En jaksa enää miehen välttelevää kiintymystyyliä ja vetäytymistä!

Vierailija kirjoitti:

Itsellänikin on kokemusta AP:n kaltaisesta suhteesta, sillä erotuksella, että mies ei alunperinkään lupaillut yhteistä tulevaisuutta. Sen sijaan hän on vuosien ajan harrastanut jonkun kuvaamaa kaksoisviestintää eli sanonut haluavansa katkaista välit ja sitten taas hakenut yhteyttä. Olen ehdottomasti läheisriippuvainen tässä suhteessa ja olen nyt tämänkin ketjun myötä havahtunut siihen, että ansaitsen parempaa kohtelua ja voin itse vaikuttaa siihen, etten suostu poljettavaksi. Ihmettelen silti, miksei mies voi oikeasti katkaista välejä ja sitten pysyä päätöksessään. Miksi pitää tulla aina takaisin, jos ei sitten kuitenkaan halua. Kyse ei ole seksistä, sitä ei ole ollut enää pitkiin aikohin.

Olen itse miettinyt paljon tapaa todeta, että "ansaitsen" parempaa. Sinänsä on mielestäni ihan päivänselvää, että me kaikki ihan vain olemalla olemassa olemme "ansainneet" voida niin hyvin kuin mahdollista. Liittyy lähtökohtaisesti ihmisarvoon (ja ylipäätään kaiken elämän kunnioittamiseen). Mutta itselleni - ja nyt tosiaan puhun vain siitä, miten itse koen - varsinkin suhteista puhuttaessa tuohon sanaan liittyy jokin erikoinen kilpailuasetelma. Itse paljon mieluummin tarkastelen sitä, mitä tarvitsen ja toivon. Jos jonkun kanssa nämä asiat eivät riittävästi toteudu, silloin tarpeeni ja toiveeni eivät täyty. Siihen, mitä "ansaitsen" tuo ei liity.  Vain ja ainoastaan eri ihmisten erilaisiin toiveisiin ja niiden täyttymiseen tai täyttymättä jäämiseen suhteissa. En ole ihan varma viilaanko vain pilkkua, mutta olen alkanut jo muutama vuosi sitten välttää tuon sanan käyttöä -  ihan jo omassa mielessänikin. Ja on tuntunut, että jonkinlainen puoliaggressiivinen asennoituminen on kadonnut ja näen vain joko rauhaa, läheisyyttä ja tyytyväisyyttä tukevia seikkoja tai sitten niitä horjuttavia seikkoja, jotka eivät liity omaan arvooni tai toisen ihmisen arvoon. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut samassa tilanteessa. Viiden vuoden suhde jossa välillä oli on/offia mutta aina palattiin uudelleen yhteen kunnes nyt se suhde on päättynyt kokonaan. Muutamia ajatuksia tästä suhteesta:

Parhaiten meillä meni silloin kun en vaatinut mieheltä yhtään mitään. Jos vaikka kysyin että milloin nähdään ensi viikolla ja mies vastasi siihen vaikka et Ok, nähdään mutta lukitsematta tai ehdottamatta mitään aikaa niin annoin asian olla. Parin päivän päästä mies itse palasi asiaan ja sopi ajan. Muutenkin tällä käyttäytymisellä mies ikään kuin tuli lähemmäs ja suhteemme voi ihan ok. Nämä ajanjaksot kesti max puoli vuotta kunnes sattui jotain joka sai minut kysymään lisätietoa (lue vaatimaan mieheltä sitoutumista johonkin asiaan) ja mies vetäytyi taas. Ja ajan kans tämä ei muuttunut vaan oli ihan selkeästi miehen tapa reagoida asioihin. Eli jos yhtään haistoi että minulla jonkinlaisia vaateita yhdessäololle niin hävisi kuvioista.

Eli voinet saada suhteenne toimimaan jos saat pääsi siihen kuntoon että miehen etäällä olo on aidosti Ok ja annat hänelle tilaa lähentyä. Tämä aiheutti toki meidän suhteessa sen ettei mitään voinut suunnitella tulevaisuuteen ja suhteessa tehtiin ja nähtiin lähinnä miehen ehdoilla. Eli jos voit siihen sopeutua niin luulen että tilanteenne paranee.

