Pitkään yrittäneet

Voi Hongatar, olen pahoillani sun puolesta. Tsemppiä ja halauksia 🤗. En tiedä historiaasi, mutta liittyikö teidän ero lapsettomuuteen vai tuliko muista syistä?

Itsehän olen myös 43v ja minulla on ennestään 3 lasta. Tiedän, että mm ikä voi olla syy ettei enää vauvoja tule ja onnellinen olen noista kolmesta. Uudelle miehelleni kuitenkin myös soisin onnen omasta biologisesta lapsesta, kun hänellä ei niitä ole ja ikänsä on halunnut isäksi.

Mammahaave, kiitos tsempeistä <3 Mun tarina tiivistettynä on että edellisen kumppanin kanssa alotettiin yrittäminen 11/2020, plussa tuli heti joulukuussa mutta meni kesken vko8, sen jälkeen ei tärpin tärppiä ja elokuussa 2021 päästiin julkiselle puolelle tutkimuksiin, mutta kumppani harasi vastaan ja loppuvuodesta 2021 sovittiin ettei enää yritetä, josta masennuin ja tammikuussa 2022 todettiin että ollaan etäännytty että on parempi erota. Ihan yhteisymmärryksessä, mutta kyllä mun vauvakuumeen aiheuttama epätoivoinen pakkomielteisyys koetteli meidän suhdetta. Sain myös PCOS-diagnoosin tammikuussa 2022, eli siinä syy miksei vauvaa kuulunut. Oon kyllä helpottunut että toimimaton suhde päättyi ennen kun oltais vanhempia. Oon 33v niin vielä on toivoa, mut mun pitäis pystyä päästämään irti tästä aiheesta koska tuntuu että se estää mua menemästä eteenpäin elämän muilla saroilla.

  Toivottavasti teidän toive yhteisestä biologisesta lapsesta toteutuu, ja uusi miehesi saisi esikoisensa <3 Kyllähän julkkiksistakin Krista Kiuru ja Laura Malmivaara on saaneet lähempänä viittäkymppiä vauvoja, toivoa on! Ootteko käyneet vielä tutkimuksissa? (En jaksanut kovin tarkasti kahlata näitä kommentteja läpi)

Ei olla vielä käyty tutkimuksissa. Yritystä on viime heinäkuusta alkaen, mutta ei siis joka kuukausi, koska asumme osittain eri paikkakunnilla.

Hongatar kirjoitti:

--Parantuukohan lapsettomuudesta tulleet negaatiot, jopa traumat koskaan? Mä ehin tässä jo miettiä että elämä voi olla mielekästä myös ilman lapsia, kunnes nyt taas ne samat haavat aukesi näistä uutisista. Entä jos joskus oon raskaana ja mietin vaan että ei mun vuoro tuu koskaan tai että on virhe jos oon raskaana. Tai osaanko olla silloinkaan iloinen muiden raskauksista, vaikka mulla olisi itsellä lapsi/olisin raskaana? Onko teillä pitkän yrityksen jälkeen raskautuneilla ollut epätodellisuuden tunnetta raskaudesta, vauvasta, raskausuutisista? --

- Kirjoittelin itse ketjuun viimeksi loppusyksystä ja jäin taka-alalle kun alkoi vaikuttamaan siltä, että kolmas plussa voisi tuottaa tulosta. Nyt olen tukevasti raskaana ja laskettuun on pari kuukautta, mutta en edelleenkään usko siihen, että meille olisi tulossa vauva. Mä olen ainakin "traumatisoitunut" kaikesta kokemastani, mutta toivon että suhtautuminen muuttuu jos/kun saadaan bebe elävänä syliin saakka. Isojen ostosten tekeminen tuntuu ahdistavalta ("entäs jos tuleekin kohtukuolema"), olen kehittänyt itselleni synnytyspelon ("vauva kärsii varmasti hapenpuutteesta ja saa aivoverenvuodon jos päästään alatiesynnytykseen saakka") ynnä muuta mukavaa. 

