Mitä olenkaan tehnyt terveydelleni, kun luovutin pitkään verta liian usein?
Olen 28 v nainen. Menin ekaa kertaa verenluovutukseen vähän ennen kun täytin 19, ja sen jälkeen mulla oli tapana käydä luovuttamassa verta aina kun minimiaika tuli täyteen eli yleensä 4, mutta joskus "vain" 3 kertaa vuodessa. Nuorille naisille suositellaan vain yhtä tai korkeintaan kahta luovutusta vuodessa. Ajattelin ettei reipas luovutustahti haittaa, koska kuukautiseni ei ole runsaat ja hemoglobiinini oli aina hyvä (viime vuosina 135-140, mutta aluksi se taisi olla yli 150 jos muistan oikein). Jätin myös rautatabletit syömättä, koska sain niistä ummetusta.
Edellinen luovutus oli maaliskuussa. Pian sen jälkeen vointini huononi ja rupesin kärsimään joistain raudanpuutteeseen yleisesti liitetyistä oireista: mm. huimauksesta, hiustenlähdöstä ja pakottavasta tarpeesta syödä jotain syötäväksi kelpaamatonta. Pääsin kesäkuun alussa lääkäriin, joka totesi mulla raudanpuuteanemian: hemoglobiinini oli enää vaivaiset 111.
Olen vähitellen ruvennut tajuamaan, että olen varmaan kärsinyt raudanpuutteesta jo aiemmin. Mulla on jo pitkään ollut jatkuvasti väsynyt ja vetämätön olo, en ole saanut kuntoani kohoamaan vaikka olen koittanut harrastaa liikuntaa monin eri tavoin ja huolehtinut myös palautumisesta, raajani on puutunut tosi helposti ja sormet ja varpaat on jatkuvasti kylmät, olen saanut mustelmia melkein tyhjästä, mun on usein vaikea löytää sanoja muiden kanssa jutellessani, vastustuskykyni on huono ym. Osa oireistani on mennyt masennuksen piikkiin, johon olen syönyt lääkkeitä jo vuosia, ja loput lääkäri on ohittanut olankohautuksella.
Päätin nyt tankata rautaa oikein kunnolla, vaikka lääkäri kehottaisi lopettamaan sitten kun hemoglobiini korjautuu. Toivottavasti kaikki oireeni häviää sillä, mutta väkisinkin mietityttää, millaista haittaa olenkaan tehnyt itselleni kun luovutin verta niin usein. Olenko menettänyt veren mukana jotain muuta tärkeää raudan lisäksi? Onko oletettavasti vuosikausia jatkunut piilevä raudanpuute tehnyt elimistössäni sellaista tuhoa, josta en tiedä vielä mitään? Voiko oireeni jäädä pysyviksi vai tulenko tästä vielä kuntoon?
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä kumma, ettei Veripalvelu huolehdi paremmin verenluovuttajien terveydestä. Luovutuksille pitäisi olla tiukemmat rajoitukset ja/tai ainakin säännöllisesti luovuttaville tarjolla kunnolliset terveystarkastukset, joilla varmistetaan mm. rautavarastojen riittävyys.
Niiden terveyskartoituksessa ei selvitetä varastorauta-asiaa ollenkaan. En käsitä, miksi tästä ollaan käytännössä hiljaa, sillä varastoraudanpuute on todellisuutta erittäin suurella osalla naisista.
Vierailija kirjoitti:
Eikös ole niin, että ennen kuin neula työnnetään suoneen, niin hemoglobiini mitataan joka luovutuskerran alussa. Ja jos hemoglobiini on liian alhainen, ei verta oteta, vaan lyödään rautatablettipurkki vai -resepti kouraan. Jos ap:n veri on siis kelvannut aina, niin nyt alentunut hemoglobiini on uusi vaiva. Onko elintavoissa ja / tai ravitsemuksessa tapahtunut oleellinen muutos. Onko ap alkanut kasvissyöjäksi tai peräti vegaaniksi. Nämä ryhmät kärsivät joidenkin suojaravinteiden puutteesta. Olisiko aiheellista käydä ravitsemusterapeutin puheilla kartoittamassa, onko ravinnossa kaikki kohdallaan.
Hemoglobiini voi olla ok, vaikka ferritiini on surkea.
