Ärsyynnyn ihmisiin todella helposti ja vetäydyn kaverisuhteista

Vierailija kirjoitti:

Minkälainen olisi ystävä/ystävyyssuhde, jota jaksaisitte ärsyyntymättä? Minä tiedän mitä EN halua (dominointia, draamailua), mutten tiedä mitä HALUAN tai onko sitä olemassakaan.

Minun hyvät ystävyyssuhteeni ovat sellaisia että toista tai hänen tekemisiään ei arvostella eikä hänestä ajatella pahaa ja toiselle toivotaan hyvää. Kun ei ajattele toisesta pahaa niin ei tule piilokettuiltuakaan. Itse en ehdi arvostelemaan muita sillä omassa elämässä on muita kiintoisampia aiheita.

Kirjoitin ketjuun viikko sitten ja ihan hyvin on taas mennyt viikko näkemättä muita kuin miestäni. Mitään ei ole puuttunut.

Minä en niinkään ärsyynny kehenkään. Sanoisinko, että minulla on yksi kaveri, jonka kanssa ei olla oltu nyt ehkä vuoteen yhteyksissä. Meillä on sellaisia kausia että joskus ollaan enemmän yhteyksissä ja joskus vähemmän. Sitten on kaksi veljeäni vaimoineen joiden kanssa nähdään silloin tällöin, normaalitilanteessa siis. Kirjoitellaan whatsupissa. Nyt korona aikaan heitäkään kuin pari kertaa nähnyt. Vanhempieni kanssa ollaan paljon tekemisissä ja kirjoitellaan/soitellaan päivittäin. Olen ehkä outokin kun en edes kaipaa muita. Kotona on mies ja lapsi jotka tuovat iloa ja onnellisuutta elämääni. En edes harrasta mitään. Töitä pitäisi löytää. Muuten olen tyytyväinen elämääni.

Ihanaa että täällä on ihmisiä jotka ajattelee kuten itse. Olen siis nainen mutta mulla ihan hirveä ongelma luoda syviä ystävyyssuhteita naisten kanssa koska ne rupeaa niin helposti ärsyttämään. Mulle on jopa joskus sanonut että ajattelen kuin mies kun en ole lähtenyt mukaan kaikenmaailman vuodatuksiin ja naisten höpötyksiin.

Minulla on ollut läheisempiä ystäviä mutta ne suhteet aina kuihtuu koska rupean itse vetäytymään niistä kun alkaa ärsyttämään.

Miesten kanssa tulen kavereina taas todella hyvin toimeen.

En jaksa juoruilua, valittamista, draamaa, asioiden pyörittelyä ja ehkä nyt itsekkäästi sanottu mutta usein myös ihme vellomista ja säälin hakua. Ja mun mielestä suurin osa tekee ihan typeriä päätöksiä elämässään ja mokailee samojen asioiden kanssa.

Itse en koskaan pyydä apua keneltäkään haluan selvitä kaikesta yksin, en itke muiden edessä surujani enkä kaipaa tukea vaan vetäydyn helposti. Mutta en myöskään osaa antaa tukea tai olla itse kovin lohduttava. Ja välillä koen jopa heikkoudeksi muissa sen että aina pitää joku ihminen olla tukemassa jossain asioissa tai ei osata olla yksin enkä siksi halua olla ystäviä koska koen itseni liian vahvaksi vaikka varmaan en edes ole.

Mistähän on kyse, tätä keskustelua lukiessani toki diagnosoin itselleni jo jonkinlaisen narsismin.

SOS

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin ketjuun viikko sitten ja ihan hyvin on taas mennyt viikko näkemättä muita kuin miestäni. Mitään ei ole puuttunut.

Hups, kuukausi on mennyt ilman kavereita. en edes huomannut.

t. sama

Mä vetäydyin yhdestä kaverisuhteesta, kun tajusin että kaverilla unohtui aina "rahat vahingossa kotiin ja kortti ei toimi" haha

Olen oppinut, että piikittelevä ja muilla tavoilla dissaava ihminen ei välttämättä ollenkaan tiedosta oman käytöksensä loukkaavuutta. Olen käynyt muutaman kohtikäyvän keskustelun aiheesta mielestäni loukkaavasti käyttäytyvän ihmisen kanssa. Yksikin piikittelevä ihminen löysi tuon ikävän piirteen itsestään vasta pariterapiassa. Aikaisemmin hän ei tiedostanut asiaa ollenkaan.

On kyllä niinkin, että eipä sitä usein jaksa käydä tällaisia keskusteluita. Monet kieltävät ilkeän käytöksensä. Sen verran olen ymmärtänyt, että sekin mahdollisuus on olemassa, ettei ihminen ollenkaan tiedosta omaa ilkeät käytöstään.

Ihminen ei myöskään näe ja muista omia ilmeitään, jos on katsonut vaikka jotenkin vähättelevästi ja pilkallisesti.