Tuttava plussasi pari kuukautta mun jälkeeni. Huomasin olevani katkera kun siellä tuli tärppi abouttirallaa ekasta kierrosta, raskaudesta kerrottiin joka paikassa jo ennen nt-ultraa jne ja hällä jotenkin ihanan naiivi asenne kaikkeen. Lastenvaunujen ostaminen sai itselläni aikaan yhden isoimmista kriisestiä, sillä meillä on haave toisesta pienellä ikäerolla, mutta kun ei ole itsestään selvää, että tärppää. Ja sitten meillä olisi ne tupliksi muuntuvat vaunut, jotka ei pääsisi koskaan tarkoituksen mukaisimmassa funktiossaan käyttöön jnejne. (Tämä ratkaistiin lopulta sillä, että laitettiin tilaukseen kivat sinkut. Jos nyt tärppäisikin pian, niin sehän olisi vain positiivinen ongelma, että pitää vaihtaa vaunut). 

En ole halunnut kertoa raskaudesta muille kuin vasta pakon edessä, en halua puhua kenenkään kanssa raskaudestani, ahdistun kun ihmiset utelee miten menee yms ja itsellä vaan henkisesti ja fyysisesti ollut surkea fiilis alusta saakka. Viimeiset 1.5v olleet kaikilla tavoin elämäni raskaimmat, mutta toivottavasti kesäaurinko toisi mukanaan pilkahduksen uutta elämää. 

Tiedän, että kaikilla ei ole todellakaan niin vaikeaa kuin mulla. Mutta ihan hyvä tiedostaa, että aina se positiivinen raskaustestikään ei tuo autuutta vaan edessä voi olla todella piinaavat 9kk. Mutta ihanaa huomata täältä taustalta, että tosi moni on saanut plussan testiin ja toivon kaikkea hyvää muille kanssaodottajille ja teille, jotka vielä haaveilette kahdesta viivasta testissä <3. 

Kiiko, ihana kuulla että teillä menee noin hyvin - tuosta henkisestä stressistä huolimatta! Ei enää kauaa ja eikös niinkin voi kohta (tai jo nytkin) ajatella, että vaikka kävisi niin harmillisesti että tulisi ennenaikainen synnytys esim komplikaatioiden myötä niin tuossa vaiheessahan lapsi yleensä hyvin todennäköisesti Suomessa selviää! Mutta tuskin siis näin edes käy että mitään tulisi 😊

Tuohon Hongattaren kysymykseen: minullakin on valitettavasti ihan samat henkiset haasteet kuin mitä Kiiko kuvasi. Raskaudessa en tosin ole läheskään yhtä pitkällä, mutta kuitenkin yli NT-ultran eli ehkä vähän voisi jo yrittää rentoutua, koska vaikka riskejä ehdottomasti on on myös selvää että todennäköisyydet ovat tilastollisesti onnistumisen puolella. Mulle jokainen ultra ja tutkimus tähän saakka on ollut monen päivän jos ei viikon ennakkohuoli ja ”se päivä kun kaikki meneekin pieleen” vaikkei mitään negatiivisia oireita ole ollut (no paitsi se, että oireita on tosi vähän jos mitään eikä raskaus vielä näy eikä kuulu - mutta vaikka olisi mitä oireita niin varmasti niistäkin keksisin huolia!). Miehenkin kanssa on tullut välillä riitaa tai pahaa mieltä kun olen niin huolissani kaikesta ja hänen mielestään pitäisi olla nyt iloinen kun pitkähkön yrityksen jälkeen ollaan päästy tähänkin saakka. Myös ostosten tekeminen on vaikeaa, kuten Kiikokin totesi. Toki tässä vaiheessa en tarvitse vielä mitään vähään aikaan mutta välillä olen vain pakottanut itseni ostamaan jonkun ihan pienen asian siksi, että peloille ei saisi antaa liikaa valtaa. Myös minulla oli tilanne, jossa yksi läheinen raskautui salamannopeasti yrityksen juuri alettua ja kyllä siitä tuli vähän kateelliseksi tosiaan vaikka eihän se ole minulta yhtään pois ja onhan minullakin silti käynyt tuuri. Mutta siis tottakai olen silti nyt onnellinen ja yritän parhaani tsempata huolieni kanssa. Mutta tämä kuvaus vaan kertomaan sitä, että kai nuo kokemukset vähän ns varjostaa, mutta toisaalta kyllä niistä varmasti yli pääsee pikku hiljaa sitten kun viimein onnistaa. Paljon tsemppiä kaikille omiin vaiheisiinne 😊❤️

