En jaksa enää miehen välttelevää kiintymystyyliä ja vetäytymistä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä sitä, että miksi ei voi vaan rehellisesti suoraan sanoa, että etsii vain kevyttä tapailu- ja seksisuhdetta. Ehkä sitä ei sanota suoraan juuri siksi, että suhdetta ei muuten syntyisi? Luulisi kuitenkin, että niin naisissa kuin miehissä löytyy näitä tapailusuhteita haluavia.

Ei se ole mitään kohteliaisuutta, että jättää sen sanomatta suoraan, varsinkaan silloin jos selvästi huomaa, että toinen odottaa enemmän.

Tässä ap:n tapauksessa mies on tietysti antanut paljon vinkkejä siitä, mutta ap:lle nähtävästi täytyisi asia vääntää rautalangasta ja ihan niin selvästi, että siinä ei jää mitään epäselvää tai pienintäkään tulkinnanvaraa. 

Ystävyyssuhteissa olen pari kertaa törmännyt samanlaisiin periaatteellisiin eroihin. Jos toinen ei ota yhteyttä, niin osan mielestä pitäisi sanoa suoraan ystävälle, että et sinä minun ystäväni ole, kun taas toisten mielestä toisen pitäisi oppia ymmärtämään muiden antamia viestejä ja jättää suhde tuttavuustasolle ilman riitaa.

Itse olen sillä kannalla, että toisen tulisi ottaa opikseen tällaisista tapauksista eikä vierittää syytä täysin toisen osapuolen niskoille. Ihan vain siksi, että aikuisuuteen kuuluu vastuu omista valinnoista ja tulkinnoista. Yli-innokas ystävä ja toiveajatteleva seksisuhteessa roikkuva rakastunut eivät voi milloinkaan muuttaa muita halutunlaisiksi, vaan heidän itsensä on opittava realiteetteihin ja opittava huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.

ps. Itselläni on muuten yksi kokemus pelkkään seksiin perustuvasta suhteesta, mitä muistelen edelleen tosi hyvällä. Se osui eräänlaiseen nivelkohtaan elämässäni eikä koskaan puhuttu siitä, että olisi rakkautta tai edes ihastusta. Jos mies olisi kertonut vakavassa keskustelussa, että hei, muista että haluan sinusta vain seksiä, niin koko suhde olisi mennyt pilalle.

Miksi ihmeessä sitä pitäisi hieroa toisen naamaan ja erityisesti, jos huomaa toisen olevan rakastunut? En vain ymmärrä, mutta meitä ihmisiä on niin erilaisia. Miksi sydänsurut pitää sälyttää toisen osapuolen kontolle ja vaatia häntä tarkoituksella loukkaamaan, jotta pääsisi itse irti? Minusta se on kypsymätöntä, outoa sekin. Aikuisuuteen kuuluu ymmärtää ihmissuhteista monenlaista eikä odottaa, että muut suhtautuisivat kuin olisivat jonkinlaisessa hoitosuhteessa avuttoman kanssa. Se ei ole millään tavalla ylivoimasta ymmärtää, että kun toinen välttelee tiivistä tapaamista eikä puhu tulevaisuudesta, ei kyseessä ole rakkaussuhde, vaan jotain ihan muuta.

Et varmaan näe, mutta olet tehnyt itse aivan samaa, mistä muita arvostelet: varjellut toista itsesi kustannuksella, ollut vaatimatta suoraa puhetta, koska a) et halua (kestä) sitä kuulla, b) se asettaisi toisen ikävään tilanteeseen, puhumaan suoraan.

Ei ole ylivoimaista ymmärtää, mitä välttely jne tarkoittaa, mutta ei myöskään kypsymätöntä todellakaan olettaa, että aikuiset kykenevät näistä asioista keskenään ihan suoraan puhumaan. 

Minä kirjotin muuten että on kypsymätöntä odottaa toisen loukkaavan itseään turhaan sanomalla että en halua sinusta kuin seksiä. Sitähän edellä ehdotettiin ja esitin kantani siihen.

Se taas ei ole kypsymätöntä, että asioista puhutaan ja niitä käsitellään. Mutta se riippuu suhteen laadusta halutaanko sitä. Jos vastassa on ihminen joka yrittää vääntää kaiken sanotun toiseksi (jo kolmesti minullekin käynyt tässä

Keskustelussa) tai jota ei koe läheiseksi lainkaan niin omat rajat on syytä vetää tiukemmin. En ainakaan suhtautuisi myönteisesri kehenkään joka tietää minun asiani paremmin kuin minä itse. Ja tuostahan po häiriössä on kyse.

Edelleen: jos näkee, että toinen on tuossa aivan rakkauspäissään, niin on aika outoa suoraan sanottua esittää, että tälläisessä tilanteessa on kypsymätöntä olettaa toisen kertovan totuuden, vaikka se sitten loukkaakin.

Nimittäin jos toinen selkeästi kuvittelee suhteesta enemmän kuin se on, ei tietenkään ole mitenkään turhaa loukkaamista oikaista tätä harhaa.

Millä ihmeellä nämä ihmiset, jotka tähän lankeavat, edes voisivat harhoistaan irti päästä, jos ehdotus on, että hienotunteisuuden ja ei-loukkaamisen vuoksi heille ei kerrota totuutta?

Kun siitähän juuri on kyse: he eivät halua tai osaa lukea "mukavia" vinkkejä, kuten vetäytyminen ja tulevaisuudesta puhuminen. Niin että kyllä vain on kuin onkin sen panosuhdetta haluavat vyötettävä housunsa ja käärittävä hihansa ja kerrottava ikävä totuus. Elleivät ole vedättäjiä ja kusipäitä, mikä onkin sitten toinen juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä jos ihmisen persoona ja käytös muuttuu tosi paljon alun rakastumisvaiheen jälkeen se on osoitus, siitä, että ainakin osa siitä alun ihanuudesta on ollut feikkiä. 

Aika monet ihmiset osaavat osittain alitajuisestikin laittaa sen hurmausvaihteen päälle niin kauan kun suhteen syntyminen on vielä epävarmaa. Toinen ihminen on haaste, joka täytyy voittaa.

Sitten kun suhde on vakiintunut, ei tarvitse enää yrittää mitään ja alkaa paljastua se todellinen persoona ongelmineen. 

Ja tähän vaiheeseen aika monet naiset jäävät koukkuun. He alkavat tehdä jos mitä sirkustemppuja ja omaehtoista terapointia, että se alun ihana mies palaisi. He hyppäävät oitis ulos itsestään miehen pään sisään järjestelemään siellä mielestään asiat parempaan järjestykseen. He unohtavat itsensä kun ottavat miehen muuttamisen urakakseen.

Mutta kun se alun ihana mies ei palaa vaikka nainen päällään seisoisi. Jos mies ei itse näe tarvetta muutokseen, hän kokee naisen vain ärsyttäväksi vaatijaksi. 

Se on sitten naisen oman päätös pystyykö tai jaksaako jaksaa suhdetta sitten kun miehen todellinen, ei-niin-ihana persoonallisuus on paljastunut.

 

Varmaan noinkin, mutta en ymmärrä aina tuota miehenkään syyllistämistä. Jos hän haluaa seksiä ja satunnaista tapailua naisen kanssa, niin eihän se väärin ole. Jokaisella on vastuu siitä millaiseen suhteeseen suostuu.

Tässäkin tarinassa kuullaan lisäksi vain naisen näkökulma. Harvempi mies haluaa tahallisesti loukata naista, vaan hän toivoo että nainen ymmärtäisi mitä hän sanoin ja teoin viestii eli että haluaa vain kevyen, seksiin ja seksiin perustuvan tapailusuhteen. Vaikka mies olisi sanonut sen selvällä suomen kielellä, ei nainen välttämättä silti usko. Hän alkaa vääntää miestä "sitoutumiskammoiseksi" tms. ja keksii ties mitä selityksiä omasta päästään.

Ystävätkin tekevät mielestäni väärin, jos alkavat mukaan tuohon leikkiin. Olen jo oppinut suodattamaan kaikki psykologiset selitysmallit näissä tapauksissa eli kun naisella on tämä häiriö, niin kaikki miehen sanomat on silloin ajettu tietyn sabluunan läpi, joka ei vastaa tosiasioita. Vaikka mies olisi sanonut, ettei etsi mitään vakavaa ja tapaamiset koostuisivat lähinnä seksistä, on naisella mielessään suuri rakkaustarina, joka vain pitää fiksata kuntoon. 

Se on uskomatonta kuunneltavaa, kun nainen monesti on aivan ihana ja fiksu ihminen. Hänellä on tähän liittyvä sairaus tai häiriö, joka aiheuttaa paljon kärsimystä. Hänen kaikki suhteensa menevät jo alusta asti pieleen tämän häiriön takia, koska hän ei käyttäydy normaalisti, ei vain itse huomaa sitä. Mies, vaikka olisi alussa ollutkin ihastunut, ottaa etäisyyttä tälla tavalla käyttäytyvään naiseen, koska se on outoa käytöstä.

Usein siihen vielä liittyy painostusta eri tavoin, psykologisesti, koska nainen uskoo olevansa valtavan hyvä analysoimaan miehen käytöstä ja elämää. Hän pyrkii etsimään tietoa miehen menneisyydestä ja elämästä, jotta voisi käyttää näitä omassa painostuksessaan. Hän on niin syvällä tässä mallissa, että pitää omaa käytöstään aivan normaalina ja jopa auttavaisena ja empaattisena. Hän ei edes ymmärrä mikä tuossa voisi olla vikana eli ei ole käsitystä normaalista käyttäytymisestä parisuhteessa.

Se on pershäiriöistä huijata ja koukuttaa toinen ihmissuhteeseen, vaikka oikeasti hakee pelkkää seksiä. Etkö ymmärrä, että alkuhuuma sitoo paria yhteen ja jos tämä huuma on toisen puolelta enemmän tai vähemmän teeskenneltyä, niin se on väärin?

Millä tavalla mies huijaa suhteeseen ja koukuttaa, jos hän ei ole antanut mitään lupauksia eikä puhunut rakkaudesta kuin ehkä alkuun, jos silloinkaan. Se on pelkkää naisen toiveajattelua ja tulkintaa. 

Normaalisti nainen ymmärtää, että on olemassa seksiin perustuvia suhteita eikä ala vääntää sitä toiseksi mitä se on. Seksin ja seuran haluaminen ei tarkoita rakkautta eikä ole huijaamista. Jos tietoisesti ja jatkuvasti luritellaan rakkaudesta ja lupaillaan ihan kohta muuttaa yhteen, on vasta huijaamista. 

Mutta kun suurin osa miehistä itse alkuhuumassa uskovat ne supattelut, miten koskaan ei ole kohdannut tälläistä naista, miten ensi kesänä meillä on varmaan jo yhteinen koti, miten sitten kun-jotakin-niin-tehdään-sitä-ja-tätä.

Luonnonlaki tuntuu olevan, että miehet siitä alkuhuumasta enemmän sekaisin menevät, naiset yleensä jopa stoppauttelevat, mutta kun mies innokkaasti jatkaa ja huumailee, pikku hiljaa vetäytyvät mukaan. Tosiasia on myös, että mitä enemmän seksiä (useammin ja pidempään, siis), sitä enemmän nainen kiintyy ja mies alkaa menettää kiinnostustaan.

Eli toki, naisten pitäisi vaan jaksaa pitää pää kylmänä, tulipa sieltä alkuvaiheessa miten ihanaa luritusta tahansa miten huomaavaiselta, juuri oikealta tai rakastuneelta hyvänsä. Mutta reilua olisi myös samaan syssyyn vaatia miehiltä, että tunnistaisivat tämän dynamiikan ja laittaisivat vähän sordiinoa siihen alkuajan ihanuuteen, joka vaan ei kestä.

Meillä suhde alkoi tosi tasapainoisesti ja normaalisti. Tavattiin, käytiin muutamilla treffeillä, mies oli kaikin puolin aikuisen, fiksun, tosissaan olevan oloinen. Puhuttiin tyyliin kolmansilla treffeillä että millaista suhdetta hakee, haluaako lapsia (tärkeä asia) ym. Mies oli alussa jopa innokkaampi kuin minä, mulla on tapana vähän himmailla ja katsoa rauhassa, mitä tuleman pitää eikä mulle ole luontaista ihastua valtavasti keneen tahansa. Ihastuttiin, poistettiin Tinderit, alettiin seurustelemaan, sanottiin ääneen että ollaan ihastuttu ja halutaan olla ns. virallisesti yhdessä. Tavattiin molempien perheet, ystävät, tehtiin asioita yhdessä.

