Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä niitä tukiverkkoja oikein saa?
Jos omat sukulaiset asuu toisella puolella maata, omat vanhemmat jo kirkkomaalla eikä ystäviä ole mitenkään liikaa, ei ainuttakaan sellaista joka asuisi lähellä tai joka ei olisi todella kiireinen työnsä tai oman perheensä kanssa.
Olen helsinkiläinen tukiverkoton pienen lapsen yh ja minulle on sanottu että hanki tukiverkkoja. Ok, ihan hyvä idea, mutta miten? Aina leikkipuistoon mennessä moikkaan muita äitejä ja isiä ja usein menen juttelemaan. Samoin tässä kerrostalossa jossa asun yritän tutustua naapureihin, mutta en saa vastakaikua naapureista enkä muista äideistä puistossa. Pari sanaa vaihtavat mutta selvästä vain small talk kohteliaisuuden vuoksi vaikka säästä on se juttu mitä haluvat, eivät enempää.
Kommentit (274)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun kai pitäisi muuttaa takaisin kotiseudullesi.
Asun kotiseudullani, olen syntynyt täällä pk-seudulla. Ap
No jos ei ole tai et ole luonut perhe tuttuja tai perhe keskeinen ym niin sit sul ei ole vain tukiverkkoa? Ystäviin pidä yhteyttä viikottain samoihin ym
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tässä. Kiitoksia kaikille minua neuvoneille. Osa kommentoijista käsitti aloituksen väärin. En minä suoranaista lastenhoitajaa ole etsimässä, sillä jos haluan joskus harvoin vaikka leffaan niin palkkaan esim. Mll:stä siihen hoitajan. Enemmän olisin tarvinnut ihmisen, joka vauva-aikana olisi tullut joku aamu olemaan vauvan kanssa että saisin edes kerran nukkua. Tai ihmisen joka olisi käynyt apteekissa kun olen kipeän vauvan kanssa kaksin. Ja sellaista tukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
´Tutustumalla uusiin ihmisiin siten, että heistä tulisin vähitellen enemmän ystäviä kuin tuttuja.
Käymällä erilaisissa yhteisissä tapaamisessa, kuten päiväkotien ja koulujen vanhempien illoissa yms.
Ei kukaan pyydä ketään suoraan ystäväkseen.Tä
Täytyy itsekin olla aktiviinen ja hienovaraisesti ja yrittää tutustua.
Se ei toden totta ole helppoa.
Entä työtoverisi ap? Löytyisikö sieltä kavereita?
Olen ollut samassa työpaikassa pitkään ja periaatteessa tunnen meidän väen ihan hyvin. Mutta kukaan meiltä töistä ei halua ystäväpohjalta viettää vapaa-aikaa toistensa kanssa, kaikki on hyvin työorientoituneita eikä kahvilla puhu mitään vaikkapa perheestään. Ihan mukavia ovat mutta selvästi eivät halua minun tai muidenkaan kanssa työkaveruuttu kummempaa.
Lapseni on vasta päiväkoti-ikäinen eikä kotonan takia ole juurikaan mitään vanhempaintahtumia ollut, osallistuisin kyllä jos olisi ja jos työajat antaisi myöden.
Ap
Ap, tunnen tuskasi. Korona on vaikeuttanut tätä kaikkea.
Itse olen kova tuutustumaan ja matala kynnys kutsua leikkimään jne, mutta nyt tää on kyllä takunnut.
Missä päin Helsinkiä suurin piirtein asut ja minkä ikäinen lapsi sulla on? Harrastuksista voi tulla Uusia frendejä mutta ihan mietin, jos asuisitte meitä lähellä ja suurin piirtein samaa. Me asutaan pohjoisessa kantakaupungissa, lapsi 6.
Mutta ihmiset ei tajua, että monilla on jo hirveen sosiaalinen elämä eikä ne jaksa alkaa tutustumalla tutustuun uusiin hiekkalaatikkotuttuihin, vaikka ihan kiva oliskin. Pitää olla aina joku sitova yhteys, esim sama päiväkoti, sama taloyhtiö, yhteisiä tuttuja tai todella mätsäävä huumorintaju hiekkalaatikolla, mutta se on harvinaista. Lastenkin pitäisi sopia Suurin piirtein yhteen, sillä se oma lapsi kaipaa toimivaa seuraa. Ihmiset ei tajua, että jos on yh ja yksi lapsi, niin myös lapsella ollut ankeaa korona-aikana ja vanhempi voi olla tosi poikki jatkuvasta läsnäolosta yksin lapselle. Heti jos on toinenkin lapsi tai toinej aikuinen, tilanne on TÄYSIN eri.
