Ärsyynnyn ihmisiin todella helposti ja vetäydyn kaverisuhteista

Niin, lisään vielä että yleensä ärsyyntyminen tulee huomaan että nyt tyyppi alkaa tieltyllä tavalla "pyrkimään niskan päälle", se on semmoista dominanssia, missä minun rauhallisuus ja diplomaattisuus yleensä kääntyy itseä vastaan ja toinen osapuoli alkaa ohjailla ja vähän kuin komennella.

En ole tyhmä vaikka olen sovitteleva, enkä halua ilmaista aina omia mielipiteitä joka asiaan.

ap

Ystäviin saa välillä palaa hermo, heidän kanssaan saa riidellä ja sopia, kuuluu elämään, aina ei voi ja jaksa olla kiltti, eikä ystäviä pidä sen takia kadottaa että pelkää sitä jos ärsyyntyy toisesta. Ystävät ovat kuin perhettä, he näkee kanssasi hyviä ja huonoja päiviä ja ovat aina tukenasi.

Pitää opetella pitämään omat rajat. Toisaalta niinkai pidätkin tuolla tavalla. Olen itse samanlainen.

Hyvin ilmaistu. Itsekin alan herkästi jättää ihmisiä elämässäni taka-alalle, jos huomaan, että nyt toinen alkaa kävellä ylitseni, puhua vain itsestään, muutella sovittuja juttuja mielensä mukaan minua huomioimatta tms.

Kuulostaa varmasti kamalalta ja joku tulee kiljumaan tähän narsistidiagnoosia, mutta: annan näille ihmisille taas tilaa, kun he lähestyvät uudelleen vähän "nöyrempinä", kunnioittavammin ja tuoden jollakin tavalla ilmi, että todella ovat kiinnostuneita myös minun asioistani, haluavat nähdä minua ja joustaa itsekin, jotta yhteinen aika tai juttuhetki toteutuu.

Itsestään ja omista rajoistaan on pakko huolehtia itse, kukaan muu ei sitä tee.

Minulla on lisäksi se, että en pysty oikein unohtamaan jos on jotain esim. epäoikeudenmukaisuutta tapahtunut. Kyse voi olla joku hienovarainen juttu, äänensävy jonka koen ivalliseksi tms. Olen ihan liian herkkä ihminen. Onko muita jotka tuntee samoin?

Minulla on pari ystävää, joiden kanssa voin olla 24/7 ärsyyntymättä. Heidän kanssaan on molemminpuolinen kunnioitus ja tiedän että ovat yhtä herkkiä. Helpompi olla yhdessä.

ap

Up

Mäkin koen ystävyyssuhteet aika vaikeiksi. Kurjaa jos kaverin seura herättää pääosin ärtymystä. Viimeksi on ruvennut pännimään yhden kaverin vaativuus, tivaa miksi en mene sinne tai tänne ja suutahtelee vaikka itse panostaa vielä vähemmän ( asutaan kaukana toisistamme ja syyllistää minua siitä että ei nähdä). Vaatii myös kestityksiä ja yrittää saada etuja kauttani. Toinen kaveri taas puuttuu asioihini, urkkii liikaa ja neuvoo sekä puhuu vain töistä. Alkaa mennä miinuksen puolelle hänenkin kanssaan fiilikset.

Tiedän mistä puhut. Minulla on samantapaista. Äänensävyt ja ilmeet vaikuttaa paljon siihen miten koen toisen ihmisen tai hänen asiansa. Minun on vaikea syvemmin tutustua uuteen ihmiseen vaikka osaan olla sosiaalinen ja puhelias halutessasi tai tarvittaessa. Olen ollut lapsesta asti todella herkkä luonteeltani ja tunnen usein oloni yksinäiseksi vaikka olen perheellinen ja ympärilläni on muutenkin paljon ihmisiä.

Olen samanlainen! Just toi "rivien välistä" ilmenevä dominointi ja "ärsyttäminen" tai jokin ahdistaa. Tuntuu, että niitä mun rajoja oikeen kaivamalla vaaditaan, ja aistin jännittyneen ilmapiirin. En halua vääntää rautalangasta aina jotain omia rajoja vaan ahdistun ja lähden.

Vierailija kirjoitti:

Ystäviin saa välillä palaa hermo, heidän kanssaan saa riidellä ja sopia, kuuluu elämään, aina ei voi ja jaksa olla kiltti, eikä ystäviä pidä sen takia kadottaa että pelkää sitä jos ärsyyntyy toisesta. Ystävät ovat kuin perhettä, he näkee kanssasi hyviä ja huonoja päiviä ja ovat aina tukenasi.

Paskat on. Kuten ei myöskään kaikki perheenjäsenet. On läheisempiä siskoja ja dominoivia k-pääsiskoja, jotka tuntuvat vierailta ihmisiltä.

