Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Suunnistus lukiossa. Kaksoistunti aikaa, josta eka puoli tuntia kävelyä maastoon ja hätänen kierros metsässä ja takas puoli tuntia kävelyä...

Vierailija kirjoitti:

Monta inhottavaa muistoa, ehkä uiminen sadistisen uimaopettajan johdolla pahin. Myös Cooperintesti ja telinevoimistelu jättäneet traumat, niin ja tietysti se, kun tuli yleensä viimeisempien joukossa valituksi joukkueisiin. Liikuntanumero oli 7 vaikka muut numerot 9-10 enimmäkseen. Liikunnanilon löysin vasta nelikymppisenä.

Pikaluistelussa aktiivisesti toimiva liikunnan (nais)opettaja inhosi ns. kaunoluistimia. Hokkari menettelivät. Nöyryytyksiin kyllästyneenä kinusin vanhemmiltani pikaluistimet. No, jäällä kysyin opelta, saanko mennä ulkoradalle harjoittelemaan niillä. Et - et kai luule olevasi tähtiluistelija. Niin sivusta katselin ope veti luistelutunnin.  Näin Pälkäneellä 60-luvulla. 

Kun 4 tai 5 luokalla piti tehdä käsilläseisonta ja opettaja auttoi pitämällä jaloista kiinni. Kun pääsin käsilleni, t-paita valahti kainaloihin ja koko luokka näki.

Lisäks mut aina valittiin viimeisenä huutojoukkueisiin.

Vierailija kirjoitti:

Se ero tyttöjen ja poikien välillä.

Me harjoteltiin puolitoista tuntia jotain palloon potkaisemista, kun pojat pelasivat ihan täysillä futista alusta asti.

Meillä oli myös kaksi luokkaa yhdessä liikuntatuunilla ja opettaja oli toisen luokan luokanvalvoja. Arvatte kai, keitä hän suosi? Jep, ei ainakaan meitä…

Ne luokkalaiset, jotka huutelivat kentälle. Yks tyttö harrasti pesistä(enkä ollut kyseisessä lajissa kovin hyvä) ja huusi joka kerta ”juokse tonne!” , ”Nyt sä juokset väärään suuntaan.Juokse tonne!” Tms.

Eikä opettaja ikinä opettanut pesiksen sääntöjä, vaikka sitä lyömistä ja heittämistä harjoiteltiinkin sitten senkin edestä…

Meillä oli niin päin, että pojat harjoittelivat ja heille kerrottiin säännöt.

Tytöt vaan komennettiin pelaamaan, eikä kukaan kertonut miten se pitäisi tehdä.

Ne muutamat aggressiiviset tosiharrastajat pelasivat hampaat irvessä ja haukkuivat niitä jotka eivät osanneet. Itse seisoin yleensä jossain reunalla ja yritin väistellä palloa.

Inhosin potkupalloa, inhosin lätkää, inhosin sisävoimistelua, inhosin köysissä kiipeilyä, olin aina viimeisenä joukkueisiin valittu nörtti.

Suunnistuksesta tykkäsin, kun sai reitit mennä läpi itsekseen. Opettajan sappi kyllä paisui ilmalaivan kokoiseksi, kun en viitsinyt rehkiä verenmaku suussa ja tulin viimeisenä koululle.

Edellä yksi ilmeisesti naisoletettu kertoi can-canin tanssimisesta. Olin siitä kiinnostunut, vaikka olinkin ukonturilaanalku silloin. Mutta eihän siitä voinut puhua, muutoin olisi saanut kiusaajista helvetin itselleen.

Se, että koko ala-asteen liikuntanumeroni oli 7, vaikka olin eniten edustamassa koulujen välisissä kisoissa yms. Ainut missä en ollut hyvä oli hiihto! Ja koska liikunopettaja oli himo hiihtäjä ja hiihdon valmentaja niin varmaan siksi arvosanani pohjautui ainoastaan hiihtotaitoihin! Kappas vaan, kun menin sitten ylä-asteelle ja lukioon niin sain aina joko 9 tai 10. Traumoja tuosta olen saanut, kun muuten koulunumerot ala-asteella oli 8, 9 ja 10, mutta aina se liikunta vaan 7!

Surinaa kirjoitti:

"Juujuujuu jumppakärpänen, tule ja puraise meitä" - kyllä, rallatus ainakin muistetaan ja ne "kynttilähypyt" tai mitä lie olivatkaan!