Mulla on paljon tuttuja, kvereita ja ystäviä, mutta moni esim töissä ulkomailla tai ihan vaan kun korona estää toisessa kaupungissa asuvan nökemistä sillai usein, kun meillä ei autoa, Helsingissähän ei autoa ole tarvinnut ennen koronaa oikein koskaan monikaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihan turhaan ap stressaa ja yrittää. Tukiverkkoa ei saa mistään. Et saa vaikka mitä tekisit ja miten yrittäisit. Sitä joko on valmiinksi tai sit ei ollenkaan.
Meillä myös kummatkaan isovanhemmat ei kuulu millään lailla elämäämme, heidän omien ongelminsa takia (ei ole turvallista seuraa jne).
Uusia tukiverkkoja ei saa, lapseton vela-sisarukseni ei auta edes hädässäkään koska inhoaa lapsia, joten omillamme ollaan. Aina.Mutta, on oikeasti vapauttavaa kun luovut tuosta tukiverkkojen luomisen pakosta. Joo, neuvola painostaa ja jeesustelee turkiverkkoasian kanssa (muttei tikkua pane ristiin mitenkään auttaakseen tukiverkottomia), mutta älä välitä, sinä pärjäät kun päätät niin!
Muista myös se että ne ketkä sinusta eivät välitä, eivät sitten ole mitenkään oikeutettuja sinun apuusi. Esim itse en aio auttaa hirviövanhempiani millään lailla heidän vanhuidessaan.
Tää kaikki on ihan turhaa lätinää ja spekulointia. Ihminen tarvitsee joskus lepotauon ja jonkun, jolla suurin piirtein sama tilanne. Ei ne teinien vanhemmat jaksa enää meidän hiekkalaatikkojuttuja.
Kyllä aikuisena voi tutustua ja ystävystyä. Se on vain usein astetta hankalampaa.
Vierailija kirjoitti:
Mua pelottaa välillä, että jos me vanhemmat joudutaan esim molemmat yhtäaikaa sairaalaan, niin mitä sitten tapahtuu? T. Nro2
Isovanhemmat, sisarukset, lapsen tädit ja sedät apuun, luotetut ystävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan turhaan ap stressaa ja yrittää. Tukiverkkoa ei saa mistään. Et saa vaikka mitä tekisit ja miten yrittäisit. Sitä joko on valmiinksi tai sit ei ollenkaan.
Meillä myös kummatkaan isovanhemmat ei kuulu millään lailla elämäämme, heidän omien ongelminsa takia (ei ole turvallista seuraa jne).
Uusia tukiverkkoja ei saa, lapseton vela-sisarukseni ei auta edes hädässäkään koska inhoaa lapsia, joten omillamme ollaan. Aina.Mutta, on oikeasti vapauttavaa kun luovut tuosta tukiverkkojen luomisen pakosta. Joo, neuvola painostaa ja jeesustelee turkiverkkoasian kanssa (muttei tikkua pane ristiin mitenkään auttaakseen tukiverkottomia), mutta älä välitä, sinä pärjäät kun päätät niin!
Muista myös se että ne ketkä sinusta eivät välitä, eivät sitten ole mitenkään oikeutettuja sinun apuusi. Esim itse en aio auttaa hirviövanhempiani millään lailla heidän vanhuidessaan.
Tää kaikki on ihan turhaa lätinää ja spekulointia. Ihminen tarvitsee joskus lepotauon ja jonkun, jolla suurin piirtein sama tilanne. Ei ne teinien vanhemmat jaksa enää meidän hiekkalaatikkojuttuja.
Kyllä aikuisena voi tutustua ja ystävystyä. Se on vain usein astetta hankalampaa.
