Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ärsyynnyn ihmisiin todella helposti ja vetäydyn kaverisuhteista
Olen hyvin herkkä ja kiltti luonteeltani ja minun on vaikea pitää yllä kaverisuhteita. En tahtoisi päästää ihmisiä liian lähelle, koska tiedän että minua alkaa ärsyttää jossain vaiheessa ihan ylitsepääsemättömän paljon. Helpompi pitää ihmiset etäisyyden päässä, nähdä riittävän harvoin ja vähän kerralla. Jos on enemmän tekemisissä niin minulla palaa hermo. En siis näytä sitä, vaan alan hiljalleen jättämään tyyppiä taka-alalle ja siirtää syrjään.
Muita?
Kommentit (193)
Mistä edes se tulee se ajatus että hyviä ystäviä tulisi olla jotain 10kpl? Useimmilla on ehkä max.pari oikeasti hyvää, muut on pikemminkin tuttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset, jotka ärsyyntyvät normaalista poikkeavasti muihin ihmisiin, eivät ole tahoillaan onnellisia. Saattavat olla liian minäminä-henkisiä, kiireisiä tai uupuneita.
Tähän voi toki olla poikkeuksiakin, kuten esimerkiksi älykkäät ihmiset, jotka eivät vain samaistu keskivertoa heikompaan ainekseen, tai introvertit, jotka eivät vain kaipaa muuta kuin oman seuransa. Ärsyyntyjissää on usein korostettuna mielenterveyden häiriöt, kuten vaikka taustalla vaikuttava masentuneisuus.
Saaja, kuin omia ajatuksiani tässä ketjussa <3
Vierailija kirjoitti:
Saaja, kuin omia ajatuksiani tässä ketjussa <3
Kirjoitin kyllä "Aaaah, kuin omia ajatuksiani..."
Siis mitä mitä onko meitä näin paljon ♥
En itse pidä ihmisistä enää juurikin sen takia, että tulee ihan turhista asioista draamaa ja ikäviä juttuja enkä jaksa niitä. Monta kertaa on käynyt niin, että ihmiset oikein tunkemalla tunkee "ystäväkseni", ovat miellyttäviä ja kiinnostavia. Sitten kun itse olen siinä vaiheessa, että alan luottaa siihen, että tämäpä on kivaa, tämä sujuu niin sitten alkaa se tuittuilu, huomionhakuisuus, draama ja kiukuttelut. Nälvitään ja vinoillaan esim. vaatteista tai tarjottavista tms.
En pysty myöskään päästämään tuollaisista kommenteista irti. Suhteeseen tulee ikävä särö kun toinen tekee tai sanoo kurjasti. En myöskään jaksa sanoa asiasta, koska en jaksa riidellä, joten mielummin häivyn omaan rauhaan.
N30
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyden oletetaan täyttävän suuri osa ihmisen ajasta. Mitä te jotka olette valinneet olla yksin teette sen sijaan?
Miksi alapeukkua? Kiinnostaa aidosti. Olen vasta katkaissut lähes kaikki ystävyydet ja pelkään tyhjyyden hetkenä sortuvani huonoon seuraan.
Minä vietän aikaani mieheni kanssa. Harvoin näen perhettäkin ja jäljelle jäänyttä kaveria. Harrastan erilaisia juttuja ja saan yleensä ajan kulumaan ihan hyvin. En oikein osaa neuvoa paremmin. Yleensä kiinnostun jostain asiasta ja sitä teen sitten jonkun aikaan.
Jos pelkäät sortuvasi huonoon seuraan, tee vaikka lista "ensiavusta" jota kokeilet ennen kuin soitat kenellekään? Tai tule vaikka lukemaan tämä ketju uudelleen heikkona hetkenä?
En ymmärrä ajatusta että ihmisen pitäisi armosta olla kaikkien elämäänsä kertyneiden ihmisten kanssa. Jos deitti rupeaa ilkeilemään tai pitkäaikainen poikaystävä on muuttunut ja vaatii ja kontrolloi, kuinka moni kehottaa että ole nyt sen kanssa kuitenkin.
Kaiken kertoo tunne joka sulla on ihmisen seurassa. Pidätkö hänestä, haluatko tavata?
Aika moni haluaa muodon vuoksi sen ystävärivin juhliinsa ja somekuviin. Itsellä oli vanha kaveri jota mun elämä tai seurakaan ei vaikuttanut juuri kiinnostavan, viestit paria sanaa. Joskus pikaisesti nähtiin kahvilla. Sitten mun olisi aina pitänyt mennä mihin vain hän kutsui tai alkoi se tuittuilu.
