Mitä te tekisitte tilanteessani?
Olen ollut muutaman vuoden riitaisassa parisuhteessa. Suhde on minulle ensimmäinen. Ongelmat johtuvat pääosin vain minusta ja huonosta itsetunnostani.
Mieheni on ainoa ihmissuhteeni ellei lasketa lapsuudenperheitämme.
Olen todella väsynyt tilanteeseen ja suhteemme ongelmien ajattelu saa minut voimaan pahoin. Mies ei halua erota ja minä en uskalla. Mies on kaikesta huolimatta paras ystäväni ja meillä on välillä oikein mukavaa yhdessä.
Olen erittäin yksinäinen ja epätoinen.
Miten voisin lähteä parantamaan elämääni/mahdollisesti pelastaa parisuhteemme?
Tähän mennessä olen aloittanut terapian, olen jatkanut opintojani pitkän tauon jälkeen ja valmistun pian. Koulussa olen turvavälien rajoissa yrittänyt olla sosiaalinen ja puhua muille. Ajoittain lamaannuttava epätoivo valtaa mieleni, mutta en ole vielä täysin luovuttanut. Tuntuu että olen pahinta saastaa mitä tämä maa kantaa.
Kommentit (478)
Vierailija kirjoitti:
Tilanne ei edelleenkään ole edennyt. Nyt olen vain vihainen itselleni ja hävettää olla "selkärangaton" niin kuin osa minua kuvailee.
Ääntä ei ole korotettu ja keskustelua on käyty rauhallisissa merkeissä. Minä olen itkenyt paljon, mutta sitkeästi toistanut etten halua enää jatkaa.
Mies koskettelee minua paljon rauhoitellakseen. Välillä kiellän, toisinaan en jostain syystä pysty.
Olen pettynyt itseeni. Tuntuu että vain minä pystyn mokaamaan oman elämäni suhteen näin täysivaltaisesti.
Sanoin miehelleni turhautuneena, että en ymmärtänyt aiemmin lähteä, koska luulin tämän kaiken olevan normaalia miesten käyttäytymistä. Että nyt ymmärrän lähteä, koska niin monet naiset ovat halunneet minua tuntematta tukea minua ja selittää että ei kenenkään tarvitse tälläistä sietää.
Samaan aikaan pohdin paniikissa että olenko tekemässä virhettä, minähän vain kuvailin mieheni huonot ominaisuudet hyviä pahemmin mainitsematta. Mieshän tukee minua ja haluaa parastani. Ei mies tarkoittanut katsoa muita pakonomaisesti, hänellä on riippuvuussairaus..
Pelottaa että miten etenen. Tiedän ettei erossa tarvitse kysyä toisen lupaa. Tuntuu hankalalle lähteä vain ilman että saisin vastauksia kysymyksiini tai kerrottua miten satutettu olen. Vaikka en tiedä onko sillä kellekään muulle väliä kuin minulle.
Ehkä tarpeeni jutella hämmentää miestä. Hän luulee että tässä käy niin kuin aina ennenkin. Itken aikani ja sitten kaikki palaa ennalleen. Sitä minäkin pelkään.
Olen nyt miehen asunnolla. (Ajoitukseni erokeskustelulle oli surkeimmasta päästä.)
Ap
Ap, ajoitushan on oikein hyvä juuri siksi, että olet miehen asunnolla. Sinä voit sieltä lähteä, mutta toista olisi vaikeampi heittää ulos omasta asunnosta. Onko miehen koti sellaisessa paikassa, että pääset sieltä pois helposti eikä tarvitse kävellä vaikka kymmentä kilometriä lähimmälle bussille (tätä epäilen)?
En usko, että saat tässä tilanteessa mieheltä vastauksia eikä niitä kannata jäädä odottelemaan ennen lähtöäsi. Jos jäät kaipaamaan niitä eron jälkeenkin, voit yrittää kysellä niitä vaikka sähköpostilla/muuten etänä, kun mieskin on saanut totutella erossaoloon.
