmiset eivät ymmärrä tätä.

Isäni maksoi minulle halvan etelänmatkan, koska minulla ei ollut töitä ja olin turhautunut. Siellä aurinkorannalla oli kymmeniä suomalaisnuoria, jotka hankkivat elantonsa hämäräbusineksilla ja pikkuvarkauksilla. Tutustuin heihin, kun kävin aina halvimmassa kaljabaarissa. Baarissa he "jakoivat" päivän saaliin ja yrittivät aina myydä minulle kaikkea rötöksillä hankittua. En ostanut, koska rahani olivat tiukalla. Sinänsä mielenkiintoinen kokemus, kun ryyppäsin pikkukonnien kanssa. Kaljaan kyllä riitti rahaa, totta kai ;)

Minulla oli onneksi hyvät vanhemmat (rip) ja sain asua kotona, kun kaikki romahti. Ei työtä, ei asuntoa, ei mitään. Vanhemmillani oli kova työeetos ja työttömyyteni he kokivat vakavasti. Eivät siis syyllistäneet jne. Veljeni olivat vanhempia, eikä heillä lama tuntunut siten kuin minulla. Eivät joutuneet työttömiksi ym. Ne, joilla oli hyvä työpaikka ennen lamaa, saivat yleensä pitää hommansa. Mutta me työmarkkinoille uusina tulleet, emme saaneet mitään töitä useaan vuoteen.

Vierailija kirjoitti:

Olin ammattikoulussa raksalinjalla v.92-93(koulu oli tuolloin 2-vuotinen). Pakollisen työharjoittelun päätteeksi keväällä-93 kysyin turkulaisen rakennusfirman mestarilta jos saisin vakkaripaikan kun kohta valmistun. En koskaan unohda miten mestarin naama ensin väänty "norsunvitulle" ja perään se karjasi mulle päin naamaa ettei täällä ole töitä enää omillekkaan! Pelästyin älyttömästi, etenkin kun se oli kehunu työpanostani harjoittelussa. Tuli myöhemmin pyytelemään kohtausta anteeksi ja sanoi ettei hänellä ole kyseisen työmaan jälkeen tiedossa seuraavaa ja että joutuu antamaan miehille irtisanomislaput kouraan. Raksa-hommat oli silloin täysin seis, aloitetut kohteet tehtiin jotenkuten valmiiksi, uusia ei tullu. Haka, puolimatka, ruola ym. kaatuivat laman seurauksiin. Työttömäksi valmistuin. Töitä ei tarvinnut vastavalmistuneen edes hakea, ei niitä ollut kokeneemmillekkaan. Työkkäristä sai älyttömän ison rahan(markkoja). Vielä kun asuin kotona ei tarvinnut vuokria tai ruokia maksaa. Muutaman kuukautta säästin korvauksia ja ostin ensimmäisen auton itelleni. Seuraavana vuonna armeijaan. Kun sieltä pääsin nosti -95 jääkiekon maailmanmestaruus suomen henkisesti ylös lamasta. Nokia teki saman pariavuotta myöhemmin fyysisesti. Synkkää aikaa oli noin yleisesti, mutta meille nuorille ei niinkään.

Olen samaa mieltä, että mestaruus -95 ja Nokia nostivat Suomen henkisestä lamasta ylös. Muutenkin kertomuksesi on hyvin tuttua monien kavereitteni kohdalla.

Inssi-91

27v

Menin ammattikouluun 1989 syksyllä. Erosin sieltä muutaman kuukauden jälkeen kun kiusasivat ja en saanut hommasta otetta. Sen jälkeen kortistoon heti kun pääsin. Siinä sitten pikkurikoksia ja hanttihommia sekä kaikkea muuta todella tyhmää. Toinen vanhemmista meni konkurssiin ja kuoli aika pian. Toinen ei perään kysellyt koskaan. Aika erikoista aikaa se oli, ei rahaa, ei elämällä suuntaa ja pari 6kk pätkää töissä. Masennusta, huonosti hoidettuja ihmissuhteita ja alkoholin liikakäyttöä. Silti kuitenkin jollain tapaa elämän parasta (=muistorikkainta aikaa). Tarinoita on lukemattomia.

