Kadun vaimoani ja lapsiani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset on ilmeisesti aika pieniä vielä? Pikkulapset on rasittavia, mutta se pitää vaan jaksaa. Kun nyt jaksaa olla niiden kanssa läsnä niin niistä voi isompana kasvaa ihan huippu tyyppejä joiden kanssa on kiva harrastaa.

Tai sitten ei.

O-ou.. Lipsautit juuri vuoden vanhemmille kaikista pahimman pelon: uhrautuminen olikin turhaa ja lapsesta kasvoi täyshirviö 😁

Kukas se olikaan se psykologi, joka sanoi, että lapsista kannattaa kasvattaa sellaiset, että heidän kanssaan viihtyy. 

Uutisissa oli viime vuoden puolella juttua oireilevista hyvien perheiden lapsista. Nähtävästi lapset oireilee nykyvanhempien seurassa 🤔

En tiedä mitä "hyvä perhe" tuossa tarkoittaa. Hyvätuloista? Lapset tarvitsevat vanhempia, jotka osaavat ja haluavat olla vanhempia. Ei se tulotasosta ole riippuvaista, mutta lienemme kuitenkin yhtä mieltä siitä, että monenlaiset ongelmat tuppaavat kasaantumaan samoihin perheisiin.

Vierailija kirjoitti:

Koeta oikein kovasti miettiä, millaista elämäsi olisi rivarikaksiossa yksikseen. Lapset käy joka toinen viikonloppu. Kaljaa kuluu arki-iltaisin, ja tinderistäkään ei enää tule matchejä.

Tälleen ainaisena yksineläjänä ei tuo kuulosta kyllä mun elämältä lainkaan. Toki minulla ei ole lapsia toisin kuin aloittajalla, mutta en ole koskaan käyttänyt tinderiä, enkä ole myöskään alkoholiin menevä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ihan sama ahdinko kuin ap:llä ja olen päätynyt pettämään. Lapsivapaa aika kuluu salarakastajan sängyssä. Piristi kummasti avioliittoa ja perhe-elämää. Aviomies sanoi että on saanut takaisin sen naisen johon rakastui. Hän tietää että petin muttei sitä että pettäminen jatkuu. No, ei tätä kauaa voi jatkua.

Mutta ehkäpä myytti yksiavioisen perhe-elämän onnen ja auvon ympäriltä pitäisi purkaa, kun se ei selkeästi suurimmalle osalle ihmisistä toimi.

N38

Minäkin sorruin pettämään ja ne kuukaudet oli parasta aikaa avioliitton ja perhe-elämän kannalta. Olin kuin Naantalin aurinko jatkuvasti, sen sijaan, että oisin käyttäytynyt kuin marttyyri kotona.

N36

N38 vastaa, että sama kokemus mullakin, jaksan olla parempi vaimo ja äiti. Ja unohtui kertoa että en tosiaan kadu lapsiani, mutta on tämä perhe-elämä yhtä helvettiä.

Sait sitten helvetillisen perhe-elämän toisten ihmisten kustannuksella. Tosi hyvin pelattu.

Kummallisen tulkinnan teit. Ihan omalla kustannuksellani olen tätä tehnyt. Helvetin hyvä äiti ollut suositusten mukaisine imetyksineen, vuosi kotona per lapsi, oma ura, kroppa ja elämä roskakoriin. Mutta niinhän se menee että jos nainen haluaa edes hetkeksi jotain itselleen niin se on itsekästä ja kamalaa. Rakastan lapsiani mutta vihaan tätä kulttuuria.

N38

Jos koet perhe-elämän noin vastenmielisenä, niin miksi sulla on lapsia useampi? Kyllä monilla perheellisillä naisilla on ura ja muutakin elämää ja harrastuksia. Ja mitä kroppaan tulee, niin tuossa iässä se joka tapauksessa vaati jo vaivannäköä, oli synnyttänyt tai ei. Kuulostat rasittavalta marisijalta.

:D no mitäpä tuohon voi lisätä, rasittava marisija. Ehkä vaan lopetan marisemisen ja ryhdyn onnelliseksi.

N38

Onnellisuutta on tutkittu viime vuosina tosi paljon. On paljon kirjallisuutta, jota voi kahlata ja käyttää hyödykseen. Toistan: hyödykseen. Toisaalta aika suuri konsensus on myös siitä, että onnellisuus ei ehkä ole se juttu, jota ihmisen kannattaa tavoitella. Se on aina ohimenevää. Jos tavoittelee merkityksellistä elämää, on tietty mielen hyvinvointi paremmin taattu. Sitä voi sitten kukin miettiä, mikä tuo elämään merkityksellisyyttä. Se ei aina ole se kiiltävin ja seksikkäin juttu, vaan usein, hyvin usein se arkisempi ja nukkavierumpi.