Sama ongelma täällä. En kestä yhtään mitään turhanpäiväistä ivailua tai tuittuilun kohteeksi joutumista. En siksi että itse olisin täydellinen vaan siksi ettei niitä ikinä selvitetä. Tarvitsen anteeksipyynnön jos joudun kohtuuttoman kettuilun, piikittelyn tai stressiraivarin kohteeksi. Sitten voidaan sopia ja unohtaa. Toimin itsekin niin. Parisuhde on kestänyt tällä tavalla jo yli 10v mutta yhtään ystävää ei ole enää jäljellä. En oikeastaan kaipaakaan, jos molemminpuolinen hyväntahtoisuus ja kunnioitus on näin vaikea saavuttaa. Olen liian herkkä. Lapsuudessa ylitseni käveltiin ja jouduin jatkuvasti kestämään ilkeilyä vanhemmiltani, se ehkä vaikuttaa vieläkin liikaa.

Oletko koskaan ajatellut syvällisemmin, miksi jotkut asiat ystävissäsi ärsyttävät? Ovatko ne samoja asioita, jotka ärsyttävät itsessäsikin?

Vierailija kirjoitti:

Olen samanlainen! Just toi "rivien välistä" ilmenevä dominointi ja "ärsyttäminen" tai jokin ahdistaa. Tuntuu, että niitä mun rajoja oikeen kaivamalla vaaditaan, ja aistin jännittyneen ilmapiirin. En halua vääntää rautalangasta aina jotain omia rajoja vaan ahdistun ja lähden.

Juuri tuo tahallinen ärsyttäminen! Mistä se johtuu? En tietääkseni ole mitenkään provosoiva ihminen. Ihan rauhallinen ja tavallinen, vähän tylsäkin. Silti löydän itseni usein tilanteesta kun uusi tuttavuus alkaa alun ystävällisyyden jälkeen käyttäytyä juuri noin. En ymmärrä mikä minussa niin ärsyttää, olisi kiva tietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samanlainen! Just toi "rivien välistä" ilmenevä dominointi ja "ärsyttäminen" tai jokin ahdistaa. Tuntuu, että niitä mun rajoja oikeen kaivamalla vaaditaan, ja aistin jännittyneen ilmapiirin. En halua vääntää rautalangasta aina jotain omia rajoja vaan ahdistun ja lähden.

Juuri tuo tahallinen ärsyttäminen! Mistä se johtuu? En tietääkseni ole mitenkään provosoiva ihminen. Ihan rauhallinen ja tavallinen, vähän tylsäkin. Silti löydän itseni usein tilanteesta kun uusi tuttavuus alkaa alun ystävällisyyden jälkeen käyttäytyä juuri noin. En ymmärrä mikä minussa niin ärsyttää, olisi kiva tietää.

Minä itse tulkitsen tuollaiset tilanteet niin, että kai se toinen ei sitten vain halua tavata ja pitää yhteyttä, ja koettaa piikittelyllä tehdä oloni niin epämukavaksi, että ymmärrän itse lopettaa yhteydenpidon.

Mutta sitten sieltä tietysti tulee kohta viestiä "oletko suuttunut jostain??"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samanlainen! Just toi "rivien välistä" ilmenevä dominointi ja "ärsyttäminen" tai jokin ahdistaa. Tuntuu, että niitä mun rajoja oikeen kaivamalla vaaditaan, ja aistin jännittyneen ilmapiirin. En halua vääntää rautalangasta aina jotain omia rajoja vaan ahdistun ja lähden.

Juuri tuo tahallinen ärsyttäminen! Mistä se johtuu? En tietääkseni ole mitenkään provosoiva ihminen. Ihan rauhallinen ja tavallinen, vähän tylsäkin. Silti löydän itseni usein tilanteesta kun uusi tuttavuus alkaa alun ystävällisyyden jälkeen käyttäytyä juuri noin. En ymmärrä mikä minussa niin ärsyttää, olisi kiva tietää.

Minä itse tulkitsen tuollaiset tilanteet niin, että kai se toinen ei sitten vain halua tavata ja pitää yhteyttä, ja koettaa piikittelyllä tehdä oloni niin epämukavaksi, että ymmärrän itse lopettaa yhteydenpidon.

Mutta sitten sieltä tietysti tulee kohta viestiä "oletko suuttunut jostain??"

Mulla on ollut ihan samanlaista, eräs (entinen) ystäväni ytkkäsi venyttää rajojani ja jopa loukata ja pilkata minua vitsin varjolla usein. Ja minullahan kesti kauan aikaa nähdä tämä kuvio. Sitten kun lopulta ghostasin hänet niin sitten ollaan ihan ihmeissään, että "mistä se on suuttunut". Vastaus voisi olla vaikka, että rajojen polkemisesta...

