Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää miehen välttelevää kiintymystyyliä ja vetäytymistä!
30.08.2021 |
Olemme kolmekymppinen pariskunta ja suhdetta on takana vuoden päivät. Pääasiassa meillä menee hyvin, on puhuttu yhteisestä tulevaisuudesta ym., mutta kiintymystyylit ovat törmäyskurssilla. Luulen, että miehellä on välttelevä kiintymystyyli ja mulla puolestaan ristiriitainen. Ristiriitatilanteissa tämä näkyy selkeimmin, mies on pari kertaa ottanut isosti oma tilaa jättäen mut ahdistumaan ja miettimään suhteen tulevaisuutta. Ollaan jälkeenpäin jonkin verran juteltu tästä ja olen kertonut, miksi tuollainen ghostaaminen tuntuu musta hylkäämiseltä ja pahalta, vaikka mies itse kokisi sen olevan vain tervettä hapen ottoa.
Noh, nyt olemme oppineet toisistamme lisää, mutta edelleen mua vaivaa tietynlainen välinpitämättömän oloinen käytös miehen puolelta. Ja en ole varma, onko syynä se, että mies ei vaan tajua että kaipaisin enemmän huomiota ja yhteistä tekemistä, vai että tajuaa, muttei jostain syystä sitä kykene antamaan, vai eikö vaan ole kiinnostunut noita mulle antamaan. Alkuaikoina mies järjesti treffejä, osti lahjoja ja halusi nähdä usein viikon aikana. Tietysti on luonnollista, että alkuhuuman deittailuvaihe loppuu jossain vaiheessa ja en kaipaa unelmatreffejä saati lahjoja, mutta sitä kaipaan, että mies haluaisi oma-aloitteisesti viettää aikaa kanssani!
Nykyään minä olen se, joka kyselee viikon suunnitelmia, milloin ehdittäisiin nähdä, mitä meinaat tehdä viikonloppuna, mentäisiinkö paikkaan x tai y. Mies voi olla myös monta päivää laittamatta mitään viestiä jos hänellä on omia menoja. Ollaan puhuttu, että omaa aikaa pitää olla ja saa sanoa, jos kaipaa sitä, ja emme keskimäärin näekään kuin muutaman kerran viikossa, lähinnä iltaisin töiden jälkeen jos menen miehen luo.
Mies on joskus sanonut, että hänestä tuntuu riittämättömältä ja se ilmeisesti voi aiheuttaa tuota käytöstä. Mutta en tiedä mitä niin mahdotonta olen häneltä vaatinut, paitsi sen että haluaisi olla kanssani, viettää aikaa ja jutella, mitä normaaliin parisuhteeseen kuuluu...?
Onko kellään kokemuksia tällaisista miehistä tai tilanteista? Pitäisikö olla itse ehdottamatta mitään ja katsoa kauanko menee, vai ottaa lempeämpi ja ymmärtäväisempi kanta?
Kommentit (640)
Luin noita läheisriippuvuusjuttuja ja ilmeisesti tämä läheisriippuvaisuus tarkoittaa näennäisen vahvaa ja pärjäävää valepersoonaa, joka peittää haavoittuvaisuutensa ja todelliset tunteensa täysin. Mainittiin, että tällaiset ihmiset ovat usein hoitoalalla, missä myös pystyy olemaan toisiin nähden näennäisesti "niskan päällä". Samaan asemaan hän pyrkii suhteissaan, mihin toinen tietysti reagoi pakenemalla, panemalla vastaan tai lopettamalla suhteen (terve osapuoli).
Psykologisoinnilla läheisriippuvainen pyrkii hallitsemaan ja kontrollimaan muita ja hillitsemään näin pelkojaan hylkäämisestä ja riittämättömyydestä, kun käsitellään sen suhteen toisen osapuolen oletettuja tai todellisia ongelmia. Hän siis pyrkii hallitsemaan pelkojaan kontrolloimalla ja manipuloimalla muita, jolloin itse selviää kuivin jaloin koko jutusta käsittelemättä omaa osuuttaan.
Näin lukemani ymmärsin parisuhteen kontekstissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olette todella noin konkreettisella tasolla puhuneet tulevaisuudesta ja lapsista kuin ap nyt kerrot, niin onhan nuo nyt todella selkeitä merkkejä sitoutumissuunnitelmista, eikä mitään sinun toiveajattelua.
Alkupuolen viesteistäsi sai kyllä ihan eri kuvan teidän suhteesta, että se olisi ollut enemmänkin satunnaista tapailua ja seksiä. Ja lähinnä sinun aloitteesta.
Tätä suuremmalla syyllä sun on nyt käytävä miehen kanssa selkiyttävä keskustelu, että onko molempien toiveet yhä samat. Tätä nyt viimeksi kertomaasi taustaa vasten miehen ghostailu ja etäisyyden otto on entistä vakavampaa.
Mutta täytyy muistaa, että tuollaiset periaatekeskustelut ovat vielä aika teoreettisia jos ennen kuin jollain tasolla realisoituvat.
On ihan täysin mahdollista, että mies ei enää ole täysin näiden entisten suunnitelmien takana tai ainakin haluaa jarrutella.
Trolleille on tyypillistä että tarina muuttaa suuntaansa täysin jossain vaiheessa.
Tämä on kuule ihan tavallinen tarina monessa parisuhteessa. Itsekin useamman vastaavan kokeneena. Toisesta paljastuu aivan erilainen puoli ja ei osata puhua onko kyse nyt toisen kyllästymisestä vai siitä oikeasta minuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Luin noita läheisriippuvuusjuttuja ja ilmeisesti tämä läheisriippuvaisuus tarkoittaa näennäisen vahvaa ja pärjäävää valepersoonaa, joka peittää haavoittuvaisuutensa ja todelliset tunteensa täysin. Mainittiin, että tällaiset ihmiset ovat usein hoitoalalla, missä myös pystyy olemaan toisiin nähden näennäisesti "niskan päällä". Samaan asemaan hän pyrkii suhteissaan, mihin toinen tietysti reagoi pakenemalla, panemalla vastaan tai lopettamalla suhteen (terve osapuoli).
