Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Lesbo"opettajan" puristelu ja vahtaus.

Pesäpallo. Liikunnanopettajamme oli pikkupaikkakunnan pesisjoukkueen toiminnassa aktiivisesti mukana ja pesis oli hänelle maailman tärkein asia. Sitä sitten pelattiinkin 90 % kaikista lumettoman ajan ulkoliikuntatunneista. Olin vielä aika huono osumaan siihen helvatan palloon, ja minut valittiin joukkeisiin aina viimeisenä. Ahdistava kokemus ja pesäpallo on nykyäänkin inhokkilaji.

Se kun tytöillä oli voimistelua, tanssia ja sisäliikuntaa, kun pojat saivat pelata ulkoa kentällä jalkista, pesistä, jääkiekkoa.

Ala-asteella oli koululiikunnassa aina joulun jälkeen kinkunsulatusrata. Oksennus kurkussa juostiin tunti sitä rataa ympäri ja olisi pitänyt osata pukkihyppelyä todella korkeille puheille ja muuta akrobaattisia. Inhosin liikuntaa vuosia.

Tykkäsin kaikesta liikunnast, mutta nyt kysymykseen tulee mielee yks sisäjumppa, johon kuului pystyasennossa haarojen levittely. Kun laskeuduin alas, ilmoille tujahti äänekäs emätinpieru. Häpeä oli kauhea. Olen jälkeenpäin ajatellut, että oisko tavallinen vaan naurattanut, tästä tuli häpeän puna poskille.

Mie myöhästyin alakoulun hiihtokilpailuista, mutta opettaja tykkäs, että voin hiihtää yksin matkan ja hän otti ajan. Ja niinhän siinä kävi, että aikani oli odotetusti paras. 

Joten odotin palkintoa. Sitä ei kuitenkaan tullut, sen sai ajallaan kisoihin tullut. Olin 8v. Oliko siinä opetus lapselle? Äiti oli unohtanut herättää ajoissa.

Joukkueita valitessa mut valittiin aina viimeisenä.

Olen kuitenkin ollut ihan hyvä liikunnassa, mutta ehkä mä sitten olin outo muiden mielestä kun olen aina ollut hiljainen.

Uinti. En tykkää uida yhtään, ja yhdeltä tunnilta opettaja ei päästänyt pois ennen kuin hyppäsi altaaseen pää edellä. Sitten kun hyppäsin ja hörppäsin altaassa ihan kunnolla vettä, opettaja ei edes katsonut ja käski tehdä uudestaan. Lähdin menee ja sen jälkeen en uintiin osallistunut, olin aina "sairaana".

Ja toinen kun oli huutojoukkueet ja minua ei välitä viimeisenä, kun joukkueille tulee tappelu siitä kun kumpikaan ei halua minua.

Ja se, kun vihdoin pääsin pelaamaan enkä ollut maailman surkein ja muiden reaktiot olivat luokkaa "hei menee tosi hyvin, mistä sä tommosen opit, jee jee tosi hienoo", kun olisivat vaan voineet antaa pelata alusta asti. Ja seuraavalla tunnilla taas vaihtopenkille koko tunniksi kun "ei toi kuitenkaan osaa mitään"

Ehdottomasti hirvittävintä oli tanssi. Pelkäsin aina niitä tunteja. Oli kauheaa seistä rivissä ja odottaa, josko joku poika hakisi, eikä minua yleensä haettu, vaan jäin ilman paria ja jouduin seisomaan jossain sivussa, kun muut tanssi. Se oli niin nöyryyttävää, ettei se ihan helpolla unohdu. 

Kaikki. Koululiikunta oli täysin turha aine minun kohdaltani ja alensi aina keskiarvoa todistuksessa, kun lukuaineet oli 9-10 ja liikunta 6. Myöhemmin kun pääsin koulun pakkoliikunnasta eroon, löysin budolajit joissa ei ollut pakko kilpailla. Tuli silti jopa SM-tasolla kilpailtuakin.

Olin hidas oppimaan uimaan. Muistan kuinka muut siirtyivät isoon altaaseen ja itse pyristelin "lasten altaassa". Uimaopettaja turhautui monta kertaa.

