Mitä jos oma lapsi onkin ruma?

petä ens kerralla sellaisen alfa-adoniksen kanssa niin saat sopivat geenit.  

[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 00:59"]

Jos oikeasti olette sitä mieltä, että lapsenne ei ole kaunis, pitäkää mölyt mahassanne ja valehdelkaa lapsillenne kirkkain silmin että he ovat kauniita. Älkää koskaan, koskaan, kritisoiko lastenne ulkonäköä. Olen itse sellaisen äidin tytär, joka piti itseään huiman kauniina ja minua täytenä vastakohtanaan. En sanoisi että äiti oli ulkonäkööni pettynyt, pikemminkin tyytyväinen. Olihan se helppoa voivotella lapsensa ulkonäköä jopa perhetutuille (mitä vittua äiti?!). Opin jo lapsena etten tule koskaan saamaan poikaystävää, koska olen ruma. Rumuuteni voivottelu vielä korostui kun äiti ei koskaan ostanut minulle ehjiä vaatteita vaikka rahaa olisi ollut. Rikkinäisissä ja kulahtaneissa vaatteissa kuljin kunnes ne kirjaimellisesti hajosivat yltäni. Niin ja lihavaksikin minut syötettiin jo taaperona :D meikkejä en teininä saanut, en ihonhoitotuotteita. Omia rahojakaan minulla ei ollut, joilla olisin voinut ostaa. Jos olisin ollut kaunis, olisi äiti varmasti lytännyt itsetuntoni silloinkin.

En voi riittävästi painottaa kuinka pahasti tuo rumuuden lyttääminen vaikuttaa elämääni vielä aikuisenakin. En koe olevani edes normaalin näköinen, tuntuu että ihmiset katsovat kadulla. Inhoan peilikuvaani. Tuntuu että kaikki lopulta johtuu ulkonäöstäni: jos saan pakit, jos en saa töitä tai muuta vastaavaa. Hauskintahan tässä on etten itse pidä ketään rumana - muuta kuin itseäni. Ymmärrän kuitenkin ettei äidilläni ollut kaikki muumit laaksossa kun minua kasvatti. Ei kukaan tervejärkinen ihminen opeta lapselleen, että tämä on niin ruma ettei koskaan saisi rakkautta osakseen. Kun katson lapsuuskuviani, en näe rumaa tyttöä. Vaikka olin pyöreä, minulla oli paksu pitkä tukka ja tuikkivat silmät. Kauniin vaalea iho ja pitkät tummat ripset. Nykyisiä kuviani en kuitenkaan pysty katsomaan yhtä "armollisesti".

Joten pyydän, päästäkää irti tuosta lasten kauneuskäsityksestä tai upottakaa ajatuksenne mielenne syvimpiin perukoihin älkääkä koskaan tuoko niitä esille. Lasten ei tulisi joutua murehtimaan ulkonäöstään. Emmehän vanhuksiakaan arvostele heidän ulkomuotonsa perusteella? Vai kauhisteletteko kuinka kamalan ruma ja roikkuva mummun takapuoli on, suonikohjujakin jaloissa ja voi kamala, hiukset ohentuneet ja hampaatkin pudonneet!

[/quote]

Miksi pitäisi valehdella, että on kaunis, jos ei ole? Eikö ole parempi valmistaa lasta tähän ulkonäkökeskeiseen maailmaan ja olla rehellinen? Ymmärrän nyt, ettei rumaksikaan tietysti kannata haukkua, mutta miksi valehdella että on kaunis? 

Mun lapset on omasta mielestäni, ja ilmeisesti muidenkin mielestä kauniita, mutta en ole ikinä heitä kauniiksi kehunut. En halua opettaa heille sellaisia arvoja. Kehun ahkeraksi, ystävälliseksi, lojaaliksi ystäväksi, fiksuksi jne. Olen opettanut lapsille ettei ulkonäkö ole tärkeää, vaan Se millainen ihminen on, ja miten muita kohtelee.
En siis näe syytä rumaakaan lasta kehua kauniiksi, lapsessa on varmasti paljon hyviä puolia, joita voi rehellisesti kehua. Rumaksi ei tarvitse sanoa, voi vaan jättää koko ulkonäkö kommentoimatta.
Olen ylpeä siitä, että lapseni ovat fiksuja ja ystävällisiä, eivät ikinä ole arvottaneet muita ihmisiä ulkonäön perusteella, eivät edes nyt teini-iässä ja nuorina aikuisina.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 18:57"]

Aina välillä sitä törmää aivan hemmetin rumiin kakaroihin, niin kuinka te mammat kestätte, jos oma lapsi ei olekaan mikään söpöliini? Itse ainakin olisin ihan hirveän pettynyt, jos lapsestani tulisikin rumilus.

 

 

Ap, tapa itsesi, olet roska

Kehoite "tapa itsesi" onkin ihan tervettä ja normaalia sanoa toiselle ihmiselle. Sinä jos joku olet roska.

Mä olen miettinyt tätä asiaa kanssa, en niinkään et se itseäni haittaisi, mutta valitettavasti se tulee vaikuttamaan lapsen elämään jos hän on ruma. Ei välttämättä oteta leikkeihin mukaan eikä saa ystäviä samalla tavalla kuin muut. Asiaan ei voi vaikuttaa, joten aika näyttää!