Tätä jatkui ensimmäiset 7 kk. Puhuttiin asunnoista, käytiin katsomassa missä voisi olla kiva asua yhdessä, puhuttiin lapsista ja mahdollisista vaikeuksista saada niitä. Missä vaiheessa haluaa lapsia alkaa yrittämään, kun niitä ei välttämättä tulekaan sormia napsauttamalla niin hyvä olla aikaisin liikenteessä. Puhuttiin raha-asioista, mihin meillä olisi yhdessä varaa, paljonko yhteiseen asuntoon viitsii laittaa että jää muuhunkin. Seksiä on säännöllisesti ja se on hyvää, mutta se ei ole ikinä ollut tärkein juttu meidän suhteessa. Jos ollaan oltu useampi yö viikossa yhdessä, niin seksiä ei ole harrastettu joka päivä. Yhdessäolo on ollut normaalia, olen jäänyt miehen asunnolle tekemään töitä kun hän on mennyt toimistolle ja illalla sitten nähdään ja tehdään ruokaa ja käydään lenkillä.

Luonnollistahan se on, että suhde arkipäiväistyy, tosin me oltiin jo ihan alussa verkkareissa sohvalla ja käytiin vessassa ovi auki - molemmista normaalia. Nykyään on tullut näitä kertomiani ongelmia, jotka vaivaavat minua, että nähdään liian paljon minun aloitteesta ja mies tuntuu vetäytyvän.

Mutta kyllä aika taikuri saisi olla, jos nyt tästä olisi pitänyt heti päätellä, että emme ole oikeasti vakavassa suhteessa, vaan mies haluaa vaan kevyttä tapailua ilman sitoumuksia.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä sitä, että miksi ei voi vaan rehellisesti suoraan sanoa, että etsii vain kevyttä tapailu- ja seksisuhdetta. Ehkä sitä ei sanota suoraan juuri siksi, että suhdetta ei muuten syntyisi? Luulisi kuitenkin, että niin naisissa kuin miehissä löytyy näitä tapailusuhteita haluavia.

Ei se ole mitään kohteliaisuutta, että jättää sen sanomatta suoraan, varsinkaan silloin jos selvästi huomaa, että toinen odottaa enemmän.

Tässä ap:n tapauksessa mies on tietysti antanut paljon vinkkejä siitä, mutta ap:lle nähtävästi täytyisi asia vääntää rautalangasta ja ihan niin selvästi, että siinä ei jää mitään epäselvää tai pienintäkään tulkinnanvaraa. 

Ystävyyssuhteissa olen pari kertaa törmännyt samanlaisiin periaatteellisiin eroihin. Jos toinen ei ota yhteyttä, niin osan mielestä pitäisi sanoa suoraan ystävälle, että et sinä minun ystäväni ole, kun taas toisten mielestä toisen pitäisi oppia ymmärtämään muiden antamia viestejä ja jättää suhde tuttavuustasolle ilman riitaa.

Itse olen sillä kannalla, että toisen tulisi ottaa opikseen tällaisista tapauksista eikä vierittää syytä täysin toisen osapuolen niskoille. Ihan vain siksi, että aikuisuuteen kuuluu vastuu omista valinnoista ja tulkinnoista. Yli-innokas ystävä ja toiveajatteleva seksisuhteessa roikkuva rakastunut eivät voi milloinkaan muuttaa muita halutunlaisiksi, vaan heidän itsensä on opittava realiteetteihin ja opittava huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.

ps. Itselläni on muuten yksi kokemus pelkkään seksiin perustuvasta suhteesta, mitä muistelen edelleen tosi hyvällä. Se osui eräänlaiseen nivelkohtaan elämässäni eikä koskaan puhuttu siitä, että olisi rakkautta tai edes ihastusta. Jos mies olisi kertonut vakavassa keskustelussa, että hei, muista että haluan sinusta vain seksiä, niin koko suhde olisi mennyt pilalle.

Miksi ihmeessä sitä pitäisi hieroa toisen naamaan ja erityisesti, jos huomaa toisen olevan rakastunut? En vain ymmärrä, mutta meitä ihmisiä on niin erilaisia. Miksi sydänsurut pitää sälyttää toisen osapuolen kontolle ja vaatia häntä tarkoituksella loukkaamaan, jotta pääsisi itse irti? Minusta se on kypsymätöntä, outoa sekin. Aikuisuuteen kuuluu ymmärtää ihmissuhteista monenlaista eikä odottaa, että muut suhtautuisivat kuin olisivat jonkinlaisessa hoitosuhteessa avuttoman kanssa. Se ei ole millään tavalla ylivoimasta ymmärtää, että kun toinen välttelee tiivistä tapaamista eikä puhu tulevaisuudesta, ei kyseessä ole rakkaussuhde, vaan jotain ihan muuta.

Et varmaan näe, mutta olet tehnyt itse aivan samaa, mistä muita arvostelet: varjellut toista itsesi kustannuksella, ollut vaatimatta suoraa puhetta, koska a) et halua (kestä) sitä kuulla, b) se asettaisi toisen ikävään tilanteeseen, puhumaan suoraan.

Ei ole ylivoimaista ymmärtää, mitä välttely jne tarkoittaa, mutta ei myöskään kypsymätöntä todellakaan olettaa, että aikuiset kykenevät näistä asioista keskenään ihan suoraan puhumaan. 

Rakkaussuhteessa muuten en ole milloinkaan käyttäytynyt kuten kuvaat ekassa kappaleessa.

Ehkä siksi onkin niin vaikea ymmärtää tätä käytöstä.

Mutta kuitenkin panosuhde olisi ollut pilalla, jos toinen olisi suoraan sanonut sen olevan panosuhde? Mikä logiikka tässä on? Eli miksi tosiasian suoraan sanominen olisi tehnyt suhteesta sinulle huonomman?

Jos kaikki toimii ei suhdetta tarvitse vatvoa ja määritellä. Se vain toimii ja ollaan tyytyväisiä.

Totta kai. Tässä ollaankin nyt puhuttu niistä tilanteista, joissa ei toimi.

Ja niihin näyttää ratkaisusi olevan, että rakastunut on vain harhainen ja menköön hoitoon, ei ole muiden vastuulla totuuksia kertoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä jos ihmisen persoona ja käytös muuttuu tosi paljon alun rakastumisvaiheen jälkeen se on osoitus, siitä, että ainakin osa siitä alun ihanuudesta on ollut feikkiä. 

Aika monet ihmiset osaavat osittain alitajuisestikin laittaa sen hurmausvaihteen päälle niin kauan kun suhteen syntyminen on vielä epävarmaa. Toinen ihminen on haaste, joka täytyy voittaa.

Sitten kun suhde on vakiintunut, ei tarvitse enää yrittää mitään ja alkaa paljastua se todellinen persoona ongelmineen. 

Ja tähän vaiheeseen aika monet naiset jäävät koukkuun. He alkavat tehdä jos mitä sirkustemppuja ja omaehtoista terapointia, että se alun ihana mies palaisi. He hyppäävät oitis ulos itsestään miehen pään sisään järjestelemään siellä mielestään asiat parempaan järjestykseen. He unohtavat itsensä kun ottavat miehen muuttamisen urakakseen.

Mutta kun se alun ihana mies ei palaa vaikka nainen päällään seisoisi. Jos mies ei itse näe tarvetta muutokseen, hän kokee naisen vain ärsyttäväksi vaatijaksi. 

Se on sitten naisen oman päätös pystyykö tai jaksaako jaksaa suhdetta sitten kun miehen todellinen, ei-niin-ihana persoonallisuus on paljastunut.

 

Varmaan noinkin, mutta en ymmärrä aina tuota miehenkään syyllistämistä. Jos hän haluaa seksiä ja satunnaista tapailua naisen kanssa, niin eihän se väärin ole. Jokaisella on vastuu siitä millaiseen suhteeseen suostuu.

Tässäkin tarinassa kuullaan lisäksi vain naisen näkökulma. Harvempi mies haluaa tahallisesti loukata naista, vaan hän toivoo että nainen ymmärtäisi mitä hän sanoin ja teoin viestii eli että haluaa vain kevyen, seksiin ja seksiin perustuvan tapailusuhteen. Vaikka mies olisi sanonut sen selvällä suomen kielellä, ei nainen välttämättä silti usko. Hän alkaa vääntää miestä "sitoutumiskammoiseksi" tms. ja keksii ties mitä selityksiä omasta päästään.

Ystävätkin tekevät mielestäni väärin, jos alkavat mukaan tuohon leikkiin. Olen jo oppinut suodattamaan kaikki psykologiset selitysmallit näissä tapauksissa eli kun naisella on tämä häiriö, niin kaikki miehen sanomat on silloin ajettu tietyn sabluunan läpi, joka ei vastaa tosiasioita. Vaikka mies olisi sanonut, ettei etsi mitään vakavaa ja tapaamiset koostuisivat lähinnä seksistä, on naisella mielessään suuri rakkaustarina, joka vain pitää fiksata kuntoon. 

Se on uskomatonta kuunneltavaa, kun nainen monesti on aivan ihana ja fiksu ihminen. Hänellä on tähän liittyvä sairaus tai häiriö, joka aiheuttaa paljon kärsimystä. Hänen kaikki suhteensa menevät jo alusta asti pieleen tämän häiriön takia, koska hän ei käyttäydy normaalisti, ei vain itse huomaa sitä. Mies, vaikka olisi alussa ollutkin ihastunut, ottaa etäisyyttä tälla tavalla käyttäytyvään naiseen, koska se on outoa käytöstä.

Usein siihen vielä liittyy painostusta eri tavoin, psykologisesti, koska nainen uskoo olevansa valtavan hyvä analysoimaan miehen käytöstä ja elämää. Hän pyrkii etsimään tietoa miehen menneisyydestä ja elämästä, jotta voisi käyttää näitä omassa painostuksessaan. Hän on niin syvällä tässä mallissa, että pitää omaa käytöstään aivan normaalina ja jopa auttavaisena ja empaattisena. Hän ei edes ymmärrä mikä tuossa voisi olla vikana eli ei ole käsitystä normaalista käyttäytymisestä parisuhteessa.

Se on pershäiriöistä huijata ja koukuttaa toinen ihmissuhteeseen, vaikka oikeasti hakee pelkkää seksiä. Etkö ymmärrä, että alkuhuuma sitoo paria yhteen ja jos tämä huuma on toisen puolelta enemmän tai vähemmän teeskenneltyä, niin se on väärin?

Millä tavalla mies huijaa suhteeseen ja koukuttaa, jos hän ei ole antanut mitään lupauksia eikä puhunut rakkaudesta kuin ehkä alkuun, jos silloinkaan. Se on pelkkää naisen toiveajattelua ja tulkintaa. 

Normaalisti nainen ymmärtää, että on olemassa seksiin perustuvia suhteita eikä ala vääntää sitä toiseksi mitä se on. Seksin ja seuran haluaminen ei tarkoita rakkautta eikä ole huijaamista. Jos tietoisesti ja jatkuvasti luritellaan rakkaudesta ja lupaillaan ihan kohta muuttaa yhteen, on vasta huijaamista. 

Mutta kun suurin osa miehistä itse alkuhuumassa uskovat ne supattelut, miten koskaan ei ole kohdannut tälläistä naista, miten ensi kesänä meillä on varmaan jo yhteinen koti, miten sitten kun-jotakin-niin-tehdään-sitä-ja-tätä.

Luonnonlaki tuntuu olevan, että miehet siitä alkuhuumasta enemmän sekaisin menevät, naiset yleensä jopa stoppauttelevat, mutta kun mies innokkaasti jatkaa ja huumailee, pikku hiljaa vetäytyvät mukaan. Tosiasia on myös, että mitä enemmän seksiä (useammin ja pidempään, siis), sitä enemmän nainen kiintyy ja mies alkaa menettää kiinnostustaan.

Eli toki, naisten pitäisi vaan jaksaa pitää pää kylmänä, tulipa sieltä alkuvaiheessa miten ihanaa luritusta tahansa miten huomaavaiselta, juuri oikealta tai rakastuneelta hyvänsä. Mutta reilua olisi myös samaan syssyyn vaatia miehiltä, että tunnistaisivat tämän dynamiikan ja laittaisivat vähän sordiinoa siihen alkuajan ihanuuteen, joka vaan ei kestä.

Meillä suhde alkoi tosi tasapainoisesti ja normaalisti. Tavattiin, käytiin muutamilla treffeillä, mies oli kaikin puolin aikuisen, fiksun, tosissaan olevan oloinen. Puhuttiin tyyliin kolmansilla treffeillä että millaista suhdetta hakee, haluaako lapsia (tärkeä asia) ym. Mies oli alussa jopa innokkaampi kuin minä, mulla on tapana vähän himmailla ja katsoa rauhassa, mitä tuleman pitää eikä mulle ole luontaista ihastua valtavasti keneen tahansa. Ihastuttiin, poistettiin Tinderit, alettiin seurustelemaan, sanottiin ääneen että ollaan ihastuttu ja halutaan olla ns. virallisesti yhdessä. Tavattiin molempien perheet, ystävät, tehtiin asioita yhdessä.

