Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En jaksa enää miehen välttelevää kiintymystyyliä ja vetäytymistä!
30.08.2021 |
Olemme kolmekymppinen pariskunta ja suhdetta on takana vuoden päivät. Pääasiassa meillä menee hyvin, on puhuttu yhteisestä tulevaisuudesta ym., mutta kiintymystyylit ovat törmäyskurssilla. Luulen, että miehellä on välttelevä kiintymystyyli ja mulla puolestaan ristiriitainen. Ristiriitatilanteissa tämä näkyy selkeimmin, mies on pari kertaa ottanut isosti oma tilaa jättäen mut ahdistumaan ja miettimään suhteen tulevaisuutta. Ollaan jälkeenpäin jonkin verran juteltu tästä ja olen kertonut, miksi tuollainen ghostaaminen tuntuu musta hylkäämiseltä ja pahalta, vaikka mies itse kokisi sen olevan vain tervettä hapen ottoa.
Noh, nyt olemme oppineet toisistamme lisää, mutta edelleen mua vaivaa tietynlainen välinpitämättömän oloinen käytös miehen puolelta. Ja en ole varma, onko syynä se, että mies ei vaan tajua että kaipaisin enemmän huomiota ja yhteistä tekemistä, vai että tajuaa, muttei jostain syystä sitä kykene antamaan, vai eikö vaan ole kiinnostunut noita mulle antamaan. Alkuaikoina mies järjesti treffejä, osti lahjoja ja halusi nähdä usein viikon aikana. Tietysti on luonnollista, että alkuhuuman deittailuvaihe loppuu jossain vaiheessa ja en kaipaa unelmatreffejä saati lahjoja, mutta sitä kaipaan, että mies haluaisi oma-aloitteisesti viettää aikaa kanssani!
Nykyään minä olen se, joka kyselee viikon suunnitelmia, milloin ehdittäisiin nähdä, mitä meinaat tehdä viikonloppuna, mentäisiinkö paikkaan x tai y. Mies voi olla myös monta päivää laittamatta mitään viestiä jos hänellä on omia menoja. Ollaan puhuttu, että omaa aikaa pitää olla ja saa sanoa, jos kaipaa sitä, ja emme keskimäärin näekään kuin muutaman kerran viikossa, lähinnä iltaisin töiden jälkeen jos menen miehen luo.
Mies on joskus sanonut, että hänestä tuntuu riittämättömältä ja se ilmeisesti voi aiheuttaa tuota käytöstä. Mutta en tiedä mitä niin mahdotonta olen häneltä vaatinut, paitsi sen että haluaisi olla kanssani, viettää aikaa ja jutella, mitä normaaliin parisuhteeseen kuuluu...?
Onko kellään kokemuksia tällaisista miehistä tai tilanteista? Pitäisikö olla itse ehdottamatta mitään ja katsoa kauanko menee, vai ottaa lempeämpi ja ymmärtäväisempi kanta?
Kommentit (640)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin noita läheisriippuvuusjuttuja ja ilmeisesti tämä läheisriippuvaisuus tarkoittaa näennäisen vahvaa ja pärjäävää valepersoonaa, joka peittää haavoittuvaisuutensa ja todelliset tunteensa täysin. Mainittiin, että tällaiset ihmiset ovat usein hoitoalalla, missä myös pystyy olemaan toisiin nähden näennäisesti "niskan päällä". Samaan asemaan hän pyrkii suhteissaan, mihin toinen tietysti reagoi pakenemalla, panemalla vastaan tai lopettamalla suhteen (terve osapuoli).
Psykologisoinnilla läheisriippuvainen pyrkii hallitsemaan ja kontrollimaan muita ja hillitsemään näin pelkojaan hylkäämisestä ja riittämättömyydestä, kun käsitellään sen suhteen toisen osapuolen oletettuja tai todellisia ongelmia. Hän siis pyrkii hallitsemaan pelkojaan kontrolloimalla ja manipuloimalla muita, jolloin itse selviää kuivin jaloin koko jutusta käsittelemättä omaa osuuttaan.
Näin lukemani ymmärsin parisuhteen kontekstissa.
Läheisriippuvuus syntyy toisen riippuvuuksien/ongelmien vuoksi. Ei ole mitään pakenevaa tervettä.
Ei ainakaan noiden tekstien mukaan, joita luin. Ongelma toistuu kaikissa suhteissa eli ollaan aina siinä näennäisen pärjäävän roolissa.
Olet ymmärtänyt väärin. Moni riippuvainen toki etsii itselleen mielellään pärjäävältä vaikuttavan kumppanin, kunnes se uusi kumppanikin alkaa oireilla läheisriippuvaisesti. Juoppoja ja tunnevammaisia on tämä maa täynnä, niin ymmärrät varmasti tällaisen dynamiikan olevan erittäin tavallista. Tässäkin ketjussa yksi ongelmainen jatkuvalla syötöllä yrittää leimata naisia läheisriippuvaisiksi, vaikka vika on siinä omassa peilissä.
En muuten huomannut, että tässä erityisesti naisia olisi leimattu läheisriippuvaisiksi. Itse ainakin ajattelen, että myös miehissä on paljon sellaisia, jotka jäävät suhteeseen missä heitä kohdellaan huonosti, jopa väkivaltaisesti.
Läheisriippuvaisuus noissa teksteissä liitettiin usein päihdeongelmiin, mutta jos katsotaan psykiatrista termistöä, niin sovellusalue on laaja. Kontrollointi, manipulointi eli tavat hallita turvattomuutta kuuluvat esim sairaalloiseen mustasukkaisuuteen myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä jos ihmisen persoona ja käytös muuttuu tosi paljon alun rakastumisvaiheen jälkeen se on osoitus, siitä, että ainakin osa siitä alun ihanuudesta on ollut feikkiä.
Aika monet ihmiset osaavat osittain alitajuisestikin laittaa sen hurmausvaihteen päälle niin kauan kun suhteen syntyminen on vielä epävarmaa. Toinen ihminen on haaste, joka täytyy voittaa.
Sitten kun suhde on vakiintunut, ei tarvitse enää yrittää mitään ja alkaa paljastua se todellinen persoona ongelmineen.
Ja tähän vaiheeseen aika monet naiset jäävät koukkuun. He alkavat tehdä jos mitä sirkustemppuja ja omaehtoista terapointia, että se alun ihana mies palaisi. He hyppäävät oitis ulos itsestään miehen pään sisään järjestelemään siellä mielestään asiat parempaan järjestykseen. He unohtavat itsensä kun ottavat miehen muuttamisen urakakseen.
Mutta kun se alun ihana mies ei palaa vaikka nainen päällään seisoisi. Jos mies ei itse näe tarvetta muutokseen, hän kokee naisen vain ärsyttäväksi vaatijaksi.
Se on sitten naisen oman päätös pystyykö tai jaksaako jaksaa suhdetta sitten kun miehen todellinen, ei-niin-ihana persoonallisuus on paljastunut.
Varmaan noinkin, mutta en ymmärrä aina tuota miehenkään syyllistämistä. Jos hän haluaa seksiä ja satunnaista tapailua naisen kanssa, niin eihän se väärin ole. Jokaisella on vastuu siitä millaiseen suhteeseen suostuu.
Tässäkin tarinassa kuullaan lisäksi vain naisen näkökulma. Harvempi mies haluaa tahallisesti loukata naista, vaan hän toivoo että nainen ymmärtäisi mitä hän sanoin ja teoin viestii eli että haluaa vain kevyen, seksiin ja seksiin perustuvan tapailusuhteen. Vaikka mies olisi sanonut sen selvällä suomen kielellä, ei nainen välttämättä silti usko. Hän alkaa vääntää miestä "sitoutumiskammoiseksi" tms. ja keksii ties mitä selityksiä omasta päästään.