Jotkut ihmiset ovat omassa lapsuudenkodissaan tottuneet sellaiseen nokittelevaan ilkeilevään vuorovaikutukseen. Asioista ei puhuta suoraan ja aidosti, vaan ikävistä asioista vihjaillaan ja piikitellään. Sillä voi siis olla todella pitkä tausta, että ihminen käyttäytyy ja kommunikoi ikävästi. Hän ei vain osaa muuta eikä edes tiedosta käytöstään. Hän ei välttämättä saa edes rehellistä palautetta käytöksestään, koska kaverit häipyvät vähin äänin.

Tuota näkee työelämässä paljon. Omaa pahaa oloa puretaan muihin ja useimmiten se johtuu mielenterveys ongelmista. Ikävä kyllä.

Tässä on naiset teidän äänestyskäyttäytymisen tuloksia:

https://www.dailymail.co.uk/news/article-9574323/Group-29-men-charged-se...

https://fi.wikipedia.org/wiki/Oulun_seksuaalirikokset_2018

Hävettääkö yhtään? Tunnetteko mitään?

Hyvä, että ihmiset nykyään tajuavat tällaisia asioita ja ovat oppineet vetämään omia rajoja ja vetäytymään alistavista suhteista. Vielä askel parempaan olisi, jos ihmiset oppisivat keskustelemaan suoraan huonosti käyttäytyvän ihmisen käytöksestä. Helpompaa on vain häipyä mitään sanomatta. Ymmärrettävää sekin. Harva jaksaa alkaa opettamaan aikuista ihmistä käyttäytymään.

Mua ärsyttää kaverin ulina, miten hän oli koulukiusattu ja kaikki nykypäivän luuserivalinnat on koulukiusaajien syytä. Kiusaanisesta on jo yli 20 vuottaa. Siis pliis get over it.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että ihmiset nykyään tajuavat tällaisia asioita ja ovat oppineet vetämään omia rajoja ja vetäytymään alistavista suhteista. Vielä askel parempaan olisi, jos ihmiset oppisivat keskustelemaan suoraan huonosti käyttäytyvän ihmisen käytöksestä. Helpompaa on vain häipyä mitään sanomatta. Ymmärrettävää sekin. Harva jaksaa alkaa opettamaan aikuista ihmistä käyttäytymään.

Ei jaksa opettaa ja jos on tullut jo ilmi, ettei toinen oppisikaan.

Jotkut ihmiset eivät ikinä haluaisi loukata ystäväänsä. Toiset taas loukkaavat jatkuvasti. Jossakin vaiheessa tällainen ihmissuhde katkeaa ensin mainitun henkilön aloitteesta. Hän ehkä yrittää ensin ottaa asian puheeksi. Lopulta hän häipyy. Loukkaaja jää ihmettelemään, että mitä ihmettä tapahtui ja miksi.

PaulaT kirjoitti:

Ihanaa että täällä on ihmisiä jotka ajattelee kuten itse. Olen siis nainen mutta mulla ihan hirveä ongelma luoda syviä ystävyyssuhteita naisten kanssa koska ne rupeaa niin helposti ärsyttämään. Mulle on jopa joskus sanonut että ajattelen kuin mies kun en ole lähtenyt mukaan kaikenmaailman vuodatuksiin ja naisten höpötyksiin.

Minulla on ollut läheisempiä ystäviä mutta ne suhteet aina kuihtuu koska rupean itse vetäytymään niistä kun alkaa ärsyttämään.

Miesten kanssa tulen kavereina taas todella hyvin toimeen.

En jaksa juoruilua, valittamista, draamaa, asioiden pyörittelyä ja ehkä nyt itsekkäästi sanottu mutta usein myös ihme vellomista ja säälin hakua. Ja mun mielestä suurin osa tekee ihan typeriä päätöksiä elämässään ja mokailee samojen asioiden kanssa.

Itse en koskaan pyydä apua keneltäkään haluan selvitä kaikesta yksin, en itke muiden edessä surujani enkä kaipaa tukea vaan vetäydyn helposti. Mutta en myöskään osaa antaa tukea tai olla itse kovin lohduttava. Ja välillä koen jopa heikkoudeksi muissa sen että aina pitää joku ihminen olla tukemassa jossain asioissa tai ei osata olla yksin enkä siksi halua olla ystäviä koska koen itseni liian vahvaksi vaikka varmaan en edes ole.

Mistähän on kyse, tätä keskustelua lukiessani toki diagnosoin itselleni jo jonkinlaisen narsismin.

SOS

Jos nuo piirteet tökkii, niin siinä meni trollipojujen mahdollisuudet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samanlainen! Just toi "rivien välistä" ilmenevä dominointi ja "ärsyttäminen" tai jokin ahdistaa. Tuntuu, että niitä mun rajoja oikeen kaivamalla vaaditaan, ja aistin jännittyneen ilmapiirin. En halua vääntää rautalangasta aina jotain omia rajoja vaan ahdistun ja lähden.