Tätä jatkui ensimmäiset 7 kk. Puhuttiin asunnoista, käytiin katsomassa missä voisi olla kiva asua yhdessä, puhuttiin lapsista ja mahdollisista vaikeuksista saada niitä. Missä vaiheessa haluaa lapsia alkaa yrittämään, kun niitä ei välttämättä tulekaan sormia napsauttamalla niin hyvä olla aikaisin liikenteessä. Puhuttiin raha-asioista, mihin meillä olisi yhdessä varaa, paljonko yhteiseen asuntoon viitsii laittaa että jää muuhunkin. Seksiä on säännöllisesti ja se on hyvää, mutta se ei ole ikinä ollut tärkein juttu meidän suhteessa. Jos ollaan oltu useampi yö viikossa yhdessä, niin seksiä ei ole harrastettu joka päivä. Yhdessäolo on ollut normaalia, olen jäänyt miehen asunnolle tekemään töitä kun hän on mennyt toimistolle ja illalla sitten nähdään ja tehdään ruokaa ja käydään lenkillä.

Luonnollistahan se on, että suhde arkipäiväistyy, tosin me oltiin jo ihan alussa verkkareissa sohvalla ja käytiin vessassa ovi auki - molemmista normaalia. Nykyään on tullut näitä kertomiani ongelmia, jotka vaivaavat minua, että nähdään liian paljon minun aloitteesta ja mies tuntuu vetäytyvän.

Mutta kyllä aika taikuri saisi olla, jos nyt tästä olisi pitänyt heti päätellä, että emme ole oikeasti vakavassa suhteessa, vaan mies haluaa vaan kevyttä tapailua ilman sitoumuksia.

AP

AP, tilanteet muuttuu. Kirjoitin aiemmin, että olen elämässäni kerran oireillut läheisriippuvaisesti. Se oli yli kymmenen vuotta kestäneessä suhteessa, kun suhteessa oli kriisi. En koskaan sitä ennen enkä toistaiseksi toista kertaa sen jälkeen (4 vuotta mennyt) ja nyt tiedän, miten pitäisi toimia, jos toinen kerta tulisi. Sitä ei tulisi koskaan päästää siihen pisteeseen asti. 

Se on vaan vähän sama kuin väkivaltaisessa suhteessa. Se kärsivä kohde on niin ymmällään, yllättynyt ja sekaisin siitä mitä tapahtuu, että hän ei osaa ajatella normaalisti eikä osaa ajatella itseään niiden normaalien omien arvojensa mukaisesti. Hänen ajattelunsa on traumatyyppistä hyrräämistä, aivot ovat hälytystilassa. Selkeää ajattelua ei tapahdu.

Nyt tiedän, että minun pitää olla vain suhteissa, joissa tuollaista ei tapahdu ja aikamoisen nollatoleranssilla minun pitää muistaa olla valmis lähtemään, koska tilanne ei muuten normalisoidu koskaan. Minun tapauksessani mies halusi jatkaa ja korjasi käytöksensä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä sitä, että miksi ei voi vaan rehellisesti suoraan sanoa, että etsii vain kevyttä tapailu- ja seksisuhdetta. Ehkä sitä ei sanota suoraan juuri siksi, että suhdetta ei muuten syntyisi? Luulisi kuitenkin, että niin naisissa kuin miehissä löytyy näitä tapailusuhteita haluavia.

Ei se ole mitään kohteliaisuutta, että jättää sen sanomatta suoraan, varsinkaan silloin jos selvästi huomaa, että toinen odottaa enemmän.

Tässä ap:n tapauksessa mies on tietysti antanut paljon vinkkejä siitä, mutta ap:lle nähtävästi täytyisi asia vääntää rautalangasta ja ihan niin selvästi, että siinä ei jää mitään epäselvää tai pienintäkään tulkinnanvaraa. 

Ystävyyssuhteissa olen pari kertaa törmännyt samanlaisiin periaatteellisiin eroihin. Jos toinen ei ota yhteyttä, niin osan mielestä pitäisi sanoa suoraan ystävälle, että et sinä minun ystäväni ole, kun taas toisten mielestä toisen pitäisi oppia ymmärtämään muiden antamia viestejä ja jättää suhde tuttavuustasolle ilman riitaa.

Itse olen sillä kannalla, että toisen tulisi ottaa opikseen tällaisista tapauksista eikä vierittää syytä täysin toisen osapuolen niskoille. Ihan vain siksi, että aikuisuuteen kuuluu vastuu omista valinnoista ja tulkinnoista. Yli-innokas ystävä ja toiveajatteleva seksisuhteessa roikkuva rakastunut eivät voi milloinkaan muuttaa muita halutunlaisiksi, vaan heidän itsensä on opittava realiteetteihin ja opittava huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.

ps. Itselläni on muuten yksi kokemus pelkkään seksiin perustuvasta suhteesta, mitä muistelen edelleen tosi hyvällä. Se osui eräänlaiseen nivelkohtaan elämässäni eikä koskaan puhuttu siitä, että olisi rakkautta tai edes ihastusta. Jos mies olisi kertonut vakavassa keskustelussa, että hei, muista että haluan sinusta vain seksiä, niin koko suhde olisi mennyt pilalle.

Miksi ihmeessä sitä pitäisi hieroa toisen naamaan ja erityisesti, jos huomaa toisen olevan rakastunut? En vain ymmärrä, mutta meitä ihmisiä on niin erilaisia. Miksi sydänsurut pitää sälyttää toisen osapuolen kontolle ja vaatia häntä tarkoituksella loukkaamaan, jotta pääsisi itse irti? Minusta se on kypsymätöntä, outoa sekin. Aikuisuuteen kuuluu ymmärtää ihmissuhteista monenlaista eikä odottaa, että muut suhtautuisivat kuin olisivat jonkinlaisessa hoitosuhteessa avuttoman kanssa. Se ei ole millään tavalla ylivoimasta ymmärtää, että kun toinen välttelee tiivistä tapaamista eikä puhu tulevaisuudesta, ei kyseessä ole rakkaussuhde, vaan jotain ihan muuta.

Et varmaan näe, mutta olet tehnyt itse aivan samaa, mistä muita arvostelet: varjellut toista itsesi kustannuksella, ollut vaatimatta suoraa puhetta, koska a) et halua (kestä) sitä kuulla, b) se asettaisi toisen ikävään tilanteeseen, puhumaan suoraan.

Ei ole ylivoimaista ymmärtää, mitä välttely jne tarkoittaa, mutta ei myöskään kypsymätöntä todellakaan olettaa, että aikuiset kykenevät näistä asioista keskenään ihan suoraan puhumaan. 

Rakkaussuhteessa muuten en ole milloinkaan käyttäytynyt kuten kuvaat ekassa kappaleessa.

Ehkä siksi onkin niin vaikea ymmärtää tätä käytöstä.

Mutta kuitenkin panosuhde olisi ollut pilalla, jos toinen olisi suoraan sanonut sen olevan panosuhde? Mikä logiikka tässä on? Eli miksi tosiasian suoraan sanominen olisi tehnyt suhteesta sinulle huonomman?

Jos kaikki toimii ei suhdetta tarvitse vatvoa ja määritellä. Se vain toimii ja ollaan tyytyväisiä.

Totta kai. Tässä ollaankin nyt puhuttu niistä tilanteista, joissa ei toimi.

Ja niihin näyttää ratkaisusi olevan, että rakastunut on vain harhainen ja menköön hoitoon, ei ole muiden vastuulla totuuksia kertoa.

Olen jo kantani esittänyt, sitä on turha toistaa, mutta esitin tuon yhden kokemukseni siksi, että

Näkemykseni tosiaan on että fwb suhteisiinkin voidaan olla tyytyväisiä, myös naiset, mutta täällä ilmeisesti ajatellaan, että ideaalitapauksessa seksin tulee johtaa parisuhteeseen ja miehellä on tästä johtuvia velvoitteita.

Ajattelen toisin lähes kaikesta. Siksi oli hyvä lukea muiden erilaisista ajatuksista, jotta ymmärtäisin paremmin ystävääni. Hän ehkä ajattelee että parisuhde on kaikkien lopullinen päämäärä suhteissaan ja hän itse pystyy analyoimaan muiden elämää kuten tässä

Monet minua ja ajatuksiani. Tietävät ne paremmin kuin minä itse.

Jos olette todella noin konkreettisella tasolla puhuneet tulevaisuudesta ja lapsista kuin ap nyt kerrot, niin onhan nuo nyt todella selkeitä merkkejä sitoutumissuunnitelmista, eikä mitään sinun toiveajattelua.

Alkupuolen viesteistäsi sai kyllä ihan eri kuvan teidän suhteesta, että se olisi ollut enemmänkin satunnaista tapailua ja seksiä. Ja lähinnä sinun aloitteesta.

Tätä suuremmalla syyllä sun on nyt käytävä miehen kanssa selkiyttävä keskustelu, että onko molempien toiveet yhä samat. Tätä nyt viimeksi kertomaasi taustaa vasten miehen ghostailu ja etäisyyden otto on entistä vakavampaa.

Mutta täytyy muistaa, että tuollaiset periaatekeskustelut ovat vielä aika teoreettisia jos ennen kuin jollain tasolla realisoituvat.

On ihan täysin mahdollista, että mies ei enää ole täysin näiden entisten suunnitelmien takana tai ainakin haluaa jarrutella.

Vierailija kirjoitti:

Jos olette todella noin konkreettisella tasolla puhuneet tulevaisuudesta ja lapsista kuin ap nyt kerrot, niin onhan nuo nyt todella selkeitä merkkejä sitoutumissuunnitelmista, eikä mitään sinun toiveajattelua.

Alkupuolen viesteistäsi sai kyllä ihan eri kuvan teidän suhteesta, että se olisi ollut enemmänkin satunnaista tapailua ja seksiä. Ja lähinnä sinun aloitteesta.

Tätä suuremmalla syyllä sun on nyt käytävä miehen kanssa selkiyttävä keskustelu, että onko molempien toiveet yhä samat. Tätä nyt viimeksi kertomaasi taustaa vasten miehen ghostailu ja etäisyyden otto on entistä vakavampaa.

Mutta täytyy muistaa, että tuollaiset periaatekeskustelut ovat vielä aika teoreettisia jos ennen kuin jollain tasolla realisoituvat.

On ihan täysin mahdollista, että mies ei enää ole täysin näiden entisten suunnitelmien takana tai ainakin haluaa jarrutella.

 

Trolleille on tyypillistä että tarina muuttaa suuntaansa täysin jossain vaiheessa.

Olen juuri tuollainen kuin sinun mies, paitsi että olen naimisissa oleva nainen. En minä jaksa koko ajan jutella ja halailla ja olla yhdessä. Haluaisin olla suuremman osan ajasta yksin. Mutta se ei tarkoita, etten välittäisi tai rakastaisi miestäni. Minustakin tuntuu riittämättömältä, kun toinen haluaa enemmän yhteistä tekemistä, aikaa ja syvää yhteyttä. En vaan pysty antamaan enempää. Vähän aikaa voin esittää, mutta sitten väsyn jatkuvaan yli-yrittämiseen. Haluan olla oma itseni, joka mieheni harmiksi on vetäytyvä ja itsekseen viihtyvä möllikkä. Silti mieheni on ihana ja rakastan häntä.

Voisitko ehkä ajatella, että miehesikin ajattelee näin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta silloin jos on selkeästi sovittu seurustelusta niin pitää kyllä pystyä kommunikoimaan että ei olekaan enää sitoutunut yhteiseen päämäärään. Tämä kuvio voi tulla eteen piemmässäkin suhteessa, itselleni kolmen vuoden kohdalla. Hyvää alkua kesti yli kaksi vuotta. Suhteissa on kuitenkin erilaisia vaiheita, ei aina ole niin kiihkeää ja läheistä. Miten siis erottaa normaali vaihtelua tästä ilmiöstä?

Itse kokisin että erottava tekijä on se että hyvässä suhteessa ongelmakohtien ottaminen esille johtaa oikeisiin muutoksiin teoissa, toinen on valmis tekemään asioita. Jos tarve tälle keskustelulle tulisi jo ekan vuoden aikana, itse varmaan vetäisin jo tästä johtopäätökset. Hankalampi on kun tilanne tulee monen hyvän vuoden jälkeen, silloin toivoo että vaihe menee ohi kun ulkoiset stressitekijät väistyvät.

Nyt 60-vuotiaana olen ihmetellyt, että nykyisin seurustelustakin pitää erikseen sopia. Olen katsellut reality-sarjoja ja varsinkin ulkomaalaisissa mies jopa järjestää romanttisen hetken, jolloin pyytää naista tyttöystäväkseen. Omassa nuoruudessani mies järjesti tuollaisen hetken kosiakseen eli pyytääkseen vaimokseen ja jos nainen suostui kosintaan, mentiin kihloihin. Mistä sitten silloin tiesi seurustelevansa miehen kanssa? Siitä, että sinä - ja vain sinä - olit se nainen, jonka mies pyysi mukaansa kaveriporukkansa mökkiviikonlopulle, otti mukaansa vanhempiensa luokse kahville, otti mukaansa veljenpoikansa ristiäisiin ja isoäitinsä 80-vuotissynttäreille jne. Oli silloinkin miehillä "hoitoja", mutta ei "hoitoja" viety tapaamaan vanhempia ja muita sukulaisia eikä otettu mukaan edes kaveriporukoihin. 