Ystävätkin tekevät mielestäni väärin, jos alkavat mukaan tuohon leikkiin. Olen jo oppinut suodattamaan kaikki psykologiset selitysmallit näissä tapauksissa eli kun naisella on tämä häiriö, niin kaikki miehen sanomat on silloin ajettu tietyn sabluunan läpi, joka ei vastaa tosiasioita. Vaikka mies olisi sanonut, ettei etsi mitään vakavaa ja tapaamiset koostuisivat lähinnä seksistä, on naisella mielessään suuri rakkaustarina, joka vain pitää fiksata kuntoon.
Se on uskomatonta kuunneltavaa, kun nainen monesti on aivan ihana ja fiksu ihminen. Hänellä on tähän liittyvä sairaus tai häiriö, joka aiheuttaa paljon kärsimystä. Hänen kaikki suhteensa menevät jo alusta asti pieleen tämän häiriön takia, koska hän ei käyttäydy normaalisti, ei vain itse huomaa sitä. Mies, vaikka olisi alussa ollutkin ihastunut, ottaa etäisyyttä tälla tavalla käyttäytyvään naiseen, koska se on outoa käytöstä.
Usein siihen vielä liittyy painostusta eri tavoin, psykologisesti, koska nainen uskoo olevansa valtavan hyvä analysoimaan miehen käytöstä ja elämää. Hän pyrkii etsimään tietoa miehen menneisyydestä ja elämästä, jotta voisi käyttää näitä omassa painostuksessaan. Hän on niin syvällä tässä mallissa, että pitää omaa käytöstään aivan normaalina ja jopa auttavaisena ja empaattisena. Hän ei edes ymmärrä mikä tuossa voisi olla vikana eli ei ole käsitystä normaalista käyttäytymisestä parisuhteessa.
Se on pershäiriöistä huijata ja koukuttaa toinen ihmissuhteeseen, vaikka oikeasti hakee pelkkää seksiä. Etkö ymmärrä, että alkuhuuma sitoo paria yhteen ja jos tämä huuma on toisen puolelta enemmän tai vähemmän teeskenneltyä, niin se on väärin?
Millä tavalla mies huijaa suhteeseen ja koukuttaa, jos hän ei ole antanut mitään lupauksia eikä puhunut rakkaudesta kuin ehkä alkuun, jos silloinkaan. Se on pelkkää naisen toiveajattelua ja tulkintaa.
Normaalisti nainen ymmärtää, että on olemassa seksiin perustuvia suhteita eikä ala vääntää sitä toiseksi mitä se on. Seksin ja seuran haluaminen ei tarkoita rakkautta eikä ole huijaamista. Jos tietoisesti ja jatkuvasti luritellaan rakkaudesta ja lupaillaan ihan kohta muuttaa yhteen, on vasta huijaamista.
Mutta kun suurin osa miehistä itse alkuhuumassa uskovat ne supattelut, miten koskaan ei ole kohdannut tälläistä naista, miten ensi kesänä meillä on varmaan jo yhteinen koti, miten sitten kun-jotakin-niin-tehdään-sitä-ja-tätä.
Luonnonlaki tuntuu olevan, että miehet siitä alkuhuumasta enemmän sekaisin menevät, naiset yleensä jopa stoppauttelevat, mutta kun mies innokkaasti jatkaa ja huumailee, pikku hiljaa vetäytyvät mukaan. Tosiasia on myös, että mitä enemmän seksiä (useammin ja pidempään, siis), sitä enemmän nainen kiintyy ja mies alkaa menettää kiinnostustaan.
Eli toki, naisten pitäisi vaan jaksaa pitää pää kylmänä, tulipa sieltä alkuvaiheessa miten ihanaa luritusta tahansa miten huomaavaiselta, juuri oikealta tai rakastuneelta hyvänsä. Mutta reilua olisi myös samaan syssyyn vaatia miehiltä, että tunnistaisivat tämän dynamiikan ja laittaisivat vähän sordiinoa siihen alkuajan ihanuuteen, joka vaan ei kestä.
Eihän sitä alussa voi tietää jos vaikka kestääkin.
Ja itselleni on itsestäänselvyys, että suhde ja tunteet voivat muuttua ja useimmiten muuttuvatkin kun tutustutaan paremmin. Siihen ei voi mitenkään vedota, se tuntuu trollaukselta jopa.Ap ta epäilen trolliksi ja ehkä hän kirjoittaa myös ison osan näistä muista viesteistä. Kiinnostava aihe silti, koska olen miettinyt kovasti tätä aihetta irl, miten voisin tukea ja auttaa ko häiriöstä kärsivää naista. Logiikka onnsen verran erikoinen että joka kerta se yllättää.
Mikä sua vaivaa? Kyse ei ole häiriöstä. Jos tähän koko ajan törmäät, niin sun on syytä tarkastella omaa käytöstä, koska siellä se syy piilee.
Itselläni ei ole koskaan ollut suhdetta, missä tällaista dynamiikkaa olisi, joten en tiedä mihin viittaat vai menikö kommenttisi väärään kohtaan?
Nyt AP ota etäisyyttä mieheen. Ehdota suhteen lopettamista tai keskustelua asiasta. Älä jatka suhdetta, tuo ei lupaa hyvää jatkossa. Kiintymys suhteita ei kannata vatvoa, ne ovat monimutkaisia ammattilaisillekin. Tavalliset ihmiset eivät jaksa moista psykologisointia.
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt oletetaan, että olet oikeassa ja mies edelleen haluaa jatkaa suhdetta, niin 99%:n varmasti mies on nyt se mies, joka hän on normaalisti. Se mies, jonka kanssa menisit parisuhteeseen, hankkisit yhteisen asunnon ja lapsia. Miehen puolelta alkuhuuma on jo ohi (kuten sulle on useamman kerran ketjussa jo sanottu) eikä hänellä toistaiseksi ole mitään tarvetta kiirehtiä yhteisen asunnon, avioliiton tai lasten hankinnan kanssa. Nyt on nyt ja nuo asiat hän haluaa elämäänsä joskus myöhemmin.
Vaaranmerkkeinä mä näkisin myös sen, että mies ei selvästi ole mikään erityisen halukas tai taitava puhumaan tunteistaan tai selvittelemään riitoja. Jos jo yhdestä siivousriidasta teillä lähti aika iso huono kierre, se ei lupaa hyvää jatkossa.
Ensimmäiset riidat parisuhteessa ovat nimittäin tosi paljastavia jatkon kannalta, koska niissä paljastuu hyvin se mitä tulevaisuudessa on luvassa ja miten kumpikin osapuoli riitoihin reagoi. Toinen pakenee ja toinen jää hätääntyneenä miettimään mitäs tämä tarkoittaa.
Ap on selvästi kykenevä ja halukas sekä verbalisoimaan että analysoimaan suhdetta, mies ei niinkään. Hän on ehkä tottunut enemmän pakenemaan paikalta jäähdyttelemään kun tulee tiukka paikka. Sinänsä ihan ymmärrettävä reaktio, eikä mikään väärä sekään. Kaikki me toimitaan oman temperamentimme, traumojemme ja oppimiemme selviytymismekanismien mukaan.
Tässä just astuu kuvaan se miten tästä päästään eteenpäin rakentavasti molempia kuunnellen vai päästäänkö tai onko ylipäänsä edes halua päästä.
Itsensä kannattaa myös tuntea tosi hyvin ennen parisuhteeseen ryhtymistä.