Vierailija kirjoitti:
Naisille suositellaan 1-2 luovutusta/v, mutta ap juoksi siellä 4x vuodessa, miksi ajattelit, ettei se haittaa? Ihan älytöntä aiheuttaa itelleen tollasta. Kai se suositus on mietitty syystä.
Mulla on sellainen mielikuva, että aikaisemmin ei mitenkään erityisesti naisten käsketty rajoittaa luovutusta tuon 3 kk:n rajan lisäksi.
Itsekin olen pyrkinyt käymään 3-4 kertaa vuodessa siitä lähtien kun aloitin. Tosin raskaudet sitten aiheuttivat pitempiä katkoja, myös joitakin sairauksien aiheuttamia pausseja on ollut, enkä vieläkään ole päässyt ihan 100 luovutuskertaan. Onneksi vielä 5 vuotta aikaa saavuttaa se.
Hemoglobiinini on ollut koko ajan 125-135, mutta ei siis useista luovutuskerroista huolimatta ole tippunut siitä ensimmäisestä mitatusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä kumma, ettei Veripalvelu huolehdi paremmin verenluovuttajien terveydestä. Luovutuksille pitäisi olla tiukemmat rajoitukset ja/tai ainakin säännöllisesti luovuttaville tarjolla kunnolliset terveystarkastukset, joilla varmistetaan mm. rautavarastojen riittävyys.
Kyllä se nyt on ihan ihmisen oma asiansa huolehtia tuollaisista asioista. Ei ne siellä mitään päiväkotilaisia kaitse, on niillä parempaakin tekemistä.
Ap:llekin on tarjottu rautalisää, mutta ihan itte sen jätti syömättä. Oma valintansa. Jos olisi syönyt, niin kuin ohje oli, niin tuskin nyt tuossa tilanteessa olisi. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. Se ei ole muitten syy, vaan ihan oma vika!
En ottanut kantaa ap:n tilanteeseen vaan Veripalvelun toimintaan yleisesti. Vaikka jo
Mistä Veripalvelun ohjeista löytyy ohjeistus ferritiinin seurannalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nehän mittaa hemoglopiinin aina ennen luovutusta. Eikä anna luovuttaa, jos se on alhainen.
Miksi tähänkin faktaan tulee alapeukkuja? Joillakin se ainainen Veripalvelukammo.
Siis verenluovutushan on täysin vapaaehtoista, ja jokainen on ihan itse vastuussa terveydestään. Hemoglobiini katsotaan, ja jos se on alhainen, annetaan rautakuuri mukaan ja ehdotetaan, että pitäisi vaikka puolen vuoden tauon ennen seuraavaa luovutusta. Kaikki luovuttajat on vakuutettuja luovutuksesta mahdollisesti aiheutuneiden vahinkojen varalta.
Alapeukku, koska hemoglobiinin mittaus ei kerro varastoraudan tasosta. Pitäisi mitata ferritiini, jotta tiedetään, voiko luovuttaa verta.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ei pysyviä haittoja, jos raudanpuute hoidetaan kunnolla. Useimmat oireet korjautuvat raudanpuutteen korjaamisen myötä. Tämä voi toki viedä aikaa, usein useita kuukausia, joskus jopa vuoden, jos puute on ollut syvä ja pitkäaikainen.
Voi viedä useita vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä kumma, ettei Veripalvelu huolehdi paremmin verenluovuttajien terveydestä. Luovutuksille pitäisi olla tiukemmat rajoitukset ja/tai ainakin säännöllisesti luovuttaville tarjolla kunnolliset terveystarkastukset, joilla varmistetaan mm. rautavarastojen riittävyys.
Niiden terveyskartoituksessa ei selvitetä varastorauta-asiaa ollenkaan. En käsitä, miksi tästä ollaan käytännössä hiljaa, sillä varastoraudanpuute on todellisuutta erittäin suurella osalla naisista.
Siellä veripalvelun kaavakkeessa kysytään jotenkin näin: Tunnetko vointisi hyväksi.
Mikäli tuohon vastaa kyllä (ja se pitää paikkansa) varastoraudan määrä ei ilmeisesti aiheuta mitään oireita, jolloin sen tutkiminen vähän turhaa.
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi luovutti verta kymmeniä kertoja ja kuoli 65-vuotiaana. Joten en suosittele.
Tiedän monta, jotka ei oo luovuttanu verta ikinä ja ovat kuolleet paljon nuorempana kun anoppisi.