Joo ihminen ehkä tarvitsee lepoa mutta silti SITÄ EI VAAN SAA. Mä en ole saanut ikinä sekunttiakaan apua mistään. Silloin pitää pärjätä yksin. Näin se vaan menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita nettiin ilmoitus lastenhoitovaihdosta ts. hoidat toisen yh:n lasta ja hän sitten vuorostaan sinun. Tämä toimi meillä. Rahaa ei tarvita. Siinä sitten ystävystyy myös.
Jaiks. Olen todella surkea lasten kanssa vaikka minulla lapsi onkin. En ole ollenkaan varma olisiko minusta hoitamaan kenenkään lasta. Tykkään kyllä muuten auttaa ihmisiä, voin käydä puolesta kaupassa, tai apteekissa, lenkittää koiran, kuunnella murheet, auttaa työjutuissa jne. Ap
Silloin ainoa vaihtoehto lienee maksaa lastenhoidosta.Mannerheimin lastensuojeluliitolla (MLL) on aika edullinen koulutettujen lastenhoitajien rinki,oma tyttäreni kävi sellaisen kurssin ja hoiti silloin tällöin lapsia perheissä ,jotka tarvitsivat lastenhoitoapua muutamaksi tunniksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän sama tilanne itselläkin, isovanhempia ei kiinnosta hoitaa lastani eikä oikein ole siihen "taitoakaan", toki lapsi nyt jo aika iso onneksi. Onnellisesti meillä käy lastenhoitajia, kunnalta kyllä saa palveluseteliä (kun jaksaa vääntää :) ) tai minun tapauksessani, kun lapsi erityislapsi, niin omaishoidon lomitusta. Olen hommannut lapselle/meille myös järjestöistä tukihenkilöitä, olleet yleensä vuoden kerrallaan. Järjestöjen lastenhoitojuttuja, leirejä ym. käytämme myös. Kyllä minuakin silti välillä huolestuttaa, mitä kävisi, jos sairastuisin pahasti vaikka. Mutta tosiaan kyllähän siksi aikaa lapsi jonnekin sijoitetaan/otetaan tilapäishoitoon. Voisin oikeasti kaivatakin seuraa ja joskus ehkä vauvaakin hoitaa, ja juuri väikkäriä teen :D En kyllä tiedä, kuinka siinä voisi toinen auttaa. Mutta on meitä potentiaalisia ystäväkandidaatteja ja tukiverkkoja ja tukiverkkoa itseki kaipaavia muitakin samalla seudulla. Aikaa ja vaivaa verkoston rakentaminen tietysti vaatii. Noita yh-ryhmiä ja tapaamisia ainakin suosittelen ja tosiaan MLL, PPY, Helsinki Missio ja Pelastakaa lapset ry välittävät noita vapaaehtoisia. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä yritin muodostaa tukiverkkoa muista vanhemmista. Paikkakuntakin oli vieras, jonne muutettiin pakollisten opiskeluiden takia. Toinen vaihtoehto olisi ollut työttömyys tai sopimaton työ pikkupaikkakunnalla pienellä tukiverkolla. Neuvolassa ja äitiryhmissä minua kovasti neuvottiin tutustumaan ihmisiin syvemmin, mutta jostain syystä kukaan heistä ei ollut halukas tutustumaan minuun syvemmin ja vaihtamaan lastenhoitoapua. Heillä kaikilla, siis korostan ihan kaikilla, oli tukiverkkoa paitsi meillä. Jonkun äiti tuli auttamaan 400 km päästäkin, meitä ei kukaan tullut vaikka välimatkaa 100 km.
No, sain kehitettyä suhdetta erään toisen äidin kanssa, joiden tukiverkko 800 km päässä, ja muuten sieltäkin kävi omat ja puolison vanhemmat auttamassa välillä. Tuollainen ihmissuhdetyö muuten vie paljon voimia, jos on jo valmiiksi siinä kunnossa ettei aina tahdo jaksaa.
Saimme kaksosemme välillä tämän perheen luokse, heillä oli kolme lasta. Saadaksemme 2-3 h vapaata aikaa, meidän piti siis hoitaa viittä vilkasta ja joka paikkaan ehtivää muksua samaan aikaan. Nuo keikat ja "lapsivapaat" olivat lopulta rasittavampi yhtälö kuin normaali elämä ilman tukiverkkoja.