Olen nuorempi, mutta silti on vieras tuollainen sooimuskulttuuri kuten kerroin. Mutta minua opastettiin, että sopimus on ollut, kun kerran piti erosta ilmoittaa 😆

No joo, mutta olen taipuvainen ajattelemaan että tarve sopia viestii itse asiassa ongelmista ja epävarmuuksista. Mikä voi liittyä deittipalveluihin että esim sovitaan ettei ole siellä enää profiilia. Itse en ole deittipalveluja käyttänyt.

Totta. Minusta erosta ilmoitetaan sen vuoksi, ettei toinen enää turhaan ota yhteyttä tai kuvittele, että suhde jatkuu kuten ennenkin. Ja jos on vaikka toisen luona jotain omia tavaroita, voi käydä hakemassa ne pois. Eikä toinen osapuoli hämmästy tai pahoita mieltään, jos exä tuleekin vastaan jonkun toisen kanssa. 

Miten ne tavarat ovat joutuneet sinne toisen luo, miten niitä yhteyksiä on pidetty, miten se toinen osapuoli hämmästyisi tai pahoittaisi mielensä, jos minkäänlaista yhteistä käsitystä siitä, että tässä on ollut suhde, joka nyt päättyy, ei ole ollut?

On hiustenhalkomista kutsutaanko tätä yhteisymmärrystä, että suhde on, joka päättyy, sopimukseksi vai joksikin muuksi, mutta useimmat meistä kyllä ymmärtävät, että sopimus on tässä kohtaa ihan käypä nimike.

Me ajatellaan tosiaan sopimuksesta eri tavalla. Esimerkiksi työsopimus on sopimus samoin kuin vuokrasopimus. Ja se irtisanotaan, kun työt ei enää jatku tai vuokralaisen pitää muuttaa pois. Ystävyys taas ei ole sopimus sen enempää kuin seurustelukaan. Se on ihmissuhde, joka voi päättyä tai olla päättymättä. Ystävyyssuhde voi mennä poikki, vaikka toisella olisi ystävänsä ruohonleikkuri lainassa. Tottakai ruohonleikkuri pitää palauttaa. Aivan kuten seurustelussakin, jos sun kotonasi on vaikkapa miesytäväsi hammasharja, partavesi ja jotain vaatteita, hänen pitää saada mahdollisuus hakea ne pois. Vai kuulutko niihin, jotka heittää toisen tavarat roskikseen ja sen jälkeen ghostaa hänet? 

Sopimus vs ei-sopimus -asiasta vielä esimerkki. Kun vuokrasopimuksesi päättyy, tiedät täsmälleen, minkä päivän jälkeen joku toinen voi muuttaa asuntoon, jossa asuit. Koska vuokrasuhteesta on vuokrasopimus. Mutta seurustelusuhteesta et voi tietää, minkä päivän jälkeen joku toinen onkin mies/naisystäväsi kanssa. Ja sen vuoksi toinen nainen/mies saattaa tulla sua vaikka kadulla vastaan tai voit nähdä hänestä kuvia seurustelukumppanisi somessa. Asia voi tulla sulle yllätyksenä, mutta uusi vuokralainen asunnossa ei tule sulle yllätyksenä. Eikä uusi työntekijä tekemässä sun duunejasi työpaikalla. Ystävyyssuhteissasikin saatat huomata, että ystävänäsi pitämän ihmisen somessa alkaakin olla kuvia juhlista tms jonkun toisen kanssa, vaikka aina aiemmin sinä olit hänen kanssaan niissä tilanteissa. Eli tulee yllätyksenä. Ja aika moni pahoittaa mielensä tällaisista yllätyksistä. 

Mutta... mä kirjoitin tuolla jo aiemmin eli löytyy tästäkin threadista, että ei mun nuoruudessani mitään "hoitoja" esitelty pahemmin edes kavereille eikä varsinkaan vanhemmille tai muille sukulaisille. Ilman mitään erillistä sopimusta kyllä tiesi, millä prioriteetilla oli toisen ihmissuhteissa. Mutta ei se, että seurusteltiin, ollut mikään sopimus. Ja jos suhde päättyi, oli jättäjänkin kannalta yksinkertaisempaa kertoa asiasta kuin että olisi vain ghostannut ja sitten jätetty olisi soitellut perään, tullut soittamaan ovikelloa  tms. Ja jossain vaiheessa jättäjä joutui vastailemaan vanhempiensa ja muiden sukulaisten, joille oli jo ehtinyt jätetyn esitellä, kysymyksiin "Missäs Marja/Mikko on?" ja silloin kertoa heillekin, että ei olla enää yhdessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä sitä, että miksi ei voi vaan rehellisesti suoraan sanoa, että etsii vain kevyttä tapailu- ja seksisuhdetta. Ehkä sitä ei sanota suoraan juuri siksi, että suhdetta ei muuten syntyisi? Luulisi kuitenkin, että niin naisissa kuin miehissä löytyy näitä tapailusuhteita haluavia.

Ei se ole mitään kohteliaisuutta, että jättää sen sanomatta suoraan, varsinkaan silloin jos selvästi huomaa, että toinen odottaa enemmän.

Tässä ap:n tapauksessa mies on tietysti antanut paljon vinkkejä siitä, mutta ap:lle nähtävästi täytyisi asia vääntää rautalangasta ja ihan niin selvästi, että siinä ei jää mitään epäselvää tai pienintäkään tulkinnanvaraa. 

Ystävyyssuhteissa olen pari kertaa törmännyt samanlaisiin periaatteellisiin eroihin. Jos toinen ei ota yhteyttä, niin osan mielestä pitäisi sanoa suoraan ystävälle, että et sinä minun ystäväni ole, kun taas toisten mielestä toisen pitäisi oppia ymmärtämään muiden antamia viestejä ja jättää suhde tuttavuustasolle ilman riitaa.

Itse olen sillä kannalla, että toisen tulisi ottaa opikseen tällaisista tapauksista eikä vierittää syytä täysin toisen osapuolen niskoille. Ihan vain siksi, että aikuisuuteen kuuluu vastuu omista valinnoista ja tulkinnoista. Yli-innokas ystävä ja toiveajatteleva seksisuhteessa roikkuva rakastunut eivät voi milloinkaan muuttaa muita halutunlaisiksi, vaan heidän itsensä on opittava realiteetteihin ja opittava huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.

ps. Itselläni on muuten yksi kokemus pelkkään seksiin perustuvasta suhteesta, mitä muistelen edelleen tosi hyvällä. Se osui eräänlaiseen nivelkohtaan elämässäni eikä koskaan puhuttu siitä, että olisi rakkautta tai edes ihastusta. Jos mies olisi kertonut vakavassa keskustelussa, että hei, muista että haluan sinusta vain seksiä, niin koko suhde olisi mennyt pilalle.

Miksi ihmeessä sitä pitäisi hieroa toisen naamaan ja erityisesti, jos huomaa toisen olevan rakastunut? En vain ymmärrä, mutta meitä ihmisiä on niin erilaisia. Miksi sydänsurut pitää sälyttää toisen osapuolen kontolle ja vaatia häntä tarkoituksella loukkaamaan, jotta pääsisi itse irti? Minusta se on kypsymätöntä, outoa sekin. Aikuisuuteen kuuluu ymmärtää ihmissuhteista monenlaista eikä odottaa, että muut suhtautuisivat kuin olisivat jonkinlaisessa hoitosuhteessa avuttoman kanssa. Se ei ole millään tavalla ylivoimasta ymmärtää, että kun toinen välttelee tiivistä tapaamista eikä puhu tulevaisuudesta, ei kyseessä ole rakkaussuhde, vaan jotain ihan muuta.

Et varmaan näe, mutta olet tehnyt itse aivan samaa, mistä muita arvostelet: varjellut toista itsesi kustannuksella, ollut vaatimatta suoraa puhetta, koska a) et halua (kestä) sitä kuulla, b) se asettaisi toisen ikävään tilanteeseen, puhumaan suoraan.

Ei ole ylivoimaista ymmärtää, mitä välttely jne tarkoittaa, mutta ei myöskään kypsymätöntä todellakaan olettaa, että aikuiset kykenevät näistä asioista keskenään ihan suoraan puhumaan. 

Rakkaussuhteessa muuten en ole milloinkaan käyttäytynyt kuten kuvaat ekassa kappaleessa.

Ehkä siksi onkin niin vaikea ymmärtää tätä käytöstä.

Mutta kuitenkin panosuhde olisi ollut pilalla, jos toinen olisi suoraan sanonut sen olevan panosuhde? Mikä logiikka tässä on? Eli miksi tosiasian suoraan sanominen olisi tehnyt suhteesta sinulle huonomman?

Jos kaikki toimii ei suhdetta tarvitse vatvoa ja määritellä. Se vain toimii ja ollaan tyytyväisiä.

Totta kai. Tässä ollaankin nyt puhuttu niistä tilanteista, joissa ei toimi.

Ja niihin näyttää ratkaisusi olevan, että rakastunut on vain harhainen ja menköön hoitoon, ei ole muiden vastuulla totuuksia kertoa.

Olen jo kantani esittänyt, sitä on turha toistaa, mutta esitin tuon yhden kokemukseni siksi, että

Näkemykseni tosiaan on että fwb suhteisiinkin voidaan olla tyytyväisiä, myös naiset, mutta täällä ilmeisesti ajatellaan, että ideaalitapauksessa seksin tulee johtaa parisuhteeseen ja miehellä on tästä johtuvia velvoitteita.

Ajattelen toisin lähes kaikesta. Siksi oli hyvä lukea muiden erilaisista ajatuksista, jotta ymmärtäisin paremmin ystävääni. Hän ehkä ajattelee että parisuhde on kaikkien lopullinen päämäärä suhteissaan ja hän itse pystyy analyoimaan muiden elämää kuten tässä

Monet minua ja ajatuksiani. Tietävät ne paremmin kuin minä itse.

Kuka on esittänyt, että fbw-suhde ei voi olla hyvä ja molemmat siihen tyytyväisiä? Minä en ole lukenut yhtään sellaista viestiä.

Nyt jälleen sorrut siihen, mistä muita syytät: analysoit ystäväsi ajatusmalleja omien käsityksiesi mukaan.

Täällä on esitetty, että on velvollisuus kertoa, mitä suhteesta haluaa, etenkin siinä tilanteessa, kun toisella on selkeästi suhteesta eri käsitys kuin itsellä. Oletko tästä eri mieltä?

Luulen, että ystäväsi hyötyisi enemmän raakarehellisestä puheesta miesten taholta kuin mistään muusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta silloin jos on selkeästi sovittu seurustelusta niin pitää kyllä pystyä kommunikoimaan että ei olekaan enää sitoutunut yhteiseen päämäärään. Tämä kuvio voi tulla eteen piemmässäkin suhteessa, itselleni kolmen vuoden kohdalla. Hyvää alkua kesti yli kaksi vuotta. Suhteissa on kuitenkin erilaisia vaiheita, ei aina ole niin kiihkeää ja läheistä. Miten siis erottaa normaali vaihtelua tästä ilmiöstä?

Itse kokisin että erottava tekijä on se että hyvässä suhteessa ongelmakohtien ottaminen esille johtaa oikeisiin muutoksiin teoissa, toinen on valmis tekemään asioita. Jos tarve tälle keskustelulle tulisi jo ekan vuoden aikana, itse varmaan vetäisin jo tästä johtopäätökset. Hankalampi on kun tilanne tulee monen hyvän vuoden jälkeen, silloin toivoo että vaihe menee ohi kun ulkoiset stressitekijät väistyvät.

Nyt 60-vuotiaana olen ihmetellyt, että nykyisin seurustelustakin pitää erikseen sopia. Olen katsellut reality-sarjoja ja varsinkin ulkomaalaisissa mies jopa järjestää romanttisen hetken, jolloin pyytää naista tyttöystäväkseen. Omassa nuoruudessani mies järjesti tuollaisen hetken kosiakseen eli pyytääkseen vaimokseen ja jos nainen suostui kosintaan, mentiin kihloihin. Mistä sitten silloin tiesi seurustelevansa miehen kanssa? Siitä, että sinä - ja vain sinä - olit se nainen, jonka mies pyysi mukaansa kaveriporukkansa mökkiviikonlopulle, otti mukaansa vanhempiensa luokse kahville, otti mukaansa veljenpoikansa ristiäisiin ja isoäitinsä 80-vuotissynttäreille jne. Oli silloinkin miehillä "hoitoja", mutta ei "hoitoja" viety tapaamaan vanhempia ja muita sukulaisia eikä otettu mukaan edes kaveriporukoihin. 

