Mistä löytää hohtoa elämään keski-iässä?

Enpä oikein mistään, lisäksi on työ jossa ongelmia ja jossa en enää pystyisi olemaan yhtään, on siis äärimmäisen kuormittavaa.

PowerParkista saa paljon poweria 😍🤩

Eiköhän tuo johdu vain mielentilasta? Tunen samalla tavoin ja olen 34 vuotias.

Kiva harrastus ja kivoja kavereita

Vai että kaikki mahdollista. Perusta startup ja ramppaa kaikenlaisissa kissanristiäisissä markkinoimassa sitä.

tuo on masennusta

Jos liekki on sammunut jo tuossa iässä, niin arvaappas mitä se on 62 vuotiaana? Itse elin elämäni parasta aikaa sun ikäisenä.

Harrastukset ovat elämän suola, kun ikää alkaa tulla. Olen itse jo vähän päälle viisikymppinen ja lapset ovat käytännössä jo muuttaneet pois kotoa. On ihanaa, kun on enemmän omaa aikaa ja voi vapaa-aikana keskittyä enemmän omiin harrastuksiin. Minulla on liikuntaan, puutarhanhoitoon, käsitöihin ja kirjoittamiseen liittyviä harrastuksia. En ole missään kovin hyvä, mutta kaikenlainen puuhastelu on silti hirmuisen mukavaa. Erityisesti liikuntaharrastusten tiimoilta on mukavia harrastusporukoita, ja toisaalta esim. Fb:ssä on monia harrastusryhmiä, joista saa tosi paljon tietoa esim. puutarhanhoidosta. Opettelen siis uutta ja yritän kehittyä harrastuksissani rennolla otteella, ilman pakkoa :-)

Tunnistan, että varmasti onkin myös masennusta.  Esim. oma vanhempi sairastui muistisairauteen ja tuntuu, että sen jälkeen ei omakaan elämä ole enää ollut kuin ennen. Sitten pitkä suhde, ensin toiveiden täyttymys paljastui petolliseksi narsistiksi. Työn muuttuminen kuormittavaksi ja uupumus. Kyllä tunnistan masennustakin  kaikesta tästä.

- Ap-

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan, että varmasti onkin myös masennusta.  Esim. oma vanhempi sairastui muistisairauteen ja tuntuu, että sen jälkeen ei omakaan elämä ole enää ollut kuin ennen. Sitten pitkä suhde, ensin toiveiden täyttymys paljastui petolliseksi narsistiksi. Työn muuttuminen kuormittavaksi ja uupumus. Kyllä tunnistan masennustakin  kaikesta tästä.

- Ap-

Mene hakemaan apua. Itse en jaksa. mutta luultavasti kannattaisi munkin.

Olen 47v. Minulla on aikuusett lapset, työ, miesystävä ja kaksi hyvää ystävää. Heidän kanssa oleminen on elämän suola. Olen paljon myös yksin ja viihdyn. Yksin saatan käydä kiertelemässä kauppakeskuksessa ja kahvilla tai elokuvissa. Nautin elämän pienistä asioista. Joskus pikku reissuja jonnekin Suomeen tai Euroopan alueelle. 

Tiedostan, että minulla on milloin tahansa mahdollisuus muuttaa elämääni työpaikan vaihdolla, koulutuksella, muutolla ym. Itsestä on moni asia kiinni. 

Vierailija kirjoitti:

Jos liekki on sammunut jo tuossa iässä, niin arvaappas mitä se on 62 vuotiaana? Itse elin elämäni parasta aikaa sun ikäisenä.

Silti sinullakaan ei ollut yhtään neuvoa antaa. 

Elämää kuormittavat asiat syövät puhtia ja iloa, joten jos osaa olla vertaamatta muihin ja asettamasta itselleen odotuksia onnellisuudesta voi jo mielenrauha olla hyvin saavutettu olotila kuin jäädä tuijottamaan elämänsä harmautta.
Yleensä ne elämän pysähtyneet hetket ovat myös muuttumisen ja kasvamisen aikaa, joista tulee aikaa myöten hyödyllisiä elämänviisauksia sekä ovat hyödyksi parempina aikoina.
Muista varata itsellesi omaa aikaa ja tehdä edes jotakin pientä, mitä tahdot tehdä. Sen pienen ei tarvitse olla kuin muuttaa jokin arjen rutiini sellaiseksi kuin sinusta olisi parasta.

Vierailija kirjoitti:

Olen 47v. Minulla on aikuusett lapset, työ, miesystävä ja kaksi hyvää ystävää. Heidän kanssa oleminen on elämän suola. Olen paljon myös yksin ja viihdyn. Yksin saatan käydä kiertelemässä kauppakeskuksessa ja kahvilla tai elokuvissa. Nautin elämän pienistä asioista. Joskus pikku reissuja jonnekin Suomeen tai Euroopan alueelle. 