Tosi hyvä kommentti. Mun pitäisi kehittää siitä onnellisuudesta vielä sellainen versio jossa kaikki osapuolet olisivat riittävän onnellisia. Perheellisenä ei voi ajatella vaan sitä että on itse onnellinen, eikä puolisolla ja lapsilla väliä. Mä en tiedä että miten hyvin nämä self help -kirjat tarjoaa vastauksia tilanteisiin joissa pitää ottaa muita huomioon.

N38

Jonkin valjun self-helpin ja "terapian" sijasta mä suosittelisin vaikkapa Helena Frith Powellin kirjaa "Two Lipsticks and a Lover", jossa ranskalaiset naiset kertovat siitä, miten pysyvät nuorekkaina (myös salasuhteiden avulla!)

Huomattavasti kehittävämpää ja hauskempaa luettavaa.

"In search of answers, travel and lifestyle journalist Helena Frith Powell goes behind the scenes to investigate the famous French je ne sais quoi. Talking to fashion gurus, beauty experts and It Girls, professional seducers, lingerie designers and personal shoppers, she discovers a whole new world: indispensable wardrobe and beauty secrets; shopping done the right way and exercise routines promising lasting success; advice on sex toys, family life, relationships and clandestine affaires. French women, Helena realises, achieve maximum effect with the least amount of effort."

Olihan tuo sarkasmia? Olihan?

Ei. 

Meillä Suomessa on melko perinteikäs ja vanhanaikainen suhtautuminen mm. avioliittoon ja mikäs siinä, mutta välillä tekisi hyvää vähän avata silmiään ja mieltään ja tutustua muihin ajatusmalleihin.

Joka toinen avioliitto purkautuu ja pettäminen on tosi yleistä. Onko se sitten hienompaa, jos se tehdään huulipunat ojossa ja tyylikkäästi puettuna ja perse timminä - en tiedä.

Kuulostaa siltä, että olet toteuttanut jonkun muun unelmia. Sellainen ei kannata. Kuuntele omaa sisäistä ääntä, se on yleensä oikeassa. Itse en ole koskaan halunnut naimisiin, olen edelleen naimaton. Kaksi pitkää parisuhdetta takana, miehet olisivat halunneet naimisiin, minä en. Se ahdistaa minua ajatuksena, en halua että minua kahlitaan mihinkään instituutioon. Olen ilmeisesti vähemmistöä, koska suurin osa naisista haluaa prinsessahäät ja ihanaa perhearkea, sitähän se suurimmalle osalle ei ole. Miehet juoksee vieraissa minkä ehtivät, vaimo nalkuttaa kotona, että pitää saada sitä ja tätä. Muillakin on, mäkin haluan, se on sitä keskinkertaista paskaa, mitä itse en ole koskaan halunnut.

Minä olen lapseton nainen onnellisessa parisuhteessa, ja silti aina välillä tekisi vaan mieleni ottaa luottokorttini, jättää kaikki muu ja häipyä.

Se on vaan merkki siitä, että tarvitaan omaa aikaa ja vaihtelua. Tänä vuonna hommasin reppulautan ja olen meloskellut aika paljon itsekseni lähivesillä. Auttaa.

Odotapa ap, kun lapset kasvaa ja alkaa harrastaa ja olemisesi typistyy "kuljetuspalvelu Isin" rooliin.

Otat sen tilanteen haltuun hyvä mies. Ei se murehtimalla parane. Eläkää niitä hetkiä kun tapasitte ja rakastuitte. Älä kysy vaimoltasi mitään vaan varaa teille kahden keskeisiä reissuja välillä. Myös sellaisia jossa lapsetkin mukana.

Voi tuntua turhalta jos elämässä ei tapahdu mitään. Tietenki vaimosi pitää myös panostaa mutta näytä hänelle mallia.

Ruoho aina vihreämpää aidan toisella puolella - Se on tämä ihmismielen piilevä tyytymättömyys hyväänkin nykytilaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ihan sama ahdinko kuin ap:llä ja olen päätynyt pettämään. Lapsivapaa aika kuluu salarakastajan sängyssä. Piristi kummasti avioliittoa ja perhe-elämää. Aviomies sanoi että on saanut takaisin sen naisen johon rakastui. Hän tietää että petin muttei sitä että pettäminen jatkuu. No, ei tätä kauaa voi jatkua.

Mutta ehkäpä myytti yksiavioisen perhe-elämän onnen ja auvon ympäriltä pitäisi purkaa, kun se ei selkeästi suurimmalle osalle ihmisistä toimi.

N38

Minäkin sorruin pettämään ja ne kuukaudet oli parasta aikaa avioliitton ja perhe-elämän kannalta. Olin kuin Naantalin aurinko jatkuvasti, sen sijaan, että oisin käyttäytynyt kuin marttyyri kotona.