Olen nuorempi, mutta silti on vieras tuollainen sooimuskulttuuri kuten kerroin. Mutta minua opastettiin, että sopimus on ollut, kun kerran piti erosta ilmoittaa 😆

No joo, mutta olen taipuvainen ajattelemaan että tarve sopia viestii itse asiassa ongelmista ja epävarmuuksista. Mikä voi liittyä deittipalveluihin että esim sovitaan ettei ole siellä enää profiilia. Itse en ole deittipalveluja käyttänyt.

Totta. Minusta erosta ilmoitetaan sen vuoksi, ettei toinen enää turhaan ota yhteyttä tai kuvittele, että suhde jatkuu kuten ennenkin. Ja jos on vaikka toisen luona jotain omia tavaroita, voi käydä hakemassa ne pois. Eikä toinen osapuoli hämmästy tai pahoita mieltään, jos exä tuleekin vastaan jonkun toisen kanssa. 

Miten ne tavarat ovat joutuneet sinne toisen luo, miten niitä yhteyksiä on pidetty, miten se toinen osapuoli hämmästyisi tai pahoittaisi mielensä, jos minkäänlaista yhteistä käsitystä siitä, että tässä on ollut suhde, joka nyt päättyy, ei ole ollut?

On hiustenhalkomista kutsutaanko tätä yhteisymmärrystä, että suhde on, joka päättyy, sopimukseksi vai joksikin muuksi, mutta useimmat meistä kyllä ymmärtävät, että sopimus on tässä kohtaa ihan käypä nimike.

Me ajatellaan tosiaan sopimuksesta eri tavalla. Esimerkiksi työsopimus on sopimus samoin kuin vuokrasopimus. Ja se irtisanotaan, kun työt ei enää jatku tai vuokralaisen pitää muuttaa pois. Ystävyys taas ei ole sopimus sen enempää kuin seurustelukaan. Se on ihmissuhde, joka voi päättyä tai olla päättymättä. Ystävyyssuhde voi mennä poikki, vaikka toisella olisi ystävänsä ruohonleikkuri lainassa. Tottakai ruohonleikkuri pitää palauttaa. Aivan kuten seurustelussakin, jos sun kotonasi on vaikkapa miesytäväsi hammasharja, partavesi ja jotain vaatteita, hänen pitää saada mahdollisuus hakea ne pois. Vai kuulutko niihin, jotka heittää toisen tavarat roskikseen ja sen jälkeen ghostaa hänet? 

Sopimus vs ei-sopimus -asiasta vielä esimerkki. Kun vuokrasopimuksesi päättyy, tiedät täsmälleen, minkä päivän jälkeen joku toinen voi muuttaa asuntoon, jossa asuit. Koska vuokrasuhteesta on vuokrasopimus. Mutta seurustelusuhteesta et voi tietää, minkä päivän jälkeen joku toinen onkin mies/naisystäväsi kanssa. Ja sen vuoksi toinen nainen/mies saattaa tulla sua vaikka kadulla vastaan tai voit nähdä hänestä kuvia seurustelukumppanisi somessa. Asia voi tulla sulle yllätyksenä, mutta uusi vuokralainen asunnossa ei tule sulle yllätyksenä. Eikä uusi työntekijä tekemässä sun duunejasi työpaikalla. Ystävyyssuhteissasikin saatat huomata, että ystävänäsi pitämän ihmisen somessa alkaakin olla kuvia juhlista tms jonkun toisen kanssa, vaikka aina aiemmin sinä olit hänen kanssaan niissä tilanteissa. Eli tulee yllätyksenä. Ja aika moni pahoittaa mielensä tällaisista yllätyksistä. 

Mutta... mä kirjoitin tuolla jo aiemmin eli löytyy tästäkin threadista, että ei mun nuoruudessani mitään "hoitoja" esitelty pahemmin edes kavereille eikä varsinkaan vanhemmille tai muille sukulaisille. Ilman mitään erillistä sopimusta kyllä tiesi, millä prioriteetilla oli toisen ihmissuhteissa. Mutta ei se, että seurusteltiin, ollut mikään sopimus. Ja jos suhde päättyi, oli jättäjänkin kannalta yksinkertaisempaa kertoa asiasta kuin että olisi vain ghostannut ja sitten jätetty olisi soitellut perään, tullut soittamaan ovikelloa  tms. Ja jossain vaiheessa jättäjä joutui vastailemaan vanhempiensa ja muiden sukulaisten, joille oli jo ehtinyt jätetyn esitellä, kysymyksiin "Missäs Marja/Mikko on?" ja silloin kertoa heillekin, että ei olla enää yhdessä. 

Lisään tähän vielä, että nykyisin ghostaaminen on tietysti helpompaa, koska kännykästä näkee, kuka soittaa. Ei tarvitse vastata, jos ei halua. Lankapuhelinten aikaan ei nähnyt. Ja lisäksi nykyisin voi laittaa erilaisia estoja niin, ettei ghostattu pysty edes soittamaan tai laittamaan viestiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta silloin jos on selkeästi sovittu seurustelusta niin pitää kyllä pystyä kommunikoimaan että ei olekaan enää sitoutunut yhteiseen päämäärään. Tämä kuvio voi tulla eteen piemmässäkin suhteessa, itselleni kolmen vuoden kohdalla. Hyvää alkua kesti yli kaksi vuotta. Suhteissa on kuitenkin erilaisia vaiheita, ei aina ole niin kiihkeää ja läheistä. Miten siis erottaa normaali vaihtelua tästä ilmiöstä?

Itse kokisin että erottava tekijä on se että hyvässä suhteessa ongelmakohtien ottaminen esille johtaa oikeisiin muutoksiin teoissa, toinen on valmis tekemään asioita. Jos tarve tälle keskustelulle tulisi jo ekan vuoden aikana, itse varmaan vetäisin jo tästä johtopäätökset. Hankalampi on kun tilanne tulee monen hyvän vuoden jälkeen, silloin toivoo että vaihe menee ohi kun ulkoiset stressitekijät väistyvät.

Nyt 60-vuotiaana olen ihmetellyt, että nykyisin seurustelustakin pitää erikseen sopia. Olen katsellut reality-sarjoja ja varsinkin ulkomaalaisissa mies jopa järjestää romanttisen hetken, jolloin pyytää naista tyttöystäväkseen. Omassa nuoruudessani mies järjesti tuollaisen hetken kosiakseen eli pyytääkseen vaimokseen ja jos nainen suostui kosintaan, mentiin kihloihin. Mistä sitten silloin tiesi seurustelevansa miehen kanssa? Siitä, että sinä - ja vain sinä - olit se nainen, jonka mies pyysi mukaansa kaveriporukkansa mökkiviikonlopulle, otti mukaansa vanhempiensa luokse kahville, otti mukaansa veljenpoikansa ristiäisiin ja isoäitinsä 80-vuotissynttäreille jne. Oli silloinkin miehillä "hoitoja", mutta ei "hoitoja" viety tapaamaan vanhempia ja muita sukulaisia eikä otettu mukaan edes kaveriporukoihin. 

Olen nuorempi, mutta silti on vieras tuollainen sooimuskulttuuri kuten kerroin. Mutta minua opastettiin, että sopimus on ollut, kun kerran piti erosta ilmoittaa 😆

No joo, mutta olen taipuvainen ajattelemaan että tarve sopia viestii itse asiassa ongelmista ja epävarmuuksista. Mikä voi liittyä deittipalveluihin että esim sovitaan ettei ole siellä enää profiilia. Itse en ole deittipalveluja käyttänyt.

Totta. Minusta erosta ilmoitetaan sen vuoksi, ettei toinen enää turhaan ota yhteyttä tai kuvittele, että suhde jatkuu kuten ennenkin. Ja jos on vaikka toisen luona jotain omia tavaroita, voi käydä hakemassa ne pois. Eikä toinen osapuoli hämmästy tai pahoita mieltään, jos exä tuleekin vastaan jonkun toisen kanssa. 

Miten ne tavarat ovat joutuneet sinne toisen luo, miten niitä yhteyksiä on pidetty, miten se toinen osapuoli hämmästyisi tai pahoittaisi mielensä, jos minkäänlaista yhteistä käsitystä siitä, että tässä on ollut suhde, joka nyt päättyy, ei ole ollut?

On hiustenhalkomista kutsutaanko tätä yhteisymmärrystä, että suhde on, joka päättyy, sopimukseksi vai joksikin muuksi, mutta useimmat meistä kyllä ymmärtävät, että sopimus on tässä kohtaa ihan käypä nimike.

Me ajatellaan tosiaan sopimuksesta eri tavalla. Esimerkiksi työsopimus on sopimus samoin kuin vuokrasopimus. Ja se irtisanotaan, kun työt ei enää jatku tai vuokralaisen pitää muuttaa pois. Ystävyys taas ei ole sopimus sen enempää kuin seurustelukaan. Se on ihmissuhde, joka voi päättyä tai olla päättymättä. Ystävyyssuhde voi mennä poikki, vaikka toisella olisi ystävänsä ruohonleikkuri lainassa. Tottakai ruohonleikkuri pitää palauttaa. Aivan kuten seurustelussakin, jos sun kotonasi on vaikkapa miesytäväsi hammasharja, partavesi ja jotain vaatteita, hänen pitää saada mahdollisuus hakea ne pois. Vai kuulutko niihin, jotka heittää toisen tavarat roskikseen ja sen jälkeen ghostaa hänet? 

Sopimus vs ei-sopimus -asiasta vielä esimerkki. Kun vuokrasopimuksesi päättyy, tiedät täsmälleen, minkä päivän jälkeen joku toinen voi muuttaa asuntoon, jossa asuit. Koska vuokrasuhteesta on vuokrasopimus. Mutta seurustelusuhteesta et voi tietää, minkä päivän jälkeen joku toinen onkin mies/naisystäväsi kanssa. Ja sen vuoksi toinen nainen/mies saattaa tulla sua vaikka kadulla vastaan tai voit nähdä hänestä kuvia seurustelukumppanisi somessa. Asia voi tulla sulle yllätyksenä, mutta uusi vuokralainen asunnossa ei tule sulle yllätyksenä. Eikä uusi työntekijä tekemässä sun duunejasi työpaikalla. Ystävyyssuhteissasikin saatat huomata, että ystävänäsi pitämän ihmisen somessa alkaakin olla kuvia juhlista tms jonkun toisen kanssa, vaikka aina aiemmin sinä olit hänen kanssaan niissä tilanteissa. Eli tulee yllätyksenä. Ja aika moni pahoittaa mielensä tällaisista yllätyksistä. 

Mutta... mä kirjoitin tuolla jo aiemmin eli löytyy tästäkin threadista, että ei mun nuoruudessani mitään "hoitoja" esitelty pahemmin edes kavereille eikä varsinkaan vanhemmille tai muille sukulaisille. Ilman mitään erillistä sopimusta kyllä tiesi, millä prioriteetilla oli toisen ihmissuhteissa. Mutta ei se, että seurusteltiin, ollut mikään sopimus. Ja jos suhde päättyi, oli jättäjänkin kannalta yksinkertaisempaa kertoa asiasta kuin että olisi vain ghostannut ja sitten jätetty olisi soitellut perään, tullut soittamaan ovikelloa  tms. Ja jossain vaiheessa jättäjä joutui vastailemaan vanhempiensa ja muiden sukulaisten, joille oli jo ehtinyt jätetyn esitellä, kysymyksiin "Missäs Marja/Mikko on?" ja silloin kertoa heillekin, että ei olla enää yhdessä. 

Kuten sanottua, saivartelua ja hiustenhalkomista. Kutsu sinä seurustelujasi ihan miten tahdot, meistä monet taas ymmärtää,mitä sanalla "sopimus" tässä kohtaa tarkoitetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta silloin jos on selkeästi sovittu seurustelusta niin pitää kyllä pystyä kommunikoimaan että ei olekaan enää sitoutunut yhteiseen päämäärään. Tämä kuvio voi tulla eteen piemmässäkin suhteessa, itselleni kolmen vuoden kohdalla. Hyvää alkua kesti yli kaksi vuotta. Suhteissa on kuitenkin erilaisia vaiheita, ei aina ole niin kiihkeää ja läheistä. Miten siis erottaa normaali vaihtelua tästä ilmiöstä?

Itse kokisin että erottava tekijä on se että hyvässä suhteessa ongelmakohtien ottaminen esille johtaa oikeisiin muutoksiin teoissa, toinen on valmis tekemään asioita. Jos tarve tälle keskustelulle tulisi jo ekan vuoden aikana, itse varmaan vetäisin jo tästä johtopäätökset. Hankalampi on kun tilanne tulee monen hyvän vuoden jälkeen, silloin toivoo että vaihe menee ohi kun ulkoiset stressitekijät väistyvät.