Mun on vaikea ottaa kantaa tuohon jatkuvaan huoleen raskauden aikana, mutta luulisi ajan kanssa helpottuvan niin kuin Bluna sanoi :) Tykkään kovasti lausahduksesta " Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin" ja tätä yritän toistaa itselleni vaikeina hetkinä, esim. silloin kuin tämä lapsettomuus huolestuttaa. Mutta en tietenkään pysty kuvittelemaan miltä teistä tuntuu... :) Tsemppiä kovasti Blunalle ja Kiikolle !

Meillä mies teki siemennesteanalyysin ja tulos oli ok, eli minä pääsen ( tai joudun) munajohtimien aukiolotutkimukseen. Tässä kierrossa en vielä päässyt kun kaikki ajat oli varattu, mutta toivottavasti pääsisin jo heti pääsiäisen jälkeen. Tuntuu hieman oudolta odottaa innokkaasti kyseistä tutkimusta joka voi ilmeisesti olla hieman kivulias, mutta onhan se askel eteenpäin kuitenkin. Tässä kierrossa olen ollut taas toiveikas, mutta samalla huolestunut ja surullinen välillä. Ennen ovulaatiota purskahdin taas itkuun miehelle, aina parhaani mukaan yritän selittää hänelle mitä päässäni liikkuu ja mitä pelkoja minulla on tähän vauvaprojektiin liittyen.. Ärsyttää lisäksi, että sain Arcoxia tulehduskipulääkekuurin yhteen vaivaan, söin sitä kaksi päivää kunnes hälytyskellot alkoivat soida ja aloin tutkimaan, että voiko tämä lääke vaikuttaa jotenkin hedelmällisyyteen... Noh lopetin sitten kuurin kuin seinään, sain muutenkin aika kovia sivuoireita noista.. 

  Kiitos Bluna ja Kiiko kun avasitte tuntemuksianne! Harmillista lukea että aikaisemmin koetut pettymykset varjostavat raskautta :( Tätä vähän pelkäsinkin kysyessäni, ettei lapsettomuuden tunne lopu lapsen saamiseen... Mutta on se vähän niin muissakin elämän osa-alueissa, että jos kompastelee paljon ennen tavoitetta, alkaa lannistua ennenaikaisesti. Mutta teillä molemmilla on ammattilaisen toteamasti tilanne niin hyvin kuin voi olla ja siihen kannattaa luottaa, vaikka ajatus lähtisikin laukalle :)

  Sibun positiivinen motto kuulostaa kyllä jalat maahan palauttavalta :D Kiva kuulla että teillä tuli hyviä tuloksia! Sitä aukkaria ei kannata pelätä, omalla kohdallani ei sattunut yhtään. Mua ohjeistettiin ottamaan perus särkylääke tuntia ennen toimenpidettä ja ilmeisesti teki tehtävänsä. On kans kiva lukea että sinun mies tukee ja yrittää ymmärtää sinun tunteita ja pelkoja projektiin liittyen.