N36

N38 vastaa, että sama kokemus mullakin, jaksan olla parempi vaimo ja äiti. Ja unohtui kertoa että en tosiaan kadu lapsiani, mutta on tämä perhe-elämä yhtä helvettiä.

Sait sitten helvetillisen perhe-elämän toisten ihmisten kustannuksella. Tosi hyvin pelattu.

Kummallisen tulkinnan teit. Ihan omalla kustannuksellani olen tätä tehnyt. Helvetin hyvä äiti ollut suositusten mukaisine imetyksineen, vuosi kotona per lapsi, oma ura, kroppa ja elämä roskakoriin. Mutta niinhän se menee että jos nainen haluaa edes hetkeksi jotain itselleen niin se on itsekästä ja kamalaa. Rakastan lapsiani mutta vihaan tätä kulttuuria.

N38

Jos koet perhe-elämän noin vastenmielisenä, niin miksi sulla on lapsia useampi? Kyllä monilla perheellisillä naisilla on ura ja muutakin elämää ja harrastuksia. Ja mitä kroppaan tulee, niin tuossa iässä se joka tapauksessa vaati jo vaivannäköä, oli synnyttänyt tai ei. Kuulostat rasittavalta marisijalta.

:D no mitäpä tuohon voi lisätä, rasittava marisija. Ehkä vaan lopetan marisemisen ja ryhdyn onnelliseksi.

N38

Onnellisuutta on tutkittu viime vuosina tosi paljon. On paljon kirjallisuutta, jota voi kahlata ja käyttää hyödykseen. Toistan: hyödykseen. Toisaalta aika suuri konsensus on myös siitä, että onnellisuus ei ehkä ole se juttu, jota ihmisen kannattaa tavoitella. Se on aina ohimenevää. Jos tavoittelee merkityksellistä elämää, on tietty mielen hyvinvointi paremmin taattu. Sitä voi sitten kukin miettiä, mikä tuo elämään merkityksellisyyttä. Se ei aina ole se kiiltävin ja seksikkäin juttu, vaan usein, hyvin usein se arkisempi ja nukkavierumpi.

Tosi hyvä kommentti. Mun pitäisi kehittää siitä onnellisuudesta vielä sellainen versio jossa kaikki osapuolet olisivat riittävän onnellisia. Perheellisenä ei voi ajatella vaan sitä että on itse onnellinen, eikä puolisolla ja lapsilla väliä. Mä en tiedä että miten hyvin nämä self help -kirjat tarjoaa vastauksia tilanteisiin joissa pitää ottaa muita huomioon.

N38

Jonkin valjun self-helpin ja "terapian" sijasta mä suosittelisin vaikkapa Helena Frith Powellin kirjaa "Two Lipsticks and a Lover", jossa ranskalaiset naiset kertovat siitä, miten pysyvät nuorekkaina (myös salasuhteiden avulla!)

Huomattavasti kehittävämpää ja hauskempaa luettavaa.

"In search of answers, travel and lifestyle journalist Helena Frith Powell goes behind the scenes to investigate the famous French je ne sais quoi. Talking to fashion gurus, beauty experts and It Girls, professional seducers, lingerie designers and personal shoppers, she discovers a whole new world: indispensable wardrobe and beauty secrets; shopping done the right way and exercise routines promising lasting success; advice on sex toys, family life, relationships and clandestine affaires. French women, Helena realises, achieve maximum effect with the least amount of effort."

Olihan tuo sarkasmia? Olihan?

Ei. 

Meillä Suomessa on melko perinteikäs ja vanhanaikainen suhtautuminen mm. avioliittoon ja mikäs siinä, mutta välillä tekisi hyvää vähän avata silmiään ja mieltään ja tutustua muihin ajatusmalleihin.

Joka toinen avioliitto purkautuu ja pettäminen on tosi yleistä. Onko se sitten hienompaa, jos se tehdään huulipunat ojossa ja tyylikkäästi puettuna ja perse timminä - en tiedä.

Henkilökohtaisesti en pidä siitä että eletään yhteiskunnan odotusten mukaisesti eikä käytetä omaa päätä. Vauvallakin näkee tosi paljon mistä nainen/mies aloituksia, joista huokuu sosiaalinen paine.

Luullaan jonkun tuovan mukanaan onnea, kunnes herätäänkin eräänä päivänä tukka nuhjuisena burnoutin partaalla ärsyttävän puolison vierestä.

Vierailija kirjoitti:

sama vika rahikaisella..

Niin, olisi pitänyt ajatella vehjettä pitemmälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset on ilmeisesti aika pieniä vielä? Pikkulapset on rasittavia, mutta se pitää vaan jaksaa. Kun nyt jaksaa olla niiden kanssa läsnä niin niistä voi isompana kasvaa ihan huippu tyyppejä joiden kanssa on kiva harrastaa.