Nyt 60-vuotiaana olen ihmetellyt, että nykyisin seurustelustakin pitää erikseen sopia. Olen katsellut reality-sarjoja ja varsinkin ulkomaalaisissa mies jopa järjestää romanttisen hetken, jolloin pyytää naista tyttöystäväkseen. Omassa nuoruudessani mies järjesti tuollaisen hetken kosiakseen eli pyytääkseen vaimokseen ja jos nainen suostui kosintaan, mentiin kihloihin. Mistä sitten silloin tiesi seurustelevansa miehen kanssa? Siitä, että sinä - ja vain sinä - olit se nainen, jonka mies pyysi mukaansa kaveriporukkansa mökkiviikonlopulle, otti mukaansa vanhempiensa luokse kahville, otti mukaansa veljenpoikansa ristiäisiin ja isoäitinsä 80-vuotissynttäreille jne. Oli silloinkin miehillä "hoitoja", mutta ei "hoitoja" viety tapaamaan vanhempia ja muita sukulaisia eikä otettu mukaan edes kaveriporukoihin. 

Olen nuorempi, mutta silti on vieras tuollainen sooimuskulttuuri kuten kerroin. Mutta minua opastettiin, että sopimus on ollut, kun kerran piti erosta ilmoittaa 😆

No joo, mutta olen taipuvainen ajattelemaan että tarve sopia viestii itse asiassa ongelmista ja epävarmuuksista. Mikä voi liittyä deittipalveluihin että esim sovitaan ettei ole siellä enää profiilia. Itse en ole deittipalveluja käyttänyt.

Totta. Minusta erosta ilmoitetaan sen vuoksi, ettei toinen enää turhaan ota yhteyttä tai kuvittele, että suhde jatkuu kuten ennenkin. Ja jos on vaikka toisen luona jotain omia tavaroita, voi käydä hakemassa ne pois. Eikä toinen osapuoli hämmästy tai pahoita mieltään, jos exä tuleekin vastaan jonkun toisen kanssa. 

Miten ne tavarat ovat joutuneet sinne toisen luo, miten niitä yhteyksiä on pidetty, miten se toinen osapuoli hämmästyisi tai pahoittaisi mielensä, jos minkäänlaista yhteistä käsitystä siitä, että tässä on ollut suhde, joka nyt päättyy, ei ole ollut?

On hiustenhalkomista kutsutaanko tätä yhteisymmärrystä, että suhde on, joka päättyy, sopimukseksi vai joksikin muuksi, mutta useimmat meistä kyllä ymmärtävät, että sopimus on tässä kohtaa ihan käypä nimike.

Me ajatellaan tosiaan sopimuksesta eri tavalla. Esimerkiksi työsopimus on sopimus samoin kuin vuokrasopimus. Ja se irtisanotaan, kun työt ei enää jatku tai vuokralaisen pitää muuttaa pois. Ystävyys taas ei ole sopimus sen enempää kuin seurustelukaan. Se on ihmissuhde, joka voi päättyä tai olla päättymättä. Ystävyyssuhde voi mennä poikki, vaikka toisella olisi ystävänsä ruohonleikkuri lainassa. Tottakai ruohonleikkuri pitää palauttaa. Aivan kuten seurustelussakin, jos sun kotonasi on vaikkapa miesytäväsi hammasharja, partavesi ja jotain vaatteita, hänen pitää saada mahdollisuus hakea ne pois. Vai kuulutko niihin, jotka heittää toisen tavarat roskikseen ja sen jälkeen ghostaa hänet? 

Sopimus vs ei-sopimus -asiasta vielä esimerkki. Kun vuokrasopimuksesi päättyy, tiedät täsmälleen, minkä päivän jälkeen joku toinen voi muuttaa asuntoon, jossa asuit. Koska vuokrasuhteesta on vuokrasopimus. Mutta seurustelusuhteesta et voi tietää, minkä päivän jälkeen joku toinen onkin mies/naisystäväsi kanssa. Ja sen vuoksi toinen nainen/mies saattaa tulla sua vaikka kadulla vastaan tai voit nähdä hänestä kuvia seurustelukumppanisi somessa. Asia voi tulla sulle yllätyksenä, mutta uusi vuokralainen asunnossa ei tule sulle yllätyksenä. Eikä uusi työntekijä tekemässä sun duunejasi työpaikalla. Ystävyyssuhteissasikin saatat huomata, että ystävänäsi pitämän ihmisen somessa alkaakin olla kuvia juhlista tms jonkun toisen kanssa, vaikka aina aiemmin sinä olit hänen kanssaan niissä tilanteissa. Eli tulee yllätyksenä. Ja aika moni pahoittaa mielensä tällaisista yllätyksistä. 

Mutta... mä kirjoitin tuolla jo aiemmin eli löytyy tästäkin threadista, että ei mun nuoruudessani mitään "hoitoja" esitelty pahemmin edes kavereille eikä varsinkaan vanhemmille tai muille sukulaisille. Ilman mitään erillistä sopimusta kyllä tiesi, millä prioriteetilla oli toisen ihmissuhteissa. Mutta ei se, että seurusteltiin, ollut mikään sopimus. Ja jos suhde päättyi, oli jättäjänkin kannalta yksinkertaisempaa kertoa asiasta kuin että olisi vain ghostannut ja sitten jätetty olisi soitellut perään, tullut soittamaan ovikelloa  tms. Ja jossain vaiheessa jättäjä joutui vastailemaan vanhempiensa ja muiden sukulaisten, joille oli jo ehtinyt jätetyn esitellä, kysymyksiin "Missäs Marja/Mikko on?" ja silloin kertoa heillekin, että ei olla enää yhdessä. 

Kuten sanottua, saivartelua ja hiustenhalkomista. Kutsu sinä seurustelujasi ihan miten tahdot, meistä monet taas ymmärtää,mitä sanalla "sopimus" tässä kohtaa tarkoitetaan.

Saivartelua ja hiuksenhalkomista kanssasi ja sinäkin voit kutsua sopimukseksi asioita, jotka eivät ole sopimuksia vaan ihmissuhteita. Ihmissuhteita, jotka voivat päättyä ja joiden päättymisen fiksu ihminen hoitaa siten, ettei pahoita toisen mieltä enempää kuin on välttämätöntä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä jos ihmisen persoona ja käytös muuttuu tosi paljon alun rakastumisvaiheen jälkeen se on osoitus, siitä, että ainakin osa siitä alun ihanuudesta on ollut feikkiä. 

Aika monet ihmiset osaavat osittain alitajuisestikin laittaa sen hurmausvaihteen päälle niin kauan kun suhteen syntyminen on vielä epävarmaa. Toinen ihminen on haaste, joka täytyy voittaa.

Sitten kun suhde on vakiintunut, ei tarvitse enää yrittää mitään ja alkaa paljastua se todellinen persoona ongelmineen. 

Ja tähän vaiheeseen aika monet naiset jäävät koukkuun. He alkavat tehdä jos mitä sirkustemppuja ja omaehtoista terapointia, että se alun ihana mies palaisi. He hyppäävät oitis ulos itsestään miehen pään sisään järjestelemään siellä mielestään asiat parempaan järjestykseen. He unohtavat itsensä kun ottavat miehen muuttamisen urakakseen.

Mutta kun se alun ihana mies ei palaa vaikka nainen päällään seisoisi. Jos mies ei itse näe tarvetta muutokseen, hän kokee naisen vain ärsyttäväksi vaatijaksi. 

Se on sitten naisen oman päätös pystyykö tai jaksaako jaksaa suhdetta sitten kun miehen todellinen, ei-niin-ihana persoonallisuus on paljastunut.

 

Varmaan noinkin, mutta en ymmärrä aina tuota miehenkään syyllistämistä. Jos hän haluaa seksiä ja satunnaista tapailua naisen kanssa, niin eihän se väärin ole. Jokaisella on vastuu siitä millaiseen suhteeseen suostuu.

Tässäkin tarinassa kuullaan lisäksi vain naisen näkökulma. Harvempi mies haluaa tahallisesti loukata naista, vaan hän toivoo että nainen ymmärtäisi mitä hän sanoin ja teoin viestii eli että haluaa vain kevyen, seksiin ja seksiin perustuvan tapailusuhteen. Vaikka mies olisi sanonut sen selvällä suomen kielellä, ei nainen välttämättä silti usko. Hän alkaa vääntää miestä "sitoutumiskammoiseksi" tms. ja keksii ties mitä selityksiä omasta päästään.

Ystävätkin tekevät mielestäni väärin, jos alkavat mukaan tuohon leikkiin. Olen jo oppinut suodattamaan kaikki psykologiset selitysmallit näissä tapauksissa eli kun naisella on tämä häiriö, niin kaikki miehen sanomat on silloin ajettu tietyn sabluunan läpi, joka ei vastaa tosiasioita. Vaikka mies olisi sanonut, ettei etsi mitään vakavaa ja tapaamiset koostuisivat lähinnä seksistä, on naisella mielessään suuri rakkaustarina, joka vain pitää fiksata kuntoon. 

Se on uskomatonta kuunneltavaa, kun nainen monesti on aivan ihana ja fiksu ihminen. Hänellä on tähän liittyvä sairaus tai häiriö, joka aiheuttaa paljon kärsimystä. Hänen kaikki suhteensa menevät jo alusta asti pieleen tämän häiriön takia, koska hän ei käyttäydy normaalisti, ei vain itse huomaa sitä. Mies, vaikka olisi alussa ollutkin ihastunut, ottaa etäisyyttä tälla tavalla käyttäytyvään naiseen, koska se on outoa käytöstä.

Usein siihen vielä liittyy painostusta eri tavoin, psykologisesti, koska nainen uskoo olevansa valtavan hyvä analysoimaan miehen käytöstä ja elämää. Hän pyrkii etsimään tietoa miehen menneisyydestä ja elämästä, jotta voisi käyttää näitä omassa painostuksessaan. Hän on niin syvällä tässä mallissa, että pitää omaa käytöstään aivan normaalina ja jopa auttavaisena ja empaattisena. Hän ei edes ymmärrä mikä tuossa voisi olla vikana eli ei ole käsitystä normaalista käyttäytymisestä parisuhteessa.

Se on pershäiriöistä huijata ja koukuttaa toinen ihmissuhteeseen, vaikka oikeasti hakee pelkkää seksiä. Etkö ymmärrä, että alkuhuuma sitoo paria yhteen ja jos tämä huuma on toisen puolelta enemmän tai vähemmän teeskenneltyä, niin se on väärin?

Millä tavalla mies huijaa suhteeseen ja koukuttaa, jos hän ei ole antanut mitään lupauksia eikä puhunut rakkaudesta kuin ehkä alkuun, jos silloinkaan. Se on pelkkää naisen toiveajattelua ja tulkintaa. 

Normaalisti nainen ymmärtää, että on olemassa seksiin perustuvia suhteita eikä ala vääntää sitä toiseksi mitä se on. Seksin ja seuran haluaminen ei tarkoita rakkautta eikä ole huijaamista. Jos tietoisesti ja jatkuvasti luritellaan rakkaudesta ja lupaillaan ihan kohta muuttaa yhteen, on vasta huijaamista. 

Mutta kun suurin osa miehistä itse alkuhuumassa uskovat ne supattelut, miten koskaan ei ole kohdannut tälläistä naista, miten ensi kesänä meillä on varmaan jo yhteinen koti, miten sitten kun-jotakin-niin-tehdään-sitä-ja-tätä.

Luonnonlaki tuntuu olevan, että miehet siitä alkuhuumasta enemmän sekaisin menevät, naiset yleensä jopa stoppauttelevat, mutta kun mies innokkaasti jatkaa ja huumailee, pikku hiljaa vetäytyvät mukaan. Tosiasia on myös, että mitä enemmän seksiä (useammin ja pidempään, siis), sitä enemmän nainen kiintyy ja mies alkaa menettää kiinnostustaan.

Eli toki, naisten pitäisi vaan jaksaa pitää pää kylmänä, tulipa sieltä alkuvaiheessa miten ihanaa luritusta tahansa miten huomaavaiselta, juuri oikealta tai rakastuneelta hyvänsä. Mutta reilua olisi myös samaan syssyyn vaatia miehiltä, että tunnistaisivat tämän dynamiikan ja laittaisivat vähän sordiinoa siihen alkuajan ihanuuteen, joka vaan ei kestä.

Meillä suhde alkoi tosi tasapainoisesti ja normaalisti. Tavattiin, käytiin muutamilla treffeillä, mies oli kaikin puolin aikuisen, fiksun, tosissaan olevan oloinen. Puhuttiin tyyliin kolmansilla treffeillä että millaista suhdetta hakee, haluaako lapsia (tärkeä asia) ym. Mies oli alussa jopa innokkaampi kuin minä, mulla on tapana vähän himmailla ja katsoa rauhassa, mitä tuleman pitää eikä mulle ole luontaista ihastua valtavasti keneen tahansa. Ihastuttiin, poistettiin Tinderit, alettiin seurustelemaan, sanottiin ääneen että ollaan ihastuttu ja halutaan olla ns. virallisesti yhdessä. Tavattiin molempien perheet, ystävät, tehtiin asioita yhdessä.