Psykologisoinnilla läheisriippuvainen pyrkii hallitsemaan ja kontrollimaan muita ja hillitsemään näin pelkojaan hylkäämisestä ja riittämättömyydestä, kun käsitellään sen suhteen toisen osapuolen oletettuja tai todellisia ongelmia. Hän siis pyrkii hallitsemaan pelkojaan kontrolloimalla ja manipuloimalla muita, jolloin itse selviää kuivin jaloin koko jutusta käsittelemättä omaa osuuttaan.
Näin lukemani ymmärsin parisuhteen kontekstissa.
Läheisriippuvuus syntyy toisen riippuvuuksien/ongelmien vuoksi. Ei ole mitään pakenevaa tervettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta silloin jos on selkeästi sovittu seurustelusta niin pitää kyllä pystyä kommunikoimaan että ei olekaan enää sitoutunut yhteiseen päämäärään. Tämä kuvio voi tulla eteen piemmässäkin suhteessa, itselleni kolmen vuoden kohdalla. Hyvää alkua kesti yli kaksi vuotta. Suhteissa on kuitenkin erilaisia vaiheita, ei aina ole niin kiihkeää ja läheistä. Miten siis erottaa normaali vaihtelua tästä ilmiöstä?
Itse kokisin että erottava tekijä on se että hyvässä suhteessa ongelmakohtien ottaminen esille johtaa oikeisiin muutoksiin teoissa, toinen on valmis tekemään asioita. Jos tarve tälle keskustelulle tulisi jo ekan vuoden aikana, itse varmaan vetäisin jo tästä johtopäätökset. Hankalampi on kun tilanne tulee monen hyvän vuoden jälkeen, silloin toivoo että vaihe menee ohi kun ulkoiset stressitekijät väistyvät.
Nyt 60-vuotiaana olen ihmetellyt, että nykyisin seurustelustakin pitää erikseen sopia. Olen katsellut reality-sarjoja ja varsinkin ulkomaalaisissa mies jopa järjestää romanttisen hetken, jolloin pyytää naista tyttöystäväkseen. Omassa nuoruudessani mies järjesti tuollaisen hetken kosiakseen eli pyytääkseen vaimokseen ja jos nainen suostui kosintaan, mentiin kihloihin. Mistä sitten silloin tiesi seurustelevansa miehen kanssa? Siitä, että sinä - ja vain sinä - olit se nainen, jonka mies pyysi mukaansa kaveriporukkansa mökkiviikonlopulle, otti mukaansa vanhempiensa luokse kahville, otti mukaansa veljenpoikansa ristiäisiin ja isoäitinsä 80-vuotissynttäreille jne. Oli silloinkin miehillä "hoitoja", mutta ei "hoitoja" viety tapaamaan vanhempia ja muita sukulaisia eikä otettu mukaan edes kaveriporukoihin.
Kuten huomaat, niin tässäkin ketjussa osa ja ehkä ap:n mies ei pidä tällaisia asioita merkkinä seurustelusta, vaan kyse voi hyvin olla ystävyyssuhteesta, jossa on seksiä. Näiden ghostaajien ja huijareiden vuoksi on nykyään sovittava asioista kunnolla, muuten sitä toista osapuolta aletaan kutsumaan läheisriippuvaiseksi toiveajattelijaksi.
Ehkä sitten on kehitettävä erillinen sopimusmalli tätä tarkoitusta varten ja onhan kai sellainen olemassakin. Luin jostain jutun määräaikaisesta avioliitosta. Jos ei koe ilman sopimuksia pärjäävänsä, niin mikäpä estää sellaista sopimusta laatimasta, sanktioita unohtamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin noita läheisriippuvuusjuttuja ja ilmeisesti tämä läheisriippuvaisuus tarkoittaa näennäisen vahvaa ja pärjäävää valepersoonaa, joka peittää haavoittuvaisuutensa ja todelliset tunteensa täysin. Mainittiin, että tällaiset ihmiset ovat usein hoitoalalla, missä myös pystyy olemaan toisiin nähden näennäisesti "niskan päällä". Samaan asemaan hän pyrkii suhteissaan, mihin toinen tietysti reagoi pakenemalla, panemalla vastaan tai lopettamalla suhteen (terve osapuoli).
Psykologisoinnilla läheisriippuvainen pyrkii hallitsemaan ja kontrollimaan muita ja hillitsemään näin pelkojaan hylkäämisestä ja riittämättömyydestä, kun käsitellään sen suhteen toisen osapuolen oletettuja tai todellisia ongelmia. Hän siis pyrkii hallitsemaan pelkojaan kontrolloimalla ja manipuloimalla muita, jolloin itse selviää kuivin jaloin koko jutusta käsittelemättä omaa osuuttaan.
Näin lukemani ymmärsin parisuhteen kontekstissa.
Läheisriippuvuus syntyy toisen riippuvuuksien/ongelmien vuoksi. Ei ole mitään pakenevaa tervettä.
Ei ainakaan noiden tekstien mukaan, joita luin. Ongelma toistuu kaikissa suhteissa eli ollaan aina siinä näennäisen pärjäävän roolissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos nyt oletetaan, että olet oikeassa ja mies edelleen haluaa jatkaa suhdetta, niin 99%:n varmasti mies on nyt se mies, joka hän on normaalisti. Se mies, jonka kanssa menisit parisuhteeseen, hankkisit yhteisen asunnon ja lapsia. Miehen puolelta alkuhuuma on jo ohi (kuten sulle on useamman kerran ketjussa jo sanottu) eikä hänellä toistaiseksi ole mitään tarvetta kiirehtiä yhteisen asunnon, avioliiton tai lasten hankinnan kanssa. Nyt on nyt ja nuo asiat hän haluaa elämäänsä joskus myöhemmin.