Lisäksi tuo "tunnen riittämättömyyttä" valitus oli jatkuvaa. Jos olin käymässä kaupungilla ja pyysin häntä kahville eikä hän jaksanut/viitsinyt/ehtinyt tulla niin minun tunteille ei jäänyt mitään sijaa vaan sain aina tuon kuorman ottaa vastaa miten hänen olo on nyt riittämätön. Tämä johti siihen ettei viitsinyt enää oikein mitään ehdottaa koska mikään ei ollut ns. Pikkujuttu vaan kaikesta tuli isompi draama.

Vielä sen kommentoin että tämän suhteen jälkeen (päättymisestä nyt noin vuosi) en ole kyennyt toistaiseksi uuteen suhteeseen. Koen että toinen ihminen on niin raskas ottaa elämään että tuntuu ettei ikinä enää. Koen kyllä että tämä on trauma tästä suhteesta mutta en oo vielä jaksanut sitä kunnolla työstää pois.

Kuulostaa niin tutulta. Kuin itse olisin tarinan kirjoittanut. Kuin sama mies kyseessä? Niin mun elämästä. Sain trauman. Nyt työstän itseäni terapian avulla.

Vierailija kirjoitti:

Mitenhän luotettavia tuollaiset miehet ovat? Onko sivusuhteita kun tuntuvat olevan aika tunnekylmiä.

Ei ole välttämättä luotettavia. Olin itse on/off suhteessa tuollaiseen välttelevän miehen kanssa jossa on selkeästi myös narsistisia piirteitä. Piti minua varalla kunnes löysi paremman ja niitä salasuhteita oli päällekkäin samaan aikaan minun ja muiden naisten kanssa.

Ovat niin taitavia peittelemään pettämistään ja muutenkin valehtelevat paljon.

Hyvä ketju täällä. Omat kokemukset hyvin samanlaisia kuin monella täällä.

Tuollaiset sitoutumiskammoiset, välttelevät ja toista hyväksikäyttävät miehet eivät ota mitään vastuuta suhteestaan. Suhde ei ole vastavuoroinen ja silloin se ei toimi.

Tuollaiset yksipuoliset suhteet kannattaa jättää taakseen. Niistä tulee vaan paha mieli itselle.

Noin puolella suomalaisista on tutkitusti välttelevät kiintymyssuhde ja lisäksi se on suomalaisten miesten yleisin kiintymyssuhde.

Kun kysyt, onko kokemusta jollain niin se hiukan huvittaa minua, viisikymppistä naista. Kaikella ystävyydellä. Koska kysymyksen tulisi olla niin, onko ketään, jolla ei olisi kokemusta tästä.

Olet vielä nuori ja ymmärrän sinua hyvin, AP. Tuo mistä kerrot (huom luin vain aloitusviestisi) on kurjaa. En sitä vähättele. Se vain on niin täysin tavallinen tarina.

Ihmistä voi kuitenkin aidosti sanoa rakastavansa vasta sitten, kun rakastat häntä ihan sellaisena kuin hän on.

Vuosi parisuhteessa on lyhyt aika. Et vielä rakasta hänen huonoimpiakin puoliaan ja kun ei lapsia ole, niin on varmaan lyhyellä tähtäimellä helpointa erota.

Ylipäätään olen sitä mieltä, että ihmiset eroavat liian vähän. Ennen avioliittoa varsinkin.

On vaikeaa löytää suomalainen mies, jolla ei olisi näitä kuvaamiasi piirteitä. Ja kun he eivät puhu tunteistaan, varsinkaan niistä hankalista ja usein tähän liittyy vielä ajoittainen humalahakuinen alkoholinkäyttö.

Siinä on se suomalaisen parisuhteen perussetti miehen osalta ja sitten vielä kaikki naisen tuoma ongelmatiikka, niin ei ole ihme, että vaikeaa on.

Varmasti joku mies tulee nyt kertomaan naisista vastaavaa. Uskon sen täysin. En vain voi itse puhua asiasta, josta ei ole omakohtaista kokemusperäistä tietoa.

Suomi on täynnä miehiä, hyvä AP. Mutta se löytyykö juuri sinulle sellaista hyvin erilaista kuin mitä sinulla nyt on, on toinen kysymys.

Kuulostele, rakastatko tätä miestä. Ei sillä pinnallisella tasolla vaan paljon syvemmältä.

