Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
X-sukupolven (1964-1979) muisteluketju
Wikipedian mukaan: X-sukupolveen kuuluvat vuosina 1964–1979 syntyneet ikäluokat. Sukupolven yhteisiä suuria kokemuksia olivat Neuvostoliiton romahtaminen, Berliinin muurin murtuminen, Yhdysvaltojen jääminen maailman ainoaksi supervallaksi, 1990-luvun lama ja massatyöttömyys sekä globalisaatio. Monia X-sukupolven edustajia yhdistää lapsuudessa tai nuoruudessa koettu vanhempien avioero"
https://fi.wikipedia.org/wiki/X-sukupolvi
Itse muistan parhaiten ihanan 80-luvun, siis ne ihanat asiat kuten muodin, nuoruuden, musiikin. Moni asia oli kyllä pielessä silloin, esim. naisen asema. Tsernobyl on myös iso juttu, ja Berliinin muurin murtuminen sekä Itä-Euroopan vapautuminen Neuvostoliiton vallasta. Ja Neuvostoliiton kaatuminen.
Kuka muistaa vielä Bundesrepublic Deutchlandin ja Deutche Demokratische Republicin? Vai menikö ne oikein :)
Meidäthän tunnetaan myös "pullamössösukupolvena", mutta ainakin minua se naurattaa..
Kommentit (640)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, on koettu ysärilama, pankkiromahdus 2008 ja nyt sitten ollaan sitä paarialuokkaa työelämässä. Töihissä puurtavat ne isot ikäluokat, jotka eivät halua jäädä eläkkeelle ja samalla sisään otetaan nuoria max nelikymppisiä. Me ollaan siinä välissä, eikä meitä haluta :(
Suuret ikäluokat tuskin sinun työllistymistäsi estävät. Ovat ko yli seitsemänkymppisiä.
Itse asiassa estävät. Eläkemaksurasite tekee työllistämistä niin kallista, että on vaikea saada töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
90-luku oli parasta aikaa olla nuori! Oli vapautta josta nykynuoret ei voi edes KUVITELLA. Ei ollu somea eikä mielensäpahouttajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, on koettu ysärilama, pankkiromahdus 2008 ja nyt sitten ollaan sitä paarialuokkaa työelämässä. Töihissä puurtavat ne isot ikäluokat, jotka eivät halua jäädä eläkkeelle ja samalla sisään otetaan nuoria max nelikymppisiä. Me ollaan siinä välissä, eikä meitä haluta :(
Suuret ikäluokat tuskin sinun työllistymistäsi estävät. Ovat ko yli seitsemänkymppisiä.
Itse asiassa estävät. Eläkemaksurasite tekee työllistämistä niin kallista, että on vaikea saada töitä.
Lisäksi tässä eletään siinä maailmassa jonka nuo seuraajilleen jättivät ja jota nuo omalta osaltaan ylläpitävät edelleen suurella äänestäjävoimallaan.
Vierailija kirjoitti:
90-luku oli parasta aikaa olla nuori! Oli vapautta josta nykynuoret ei voi edes KUVITELLA. Ei ollu somea eikä mielensäpahouttajia.
Olin nuori 80- ja 90-luvuilla, ja mielestäni 80-luku (sen loppu) oli kuitenkin parempi kuin 90-luku, jolloin iski lama ja kaikesta tuli yhtäkkiä ankeaa ja harmaata. Yllättäen muotikin muuttui grungeksi ja musiikki synkäksi. Kaikki iloisuus oli tiessään.
Vierailija kirjoitti:
Miehet eivät yleisesti tehneet kotitöitä. Meilläkin äiti hoiti pyykit, tiskit, siivouksen ja ruuanlaiton. Äiti jopa kirjoitti ostoslistan valmiiksi, jos isän piti käydä ruokakaupassa. Mun perhe oli sillä tavalla harvinainen, että äidillä oli ajokortti ja hän jopa ajoi autoa. Suurimmalla osalla kavereiden perheistä äiti ei ajanut autolla. Ne autot oli jotenkin miesten omaisuutta. Yhteiskunnassa tehtiin pilaa naisten ajotaidoista. Ehkä naiset ei siihen aikaan olleetkaan mitään mestarikuskeja, kun ei harjoitusta kertynyt.
