Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Yläasteella liikanope varmasti näki että olin parin muun tytön kanssa vähän krapulassa(oli ollut taiteiden yö) Röhnötimme penkillä ja hän tuli sanomaan "illalla juodaan hilpeänä kaljaa ja seuraavana päivänä maataan kalpeana hiljaa" nyt juoksette tytöt kunnon lenkin. Ei auttanut, oli pakko mennä juoksemaan rataa ja se kerta jäi totisesti mieleen haha. (en siis ollut mikään joka viikonloppu ryyppäävä teini, kunhan joskus kokeili, silloin ysärillä:) ) 

Pukkihyppelyt ja puolatemppuilut olivat aika kamalia. Ahdisti kun odotti vuoroansa ja totta kai mokasi, kaikkien katsellessa. 

Olin tosi liikunnallinen ja tykkäsin kaikista lajeista, MUTTA se pakko mennä suihkuun kaikkien nähden. Painajaismaista!

Piti tehdä telinevoimistelussa kuperkeikka pukikihypyn loppuun, meinasin katkaista niskani kun tulin niska edellä alas päin seinää

Mun vaatteet kerättiin pukkarista ja heitettiin jätelavalle ja tarravihosta kerättiin kaikki mun tarrat kiusaajien omiin tarravihkoihin sillä aikaa kun olin liikuntatunnilla. Mua kiusasi yhteistuumin koko koulu, joten kyse oli eri luokilla olevista. Opettajaa nauratti, olin koko päivän hikisissä jumppavaatteissa.

Monta viikkoa oli häntäluu kipeänä, kun kaaduin luistelutunnilla peffalleni jäälle.

Pesäpallopelissä pallo osui käteen kovalla voimalla, ja käteen tuli murtuma.

En ollut mikään kova luu.

Ala-asteella opettaja jätti yksin hiihtopolulle metsään koska olin niin hidas hiihtämään. Eksyin metsään, koska polkulla oli useampi risteymä. Opettaja sai vanhemmilta melkoiset puhuttelut. tapahtumasta

Olin kilpahiihtäjä ja erittäin liikunnallisesta perheestä. Mutta ei oltu opettajan mielestä varmaan tarpeeksi hienoja tai jotain, koska inhosi minua / meidän perhettä. Kommentoi aina isäni työvaatteita tai äitini kotiäitiyttä. Ope jätti minut valitsematta hiihtokilpailuihin ja määräsi tunneilla hiihtämään perässään. Kotoisessa en päässyt kentälle jne. Sitten alkoi opettajan nöyryyttäminen kaikkien edessä, haukkui kun rinnat alkoi kasvaa jne.

Lopulta tuntui, että tulen hulluksi sen opettajan takia ja itkin ja jännitin liiksatunteja. Onneksi ala-aste loppui. Mutta urheilun lopetin myös, enkä pysty siihen vieläkään.

Koulun liikuntatuntien tehtävä on ainoastaan traumatisoida normaalit ja vahvistaa psykopaattien paremmuuden tunnetta. Tätä toteutetaan verovaroin.

Voimistelutunnilla piti kiivetä sellaista salin katosta roikkuvaa manillaköyttä pitkin

ja minä tietysti läskinä rillipäisenä poikana pudota mätkähdin alas jonkin matkaa edettyäni..

Olkapäässä teki pitkään kipeää, ei murtumaa kuvassa, mutta muisto jäi.

No hard feelings!

?

Pidin aina koululiikunnasta. Vain ala-asteen talvikauden liikunta ärsytti, sillä meillä oli aina tanssia. Opettaja piti siitä. Tulin myös aina viimeisten joukossa valituksi, paitsi pesäpallossa jossa osuin jopa palloon. Muissa pallopeleissä pelkäsin eli väistin palloa. Mutta asenne oli kohdillaan, joten sain yleensä 9 liikunnasta.

Rakastin suunnistusta koska siinä sai olla ilman valvovaa silmää luonnossa liikkumassa:) Sopi suorituspaineista kärsivälle.

Tämä klassinen, nämä liikuntaa seuroissa harrastavat keräsivät joukkueita ja olin viimeisten joukossa, ellen viimeinen, joka valittiin joukkueeseen. Pidin ja pidän ainoastaan uimisesta (harvoin käytiin koulun kanssa uimassa), pyöräilystä ja pitkistä kävelylenkeistä luontopolulla, metsätiellä ja rantatiellä. 