Vierailija kirjoitti:

Mun lapset on omasta mielestäni, ja ilmeisesti muidenkin mielestä kauniita, mutta en ole ikinä heitä kauniiksi kehunut. En halua opettaa heille sellaisia arvoja. Kehun ahkeraksi, ystävälliseksi, lojaaliksi ystäväksi, fiksuksi jne. Olen opettanut lapsille ettei ulkonäkö ole tärkeää, vaan Se millainen ihminen on, ja miten muita kohtelee.

En siis näe syytä rumaakaan lasta kehua kauniiksi, lapsessa on varmasti paljon hyviä puolia, joita voi rehellisesti kehua. Rumaksi ei tarvitse sanoa, voi vaan jättää koko ulkonäkö kommentoimatta.

Olen ylpeä siitä, että lapseni ovat fiksuja ja ystävällisiä, eivät ikinä ole arvottaneet muita ihmisiä ulkonäön perusteella, eivät edes nyt teini-iässä ja nuorina aikuisina.

Olen eri mieltä. Lasta voi ja pitääkin kehua kauniiksi, ihanaksi, komeaksi jne. Miten hän voi koskaan oppia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on jos kukaan ei koskaan kehu häntä kauniiksi. En ole itse kaunis mutta olisin toivonut, että vanhempani olisivat edes silloin tällöin sanoneet, että näytän kauniilta tai ihanalta. Itselleni on ollut raskas taakka, etten pidä itseäni edes siedettävän näköisenä. Miten voisin, kun kukaan ei lapsena kehunut minua. Nykyisin en kestä enkä halua, että miehenikään sanoo minua kauniiksi. Kauneus ei ole totuus itsestä vaan subjektiivinen tunne. On paljon helpompaa jos pystyy pitämään itseään edes siedettävän näköisenä ja se on asia, minkä vanhemmat voivat opettaa. 

Jokaisessa ihmisessä on jotain kaunista ja ihanaa oli se sitten hymy, silmät, hiukset tai nenä. Itselläni on ihan suhteellisen kaunis tytär ja sanon hänelle useinkin, että näytätpä kauniilta tai hymyilet kauniisti jne. Myös poikia kehun komeiksi tai samalla tavalla jotain tiettyä piirrettä. Silti todella usein sanon, että kauneus ei ole tärkeää vaan viisaus. Oli ihan huippuhetki kun eräs perheen ulkopuolinen nainen kehui tytärtäni missiksi ja tyttö tuli heti sen jälkeen kuiskaamaan korvaani, että viisaus on tärkeämpää. 

Kyllä mä toivon rehellisesti sanottuna lapsilleni niitä ominaisuuksia joilla tässä yhteiskunnassa parhaiten pärjää: sosiaalisuutta, hyviä ihmissuhdetaitoja, ulospäinsuuntautuneisuutta ja miellyttävää ulkonäköä. Nämä tekijät mm vaikuttavat paljon lapsen menestymiseen ja pärjäämiseen elämässä, vaikka minusta se ei kiva juttu olekaan. Toki toivoo että lapsella on jotain älliä päässä, mutta sanoisin että kahden korkeakoulutetun vanhemman lapsella on jo lähtökohtaisesti ihan hyvät lähtökohdat siihen.

Esikoinen on juuri 'menestyvän' oloinen, ei millään omilla ansioillaan siis. Nätti poika, kaikkien kaveri ja ulospäinsuuntautunut sekä empaattinen. Saa nähdä mikä tästä toisesta ja vikasta tulee. Tietty rakas omanlaisenaan.

itekki olin lapsena itteni mielestä "lihava ja ruma mut kaikki sano mua nii kauniiks, ja muistan vielki ku mun täti sano et tuun olee ensimmäinen mun perheestä ja serkuista ketä tulee saamaa mien. En kyl älyy vielkää kui se sano tollee ku on mulla tosi kaunis serkkuki ja kaikkee. Mut sit iän myötä must tuntuu et oon tullu vähä itserakkaammaks ja ehkä vähän kauniimmaksi ku aijemmin, en tiiä johtuuko se siitä ku mulle sanotaa nykyääki noita samoja juttuja ku aijemmin, kaikki jätkät kattoo mua, ja itseasias must vaa tuntuu et kaikki kattoo mua kaduil ja joka paikas. Nii en tiiä mut sit ku otetaa selfieit nii oon itteni mielest tosi söpö ja kaunis, mut sit ku käännän kameran näytän joskus rumalt. Mutten tiiä miten sanon tän eli muitten mielest oon kaunis mut itteni mielest ruma, kiva elämä mulki. Mut sit mul on vauvakuume ja tekis mieli ryhtyy vaa teiniäidiks koska vauvat on nii söpöi. Ja en ny kyl sanois et vauvat on rumii mut kyl semmosiiki oon nähny muutaman. Mut se ois kyl nii ihanaa saada sellanen tosi söpö lapsi, esim ite oon kauhee Asian hullu (enimmäksee South-Korean) mut haluisin mennä yhtee Aasialaisen jätkän kaa ja saada sellasen söpön pulla vaavan joka olis niiku Puoliks Aasialainen(Korealainen), puoliks Suomalainen ja jonkun verran Puolalainen ku ite oon jtn 30% ja sit jonku verran Amerikkalainen ku ite oon kuulema jtn 10% ku mun mummo joka asuu siis Amerikassa on Amerikkalainen ja mun täti sano myös useesti et oon ainoo meijän suvus joka näyttää niinku häneltä tai kauneus tullut häneltä perinnössä minulle. Mut siis anteeks tää mun kauhee diary story mun oli vaa pakko kirjottaa jonnekki. Ja siis kunhan saan vaa söpön vauvan+Asian guyn:3