Vaaranmerkkeinä mä näkisin myös sen, että mies ei selvästi ole mikään erityisen halukas tai taitava puhumaan tunteistaan tai selvittelemään riitoja. Jos jo yhdestä siivousriidasta teillä lähti aika iso huono kierre, se ei lupaa hyvää jatkossa.
Ensimmäiset riidat parisuhteessa ovat nimittäin tosi paljastavia jatkon kannalta, koska niissä paljastuu hyvin se mitä tulevaisuudessa on luvassa ja miten kumpikin osapuoli riitoihin reagoi. Toinen pakenee ja toinen jää hätääntyneenä miettimään mitäs tämä tarkoittaa.
Ap on selvästi kykenevä ja halukas sekä verbalisoimaan että analysoimaan suhdetta, mies ei niinkään. Hän on ehkä tottunut enemmän pakenemaan paikalta jäähdyttelemään kun tulee tiukka paikka. Sinänsä ihan ymmärrettävä reaktio, eikä mikään väärä sekään. Kaikki me toimitaan oman temperamentimme, traumojemme ja oppimiemme selviytymismekanismien mukaan.
Tässä just astuu kuvaan se miten tästä päästään eteenpäin rakentavasti molempia kuunnellen vai päästäänkö tai onko ylipäänsä edes halua päästä.
Itsensä kannattaa myös tuntea tosi hyvin ennen parisuhteeseen ryhtymistä.
Mä esim. tiesin itsestäni sen, että voisin tulla toimeen vain miehen kanssa, jolla on tosi hyvä intuitiivinen ihmistuntemus ja joka pystyy myös puhumaan tunteistaan. Onneksi löysin sellaisen ja jos en olisi löytänyt, olisin ollut mieluummin ilman parisuhdetta. Koska mä olisin uupunut ihan totaalisesti jonkun muunlaisen miehen kanssa.
AP:nkin kannattaa miettiä tarkasti jaksaako jatkaa juuri tämän miehen kanssa. Mitkä on omat rahkeet jatkossa jos jo nyt tämä suhde aiheuttaa orastavaa läheisriippuvuutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta silloin jos on selkeästi sovittu seurustelusta niin pitää kyllä pystyä kommunikoimaan että ei olekaan enää sitoutunut yhteiseen päämäärään. Tämä kuvio voi tulla eteen piemmässäkin suhteessa, itselleni kolmen vuoden kohdalla. Hyvää alkua kesti yli kaksi vuotta. Suhteissa on kuitenkin erilaisia vaiheita, ei aina ole niin kiihkeää ja läheistä. Miten siis erottaa normaali vaihtelua tästä ilmiöstä?
Itse kokisin että erottava tekijä on se että hyvässä suhteessa ongelmakohtien ottaminen esille johtaa oikeisiin muutoksiin teoissa, toinen on valmis tekemään asioita. Jos tarve tälle keskustelulle tulisi jo ekan vuoden aikana, itse varmaan vetäisin jo tästä johtopäätökset. Hankalampi on kun tilanne tulee monen hyvän vuoden jälkeen, silloin toivoo että vaihe menee ohi kun ulkoiset stressitekijät väistyvät.
Nyt 60-vuotiaana olen ihmetellyt, että nykyisin seurustelustakin pitää erikseen sopia. Olen katsellut reality-sarjoja ja varsinkin ulkomaalaisissa mies jopa järjestää romanttisen hetken, jolloin pyytää naista tyttöystäväkseen. Omassa nuoruudessani mies järjesti tuollaisen hetken kosiakseen eli pyytääkseen vaimokseen ja jos nainen suostui kosintaan, mentiin kihloihin. Mistä sitten silloin tiesi seurustelevansa miehen kanssa? Siitä, että sinä - ja vain sinä - olit se nainen, jonka mies pyysi mukaansa kaveriporukkansa mökkiviikonlopulle, otti mukaansa vanhempiensa luokse kahville, otti mukaansa veljenpoikansa ristiäisiin ja isoäitinsä 80-vuotissynttäreille jne. Oli silloinkin miehillä "hoitoja", mutta ei "hoitoja" viety tapaamaan vanhempia ja muita sukulaisia eikä otettu mukaan edes kaveriporukoihin.
Kuten huomaat, niin tässäkin ketjussa osa ja ehkä ap:n mies ei pidä tällaisia asioita merkkinä seurustelusta, vaan kyse voi hyvin olla ystävyyssuhteesta, jossa on seksiä. Näiden ghostaajien ja huijareiden vuoksi on nykyään sovittava asioista kunnolla, muuten sitä toista osapuolta aletaan kutsumaan läheisriippuvaiseksi toiveajattelijaksi.
On niin hyvä, että ihmisillä on erilaisia vaihtoehtoja elää, enemmän kuin ennen. Ei nykyään enää jossain mökillä kavereiden kanssa oleminen tai vanhemmilla kahvilla käynti merkitse mitään.
Toisaalta, eipä olla enää siinäkään onneksi, että miehillä on hoitoja ja naiset toivovat olevansa - ja tietysti kaikin mahdollisin konstein pyrkivät olemaan - niitä vanhempien luona kahviteltavia vaimomatskulaisia.
Ja kun näin on, en ymmärrä, mitä vikaakaan siinä on, että selkeästi sovitaan ihan sanallisesti se, mikä tämä meidän juttu on ja miltä siltä voi odottaa. Sillä muutoin juuri noin kuten edellinen sanoo: se reppana, joka menee rakastumaan, saa harhaisen hörhön leiman ja hänen pitää ottaa opikseen.
Mutta toisaalta odotetaan, sama entisaikojen tukkilaisromantiikka olisi naisten puolelta, toimissa, olemassa.
Taas näitä kaksoisstandardeja, joita naisten suhde-elämä on pullollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä kuitenkin tunnen suurta myötätuntoa ap:tä kohtaan. Joillekin rakkaudenkaipuisille on nähtävästi todella vaikea hellittää siitä rakkauden unelmasta, vaikka tosiasiat puhuisivat sitä vastaan.
Kyllä mä vaan näen suuren sydänsurun häämöttävän tulevaisuudessa ja se aina herättää mun myötätunnon ja ehkä halun auttaakin.