Ala-asteella pienessä kyläkoulussa liikunta oli yleensä mukavaa, ehkä liikaa hiihtoa kuitenkin. Suunnistusta inhosin jo silloin. Pesäpallo oli ja on edelleen aivan paras pallopeli.

Yläasteella en tykännyt oikein mistään, uiminen varsinkin oli tosi mälsää kun piti uida allasta ees taas.

Koululiikunnassakin pitäisi saada valita, miten haluaa liikkua. Kaikki mittaaminen ja pakkopullahiihdot ja kuntotestit vievät liikunnasta hauskuuden.

Minusta ne joukkuejaot ovat todella nöyryyttäviä. Ei mikään ihme jos liikunta ei nappaa koulun jälkeen.

Samoja kokemuksia mulla kuin edellisillä. On se ihme, millasia kusipäitä on liikan opet olleet näköjään vielä viime vuosikymmeninäkin, ei yksin 70-luvulla. Aloin tykätä lenkkeilystä vasta kouluaikojen viime metreillä, kun silloinen poikaystävä suositteli sitä ja harrasti itsekin. Siitä asti olen ollut liikunnallinen ja tehnyt kaikkea kivaa mikä kiinnosti, myös hiihtoa. Nyt viime vuosina on kunto jo sairauksien takia huono ja liikunta jäänyt vain pyöräilyyn. Lapseni harrastaa aktiivisesti ja on opettanut sen myös omille lapsilleen. Itsellä lapsuusliikunta oli vain pihalla hiihtelyä.

Olin ekalla ja olisi pitänyt hypätä sille ruskealle "hevoselle". Pelkäsin järjettömästi, mutta ryntäsin käskystä päin. Mikä järki? Lentis oli myös inhokkilaji, sillä siinä ranteisiin sattui ja ne punoittivat loppupäivän. Toki meille yritettiin opettaa oikeaa iskutapaa, mutta ei sitä kaikki hetkessä opi. Luistelu oli myös jotain aivan hirveää. Niiden sitominen jääkylmässä urheilukopissa oli piinaavaa. Pari kertaa kävi niin, että varpaat kihelmäivät ja kuumottivat vielä illalla. Sadismia. 

Pukkihyppy. Ensin piti ottaa vauhtia ja hypähtää semmoselta ponnistusjutulta ja sitten sen pukin päälle olisi ollut tarkoitus päästä ja ylikin. Juutuin aina pukin selkään ja siinä ähersin kunnes pääsin alas. Noloa ja turhaa. En ole koskaan elämässäni tarvinnut pukkia enkä ylihyppelyä ::-)

Vierailija kirjoitti:

Voimistelutunnilla piti kiivetä sellaista salin katosta roikkuvaa manillaköyttä pitkin

ja minä tietysti läskinä rillipäisenä poikana pudota mätkähdin alas jonkin matkaa edettyäni..

Olkapäässä teki pitkään kipeää, ei murtumaa kuvassa, mutta muisto jäi.

No hard feelings!

Monella paloi reidet kun tulivat niin nopeaa alas laskemalla. 

Vierailija kirjoitti:

Pukkihyppy. Ensin piti ottaa vauhtia ja hypähtää semmoselta ponnistusjutulta ja sitten sen pukin päälle olisi ollut tarkoitus päästä ja ylikin. Juutuin aina pukin selkään ja siinä ähersin kunnes pääsin alas. Noloa ja turhaa. En ole koskaan elämässäni tarvinnut pukkia enkä ylihyppelyä ::-)

Et ole ainut.Muistan surulla vaikka siitä lon sata vuotta aikaa kuin ilkeästi ämmä Inkeröinen kiusasi koulukavereja. 

Vierailija kirjoitti:

Pesäpallo. Liikunnanopettajamme oli pikkupaikkakunnan pesisjoukkueen toiminnassa aktiivisesti mukana ja pesis oli hänelle maailman tärkein asia. Sitä sitten pelattiinkin 90 % kaikista lumettoman ajan ulkoliikuntatunneista. Olin vielä aika huono osumaan siihen helvatan palloon, ja minut valittiin joukkeisiin aina viimeisenä. Ahdistava kokemus ja pesäpallo on nykyäänkin inhokkilaji.

Rakastan pesistä!