Kadun vaimoani ja lapsiani.

Vierailija kirjoitti:

Jo parin päivän irtiotto auttaa näkemään, millaista yksinolo olisi. Minulla ainakin menee niin, että ensin tuntuu ihan mahtavalta ja nostalgiselta se täysi vapaus, mutta sitä ei kestä kauaa, kun hohto alkaa haaleta siitäkin hommasta ja alkaakin miettiä mitä sitä sitten keksisi. Vähän toimettomana pyörimistä ja netissä roikkumista ihan tyhjänpäiväistä olemista. Sitä kun jatkuu jonkin aikaa, niin on jo ihan kiva kun perhe tulee reissusta ja asiat normalisoituivat. Kannattaa kokeilla se nimenomaan niin, että perhe lähtee johonkin ja sinä jäät yksin kotiin. Reissussa se on aina vähän eri asia, kun on niin paljon muuta ajateltavaa. Eli vaimo ja lapset mummolaan pariksi päiväksi ja kunnolla skumppaa heti ekana iltana ja ilo irti, niin jo kolmantena päivänä sitä alkaa hoksaamaan, mikä pointti siinä on, kun on perhe ja tarkoitus elämällä.

Koko ketjun paras kirjoitus. Vain lapsen saanut ymmärtää, mikä on elämässä tärkeintä ja arvokkainta. Ja se ei ole oman navan tujotus ja "minä minä ja minun tarpeet" -julistaminen maailmalle vaan lähimmäistensä palveleminen. Älä rukoile kevyempää taakkaa vaan vahvempaa selkää. 

Tunnen myötähäpeää näiden aikuiseksi itsensään kutsuvien keski-ikäisten osalta joilla unelma on biletys, viinit, trävelläys ja muu 18-vuotiaan elämään jotenkin edes sopiva sisältö. Vastuu auttaa kasvamaan täyteen aikuisuuteen.

No toivotaan, että tulet järkiisi. Sinulla on kaksi lasta, jotka kaipaavat sinua varsinkin murrosiässä, vaikka ei se aina siltä näytä. Kun tulet vanhaksi, niin 3-kymppiset lapsesi kyllä muistavat ja kunnioittavat sinua. Yritä nähdä asiat nokkaasi pidemmälle.