Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Elin 90 lukua 2 kuukautta, joten enpä hirveästi muista. Tällä hetkellä olen pian 22 v täyttävä kolmannen vuoden sairaanhoitajaopiskelija.

Olen käsittänyt että Helsingissä lama ei niinkään näkynyt perheiden arjessa, kuin se näkyi muissa kaupungeissa ja maaseudulla.

Olen syntynyt vuonna 1983 Helsingissä ja elänyt täällä koko lapsuuteni. En huomannut laman vaikutussa lapsuudessani millään tavalla. 

Mieheni on 1986 syntynyt pohjoissuomalaisessa kaupungissa ja hän sanoo, ettei luokallaan ollut yhtään perhettä joka ei olisi lamasta kärsinyt. Vastaavaa kertoo muutkin keiden kanssa olen asiasta joskus jutellut.

Olin teini 90-luvulla. Suurin muutos oli omassa elämässä se, että iso omakotitalo vaihtui kerrostaloneliöön. Työkirjoihin ei koulussa saanut kirjoittaa, vaan piti kirjoittaa vihkoon. Muuten ei vaikuttanut elämään tai muista mitään raha-asioita.

Vanhemmat jäivät työttömiksi. Oli kiva kun viettivät sitten enemmän aikaa meidän lasten kanssa. Päiväretkiä milloin minnekin, kirjastoon, merenrannalle polkupyörillä lähimarkettiin ruokaostoksille jne. Kesät oltiin mökillä melkein kokonaan.

olin 14v kyllä vaihtui meidän kadulla asukkaat. ensin lähti asunto vaunut, veneet pemarit ja mersut sitten tulikin jo uudet asukkaat entiset joutuivat muuttamaan halveksumiinsa kerros taloihin. loppui myös minulle kuittailu perheemme vanhasta volvosta ja pienestä talosta. istuskelimme usein pihalla grillaamassa ja heiluttelemassa muutto kuormille. aloin arvostamaan vanhempiani entistä enemmän. talous oppi meni myös perille muistan aina isän sanat oma on aina oma.

Olin 90-luvun alussa 21 vuotias. Toita oli todella vaikea saada. Olin kuitenkin sinnikas ja aina jotain ilmaantui. Nykyajan nuoret ei tieda nuukasti elamisesta mitaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen käsittänyt että Helsingissä lama ei niinkään näkynyt perheiden arjessa, kuin se näkyi muissa kaupungeissa ja maaseudulla.

Olen syntynyt vuonna 1983 Helsingissä ja elänyt täällä koko lapsuuteni. En huomannut laman vaikutussa lapsuudessani millään tavalla. 

Mieheni on 1986 syntynyt pohjoissuomalaisessa kaupungissa ja hän sanoo, ettei luokallaan ollut yhtään perhettä joka ei olisi lamasta kärsinyt. Vastaavaa kertoo muutkin keiden kanssa olen asiasta joskus jutellut.

Olet käsittänyt väärin.

Riippu paljolti missä tilanteessa perhe oli, säilyikö työt ja paljonko oli lainaa. Korot pomppasi kyllä myös Helsingissäkin. Esimerkiksi omilla vanhemmilla asuntolainan korko oli pahimmillaan jotain 18%. Pari vuotta aikaisemmin rakennettu talo eli lainaa ei oltu ehditty maksaa yhtään. Vähennykset söi kaiken ylimääräisen käyttörahan ja tiukkaa oli.

Samaan aikaan asuntojen hinnat romahtivat. Myös Helsingissä. Moni oli tilanteessa jossa lainaa oli enemmän kuin asunnolla arvoa. Töitä lähti alta valtavasti. Koko Neuvostoliittoon suuntautunut vientiteollisuus meni nurin ja ihmiset kortistoon. Kun työssäkäyvillä oli vaikeaa selvitä veloistaan, oli se työttömillä vielä vaikeampaa. Pankit olivat huonossa jamassa, joten mitään lyhennysvapaita oli turha odottaa kovin pitkäksi aikaa.

Kun pääsin intistä syksyllä 1991 niin oli selvää että töitä oli turha hakeakaan.

Opiskella ei voinut. Opintolainat edellisistä opiskeluista olivat menossa jo ulosottoon ja niitä oli paljon.

1998 pääsin ajamaan taksia, niskassa korkoa kasvaneet opintovelat. Olin jo melkein 30-vuotias.

Semmoista.

Elämä tuhoutui.

Vm. -82

En  tiennyt lamasta, matkustelin siihen aikaan paljon. Olin jopa vuoden pois Suomesta nk vapaaehtoistöissä vähän aikaa ja jäin lomailemaan . 

Vierailija kirjoitti:

Olin 21. Hävetti silloin kun toisilla meni surkeesti. Itsellä oli tosin eka laina jonka oma osuutta olin säästänyt 15vuotiaasta asti ja jonka korko oli toistakymmentä prosenttia!!!!!