Tai sitten ei.

O-ou.. Lipsautit juuri vuoden vanhemmille kaikista pahimman pelon: uhrautuminen olikin turhaa ja lapsesta kasvoi täyshirviö 😁

Kukas se olikaan se psykologi, joka sanoi, että lapsista kannattaa kasvattaa sellaiset, että heidän kanssaan viihtyy. 

Uutisissa oli viime vuoden puolella juttua oireilevista hyvien perheiden lapsista. Nähtävästi lapset oireilee nykyvanhempien seurassa 🤔

Mutta sehän on lapsen vika, pakko johtua aspergerista ja/tai ADHD:sta, ei äidissä ole mitään vikaa.

Miten voi katua, että sai elämältä enemmän kuin jaksoi kantaa? "Katua"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ihan sama ahdinko kuin ap:llä ja olen päätynyt pettämään. Lapsivapaa aika kuluu salarakastajan sängyssä. Piristi kummasti avioliittoa ja perhe-elämää. Aviomies sanoi että on saanut takaisin sen naisen johon rakastui. Hän tietää että petin muttei sitä että pettäminen jatkuu. No, ei tätä kauaa voi jatkua.

Mutta ehkäpä myytti yksiavioisen perhe-elämän onnen ja auvon ympäriltä pitäisi purkaa, kun se ei selkeästi suurimmalle osalle ihmisistä toimi.

N38

Minäkin sorruin pettämään ja ne kuukaudet oli parasta aikaa avioliitton ja perhe-elämän kannalta. Olin kuin Naantalin aurinko jatkuvasti, sen sijaan, että oisin käyttäytynyt kuin marttyyri kotona.

N36

N38 vastaa, että sama kokemus mullakin, jaksan olla parempi vaimo ja äiti. Ja unohtui kertoa että en tosiaan kadu lapsiani, mutta on tämä perhe-elämä yhtä helvettiä.

Sait sitten helvetillisen perhe-elämän toisten ihmisten kustannuksella. Tosi hyvin pelattu.

Kummallisen tulkinnan teit. Ihan omalla kustannuksellani olen tätä tehnyt. Helvetin hyvä äiti ollut suositusten mukaisine imetyksineen, vuosi kotona per lapsi, oma ura, kroppa ja elämä roskakoriin. Mutta niinhän se menee että jos nainen haluaa edes hetkeksi jotain itselleen niin se on itsekästä ja kamalaa. Rakastan lapsiani mutta vihaan tätä kulttuuria.

N38

Jos koet perhe-elämän noin vastenmielisenä, niin miksi sulla on lapsia useampi? Kyllä monilla perheellisillä naisilla on ura ja muutakin elämää ja harrastuksia. Ja mitä kroppaan tulee, niin tuossa iässä se joka tapauksessa vaati jo vaivannäköä, oli synnyttänyt tai ei. Kuulostat rasittavalta marisijalta.

:D no mitäpä tuohon voi lisätä, rasittava marisija. Ehkä vaan lopetan marisemisen ja ryhdyn onnelliseksi.

N38

Onnellisuutta on tutkittu viime vuosina tosi paljon. On paljon kirjallisuutta, jota voi kahlata ja käyttää hyödykseen. Toistan: hyödykseen. Toisaalta aika suuri konsensus on myös siitä, että onnellisuus ei ehkä ole se juttu, jota ihmisen kannattaa tavoitella. Se on aina ohimenevää. Jos tavoittelee merkityksellistä elämää, on tietty mielen hyvinvointi paremmin taattu. Sitä voi sitten kukin miettiä, mikä tuo elämään merkityksellisyyttä. Se ei aina ole se kiiltävin ja seksikkäin juttu, vaan usein, hyvin usein se arkisempi ja nukkavierumpi.

Tosi hyvä kommentti. Mun pitäisi kehittää siitä onnellisuudesta vielä sellainen versio jossa kaikki osapuolet olisivat riittävän onnellisia. Perheellisenä ei voi ajatella vaan sitä että on itse onnellinen, eikä puolisolla ja lapsilla väliä. Mä en tiedä että miten hyvin nämä self help -kirjat tarjoaa vastauksia tilanteisiin joissa pitää ottaa muita huomioon.

N38

Jonkin valjun self-helpin ja "terapian" sijasta mä suosittelisin vaikkapa Helena Frith Powellin kirjaa "Two Lipsticks and a Lover", jossa ranskalaiset naiset kertovat siitä, miten pysyvät nuorekkaina (myös salasuhteiden avulla!)

Huomattavasti kehittävämpää ja hauskempaa luettavaa.