Tätä jatkui ensimmäiset 7 kk. Puhuttiin asunnoista, käytiin katsomassa missä voisi olla kiva asua yhdessä, puhuttiin lapsista ja mahdollisista vaikeuksista saada niitä. Missä vaiheessa haluaa lapsia alkaa yrittämään, kun niitä ei välttämättä tulekaan sormia napsauttamalla niin hyvä olla aikaisin liikenteessä. Puhuttiin raha-asioista, mihin meillä olisi yhdessä varaa, paljonko yhteiseen asuntoon viitsii laittaa että jää muuhunkin. Seksiä on säännöllisesti ja se on hyvää, mutta se ei ole ikinä ollut tärkein juttu meidän suhteessa. Jos ollaan oltu useampi yö viikossa yhdessä, niin seksiä ei ole harrastettu joka päivä. Yhdessäolo on ollut normaalia, olen jäänyt miehen asunnolle tekemään töitä kun hän on mennyt toimistolle ja illalla sitten nähdään ja tehdään ruokaa ja käydään lenkillä.

Luonnollistahan se on, että suhde arkipäiväistyy, tosin me oltiin jo ihan alussa verkkareissa sohvalla ja käytiin vessassa ovi auki - molemmista normaalia. Nykyään on tullut näitä kertomiani ongelmia, jotka vaivaavat minua, että nähdään liian paljon minun aloitteesta ja mies tuntuu vetäytyvän.

Mutta kyllä aika taikuri saisi olla, jos nyt tästä olisi pitänyt heti päätellä, että emme ole oikeasti vakavassa suhteessa, vaan mies haluaa vaan kevyttä tapailua ilman sitoumuksia.

AP

No minä kyllä päättelen aikamoisella varmuudella että alkuhuumassa miehesi ajatteli ihan oikeasti haluavansa yhteistä tulevaisuutta ja lapsia. Mutta se ihastus ei sitten muuttunutkaan enää rakastumisvaiheeksi jossa nuo alun haaveet sitten laitetaan oikeasti toteen. Nyt mies sitten katselee ja ihmettelee että mihinkäs tässä nyt sitten mennään.

Ihmiset (varsinkaan miehet) ei vaan yleensä halua käydä ikäviä keskusteluja, joista voi seurata jopa (hui kauhistus!) ikäviä tunnereaktioita toiselta osapuolelta. Mitä jos se vaikka alkaa itkeä tai huutaa? Mitä mä sitten teen. 

Sen vuoksi on niiiin paljon helpompaa vaan ottaa etäisyyttä ja ghostata ja toivoa, että toinen osapuoli ymmärtää nämä vinkit.

No, useimmissa tapauksissa, joissa toisen osapuolen omat rajat on kunnossa ja ei kärsi läheisriippuvuudesta,  ihminen kyllä ymmärtää nämä vinkit vetäytyy itsekin kauemmaksi, vaikka ehkä olisi toivonut selkeämpää suhteen lopetusta. Suree ehkä aikansa ja mutta siirtyy sitten eteenpäin.

Mutta jos toinen ihminen taas on hirveän rakastunut ja uskonut suhteesta jotain syvempää ja kestävämpää, hänen voi olla vaikeaa päästää irti tästä unelmasta. Hän roikkuu pienimmässäkin toivonkipinässä ja läheisyyden osoituksessa ja toivoo, että kyllä se tästä vielä hyväksi muuttuu. 

Tälläisissä tapauksissa sen toisen, irti haluavan, on vaan käytävä rehellinen keskustelu aiheesta, vaikka se pelottaisi kuinka. Koska vain siten hän ja se toinen osapuoli voivat päästä eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä sitä, että miksi ei voi vaan rehellisesti suoraan sanoa, että etsii vain kevyttä tapailu- ja seksisuhdetta. Ehkä sitä ei sanota suoraan juuri siksi, että suhdetta ei muuten syntyisi? Luulisi kuitenkin, että niin naisissa kuin miehissä löytyy näitä tapailusuhteita haluavia.

Ei se ole mitään kohteliaisuutta, että jättää sen sanomatta suoraan, varsinkaan silloin jos selvästi huomaa, että toinen odottaa enemmän.

Tässä ap:n tapauksessa mies on tietysti antanut paljon vinkkejä siitä, mutta ap:lle nähtävästi täytyisi asia vääntää rautalangasta ja ihan niin selvästi, että siinä ei jää mitään epäselvää tai pienintäkään tulkinnanvaraa. 

Ystävyyssuhteissa olen pari kertaa törmännyt samanlaisiin periaatteellisiin eroihin. Jos toinen ei ota yhteyttä, niin osan mielestä pitäisi sanoa suoraan ystävälle, että et sinä minun ystäväni ole, kun taas toisten mielestä toisen pitäisi oppia ymmärtämään muiden antamia viestejä ja jättää suhde tuttavuustasolle ilman riitaa.

Itse olen sillä kannalla, että toisen tulisi ottaa opikseen tällaisista tapauksista eikä vierittää syytä täysin toisen osapuolen niskoille. Ihan vain siksi, että aikuisuuteen kuuluu vastuu omista valinnoista ja tulkinnoista. Yli-innokas ystävä ja toiveajatteleva seksisuhteessa roikkuva rakastunut eivät voi milloinkaan muuttaa muita halutunlaisiksi, vaan heidän itsensä on opittava realiteetteihin ja opittava huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.

ps. Itselläni on muuten yksi kokemus pelkkään seksiin perustuvasta suhteesta, mitä muistelen edelleen tosi hyvällä. Se osui eräänlaiseen nivelkohtaan elämässäni eikä koskaan puhuttu siitä, että olisi rakkautta tai edes ihastusta. Jos mies olisi kertonut vakavassa keskustelussa, että hei, muista että haluan sinusta vain seksiä, niin koko suhde olisi mennyt pilalle.

Miksi ihmeessä sitä pitäisi hieroa toisen naamaan ja erityisesti, jos huomaa toisen olevan rakastunut? En vain ymmärrä, mutta meitä ihmisiä on niin erilaisia. Miksi sydänsurut pitää sälyttää toisen osapuolen kontolle ja vaatia häntä tarkoituksella loukkaamaan, jotta pääsisi itse irti? Minusta se on kypsymätöntä, outoa sekin. Aikuisuuteen kuuluu ymmärtää ihmissuhteista monenlaista eikä odottaa, että muut suhtautuisivat kuin olisivat jonkinlaisessa hoitosuhteessa avuttoman kanssa. Se ei ole millään tavalla ylivoimasta ymmärtää, että kun toinen välttelee tiivistä tapaamista eikä puhu tulevaisuudesta, ei kyseessä ole rakkaussuhde, vaan jotain ihan muuta.

Et varmaan näe, mutta olet tehnyt itse aivan samaa, mistä muita arvostelet: varjellut toista itsesi kustannuksella, ollut vaatimatta suoraa puhetta, koska a) et halua (kestä) sitä kuulla, b) se asettaisi toisen ikävään tilanteeseen, puhumaan suoraan.

Ei ole ylivoimaista ymmärtää, mitä välttely jne tarkoittaa, mutta ei myöskään kypsymätöntä todellakaan olettaa, että aikuiset kykenevät näistä asioista keskenään ihan suoraan puhumaan. 

Rakkaussuhteessa muuten en ole milloinkaan käyttäytynyt kuten kuvaat ekassa kappaleessa.

Ehkä siksi onkin niin vaikea ymmärtää tätä käytöstä.

Mutta kuitenkin panosuhde olisi ollut pilalla, jos toinen olisi suoraan sanonut sen olevan panosuhde? Mikä logiikka tässä on? Eli miksi tosiasian suoraan sanominen olisi tehnyt suhteesta sinulle huonomman?

Jos kaikki toimii ei suhdetta tarvitse vatvoa ja määritellä. Se vain toimii ja ollaan tyytyväisiä.

Totta kai. Tässä ollaankin nyt puhuttu niistä tilanteista, joissa ei toimi.

Ja niihin näyttää ratkaisusi olevan, että rakastunut on vain harhainen ja menköön hoitoon, ei ole muiden vastuulla totuuksia kertoa.

Olen jo kantani esittänyt, sitä on turha toistaa, mutta esitin tuon yhden kokemukseni siksi, että

Näkemykseni tosiaan on että fwb suhteisiinkin voidaan olla tyytyväisiä, myös naiset, mutta täällä ilmeisesti ajatellaan, että ideaalitapauksessa seksin tulee johtaa parisuhteeseen ja miehellä on tästä johtuvia velvoitteita.

Ajattelen toisin lähes kaikesta. Siksi oli hyvä lukea muiden erilaisista ajatuksista, jotta ymmärtäisin paremmin ystävääni. Hän ehkä ajattelee että parisuhde on kaikkien lopullinen päämäärä suhteissaan ja hän itse pystyy analyoimaan muiden elämää kuten tässä

Monet minua ja ajatuksiani. Tietävät ne paremmin kuin minä itse.

Kuka on esittänyt, että fbw-suhde ei voi olla hyvä ja molemmat siihen tyytyväisiä? Minä en ole lukenut yhtään sellaista viestiä.

Nyt jälleen sorrut siihen, mistä muita syytät: analysoit ystäväsi ajatusmalleja omien käsityksiesi mukaan.

Täällä on esitetty, että on velvollisuus kertoa, mitä suhteesta haluaa, etenkin siinä tilanteessa, kun toisella on selkeästi suhteesta eri käsitys kuin itsellä. Oletko tästä eri mieltä?

Luulen, että ystäväsi hyötyisi enemmän raakarehellisestä puheesta miesten taholta kuin mistään muusta. 

Tuossa edeltävällä sivulla oli parikin viestiä missä fwb suhteeni analysoitiin siten, että

Minun päämääräni olisi ollut aivan muuta kuin se oli.

Minun nähdäkseni ystäväni on kuullut raakarehellistäkin puhetta, olen jopa itse kuullut ja ennen kaikkea nähnyt mitä tapahtuu ja niiden tapahtumien ristiriitaisuuden.

En ole eri mieltä siitä etteikö suhteesta voisi puhua jos epäselvyyksiä on. Mutta kaikki eivät

näin toimi eikä sille oikein mitään mahda. Varsinaisia k-päitäkin on olemassa ja siksi harmittaakin tämä asia ystävän puolesta. En ole ainakaan tässä asiassa varmaan paras mahdollinen ystävä. Hän elää kuten parhaaksi näkee ja koetan pysytellä näistä keskuteluista sivussa.

Vierailija kirjoitti:

Jos olette todella noin konkreettisella tasolla puhuneet tulevaisuudesta ja lapsista kuin ap nyt kerrot, niin onhan nuo nyt todella selkeitä merkkejä sitoutumissuunnitelmista, eikä mitään sinun toiveajattelua.

Alkupuolen viesteistäsi sai kyllä ihan eri kuvan teidän suhteesta, että se olisi ollut enemmänkin satunnaista tapailua ja seksiä. Ja lähinnä sinun aloitteesta.

Tätä suuremmalla syyllä sun on nyt käytävä miehen kanssa selkiyttävä keskustelu, että onko molempien toiveet yhä samat. Tätä nyt viimeksi kertomaasi taustaa vasten miehen ghostailu ja etäisyyden otto on entistä vakavampaa.

Mutta täytyy muistaa, että tuollaiset periaatekeskustelut ovat vielä aika teoreettisia jos ennen kuin jollain tasolla realisoituvat.

On ihan täysin mahdollista, että mies ei enää ole täysin näiden entisten suunnitelmien takana tai ainakin haluaa jarrutella.

 

Joo, alussa kirjoitin, että uskon kyllä että mies haluaa suhdetta ja on tässä ihan tosissaan ollut mukana, minua ei taidettu vaan uskoa kun en kirjoittanut auki noita konkreettisia asioita.. :) Seksistä en ole puhunut mitään, täällä alettiin tehdä oletuksia, että menen miehen luo harrastamaan seksiä parina iltana viikossa ja that's it, kun kerroin että näemme arki-iltaisin.

Mutta ihan totta, että viime aikoina mies on alkanut ottaa etäisyyttä aiempaan nähden. Eli juurikin siten, että näemme kyllä edelleen, mutta usein minun ehdotuksesta, jos minä en laita viestiä niin mies voi olla useamman päivän laittamatta mitään ja ei aktiivisesti enää ehdottele esim. viikonlopputekemisiä. Ja tulevaisuuden suunnitelmista puhutaan nykyään lähinnä mun aloitteesta myös. Nämä on selkeitä muutoksia ja oikeassa olet siinä, että nyt on keskustelun paikka, että onko mies edelleen samoilla linjoilla kuin aiemmin ja haluaako noita asioita konkreettisesti minun kanssani.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

p

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta silloin jos on selkeästi sovittu seurustelusta niin pitää kyllä pystyä kommunikoimaan että ei olekaan enää sitoutunut yhteiseen päämäärään. Tämä kuvio voi tulla eteen piemmässäkin suhteessa, itselleni kolmen vuoden kohdalla. Hyvää alkua kesti yli kaksi vuotta. Suhteissa on kuitenkin erilaisia vaiheita, ei aina ole niin kiihkeää ja läheistä. Miten siis erottaa normaali vaihtelua tästä ilmiöstä?