Kun yksi tukiverkollinen äiti taas selitti vilpittömän ystävällisesti, että vaihda lastenhoitoapua ystävän kanssa, kysyin, miten hän itse tienaa lapsivapaansa. Käykö hän vanhempiensa luona esimerkiksi pesemässä ikkunat lapsineen, remontoimassa, tekemässä polttopuut. Siitä palkaksi mummi ja vaari sitten katsovat lapsia tasan saman ajan, mikä hänellä kului ikkunanpesuun. No ei! Ei se näin toimi. Ei heidän tarvitse korvata isovanhemmille jokaista minuuttia, vaan päin vastoin, isovanhemmat pyrkivät helpottamaan kaikin tavoin heidän taakkaansa. Että joo, ihan sama asia onko tukiverkkona suku vai perheelliset tutut. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Laita nettiin ilmoitus lastenhoitovaihdosta ts. hoidat toisen yh:n lasta ja hän sitten vuorostaan sinun. Tämä toimi meillä. Rahaa ei tarvita. Siinä sitten ystävystyy myös.
Vähän aiheen sivuun... Tämä ei ole niin yksinkertaista. Kerran tällaista kokeilin ja meillä kävi yksi äiti lapsen kanssa. Tämä äiti kertoi, että heillä on salainen osoite hullun ex:n vuoksi jne. Ei tullut oikein turvallinen olo. Tämä homma kaatui sitten jo alkujaan siihen. Se vaatii aika paljon luottoa, että annat vieraille ihmisille lapsen hoitoon.
Voi ap, harmi että oot yksinäinen. Onko sulla ystäviä ajalta ennen lasta jotka auttaisi? Mä olen löytänyt äitikavereita huutelemalla alueen facebook-ryhmässä ja samassa kaupungissa samaan aikaan syntyneiden lasten äitien ryhmissä. Haluaisin itsekin löytää vakituisen lapsenhoitajan, jonkun opiskelijatytön mielellään joka asuisi suht lähellä. Mitä isommaksi lapsi tulee, sitä helpompi hänet on luottaa jonkun hoiviin. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukiverkoton täällä. Vastaan aloituksen kysymykseen. Tukiverkkoja EI SAA MISTÄÄN. En jaksa edes alkaa listaamaan kaikkea mitä ooen yrittänyt, olen ollut naapriringissä ja perhekerhoringissä ja aina tilanne ollut se että minä tukiverkoton autan muita ja hoidan muiden lapsia, kukaan vastavuoroisesti ei minun. Monesti käynyt niinkin että minä olen tukiverkko sellaiselle perheelle jolla ON oma tukiverkko ja auttavat isovanhemmat.
Ap, usko kun sanon, säästät itseäsi kun lopetat yrittämisen ja epätoivoisen tukiverkon etsimisen. Helpommalla pääset kun hyväksyt että SITÄ EI NYT VAAN OLE.
kik
Sitten vaan pitää pärjätä itse. Meilläkin ollut muutaman kerran karseita tilanteita (toimen puoliso työmatkalla, toinen puoliso kotona lasten kanssa ja joutuukin äkisti keuhkokuumeessa sairaalaan, mihinkäs lapset), mutta ne vaan jotenkin sitten tilanteen kohdatessa pitää organisoida.
Myös sen voin sanoa että NEUVOLA EI AUTA YHTÄÄN. Ei esim raskaana ollessa jolloin sain komplikaation ja olin liikuntakyvytön enkä voinut hoitaa isompaa taaperoa. Mies ei saanut töistä palkatonta, työnantaja kielsi sen. Olisin tarvinnut kotiapua tunnin päivässä pariksi viikoksi. En saanut. Se on kuulemma ensisijaisesti lasu-perheille ja sellainen emme ole.Nyttemmin olen luopunut jo kaikesta toivosta ja oikeastaan pärjään hyvin! Se turha toivominen vie voimavaroja. Helpompaa on kun päättää että pärjää itse.
Voit toki tehdä samaa että kokeilet monta vuotta rakentaa verkostoa, mutta pettymys on suuri kun huomaat että se ei onnistu.Jos tukiverkkoa ei ole niin sitä ei ole. Eikä tule.