On niin traagista, että liian rakkaudennälkäiset ihmiset usein muuttuvat sellaisiksi, että karkottavat sen todellisen rakkauden mahdollisuuden kauemmaksi.
Ihmisellä pitää olla selkeästi oma perusturva itsessään, ei liikaa toiseen kiinnittyneenä. Läheisriippuvaisilla näin ei usein ole.
Alku oli hyvä, mutta en nyt sanoisi, että ap tässä mitään todellista rakkautta on karkottamassa. Rakastuminen ei myöskään ole liiallista toiseen kiinnittymistä tai läheisriippuvuutta. Emme tiedä syytä ap:n miehen muuttuneeseen käytökseen, mutta olen 100 % varma, että se ei johdu ap:n takertumisesta tai yrityksistä puhua suhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta silloin jos on selkeästi sovittu seurustelusta niin pitää kyllä pystyä kommunikoimaan että ei olekaan enää sitoutunut yhteiseen päämäärään. Tämä kuvio voi tulla eteen piemmässäkin suhteessa, itselleni kolmen vuoden kohdalla. Hyvää alkua kesti yli kaksi vuotta. Suhteissa on kuitenkin erilaisia vaiheita, ei aina ole niin kiihkeää ja läheistä. Miten siis erottaa normaali vaihtelua tästä ilmiöstä?
Itse kokisin että erottava tekijä on se että hyvässä suhteessa ongelmakohtien ottaminen esille johtaa oikeisiin muutoksiin teoissa, toinen on valmis tekemään asioita. Jos tarve tälle keskustelulle tulisi jo ekan vuoden aikana, itse varmaan vetäisin jo tästä johtopäätökset. Hankalampi on kun tilanne tulee monen hyvän vuoden jälkeen, silloin toivoo että vaihe menee ohi kun ulkoiset stressitekijät väistyvät.
Nyt 60-vuotiaana olen ihmetellyt, että nykyisin seurustelustakin pitää erikseen sopia. Olen katsellut reality-sarjoja ja varsinkin ulkomaalaisissa mies jopa järjestää romanttisen hetken, jolloin pyytää naista tyttöystäväkseen. Omassa nuoruudessani mies järjesti tuollaisen hetken kosiakseen eli pyytääkseen vaimokseen ja jos nainen suostui kosintaan, mentiin kihloihin. Mistä sitten silloin tiesi seurustelevansa miehen kanssa? Siitä, että sinä - ja vain sinä - olit se nainen, jonka mies pyysi mukaansa kaveriporukkansa mökkiviikonlopulle, otti mukaansa vanhempiensa luokse kahville, otti mukaansa veljenpoikansa ristiäisiin ja isoäitinsä 80-vuotissynttäreille jne. Oli silloinkin miehillä "hoitoja", mutta ei "hoitoja" viety tapaamaan vanhempia ja muita sukulaisia eikä otettu mukaan edes kaveriporukoihin.
Kuten huomaat, niin tässäkin ketjussa osa ja ehkä ap:n mies ei pidä tällaisia asioita merkkinä seurustelusta, vaan kyse voi hyvin olla ystävyyssuhteesta, jossa on seksiä. Näiden ghostaajien ja huijareiden vuoksi on nykyään sovittava asioista kunnolla, muuten sitä toista osapuolta aletaan kutsumaan läheisriippuvaiseksi toiveajattelijaksi.
Tiedän olevani tässä asiassa vanhanaikainen. Siis että vanhemmille ja kenties muillekin sukulaisille esitellään fwb-ihmisiä, joista ei ole koskaan tarkoituskaan tulla ihmisiä, jotka millään tavalla kuuluisivat vanhempien elämään. Mua olisi aikoinaan hävettänyt, jos olisin jokaisen jäpikän raahannut vanhempieni luokse. Onneksi omatkaan lapseni eivät ole tuoneet lapsuudenkotiinsa naisia eikä miehiä, joiden kanssa heillä ei ole ollut muuta kuin hauskanpito ja petipuuhat. Täytyy sanoa, että en tiedä, miten olisin reagoinut, jos poikani tai tyttäreni olisi tullut kotona käymään tyyliin "Moi äiti, tässä on Jonna/Jesse, jonka kanssa paneskelen tällä hetkellä. Tuon sulle sitten näytille taas seuraavan, kun vaihdan Jonnan/Jessen johonkin toiseen". Miksi ihmeessä edes haluaisin tutustua ihmisiin, jotka olisivat lapsilleni vain tilapäistä seuraa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä jos ihmisen persoona ja käytös muuttuu tosi paljon alun rakastumisvaiheen jälkeen se on osoitus, siitä, että ainakin osa siitä alun ihanuudesta on ollut feikkiä.
Aika monet ihmiset osaavat osittain alitajuisestikin laittaa sen hurmausvaihteen päälle niin kauan kun suhteen syntyminen on vielä epävarmaa. Toinen ihminen on haaste, joka täytyy voittaa.
Sitten kun suhde on vakiintunut, ei tarvitse enää yrittää mitään ja alkaa paljastua se todellinen persoona ongelmineen.
Ja tähän vaiheeseen aika monet naiset jäävät koukkuun. He alkavat tehdä jos mitä sirkustemppuja ja omaehtoista terapointia, että se alun ihana mies palaisi. He hyppäävät oitis ulos itsestään miehen pään sisään järjestelemään siellä mielestään asiat parempaan järjestykseen. He unohtavat itsensä kun ottavat miehen muuttamisen urakakseen.
Mutta kun se alun ihana mies ei palaa vaikka nainen päällään seisoisi. Jos mies ei itse näe tarvetta muutokseen, hän kokee naisen vain ärsyttäväksi vaatijaksi.
Se on sitten naisen oman päätös pystyykö tai jaksaako jaksaa suhdetta sitten kun miehen todellinen, ei-niin-ihana persoonallisuus on paljastunut.