Juuri siitä se tuli. Auto oli aina miehen, jos jonnekin lähdettiin, hänen piti saada sitä ajaa. Jos nainen sai ajaa, se oli siksi, että hänet oli määrätty juoppokuskiksi. Naisen ei kuulunut ottaa, miehet vain ottivat ja oikein kännin. Sitten kun nainen oli kuskina, miehet "pelkäsivät" hänen kyydissä ja hermostuttivat hänet kommenteillaan, niin että hän varmasti paniikissa teki jonkin virheen.
Vielä 90- luvun lopussa ystäväni haki kahta lasta pulkalla tai pyörällä päiväkodista, ja kauppakassin kotimatkalla. Heidän auto oli miehellä, joka meni sillä aamulla töihin kahden kilometrin päähän, ja tuli iltapäivällä pois. Kummallekaan heistä ei tullut mieleen, että tässä olisi ollut mitään kummallista tai että sen olisi voinut järjestää toisin.
Jos perheessä oli yksi auto, se oli miehen. Jos tuli toinen, se oli joku vanha riisipurkki ja sitä sanottiin "kauppakassiksi". Se oli jo suurta ylellisyyttä, että jopa naisella oli käytössä auto. Ykkösauto oli aina miehen, ja se oli niin uusi ja hieno kuin perheellä oli varaa, tai siis varaa ottaa lainaa siihen. Halpa ja vain käytännöllinen auto oli miehelle häpeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä näkyy pyrkimystä hajottaa X-sukupolvi eri osasiin, 60-luvulla syntyneet sanovat että heillä on yhteistä korkeintaan 1972-73 syntyneisiin, 1976 eteenpäin syntyneet sanovat olevansa xenniaaleja, mutta mitäs me 1974-75 syntyneet sitten ollaan, ei mitään? Jälleen kerran taas väliinputoajia...
Rapin nousun muistan.
NWA vuonna 1988 löi läpi.
Dr. Dre, Snoop, cypres hill, house of pain jne 90 luvun alussa, kun olin lukiossa.
1988 Metallican One ja 1991 Black album
1992 lätkä mm hopea
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me 75 elimme todella mielenkiintoisen nuoruuden pätkän vuodesta 88 vuoteen 95.
Rap, crunge, hevi kehittyivät rinnakkain.
Yhteiskunta muuttui. Oli kamat jne.
Vierailija kirjoitti:
Täällä näkyy pyrkimystä hajottaa X-sukupolvi eri osasiin, 60-luvulla syntyneet sanovat että heillä on yhteistä korkeintaan 1972-73 syntyneisiin, 1976 eteenpäin syntyneet sanovat olevansa xenniaaleja, mutta mitäs me 1974-75 syntyneet sitten ollaan, ei mitään? Jälleen kerran taas väliinputoajia...
Olen itse syntynyt 1971. Oma kokemukseni on, että syntymävuotta enemmän jakaa lapsuudenperheen tulotaso.
Oma perheeni oli ns. ok toimeentuleva. Meillä oli kummallakin vanhemmalla omat autot, lapsia kuskattiin harrastuksiin, jne. Omat teini-ikäiset lapseni aikoinaan kyselivät, että miten minun lapsuudessani elettiin. Oma kokemukseni oli, että minun lapsuuteni oli hyvin samankaltainen mitä heidän 2000 -luvulla syntyneiden. Ainoastaan netti ja "kännykkä" puuttuivat, eli tieto oli haettava kirjoista ja puhelimella soitettaessa piti olla johto kiinni seinässä.
Toki sukupolvikokemuksena oli neuvostoliiton kaatuminen, mutta esim. 90 -luvun lama ei minua henkilökohtaisesti pahemmin koskettanut, mutta kuin erittäin apaattisena aikana mediassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan 80-luvun koulumatkat jotka tehtiin polkupyörällä. 4km. suuntaansa, kelissä kuin kelissä ja ylämäki oli molempiin suuntiin. Kuolasta jäätynyt villakauluri oli ikävä 30 asteen pakkasessa. Muistan sen elävästi.