  Mulla on onneks tunteet tasoittunut viimekertaisen valittamisen jälkeen. Yritän vaan ajatella että kaikelle on aikansa ja paikkansa, ja sopivan kumppanin löydyttyä vauvaprojekti saattaa olla ihan erilainen, nyt kun tiedän omat haasteeni. Mut enpä silloin loppuvuodesta 2020 arvannut miten pitkä, kivinen ja kipeä projekti tuli aloitettua... Ei yhtään niin kuin mielikuvissa, elokuvissa tai somessa. 

Ehkä kolmas kerta toden sanoo, kaksi aiempaa yritystä kommentoida menivät mönkään/aikakatkaistiin tms niin josko nyt.

Ihana kuulla että Kiikolla ja Blunalla kaikki vauvojen suhteen hyvin ❤️ Pystyn jonkin verran samastumaan ns. negatiivisiin tunteisiin liittyen pitkän yrittämisen/lapsettomuuden jälkeiseen raskauteen. Alkuraskaus sisälsi pelkoa ja ahdistusta siitä että meneekö kesken ja joutuuko palaamaan lähtöruutuun. Nyt kun ensimmäinen kolmannes on jo tovi sitten selätetty ja ultrissa ja seulonnoissa yms ollut kaikki hyvin, niin mieli on rauhoittunut. Toki mulla on ammatin tuoma etu, voin ultrata itse töissä koska vaan ja viikottain on tullut kurkattua että sydän sykkii ja tyyppi kasvaa.

Kateus nostaa edelleen päätään jos joku tulee ”liian helposti” raskaaksi, ehkä sekin menee vielä joskus ohi. Päälimmäisenä kuitenkin muistutus itselle tämän kokemuksen jälkeen, että lapset eivät ole itsestäänselvyys, lapsia saadaan eikä tehdä. Myös hienotunteisuus toisten lastenhankinta-hommia kohtaan ja olen kyllä ”valistanut” ihmisiä jonkin verran ja koittanut myös tuttaville kertoa avoimesti että meidän vauva vaati vähän apua, jottei olisi niin suuri tabu.

En sanoisi että itselle/puolisolle on jäänyt mitään traumoja kun selvisimme kuitenkin niin kevyillä hoidoilla (tärppi ekasta inseminaatiosta) ja yritimme sen vuoden, aika on nyt jo vähän kullannut muistot. Mutta meille tosiaan tarjottiin jo Felicitas Mehiläisessä juttutuokiota hoitojen aikana ja neuvolassa olen keskustellut avoimesti siitä miten pelotti että tulee keskenmeno kun ajatteli että sikiötä täytyy varjella jotenkin extrapaljon inseminaation takia. Kehotan siis kaikkia ottamaan kaikki tunteen ammattilaisten kanssa puheeksi, oli se sitten lapsettomuuspolilla/klinikalla, gynellä, neuvolassa, missä vaan. Apua on tarjolla ja saatavilla ja parempi päästää olot ulos ja käsitellä ne kuin tukahduttaa.

Tsemppiä hirveästi kaikille omiin tilanteisiinsa ❤️

Täällä mennään loppu kiertoa jälleen, olo on turtunut ja luovuttanut 🙄

Viime kierrossa puuttui PMS oireita mitä joka kierrossa ollut joten toiveet nousi , mutta menkathan sieltä tuli. Tässäkin kierrossa uupuu taas oireita, uskon että johtuu hormoonitasapainon parantumisesta mikä sinänsä hyvä asia :)

Kuivat limakalvot todella suuri ongelma ollut useammissa kierroissa, vagisania kuluu ja paljon 😔Estrogeenin puutteestahan se varmasti johtuu .

