Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Tamburiini. Minkä sairaan sovinistijoukkion idea oli juoksuttaa tyttöjä stnan tamburiinin tahtiin? Vain tyttöjä.

Vaihtoaskel hyppy, vaihtoaskel hyppy... juostiin rinkiä kuin koirakoulussa.

Jalkapallo.

Ihan vit*n tylsää.

Vierailija kirjoitti:

Uiminen oli yhtä helvettiä. Ala-asteella meillä oli sellainen silmälasipäinen karvainen äijä uimaopettajana. Se huusi siellä altaan reunalla ja oletus oli että kaikki jo jotenkin osaa. Minä sitten kerran jotenkin jouduin veden alle ja säikähdin totaalisesti. Sen jälkeen olen kammonnut uima-altaita enkä tänä päivänäkään osaa uida. Yläasteella sitten oli milloin päänsärkyä, milloin menkat tms ettei tarvinnut uida vaan sai lähteä kävelylle.

Inhottavin muisto on se, kun olin hukkkua Tampereen uimahallissa kymmmenen vanhana. Opettaja seisoi jossain kauempana rupattelemassa jonkun uimavahdin kanssa. Yksi luokkatoveri oli tarttunut käteeni ja roikottanut minua tikkaiden  luona. Veden alle joutumisen ja roikottamisen välillä oli hetki (minuuttejako? en tiedä),  että en muista mitään. En nähnyt valkoista olentoa kuten jotkut kuoleman lähellä käyneet.  Mutta jälkeenpäin oli kummallinen tunne, että olin ollut jonkun kanssa, että olen unohtanut jotakin. Kun opettajalle kerrottiin vaaratilanteesta,  se ei kiinnostanut häntä pätkääkään. Tunsin itseni arvottomaksi. En uskaltanut kertoa asiasta kotona. Pelkäsin, että vanhempani on  vihainen minulle.

Varmaan telinevoimistelu, jota en osannut ollenkaan.  Toisena futis, jossa mut valittiin joukkueeseen aina toiseksi viimeisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin usein kehkoistani sairas, toipuminen oli hidasta ja taudit saattoi alkaa hetkessä.

Jostain syystä minua ei uskottu ja usein jouduin toipilaana liikuntatunnille. Oksensin ja yskin vuoronperään. Monesti myös yritin sanoa että olo ei ole hyvä, ei mitään reaktiota. Olin monella liikuntatunnilla jopa 40 asteen kuumeessa.

En ymmärrä edelleen tuota suhtautumista koska minulla ei muina aikoina ollut mitään vaikeutta osallistua liikunnantunneille. Ehkä se etten ollut hyvän perheen kasvatti vaikutti. Olin aina lapsena keuhkoistani sairas, syyksi löytyi myöhemmin infektioastma. Vieläkin tuntuu ajalle se että ikinä uskottu edes sen vertaa että terveydenhoitajalle olisi päässyt.

Miksi ylipäätään menit kouluun 40 asteen kuumeessa, yskivänä ja oksentelevana?

Olisiko lapsi hän ollut nukutun yön jälkeen vähän paremmassa kunnossa ja vanhemmat lähettivät  sen vuoksi kouluun? Kuume on ehkä alkanut uudelleen aamupäivän aikana.

Sähly, jäkiekko. Meidän luokalla ala-asteella ja samassa liikkaryhmässä yläasteella oli yks aivan kaheli muija, joka harrasti lätkää. Se vaan lämäsi tahallaan palloja ja kiekkoja päin muiden kasvoja ja rintakehää. Kerran ala-asteella kutosella mun piti olla sählymaalissa ja muut "kuljetti" palloa kohti maalia ja ohi siitä. Tämä yks ohitti esteet pujottelematta ja vaan täysin päin! Osui onneksi rintakehään, mut siihen jäi ihan sellainen iso pyöreä mustelma. Yleensä kaikkia kannustettiin ja huudettiin nimeä, mut tuota ei. Yläasteella se oli taklannut jonkun tytön niin rytinällä harrastusjoukkueensa pelissä, että oli viety päivystykseen paareilla ja tää sekopää sai jonkun pelikiellon.

Yläasteella oli pakko yrittää hypätä pää edellä uimahallin ponnistustasolta veteen, noin metri veden pinnasta. Ennen ei saanut lähteä uimahallista. Tosi tarpeellinen taito, osaa sitten kännissä juhannuksena hypätä tyylikkäästi läiskyttämättä siihen uppotukkiin mökkirannassa.

Yksi heikommin uiva tyttö ahdistui tästä niin paljon, että yritti hukut tautua uimahallin syvään päätyyn. Muistan vaan kuinka hän itki paniikissa ja haukkoi henkeä ja nikotteli ettei aio hypätä. Opettaja vaan vit tuili tytölle ja yritto onkia pois vedestä.