Muistan myös kuinka matkaa taitettiin pitkospuita pitkin karhua samalla paeten. Pimeää oli ympäri vuoden !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä näkyy pyrkimystä hajottaa X-sukupolvi eri osasiin, 60-luvulla syntyneet sanovat että heillä on yhteistä korkeintaan 1972-73 syntyneisiin, 1976 eteenpäin syntyneet sanovat olevansa xenniaaleja, mutta mitäs me 1974-75 syntyneet sitten ollaan, ei mitään? Jälleen kerran taas väliinputoajia...
Olen itse syntynyt 1971. Oma kokemukseni on, että syntymävuotta enemmän jakaa lapsuudenperheen tulotaso.
Oma perheeni oli ns. ok toimeentuleva. Meillä oli kummallakin vanhemmalla omat autot, lapsia kuskattiin harrastuksiin, jne. Omat teini-ikäiset lapseni aikoinaan kyselivät, että miten minun lapsuudessani elettiin. Oma kokemukseni oli, että minun lapsuuteni oli hyvin samankaltainen mitä heidän 2000 -luvulla syntyneiden. Ainoastaan netti ja "kännykkä" puuttuivat, eli tieto oli haettava kirjoista ja puhelimella soitettaessa piti olla johto kiinni seinässä.
Toki sukupolvikokemuksena oli neuvostoliiton kaatuminen, mutta esim. 90 -luvun lama ei minua henkilökohtaisesti pahemmin koskettanut, mutta kuin erittäin apaattisena aikana mediassa.
Varmasti juuri näin. Meillä ei kouluun tai harrastuksiin kuskattu, duunariperheessä nähtiin karaisevana, että lapsilla oli rankkaa. Kesätöihin piti mennä ruumiillisiin töihin, koska se oli tuttua, vaikka olisi pankissa ja kaupassakin ollut kesätöitä, se ei tullut kenellekään mieleen. Lama iski kovaa, meni vanhemmalta työ ja minä valmistuin työttömäksi, ja putosin köyhyyteen. Vauraampien perheiden opiskelijakaverit joko muuttivat takaisin kotiin tai saivat tukea vanhemmilta. Minä muutin niin halpaan purkutaloon kuin löysin, ja aloin siivota henkeni pitimiksi. Nykyään 30 vuotta myöhemmin olen kyllä jo jaloillani ja hyvin toimeen tuleva vakituisessa työssä, mutta kovin varovaisen se minusta teki. Oma nuori on aloittamassa opintoja, ja olen varautunut tukemaan häntä vielä opintojenkin ajan niin pitkään kuin pystyn. Tosin hän ei ole kova kuluttamaan ja tykkää laittaa ruokaa, että eiköhän tästä selvitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En muista enään juuri mitään. Paha dementia. Muistan kuitenkin kun Mao kuoli, oliko vuonna 1975. Maansuru.
muistan myös maansurun Suomessa, oli kaksi vk. suruliputus ja suru maan, ihan suomessakin.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko muut viisikymppiset huomanneet, että nuoremmat olettavat automaattisesti, että emme osaa käyttää tietotekniikkaa? Naurattaa 😆
Olen huomannut, että 5-kymppisistä vain murto-osa osaa käyttää tietokonetta. Jos nuorison mielestä ei osaa käyttää, niin siihen on syynsä. He ovat nähneet miten tumpeloita omat vanhemmat on. Itse rekryän töissä paljon eri ikäistä porukkaa ja pyydän laittamaan hakemuksen tietyssä formaatissa karistaakseni osan hakijoista. Karsiutujat ovat suurissa määrin juurikin yli 5-kymppiset, joilla on suuria ongelmia hahmottaa tiedostonimien päätteet, asiakirjamallit (word) tunnisteineen, excel ja muut työssä käyettävät apit. Ihan vaan aloitan laittamalla Whatsappiin viestiä. Jos hakijalla ei sitä ole, niin mahikset alkaa haaleta. Me käytetään työpuhelimissa pikaviestintään whatsappiryhmiä. Juu ei ole kovin turvallisuusmyönteinen viestin, mutta toimii, eikä siellä kysellä kenenkään asiakkaan tietoja, vaan meidän omia reittejä ja pullarinkiä. Mitä iäkkäämpi kyseessä, sitä todennäköisempää, ettei hommat ole hallussa. Mikään ei syö enempää rekryssä, kuin se perusasioiden opettaminen aikuiselle. Ihan vaan vaikka tulostimen musteen vaihto, voi joillekin olla todella vaikeaa. Itsekin 47-vuotiaana tiedän, että ystäväpiiristä n. 1/3 ei osaa peruslaitteita ja ohjelmia käyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avainkaulalapsi.