"In search of answers, travel and lifestyle journalist Helena Frith Powell goes behind the scenes to investigate the famous French je ne sais quoi. Talking to fashion gurus, beauty experts and It Girls, professional seducers, lingerie designers and personal shoppers, she discovers a whole new world: indispensable wardrobe and beauty secrets; shopping done the right way and exercise routines promising lasting success; advice on sex toys, family life, relationships and clandestine affaires. French women, Helena realises, achieve maximum effect with the least amount of effort."

Olihan tuo sarkasmia? Olihan?

Ei. 

Meillä Suomessa on melko perinteikäs ja vanhanaikainen suhtautuminen mm. avioliittoon ja mikäs siinä, mutta välillä tekisi hyvää vähän avata silmiään ja mieltään ja tutustua muihin ajatusmalleihin.

Joka toinen avioliitto purkautuu ja pettäminen on tosi yleistä. Onko se sitten hienompaa, jos se tehdään huulipunat ojossa ja tyylikkäästi puettuna ja perse timminä - en tiedä.

Henkilökohtaisesti en pidä siitä että eletään yhteiskunnan odotusten mukaisesti eikä käytetä omaa päätä. Vauvallakin näkee tosi paljon mistä nainen/mies aloituksia, joista huokuu sosiaalinen paine.

Luullaan jonkun tuovan mukanaan onnea, kunnes herätäänkin eräänä päivänä tukka nuhjuisena burnoutin partaalla ärsyttävän puolison vierestä.

Olemme laumaeläimiä. Haluamme olla osa laumaa. Tämä on ihmisyyden valtavirtaa, joten onnea maailmaan, jossa sosiaalista painetta ei ole. Toki aina osaa ihmisistä tekee mitä huvittaa. Tuoko se suuremman onnen - toivottavasti heille.

Miksi te ihmishassukat kuvittelette (jotkut "hyvien neuvojen" pollyanna-henkiset antajat täällä), että rakkaus on joku kestotila, kun ei se nyt vaan ole.

Ihan on tutkimuksissa tullut esiin, että ihminen on luontainen sarjarakastuja ja tämä koskee molempia sukupuolia.

Tämä ikuisuuteen ja ylikin kestävä yhden avioliiton yhteen sulautuvat siamilaiset kaksoset -tyyppinen pariskuntaihanne on aivan epärealistinen.

Pohjimmiltaan avioliitto johtuu yhteiskuntarakenteista, esim. siitä, että naisen on ollut liki mahdotonta elättää lasta yksinään. Yksi jos toinenkin vähemmän hottiksen näköinen mies on tästä hyötynyt... rumakin ukko on saanut vaimon, koska naisilla nyt vaan ei ole ollut muuhun varaa kuin ottaa joku, kuka tahansa selvitäkseen.

Nyt kaikki kärsivät edelleen vanhasta yhteiskuntamallista, vaikka ehkäisy on muuttanut vahinkoraskausasian, naisten hyvä toimeentulo on muuttanut pakkonaimisiinmenoasian jne.

Kauheeta sivusta katsoa, kun onnettomat ihmiset, niin naiset kuin miehet, kärsii huonoissa liitoissa vain koska jokin ihme "yleinen asenneilmasto" edelleen hakkaa kaikkia päähän sillä ikuisen rakkauden fantasialla. Ei ihminen edes ole sellainen lajityyppi luonnostaan. Joutsen on.

Ihmisen lähin sukulainen on kääpiösimpanssi, ja nehän p...ee keskenään aivan estottomasti eikä tosiaankaan vain jälkeläisiä saadakseen. Niille se on huvia ja yhdessäolon muoto ja kaikki ihmisen seksuaalikäytöksessä ja etenkin tällaisissa pettämiskipuiluissa viittaa siihen, että pohjimmiltaan me olisimme jotain vastaavaa, mikäli muista syistä yhteiskuntarakenteet eivät olisi kasvaneet niin körttiläisen puritaanisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Miten voi katua, että sai elämältä enemmän kuin jaksoi kantaa? "Katua"?

Tämä on hyvin sanottu. Ja niin surullista. Lapset, ihana vaimo. Ja katumus. Mikä on se parempi elämä, joka olisi pitänyt saada.

Olet normaali ihminen. Perhe-elämän ankarassa tiimellyksessä olisi luonnotonta, jollei ajattelisi poislähtemistä joka päivä. Se ei silti tarkoita, että pitäisi tehdä toisin. Arki vaan on tiukkaa hääräämistä, että perhe tulee hoidettua. Lapset ovat kuitenkin lopulta ainoa tärkeä asia maailmassa. Monet kaverit jäävät ja tutut kuolevat ja työura jää aikanaan unholaan. Treenatuinkin vartalo kulahtaa ja askel lyhenee. Vain lapset pysyvät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ihan sama ahdinko kuin ap:llä ja olen päätynyt pettämään. Lapsivapaa aika kuluu salarakastajan sängyssä. Piristi kummasti avioliittoa ja perhe-elämää. Aviomies sanoi että on saanut takaisin sen naisen johon rakastui. Hän tietää että petin muttei sitä että pettäminen jatkuu. No, ei tätä kauaa voi jatkua.