Mä esim. tiesin itsestäni sen, että voisin tulla toimeen vain miehen kanssa, jolla on tosi hyvä intuitiivinen ihmistuntemus ja joka pystyy myös puhumaan tunteistaan. Onneksi löysin sellaisen ja jos en olisi löytänyt, olisin ollut mieluummin ilman parisuhdetta. Koska mä olisin uupunut ihan totaalisesti jonkun muunlaisen miehen kanssa.
AP:nkin kannattaa miettiä tarkasti jaksaako jatkaa juuri tämän miehen kanssa. Mitkä on omat rahkeet jatkossa jos jo nyt tämä suhde aiheuttaa orastavaa läheisriippuvuutta?
Pitkälti samaa meiltä. Täytyy kuitenkin myöntää, että en tiedä, mitä tunteista puhumisella tarkalleen ottaen tarkoitetaan. Asiasta puhutaan ja kirjoitetaan paljon, mutta mitä se loppujen lopuksi on? Osaan kyllä kertoa, jos olen huonolla tuulella. Ja kertoa, miksi olen huonolla tuulella. Esim koska töissä sattui jotain ikävää. Osaan kertoa syyt tunteeseen useissa muissakin tunteissa. Olen vihainen, koska...(esim puhelimeni varastettiin), olen ärsyyntynyt, koska...(esim taloyhtiön jätesäiliöt olivat TAAS täynnä ja jouduin tuomaan roskapussin takaisin sisälle), olen iloinen, koska...(esim sain palkankorotuksen), olen surullinen, koska....(esim läheiseni kuoli), jne. On kuitenkin kaksi tunnetta, joihin en yleensä osaa sanoa syytä. Voin sanoa toiselle, että rakastan häntä (olipa kyseessä ihminen tai eläin). Mutta en osaa sanoa, miksi rakastan. Toinen on onnellisuus. Ja tällä tarkoitan sellaisia aivan huikeita hetkellisiä onnen tunteita, jotka vaan tulee. Ihan ilman mitään erityistä syytä. Voi olla kaksi peräkkäistä täysin samanlaista tavallista arkipäivää ja toisena päivänä vaikkapa ruokaa laittaessani tulee huikaiseva onnen tunne. Eikä mulla ole aavistustakaan, miksi.
En tiedä, osaanko puhua tunteistani vai en. En koskaan syvemmin pohdiskele ja analysoi tunteitani, koska em kahta tunnetta lukuunottamatta tiedän, miksi tunnen kuten tunnen. Negatiiviset tunteet menevät ajan kanssa ohi. Olen kokenut elämässäni niin monia menetyksiä, että tiedän surun menevän ohi suremalla ja ajan kanssa. Enkä jaksa olla pitkään vihainenkaan. Ostan uuden kännykän varastetun tilalle eikä enää sapeta. Pidämpähän jatkossa parempaa huolta kännykästäni. Ärsyyntyminenkin menee ohi, kun seuraavana aamuna jäteauto on käynyt tyhjentämässä taloyhtiön roskasäiliöt. Huonotuulisuus töissä sattuneesta asiasta on ohi asian laadusta riippuen joko seuraavana päivänä tai viimeistään seuraavalla viikolla. Ilo palkankorotuksestakin menee jossain vaiheessa ohi. Viimeistään sitten, kun huomaa, paljonko verottaja nappaa siitä itselleen. Ja noita kahtakaan eli rakkaus ja onnellisuus en syvällisemmin pohdi ja analysoi, koska sellaisella ei olisi mitään merkitystä. Nautin vain ihanasta tunteesta. Omasta mielestäni osaan puhua tunteistani, mutta jonkun toisen mielestä en ehkä osaa. Vaikea sanoa, kun en tiedä, mitä muut ihmiset tarkoittavat tunteista puhumisella.
Menee ehkä vähän asian viereen, mutta ei täysin.
Edelliset miehet eivät ole osanneet rauhoittaa minua. Nuorena en osannut edes kertoa, että nyt tuntuu pahalta ja tarpeistani. Viimeisimmälle olen, mutta hän käyttäytyy kuin oppikirjaesimerkkinä välttelevästä. Tilanteesta tulee heti hänelle epämukava ja hän vetäytyy eikä laita mitään painoarvoa minun tunteelleni tai sen muuttamiselle.
Nyt olen orastavassa suhteessa ja tästä voi tulla mitä tahansa huonoa lopputulosta, mutta ihan lyhyessä ajassa on ollut silmiäavaavaa se, että ensimmäistä kertaa mies osaa rauhoittaa minut. Jos kerron, että nyt tämä asia tuntuu minusta epämukavalta, hän keksii samantien tavan muuttaa käytöstään niin, että minulla on rento ja hyvä olo. Koen oloni kuulluksi sekä turvalliseksi. Vaikka tämä jäisi ohimeneväksi, olen onnellinen että viimein keski-iässä olen saanut edes vilaukselta kokea tällaista elämässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä jos ihmisen persoona ja käytös muuttuu tosi paljon alun rakastumisvaiheen jälkeen se on osoitus, siitä, että ainakin osa siitä alun ihanuudesta on ollut feikkiä.
Aika monet ihmiset osaavat osittain alitajuisestikin laittaa sen hurmausvaihteen päälle niin kauan kun suhteen syntyminen on vielä epävarmaa. Toinen ihminen on haaste, joka täytyy voittaa.
Sitten kun suhde on vakiintunut, ei tarvitse enää yrittää mitään ja alkaa paljastua se todellinen persoona ongelmineen.
Ja tähän vaiheeseen aika monet naiset jäävät koukkuun. He alkavat tehdä jos mitä sirkustemppuja ja omaehtoista terapointia, että se alun ihana mies palaisi. He hyppäävät oitis ulos itsestään miehen pään sisään järjestelemään siellä mielestään asiat parempaan järjestykseen. He unohtavat itsensä kun ottavat miehen muuttamisen urakakseen.
Mutta kun se alun ihana mies ei palaa vaikka nainen päällään seisoisi. Jos mies ei itse näe tarvetta muutokseen, hän kokee naisen vain ärsyttäväksi vaatijaksi.
Se on sitten naisen oman päätös pystyykö tai jaksaako jaksaa suhdetta sitten kun miehen todellinen, ei-niin-ihana persoonallisuus on paljastunut.
Varmaan noinkin, mutta en ymmärrä aina tuota miehenkään syyllistämistä. Jos hän haluaa seksiä ja satunnaista tapailua naisen kanssa, niin eihän se väärin ole. Jokaisella on vastuu siitä millaiseen suhteeseen suostuu.
Tässäkin tarinassa kuullaan lisäksi vain naisen näkökulma. Harvempi mies haluaa tahallisesti loukata naista, vaan hän toivoo että nainen ymmärtäisi mitä hän sanoin ja teoin viestii eli että haluaa vain kevyen, seksiin ja seksiin perustuvan tapailusuhteen. Vaikka mies olisi sanonut sen selvällä suomen kielellä, ei nainen välttämättä silti usko. Hän alkaa vääntää miestä "sitoutumiskammoiseksi" tms. ja keksii ties mitä selityksiä omasta päästään.
Ystävätkin tekevät mielestäni väärin, jos alkavat mukaan tuohon leikkiin. Olen jo oppinut suodattamaan kaikki psykologiset selitysmallit näissä tapauksissa eli kun naisella on tämä häiriö, niin kaikki miehen sanomat on silloin ajettu tietyn sabluunan läpi, joka ei vastaa tosiasioita. Vaikka mies olisi sanonut, ettei etsi mitään vakavaa ja tapaamiset koostuisivat lähinnä seksistä, on naisella mielessään suuri rakkaustarina, joka vain pitää fiksata kuntoon.