Lue vaikka Raamatusta se tuttu kohta 1. Kor. 13 alusta ja mieti omalle kohdallesi.

Parisuhteessa on hyvin paljon kyse siitäkin, että tutustuu itseensä, ei vain siihen toiseen, ja oppii ymmärtämään ja rakastamaan syvällisesti kumpaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eksäni sanoi minulle jo suhteen alussa, että hän ei kykene tuntemaan ikävää/kaipausta ja tarvitsee paljon omaa tilaa.

Millaisia tunteita sulla sitten heräsi kun kuulit tämän? Tajusitko oikeasti mitä tämä tarkoittaa suhteenne kannalta?

Mä vaan ajattelin itseäni, että jos joku mies sanoisi suhteen alussa, että ei kykene tuntemaan kaipausta tai ikävää, mä ajattelisin, että huh, onpa kylmäkiskoinen tapaus.

Oman tilan kaipaaminen on vähän tulkinnanvaraisempi asia kun se voi tarkoittaa niin monenlaisia juttuja.

Toki siis hyvä juttu, että noin rehellisesti sanoo asian jo alussa.

Kommentti jäi elävästi mieleen, olihan se aivan uutta minulle. Ensimmäisen vuoden aikana asia ei vaivannut mieltä. Mies osoitti monella tapaa, että olen hänelle tärkeä. Kohteli lapsiaan (+ lasten äitiä) myös hyvin ja tunnollisesti. Ajattelin ettei sillä "ikävän" tuntemisella ole ehkä merkitystä? Sitten kun suhde eteni, tämä piirre kääntyi mielessäni, ettei minulla ole hänelle mitään merkitystä, ihan sama olenko olemassa. Miehellä ei ollut kiire luokseni reissusta palattuaan, aivan kuten ap:n tapauksessa. Hän saattoi vielä lähtiessään sanoa, että aikoo ajaa suoraan luokseni heti kun palaa. Sitten kun hän tuli luokseni, käyttäytyi kuin olisi ollut ikävä. Toisaalta välillä hän oikeasti myös kiirehti luokseni. Suhde oli ristiriitainen ja hämmentävä. Siksi lopullisten päätösten tekeminen oli vaikeaa. Tärkein syy erolle oli se, että hän kylmeni ja etääntyi aina täysin, jos edes aavisti, että ilmassa on riidan, vaikeiden keskustelun aiheiden tai minun tyytymättömyyden uhkaa. En voinut siis koskaan kertoa mistään negatiivisista tunteista enkä toisaalta saanut selvää hänenkään todellisista tunteista ja aikeista.

Anteeksi jos sanon näin mutta miehelläsi vaikuttaa olevan narsistisia piirteitä. Olen ollut vastaavalaisessa tilanteessa kuin sinä ja tiedän narsismismista aika paljon. Onneksi olet eronnut tästä miehestä. Tällainen ihminen ei tule muuttumaan.

Minusta etsit nyt turhaan syytä kiintymyssuhdeteorioista ja sen sellaisesta. Mies ei vain ole enää kiinnostunut sinusta kuten alussa ja tilanne ei ainakaan parane ajan myötä, kun olette tuossa pisteessä jo noin alussa suhdetta.

Heikkoitsetuntoisen miehen heiniä tuollaiset ja kokee ne sun yhdessäolovaatimuksetkin liiallisiksi ja tuntee ettei pysty niitä vaatimuksia täyttämään joten siksi vetäytyy. Tavallaan antaa sulle tilaa alkaa etsimään sitä parempaa miestä.

Vierailija kirjoitti:

Keittiöpsykologia leikin kyllä tässä, mutta mitä olen lukenut kiintymystyyleistä niin mielestäni miehellä on ihan selkeä välttelevä tyyli, perua lapsuudesta. Ollaan vähän näistä juteltu ja mies on tunnistanut itsensä tästä. Hänellä on mm. vaikea kestää omia tai muiden negatiivisia tunteita ja silloin tulee pakoreaktio. 

En mielestäni ole mitenkään yli-innokas, en soittele tai viestittele jatkuvasti ja minulla on (onneksi) myös omia kavereita ja harrastuksia. Mutta siksi haluaisinkin priorisoida yhteistä aikaa, ettei menot menisi ristiin ja sitten huomataan, ettei olla nähty kunnolla useampaan viikkoon. Mies ei tunnu huolehtivan tuollaisista.