Et ole selkärangaton etkä ole tekemässä virhettä. Miehellä voi olla vaikka mitä hyviä puolia (ja osaa niistä olet keskustelussa sivunnutkin), mutta ne eivät kumoa sitä mitä hän on sinulle tehnyt.
Voisitko ottaa mukaasi nyt vain ne tärkeimmät tavarat, jos suurempi pakkaaminen tuntuu mahdottomalta? Lähdet asunnolta vaikka miehen käydessä vessassa, jos on vaara ettei hän fyysisesti päästäisi sinua lähtemään. Menet omaan kotiisi tai vanhemmillesi etkä vastaa miehen yhteydenottoyrityksiin, joita luultavasti tulee.
Nyt lähdet omaan asuntoosi sieltä! Toivottavasti mies päästää lähtemään.
Älä ajattele muuta kuin omaa tulevaisuuttasi, tuossa suhteessa tulet olemaan onneton ja latistettu.
Älä ota yhteyttä, älä vastaa viesteihin, älä suostu tapaamaan.
Jonkun ajan kuluttua huomaat että olosi on helpompi ja pystyt ajattelemaan itsestäsi kauniisti kun toinen ei ole lannistamassa.
Älä pelkää yksinäisyyttä! Ehkäpä juuri sitä tarvitset jonkun aikaa- itseesi tutustumista ja tulevaisuuden suunnittelua.
Toivorikasta kevään odotusta sinulle❤️🌿
Ja se on hyvä muutenkin muistaa ja hyväksyä elämässä ja erossa, että kaikkeen ei vaan saa vastauksia, etkä omia ajatuksiasi toiselle täysin selvitettyä. Joka tapauksessa kuulostaa siltä että paljon olette jo puhuneet, enemmän kuin monet koskaan. Ero ei siis tule miehelle yllätyksenä tai "asiat keskeneräisinä" vaikka hän yrittäisi saada sinua niin tuntemaan. Olet tehnyt, sanonut ja taipunut enemmän kuin tarpeeksi. Voimia ap.
Unohdin aiemmin kiittää teitä siitä, että olette aidosti välittäneet minusta, vaikka olenkin täysin tuntematon ihminen tällä puolen ruutua. Mieltäni on myös ilahduttanut kommentit, joissa on toivottu että olisi mahdollista jutella kanssani muuallakin.
Minäkin olen samaistunut monien teidän kirjoituksiin ja elämäntarinoihin, usein on jopa itku tullut lukiessa. Tuntuu samaan aikaan hölmöltä ja hyvältä sanoa että olette isoin tuki, jota olen aikuisiällä saanut. Ja aivan tuntemattomat ihmiset vielä! Onneksi uskalsin aloittaa keskustelun ja sain kuulla teistä.
Mies on tällä hetkellä hyvin levoton ja ahdistunut. Hän lähti äsken käymään ulkona. Yritti kysellä että haluan syödä ja tarvitsenko kaupasta mitään. Sanoi myös, että ei yritä lahjoa, on vain huolissaan.
Hän ehdotti että voisin olla muutaman päivän yksin kotikaupungissani. Sanoin että kyllä se käy, mutta haluan silti erota. Olen halunnut jo pidemmän aikaa.
Olen itsekin nyt hyvin levoton ja itkuinen. Tuntuu pahalta että aiheutan miehelle ahdistusta. Mieleen tulvii hyviä asioita hänestä.
Hän on tukenut minua niin paljon, olenko itsekäs kun lähden. Hän on aina saatavilla, oli minulla hätä mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Tykkään tehdä hänen kanssaan asioita. On mukavaa, kun on joku jonka kanssa harrastaa. Tuntuu hyvälle kun voi jutella ja jakaa ajatuksiaan.