Ja mun elämään puuttujia kestän kaikkein vähiten. Olen tähän saakka tehnyt ihan ok valintoja ja jatkan omien valintojeni tekemistä jatkossakin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyden oletetaan täyttävän suuri osa ihmisen ajasta. Mitä te jotka olette valinneet olla yksin teette sen sijaan?
Miksi alapeukkua? Kiinnostaa aidosti. Olen vasta katkaissut lähes kaikki ystävyydet ja pelkään tyhjyyden hetkenä sortuvani huonoon seuraan.
Minä vietän aikaani mieheni kanssa. Harvoin näen perhettäkin ja jäljelle jäänyttä kaveria. Harrastan erilaisia juttuja ja saan yleensä ajan kulumaan ihan hyvin. En oikein osaa neuvoa paremmin. Yleensä kiinnostun jostain asiasta ja sitä teen sitten jonkun aikaan.
Jos pelkäät sortuvasi huonoon seuraan, tee vaikka lista "ensiavusta" jota kokeilet ennen kuin soitat kenellekään? Tai tule vaikka lukemaan tämä ketju uudelleen heikkona hetkenä?
Suosittelisin mietiskelyä ja vaikka ajatusten kirjoittamista ylös, jos on vaikeaa pysyä erossa huonosta seurasta.
Parempi yksin kuin huonossa seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samanlainen ja kokenut olevani poikkeava. Mun on aina ollut hyvin vaikea motivoitua ihmisten seurassa olemiselle (johtuu luultavasti yksinäisestä lapsuudesta). Olen kyllä yksinäinen mutta olen yksinäinen ja pitkästyn myös ihmisten seurassa. En löydä mitään yhteyttä. En luota keneenkään, käytännössä kaikkien "normaalisosiaalisten" ihmisten kanssa on tuntunut olevan se tilanne että ne puhuvat selän takana minusta jotain, ja olen aika pahasti allerginen sellaiselle. Muut poikkeavat, esim. aspergertyyppiset persoonat ei tee niin mutta en mä niidenkään kanssa ole ihan samalla aaltopituudella.
Olen allerginen pätemiselle ja dominoinnille. Tuntuu että olen allerginen kaikelle ihmisten egoilulle. Esimerkiksi erään tuttavan kanssa ärsytti sellainen kilpavarusteluasenne yhteisessä harrastuksessa, kuinka hän pyrki eri asioissa osoittamaan miten hänen valitsemansa nyt olivat parempia kuin mun. Ei se varmasti mitään pahaa tarkoittanut ja ihan mukava tyyppi muuten, mutta tuo oli rasittavaa.
Olen myös etäännyttänyt itseäni joistakin kavereistani. Tunnen oloni välillä todella yksinäiseksi ja varsinkin nyt kesän kolkutellessa.
Mutta siis syy miksi olen etäännyttänyt itseäni on henkinen vanheneminen. Suurin osa kavereistani on jämähtänyt jonnekin parinkympin tienoille. Alkoholi, kännäily, mesominen ja huutaminen kännissä. Ja kyse on keski-ikää lähestyvistä ihmisistä. En vaan jaksa. Itseä kiinnostaa enemmän kulttuuri, viinilasillisella käyminen, rauhallisuus ja tietynlainen ns. sivistyneesti oleminen. Seuraa en saa kenestäkään esimerkiksi teatteriin.
Toki herää kysymys olenko alkujaan tutustunut vääränlaisiin ihmisiin. Tosin nuorempana ei välttämättä tiedä mihin suuntaan ihmisten kiinnostuksen kohteet ja elämäntyylit menevät. Minä olin näköjään porukan ainoa joka meni eri suuntaan.
Ja myös sellaisista ihmisistä olen etäännyttänyt itseni jotka arvostelevat ulkonäköäni, puhuvat tahalleen päälle, piiloilkeilevät.
Mielestäni kaveruuteen kuuluu tasa-arvo. Ei toisen nokittelu tai muu väheksyminen.
Yksinäistä on, mutta ehkä niitä samansieluisia ihmisiä jostain löytyy. Toivottavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen myös etäännyttänyt itseäni joistakin kavereistani. Tunnen oloni välillä todella yksinäiseksi ja varsinkin nyt kesän kolkutellessa.