Ainainen köyhyys alkoi käydä hermoille ja kouluun menin joskus 90-luvun puolivälissä, siinä menikin sitten pidempään kun korkeakoulusta valmistuin. Oikeastaan suoraan 2000-luvun alun it-kuplaan. Jotenkin sain taisteltua itselleni töitä ja kuivilla ollu siitä lähtien. Keskiluokkainen perheellinen ukkeli nykyisin. Terapiassa ravasin kauan, edelleen kova taistelemaan elämän vääryyksiä vastaan.

Vanhemmat yrittäjiä. Konkurssi oli hyvin lähellä. Isä päätti lyödä kaiken peliin ja laajentaa eri alalle, joka sitten lähti vetämään ja pelasti perheen lamasta. Meinasi mennä talo ja kaikki. Pankinjohtaja oli juossut äitin auton perässä kun ei saanut allekirjoitusta valuuttalainaan.

Valmistuin samoihin aikoihin ammattikoulusta ja aina on töitä riittänyt.

Jälkensä lama jätti ainakin siihen että en herkästi lainaa ota ja työtä tehdään paljon.

Tyhjän jääkaapin. Makkaraa ei ostettu enää siivuina vaan siivutettiin itse makkarapötköstä. Samoin leipä, veitsellä vuoltiin palasia. Mitään ei tehty, minnekään ei menty ja kotona oli alakuloinen tunnelma. Kamalaa aikaa, olin juuri teini-ikäinen ja hävetti kulkea samassa paidassa ja liian pienissä kengissä. Tukka pestiin halvimmalla shampoolla ja piti käyttää halvimpia terveyssiteitä mitä kaupasta sai. Surettaa, kun vanhemmat eivät ole vieläkään saaneet asuntolainaa maksettua. Auttaisin, mutta ylpeys ei heillä anna periksi. Silloin teininä tuntui että olin kaikista köyhin mutta jälkeenpäin katsottuna, monella muulla meni paljon, paljon huonommin.

Olin yläasteella. Joka puolella säästettiin ja valitettiin, tuntui kuin puoli Suomea olisi ollut työttömänä tai konkassa. Katselin ikään kuin sivusta, sillä kummallakin vanhemmalla oli töitä. Mahdolliset ongelmat olivat tuolloin muissa asioissa.

Olin 10- vuotias kun lama alkoi. Isäni yritys meni konkurssiin ja vanhempani jäivät velkaloukkuun vuosiksi. Koti ja autot myytiin pikkurahalla pakkohuutokaupassa. Alkoi vuosia kestänyt köyhyys. Näitä vuosia kutsumme sisaruksien kanssa yhä nälkävuosiksi.

Jouduin työttömäksi laman vuoksi. Häpesin asiaa ja sukulaiset ja kyläläiset kattoi nenävarttaan pitkin ja ehkä ajattelivat että olin tehnyt jonkun rikkeen kun sain potkut hyvästä firmasta. Häpeä leimasi elääni ja minut pitkäksi aikaa vaikka syytön olinkin irtisanomiseeni.

Olin todella hoikka opiskelija. Siihen aikaan kerättiin omenat ja voikukatkin jos ne olivat jossain maantieltä yli 300 metrin päässä ja tehtiin kotiviiniä suunnilleen kaikesta, mikä lähti käymään. Kirjastossa paikallislehdestä kiinnostivat päivän sokeritarjoukset kun sokeria sai ostaa vain kilon per talous tarjoushinnalla.

Kotiviinin lappoamiseen ja pullottamiseen löytyi aina kavereita vaikka piti desinfioida reilu määrä pulloja. Liian kotiviinille perso lappoaja sai humalan lisäksi ripulin.

Ruoka oli suunnilleen paistettua perunaa, makaronia ja ketsuppia sekä tarjousmaksalaatikkoa.