Varmasti tuli onnellinen liikkuja siitäkin tytöstä.

Super ilkeä liikkamaikka

On kyllä helppoa, että pistetään koululiikunnan piikkin kaikki ahdistus. Onhan siellä ehkä muutakin taustalla.

Ne kunujaot onneksi ovat historiaa. Onneksi voi aikuisena tehdä ja liikkua omalla lailla.

Nykynuoret haluaa välillä nykyään kapteenijakoja välillä, koska heillä ei niitä ole enää. Meillä tehdään niin, että yksi tekee kaksi joukkuetta ja toinen valitsee niistä. Tai kaksi tekee kaksi tasaväkistä joukkuetta… tai ope tekee joukkueet.

Nykynuoret on erilaisia kuin ennen ja opettajat, ne jotka on luikunnanioettakiulutuksen käyneet, ovat erilaisia, koska opit on erilaiset.

Sijaisiksi palkataan helposti epäpäteviä, joten heidän oppinsa ovat mutu.., ehkä kilpaurheilijan pohjalta … ja se on ihan eri kuin nyky OPS.

Ettekö te muuten ole liikkuneet kuin koulun liikuntatunneilla, kun se liikunta on siihen tyssännyt?

Harmillista.

Aina muistan sen, kun kuntotesteissä oli venytysosuus, josta sain heikon tuloksen ja maikka siihen "kyllä joku perusnotkeus ihmisellä pitäisi olla".

En välitä venyttelystä edelleenkään, vaikka en tuolloin tai nytkään usko niiiiin jäykkä olevani. Muuten olin aktiivinen liikkuja ja tykkäsin pallopeleistä, voimailusta ja pitkäkestoisista suorituksista.

Tykkäsin liikunnasta. Oli hyvät maikat. Olin hyvä liikkumaan. Ei painotettu kilpailua. Saintehdä monipuolisesti. Kiitos!

Ihme valitysketju 😹🤭

Telinevoimistelu, opettaja laittoi väkisin tekemään tangolla kieppiä ja jysähdin pää edellä lattiaan niin että silmissä pimeni.

Aina viimeisenä valittuna joukkueisiin, hirveät hiihtopäivät kädet kohmeessa ja veren maku suussa.. jne. kidutusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina muistan sen, kun kuntotesteissä oli venytysosuus, josta sain heikon tuloksen ja maikka siihen "kyllä joku perusnotkeus ihmisellä pitäisi olla".

En välitä venyttelystä edelleenkään, vaikka en tuolloin tai nytkään usko niiiiin jäykkä olevani. Muuten olin aktiivinen liikkuja ja tykkäsin pallopeleistä, voimailusta ja pitkäkestoisista suorituksista.

Ai, kauheeta!!! 🙄🤭😳😬

Taidat sinäkin olla lapsille vettuillusta ilosi saava liikanmaikka.

Vierailija kirjoitti:

Pelkäsin pukkihyppyä enkä koskaan uskaltanut edes yrittää hypätä siitä yli vaikken muuten kömpelö ollutkaan.

Sama.  Siis aina kun alkoi se telinevoimistelutunti, niin jo pelkän ruskean värisen nahkapäällysteisen pukin eli hevosen näkeminen jo sai minut kauhun valtaan.  Ei se auttanut, että sen pukin päätyssä oli lattialla se sininen vaahtomuovipatja, jonka päälle sitten pukin yli haarahypyllä piti tipahtaa jaloilleen.  

Käsillä seisontaa ja päällä seisontaa en tehnyt, periaatteesta, vaikka en mikään läskilikka ollutkaan. Kuperkeikka oli ainut liike, mihin suostuin kouluaikana jumppatunnilla.

Puomilla kävely oli myös aivan syvältä. Kapeaa puista puomia pitkin piti tasapainoilla, ja opettaja vielä käski yhdellä jalalla keikkua sen päällä, kuitenkin lattiaan oli putousmatkaa pari metriä.

Kaikki jumppaamiseen ja venyttelyyn liittyvät pakkojutut. Tamburiinin tahdissa nilkan ojentelu ja hernepussin heittäminen ilmaan. Opettaja oli vielä sellainen, että vain hipojumppareille annettiin hyvät numerot, muille ei. 

Mulla oli liikunta 9 ja mun yks lempi aine. Mutta ku vaihdoin koulua ja jäin yksin ja aina huutojaossa viimeiseksi vaikka olin aika hyvä liikunnassa 😞 suunnistus en osannu ja uiminen ei tainnu olla kivaa sillo. Nyt ootan että pääsen uimaan ku ne taas aukeaa koronan takia

Köyhänä perheenä meillä ei ollut suksia. Hiihtokilpailussa opettaja pakotti kahlaamaan ladun viertä paksussa hangessa. Sellainen OPE.