Mutta töitä oli niin paljon kun jaksoi tehdä matkailun parissa. Suomen markka oli heikko ja jenkkejä ja sakuja Suomi pullollaan, vaatteiden hinnat oli vihdoin sellaiset että oli varaa ostaa niitä kun 80luvun lopulla ne olivat olleet sikakalliit. Silloin tuotiin myös opiskelun kaikki tuet saataviksi joten ainakin oma elämä oli parhaimmalla mallilla,

Olet kätevä, harva säästää noin nuorena.

1973 oli energiakriisi suomessa, muistan kun liikkeiden näytikkonoista piti sammuttaa valot liikeajan ulkopuolella. 80 km/h kattonopeus teille. muistaakseni 1974 asti oli rajoittamaton nopeus valtateillä loppui siihen sekin kiva. ja syynä oli arabien puristelu amerikkalaisten sukukalleuksista israelin takia.

Kymmenkesäinen. Isä osteli huutokaupoista taloja ja tavaroita vietiin myyntiin eripuolille Suomea isoilla autoilla. Leikittiin tyhjissä taloissa ennen kuin ne taas vaihtoi omistajaa.

Vierailija kirjoitti:

Oltiin miehen kanssa ostettu asunto pari vuotta aiemmin ja olin esikoisen kanssa äitiyslomalla, kun töissä alkoi yt:t. Töihin palauttuani sain heti irtisanomisilmoituksen kouraan. Meillä asuntolainan korko nousi onneksi vain kohtuulliseen 13 %:iin, mutta tiukkaa sen maksaminen teki. Minulle lama jätti ikuisen turvattomuuden tunteen ja olenkin hyvin turvallisuushakuinen. Pyörittelen silmiäni aina, kun joku täällä kysyy, maksanko asuntolainan pois vai sijoitanko. Kuulemma vain hölmö maksaa lainan.

Laman alkaessa yhdellä työkaverilla oli 500.000 markan sijoitukset. Ne tippui hetkessä puoleen. Yksi kaveri oli ostanut 500.000 markan asunnon, sen arvo tippui 300.000 markkaan, mutta laina jäi. Monelle kävi niin, että asunto oli pakko myydä, mutta lainaa jäi senkin jälkeen maksettavaksi jos asunnon yleensä sai kaupaksi. Osa porukasta pääsi omistusasuntoon kiinni naurettavan halvalla.

Tämä.

1989 olin vastavalmistunut, ekassa duunipaikassa. Lopuuvuodesta ostin ekan oman asunnon, korko hulppeat 14%. Keväällä 1991 töissä yt:t, sain lähteä. Joka paikassa rekrytointikielto, devalvaatiopeikko lymysi, pankit kaatuivat, markka päästettiin kellumaan, yrityksiä konkurssiin, Suomi oli kainaloitaan myöten laman kourissa. Satunnaisilla duuneilla, mm laivasiivoojana, vanhempien rahallisella avustuksella ja karsimalla kaikista menoista keplottelin kevääseen 1993 joilloin sain koulutustani vastaavan työn. Kämppä säilyi, mutta hilkulla oli. Ei koskaan enää.

Mutta muistan myös, että Helsingin yössä meni lujaa, siellä solmittiin kaverisuhteita jotka ovat ikuisia, ja hölmöiltiin, niin että vieläkin naurattaa ja hirvittää.

Omille nuorille aikuisilleni soisin kyllä rauhallisemman ja taloudellisesti turvallisemman oman elämän alun.

Vierailija kirjoitti:

En nyt muista koska se lama oli, mutta olin opiskelija vuoteen -97 asti. Kolme lastakin ehdin tehdä 90-luvulla. En huomannut yhtään mitään. Kukaan tuttu ei kärsinyt siitä ja itsellekin löytyi töitä aina kun vaan halusin. Lehdissä oli jotain valituksia, vähän niin kuin toiselta planeetalta.

Et sitten lapsihöyryissäsi lukenut lehtiä ja seurannut uutisia. Konkurssit, pankit, itsemurhat, asuntojen pakkomyynnit, julkisten menojen leikkaaminen. Tsiisus, miten keneltäkään aikuiselta on voinut kaikki tuo mennä ohi?

Mä olin valmistunut yliopistosta, ikää oli alle 25. Ehdin saada vakituisen työpaikan ennen kuin romahti. Olin siinä samassa pienessä firmassa duunissa sitten koko 90-luvun. Pari kollegaa sai kenkää ja me muut jouduimme tekemään heidänkin työt ja enemmänkin. Firmalla meni sinänsä hyvin, jälkeenpäin olen vasta tajunnut, miten törkeästi käyttivät meitä lamavuosina hyväkseen. Me muka saimme olla kiitollisia, että saimme pitää työpaikkamme.

Tein ihan sairaita työpäiviä, usein 12-tuntisia. Elämä oli pelkkää työtä. Mitään ylityökorvauksia ei tietenkään maksettu. Jotenkin olin kuitenkin ylpeä, että elätin itseni enkä kuulunut työttömien armeijaan. En kuitenkaan uskaltanut ottaa asuntolainaa, kun opintolainatkin lankesivat siinä maksuun yli 10 prosentin korolla. Asuntoja olisi silloin saanut kyllä halvalla.