Mikä typerä, pateettinen nimitys.
Avain oli pikkukoululaisella kaulassa, koska siinä se pysyi tallessa paremmin kuin taskussa. Käsilaukkuako olisi pitänyt kantaa.En oikein tiedä mikä nykylapsista on tehnyt niin avuttomia, että kotioven avaaminen itse on ylivoimaista, ja koti niin pelottava paikka että siellä tarvitaan lapsenvahti.
Koulun jälkeen oltiin melkein aina jonkun kaverin kanssa, kun ensin oli viety koululaukku kotiin, haukattu välipalaa ja hiukan levätty. 70-luvulla oli huushollissa puhelin, äidille ja isälle voi soittaa töihin jos oli asiaa. Ei lähdetty siitä, että tulisi hätä, vaan siitä miten omatoiminen ja fiksu lapsi toimii koulun jälkeen.
Kotona oli kivaa ja rauhallista kun siellä oli itsekseen tai siskon kanssa. Pian jo äiti tulikin töistä, alkoi laittaa ruokaa ja näin.Lisäksi talossa oli tuttuja, kivoja naapureita. Pihalla kulki ihmisiä.
Lämpimiä, hyviä muistoja.s. 1966
Mikä tuosta nimityksestä sinun mielestäsi tekee niin kovin mahtipontisen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oltu kännyköiden orjia, oli mukava vapaus. Loppujen lopuksi paljon mutkattomanpaa kuin nyt, ja ihmiset oli ihanan hoikkia. Terveempää menoa silloin.
Meillä oli koko suku lyhyitä, pullukoita karjalaisia sekä isän että äidin puolelta. Minäkin olen jo syntymässäni saanut ”persjalkaisen” geenit. Lyhyenläntä ja tasapaksu.
Elämä ei minusta ollut millään tavalla mutkatonta 70-luvun lopussa tai 80-luvun alussa. Ruokakaupat olivat auki n. klo 8-17 ja lauantaisin klo 14 saakka. Mikään kauppa ei ollut sunnuntaisin auki. Meillä elämää värittivät vanhempien työpäivät ja usein sen jälkeen heti ruokakauppaan. Jos äiti pääsi töistä neljältä, minun piti olla kaupungintalolla silloin häntä odottamassa ja sännättiin ruokaostoksille. Ruokaostoksilla harvat kävivät autolla, jos eivät syrjäseudulla asuneet. Me raahattiin ostoskasseja kantamalla kotiin yli kilometrin matka. Jotenkin se olisi ollut häpeä, jos oikein autolla olisi haettu kaupasta ruokaa. Maito oli punaista ja voita ja kermaa ostettiin joka viikko. Meillä päin komennettiin lapset kesällä ulos aamulla, jos ei satanut. Sisällä ei saanut viettää kauniita kesäpäiviä.
Muistan edelleen koulun kesäloman 1. luokan jälkeen, kun äiti ja isä lähtivät aamulla töihin. Jostain syystä meillä oli komento, ettei saa nukkua pitkään. Minua jännitti kovasti, miten päivä sujuu vanhempien kotiin tuloon asti. Avaimet kaulassa juoksentelin kerrostalon pihalla ja leikkipuistoissa kavereiden kanssa. Mikroa ei ollut, joten kävin kotona syömässä voileipiä jääkaapista ja mansikkajukurttia joka päivä. Jos kaverit tuli sisälle odottamaan, niille piti tarjota myös.
Kesälomat vietettiin leirintäalueilla. Silloin niitä perustettiin kuin sieniä sateella ja lienevät tänäkin päivänä siinä 80-luvun alun kunnossa. Leirintämökeissä ei ollut omaa vessaa eikä juoksevaa vettä. Meillä oli oma vene, johon isä osti perämoottorin. Kerran me telttailtiin tyhjässä saaressa viikko tai vähän kauemmin. Joka päivä syötiin järvikalaa, joka saattoi olla ahventa tai haukea. Jos isällä oli huono kalatuuri, syötiin särkeä, joka oli kauhean pahaa minusta.