Se on uskomatonta kuunneltavaa, kun nainen monesti on aivan ihana ja fiksu ihminen. Hänellä on tähän liittyvä sairaus tai häiriö, joka aiheuttaa paljon kärsimystä. Hänen kaikki suhteensa menevät jo alusta asti pieleen tämän häiriön takia, koska hän ei käyttäydy normaalisti, ei vain itse huomaa sitä. Mies, vaikka olisi alussa ollutkin ihastunut, ottaa etäisyyttä tälla tavalla käyttäytyvään naiseen, koska se on outoa käytöstä.
Usein siihen vielä liittyy painostusta eri tavoin, psykologisesti, koska nainen uskoo olevansa valtavan hyvä analysoimaan miehen käytöstä ja elämää. Hän pyrkii etsimään tietoa miehen menneisyydestä ja elämästä, jotta voisi käyttää näitä omassa painostuksessaan. Hän on niin syvällä tässä mallissa, että pitää omaa käytöstään aivan normaalina ja jopa auttavaisena ja empaattisena. Hän ei edes ymmärrä mikä tuossa voisi olla vikana eli ei ole käsitystä normaalista käyttäytymisestä parisuhteessa.
Se on pershäiriöistä huijata ja koukuttaa toinen ihmissuhteeseen, vaikka oikeasti hakee pelkkää seksiä. Etkö ymmärrä, että alkuhuuma sitoo paria yhteen ja jos tämä huuma on toisen puolelta enemmän tai vähemmän teeskenneltyä, niin se on väärin?
Millä tavalla mies huijaa suhteeseen ja koukuttaa, jos hän ei ole antanut mitään lupauksia eikä puhunut rakkaudesta kuin ehkä alkuun, jos silloinkaan. Se on pelkkää naisen toiveajattelua ja tulkintaa.
Normaalisti nainen ymmärtää, että on olemassa seksiin perustuvia suhteita eikä ala vääntää sitä toiseksi mitä se on. Seksin ja seuran haluaminen ei tarkoita rakkautta eikä ole huijaamista. Jos tietoisesti ja jatkuvasti luritellaan rakkaudesta ja lupaillaan ihan kohta muuttaa yhteen, on vasta huijaamista.
Mutta kun suurin osa miehistä itse alkuhuumassa uskovat ne supattelut, miten koskaan ei ole kohdannut tälläistä naista, miten ensi kesänä meillä on varmaan jo yhteinen koti, miten sitten kun-jotakin-niin-tehdään-sitä-ja-tätä.
Luonnonlaki tuntuu olevan, että miehet siitä alkuhuumasta enemmän sekaisin menevät, naiset yleensä jopa stoppauttelevat, mutta kun mies innokkaasti jatkaa ja huumailee, pikku hiljaa vetäytyvät mukaan. Tosiasia on myös, että mitä enemmän seksiä (useammin ja pidempään, siis), sitä enemmän nainen kiintyy ja mies alkaa menettää kiinnostustaan.
Eli toki, naisten pitäisi vaan jaksaa pitää pää kylmänä, tulipa sieltä alkuvaiheessa miten ihanaa luritusta tahansa miten huomaavaiselta, juuri oikealta tai rakastuneelta hyvänsä. Mutta reilua olisi myös samaan syssyyn vaatia miehiltä, että tunnistaisivat tämän dynamiikan ja laittaisivat vähän sordiinoa siihen alkuajan ihanuuteen, joka vaan ei kestä.
Meillä suhde alkoi tosi tasapainoisesti ja normaalisti. Tavattiin, käytiin muutamilla treffeillä, mies oli kaikin puolin aikuisen, fiksun, tosissaan olevan oloinen. Puhuttiin tyyliin kolmansilla treffeillä että millaista suhdetta hakee, haluaako lapsia (tärkeä asia) ym. Mies oli alussa jopa innokkaampi kuin minä, mulla on tapana vähän himmailla ja katsoa rauhassa, mitä tuleman pitää eikä mulle ole luontaista ihastua valtavasti keneen tahansa. Ihastuttiin, poistettiin Tinderit, alettiin seurustelemaan, sanottiin ääneen että ollaan ihastuttu ja halutaan olla ns. virallisesti yhdessä. Tavattiin molempien perheet, ystävät, tehtiin asioita yhdessä.
Tätä jatkui ensimmäiset 7 kk. Puhuttiin asunnoista, käytiin katsomassa missä voisi olla kiva asua yhdessä, puhuttiin lapsista ja mahdollisista vaikeuksista saada niitä. Missä vaiheessa haluaa lapsia alkaa yrittämään, kun niitä ei välttämättä tulekaan sormia napsauttamalla niin hyvä olla aikaisin liikenteessä. Puhuttiin raha-asioista, mihin meillä olisi yhdessä varaa, paljonko yhteiseen asuntoon viitsii laittaa että jää muuhunkin. Seksiä on säännöllisesti ja se on hyvää, mutta se ei ole ikinä ollut tärkein juttu meidän suhteessa. Jos ollaan oltu useampi yö viikossa yhdessä, niin seksiä ei ole harrastettu joka päivä. Yhdessäolo on ollut normaalia, olen jäänyt miehen asunnolle tekemään töitä kun hän on mennyt toimistolle ja illalla sitten nähdään ja tehdään ruokaa ja käydään lenkillä.
Luonnollistahan se on, että suhde arkipäiväistyy, tosin me oltiin jo ihan alussa verkkareissa sohvalla ja käytiin vessassa ovi auki - molemmista normaalia. Nykyään on tullut näitä kertomiani ongelmia, jotka vaivaavat minua, että nähdään liian paljon minun aloitteesta ja mies tuntuu vetäytyvän.
Mutta kyllä aika taikuri saisi olla, jos nyt tästä olisi pitänyt heti päätellä, että emme ole oikeasti vakavassa suhteessa, vaan mies haluaa vaan kevyttä tapailua ilman sitoumuksia.
AP
Tästä tulee se fiilis että mitä nopeampi vauhti, sen jyrkempi pysähdys.
Eli aika nopeassa tahdissahan te olette aika pitkälle menneet ja siinä ei mitään. Ystäväni tapasi miehen ja vuoden päästä he olivat ostaneet yhteisen asunnon, menneet naimisiin ja ensimmäistä lasta odotettiin. Ovat nyt olleet yhdessä 25 vuotta tai sinne päin.
Mutta sepä se: on ihmisiä jotka puhuu ja niitä, ketkä tekee. Eli voihan olla, että miehesi on kova suunnittelemaan, mutta toteutus on joskus sitteku. Eli haluaa asioita teoriassa, mutta ei niinkään käytännössä.
Niin tai näin, pettymys ja turhautuminen on normaalia missä tahansa tilanteessa, jossa ihmiset juttelevat syvällekin meneviä suunnitelmia, jotka eivät koskaan toteudu. Ja eteenpäin ei päästä kuin kysymällä, mennäänkö tästä eteenpäin vai ei.
Kuten joku jo aiemmin sanoi, et AP ole millään tavalla kohtuuton. Ainut mikä itsestä tuntuu pahalta on se, jos pelkäät ottaa näitä askelia, pienennät itsesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä jos ihmisen persoona ja käytös muuttuu tosi paljon alun rakastumisvaiheen jälkeen se on osoitus, siitä, että ainakin osa siitä alun ihanuudesta on ollut feikkiä.
Aika monet ihmiset osaavat osittain alitajuisestikin laittaa sen hurmausvaihteen päälle niin kauan kun suhteen syntyminen on vielä epävarmaa. Toinen ihminen on haaste, joka täytyy voittaa.