Mutta ehkäpä myytti yksiavioisen perhe-elämän onnen ja auvon ympäriltä pitäisi purkaa, kun se ei selkeästi suurimmalle osalle ihmisistä toimi.

N38

Minäkin sorruin pettämään ja ne kuukaudet oli parasta aikaa avioliitton ja perhe-elämän kannalta. Olin kuin Naantalin aurinko jatkuvasti, sen sijaan, että oisin käyttäytynyt kuin marttyyri kotona.

N36

N38 vastaa, että sama kokemus mullakin, jaksan olla parempi vaimo ja äiti. Ja unohtui kertoa että en tosiaan kadu lapsiani, mutta on tämä perhe-elämä yhtä helvettiä.

Sait sitten helvetillisen perhe-elämän toisten ihmisten kustannuksella. Tosi hyvin pelattu.

Kummallisen tulkinnan teit. Ihan omalla kustannuksellani olen tätä tehnyt. Helvetin hyvä äiti ollut suositusten mukaisine imetyksineen, vuosi kotona per lapsi, oma ura, kroppa ja elämä roskakoriin. Mutta niinhän se menee että jos nainen haluaa edes hetkeksi jotain itselleen niin se on itsekästä ja kamalaa. Rakastan lapsiani mutta vihaan tätä kulttuuria.

N38

Jos koet perhe-elämän noin vastenmielisenä, niin miksi sulla on lapsia useampi? Kyllä monilla perheellisillä naisilla on ura ja muutakin elämää ja harrastuksia. Ja mitä kroppaan tulee, niin tuossa iässä se joka tapauksessa vaati jo vaivannäköä, oli synnyttänyt tai ei. Kuulostat rasittavalta marisijalta.

:D no mitäpä tuohon voi lisätä, rasittava marisija. Ehkä vaan lopetan marisemisen ja ryhdyn onnelliseksi.

N38

Onnellisuutta on tutkittu viime vuosina tosi paljon. On paljon kirjallisuutta, jota voi kahlata ja käyttää hyödykseen. Toistan: hyödykseen. Toisaalta aika suuri konsensus on myös siitä, että onnellisuus ei ehkä ole se juttu, jota ihmisen kannattaa tavoitella. Se on aina ohimenevää. Jos tavoittelee merkityksellistä elämää, on tietty mielen hyvinvointi paremmin taattu. Sitä voi sitten kukin miettiä, mikä tuo elämään merkityksellisyyttä. Se ei aina ole se kiiltävin ja seksikkäin juttu, vaan usein, hyvin usein se arkisempi ja nukkavierumpi.

Tosi hyvä kommentti. Mun pitäisi kehittää siitä onnellisuudesta vielä sellainen versio jossa kaikki osapuolet olisivat riittävän onnellisia. Perheellisenä ei voi ajatella vaan sitä että on itse onnellinen, eikä puolisolla ja lapsilla väliä. Mä en tiedä että miten hyvin nämä self help -kirjat tarjoaa vastauksia tilanteisiin joissa pitää ottaa muita huomioon.

N38

Jonkin valjun self-helpin ja "terapian" sijasta mä suosittelisin vaikkapa Helena Frith Powellin kirjaa "Two Lipsticks and a Lover", jossa ranskalaiset naiset kertovat siitä, miten pysyvät nuorekkaina (myös salasuhteiden avulla!)

Huomattavasti kehittävämpää ja hauskempaa luettavaa.

"In search of answers, travel and lifestyle journalist Helena Frith Powell goes behind the scenes to investigate the famous French je ne sais quoi. Talking to fashion gurus, beauty experts and It Girls, professional seducers, lingerie designers and personal shoppers, she discovers a whole new world: indispensable wardrobe and beauty secrets; shopping done the right way and exercise routines promising lasting success; advice on sex toys, family life, relationships and clandestine affaires. French women, Helena realises, achieve maximum effect with the least amount of effort."

Olihan tuo sarkasmia? Olihan?

Ei. 

Meillä Suomessa on melko perinteikäs ja vanhanaikainen suhtautuminen mm. avioliittoon ja mikäs siinä, mutta välillä tekisi hyvää vähän avata silmiään ja mieltään ja tutustua muihin ajatusmalleihin.

Joka toinen avioliitto purkautuu ja pettäminen on tosi yleistä. Onko se sitten hienompaa, jos se tehdään huulipunat ojossa ja tyylikkäästi puettuna ja perse timminä - en tiedä.

Henkilökohtaisesti en pidä siitä että eletään yhteiskunnan odotusten mukaisesti eikä käytetä omaa päätä. Vauvallakin näkee tosi paljon mistä nainen/mies aloituksia, joista huokuu sosiaalinen paine.