Asia on just näin vaikka tylyltä kuulostaa. Tukiverkoton täällä myös, emme ole koskaan saaneet mistään sekuntiakaan apua, siis ainokaista kertaa. Silloin on jaksettava itse aina, myös pää kainalossa.
Helsingissä saa jokainen vauvaperhe kotiapua niin halutessaan edullisesti. Jos on riittävän köyhä ja sairas, niin ilmaiseksi. Sitä ei saa päivittäin (paitsi itse sain kun jouduin leikkaukseen, niin toioumispåiviin sain), mutta esim 2h/vko. Se kaksi tuntia on merkittävästi enemmän kuin 0 minuuttia omaa aikaa hoitaa asioita, siivota, käydä salilla tai ihan nukkua. Opin suunnittelemaan ajan niin, että todella sain siitä paljon irti.
Tuo on paskapuhetta, että apua ei saa. Kyllä saa. Tietysti jos ei ole oikeaa avuntarvetta, sitä ei samalla tavalla edes etsi. Ystävältäni kuoli mies onnettomuudessa ja hän oli yhtäkkiä vauvan ja kolmivuotiaan yksinhuoltaja. Ja kyllä sai apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita nettiin ilmoitus lastenhoitovaihdosta ts. hoidat toisen yh:n lasta ja hän sitten vuorostaan sinun. Tämä toimi meillä. Rahaa ei tarvita. Siinä sitten ystävystyy myös.
Jaiks. Olen todella surkea lasten kanssa vaikka minulla lapsi onkin. En ole ollenkaan varma olisiko minusta hoitamaan kenenkään lasta. Tykkään kyllä muuten auttaa ihmisiä, voin käydä puolesta kaupassa, tai apteekissa, lenkittää koiran, kuunnella murheet, auttaa työjutuissa jne. Ap
Tuo on tosi hankala tilanne. Yleensä kun tukiverkostot lähisuvun ulkopuolelta löytyvät just niin, että vuorotellen hoidetaan toisten lapsia. Joku voisi hyvinkin ottaa välillä sun lastasi hoitoon, jos sinä ottaisit vastavuoroisesti hänen. Pienten lasten vanhemmilla harvemmin on tarvetta kauppa- tai apteekkiavulle, koska pystyvät käymään niissä itsekin. Ja iästä riippumatta jokainen, joka pystyisi ottamaan lapsesi hoitoon, pystyy käymään itse kaupassa ja apteekissa. Jos ei pystyisi, ei pystyisi hoitamaan alle kouluikäistä lastakaan.
Mua aina välillä ällistyttää tää ihmisten täydellinen tyhmyys.
"pienten lasten vanhemmilla harvemmin on tarvetta kauppa- ja apteekkiavulle, koska pystyvät käymään niissä itsekin." Mitä ihmettä tää tarkoittaa? Joo kaikkihan pystyy kunnes ovat sairaita. Oletko tullut ajatelleeksi, millaista on, kun lapsi sairastuu? Yh joutuu perumaan kaikki työ- tai opiskelu- tai harrastusasiansa välittömästi, mutta ei hän mitenkään (TOISTAN: MITENKÄÄN!) pääse kauppaan tai apteekkiin. Mietit vissiin, että joo, vauvan tai päikkyikäisen voi jätätä yksin himaan itkeen ja oksenteleen, kun itse lähtee ruokakauppaan? Kun yksinhuoltajan lapsi sairastuu, hän ei nuku yöllä eikä päivällä, mutta on vastuussa oikeasta lääkkeiden mittaamisesta ja ravitsevasta ruoasta ja joutuu univelkaisena toisen itkiessä sumplimaan työasioitaan. Kun yksinhuoltajan lapsi sairastuu, yksinhuoltajalla on HÄTÄ.
Juuri tollaisen logiikan puutteen vuoksi yksinhuoltajilla on haastavaa.
Muutenkin outoa tekstiä. On paljonkin eri tavoin liikuntaesteisiä ja vammaisia vanhempia, jotka eivät pysty ilman avustajaa käymään kaupassa, mutta ovat hyviä vanhempia. Ja ihminen voi menettää liikuntakykynsä ja terveytensä myös jo tultuaan vanhemmaksi.
Netistä tietysti, varsinkin näin korona-aikaan, pistä tilaten `tukiverkot` haualla.