Vanhemmat osallistuivat kaikenlaisiin talkoisiin. Joskus oltiin enon taloa maalaamassa, toisen kerran tädille kesämökkiä pystyttämässä, ja yhtenä kesänä kunnostettiin mummon vanhaa nuoruudenkotia korven keskellä. Mummo oli vanha karjalaismummo, joka oli syntynyt rajan takana karjalassa, mutta muuttanut sodan takia Kiuruvedelle ja sieltä edelleen sinne korpeen, josta heille oli osoitettu pieni maatilkku, koska koti jäi rajan taakse. Kun se vanha mökki saatiin kunnostettua, siellähän ei kukaan koskaan enää edes asunut. Me käytiin ehkä kerran kesässä 80-90-luvulla ja mummo sairastui niin, ettei pystynyt siellä olemaan ollenkaan. Muutama vuosi sitten vein äitini sitä katsomaan (ei ole enää suvun omistuksessa), ja se oli luhistumispisteessä. 80-luvulla tehtiin paljon turhaa talkootyötä. Nykyaikaan verrattuna toisten auttamiseen uhrattiin huomattavasti enemmän omaa vapaa-aikaa.
Outoa, että kirjoitat tavallisesta, suorastaan ylellisestä elämästä hirveän valittavaan sävyyn.
Alkaen siitä että kauppakassit piti kantaa.
No voi kamala! Niin kaikki tekivät. Ajokorttia tai varsinkaan kahta autoa ei ollut. Kilsa on pikkumatka.
Mikä ongelma sekin on, jos kauppa on kiinni yhtenä päivänä viikossa?
Silloin pyhä tuntui pyhältä, viikonloppuun rauhoituttiin lauantaina.
Teidän perheessä tai sinun mielessäsi on selvästi ollut jotain vialla.
Jotain mitä et kertonut.
Oletpas kamala kommentoija, hyökkäät muistelijan kimppuun. Liäsksi valitat, että aloittaja valittaa, olisiko syytä katsoa peiliin? Häpeäisit.
Mikä ongelma on, että ihmiset pääsevät nykyään kauppaan silloin kun se itselle sopii, eikä tarvitse kiirehtiä ja ryysiä lauantaiaamuna? Minä en ainakaan kaipaa tuohon analogisen aikaan, jolloin kaikki oli joustamatonta, jonotettiin ja asioiden hoitaminen oli hankalaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen -73 ja tulin kattomaan mitä sukupolveni muistelee. Itse en halua enää muistella paljoa mitään. En vanhoja kappaleita, en vanhaa muotia, en Charlesin ja Dianan eroa, en politiikkaa, enkä oikein mitään muutakaan ”nostalgista”. Ahdistaa ryvetä kaikessa vanhassa muistelemassa nuoruuden asioita. Minulla oli hyvä nuoruus, mutten halua sitä enää tässä iässä kokea uudestaan.
Tästä syystä en varmaan seurustelekaan, kun tuntuu, että ikäiseni ukot on niin jämähtäneitä vanhoihin maneereihinsa, mieltymyksiinsä ja seksiin. Heillä ei ole halua nykyaikaistaa itseään. Kyllä minäkin diggasin Dingoa kympillä ja kiva kuulla joskus autoradiosta ja laulaa, kun muistan yhä sanat, mutten minä sitä Spotifylistaan sitä laita. Tykkään nykyisestä rapista, popista ja heavystä. Tykkään uudesta muodista, tykkään uusista harrastuksista, kokeilla kaikkea uutta ja siirtyä shekkivihkosta mibiilimaksamiseen. Tykkään tutustua uusiin innovaatioihin ja muuttaa käsitystä asumisesta, vapaudesta ja politiikasta. Tykkään oppia uutta teknologiaa ja tutustua itseeni. Luen Sience artikkeleita, matkustan uusiin tuntemattomiin paikkoihin. Haluan imeä itseeni kaikkea uutta, mitä en vielä ole kokenut. Minulla on yksi elämä täällä maapallolla ja haluan ottaa siitä kaiken irti.