Esimerkki: Meillä oli keittiöremppa ja hehkutin haluavani keittiön, joka on helppo pitää siistin näköisenä (eli materiaalivalinnat yms). Hän sitten tuli uuden keittiön katsastamaan ja varmaan tuo siisteys juttu jäi kaivelemaan hänen mieltään kun piti kaikkiin keititön oviin käydä lähmäämässä sormen tai käden jälki ja ilmoittaa miten kyllä näkyy. Jääkaapin ovea lähmiessään oikein sanoi, että "tahroja". Katselin vierestä vaan ihan mykkänä, että mitä helv...

Kai toi ärsyttäminen on että halutaan käydä jotain valtataistelua ja määrittää niitä itsestäänselviä rajoja rautalangasta. Jonkinlaista laumahierarkiaa. Turhaudun ja meen jotenkin ihan jumiin sellaisesta enkä halua lähteä siihen mukaan.

Mulla on koronavuonna ollut raskasta, sekä oma että miehen työ joutunut katkolle, rakkaan lemmikin kuolema, lukiolaisen vaikeudet etäkoulussa. Ja tuntuu että mulla ei ole jaksamista enää tipan tippaa ystävyyksien ristiriidoille. Kaikissa kaveruussuhteissa tuntuu olevan jotain vaikeaa: yksi kerskuu ja kilpailee kaikessa, toinen on hurskas ja opettavainen, kolmas vaatii liikoja ja tuittuilee ja neljäs kyttää ja nälvii esim.pukeutumistani.

Miksi ei ystävyys voi olla mutkaton niin ettei aiheuteta toiselle lisää pahaa mieltä ja paineita?!Onneksi minulla on 2 ystävää joita ei tarvitse jännittää, he ovat joustavia ja hienotunteisia ihmisiä, kunnioittavat valintojani ja minua eivätkä ole aina vaatimassa. En varmasti itsekään ole täydellinen, mutta varmasti en ainakaan mitään ilkeyksiä kenellekään tökäise. Olen aina ollut aika herkkä vivahteille ja nyt olen tavallista herkemmillä.

Minä myös. Olen myös havainnut, että en kaipaa juurikaan ihmisiä ympärille. Kavereita on ollut, mutta jotenkin ne jäävät.

Mun whatsapp on pelkkiä sinisiä väkäsiä. Minä olen siis viimeksi sanonut jotain, mutta vastauksia ei sitten jossain vaiheessa enää tule.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lisäksi se, että en pysty oikein unohtamaan jos on jotain esim. epäoikeudenmukaisuutta tapahtunut. Kyse voi olla joku hienovarainen juttu, äänensävy jonka koen ivalliseksi tms. Olen ihan liian herkkä ihminen. Onko muita jotka tuntee samoin?

Minulla on pari ystävää, joiden kanssa voin olla 24/7 ärsyyntymättä. Heidän kanssaan on molemminpuolinen kunnioitus ja tiedän että ovat yhtä herkkiä. Helpompi olla yhdessä.

ap

Minulla tuo pitkävihaisuus on pahin luonteenpiirteeni, mutta en ota itseeni ihan noin herkästi. Pelkkä äänensävy ei ihan riitä, mutta jos loukkaannun, se on kerrasta poikki.

Olen liian herkkä, enkä kestä keljumaisuutta, epärehellisyyttä, enkä epäoikeudenmukaisuutta. Ei niistä kukaan pidä, mutta minussa nuo saavat aikaan liian vahvoja tunteita, enkä pidä siitä. Moni ihmissuhde on katkennut siksi, mutta en voi tunteilleni mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kai toi ärsyttäminen on että halutaan käydä jotain valtataistelua ja määrittää niitä itsestäänselviä rajoja rautalangasta. Jonkinlaista laumahierarkiaa. Turhaudun ja meen jotenkin ihan jumiin sellaisesta enkä halua lähteä siihen mukaan.

Sama. Jotenkin teini-ikäiseltä tuollaisen käytöksen vielä ymmärtäisi, koska aivot ovat muutenkin silloin muutoksessa ja monella on sekä itsetunto että sosiaaliset taidot enempi vähempi kuralla sen vuoksi. Aikuisten ystävyyteen ei mielestäni enää kuulu minkäänlainen testailu tai koettelu, vaan kyllä toisen kanssa pitäisi kyetä olemaan ihminen ihmiselle. Suuri osa ihmisistä ei käyttäytyne näin ilkeyttään vaan silkkaa ajattelemattomuuttaan ja kehittymättömyyttään. He eivät tiedosta, että heille tärkeämpää on saada olla se vahvin ja nokkelin kuin luoda toimivia ihmissuhteita. Siksi monille tekisi hyvää pyöriä vähän enemmänkin oman napansa ympärillä ja miettiä, miksi reagoi tietyissä tilanteissa inhottavasti tai ei-rakentavasti.