Nyt huomaan, että tyttäreni painii saman asian kanssa ja ei meinaa millään oppia uimaan. Nyt ei olla päästy kaksin treenaamaan koronan takia.

Potkupallo oli vastenmielistä, ja on edelleen vastenmielistä katsoa. Onneksi ei ole enää pakko.

Aika monella vaikuttaa olevan traumoja uimisesta. Meidän koulusta liikunnassa ei koskaan käyty uimassa koska lähimpään uimahalliin oli matkaa 40 kilsaa.

Ainoat joista en koskaan suuremmin välittänyt, oli pesäpallo ja suunnistus, eivät ole koskaan kiinnostaneet lajeina oikeastaan yhtään. Isä hiihti itse ja valmensi paikallisen urheiluseuran hiihtäjiä joten ei tarvinnut koskaan miettiä onko sukset voideltu oikein ja keliin sopivaksi niin monien kammoama hiihtokaan ei suuremmin tökkinyt.

Kauppaoppilaitoksessa ja talouskoulussa ollessa saatiin käydä liikuntatunnilla ratsastamassa, aivan parasta!

Kaikki! Liikuntatunnit nitistivät tehokkaasti halun minkäänlaiseen liikuntaan

- Pesäpallossa en ymmärtänyt mihin juosta, muut oppilaat huusivat tuskastuneina että "Liiku!" ja "Juokse tonne!", kerran sitten opettaja otti käsivarresta ja lähti juoksuttamaan huutaen "Etkö sinä ymmärrä!"

- Suunnistuksessa eksyin aina ja usein onnistuin vielä astumaan johonkin märkään heteikköön. 

- Telinevoimistelussa onnistuin jatkuvasti kolhimaan itseäni ja tippuilemaan.

- Hiihdossa en saanut itseäni vauhtiin, muut olivat kaukana edellä ja pahinta olivat mäet. Ylämäessä itkin ja menin metrin eteen metrin taakse, alamäessä taas lensin nurin.

Ala-asteen alussa, kun siirryttiin isoon altaaseen, niin uimaopettaja laittoi sellaisen bambuonkivavan kaulaan, varmaan tarkoitus oli, että helpottaisi, mutta kun täti koko ajan jutteli jonkun muun kanssa, eikä ollenkaan keskittynyt hommaan, niin aina välillä painoi ja piti sillä veden alla.

Penkkiurheilu. Itse urheijatyyppi ,mutta kýllä ope kiusasi vähän huonommin liikkuvia. Hyppäytti väksin pukin yli vaikka itkut kurkussa joutuivat loukkaamaan itseään opettajan vaatimusesta. 

Myös pakollinen 10 km hiihto ja opettaja odotti tupakka suussa pärmi kädessä pokkaamaan jokaisen ,joka tuli perille.    30 asteen pakkasessa . Auta armias jos eivät kerenneet .

Lapin pakkasessa kävellä kouluun tukka jäätikuilla uimisen jälkeen! . Paleli ja suututti.

Heinolassa ilvespolkuretki. Pitki kävellä ihan liian monta kilometriä metsäteitä, en olisi millään jaksanut ja kaverit käveli nopeammin. Olin luokan nuorin ja pienikokoisin. Janottikin, eikä ollut juomista mukana. Kamala muisto!

Itse liikunta ahdisti, mutta kaikkein pahinta oli ehdottomasti muiden oppilaiden ja opettajan kiusaaminen. Kun ei ollut kovin hyvä liikunnassa, sai joka kerta vaan kuulla veetuilua. Ja ne helvetin joukkuejaot, joissa sai olla se viimeinen valittu, ja kapteenit tappelivat kumpi joutuu ottamaan minut.

Telinevoimistelu. Siitä vaan oppilaat jonoon ja loikkimaan vuorollaan pukin yli ym. Eikä tietenkään opetettu hommaa mitenkään. Aika monet satuttivat itsensä, vaikka olisi ollutkin muuten ihan liikunnallinen oppilas.