AP

En nyt lukenut tämän pidemmälle, mutta olen ollut joskus kanssasi samanlainen. Sinun on tärkeää ymmärtää, että mies ei halua aeuraasi yhtä.paljon kuin sinä miehen. Se ei liity kiintymystyyliin.

Mies tuskin edes haluaa alkaa työstää kiintymystyyliään, mutta vaikka tekisikin sen, hän oppisi paremmaksi kommunkoijaksi ja riitelijäksi ja lakkaisi pakenemasta, mutta silti arkielämässä tarpeenne eivät kohtaisi.

Voi sopia hali ja huolihetken. Jos sittenkin jää tunne ettei tule kuulluksi, se ei tule muuttumaan.

Tiedän miksi niin moni nainen pystyy samaistumaan ap:n ongelmaan. Hyvään parisuhteeseen ei riitä että itse on löytänyt niin hyvän miehen kuin on kyennyt saamaan. Tätähän lähes jokainen nainen havittelee. Omasta mielestään täydellistä miestä. Sitä täydellistä miestä pidetään kuin kukkaa kämmenellä ja varotaan suututtamasta ja hellitään ja lellitään. Se, että onko itse täydellinen tälle miehelle, kalvaa kuitenkin koko ajan ja olo on kuin tulisilla hiilillä olemista. Suhde on epätasapainossa heti alusta alkaen ja harvoin se siitä oikenee, jos mies ei koe samoin. Tästä tasapainosta voisi kysyä esimerkiksi joltain johonkin kaunottareen ihastuneelta kaverimieheltä, joka koittaa edetä ystävyyden kautta parisuhteeseen. Ennuste on vähän vastaavanlainen suhde kuin ap:lla. Roolit ovat vain vaihtuneet.

Miehesi on rikki eikä häntä korjaa mikään. Ja hän on "tyytyväinen" oloonsa, kunhan saa olla rauhassa. Hänestä ei ole parisuhteeseen. Seurustelin 15 vuotta miehen kanssa, jolla välttelevä kiintymysmalli (kaltoinkohdeltu lapsena) ja joka oli sanojensa mukaan minun mieheni, mutta silti hänellä oli täysin oma, erillinen elämä. Malli saatu kotoa. Tapasin tuon 15 vuoden aikana hänen isänsä ehkä 5 kertaa, häntäkään ei kiinnostanut meidän perhe. Mieheni selitti, että "ei vain ole sellainen". Mieheni oli kaikille erittäin mukava, auttavainen, hauskaa seuraa ym. mutta parisuhteeseen hänestä ei yksinkertaisesti ollut eikä tule koskaan olemaan. Aina kun ilmassa leijui uhka vakavista keskusteluista tai riita, vetäytyi hän ja sujuvasti vaihtoi aina puheenaihetta. Ei ollut tarve puida asioita vaan keskusteltiin mieluummin vaikka säästä tai ihan mistä vaan tyhjästä. Hän laittoi rakkausviestejä, koska hänen tapansa ylipäätään kommunikoida oli tekstiviestein tai sähköpostilla. Ei koskaan soittanut. Saattoi laittaa vaikka 5 viestiä kysyäkseen jotain ja sitten ihmetteli kun en ole niihin vastannut, kun en ollut niitä nähnyt. Olin ajoittain todella kypsä siihen, että suhde oli niin kertakaikkisen omituinen enkä tuntenut, että teemme mitään yhdessä kun hän oli joko aina töissä tai sitten hän ei vaan halunnut lähteä juhliin, mihin meidät oli kutsuttu, koska hän ei pidä väkijoukoista. Koskaan ei ongelmista keskusteltu, sillä jos otin asian esiin, hän vetäytyi ja halusi vain olla rauhassa. Suhde ahdisti minua niin paljon, että jouduin aloittamaan mielialalääkityksen. Hänellä oli myös tapana piilotella puhelintaan ja oli todella tarkka siitä, että se ei vahingossakaan jää mihinkään vartioimatta. Tämä häiritsi minua ja kerran kun hän unohti puhelimensa sänkyyn mennessään vessaan, katsoin viestejä ja löysin miehen nimen alta seksiviestejä varatulle naiselle, johon hänellä oli suhde. Selasin viestejä lisää ja kävi ilmi, että hänellä oli sen lisäksi ajoittain seksiä myös n. 35 vuotta vanhempaan naisen kanssa. Koko maailmani romahti, mutta en näyttänyt heti, että olin saanut selville nämä asiat vaan halusin tietää lisää. Kerran hän unohti tietokoneensa auki niin että pääsin valokuviin käsiksi ilman salasanaa ja sieltä löytyi valokuvia hänen valloituksistaan. Toinen toistaan rumempia naisia sängyssä panon jälkeen tai ennen panoa.