Sitten kun suhde on vakiintunut, ei tarvitse enää yrittää mitään ja alkaa paljastua se todellinen persoona ongelmineen.
Ja tähän vaiheeseen aika monet naiset jäävät koukkuun. He alkavat tehdä jos mitä sirkustemppuja ja omaehtoista terapointia, että se alun ihana mies palaisi. He hyppäävät oitis ulos itsestään miehen pään sisään järjestelemään siellä mielestään asiat parempaan järjestykseen. He unohtavat itsensä kun ottavat miehen muuttamisen urakakseen.
Mutta kun se alun ihana mies ei palaa vaikka nainen päällään seisoisi. Jos mies ei itse näe tarvetta muutokseen, hän kokee naisen vain ärsyttäväksi vaatijaksi.
Se on sitten naisen oman päätös pystyykö tai jaksaako jaksaa suhdetta sitten kun miehen todellinen, ei-niin-ihana persoonallisuus on paljastunut.
Varmaan noinkin, mutta en ymmärrä aina tuota miehenkään syyllistämistä. Jos hän haluaa seksiä ja satunnaista tapailua naisen kanssa, niin eihän se väärin ole. Jokaisella on vastuu siitä millaiseen suhteeseen suostuu.
Tässäkin tarinassa kuullaan lisäksi vain naisen näkökulma. Harvempi mies haluaa tahallisesti loukata naista, vaan hän toivoo että nainen ymmärtäisi mitä hän sanoin ja teoin viestii eli että haluaa vain kevyen, seksiin ja seksiin perustuvan tapailusuhteen. Vaikka mies olisi sanonut sen selvällä suomen kielellä, ei nainen välttämättä silti usko. Hän alkaa vääntää miestä "sitoutumiskammoiseksi" tms. ja keksii ties mitä selityksiä omasta päästään.
Ystävätkin tekevät mielestäni väärin, jos alkavat mukaan tuohon leikkiin. Olen jo oppinut suodattamaan kaikki psykologiset selitysmallit näissä tapauksissa eli kun naisella on tämä häiriö, niin kaikki miehen sanomat on silloin ajettu tietyn sabluunan läpi, joka ei vastaa tosiasioita. Vaikka mies olisi sanonut, ettei etsi mitään vakavaa ja tapaamiset koostuisivat lähinnä seksistä, on naisella mielessään suuri rakkaustarina, joka vain pitää fiksata kuntoon.
Se on uskomatonta kuunneltavaa, kun nainen monesti on aivan ihana ja fiksu ihminen. Hänellä on tähän liittyvä sairaus tai häiriö, joka aiheuttaa paljon kärsimystä. Hänen kaikki suhteensa menevät jo alusta asti pieleen tämän häiriön takia, koska hän ei käyttäydy normaalisti, ei vain itse huomaa sitä. Mies, vaikka olisi alussa ollutkin ihastunut, ottaa etäisyyttä tälla tavalla käyttäytyvään naiseen, koska se on outoa käytöstä.
Usein siihen vielä liittyy painostusta eri tavoin, psykologisesti, koska nainen uskoo olevansa valtavan hyvä analysoimaan miehen käytöstä ja elämää. Hän pyrkii etsimään tietoa miehen menneisyydestä ja elämästä, jotta voisi käyttää näitä omassa painostuksessaan. Hän on niin syvällä tässä mallissa, että pitää omaa käytöstään aivan normaalina ja jopa auttavaisena ja empaattisena. Hän ei edes ymmärrä mikä tuossa voisi olla vikana eli ei ole käsitystä normaalista käyttäytymisestä parisuhteessa.
Se on pershäiriöistä huijata ja koukuttaa toinen ihmissuhteeseen, vaikka oikeasti hakee pelkkää seksiä. Etkö ymmärrä, että alkuhuuma sitoo paria yhteen ja jos tämä huuma on toisen puolelta enemmän tai vähemmän teeskenneltyä, niin se on väärin?
Millä tavalla mies huijaa suhteeseen ja koukuttaa, jos hän ei ole antanut mitään lupauksia eikä puhunut rakkaudesta kuin ehkä alkuun, jos silloinkaan. Se on pelkkää naisen toiveajattelua ja tulkintaa.
Normaalisti nainen ymmärtää, että on olemassa seksiin perustuvia suhteita eikä ala vääntää sitä toiseksi mitä se on. Seksin ja seuran haluaminen ei tarkoita rakkautta eikä ole huijaamista. Jos tietoisesti ja jatkuvasti luritellaan rakkaudesta ja lupaillaan ihan kohta muuttaa yhteen, on vasta huijaamista.
Mutta kun suurin osa miehistä itse alkuhuumassa uskovat ne supattelut, miten koskaan ei ole kohdannut tälläistä naista, miten ensi kesänä meillä on varmaan jo yhteinen koti, miten sitten kun-jotakin-niin-tehdään-sitä-ja-tätä.
Luonnonlaki tuntuu olevan, että miehet siitä alkuhuumasta enemmän sekaisin menevät, naiset yleensä jopa stoppauttelevat, mutta kun mies innokkaasti jatkaa ja huumailee, pikku hiljaa vetäytyvät mukaan. Tosiasia on myös, että mitä enemmän seksiä (useammin ja pidempään, siis), sitä enemmän nainen kiintyy ja mies alkaa menettää kiinnostustaan.
Eli toki, naisten pitäisi vaan jaksaa pitää pää kylmänä, tulipa sieltä alkuvaiheessa miten ihanaa luritusta tahansa miten huomaavaiselta, juuri oikealta tai rakastuneelta hyvänsä. Mutta reilua olisi myös samaan syssyyn vaatia miehiltä, että tunnistaisivat tämän dynamiikan ja laittaisivat vähän sordiinoa siihen alkuajan ihanuuteen, joka vaan ei kestä.
Eihän sitä alussa voi tietää jos vaikka kestääkin.
Ja itselleni on itsestäänselvyys, että suhde ja tunteet voivat muuttua ja useimmiten muuttuvatkin kun tutustutaan paremmin. Siihen ei voi mitenkään vedota, se tuntuu trollaukselta jopa.Ap ta epäilen trolliksi ja ehkä hän kirjoittaa myös ison osan näistä muista viesteistä. Kiinnostava aihe silti, koska olen miettinyt kovasti tätä aihetta irl, miten voisin tukea ja auttaa ko häiriöstä kärsivää naista. Logiikka onnsen verran erikoinen että joka kerta se yllättää.
Mikä sua vaivaa? Kyse ei ole häiriöstä. Jos tähän koko ajan törmäät, niin sun on syytä tarkastella omaa käytöstä, koska siellä se syy piilee.