Luullaan jonkun tuovan mukanaan onnea, kunnes herätäänkin eräänä päivänä tukka nuhjuisena burnoutin partaalla ärsyttävän puolison vierestä.

Olemme laumaeläimiä. Haluamme olla osa laumaa. Tämä on ihmisyyden valtavirtaa, joten onnea maailmaan, jossa sosiaalista painetta ei ole. Toki aina osaa ihmisistä tekee mitä huvittaa. Tuoko se suuremman onnen - toivottavasti heille.

Sille on olemassa nimikin: itsetunto.

Kun tietää ja tuntee oman itsensä, osaa sanoa mitä kaipaa. Ei siihen tarvita muita ihmisiä.

Sosiaalista painetta tulee aina olemaan. Itsestään kiinni miten siihen suhtautuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän paljon porukkaa täällä saamassa itkupotkuraivareita siitä että jollekin toiselle perhe-elämä ei ollut pelkkää mannapuuroa ja mansikkaa.

Mikä ihme on sen täydellisen perheidyllin keskellä tulla syyttelemään muita? En vaan tajua.

Musta näyttää ennemminkin että täällä yksi raivoaa, kun muut ei koe olevansa samanlaisia kamalan perhe-elämän uhreja kuin hän.   

Tämä aloitus oli hyvä ja olisin toivonut näkeväni uteliaan avointa ja asiallista keskustelua, ilman sitä rähjäämistä ja sormella osoittelua jota jokaisessa ketjussa harrastetaan.

Tiedätkö, että hyvään keskusteluun kuuluu myös eriäviä mielipiteitä, ilman, että aletaan nimittelemään ketään tai mennään henkilökohtaisuuksiin, jos näkemykset vähänkään poikkeavat omistasi? Tämä ei ole keskustelua vaan nälvimistä ja räyhäämistä, eikä tuo kuin sinulle tyydytyksen päästä framille ja painamaan joku toinen matalaksi.

Oletko sinä syntynyt valmiina ja virheittä, etkä tee koskaan vääriä valintoja? Osaat elää elämääsi niin ettei koskaan etkä missään tilanteessa loukkaa ketään?

Minusta on hienoa, että aloittaja on rehellinen - ei ehkä vielä perheelleen mutta ainakin itselleen. Kyseenalaistaa ja haluaa oppia tuntemaan itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ihan sama ahdinko kuin ap:llä ja olen päätynyt pettämään. Lapsivapaa aika kuluu salarakastajan sängyssä. Piristi kummasti avioliittoa ja perhe-elämää. Aviomies sanoi että on saanut takaisin sen naisen johon rakastui. Hän tietää että petin muttei sitä että pettäminen jatkuu. No, ei tätä kauaa voi jatkua.

Mutta ehkäpä myytti yksiavioisen perhe-elämän onnen ja auvon ympäriltä pitäisi purkaa, kun se ei selkeästi suurimmalle osalle ihmisistä toimi.

N38

Minäkin sorruin pettämään ja ne kuukaudet oli parasta aikaa avioliitton ja perhe-elämän kannalta. Olin kuin Naantalin aurinko jatkuvasti, sen sijaan, että oisin käyttäytynyt kuin marttyyri kotona.

N36

N38 vastaa, että sama kokemus mullakin, jaksan olla parempi vaimo ja äiti. Ja unohtui kertoa että en tosiaan kadu lapsiani, mutta on tämä perhe-elämä yhtä helvettiä.

Sait sitten helvetillisen perhe-elämän toisten ihmisten kustannuksella. Tosi hyvin pelattu.

Kummallisen tulkinnan teit. Ihan omalla kustannuksellani olen tätä tehnyt. Helvetin hyvä äiti ollut suositusten mukaisine imetyksineen, vuosi kotona per lapsi, oma ura, kroppa ja elämä roskakoriin. Mutta niinhän se menee että jos nainen haluaa edes hetkeksi jotain itselleen niin se on itsekästä ja kamalaa. Rakastan lapsiani mutta vihaan tätä kulttuuria.

N38

Jos koet perhe-elämän noin vastenmielisenä, niin miksi sulla on lapsia useampi? Kyllä monilla perheellisillä naisilla on ura ja muutakin elämää ja harrastuksia. Ja mitä kroppaan tulee, niin tuossa iässä se joka tapauksessa vaati jo vaivannäköä, oli synnyttänyt tai ei. Kuulostat rasittavalta marisijalta.

:D no mitäpä tuohon voi lisätä, rasittava marisija. Ehkä vaan lopetan marisemisen ja ryhdyn onnelliseksi.