Kuvien jälkeen vaadin häntä tilille ja tietenkin kiisti kaiken kunnes läväytin kuvat ja faktat hänen eteensä. Silloin hän osoitti katumusta ja totesi olevansa paha ihminen yms. yms.

Minua oksetti niin helvetisti, ja katkeroiduin pitkäksi aikaa, että hän oli vedättänyt minua vuosia. Todellisuudessa hän oli pieni poika miehen kehossa ja vaikka uskon, että hän ihan oikeasti rakasti minua niin silti tuo täysin vinoutunut ja kieroutunut ajatusmaailma, että naiset on käyttöesineitä, oli hänellä voimakkaasti mielen päällä. Hänestä oli vaikea päästä henkisesti eroon, sillä hän oli muuten maailman mukavin ja empaattisin ihminen ja aidosti halusi auttaa ihmisiä ja tiedusteli kaikilta, voiko olla jotenkin avuksi. Miellyttäjä!

En pystynyt enää katsomaan kuitenkaan häntä päin tuntematta syvää vihaa ja oksetusta, joten kivusta huolimatta pääsin hänestä eroon. Tästä on nyt 5 vuotta aikaa enkä ole lähtenyt uuteen suhteeseen, vaikka tarjokkaita olisi ollutkin, sillä en kykene luottamaan enää keneenkään :-(

Kuulostaa vähän omalta tilanteeltani miehenä ja johtui siitä että into meni suhteeseen kun ei ollut seksiä vaikka moneen kertaan otin sen puheeksi. Ehkä samanlainen tai samankaltainen tilanne jonkin toisen asian kanssa?

632 - ihan karmea tilanne ollut sulla! Ja se, että mies on yleisesti ottaen kiva ja miellyttävä, mutta selän takana täysin eri ihminen, hajottaa varmasti palasiksi eikä tuollaisesta toivu koskaan. Miksi hän ei lopettanut suhdetta rehellisesti vaan piti vetää toinen ihminen pohjamutiin ja tuhota kaikki ihmisarvo. Hyi helvetti!

Ghostaisin tyypin ihan vain katsoakseni, kuinka kauan menee ennen kuin huomaa, ettet ole pitänyt yhteyttä. (voit sitten jättää virallisesti. Maistakoon omaa lääkettään!) Eräällä entisellä heilallani meni 3 viikkoa. Lapsellista, mutta kyllä se silloin vähän huvitti...

N51

Vanha ketju mutta ajankohtainen...

Olen suhteessa miehen kanssa, joka alussa halusi viettää kanssani aikaa, jutella, viestitteli whatsappissa kanssani tuntikausia. Minusta oli ihanaa olla lopultakin suhteessa, jossa mies haluaa viettää aikaa kanssani, on kiinnostunut minusta ja elämästäni jne. Edellinen ei ollut sellainen ja nykyiselle kerroin heti alussa,  mitä suhteessa kaipaan ja hän kertoi haluavansa juuri samaa. 

Mikä on tilanne nyt? Emme asu yhdessä käytännön syistä. Kun nähdään, se on joko pikaista seksiä ja sitten hänen pitäisikin oikeastaan olla menossa jonnekin. Hän saattaa sopia treffit ja kun menen paikalle,  hän sanookin, että ei voikaan jäädä kuin 20 minuutiksi tms. Aiemmin juteltiin iltaisin puhelimessa, nyt se on viestittelyä ja niin, että jos satumme yhtaikaa whatsappiin, hän on paikalla pari minuuttia ja kertoo sitten, että on mentävä nyt, koska... syy xyz. Tämä on alkanut toistua.