Ja kyllä. Olen 2 aikuisen äiti. Nautin siitä, kun voin puhua heidän kielellään. Tiedän mitä he arvostavat ja mitä toivovat tulevaisuudelta. Osaan käyttää heidän laitteitaan, sovelluksiaan ja tiedän eron sähkömiehen ja koodarin välillä. Tiedän mitä he tekevät ja olen kiinnostunut heidän ideoistaan. Ja tiedän, että olen heidän kaveripiiristään ainut äideistä, jolle voi kertoa mitä vaan ilman tuomitsemista. Minulta kysytään arkojakin asioita ja tullaan halaamaan.
Toisin sanoen elät lastesi kautta.
Oma elämäsi on jämähtänyt ajat sitten, mutta kuvittelet olevasi "ajassa mukana" kun ylpeilet sillä että jaarittelet muut ihmiset uuvuksiin lastesi tekemisillä.Olen tavallinen keski-ikäinen äiti. Ehkä vähän keskivertoa säälittävämpi omahyväisyydessäsi.
En todellakaan. Olen vain itsenäinen nainen, jolla ei ole tarvetta ripustautua menneisyyteen elääkseen nykyistä elämää. Tuhlata elämäänsä muistelemalla jotain vanhaa, mennyttä aikakautta, jota emme koskaan saa takaisin. Uskallan luopua siitä saadakseni jotain uutta ja jännittävää tilalle. En ole se säälittävä palmikkoneulemuija, jonka nuoruus loppui joskus ysärillä papinaameneen. Mihinkään ei ole varaa, kun piti rakentaa se liian iso tuleva homepommiunelma, jonka hedelmää nyt lasten aikuistuttua pitää alkaa korjaamaan. Elämässä on muutakin kuin tasainen liukuhihnatyö, josta saa sen varman palkan lainanlyhennykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen -73 ja tulin kattomaan mitä sukupolveni muistelee. Itse en halua enää muistella paljoa mitään. En vanhoja kappaleita, en vanhaa muotia, en Charlesin ja Dianan eroa, en politiikkaa, enkä oikein mitään muutakaan ”nostalgista”. Ahdistaa ryvetä kaikessa vanhassa muistelemassa nuoruuden asioita. Minulla oli hyvä nuoruus, mutten halua sitä enää tässä iässä kokea uudestaan.
Tästä syystä en varmaan seurustelekaan, kun tuntuu, että ikäiseni ukot on niin jämähtäneitä vanhoihin maneereihinsa, mieltymyksiinsä ja seksiin. Heillä ei ole halua nykyaikaistaa itseään. Kyllä minäkin diggasin Dingoa kympillä ja kiva kuulla joskus autoradiosta ja laulaa, kun muistan yhä sanat, mutten minä sitä Spotifylistaan sitä laita. Tykkään nykyisestä rapista, popista ja heavystä. Tykkään uudesta muodista, tykkään uusista harrastuksista, kokeilla kaikkea uutta ja siirtyä shekkivihkosta mibiilimaksamiseen. Tykkään tutustua uusiin innovaatioihin ja muuttaa käsitystä asumisesta, vapaudesta ja politiikasta. Tykkään oppia uutta teknologiaa ja tutustua itseeni. Luen Sience artikkeleita, matkustan uusiin tuntemattomiin paikkoihin. Haluan imeä itseeni kaikkea uutta, mitä en vielä ole kokenut. Minulla on yksi elämä täällä maapallolla ja haluan ottaa siitä kaiken irti.
Ja kyllä. Olen 2 aikuisen äiti. Nautin siitä, kun voin puhua heidän kielellään. Tiedän mitä he arvostavat ja mitä toivovat tulevaisuudelta. Osaan käyttää heidän laitteitaan, sovelluksiaan ja tiedän eron sähkömiehen ja koodarin välillä. Tiedän mitä he tekevät ja olen kiinnostunut heidän ideoistaan. Ja tiedän, että olen heidän kaveripiiristään ainut äideistä, jolle voi kertoa mitä vaan ilman tuomitsemista. Minulta kysytään arkojakin asioita ja tullaan halaamaan.
Olenko tosiaan ainut tälläinen xenniaali? Haluaisin kovasti nuorekkaan ikäiseni miehen, mutta niitä ei vaan ole.
Et ole ainoa, täällä on toinen samanlainen.