N38

Onnellisuutta on tutkittu viime vuosina tosi paljon. On paljon kirjallisuutta, jota voi kahlata ja käyttää hyödykseen. Toistan: hyödykseen. Toisaalta aika suuri konsensus on myös siitä, että onnellisuus ei ehkä ole se juttu, jota ihmisen kannattaa tavoitella. Se on aina ohimenevää. Jos tavoittelee merkityksellistä elämää, on tietty mielen hyvinvointi paremmin taattu. Sitä voi sitten kukin miettiä, mikä tuo elämään merkityksellisyyttä. Se ei aina ole se kiiltävin ja seksikkäin juttu, vaan usein, hyvin usein se arkisempi ja nukkavierumpi.

Tosi hyvä kommentti. Mun pitäisi kehittää siitä onnellisuudesta vielä sellainen versio jossa kaikki osapuolet olisivat riittävän onnellisia. Perheellisenä ei voi ajatella vaan sitä että on itse onnellinen, eikä puolisolla ja lapsilla väliä. Mä en tiedä että miten hyvin nämä self help -kirjat tarjoaa vastauksia tilanteisiin joissa pitää ottaa muita huomioon.

N38

Jonkin valjun self-helpin ja "terapian" sijasta mä suosittelisin vaikkapa Helena Frith Powellin kirjaa "Two Lipsticks and a Lover", jossa ranskalaiset naiset kertovat siitä, miten pysyvät nuorekkaina (myös salasuhteiden avulla!)

Huomattavasti kehittävämpää ja hauskempaa luettavaa.

"In search of answers, travel and lifestyle journalist Helena Frith Powell goes behind the scenes to investigate the famous French je ne sais quoi. Talking to fashion gurus, beauty experts and It Girls, professional seducers, lingerie designers and personal shoppers, she discovers a whole new world: indispensable wardrobe and beauty secrets; shopping done the right way and exercise routines promising lasting success; advice on sex toys, family life, relationships and clandestine affaires. French women, Helena realises, achieve maximum effect with the least amount of effort."

Olihan tuo sarkasmia? Olihan?

Ei. 

Meillä Suomessa on melko perinteikäs ja vanhanaikainen suhtautuminen mm. avioliittoon ja mikäs siinä, mutta välillä tekisi hyvää vähän avata silmiään ja mieltään ja tutustua muihin ajatusmalleihin.

Joka toinen avioliitto purkautuu ja pettäminen on tosi yleistä. Onko se sitten hienompaa, jos se tehdään huulipunat ojossa ja tyylikkäästi puettuna ja perse timminä - en tiedä.

Henkilökohtaisesti en pidä siitä että eletään yhteiskunnan odotusten mukaisesti eikä käytetä omaa päätä. Vauvallakin näkee tosi paljon mistä nainen/mies aloituksia, joista huokuu sosiaalinen paine.

Luullaan jonkun tuovan mukanaan onnea, kunnes herätäänkin eräänä päivänä tukka nuhjuisena burnoutin partaalla ärsyttävän puolison vierestä.

Olemme laumaeläimiä. Haluamme olla osa laumaa. Tämä on ihmisyyden valtavirtaa, joten onnea maailmaan, jossa sosiaalista painetta ei ole. Toki aina osaa ihmisistä tekee mitä huvittaa. Tuoko se suuremman onnen - toivottavasti heille.

Sille on olemassa nimikin: itsetunto.

Kun tietää ja tuntee oman itsensä, osaa sanoa mitä kaipaa. Ei siihen tarvita muita ihmisiä.

Sosiaalista painetta tulee aina olemaan. Itsestään kiinni miten siihen suhtautuu.

Tietenkin. Ja hyväitsetuntoinen ihminen voi haluta olla lauman jäsen. 

Vierailija kirjoitti:

Olet normaali ihminen. Perhe-elämän ankarassa tiimellyksessä olisi luonnotonta, jollei ajattelisi poislähtemistä joka päivä. Se ei silti tarkoita, että pitäisi tehdä toisin. Arki vaan on tiukkaa hääräämistä, että perhe tulee hoidettua. Lapset ovat kuitenkin lopulta ainoa tärkeä asia maailmassa. Monet kaverit jäävät ja tutut kuolevat ja työura jää aikanaan unholaan. Treenatuinkin vartalo kulahtaa ja askel lyhenee. Vain lapset pysyvät.

Niin jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Joskus käy niinkin ettei lapset selviäkään aikuisiksi/vanhuuteen asti.

Vähän sama vika. Tai en nyt tiedä kadunko, en usko että olisin lapsettomana sinkkuna ollut onnellisempi, luultavasti olisin kokenut että jotain puuttuu elämästä. Minä olisin tarvinnut tämän tiedon siitä, etten olekaan hyvä äiti enkä vaimo ja parempi pysyä pinnallisemmissa suhteissa. Mutta en minä olisi sitä ilman lapsia ja miestä tajunnut. Ja nyt on liian myöhäistä.