Minulla on nyt parisuhde(?) jossa nähdään entistä harvemmin ja entistä vähemmän. Ei keskustella. Whatsapp-keskustelut on menneet siihen, että minä laitan viestejä ja kuvia kuulumisista ja hän reagoi niihin emojilla eikä kommentoi mitään. Ei tehdä mitään yhdessä. Hän on kuitenkin järjettömän mustasukkainen ja epäilee pettämisestä. Jos mulla on kaveri käymässä enkä ehdi hänen kanssa jutella illalla, hän laittaa estot koska kumminkin olin varmasti baarissa iskemässä miehiä. Hän on sanonut että on kiireitä ja minun pitää ymmärtää ja jos alan hankalaksi (siis vaadin enemmän) niin hän lopettaa koko suhteen. En vain enää tiedä, miten lopettaminen muuttaisi juuri mitään, paitsi hän ei saisi multa sitä hoivaa ja huomiota,  mihin on tottunut...

Ikuisuusongelma. Mullakin mies jonka käsitys avioliitosta on perinteinen - nainen hoitaa huushollin ja lapset, mies tuo leivän pöytään. Alkuhuuman jälkeen kapinoin aikani kaivaten enemmän keskustelua ja läheisyyttä. Mies ei tähän kykene, siis oikeasti kykene, ei älyä eikä osaa, eikä toista voi kauheasti muuttaa. Siksipä olen lakannut edes yrittämästä vaan nappaan rusinat pullasta tyytymällä taloudellisesti turvattuun, sopuisaan elämään ilman suurempia liekkejä. Intohimoni kohdistan harrastuksiini, ja keskustelutarpeeni täyttävät ystävät. Win-win-tilanne molemmille. Ehkä ajattelisin toisin jos olisin nuorempi ja lapseton...

Olen itse aika lailla tuollainen mies, alkuhuumassa niinsanotusti ylitin itseni mutta pikku hiljaa vaivuin omien epävarmuuksieni ja riittämättömyyksieni lamaantumiseen. Eihän näillä eväillä tietenkään mihinkään parisuhteeseen kannata ja koska olen niin mukavuudenhaluinen etten halua lähteä vastahakoisesti asiaa käsittelemäänkään niin yksin sitten vaan reippaasti.

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenhän luotettavia tuollaiset miehet ovat? Onko sivusuhteita kun tuntuvat olevan aika tunnekylmiä.

 

Ei ole välttämättä luotettavia. Olin itse on/off suhteessa tuollaiseen välttelevän miehen kanssa jossa on selkeästi myös narsistisia piirteitä. Piti minua varalla kunnes löysi paremman ja niitä salasuhteita oli päällekkäin samaan aikaan minun ja muiden naisten kanssa.

Ovat niin taitavia peittelemään pettämistään ja muutenkin valehtelevat paljon.

Tämä! Itse olin suhteessa 10 vuotta ihanan miehen kanssa. Ainakin alkuun oli ihana - järjesti erilaisia kivoja yllätyksiä ravintolaan, teatteriin yms. Silti tuntui jotain omituista olevan ilmassa jatkuvasti. Hän oli miellyttäjä. Piilotteli puhelinta, äärimmäisen tarkka yksityisyydestään. Jos kirjoitti sähköpostia ja minä tulin lähelle, vaihtoi äkkiä selaimen sivua. Ei myöskään koskaan saanut keskustella mistään minua vaivaavasta asiasta vaan hän meni täysin lukkoon. Poistui paikalta. Muutaman vuoden päästä ahdistuin, enkä alkuun ymmärtänyt, mistä ahdistus kumpusi, mutta sittemmin olen tajunnut, että se johtui miehen käytöksestä. Hän teki minusta vainoharhaisen kyttääjän, joka epäili jokaista sanaa ja tekoa. Lopulta kävikin ilmi, etten ollut vainoharhainen vaan hän oikeasti elikin kaksoiselämää. Hänellä oli lukuisia naisia meidän suhteemme aikana ja jäi niistä kerralla kiinni kun aloin kaivamalla kaivaa. Hänen miellyttämisen tarve meni niin överiksi, että jos joku nainen vähääkään flirttaili hänelle tai kiinnostui hänestä (iällä, ulkonäöllä ja koolla ei mitään merkitystä, kaikki kävi), hän ei kyennyt flirttiä lopettamaan vaan koki, että on suorastaan hänen velvollisuutensa viedä se ihan päätyyn asti. Täysin sairas tyyppi siis enkä 10 vuodessakaan oppinut häntä tuntemaan.