Ap puhuu asiaa. Ongelman ydin on tässä tuo monen keskustelijan jo esille tuoma fakta, että Veripalvelu tsekkaa vain hemoglobiinin eikä mainitse sanallakaan ferritiiniä. Myöskään raudanpuutteen tyypillisistä oireista ei infota luovuttajia tai kysellä mitään, vaikka se olisi aivan oleellista vastuunkantoa arvokkaita luovuttajia kohtaan.
Olen luovuttanut verta 20 vuotta useampia kertoja vuodessa, ja olen ollut täysin siinä käsityksessä, että raudanpuutetta ei voi olla jos vain hemoglobiini on hyvä. Kunnes sitten tuli totaalinen stoppi, väsyin ja aloin sairastella koko ajan. Työterveyslääkäri ohjasi ferritiinin mittaukseen. Jo ennen kuin sain tietää rautavarastojen surkean tason, ymmärsin että minulla on lähes kaikki raudanpuutteen tyypilliset oireet jo pidemmän aikaa, luultavasti vuosia. Ne olivat vain tulleet niin hiipien, että en ollut ymmärtänyt kokonaisuutta.
Miehet eivät käytännössä luovuta verta ollenkaan, vaikka heille se olisi paljon helpompaa kuin naisille. Oman arvioni mukaan luovuttajista on miehiä noin 10%. Itse olen hedelmällisessä iässä oleva nainen, ja on kyllä täysin naurettavaa että koko toiminta pyörii käytännössä meidän naisten voimin. Siksi varmaan Veripalvelu viittaakin kintaalla luovuttajien hyvinvointiin.
Vierailija kirjoitti:
Ap puhuu asiaa. Ongelman ydin on tässä tuo monen keskustelijan jo esille tuoma fakta, että Veripalvelu tsekkaa vain hemoglobiinin eikä mainitse sanallakaan ferritiiniä. Myöskään raudanpuutteen tyypillisistä oireista ei infota luovuttajia tai kysellä mitään, vaikka se olisi aivan oleellista vastuunkantoa arvokkaita luovuttajia kohtaan.
Olen luovuttanut verta 20 vuotta useampia kertoja vuodessa, ja olen ollut täysin siinä käsityksessä, että raudanpuutetta ei voi olla jos vain hemoglobiini on hyvä. Kunnes sitten tuli totaalinen stoppi, väsyin ja aloin sairastella koko ajan. Työterveyslääkäri ohjasi ferritiinin mittaukseen. Jo ennen kuin sain tietää rautavarastojen surkean tason, ymmärsin että minulla on lähes kaikki raudanpuutteen tyypilliset oireet jo pidemmän aikaa, luultavasti vuosia. Ne olivat vain tulleet niin hiipien, että en ollut ymmärtänyt kokonaisuutta.
Miehet eivät käytännössä luovuta verta ollenkaan, vaikka heille se olisi paljon helpompaa kuin naisille. Oman arvioni mukaan luovuttajista on miehiä noin 10%. Itse olen hedelmällisessä iässä oleva nainen, ja on kyllä täysin naurettavaa että koko toiminta pyörii käytännössä meidän naisten voimin. Siksi varmaan Veripalvelu viittaakin kintaalla luovuttajien hyvinvointiin.
Hieman meni pieleen arviosi miesten määrästä.
Veripalvelun sivuilta:
Yksittäisiä verenluovuttajia oli 110 681, mikä vastaa 3,1 % osuutta iältään sopivasta väestöstä. Kriisivalmiuden ja muuttuvien potilastarpeiden kannalta osuus on liian pieni, joten luovuttajakuntaa on tärkeää kasvattaa ja uudistaa. Uusia luovuttajia rekisteröitiin 18 052. Tavoitteesta jäätiin noin 3 000 luovuttajan verran. Miesten osuuden lisäämisessä sen sijaan onnistuttiin. Miesten osuus oli 45 %, kun se muutama vuosi sitten oli vain hieman yli 40 %.
Yleensä ei pysyviä haittoja, jos raudanpuute hoidetaan kunnolla. Useimmat oireet korjautuvat raudanpuutteen korjaamisen myötä. Tämä voi toki viedä aikaa, usein useita kuukausia, joskus jopa vuoden, jos puute on ollut syvä ja pitkäaikainen.