Varmaan noinkin, mutta en ymmärrä aina tuota miehenkään syyllistämistä. Jos hän haluaa seksiä ja satunnaista tapailua naisen kanssa, niin eihän se väärin ole. Jokaisella on vastuu siitä millaiseen suhteeseen suostuu.
Tässäkin tarinassa kuullaan lisäksi vain naisen näkökulma. Harvempi mies haluaa tahallisesti loukata naista, vaan hän toivoo että nainen ymmärtäisi mitä hän sanoin ja teoin viestii eli että haluaa vain kevyen, seksiin ja seksiin perustuvan tapailusuhteen. Vaikka mies olisi sanonut sen selvällä suomen kielellä, ei nainen välttämättä silti usko. Hän alkaa vääntää miestä "sitoutumiskammoiseksi" tms. ja keksii ties mitä selityksiä omasta päästään.
Ystävätkin tekevät mielestäni väärin, jos alkavat mukaan tuohon leikkiin. Olen jo oppinut suodattamaan kaikki psykologiset selitysmallit näissä tapauksissa eli kun naisella on tämä häiriö, niin kaikki miehen sanomat on silloin ajettu tietyn sabluunan läpi, joka ei vastaa tosiasioita. Vaikka mies olisi sanonut, ettei etsi mitään vakavaa ja tapaamiset koostuisivat lähinnä seksistä, on naisella mielessään suuri rakkaustarina, joka vain pitää fiksata kuntoon.
Se on uskomatonta kuunneltavaa, kun nainen monesti on aivan ihana ja fiksu ihminen. Hänellä on tähän liittyvä sairaus tai häiriö, joka aiheuttaa paljon kärsimystä. Hänen kaikki suhteensa menevät jo alusta asti pieleen tämän häiriön takia, koska hän ei käyttäydy normaalisti, ei vain itse huomaa sitä. Mies, vaikka olisi alussa ollutkin ihastunut, ottaa etäisyyttä tälla tavalla käyttäytyvään naiseen, koska se on outoa käytöstä.
Usein siihen vielä liittyy painostusta eri tavoin, psykologisesti, koska nainen uskoo olevansa valtavan hyvä analysoimaan miehen käytöstä ja elämää. Hän pyrkii etsimään tietoa miehen menneisyydestä ja elämästä, jotta voisi käyttää näitä omassa painostuksessaan. Hän on niin syvällä tässä mallissa, että pitää omaa käytöstään aivan normaalina ja jopa auttavaisena ja empaattisena. Hän ei edes ymmärrä mikä tuossa voisi olla vikana eli ei ole käsitystä normaalista käyttäytymisestä parisuhteessa.
Se on pershäiriöistä huijata ja koukuttaa toinen ihmissuhteeseen, vaikka oikeasti hakee pelkkää seksiä. Etkö ymmärrä, että alkuhuuma sitoo paria yhteen ja jos tämä huuma on toisen puolelta enemmän tai vähemmän teeskenneltyä, niin se on väärin?
Millä tavalla mies huijaa suhteeseen ja koukuttaa, jos hän ei ole antanut mitään lupauksia eikä puhunut rakkaudesta kuin ehkä alkuun, jos silloinkaan. Se on pelkkää naisen toiveajattelua ja tulkintaa.
Normaalisti nainen ymmärtää, että on olemassa seksiin perustuvia suhteita eikä ala vääntää sitä toiseksi mitä se on. Seksin ja seuran haluaminen ei tarkoita rakkautta eikä ole huijaamista. Jos tietoisesti ja jatkuvasti luritellaan rakkaudesta ja lupaillaan ihan kohta muuttaa yhteen, on vasta huijaamista.
Mutta kun suurin osa miehistä itse alkuhuumassa uskovat ne supattelut, miten koskaan ei ole kohdannut tälläistä naista, miten ensi kesänä meillä on varmaan jo yhteinen koti, miten sitten kun-jotakin-niin-tehdään-sitä-ja-tätä.
Luonnonlaki tuntuu olevan, että miehet siitä alkuhuumasta enemmän sekaisin menevät, naiset yleensä jopa stoppauttelevat, mutta kun mies innokkaasti jatkaa ja huumailee, pikku hiljaa vetäytyvät mukaan. Tosiasia on myös, että mitä enemmän seksiä (useammin ja pidempään, siis), sitä enemmän nainen kiintyy ja mies alkaa menettää kiinnostustaan.
Eli toki, naisten pitäisi vaan jaksaa pitää pää kylmänä, tulipa sieltä alkuvaiheessa miten ihanaa luritusta tahansa miten huomaavaiselta, juuri oikealta tai rakastuneelta hyvänsä. Mutta reilua olisi myös samaan syssyyn vaatia miehiltä, että tunnistaisivat tämän dynamiikan ja laittaisivat vähän sordiinoa siihen alkuajan ihanuuteen, joka vaan ei kestä.
Eihän sitä alussa voi tietää jos vaikka kestääkin.
Ja itselleni on itsestäänselvyys, että suhde ja tunteet voivat muuttua ja useimmiten muuttuvatkin kun tutustutaan paremmin. Siihen ei voi mitenkään vedota, se tuntuu trollaukselta jopa.Ap ta epäilen trolliksi ja ehkä hän kirjoittaa myös ison osan näistä muista viesteistä. Kiinnostava aihe silti, koska olen miettinyt kovasti tätä aihetta irl, miten voisin tukea ja auttaa ko häiriöstä kärsivää naista. Logiikka onnsen verran erikoinen että joka kerta se yllättää.
Mikä sua vaivaa? Kyse ei ole häiriöstä. Jos tähän koko ajan törmäät, niin sun on syytä tarkastella omaa käytöstä, koska siellä se syy piilee.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa jättää se mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
Jokainen seksikerta väärän miehen kanssa on riski, sillä vahinko voi käydä ehkäisystä huolimatta milloin tahansa, ja sitten olet hermoraunioina jumissa väärän miehen kanssa kun et kehtaa ainakaan heti erota koska yhteinen lapsi jne.