Eksäni oli tuollainen, joka jostain kumman syystä törmäsi jatkuvasti tuollaisiin ”häiriintyneisiin” naisiin. Ihmettelin hupsuja eksiä ja entisiä tapailukumppaneita, kunnes sama tapahtui minullekin: alkuun mies suorastaan piiritti ja vaati huomiota, halusi hellyyttä ja empatiaa. Ei kuulemma koskaan aloittaisi suhdetta ellei ole tosissaan, on niin vanha ettei halua enää muuta kuin vakaan parisuhteen ja perheen. Esitteli vanhemmille, ystäville, puhui rakkaudesta, lapsista ja siitä, millaisessa asunnossa haluaisi asua kanssani. Kunnes yht äkkiä kaikki muuttui, tunteet kylmeni ja alkoi roikottaminen, missä mies oli välistä mustasukkainen ja vaativa, riitatilanteissa väläytteli eroa jos en alistunut ja pienentänyt itseäni lisää. Kun lopetin suhteen hän syytti minua hätäilystä, jos olisin antanut meille aikaa ja hänelle aikaa meistä olisi voinut tulla jotain kaunista. Lähetti kaipaavia ja syyllistäviä pitkiä kirjoituksia ja kun lämpesin ja halusin antaa uuden mahdollisuuden, alkoi roikottamaan vieläkin röyhkeämmin. Ihan vain suoraan sanominen, että ei ole tunteita, ei halua enää jatkaa olisi riittänyt ihan missä vaiheessa tahansa. Jostain syystä jatkoi roikottamista ja toivon ylläpitämistä kunnes lopulta kyllästyin siihen, että vältteli jopa katsekontaktia. Edes siinä vaiheessa itseään suorana ja rehellisenä pitävä mies ei voinut suoraan sanoa, että kiinnostusta ei todellisuudessa ole ollut enää hetkeen. Oman kokemukseni jälkeen ymmärsin kyllä, miksi kaikki hänen edellisensä olivat miehen kertoman mukaan olleet ripustautuvia. Niin olen varmasti minäkin miehen kertoman mukaan. Jättää seuraaville kertomatta tosin sen, että lopullisen eron jälkeen pommitti minua kuukausia manipuloivilla ja raivoisilla viesteillä, vaikka pyysin jättämään rauhaan. Jouduin lopulta estämään ihan kaikista kanavista, koska viesteistä ei tullut loppua.
Jännä juttu, niin monia ripustautuvia eksiä ja niin rehti ja suora mies, joka kohteler naisia suurella kunnioituksella…
Onpa erikoista. Kerroin siis yhdestä (1 kpl) naisystävästäni ja olen itse nainen. Jännä, että pelkästään mielipiteideni takia minut tulkitaan mieheksi. Vaikka olen nainen, niin olen sitä mieltä, ettei ketään ei voi väkisin roikottaa tai pitää on - off-suhteessa. Suhteessa oleminen on ihan vapaaehtoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhteessa oleminen on vapaaehtoista, mutta ei niitä lähtöpäätöksiä kannata ihan tuuliviirinäkään tehdä.
Luulen myös, että ap:llä ovat ongelmat suhteessa päässeet paisumaan koska hän ei ole riittävän ajoissa sanonut miehelle suoraan, mutta ystävällisesti:
1) Musta tuntuu, että meidän suhde alkaa vähän etääntyä ja oletko huomannut saman, että ei enää olla yhtä läheisiä kuin ennen tai suunnitella yhdessä tulevaa?
2) Minä olen nykyään suhteessa aktiivinen osapuoli, joka ehdottaa yhteistä tekemistä ja menemistä ja kyselee kuulumisia, mutta sinä et oma-aloitteisesti tee samaa. Tämä taas saa mut tuntemaan, että et enää olekaan niin kiinnostunut musta kuin aiemmin. Olenko oikeassa tässä?
Ongelma on päässyt paisumaan ehkä siksikin, että ap ei ole halunnut tai kehdannut kysyä asioita ihan näin suoraan. Taustalla ehkä pelko suhteen päättymisestä jos kissan nostaa pöydälle. Ja tämä taas on kyllä läheisriippuvuutta.
Terveet rajat omaava ihminen ei edes halua jäädä suhteeseen vastahakoisen, välttelevän kumppanin kanssa, vaan haluaa mieluummin kumppanin, joka aidosti haluaa olla hänen kanssaan ja on valmis sen myös näyttämään sekä sanoissa että teoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan yksinkertaisesti: jos tuntuu pahalta, yksinäiseltä, epäreilulta, lopeta juttu. Se ei siitä tule muuttumaan.
Sitten kun törmäät mieheen joka on kiinnostunut sinusta ja viihtyy seurassasi, tajuat kyllä millainen suhteen pitää olla, ja ihmettelet, miten jaksoit niinkin kauan sitä välttelyä.
Vierailija kirjoitti:
Suhteessa oleminen on vapaaehtoista, mutta ei niitä lähtöpäätöksiä kannata ihan tuuliviirinäkään tehdä.
Seurusteluvaihe on tutustumista varten. Kyllä johtopäätökset voi tehdä pikana jos jo suhteen alku on takkuinen ja pitää setviä koko ajan jotakin. Suhde toimii tai sitten ei, sen huomaa tosi nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt oletetaan, että olet oikeassa ja mies edelleen haluaa jatkaa suhdetta, niin 99%:n varmasti mies on nyt se mies, joka hän on normaalisti. Se mies, jonka kanssa menisit parisuhteeseen, hankkisit yhteisen asunnon ja lapsia. Miehen puolelta alkuhuuma on jo ohi (kuten sulle on useamman kerran ketjussa jo sanottu) eikä hänellä toistaiseksi ole mitään tarvetta kiirehtiä yhteisen asunnon, avioliiton tai lasten hankinnan kanssa. Nyt on nyt ja nuo asiat hän haluaa elämäänsä joskus myöhemmin.
Vaaranmerkkeinä mä näkisin myös sen, että mies ei selvästi ole mikään erityisen halukas tai taitava puhumaan tunteistaan tai selvittelemään riitoja. Jos jo yhdestä siivousriidasta teillä lähti aika iso huono kierre, se ei lupaa hyvää jatkossa.
Ensimmäiset riidat parisuhteessa ovat nimittäin tosi paljastavia jatkon kannalta, koska niissä paljastuu hyvin se mitä tulevaisuudessa on luvassa ja miten kumpikin osapuoli riitoihin reagoi. Toinen pakenee ja toinen jää hätääntyneenä miettimään mitäs tämä tarkoittaa.
Ap on selvästi kykenevä ja halukas sekä verbalisoimaan että analysoimaan suhdetta, mies ei niinkään. Hän on ehkä tottunut enemmän pakenemaan paikalta jäähdyttelemään kun tulee tiukka paikka. Sinänsä ihan ymmärrettävä reaktio, eikä mikään väärä sekään. Kaikki me toimitaan oman temperamentimme, traumojemme ja oppimiemme selviytymismekanismien mukaan.
Tässä just astuu kuvaan se miten tästä päästään eteenpäin rakentavasti molempia kuunnellen vai päästäänkö tai onko ylipäänsä edes halua päästä.
Itsensä kannattaa myös tuntea tosi hyvin ennen parisuhteeseen ryhtymistä.
Mä esim. tiesin itsestäni sen, että voisin tulla toimeen vain miehen kanssa, jolla on tosi hyvä intuitiivinen ihmistuntemus ja joka pystyy myös puhumaan tunteistaan. Onneksi löysin sellaisen ja jos en olisi löytänyt, olisin ollut mieluummin ilman parisuhdetta. Koska mä olisin uupunut ihan totaalisesti jonkun muunlaisen miehen kanssa.
AP:nkin kannattaa miettiä tarkasti jaksaako jatkaa juuri tämän miehen kanssa. Mitkä on omat rahkeet jatkossa jos jo nyt tämä suhde aiheuttaa orastavaa läheisriippuvuutta?