Oi kuka sinä olet? Mistä löydän sinut sielunsiskoni? 😍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen -73 ja tulin kattomaan mitä sukupolveni muistelee. Itse en halua enää muistella paljoa mitään. En vanhoja kappaleita, en vanhaa muotia, en Charlesin ja Dianan eroa, en politiikkaa, enkä oikein mitään muutakaan ”nostalgista”. Ahdistaa ryvetä kaikessa vanhassa muistelemassa nuoruuden asioita. Minulla oli hyvä nuoruus, mutten halua sitä enää tässä iässä kokea uudestaan.
Tästä syystä en varmaan seurustelekaan, kun tuntuu, että ikäiseni ukot on niin jämähtäneitä vanhoihin maneereihinsa, mieltymyksiinsä ja seksiin. Heillä ei ole halua nykyaikaistaa itseään. Kyllä minäkin diggasin Dingoa kympillä ja kiva kuulla joskus autoradiosta ja laulaa, kun muistan yhä sanat, mutten minä sitä Spotifylistaan sitä laita. Tykkään nykyisestä rapista, popista ja heavystä. Tykkään uudesta muodista, tykkään uusista harrastuksista, kokeilla kaikkea uutta ja siirtyä shekkivihkosta mibiilimaksamiseen. Tykkään tutustua uusiin innovaatioihin ja muuttaa käsitystä asumisesta, vapaudesta ja politiikasta. Tykkään oppia uutta teknologiaa ja tutustua itseeni. Luen Sience artikkeleita, matkustan uusiin tuntemattomiin paikkoihin. Haluan imeä itseeni kaikkea uutta, mitä en vielä ole kokenut. Minulla on yksi elämä täällä maapallolla ja haluan ottaa siitä kaiken irti.
Ja kyllä. Olen 2 aikuisen äiti. Nautin siitä, kun voin puhua heidän kielellään. Tiedän mitä he arvostavat ja mitä toivovat tulevaisuudelta. Osaan käyttää heidän laitteitaan, sovelluksiaan ja tiedän eron sähkömiehen ja koodarin välillä. Tiedän mitä he tekevät ja olen kiinnostunut heidän ideoistaan. Ja tiedän, että olen heidän kaveripiiristään ainut äideistä, jolle voi kertoa mitä vaan ilman tuomitsemista. Minulta kysytään arkojakin asioita ja tullaan halaamaan.
Toisin sanoen elät lastesi kautta.
Oma elämäsi on jämähtänyt ajat sitten, mutta kuvittelet olevasi "ajassa mukana" kun ylpeilet sillä että jaarittelet muut ihmiset uuvuksiin lastesi tekemisillä.Olen tavallinen keski-ikäinen äiti. Ehkä vähän keskivertoa säälittävämpi omahyväisyydessäsi.
En todellakaan. Olen vain itsenäinen nainen, jolla ei ole tarvetta ripustautua menneisyyteen elääkseen nykyistä elämää. Tuhlata elämäänsä muistelemalla jotain vanhaa, mennyttä aikakautta, jota emme koskaan saa takaisin. Uskallan luopua siitä saadakseni jotain uutta ja jännittävää tilalle. En ole se säälittävä palmikkoneulemuija, jonka nuoruus loppui joskus ysärillä papinaameneen. Mihinkään ei ole varaa, kun piti rakentaa se liian iso tuleva homepommiunelma, jonka hedelmää nyt lasten aikuistuttua pitää alkaa korjaamaan. Elämässä on muutakin kuin tasainen liukuhihnatyö, josta saa sen varman palkan lainanlyhennykseen.
Huhhuh. Hengitä välillä.
Olet sekaisin kuin seinäkello.
Alue: Aihe vapaa
Luitkohan tuon lainaamasi jutun ajatuksella läpi? Ihmiset kokevat asiat eri tavalla. Ymmärrän hyvin, että hosuminen ja kiire voivat ahdistaa lasta, samaten yksinäiset kesälomapäivät. Nykyajan lapsiperheillä on ihan samat ongelmat.
Tämähän on muisteluketju, eikös vain? Kirjoittaja on kokenut lapsena asiat noin, ja minusta oli kiinnostavaa lukea erilaisesta kasvuympäristöstä kuin omani oli. Muistoja ja tunteita ei voi lytätä sillä, että on "koettu väärin". Rauhaa! 🙂