Mitä ihmeen sontaa tuo nyt on? Jos ehkäisystä huolimatta tulee raskaaksi, voi hankkia abortin. Jos haluaa pitää lapsen mutta ei halua miestä, voi saada lapsen yksinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta silloin jos on selkeästi sovittu seurustelusta niin pitää kyllä pystyä kommunikoimaan että ei olekaan enää sitoutunut yhteiseen päämäärään. Tämä kuvio voi tulla eteen piemmässäkin suhteessa, itselleni kolmen vuoden kohdalla. Hyvää alkua kesti yli kaksi vuotta. Suhteissa on kuitenkin erilaisia vaiheita, ei aina ole niin kiihkeää ja läheistä. Miten siis erottaa normaali vaihtelua tästä ilmiöstä?
Itse kokisin että erottava tekijä on se että hyvässä suhteessa ongelmakohtien ottaminen esille johtaa oikeisiin muutoksiin teoissa, toinen on valmis tekemään asioita. Jos tarve tälle keskustelulle tulisi jo ekan vuoden aikana, itse varmaan vetäisin jo tästä johtopäätökset. Hankalampi on kun tilanne tulee monen hyvän vuoden jälkeen, silloin toivoo että vaihe menee ohi kun ulkoiset stressitekijät väistyvät.
Nyt 60-vuotiaana olen ihmetellyt, että nykyisin seurustelustakin pitää erikseen sopia. Olen katsellut reality-sarjoja ja varsinkin ulkomaalaisissa mies jopa järjestää romanttisen hetken, jolloin pyytää naista tyttöystäväkseen. Omassa nuoruudessani mies järjesti tuollaisen hetken kosiakseen eli pyytääkseen vaimokseen ja jos nainen suostui kosintaan, mentiin kihloihin. Mistä sitten silloin tiesi seurustelevansa miehen kanssa? Siitä, että sinä - ja vain sinä - olit se nainen, jonka mies pyysi mukaansa kaveriporukkansa mökkiviikonlopulle, otti mukaansa vanhempiensa luokse kahville, otti mukaansa veljenpoikansa ristiäisiin ja isoäitinsä 80-vuotissynttäreille jne. Oli silloinkin miehillä "hoitoja", mutta ei "hoitoja" viety tapaamaan vanhempia ja muita sukulaisia eikä otettu mukaan edes kaveriporukoihin.
Kuten huomaat, niin tässäkin ketjussa osa ja ehkä ap:n mies ei pidä tällaisia asioita merkkinä seurustelusta, vaan kyse voi hyvin olla ystävyyssuhteesta, jossa on seksiä. Näiden ghostaajien ja huijareiden vuoksi on nykyään sovittava asioista kunnolla, muuten sitä toista osapuolta aletaan kutsumaan läheisriippuvaiseksi toiveajattelijaksi.
Ehkä sitten on kehitettävä erillinen sopimusmalli tätä tarkoitusta varten ja onhan kai sellainen olemassakin. Luin jostain jutun määräaikaisesta avioliitosta. Jos ei koe ilman sopimuksia pärjäävänsä, niin mikäpä estää sellaista sopimusta laatimasta, sanktioita unohtamatta.
Niin koskaan ennenhän ei sitä sattunut, että nainen kuvitteli olevansa ainut kaveripiirissä kulkeva, eikä sattunut sitäkään, että miehellä oli "hoitoja" vielä senkin jälkeen, kun nainen vaimon statuksen sai.
Ihan selkeää oli kaikilla kaikki sen jälkeen, kun ensin oltiin käyty miehen kavereiden (naisen kaverithan sai jäädä jo tässä vaiheessa viimeistään) mökillä ja sinetti päälle, kun pääsi miehen vanhempien kahvipöytään.
No mullakin on välillä "hapenottoa" ja pyrin sillä vain siihen että en möläytä mitään ajattelematonta ja samalla saan mietittyä keskustelun aihetta ennen kuin palataan aiheeseen jollain hyvin mietityllä vastauksella. Silloin pyrin elämään normaalia arkea mutta puolisolle se on loukkaavaa.
Kuulostat ap siltä että olet suhteessa vain sen takia ettet halua olla yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei suhteen kuulu edellyttää jatkuvaa työstöä ja loputtomia kompromisseja. Tietenkin toinen pitää huomioida eikä voi tehdä kaikkea oman pään mukaan, jos haluaa olla parisuhteessa, mutta oikean ihmisen kanssa tämä sujuu ilman loputonta analysointia. Oikean ihmisen kanssa on pääosin todella hyvä olla, kokee tulevansa kuulluksi, olevansa arvostettu, hyväksytty ja rakastettu.
Jos jo vuoden jälkeen suhde on kuin kivirekeä perässään vetäisi, kannattaa lähteä. Tuonhan pitäisi olla vielä ihan alkuhuumaa! Minä olen ollut mieheni kanssa kohta 10 vuotta ja en voisi kuvitellakaan, ettei hän laittaisi joka päivä viestiä, jos olemme erillänsä - ja kertoisi rakastavansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta silloin jos on selkeästi sovittu seurustelusta niin pitää kyllä pystyä kommunikoimaan että ei olekaan enää sitoutunut yhteiseen päämäärään. Tämä kuvio voi tulla eteen piemmässäkin suhteessa, itselleni kolmen vuoden kohdalla. Hyvää alkua kesti yli kaksi vuotta. Suhteissa on kuitenkin erilaisia vaiheita, ei aina ole niin kiihkeää ja läheistä. Miten siis erottaa normaali vaihtelua tästä ilmiöstä?
Itse kokisin että erottava tekijä on se että hyvässä suhteessa ongelmakohtien ottaminen esille johtaa oikeisiin muutoksiin teoissa, toinen on valmis tekemään asioita. Jos tarve tälle keskustelulle tulisi jo ekan vuoden aikana, itse varmaan vetäisin jo tästä johtopäätökset. Hankalampi on kun tilanne tulee monen hyvän vuoden jälkeen, silloin toivoo että vaihe menee ohi kun ulkoiset stressitekijät väistyvät.