Pitkälti samaa meiltä. Täytyy kuitenkin myöntää, että en tiedä, mitä tunteista puhumisella tarkalleen ottaen tarkoitetaan. Asiasta puhutaan ja kirjoitetaan paljon, mutta mitä se loppujen lopuksi on? Osaan kyllä kertoa, jos olen huonolla tuulella. Ja kertoa, miksi olen huonolla tuulella. Esim koska töissä sattui jotain ikävää. Osaan kertoa syyt tunteeseen useissa muissakin tunteissa. Olen vihainen, koska...(esim puhelimeni varastettiin), olen ärsyyntynyt, koska...(esim taloyhtiön jätesäiliöt olivat TAAS täynnä ja jouduin tuomaan roskapussin takaisin sisälle), olen iloinen, koska...(esim sain palkankorotuksen), olen surullinen, koska....(esim läheiseni kuoli), jne. On kuitenkin kaksi tunnetta, joihin en yleensä osaa sanoa syytä. Voin sanoa toiselle, että rakastan häntä (olipa kyseessä ihminen tai eläin). Mutta en osaa sanoa, miksi rakastan. Toinen on onnellisuus. Ja tällä tarkoitan sellaisia aivan huikeita hetkellisiä onnen tunteita, jotka vaan tulee. Ihan ilman mitään erityistä syytä. Voi olla kaksi peräkkäistä täysin samanlaista tavallista arkipäivää ja toisena päivänä vaikkapa ruokaa laittaessani tulee huikaiseva onnen tunne. Eikä mulla ole aavistustakaan, miksi.
En tiedä, osaanko puhua tunteistani vai en. En koskaan syvemmin pohdiskele ja analysoi tunteitani, koska em kahta tunnetta lukuunottamatta tiedän, miksi tunnen kuten tunnen. Negatiiviset tunteet menevät ajan kanssa ohi. Olen kokenut elämässäni niin monia menetyksiä, että tiedän surun menevän ohi suremalla ja ajan kanssa. Enkä jaksa olla pitkään vihainenkaan. Ostan uuden kännykän varastetun tilalle eikä enää sapeta. Pidämpähän jatkossa parempaa huolta kännykästäni. Ärsyyntyminenkin menee ohi, kun seuraavana aamuna jäteauto on käynyt tyhjentämässä taloyhtiön roskasäiliöt. Huonotuulisuus töissä sattuneesta asiasta on ohi asian laadusta riippuen joko seuraavana päivänä tai viimeistään seuraavalla viikolla. Ilo palkankorotuksestakin menee jossain vaiheessa ohi. Viimeistään sitten, kun huomaa, paljonko verottaja nappaa siitä itselleen. Ja noita kahtakaan eli rakkaus ja onnellisuus en syvällisemmin pohdi ja analysoi, koska sellaisella ei olisi mitään merkitystä. Nautin vain ihanasta tunteesta. Omasta mielestäni osaan puhua tunteistani, mutta jonkun toisen mielestä en ehkä osaa. Vaikea sanoa, kun en tiedä, mitä muut ihmiset tarkoittavat tunteista puhumisella.
Mun mielestä osaat puhua tunteistasi. Osaat kertoa mitä tunnet ja miksi. Rakkauteen ja onnellisuuteen ei tarvitse etsiä syytä eikä "syyllisiä".
Kenen vastuulla on se, että suhde on tyydyttävä? Jotkut tuntuvat ajattelevan, että se on toisen vastuulla. Kunhan hän vain muuttuisi, olisi kaikki hyvin. Itse taas ajattelen kummissani, että kenen muun vastuulla se voisi olla kuin minun itseni, että suhteeni ei tyydytä minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kenen vastuulla on se, että suhde on tyydyttävä? Jotkut tuntuvat ajattelevan, että se on toisen vastuulla. Kunhan hän vain muuttuisi, olisi kaikki hyvin. Itse taas ajattelen kummissani, että kenen muun vastuulla se voisi olla kuin minun itseni, että suhteeni ei tyydytä minua.
Sen, joka haluaa suhteen jatkuvan. Jos molemmat haluavat, molempien. Mutta silloin molemmat saavat esittää enemmänkin toiveita suhteelle. Jos nainen haluaa miehen muuttuvan, jotta suhde olisi tyydyttävä, myös mies voi kertoa, miten haluaa naisen muuttuvan, jotta suhde olisi tyydyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Kenen vastuulla on se, että suhde on tyydyttävä? Jotkut tuntuvat ajattelevan, että se on toisen vastuulla. Kunhan hän vain muuttuisi, olisi kaikki hyvin. Itse taas ajattelen kummissani, että kenen muun vastuulla se voisi olla kuin minun itseni, että suhteeni ei tyydytä minua.
Kyllä se on molempien vastuulla. Minun toimintani luo positiivisia ja negatiivisia tunteita toiselle ja kun välitän toisesta, haluan maksimoida hyvän ja minimoidan pahan, huomioida toisen tunteet. Ja sama toisin päin.
Mutta joillain on sängyssäkin tyyli "jokainen vastaa omasta o:staan" ja toisilla se, että tuotetaan hyvää toinen toisilleen.
Vierailija kirjoitti:
Luulen myös, että ap:llä ovat ongelmat suhteessa päässeet paisumaan koska hän ei ole riittävän ajoissa sanonut miehelle suoraan, mutta ystävällisesti:
1) Musta tuntuu, että meidän suhde alkaa vähän etääntyä ja oletko huomannut saman, että ei enää olla yhtä läheisiä kuin ennen tai suunnitella yhdessä tulevaa?
2) Minä olen nykyään suhteessa aktiivinen osapuoli, joka ehdottaa yhteistä tekemistä ja menemistä ja kyselee kuulumisia, mutta sinä et oma-aloitteisesti tee samaa. Tämä taas saa mut tuntemaan, että et enää olekaan niin kiinnostunut musta kuin aiemmin. Olenko oikeassa tässä?
Ongelma on päässyt paisumaan ehkä siksikin, että ap ei ole halunnut tai kehdannut kysyä asioita ihan näin suoraan. Taustalla ehkä pelko suhteen päättymisestä jos kissan nostaa pöydälle. Ja tämä taas on kyllä läheisriippuvuutta.
Terveet rajat omaava ihminen ei edes halua jäädä suhteeseen vastahakoisen, välttelevän kumppanin kanssa, vaan haluaa mieluummin kumppanin, joka aidosti haluaa olla hänen kanssaan ja on valmis sen myös näyttämään sekä sanoissa että teoissa.
Aika lailla näin. Kohdasta 1 en ole sanonut, mutta kohdasta 2 olen kyllä yrittänyt puhua. Miehen kommentit on olleet ihmetteleviä, "ai jaa, en oo ite huomannu", "ehkä en vaan ole ehtinyt ehdottaa kun sinä olet ehtinyt ensin", "tottakai olen edelleen kiinnostunu". Mutta totta se, että en ole tarpeeksi suoraan sanonut omia tarpeita enkä varsinkaan vaatinut mieheltä mitään konkreettisia muutoksia. Suoraan sanottuna pelottaa kysyä taas näistä, sillä pelkään että mies paukauttaa, että no joo, ei oikeastaan haluakaan jatkaa enää ja se tulee sattumaan ja paljon. Mutta ymmärrän kyllä, että parempi niin jos ei ole enää tunteita tai kiinnostusta jatkaa.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenen vastuulla on se, että suhde on tyydyttävä? Jotkut tuntuvat ajattelevan, että se on toisen vastuulla. Kunhan hän vain muuttuisi, olisi kaikki hyvin. Itse taas ajattelen kummissani, että kenen muun vastuulla se voisi olla kuin minun itseni, että suhteeni ei tyydytä minua.
Kyllä se on molempien vastuulla. Minun toimintani luo positiivisia ja negatiivisia tunteita toiselle ja kun välitän toisesta, haluan maksimoida hyvän ja minimoidan pahan, huomioida toisen tunteet. Ja sama toisin päin.
Mutta joillain on sängyssäkin tyyli "jokainen vastaa omasta o:staan" ja toisilla se, että tuotetaan hyvää toinen toisilleen.