Vierailija kirjoitti:

Liikunta: vaihtoaskel hyppy, vaihtoaskel, laukka ja laukka...... Olen 66v enkä vieläkään voi sietää mitään ohjattua liikuntaa.  

Kuusikymmenluvullan ns. voimistelunopettajani oli hyvin pieni ja siro. Ulkotunnilla innostuimme riehumaan silkasta ilosta. Opettaja lähestyi minua ja sanoi: suurin kooltasi muttet järjeltäsi!!!! Kun samainen opettaja täytti 50 v. lähetin hänelle kukkia viitteellä: tytöltä joka oli suurin kooltaan muttei järjeltään. 

Aikuisena olen keskikokoinen ja korkeakoulutettu.

Se kun lukiossa käytiin Yrjönkadun uimahallissa. Siellä ei saanut käyttää uimapukua.

Vierailija kirjoitti:

Aina valittiin viimeisenä joukkueeseen. Koskaan opettajat ei opettaneet miten pelataan mitäkin peliä, olisi pitänyt vaan itse osata.

Tämä. Miksi niiden pelien sääntöjä ei koskaan opetettu. Tai vaikka lentopallon ja pesiksen perusjuttuja? Olisin tietysti voinut mennä kirjastoon ja lukea siellä niitä juttuja, mutta ei vaan huvittanut vapaa-ajalle miettiä niitä. Meillä liikunnanopekin nauroi ja piruili meille huonoille, tunnit oli kyllä varsinaista kidutusta.

Ei mikään, liikuntatunnit olivat parhaita kuviksen ja äidinkielen lisäksi.

Luistelu ensimmäisellä luokalla. En tykkäny aina liikunnasta, mutta tää oli jotain muuta. Jouduin lainaaman koulusta luistimia eikä ollu sitten oikeen kokosia saatavilla. Luistelin monta numeroa liian pienillä enkä edes muista, miten ne änkesin jalkaan. Valitin opettajalle kesken tunnin, että jalkoihin sattuu, saanko keskeyttää. En vain kuulemma saisi valittaa. Jatkoin kunnes itkin ja sitten vain lähdin. Otin luistimet pois: jalat oli veressä, sukat oli veressä ja luistimet myös. Tuli niin pahat haavat, että vieläkin on arvet jaloissa. 

Hiihto ja telinevoimistelu.

Ensimmäiseksi tuli mieleen kammottavat telinevoimistelutunnit, heti perään ala-asteen hiihtokilpailut, jotka pidettiin kovasta pakkasesta huolimatta ja varpaani olivat aivan jäässä äidin vanhoissa 60-luvun monoissa niin että kilpailun jälkeen vain itkin kivusta.

Krapulassa oleva opettaja käski tekemään jonkun puolivoltin tapaisen "hevosen" yli, että hän varmistaa. Aattelin, että niskat menee poikki, enkä mennyt. Juoppo ope antoi liikuntanumeroksi 6.

Vierailija kirjoitti:

Olin piirikunnan paras kaikissa lajeissa, niin odotin liikuntunteja oikein innolla.

Olet varmaan menestynyt elämässäsi...

Vierailija kirjoitti:

Hiihto ja telinevoimistelu.

Pesäpallo. Maailman juntein urheilulaji.

Vierailija kirjoitti:

Se kun lukiossa käytiin Yrjönkadun uimahallissa. Siellä ei saanut käyttää uimapukua.

Epäilemättä. Homoistaan tunnettu uimahalli.

Viesti, jossa yhtenä osiona oli koripallon heittäminen koriin. Arvatkaa vain sainko omalla vuorollani palloa koriin ennen kuin vastajoukkue oli jo voittanut koko roskan... 🥲

Olin viidennellä luokalla pienessä maalaiskylän koulussa. Pelattiin korista, vitoset ja kutoset samassa. Piti keksiä miten erottaa joukkueet toisistaan ja joku keksi että toiset pelaa ilman paitaa. Minä olin siinä joukkueessa joka pelasi ilman paitaa. Olen nainen ja murrosikä oli jo alkamassa... Opettajakin oli mies. En pelannut juurikaan, vähän liikuskelin kädet puuskassa rinnan päällä. En unohda tuota koskaan..