Nyt 60-vuotiaana olen ihmetellyt, että nykyisin seurustelustakin pitää erikseen sopia. Olen katsellut reality-sarjoja ja varsinkin ulkomaalaisissa mies jopa järjestää romanttisen hetken, jolloin pyytää naista tyttöystäväkseen. Omassa nuoruudessani mies järjesti tuollaisen hetken kosiakseen eli pyytääkseen vaimokseen ja jos nainen suostui kosintaan, mentiin kihloihin. Mistä sitten silloin tiesi seurustelevansa miehen kanssa? Siitä, että sinä - ja vain sinä - olit se nainen, jonka mies pyysi mukaansa kaveriporukkansa mökkiviikonlopulle, otti mukaansa vanhempiensa luokse kahville, otti mukaansa veljenpoikansa ristiäisiin ja isoäitinsä 80-vuotissynttäreille jne. Oli silloinkin miehillä "hoitoja", mutta ei "hoitoja" viety tapaamaan vanhempia ja muita sukulaisia eikä otettu mukaan edes kaveriporukoihin.
Kuten huomaat, niin tässäkin ketjussa osa ja ehkä ap:n mies ei pidä tällaisia asioita merkkinä seurustelusta, vaan kyse voi hyvin olla ystävyyssuhteesta, jossa on seksiä. Näiden ghostaajien ja huijareiden vuoksi on nykyään sovittava asioista kunnolla, muuten sitä toista osapuolta aletaan kutsumaan läheisriippuvaiseksi toiveajattelijaksi.
Ehkä sitten on kehitettävä erillinen sopimusmalli tätä tarkoitusta varten ja onhan kai sellainen olemassakin. Luin jostain jutun määräaikaisesta avioliitosta. Jos ei koe ilman sopimuksia pärjäävänsä, niin mikäpä estää sellaista sopimusta laatimasta, sanktioita unohtamatta.
Niin koskaan ennenhän ei sitä sattunut, että nainen kuvitteli olevansa ainut kaveripiirissä kulkeva, eikä sattunut sitäkään, että miehellä oli "hoitoja" vielä senkin jälkeen, kun nainen vaimon statuksen sai.
Ihan selkeää oli kaikilla kaikki sen jälkeen, kun ensin oltiin käyty miehen kavereiden (naisen kaverithan sai jäädä jo tässä vaiheessa viimeistään) mökillä ja sinetti päälle, kun pääsi miehen vanhempien kahvipöytään.
Niinpä. Aina on ollut turvattomia naisia, hyväksikäyttäviä miehiä ja suhdesoppaa, mutta paperille kirjoitetut sipimukset eivät estä elämää menemästä niin kuin se menee. Suhde kehittyy koko ajan tai tyssähtää lyhyeen tai
muotoutuu hyvin yksipuoliseksi toisten ehdoilla rakennetuksi ja aina löytyy pari, jos tällaista häikkää on. Ei ole sattumaa jos aina törmää miehiin joiden kanssa on samat vaikeudet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin noita läheisriippuvuusjuttuja ja ilmeisesti tämä läheisriippuvaisuus tarkoittaa näennäisen vahvaa ja pärjäävää valepersoonaa, joka peittää haavoittuvaisuutensa ja todelliset tunteensa täysin. Mainittiin, että tällaiset ihmiset ovat usein hoitoalalla, missä myös pystyy olemaan toisiin nähden näennäisesti "niskan päällä". Samaan asemaan hän pyrkii suhteissaan, mihin toinen tietysti reagoi pakenemalla, panemalla vastaan tai lopettamalla suhteen (terve osapuoli).
Psykologisoinnilla läheisriippuvainen pyrkii hallitsemaan ja kontrollimaan muita ja hillitsemään näin pelkojaan hylkäämisestä ja riittämättömyydestä, kun käsitellään sen suhteen toisen osapuolen oletettuja tai todellisia ongelmia. Hän siis pyrkii hallitsemaan pelkojaan kontrolloimalla ja manipuloimalla muita, jolloin itse selviää kuivin jaloin koko jutusta käsittelemättä omaa osuuttaan.
Näin lukemani ymmärsin parisuhteen kontekstissa.
Läheisriippuvuus syntyy toisen riippuvuuksien/ongelmien vuoksi. Ei ole mitään pakenevaa tervettä.
Ei ainakaan noiden tekstien mukaan, joita luin. Ongelma toistuu kaikissa suhteissa eli ollaan aina siinä näennäisen pärjäävän roolissa.
Olet ymmärtänyt väärin. Moni riippuvainen toki etsii itselleen mielellään pärjäävältä vaikuttavan kumppanin, kunnes se uusi kumppanikin alkaa oireilla läheisriippuvaisesti. Juoppoja ja tunnevammaisia on tämä maa täynnä, niin ymmärrät varmasti tällaisen dynamiikan olevan erittäin tavallista. Tässäkin ketjussa yksi ongelmainen jatkuvalla syötöllä yrittää leimata naisia läheisriippuvaisiksi, vaikka vika on siinä omassa peilissä.
Vierailija kirjoitti:
No mullakin on välillä "hapenottoa" ja pyrin sillä vain siihen että en möläytä mitään ajattelematonta ja samalla saan mietittyä keskustelun aihetta ennen kuin palataan aiheeseen jollain hyvin mietityllä vastauksella. Silloin pyrin elämään normaalia arkea mutta puolisolle se on loukkaavaa.
Kuulostat ap siltä että olet suhteessa vain sen takia ettet halua olla yksin.
Kävimme parisuhdeterapiassa kommunikaatio- ja vuorovaikutusongelmien takia. Mies toimi riitatilanteissa kuten sinä, kieltäytyi keskustelemasta asioita läpi ja veti passiivis-agressiivisesti arkea läpi. Perusteli sitä juuri samalla tavalla, että haluaa happea ja tilaa, ettei sano ajattelemattomasti asioita. Ainut vaan, ettei hän myöskään koskaan olisi halunnut palata riitoihin ja keskustella niitä läpi, vaan halusi jatkaa hamaan tappiin arkea välillä kilahdellen, muutoin esittäen, että kaikki ok ja kaikkia puheyrityksiä vältellen. Ei sellainen vain toimi. Terapeutin vakaa ohje oli se, että saa ottaa happea ja saa pyytää tilaa, mutta samalla pitää sopia milloin asiat käsitellään, eikä vain vältellä ja paeta puhumista loppuun saakka. Sitä loputonta pakenemista toinen pitää loukkaavana, kuten minäkin tein, sillä se loi todella ahdistavan ilmapiirin koko perheeseen.