Olen periaatteessa kanssasi samaa mieltä. Mutta tuossa voi piillä myös ansa. Naisen on näytettävä ikääntyessäänkin nuorelta ja kauniilta, jotta saisi mieheltään kaipaamaansa huomiota ja ennenkaikkea sitoutumista eikä mies vaihtaisi nuorempaan ja kauniimpaan. Mielestäni surullista katsottavaa keski-ikäiset ja sitä vanhemmat naiset, jotka epätoivoisesti koittavat pitää siipastaan kiinni mitä erilaisimmin kauneuskirurgisin toimenpitein. Ja nykyisin makuuhuoneessakin pitää jo nuoren naisen suostua melkein mihin tahansa temppuihin, jotta mies olisi tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenen vastuulla on se, että suhde on tyydyttävä? Jotkut tuntuvat ajattelevan, että se on toisen vastuulla. Kunhan hän vain muuttuisi, olisi kaikki hyvin. Itse taas ajattelen kummissani, että kenen muun vastuulla se voisi olla kuin minun itseni, että suhteeni ei tyydytä minua.
Kyllä se on molempien vastuulla. Minun toimintani luo positiivisia ja negatiivisia tunteita toiselle ja kun välitän toisesta, haluan maksimoida hyvän ja minimoidan pahan, huomioida toisen tunteet. Ja sama toisin päin.
Mutta joillain on sängyssäkin tyyli "jokainen vastaa omasta o:staan" ja toisilla se, että tuotetaan hyvää toinen toisilleen.
Olen periaatteessa kanssasi samaa mieltä. Mutta tuossa voi piillä myös ansa. Naisen on näytettävä ikääntyessäänkin nuorelta ja kauniilta, jotta saisi mieheltään kaipaamaansa huomiota ja ennenkaikkea sitoutumista eikä mies vaihtaisi nuorempaan ja kauniimpaan. Mielestäni surullista katsottavaa keski-ikäiset ja sitä vanhemmat naiset, jotka epätoivoisesti koittavat pitää siipastaan kiinni mitä erilaisimmin kauneuskirurgisin toimenpitein. Ja nykyisin makuuhuoneessakin pitää jo nuoren naisen suostua melkein mihin tahansa temppuihin, jotta mies olisi tyytyväinen.
En tarkoittanut tuollaista epätervettä vaan puhtaasti rakkauden osoittamista arjessa ja toisen huomioimista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen myös, että ap:llä ovat ongelmat suhteessa päässeet paisumaan koska hän ei ole riittävän ajoissa sanonut miehelle suoraan, mutta ystävällisesti:
1) Musta tuntuu, että meidän suhde alkaa vähän etääntyä ja oletko huomannut saman, että ei enää olla yhtä läheisiä kuin ennen tai suunnitella yhdessä tulevaa?
2) Minä olen nykyään suhteessa aktiivinen osapuoli, joka ehdottaa yhteistä tekemistä ja menemistä ja kyselee kuulumisia, mutta sinä et oma-aloitteisesti tee samaa. Tämä taas saa mut tuntemaan, että et enää olekaan niin kiinnostunut musta kuin aiemmin. Olenko oikeassa tässä?
Ongelma on päässyt paisumaan ehkä siksikin, että ap ei ole halunnut tai kehdannut kysyä asioita ihan näin suoraan. Taustalla ehkä pelko suhteen päättymisestä jos kissan nostaa pöydälle. Ja tämä taas on kyllä läheisriippuvuutta.
Terveet rajat omaava ihminen ei edes halua jäädä suhteeseen vastahakoisen, välttelevän kumppanin kanssa, vaan haluaa mieluummin kumppanin, joka aidosti haluaa olla hänen kanssaan ja on valmis sen myös näyttämään sekä sanoissa että teoissa.
Aika lailla näin. Kohdasta 1 en ole sanonut, mutta kohdasta 2 olen kyllä yrittänyt puhua. Miehen kommentit on olleet ihmetteleviä, "ai jaa, en oo ite huomannu", "ehkä en vaan ole ehtinyt ehdottaa kun sinä olet ehtinyt ensin", "tottakai olen edelleen kiinnostunu". Mutta totta se, että en ole tarpeeksi suoraan sanonut omia tarpeita enkä varsinkaan vaatinut mieheltä mitään konkreettisia muutoksia. Suoraan sanottuna pelottaa kysyä taas näistä, sillä pelkään että mies paukauttaa, että no joo, ei oikeastaan haluakaan jatkaa enää ja se tulee sattumaan ja paljon. Mutta ymmärrän kyllä, että parempi niin jos ei ole enää tunteita tai kiinnostusta jatkaa.
AP
Miksi pelkäät? Ymmärtäisin, jos asuisit miehen asunnossa eikä sulla olisi mitään paikkaa, minne mennä, jos suhde menee poikki, tai olisit taloudellisesti riippuvainen miehestä. Eli joutuisit kadulle tai sulla ei olisi rahaa maksaa laskujasi. Mutta te ette asu yhdessä. Sulla on sun oma koti, sulla on sun oma työpaikka, sulla on sun omat rahat, sulla on sun omat ystävät ja kaverit. Ainoa, mikä tipahtaisi elämästäsi pois olisi tuo mies. Kaikki muu säilyisi entisellään.
Alue: Aihe vapaa
Eksäni oli tuollainen, joka jostain kumman syystä törmäsi jatkuvasti tuollaisiin ”häiriintyneisiin” naisiin. Ihmettelin hupsuja eksiä ja entisiä tapailukumppaneita, kunnes sama tapahtui minullekin: alkuun mies suorastaan piiritti ja vaati huomiota, halusi hellyyttä ja empatiaa. Ei kuulemma koskaan aloittaisi suhdetta ellei ole tosissaan, on niin vanha ettei halua enää muuta kuin vakaan parisuhteen ja perheen. Esitteli vanhemmille, ystäville, puhui rakkaudesta, lapsista ja siitä, millaisessa asunnossa haluaisi asua kanssani. Kunnes yht äkkiä kaikki muuttui, tunteet kylmeni ja alkoi roikottaminen, missä mies oli välistä mustasukkainen ja vaativa, riitatilanteissa väläytteli eroa jos en alistunut ja pienentänyt itseäni lisää. Kun lopetin suhteen hän syytti minua hätäilystä, jos olisin antanut meille aikaa ja hänelle aikaa meistä olisi voinut tulla jotain kaunista. Lähetti kaipaavia ja syyllistäviä pitkiä kirjoituksia ja kun lämpesin ja halusin antaa uuden mahdollisuuden, alkoi roikottamaan vieläkin röyhkeämmin. Ihan vain suoraan sanominen, että ei ole tunteita, ei halua enää jatkaa olisi riittänyt ihan missä vaiheessa tahansa. Jostain syystä jatkoi roikottamista ja toivon ylläpitämistä kunnes lopulta kyllästyin siihen, että vältteli jopa katsekontaktia. Edes siinä vaiheessa itseään suorana ja rehellisenä pitävä mies ei voinut suoraan sanoa, että kiinnostusta ei todellisuudessa ole ollut enää hetkeen. Oman kokemukseni jälkeen ymmärsin kyllä, miksi kaikki hänen edellisensä olivat miehen kertoman mukaan olleet ripustautuvia. Niin olen varmasti minäkin miehen kertoman mukaan. Jättää seuraaville kertomatta tosin sen, että lopullisen eron jälkeen pommitti minua kuukausia manipuloivilla ja raivoisilla viesteillä, vaikka pyysin jättämään rauhaan. Jouduin lopulta estämään ihan kaikista kanavista, koska viesteistä ei tullut loppua.
Jännä juttu, niin monia ripustautuvia eksiä ja niin rehti ja suora mies, joka kohteler naisia suurella kunnioituksella…