 

Tiedostan, että minulla on milloin tahansa mahdollisuus muuttaa elämääni työpaikan vaihdolla, koulutuksella, muutolla ym. Itsestä on moni asia kiinni. 

No kiva, että sinulla onnistuisi työpaikan vaihto, itsellä ei. 

Tiettyyn ikään asti elämä kehittyy kuin itsestään ja siinä on jatkuvaa pientä muutosta, joka tuo tavoitteellisuutta ja tiettyä epävarmuuttakin. Jossain vaiheessa kuitenkin elämä tasapainottuu ja luonnollinen muutos vähenee. Voi tulla tunne, että sitä junnaa paikallaan ja vaikka moni tavoittelee vakaata ja turvallista elämää, niin usein siinä ei sitten ole enää mitään jännitystä.

Jossain mielessä kyse on oman ajattelutavan muutoksesta, ja toki pitää myös itse nähdä vaivaa, että elämään tulee riittävästi uutta virikettä. Ei sen tarvi olla mikään iso irtiotto tai muutos, vaan kaikkea pientä joka tekee arkipäivistä edes vähän erilaisia.

Kiitos hyvistä vastauksista ja kaikki tuntuu tarpeelliselle vertaistuelle, kun ei ole elämässä oikein saman ikäisiä, keiden kanssa puhua näistä. Ehkä jokin pettymyksen tunne elämään ja ikäviin asioihin, tapahtumiin, sekä masennus  niistä. En ole negatiivinen luonne, mutta tosi moni asia on elämässä viime vuosina mennyt täysin toisin, kuin olisi halunnut tai odottanut. Siitä sitten tunne, että ne parhaat vuodet elämässä on mennyttä ja nykyisyys tarjoilee vain pettymyksiä ja menetyksiä toisensa perään. Tulee asioita, joita ei haluaisi ja niihin vain pakko sopeutua, kuten tuo vanhemman muistisairaus ym.  Ja olen kyllä paljonkin yrittänyt  esim. uusia harrastuksia, itsestä huolehtimista, työn vaihtaminen, muuttaminen ym. Mutta tuntuu, ettei mikään noistakaan lopulta tuonut oikein mitään kummoista.  Sehän tässä alkaakin jo masentaa, että eikö mikään enää auta ja tätäkö latteutta tämä sitten on loppuun saakka? 
- Ap- 

Hohtoa voit etsiä overlook hotellista. Tai ala pajauttelemaan niin on jotain mielekästä elämässä.

Mulla auttaa lukeminen. Koko ajan on noin viisi kirjaa kesken, romaaneja, elämäkertoja, tietokirjoja... Loputtomasti tosia ja kuvitteellisia ihmiskohtaloita, ajatuksia, kokemuksia, vertaistukea, tietoa, uutta opittavaa... Oma elämä asettuu jotenkin luontevasti siihen samaan jatkumoon; aina on oltu ja eletty, myötä- ja vastatuulessa. Kirjat on kuin portteja toisiin maailmoihin, niiden henkilöt ystäviä ja tuttavia. Erityisen hienosti ilmaistuista ajatuksista saa lohtua ja ymmärrystä. Ainut huono puoli on ahdistus siitä, etten mitenkään ehdi lukea kaikkea, mikä kiinnostaisi. 

Itselläni on ihan samaa ja aika moni muukin sanonut, että kokee elämänsä tyhjäksi tai tylsäksi. Itse liitän tämän jollain tavalla ikään ja vaihdevuosiin. Miehet taas ottaa jonkun viimeisen energiapiikin n. 50 v, mutta sen jälkeen heillä alkaa sama vaihe. En siis yleistä, mutta ei tämä ihan harvinaistakaan ole.

Itse koitan harrastaa, matkustaa ja tehdä kaikkea muuta, mikä ennenkin toi iloa. Minuakin painaa läheisen vakava sairaus, pari ihmissuhdetta, joihin en voi vaikuttaa ja omat lisääntyneet krooniset sairaudet. Toivon, että joku ilo taas löytyy elämään.

Ja alamäki vasta alkaa siinä 5kympin korvilla, kun kroppa, ihan jo solutasolla, alkaa rapistumaan ja heikkenemään, ilmenee erilaisia vaivoja ja kremppoja ja naisilla esivaihdevuodet ja vaihdevuodet omine miinuksineen jne.jne

Parasta ennen päiväys mennyt, sitten vain sitkutellaan ja taaperretaan hautaa kohti.