Mutta siis syy miksi olen etäännyttänyt itseäni on henkinen vanheneminen. Suurin osa kavereistani on jämähtänyt jonnekin parinkympin tienoille. Alkoholi, kännäily, mesominen ja huutaminen kännissä. Ja kyse on keski-ikää lähestyvistä ihmisistä. En vaan jaksa. Itseä kiinnostaa enemmän kulttuuri, viinilasillisella käyminen, rauhallisuus ja tietynlainen ns. sivistyneesti oleminen. Seuraa en saa kenestäkään esimerkiksi teatteriin.
Toki herää kysymys olenko alkujaan tutustunut vääränlaisiin ihmisiin. Tosin nuorempana ei välttämättä tiedä mihin suuntaan ihmisten kiinnostuksen kohteet ja elämäntyylit menevät. Minä olin näköjään porukan ainoa joka meni eri suuntaan.Ja myös sellaisista ihmisistä olen etäännyttänyt itseni jotka arvostelevat ulkonäköäni, puhuvat tahalleen päälle, piiloilkeilevät.
Mielestäni kaveruuteen kuuluu tasa-arvo. Ei toisen nokittelu tai muu väheksyminen.
Yksinäistä on, mutta ehkä niitä samansieluisia ihmisiä jostain löytyy. Toivottavasti.
Tunnistan myös tuon henkisen vanhenemisen. En jaksa mitään teinimäisiä draamoja. Esimerkiksi mitään juttuja Tinder-treffeistä, panokavereista, draamoja joissa heitetään ihmisille herkästi leimoja ja keittiöpsykologisia diagnooseja "narsisti" tai "väärä kuumerkki". Enkä siis ole mitenkään hienostunut vaan mieluummin luen juoruni Seiskasta jolloin se on viihdettä eikä minun tarvitse toimia ilmaisena kuuntelijana eikä minulta odoteta ongelmanratkaisua.
Mutta draamat ovat usein se liima joka vetää ihmiset yhteen, esim. työporukoissa. En ole osannut draamailun taitoa ja olen halunnut vain tehdä työni, joten minua on pidetty outona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö tuo dominointi ole kiusaamista?
Mitäs ystäviä ne sellaiset on, joiden seurassa ei viihdy. Kummallisia ystävyyssuhteita. Itselle on luonnollista, että ystäviä on vain ne pari, joiden kanssa tullaan hyvin juttuun. Eikä koko ajan tarvitse olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo dominointi ole kiusaamista?
Kiusa se on kaverinkin tekemä kiusa.
Itse olen lähtenyt kaverisuhteista loppuu kulutettuna.
Vierailija kirjoitti:
Olen samanlainen ja kokenut olevani poikkeava. Mun on aina ollut hyvin vaikea motivoitua ihmisten seurassa olemiselle (johtuu luultavasti yksinäisestä lapsuudesta). Olen kyllä yksinäinen mutta olen yksinäinen ja pitkästyn myös ihmisten seurassa. En löydä mitään yhteyttä. En luota keneenkään, käytännössä kaikkien "normaalisosiaalisten" ihmisten kanssa on tuntunut olevan se tilanne että ne puhuvat selän takana minusta jotain, ja olen aika pahasti allerginen sellaiselle. Muut poikkeavat, esim. aspergertyyppiset persoonat ei tee niin mutta en mä niidenkään kanssa ole ihan samalla aaltopituudella.
Olen allerginen pätemiselle ja dominoinnille. Tuntuu että olen allerginen kaikelle ihmisten egoilulle. Esimerkiksi erään tuttavan kanssa ärsytti sellainen kilpavarusteluasenne yhteisessä harrastuksessa, kuinka hän pyrki eri asioissa osoittamaan miten hänen valitsemansa nyt olivat parempia kuin mun. Ei se varmasti mitään pahaa tarkoittanut ja ihan mukava tyyppi muuten, mutta tuo oli rasittavaa.
Egoilu ja kilpaileminen rasittaa.
Tunnistan näistä itseni. En ymmärrä joitakin aikuisia naisia, jotka kaverustuttuaan haluaisivat pitää jatkuvasti yhteyttä ja tarvitsevat jatkuvasti vahvistusta kaveruudelle. Draaman haku, vertailu ja kilpailu sekä toisen nokkiminen ovat jotain mitä en siedä. Töissä siedän ihmisiä joten kuten, kun siellä voi katsella ikään kuin näytelmää sivusta. Mutta miksi haluaisin omaan elämääni jonkun, jolle minun pitäisi koko ajan todistella, että on mullakin rajat, vaikka vaikutan ehkä siltä, että en halua koko ajan verissä päin todistella mitään enkä kilpailla. Toiset vaan jää lapsen tasolle.