Jotenkin jumituin siihen työpaikkaan, vaikka lama menikin sitten ohi. Olin niin totaalisen uupunut, etteivät voimat riittäneet aktiivisesti hakemaan töitä muualta. Onneksi sentään sain pidettyä kiinni muutamista hyvistä ystävistä, ja tutustuin 90-luvun lopulla nykyiseen mieheenikin. Kamalat lamavuodet olin totaalisen sinkkuna.

Vuosituhannen vaihtuessa pääsin vihdoin vuodeksi vuorotteluvapaalle toipumaan ja uusia elämänratkaisuja miettimään.

Olin pahimman laman aikaan 13-16-vuotias. Isäni oli jättänyt äitini juuri ennen lamaa. Äitini oli käytännössä YH. Akateeminen sihteeri, joka tosin oli elänyt järkevästi ja säästeliäästi, joten asuimme ylemmän keskiluokan alueella rivarissa. En muista kärsineeni minkään puutteesta. Kävimme äidin kanssa lomilla ulkomailla ja pääsin jopa 3 (!) kertaa kalliille kielikurssille. Äitini vielä menetti työnsä, kun mainostoimisto, jossa oli työskennellyt meni konkkaan. Kesti varmaan vuoden, kunnes uusi, pienemmin palkattu työ löytyi.

On siis todennäköistä, että äitini kiristi vyötä, yksinhuoltaja vielä, mutta minulle se ei näkynyt. Äiti oli aina säästäväinen, silti kotona oli aina hyvää ruokaa. Rahaa oli sijoitettuna 90-luvun alussa ostettuun yksiöön Helsingin keskustassa. Kun kirjoitin yo:ksi oli lama väistynyt. Äiti lahjoitti yksiön minulle. Siitä tuli pesämuna minulle. Sen ansiosta pärjään oman eroni jälkeen lasteni kanssa.

Kysyisin äidiltäni, miten hän tämän kaiken teki. Mutta äiti rakas kuoli vuosi sitten syöpään. Kauan ei ehtinyt itseensä panostaa, sillä hän sairastui ensi kertaa 60-vuotiaana. Äitini eli loppuelämänsä säästäväisesti, olisipa hän edes hemmotellut itseään. Perinnöksi jäi puolet asunnosta ja iso osakepotti. Selvisi kai lamasta kun oli itse vaatimattomista oloista. Sitkeä, vahva nainen.

Olin 26-vuotias, kolmessa paikassa duunissa. Kesälomia ei ehtiny pitää. Pankeissa juoksin ruinaamassa rahaa pörssiosakkeiden ostoon. Ostin oman asunnon vuosi liian aikaisin -91. Sijoitusasuntoja ostelin sitten pahimman notkon 92-94.  Oli kiireistä aikaa, mutta nuorena jakso. Velkaa oli toista miljoonaa euroa,mutta oli sitten tuottavaa omaisuuttakin velkojen pantiksi. Kun tilanne alkoi oikenemaan, omaisus paisui ja velat pieneni. Kolmekymppisenä ois voinu jääd töistä pois, mutta jatkoin bisneksissä vielä senkin jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Olin pahimman laman aikaan 13-16-vuotias. Isäni oli jättänyt äitini juuri ennen lamaa. Äitini oli käytännössä YH. Akateeminen sihteeri, joka tosin oli elänyt järkevästi ja säästeliäästi, joten asuimme ylemmän keskiluokan alueella rivarissa. En muista kärsineeni minkään puutteesta. Kävimme äidin kanssa lomilla ulkomailla ja pääsin jopa 3 (!) kertaa kalliille kielikurssille. Äitini vielä menetti työnsä, kun mainostoimisto, jossa oli työskennellyt meni konkkaan. Kesti varmaan vuoden, kunnes uusi, pienemmin palkattu työ löytyi. ---

Kysyisin äidiltäni, miten hän tämän kaiken teki. Mutta äiti rakas kuoli vuosi sitten syöpään. Kauan ei ehtinyt itseensä panostaa, sillä hän sairastui ensi kertaa 60-vuotiaana. Äitini eli loppuelämänsä säästäväisesti, olisipa hän edes hemmotellut itseään. Perinnöksi jäi puolet asunnosta ja iso osakepotti. Selvisi kai lamasta kun oli itse vaatimattomista oloista. Sitkeä, vahva nainen.

Ohis, mutta kenelle se toinen puoli asunnosta meni perinnöksi? Ja olisiko voinut olla niin, että äitisi olisi itse perinyt jonkin verran ja sijoittanut sitten yksiöön ym.

Vanhemmille tuli joskus 90-luvun alussa kiire ostaa sijoitusasuntoja. Muistan ne loputtomat asuntoesittelyt :( Vanhemmat riiteli kerran, kun isä osti isolla rahalla KOP:n osakkeita. Äiti uskoi, ettei KOP selviä lamasta, onneksi oli väärässä