Mulle lama näkyi lähinnä uutisissa ja puheissa kuinka joiltain meni kaikki ja jotkut päätyivät oman käden kautta lopulliseen ratkaisuun. Surullisia asioita.

Itse olin 19 v juuri valmistunut koulusta ja sain kesätöitä samasta paikasta kuin aiempina kesinä, muutin pois vanhempien luota pieneen vuokrayksiöön ja nuoruus oli parasta aikaa.

Olen monesti jälkeenpäin miettinyt tuota ettei vaikuttanut omasta näkökulmasta juuri lainkaan, töitä riitti tasaisesti, en kerryttänyt omaisuutta, mutten elänyt velaksikaan.

Tiedän, että olen tässä suhteessa ollut onnellisten tähtien alla ja siitä osaan olla kiitollinen.

Olin runsas parikymppinen, opiskelin ja olin töissä koko ajan, minuun lamalla ei ollut vaikutusta. Esko Aho oli ensimmäinen täysin kyvytön poliitkko, joka pääsi pääministeriksi asti.

Vanhemmat hankki velaksi asunto-osakkeita Tampereelta ja Helsingistä. Kaikki tehtiin hiljaisuudessa jotta ei puheet leviä pienellä kylällä. Hyvä juttu vaikka silloin kukaan ei uskonut niiden arvon nousuun ja talouden korjaantumiseen. Hyvin ovat itsensä maksaneet ja tuottoa tuoneet, mutta riskiä oli.   

Muutos lapsuudesta aikuisten maailmaan tapahtui osaltani juuri syvimmän laman aikana. Muistan kun vielä lapsen silmin toljotin tv:stä Frank Pappa showta ja uutisista iskän kanssa Esko Ahoa ja Iiro Viinasta, Kallion tissibaareja ja SKOPin kaatumista (=laman alkuajat). Muistan myös, kun lätkän MM-voiton (=laman loppuvaiheet) jälkeen sormeilin yläasteikäisenä tyttöystäväni pimsaa. 

Olen syntynyt Helsingissä 1994, eli en itse lamasta tiedä yhtään mitään, mutta elin lapsuuteni ajatellen että tällaista tämä vain on ihan kaikille. Äiti oli pienituloinen yh, oli hoitovapaalla kunnes täytin 3 ja sitten pääsi tutun kautta jonnekin sihhteeriksi. Työpaikka vaihtui usein. Kaikki omaisuus oli kirpparikamaa tai saatu joltain tutulta, tavaraa kiersi paljon. Lapsuuden valokuvista välittyy sellainen yleinen tunne, ettei juuri katsottu sopiiko sohva verhoihin, eikä kukaan oikein sisustanut. Kaikki tarpeellinen oli, mutta ei oikein mitään ylimääräistä, mutta kaikilla kavereilla oli samanlaista. Synttärit vietettiin kotona ja tarjottavat ostettiin Valintatalosta, oli itse leivottu kakku ja jotain sipsiä. Lahjaksi saatiin Tiimarin tarravihkoja ja hyvällä tuurilla kopio-barbeja. Naapuruston äidit kyläilivät toistensa luona. Kerran vuodessa matkustettiin toiseen Euroopan maahan tapaamaan isääni, todennäköisesti tämän rahallisella avustuksella, ja olin kaveriporukkani ainoa joka oli käynyt ulkomailla. 

Sinä vuonna kun euro tuli, äitini osti neljän makuuhuoneen kerrostaloasunnon helsinkiläisestä lähiöstä 75 000 eurolla, koska entinen omistaja ei ollut päässyt takaisin jaloilleen ja myi pakosta. Tästä kohtaa olen jälkeenpäin ymmärtänyt asioiden lähteneen nousuun.

Äitini tavaroita läpikäydessäni nyt tänä vuonna löysin varastosta vihkoja, joihin oli tehnyt budjettilaskelmia, ja niistä kävi ilmi että aivan kädestä suuhun oltiin 90-2000-luvuilla eletty.