Itse kokisin että erottava tekijä on se että hyvässä suhteessa ongelmakohtien ottaminen esille johtaa oikeisiin muutoksiin teoissa, toinen on valmis tekemään asioita. Jos tarve tälle keskustelulle tulisi jo ekan vuoden aikana, itse varmaan vetäisin jo tästä johtopäätökset. Hankalampi on kun tilanne tulee monen hyvän vuoden jälkeen, silloin toivoo että vaihe menee ohi kun ulkoiset stressitekijät väistyvät.

Nyt 60-vuotiaana olen ihmetellyt, että nykyisin seurustelustakin pitää erikseen sopia. Olen katsellut reality-sarjoja ja varsinkin ulkomaalaisissa mies jopa järjestää romanttisen hetken, jolloin pyytää naista tyttöystäväkseen. Omassa nuoruudessani mies järjesti tuollaisen hetken kosiakseen eli pyytääkseen vaimokseen ja jos nainen suostui kosintaan, mentiin kihloihin. Mistä sitten silloin tiesi seurustelevansa miehen kanssa? Siitä, että sinä - ja vain sinä - olit se nainen, jonka mies pyysi mukaansa kaveriporukkansa mökkiviikonlopulle, otti mukaansa vanhempiensa luokse kahville, otti mukaansa veljenpoikansa ristiäisiin ja isoäitinsä 80-vuotissynttäreille jne. Oli silloinkin miehillä "hoitoja", mutta ei "hoitoja" viety tapaamaan vanhempia ja muita sukulaisia eikä otettu mukaan edes kaveriporukoihin. 

Olen nuorempi, mutta silti on vieras tuollainen sooimuskulttuuri kuten kerroin. Mutta minua opastettiin, että sopimus on ollut, kun kerran piti erosta ilmoittaa 😆

No joo, mutta olen taipuvainen ajattelemaan että tarve sopia viestii itse asiassa ongelmista ja epävarmuuksista. Mikä voi liittyä deittipalveluihin että esim sovitaan ettei ole siellä enää profiilia. Itse en ole deittipalveluja käyttänyt.

Totta. Minusta erosta ilmoitetaan sen vuoksi, ettei toinen enää turhaan ota yhteyttä tai kuvittele, että suhde jatkuu kuten ennenkin. Ja jos on vaikka toisen luona jotain omia tavaroita, voi käydä hakemassa ne pois. Eikä toinen osapuoli hämmästy tai pahoita mieltään, jos exä tuleekin vastaan jonkun toisen kanssa. 

Miten ne tavarat ovat joutuneet sinne toisen luo, miten niitä yhteyksiä on pidetty, miten se toinen osapuoli hämmästyisi tai pahoittaisi mielensä, jos minkäänlaista yhteistä käsitystä siitä, että tässä on ollut suhde, joka nyt päättyy, ei ole ollut?

On hiustenhalkomista kutsutaanko tätä yhteisymmärrystä, että suhde on, joka päättyy, sopimukseksi vai joksikin muuksi, mutta useimmat meistä kyllä ymmärtävät, että sopimus on tässä kohtaa ihan käypä nimike.

Me ajatellaan tosiaan sopimuksesta eri tavalla. Esimerkiksi työsopimus on sopimus samoin kuin vuokrasopimus. Ja se irtisanotaan, kun työt ei enää jatku tai vuokralaisen pitää muuttaa pois. Ystävyys taas ei ole sopimus sen enempää kuin seurustelukaan. Se on ihmissuhde, joka voi päättyä tai olla päättymättä. Ystävyyssuhde voi mennä poikki, vaikka toisella olisi ystävänsä ruohonleikkuri lainassa. Tottakai ruohonleikkuri pitää palauttaa. Aivan kuten seurustelussakin, jos sun kotonasi on vaikkapa miesytäväsi hammasharja, partavesi ja jotain vaatteita, hänen pitää saada mahdollisuus hakea ne pois. Vai kuulutko niihin, jotka heittää toisen tavarat roskikseen ja sen jälkeen ghostaa hänet? 

Sopimus vs ei-sopimus -asiasta vielä esimerkki. Kun vuokrasopimuksesi päättyy, tiedät täsmälleen, minkä päivän jälkeen joku toinen voi muuttaa asuntoon, jossa asuit. Koska vuokrasuhteesta on vuokrasopimus. Mutta seurustelusuhteesta et voi tietää, minkä päivän jälkeen joku toinen onkin mies/naisystäväsi kanssa. Ja sen vuoksi toinen nainen/mies saattaa tulla sua vaikka kadulla vastaan tai voit nähdä hänestä kuvia seurustelukumppanisi somessa. Asia voi tulla sulle yllätyksenä, mutta uusi vuokralainen asunnossa ei tule sulle yllätyksenä. Eikä uusi työntekijä tekemässä sun duunejasi työpaikalla. Ystävyyssuhteissasikin saatat huomata, että ystävänäsi pitämän ihmisen somessa alkaakin olla kuvia juhlista tms jonkun toisen kanssa, vaikka aina aiemmin sinä olit hänen kanssaan niissä tilanteissa. Eli tulee yllätyksenä. Ja aika moni pahoittaa mielensä tällaisista yllätyksistä. 

Mutta... mä kirjoitin tuolla jo aiemmin eli löytyy tästäkin threadista, että ei mun nuoruudessani mitään "hoitoja" esitelty pahemmin edes kavereille eikä varsinkaan vanhemmille tai muille sukulaisille. Ilman mitään erillistä sopimusta kyllä tiesi, millä prioriteetilla oli toisen ihmissuhteissa. Mutta ei se, että seurusteltiin, ollut mikään sopimus. Ja jos suhde päättyi, oli jättäjänkin kannalta yksinkertaisempaa kertoa asiasta kuin että olisi vain ghostannut ja sitten jätetty olisi soitellut perään, tullut soittamaan ovikelloa  tms. Ja jossain vaiheessa jättäjä joutui vastailemaan vanhempiensa ja muiden sukulaisten, joille oli jo ehtinyt jätetyn esitellä, kysymyksiin "Missäs Marja/Mikko on?" ja silloin kertoa heillekin, että ei olla enää yhdessä. 

Kuten sanottua, saivartelua ja hiustenhalkomista. Kutsu sinä seurustelujasi ihan miten tahdot, meistä monet taas ymmärtää,mitä sanalla "sopimus" tässä kohtaa tarkoitetaan.

Saivartelua ja hiuksenhalkomista kanssasi ja sinäkin voit kutsua sopimukseksi asioita, jotka eivät ole sopimuksia vaan ihmissuhteita. Ihmissuhteita, jotka voivat päättyä ja joiden päättymisen fiksu ihminen hoitaa siten, ettei pahoita toisen mieltä enempää kuin on välttämätöntä. 

Aivan niin. Järkevästi kirjoitit aiemminkin.

Veikkaan että jos suoraan sanomiseen lopulta päädytään, ei sekään ole hyvä. Roistoksi päätyy, niin tai näin.

Mutta ihan totta, että viime aikoina mies on alkanut ottaa etäisyyttä aiempaan nähden. Eli juurikin siten, että näemme kyllä edelleen, mutta usein minun ehdotuksesta, jos minä en laita viestiä niin mies voi olla useamman päivän laittamatta mitään ja ei aktiivisesti enää ehdottele esim. viikonlopputekemisiä. Ja tulevaisuuden suunnitelmista puhutaan nykyään lähinnä mun aloitteesta myös. Nämä on selkeitä muutoksia ja oikeassa olet siinä, että nyt on keskustelun paikka, että onko mies edelleen samoilla linjoilla kuin aiemmin ja haluaako noita asioita konkreettisesti minun kanssani.

Ota vaan rohkeasti ja rauhallisesti asiat esille miehen kanssa.  Sulla on siihen täysi oikeus. Mutta ole myös samalla valmis kuuntelemaan avoimesti mitä miehellä on sydämellään, äläkä yritä tulkita niitä heti omien toiveidesi mukaisesti.

 

Sun pitää ehkä myös viestittää omalla käytökselläsi, että kestät myös sen ikävämmän vaihtoehdon, eli sen, että mies ei halua suhteenne syvenevän tai kokee, että nykyinen suhteenne sopii hänelle tai jopa sen, että hän haluaa lopettaa koko suhteen. 

Ihmiset pelkäävät suoraan puhumista kun pettymyksen tuottaminen on aina toiselle ihmiselle vaikeaa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olette todella noin konkreettisella tasolla puhuneet tulevaisuudesta ja lapsista kuin ap nyt kerrot, niin onhan nuo nyt todella selkeitä merkkejä sitoutumissuunnitelmista, eikä mitään sinun toiveajattelua.

Alkupuolen viesteistäsi sai kyllä ihan eri kuvan teidän suhteesta, että se olisi ollut enemmänkin satunnaista tapailua ja seksiä. Ja lähinnä sinun aloitteesta.

Tätä suuremmalla syyllä sun on nyt käytävä miehen kanssa selkiyttävä keskustelu, että onko molempien toiveet yhä samat. Tätä nyt viimeksi kertomaasi taustaa vasten miehen ghostailu ja etäisyyden otto on entistä vakavampaa.

Mutta täytyy muistaa, että tuollaiset periaatekeskustelut ovat vielä aika teoreettisia jos ennen kuin jollain tasolla realisoituvat.

On ihan täysin mahdollista, että mies ei enää ole täysin näiden entisten suunnitelmien takana tai ainakin haluaa jarrutella.

 

Joo, alussa kirjoitin, että uskon kyllä että mies haluaa suhdetta ja on tässä ihan tosissaan ollut mukana, minua ei taidettu vaan uskoa kun en kirjoittanut auki noita konkreettisia asioita.. :) Seksistä en ole puhunut mitään, täällä alettiin tehdä oletuksia, että menen miehen luo harrastamaan seksiä parina iltana viikossa ja that's it, kun kerroin että näemme arki-iltaisin.

Mutta ihan totta, että viime aikoina mies on alkanut ottaa etäisyyttä aiempaan nähden. Eli juurikin siten, että näemme kyllä edelleen, mutta usein minun ehdotuksesta, jos minä en laita viestiä niin mies voi olla useamman päivän laittamatta mitään ja ei aktiivisesti enää ehdottele esim. viikonlopputekemisiä. Ja tulevaisuuden suunnitelmista puhutaan nykyään lähinnä mun aloitteesta myös. Nämä on selkeitä muutoksia ja oikeassa olet siinä, että nyt on keskustelun paikka, että onko mies edelleen samoilla linjoilla kuin aiemmin ja haluaako noita asioita konkreettisesti minun kanssani.

AP

Jos nyt oletetaan, että olet oikeassa ja mies edelleen haluaa jatkaa suhdetta, niin 99%:n varmasti mies on nyt se mies, joka hän on normaalisti. Se mies, jonka kanssa menisit parisuhteeseen, hankkisit yhteisen asunnon ja lapsia. Miehen puolelta alkuhuuma on jo ohi (kuten sulle on useamman kerran ketjussa jo sanottu)  eikä hänellä toistaiseksi ole mitään tarvetta kiirehtiä yhteisen asunnon, avioliiton tai lasten hankinnan kanssa. Nyt on nyt ja nuo asiat hän haluaa elämäänsä joskus myöhemmin. Sinä - ihan ymmärrettävää ja normaalia - elät vielä alkuhuumassa ja kaipaat samanlaista "symbioosia" kuin mitä silloin oli. Mies vaan on jo palannut vaaleanpunaisen hattarapilven päältä takaisin maanpinnalle. On saattanut alkaa hieman epäröimäänkin. Ei välttämättä omien tunteidensa suhteen vaan sen suhteen, oletko sinä sittenkään nainen, jonka kanssa hänen olisi mahdollista saada toivomansa kaltainen parisuhde. Varsinkin, kun olet useita kertoja kertonut hänelle haluavasi enemmän.  Ja siksi on alkanut jarruttelemaan. Haluaa katsoa, tuleeko teidän suhteestanne sellainen, että parisuhdetta, yhteistä asuntoa ja lapsia kannattaisi alkaa hankkimaan. Nämä asiat eivät tule toteutumaan vaaleanpunaisen hattarapilven päälle vaan maanpinnalle. Kysymys onkin lähinnä vain siitä, riittääkö sulle tuo vai haluatko miehen, jonka kanssa elämä olisi jotain muuta. Sulle ei tarvitse riittää, jos koet, että et olisi tyytyväinen sellaisessa suhteessa, jonka tuo mies olisi sulle valmis tarjoamaan.