Tsemppiä kaikille omiin tilanteisiin ❤❤

Hongatar : Hyvä, että sulla tunteet hieman tasoittunut :) Kyllähän se niin on ettei elämä aina mene niin kuin on "suunnitellut". En tunne sinua, mutta saan sinusta todella positiivisen ja fiksun kuvan :) Varmasti sulla elämä palaset loksahtavat paikoilleen jossain vaiheessa :) 

Itsekään en pari vuotta sitten uskonut, että raskautuminen voisi olla näin pitkä prosessi, vaikka kyllähän joillekin tämän projekti voi kestää paljon kauemmin... Olin varmaan joskus kuullut puhuttavan lapsettomuudesta, mutta jotenkin en ikinä ole ajatellut, että se voisi koskea minua... Hassua, että on ajatellut näin.. 

Iso ymmärrys blunan ja kiikon fiiliksille, arvelen itsekin ettei mahdollinen joskus ehkä tapahtuva raskaus saa päätä samantien naksautettua toiseen asentoon.

Sibu mulla aukkari oli hieman epämiellyttävän tuntuinen, mutta kunnon särkkärit alle niin selvisin. Toimenpidettä tehtiin myös pyynnöstäni rauhalliseen tahtiin, joten ei ollut paha kokemus.

ON: meillähän ei tärpännyt viime kierrosta, nyt kp 13. Oli tarkoitus kokeilla tässä kierrossa inseminaatiota, mutta ensinnäkin ovis taitaa tulla la-su, joten menee ohi tällä kertaa. Viimeinen vahvistus on hoitajien lakko, joka estää käynnit polilla jos sattuisikin ensi viikon alulle.

Kaikki tuki hoitajille, toivottavasti lakko jää lyhyeksi myös meitä ajatellen jotka tarvitsemme heitä.

Kiiko pystyn niin samaistumaan sun fiiliksiin. Itse en uskaltanut sitten lopulta kertoa koko raskaudesta ja lapsen saamisesta kuin läheisille. Nyt kun lapsi on jo lähes puolitoistavuotias, vieläkin tulee vastaan tilanteita, että törmään johonkin tuttuun jonka kanssa en ole joko ollut vähään aikaan tekemisissä, tai olen ollut tekemisissä vain netin kautta, ja hänelle tulee yllätyksenä että olen saanut lapsen 🤭 Olen kuitannut sen vain sillä että ei ole tullut asiasta huudeltua kun se kaikki tapahtui korona-aikaan. En ole jaksanut alkaa selittämään, miksi oikeasti en halunnut asiasta puhua.

Onko teistä kukaan syönyt DHEA:ta? Oletteko saaneet sivuvaikutuksia? Mietin kun nyt olen syönyt pari kuukautta ja olen tolkuttoman väsynyt, että voiko johtua siitä vai onkohan jotain aivan muuta.

Helvi, minä söin sitä n. 3 kk. Ei tullut mitään sivuvaikutuksia, ainakaan sellaisia että itse olisin huomannut. Mutta sivuvaikutukset toki voi vaihdella henkilöstä riippuen.

Mielenkiinnosta, tärppäsikö Bluna sulla silloin kun söit DHEA:ta? ☺️

Täällä jälleen uusi kierto 😥 Ei tullut joulu vauvaakaan tänne😔Kolmas joulu ilman vauvaa odottaa tänäkin vuonna.

Vuoden-23 vauva kuulostaa kuitenkin hyvältä ❤❤Uskottava ihmeisiin ja että kaikella on tarkoituksensa💫