Olen ollut myös itsenäinen, omaan asuntoon olen muuttanut 17-vuotiaana ja siitä viisi vuotta olen asunut yksin. Tiedän siis mitä se on ja nyt tuntuu jatkuvan seuran vuoksi ikävältä palata siihen. Vielä kun on koronakin niin yksinolo kotona vain korostuu.
Toisaalta nautin omasta ajasta ja uuvun helposti jatkuvasta ihmisseurasta. Pidän kyllä ihmisistäkin paljon, usein vain stressaan seurassa niin paljon itseäni.
Ahdistaa kun en tiedä miten tämä tästä etenee.
Ap
Kamat kassiin, mieheltä avain pois ”tuumaustauon” nimissä ja menoksi. Mitään vastauksia et tule manipuloivalta riippuvaiselta saamaan, johan sinä tiedät mitä riippuvuus on.
Ja jatkoa ajatellen tiedoksi että manipuloijille ei ikinä pidä jakaa infoa siitä, mistä oma voima irtautua on peräisin. Mieshän saattaa jo tuolla innolla löytää ketjun itsekin tai seuraavalla kerralla kyseenalaistaa niitä tuntemattomia naisia.
Ja kyllä joo, olet oikeassa, et kovin selkeästi viesti vaatimuksiasi jos toisaalta sanot että haluat eron mutta toisaalta pidät kaikki ovet keskustelulle auki. Oliko se ero vai keskustelu jonka halusit?
Isesäälin aika on siinä vaiheessa kun sulla on turvallinen fyysinen ja henkinen tila johon muilla ei ole pääsyä.
Ketä kiinnostaa tuntemattomien elämä? Kahjoa.
Vierailija kirjoitti:
Unohdin aiemmin kiittää teitä siitä, että olette aidosti välittäneet minusta, vaikka olenkin täysin tuntematon ihminen tällä puolen ruutua. Mieltäni on myös ilahduttanut kommentit, joissa on toivottu että olisi mahdollista jutella kanssani muuallakin.
Minäkin olen samaistunut monien teidän kirjoituksiin ja elämäntarinoihin, usein on jopa itku tullut lukiessa. Tuntuu samaan aikaan hölmöltä ja hyvältä sanoa että olette isoin tuki, jota olen aikuisiällä saanut. Ja aivan tuntemattomat ihmiset vielä! Onneksi uskalsin aloittaa keskustelun ja sain kuulla teistä.
Mies on tällä hetkellä hyvin levoton ja ahdistunut. Hän lähti äsken käymään ulkona. Yritti kysellä että haluan syödä ja tarvitsenko kaupasta mitään. Sanoi myös, että ei yritä lahjoa, on vain huolissaan.
Hän ehdotti että voisin olla muutaman päivän yksin kotikaupungissani. Sanoin että kyllä se käy, mutta haluan silti erota. Olen halunnut jo pidemmän aikaa.
Olen itsekin nyt hyvin levoton ja itkuinen. Tuntuu pahalta että aiheutan miehelle ahdistusta. Mieleen tulvii hyviä asioita hänestä.
Hän on tukenut minua niin paljon, olenko itsekäs kun lähden. Hän on aina saatavilla, oli minulla hätä mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Tykkään tehdä hänen kanssaan asioita. On mukavaa, kun on joku jonka kanssa harrastaa. Tuntuu hyvälle kun voi jutella ja jakaa ajatuksiaan.
Olen ollut myös itsenäinen, omaan asuntoon olen muuttanut 17-vuotiaana ja siitä viisi vuotta olen asunut yksin. Tiedän siis mitä se on ja nyt tuntuu jatkuvan seuran vuoksi ikävältä palata siihen. Vielä kun on koronakin niin yksinolo kotona vain korostuu.
Toisaalta nautin omasta ajasta ja uuvun helposti jatkuvasta ihmisseurasta. Pidän kyllä ihmisistäkin paljon, usein vain stressaan seurassa niin paljon itseäni.
Ahdistaa kun en tiedä miten tämä tästä etenee.