Mä olen kokenut, että eniten auttaa seura. Ei se, että saisi lapsen jonnekin, vaan se, ettei tarvitse olla koko ajam yksin lapsen kanssa eli 12h/vrk vastaamasaa kysymyksiin, lepyttelemässä, skarppaamassa,,tekemässä ruokaa, tiskaamaaaa ja jaksamasaa sitä kun toinen vastustaa talvella talvikenkiä ja kesällö taas vaatii itkein toppahaalaria yms absurdia, se lapsen rakastettava absurdius on psyykkisesti ja sillai kognitiivisesti raskasta, vaikka kuinka olisi kiitollinen ja onnellinen saamastaan lapsesta.
Eli yhteinen hengailu toisen äidin kanssa lasten kanssa. Joko erikoismenoja kuten Lintsi tai perus leikkipuistoa tai kyläilyä ilman suuria emännöintipaineita. Ihan se, ett on seuraa ja siinä voi spekuloida että hei onko teillä ollut tällaista juttua ja miten, pitääkö olla huolissaan, kun narksuttaa hampaitaan ja mitä tohon huomiseen säähän oikein laittais päälle päikkyyn.
Eli en etsis itse niinku hoitajaa ystävästä, vaan seuraa, vertaistukea, käytännön seuraa uimarantaretkell tai ruoanlaittoon.
Vierail2ija kirjoitti:
Mä olen kokenut, että eniten auttaa seura. Ei se, että saisi lapsen jonnekin, vaan se, ettei tarvitse olla koko ajam yksin lapsen kanssa eli 12h/vrk vastaamasaa kysymyksiin, lepyttelemässä, skarppaamassa,,tekemässä ruokaa, tiskaamaaaa ja jaksamasaa sitä kun toinen vastustaa talvella talvikenkiä ja kesällö taas vaatii itkein toppahaalaria yms absurdia, se lapsen rakastettava absurdius on psyykkisesti ja sillai kognitiivisesti raskasta, vaikka kuinka olisi kiitollinen ja onnellinen saamastaan lapsesta.
Eli yhteinen hengailu toisen äidin kanssa lasten kanssa. Joko erikoismenoja kuten Lintsi tai perus leikkipuistoa tai kyläilyä ilman suuria emännöintipaineita. Ihan se, ett on seuraa ja siinä voi spekuloida että hei onko teillä ollut tällaista juttua ja miten, pitääkö olla huolissaan, kun narksuttaa hampaitaan ja mitä tohon huomiseen säähän oikein laittais päälle päikkyyn.
Eli en etsis itse niinku hoitajaa ystävästä, vaan seuraa, vertaistukea, käytännön seuraa uimarantaretkell tai ruoanlaittoon.
Kaikki vanhemmat haluavat tätä. Toisille kelpaa vähän mikä vain seura, toisille on tärkeää että seura on sellaista jonka kanssa kemiat ja kiinnostukset kohtaa erityisen hyvin. Mutta tarve on kaikille yhteinen. ❤ jotenkin oman kokemukseni perusteella uskallan väittää että kun on itse tarpeeksi aktiivinen, äitikavereita löytyy kyllä.
Juu, sukulaiseni ajatutui tuollaiseen tilanteeseen myös.
Puoliso osoittautui perhe-elämään sopimattomaksi, ero tuli.
Ystävät ovat haihtuneet tai ovat muualla, ex-appivanhemmat alkoholisoituneita, sukulaiset 600km päässä.
Helsingissä asunto ja työ.
Alue: Aihe vapaa
Näitä asioita mietin itsekin. Tosin olen perheetön ja ei ole lapsia. Silti tiedän sen, kuinka vähäiset omat tukiverkot ovat. Minulla on vaan vanhemmat ja muuten ei ole läheisiä sukulaisia tai ystäviä. Isovanhemmat kuolleet. Näitä asioita miettii paljon ja se on varmaan yksi syy miksi en lapsia halua. Omilla vanhemmilla ei ollut apua kuin joskus ja omillaan olivat. Nyt se sama jatkuu minullakin, vaikka tosin en koe tarvitsevani apua muutenkaan, mutta myöhemmin kun vanhemmat ikääntyvät niin olen sitten ihan omillani jos mikään ei muutu. Se vähän pelottaa.