Eli jos reagointimallina on se, että tarvitsee aikaa ajatusten ja tunteiden kasailuun, niin se on ihan ok kunhan kykenee samalla kommunikoimaan kumppanille, kuinka paljon aikaa tarvitsee ja milloin asiat puhutaan selviksi. On loukkaavaa, ahdistavaa ja mitätöivää vain paeta asioita loputtomiin ilman, että suostuu asioista keskustelemaan. Jos on parisuhteessa, niin toista ihmistä pitää arvostaa ja kunnioittaa niin paljon, että kykenee keskustelemaan rehellisesti ja suoraan toista kunnioittaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin noita läheisriippuvuusjuttuja ja ilmeisesti tämä läheisriippuvaisuus tarkoittaa näennäisen vahvaa ja pärjäävää valepersoonaa, joka peittää haavoittuvaisuutensa ja todelliset tunteensa täysin. Mainittiin, että tällaiset ihmiset ovat usein hoitoalalla, missä myös pystyy olemaan toisiin nähden näennäisesti "niskan päällä". Samaan asemaan hän pyrkii suhteissaan, mihin toinen tietysti reagoi pakenemalla, panemalla vastaan tai lopettamalla suhteen (terve osapuoli).
Psykologisoinnilla läheisriippuvainen pyrkii hallitsemaan ja kontrollimaan muita ja hillitsemään näin pelkojaan hylkäämisestä ja riittämättömyydestä, kun käsitellään sen suhteen toisen osapuolen oletettuja tai todellisia ongelmia. Hän siis pyrkii hallitsemaan pelkojaan kontrolloimalla ja manipuloimalla muita, jolloin itse selviää kuivin jaloin koko jutusta käsittelemättä omaa osuuttaan.
Näin lukemani ymmärsin parisuhteen kontekstissa.
Läheisriippuvuus syntyy toisen riippuvuuksien/ongelmien vuoksi. Ei ole mitään pakenevaa tervettä.
Ei ainakaan noiden tekstien mukaan, joita luin. Ongelma toistuu kaikissa suhteissa eli ollaan aina siinä näennäisen pärjäävän roolissa.
Olet ymmärtänyt väärin. Moni riippuvainen toki etsii itselleen mielellään pärjäävältä vaikuttavan kumppanin, kunnes se uusi kumppanikin alkaa oireilla läheisriippuvaisesti. Juoppoja ja tunnevammaisia on tämä maa täynnä, niin ymmärrät varmasti tällaisen dynamiikan olevan erittäin tavallista. Tässäkin ketjussa yksi ongelmainen jatkuvalla syötöllä yrittää leimata naisia läheisriippuvaisiksi, vaikka vika on siinä omassa peilissä.
Kyllä kai se pärjääväkin on päättänyt kenen kanssa suhteeseen alkaa. Ongelmaisia miehiä ja naisia on, mutta suurin osa ihmisistä ei ala heidän kanssaan parisuhteeseen, kun taas joidenkin kohdalla samat ongelmat toistuvat jokaisessa suhteessa yhä uudelleen. Ymmärsin, että läheisriippuvuudella tarkoitetaan nimenomaan tällaista tilannetta.
Mutta itse termi tuo mieleen käsitteen valepersoona (false self), joka juontuu hyvin kaukaa ja näkyy monessa asiassa. Persoona on rakennettu puolustusmekanismien varaan. Ja sitten toisaalta termin läheisriippuvuus tuo mieleen ns. covert narsistin, siis ohutnahkaisen narsistin, joka tapa tarkastella elämää rakentuu uhriasetelman varaan.
Se ei tietenkään ole mikään häiriö, jos kerran menee suhde pieleen, tulkitsee väärin jne. Jokaiselle tulee sydänsuruja ja muuta vastaavaa, mutta kun se toistuu suhteesta toiseen, niin silloin mielestäni on kyseessä jo häiriö, mihin kannattaisi hankkia itselleen apua.
Vierailija kirjoitti:
On muuten hyvin hankala keksiä mitä voisi sanoa ystävälle olematta liian tyly ja samalla niin, ettei osallistu tuohon harhaiseen tapaan mikä hänelle on kehittynyt suhteissa. Mikä on ystävän oikea tapa auttaa? Se ei ainakaan ole meneminen mukaan miehen analysointiin, joka on aivan tuulesta temmattua. Yksi piirre on myös se, että tässä häiriössä tarraudutaan lähes kehen tahansa mieheen, joka siihen suostuu. Ja hyvin pienistä merkeistä alkaa "suhde", mutta suurin osa miehistä pakittaa ja jättää naisen nopeasti, kun havaitsee oudon käytöksen, mistä naiselle tulee yhä enemmän kelpaamaton olo ja epäterve käyttäytyminen vahvistuu.
En tiedä onko psykogistakaan apua, jos siellä selitetään tuota harhaista tarinaa suhteesta, joka on olemassa vain naisen omassa mielikuvituksessa. Mutta kaipa siellä puututaan, jos koko tarina on pelkkää miehen analyysia eikä analyysia siitä, miksi on tässä tilanteessa.
Naulan kantaan.
Kuten huomaat, niin tässäkin ketjussa osa ja ehkä ap:n mies ei pidä tällaisia asioita merkkinä seurustelusta, vaan kyse voi hyvin olla ystävyyssuhteesta, jossa on seksiä. Näiden ghostaajien ja huijareiden vuoksi on nykyään sovittava asioista kunnolla, muuten sitä toista osapuolta aletaan kutsumaan läheisriippuvaiseksi toiveajattelijaksi.