Juuri tuo tahallinen ärsyttäminen! Mistä se johtuu? En tietääkseni ole mitenkään provosoiva ihminen. Ihan rauhallinen ja tavallinen, vähän tylsäkin. Silti löydän itseni usein tilanteesta kun uusi tuttavuus alkaa alun ystävällisyyden jälkeen käyttäytyä juuri noin. En ymmärrä mikä minussa niin ärsyttää, olisi kiva tietää.

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Naisten kanssa ystävyys tai "ystävyys" on aina juuri tälläistä sanatonta vääntämistä sen taustalla mitä sanotaan ääneen. Olen myös melko väsähtänyt tähän kuvioon. Mitä vanhemmaksi tulen niin sitä enemmän haluan olla oma itseni himmailematta tai peittämättä sanomisiani tai ilmeitäni tai mielipiteitäni. Näin ollen olenkin nykyään melko lailla vailla ystäviä. Facebookissa on about 10 tyyppiä, jotka tykkäävät tai kommentoivat jotain, mutta varsinaista kanssakäymistä meillä ei juuri ole. Tuntuu, että nämä "ystävyydet" ovat pelkkää kosmetiikkaa.

En jaksa siis itse pinnistellä ollakseni ns. "hyvä ystävä", joten helpompaa on vetäytyä ja totutella siihen, että olen yksin. Yksinäisyys on helpompaa yksin kuin väkinäisessä seurassa, jossa kukaan ei kuitenkaan oikeasti tue sinua, kun vaikea paikka tulee.

Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa.

Viisas ei puhu mitään, hullu ei huomaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän todella hyvin, mistä AP ja muutama muu täällä puhuu. Itselläni on parhaillaan jäljellä vain yksi ystävä. On mulla lisäksi muutama etäisempi tuttava/kaveri, mutta vain tuon yhden kanssa jaksan ja pystyn olemaan oikeasti läheinen. Kaikista muista olen vähitellen etääntynyt omasta halustani, mitään riitaisia välirikkoja ei siis kuitenkaan ole tapahtunut.

Jätin myös miesystäväni 7 vuoden jälkeen, sillä hän teki paljon sellaista tahallaan rajojen koettelua, piikitteli ja vähätteli muka vitsillä, purki kiukkuaan helposti minuun eikä anteeksipyyntöä tullut kertaakaan. Aiemmin jostain syystä alistuin ja siedin tuota käytöstä. Viimeisinä kuukausina hänen kanssaan voin kuitenkin jatkuvasti huonosti. Kysyinkin häneltä muutamaan otteeseen, että huomaako puhuvansa mulle usein kuin ärsyttävälle pikkusiskolle, jota on hauska härnätä ja kiusata. Kerroin, ettei se tunnu kivalta, mutta käytös jatkui silti. 

Tuntui siltä kuin iso taakka olisi nostettu harteiltani ja pääsisin viimeinkin hengähtämään, kun erosimme. Olin totaalisen uupunut nälvimiseen, vitsillä ilkeilyyn, rivien välistä kettuiluun. En eronnut aikaisemmin, sillä kaikki muu toimi. Ainut ongelma oli se, etten kestänyt ajoittaista piikittelyä, etenkin kun sitä ei ikinä pahoiteltu. Niin "pieni" asia voi lopulta tuntua suurelta ongelmalta.

Pieneltä näyttävä asia voi katkaista kamelin selän, vaikka taakkaa olisi kertynyt vuosien ajalta.

Pitkäaikainen kaveruus katkesi kun vuosien saatossa kertyneet asiat kasaantuivat, paisuivat ja sammio räjähti.

Mulla vähän sama. Aina jutut menee siihen, että kohta joku kolmas joutuu silmätikuksi, ihan kuin teininä. Just kirjoitin jutun tänne siitä, että ärsyynnyn manipuloinnista. En ymmärrä, miksi minua halutaan riitojen väliin, kun asia ei minulle millään tavoin edes kuulu. Parempi tavata vain harvoja ihmisiä ja harvoin. 

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset eivät ikinä haluaisi loukata ystäväänsä. Toiset taas loukkaavat jatkuvasti. Jossakin vaiheessa tällainen ihmissuhde katkeaa ensin mainitun henkilön aloitteesta. Hän ehkä yrittää ensin ottaa asian puheeksi. Lopulta hän häipyy. Loukkaaja jää ihmettelemään, että mitä ihmettä tapahtui ja miksi.

Itselle käynyt kyllä toisin päin. Olen hyväntahtoinen ja kiltti, ja aloin ehkä kokemaan että kaverista tuli piikittelevä. En vieläkään ole varma. Sitä on vaikea käsittää, että kuulinko varmasti oikein, tai miettii että tuskin se tarkoitti sitä, tai että ehkä oli huono päivä. Ja sitten nämä piikittelijät ovat itse jättäneet minut, ja ihmettelen vieläkin että mitä tapahtui ja miksi.