Tsemppiä kaikille omiin tilanteisiin ❤💫

Helvi, kyllä itseasiassa. Olin juuri syönyt 3 kk DHEAta (josta kuulemma voi olla apua juuri about tuon ajan kuluessa). Toki, myös esim. mies oli syönyt tuolloin sen 3 kk vitamiinilisää (Sermatrop Alfa), mulla oli aloitettu muutama kk ennen kilpirauhaslääke jne. Yleensäkin n. 3 kk ennen tärppiä oltiin alettu panostamaan mm. vitamiineihin (mm. D, sinkki, gelee royale, vehnänalkioöljy jne.) kun sitä ennen ei ollut tärpännyt ja käytiin tuossa kohtaa lääkärissäkin. Ja lisäksi kokeilin tärppikuussa myös apteekista fertilily-hedelmöityskuppia (ehkä huuhaata, ehkä ei, vaikea sanoa). Mutta toisaalta, ei mitään tietoa oliko näistä edellä mainituista lopulta millään vaikutusta, koska kysehän voi olla ihan vain tuurista. Minulle kun lääkäri alun perinkin sanoi, että minun ikäisellä (34 v.) joku vuosi tai puolitoista voi joutua odottelemaan joka tapauksessa ilman selkeää ”vikaa”, etenkin kun ei ollut niin hyvä AMH-arvo eikä taustalla aiempia raskauksia jne... Ruokavalioonkin panostin (kasviksia, marjoja jne jne.) mutta toisaalta ei asiaa voi ainakaan vain terveellisten elämäntapojen piikkiin laittaa, koska ennen raskautta silti mm. tupakoin (en ihan joka päivä, mutta välillä enemmänkin kun juuri se yritys stressasi ja tupakoinnista oli jäänyt minulle vuosien aikana paha tapa kun olin jo nuorena polttanut vaikka välillä vuosien taukojakin - nyt en luonnollisestikaan polta enää laisinkaan). Eli vaikea sanoa mistä tärppi johtui, saattaa tosiaan olla ihan tuuria, joka toivon mukaan osuu kaikille ennemmin tai myöhemmin tavalla tai toisella, vaikka toki on niitäkin kenellä onnistaa heti. Mutta DHEAsta ei pitäisi kai olla haittaa JOS lääkäri sen sinulle määrää ja toteaa sopivaksi, joten siksi ehkä kokeilisin, etenkin jos on ikää tai munasolureservi ei muuten niin korkea 😊

Helvi, tai siis korjauksena tuohon äsken loppuun kirjoittamaani: sinullahan se DHEA olikin jo käytössä, hyvä niin, pahoittelut että luin alkuperäisen viestisi huolimattomasti. Toivotaan pikaisia tuloksia sillä tai muuten ❤️😊

Kiitos Bluna perinpohjaisesta vastauksesta! Me kans otettiin pari kuukautta sitten myös rauta molemmille käyttöön. Raskaus- ja imetysvitamiinia oonkin syönyt jo pari vuotta. Kävin hakemassa uudet 100 pilleriä DHEA:ta ja ehkä niiden syöminen on jotain auttanut, kun nyt mun kierto on normaalin rajoissa eli vaikka tänään alkaisi menkat, sen kesto on 24 päivää! Oon siitä tosi iloinen, koska viimeiset kolme kiertoa ennen tätä oli 20/23/23 päivää jolloin ei mitään mahiksia hedelmöittyneelläkään munasolulla ehtiä kiinnittyä. Nyt on kyllä jo kolmatta päivää menkkamaisia tuntemuksia, mutta toivon tietenkin taas ettei ne alkaisi. Ihanaa aurinkoista sunnuntaita kaikille ja jaksamista tilanteisiin!

Itsellä menossa nyt dpo 11 ja kp 24/26 tai 25/26. Josta tulikin mieleen, että mistä päivästä aloitatte kierron laskemisen? Siitä päivästä, kun eka menkkatuhru tulee vai siitä, kun vuoto kunnolla alkaa? Jostakin luin, että pitäs laskee tuosta jälkimmäisestä.

Ihmettelen, kun tässä kierrossa ei ole mitään pms oireitakaan ollut, menkathan pitäs alkaa ihan just. Ei kyllä raskausoireitakaan paitsi muutamana päivänä on välillä nippaillut alamahaa, mutta kai ne menkat on siellä tuloillaan.

Ovista en tikuttanu, mutta oletettuna oviksena on kyllä touhuiltu, joten raskaus olis mahdollinen. Jotenki en nyt vaan usko siihen. Nyt tais olla Yk 10.