En sano ap, että tämä koskee sinua, mutta tuon tähän vähän toisen näkökulman:
minulla on ystävä, joka on tosi herkkä muiden sanomisille ja tekemisille. Saattaa suuttua vaikka jos olen eri mieltä jostain opettajasta, poliittisesta tapahtumasta tai metsästyksestä. Hän suuttuu siitä, että hänen mielipidettään ei oteta viralliseksi totuudeksi. Usein me sitten porukalla yritetään ohittaa vaikeat tilanteet tämän yhden kanssa, niin että hymistellään, vaihdetaan puheenaihetta, myötäillään "oho, joo, tuossakin pointti", vaikka hänen sanomisensa on selkeästi ideologian värittämää salaliittoteoriointia.
Hän siis kokee ärsyttämisenä ja jyräämisenä, jos emme ole samaa mieltä.
Mutta hankalimmat tilanteet hänen kanssaan syntyy, jos "petämme" hänet. Jos vaikka jotkut kaveripiiristä tapaa keskenään välillä tai lähtevät vaikkapa lomalle perheineen. Vaikka tämä loukkaantuja vastustaa lentämistä ympäristön vuoksi (mutta lähtisi jos joku maksaisi.. ei käy töissä eikä ole lukion jälkeen kouluja käynyt), niin silti nämä toiset pettivät hänet.
Hän itse on myös hyvin flegmaattinen "tarkkailija" ja tulee tilanteisiin hiljaa hivuttamalla jos vaikka juttelen jonkun kanssa. Saattaa siinä vaikka hyräillä ja kuunnella, mutta ei puhu mitään. Jälkikäteen tahtoo sitten puida ja udella täynnä mielipiteitä ja analyysia, jonka oli huomannut, koska on niin taitava kuuntelija. Nämä interpretaatiot saattaa olla välillä varsin mielenkiintoisia ja tulkinnasta huomaa hänen rajoittuneen elämänpiirinsä.
Tiedän, että hän on jonkin verran masentunut, ehkä jotain hahmotyshäiriötäkin (kieltää lapsensa lievän autismin eikä hae apua), syömishäiriökin löytyy. Olemme kuitenkin osiemme summa ja yleensä se näkyy.
Alue: Aihe vapaa
Täällä myös yksi, joka on ap:n ja monien muiden kanssa on ystävyyden rasitteeksi ja energiaa syöväksi kokenut. Olen tajunnut ottaa etäisyyden ko. ystäviin ja olen todella paljon onnellisempi nyt, kun he eivät ole enää joka päiväisessä elämässäni aiheuttamassa pahaa mieltä ja ärsytystä. Aivan liian monta vuotta tuli sitkeästi yritettyä sitä kaveruutta näiden tiettyjen päsmäreiden, itsensäkorostajien, nälvijöiden, piikittelijöiden, hyötyjien ja sinulle pääosin huonoa toivovien ihmisten kanssa. Epäreiluutta ja epäoikeudenmukaisuutta on tullut sitkeästi kestettyä, en enää tee sitä virhettä. Vasta yli kolmekymppisenä aloin asioita paremmin tajuamaan ja silmät alkoi aukeamaan ihmisten suhteen toden teolla. Kaksikymppisenä vielä koitin kovasti muuntaa itseäni, vähättelin itseäni ja sopeuduin vaikka mihin kohteluun, jotta ystävyys jatkuisi. Aika moni ko. ystävistäni käyttäytyi ryhmätilanteissa minua kohtaan aivan eri tavoin kuin kaksin. Tätä viimeisintä pidän nykyään tärkeimpänä mittarina kun arvioin ihmisen aitoutta ja sopivuutta elämääni. Ihmisellä pitää olla minuun samanlainen suhtautuminen niin eri ryhmätilanteissa, selän takana kuin kasvotustenkin. Jos havaitsen näiden välillä eroja, en ole tekemisissä sen enempää kuin pakko. Parempaa elämää elän nyt. Ystäviä ei paljon ole. Mahtava perhe ja muutama muu läheinen ystävyyssuhdekin kuitenkin on. Riittäköön. Pidän kuitenkin ovet avoinna loppuelämäni sellaisille, jotka tasavertaisen ystävyyden ansaitsevat.