Ap
Ap nyt ihan oikeasti lopeta jankkaus, pakkaa tavarat ja pyydä avain mieheltä kun palaa.
Hittovie AP, se mies on vienyt sun itsetunnon jo lähes kokonaan. Tiedän ton tunteen. Tiedän myöskin miltä tuntuu vapautua täysin siitä ja toivon, että pääset kokemaan samaa vapautta ja itsenäisyyttä.
Älä enää ole sen miehen jatke, maailmassa on paljon muutakin. Ole kerrankin itsekäs, oot sen kyllä ansainnut.
Kyllä sä pärjäät. Kaikkea hyvää sinulle ap!
Nyt lähdet samantien kun mies on kaupassa!
Olet kantasi tehnyt selväksi ja jos jäät kuuntelemaan miehen leperryksiä niin hän puhuu taas sinut ympäri.
Sovitaanko että seuraavan viestin kirjoitat tänne omasta kodistasi?
Ymmärrän ap sinua. Itseäni vastaavassa tilanteessa auttoi kun annoin itselleni ikään kuin tietoisesti luvan siihen, että tuntuu pahalta. Että tavallaan hyväksyy sen, että vapauden ja keveyden hinta on se, että jonkin aikaa sattuu ja ahdistaa. Ero ei koskaan ole helppo, eikä kannata yrittää väkisin puskea itseä sen läpi ilman surua ja ahdistusta. Ne kuuluvat asiaan. Mutta älä jää kiinni, märehtimään, ylianalysoimaan.
Itse sain aikanaan neuvon kun olen myöskin taipuvainen raskaaseen ylianalysointiin, että "anna tunteidesi ja ajatuksiesi olla kuin lastuja laineilla". Anna niiden tulla, mutta anna myös mennä. Tunne se kaikki mikä tulee, mutta älä takerru mihinkään. Itke kun itkettää, naura kun naurattaa ja kaikkea siltä väliltä. Voit kokea saman minuutinkin aikana erilaisia tunnetiloja - kaikki ovat yhtä oikeita. Lopulta niitä hyviä hetkiä alkaa luonnostaan olla enemmään, luota siihen. Luota prosessiin.
Lämpimiä ajatuksia ja voimaa tulevaan.
Tsemppiä ap <3 Kirjoitin aiemmin omasta suhteestani, jossa henkinen väkivalta eteni fyysiseksi käsiksikäymiseksi. Olin siinä suhteessa yli 10 vuotta, sillä aidosti rakastin miestäni ja näin meissä niin paljon hyvää. Henkinen tai fyysinen väkivalta myrkyttää suhteen ajan myötä niin, että lopulta ne hyvätkään hetket eivät tunnu miltään, kun on koko ajan varpaillaan. Väkivaltaisessa suhteessa ei ole mitään plussat/miinukset -vaakakuppia, eikä mikään hyvä riitä korvaamaan henkistä/fyysistä turvattomuutta. Eli ei kannata tässä kohtaa enää miettiä mitään suhteen hyviä puolia, niitä voi olla vaikka kuinka paljon, eikä se loppupeleissä merkitse mitään. Jos väkivaltaiset suhteet olisivat alusta saakka läpeensä pahoja ja joka päivä toinen toistaan hirveämpi, ei sellaisiin suhteisiin kukaan jäisi kahta päivää pidempään.
Se on ihan luonnollista, että eron hetkellä tulee mieleen hyviä asioita puolisosta. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei sinun pitäisi lähteä. Sulla on nyt tuhannen taalan paikka tehdä se, joten tee se! Miehelle on kerrottu, mies on lähtenyt ulos ja jopa ehdottanut tuumaustaukoa. Lähde ennen kuin hän palaa tai pyydä sitä avainta heti hänen palattuaan niin kuin joku ehdotti. Jos hän ei anna avainta, lähde silti ja vaihda lukot.
Manipuloijamies myös haluaakin, että perut eron näiden hyvien muistojen perusteella. Ehkä jopa toivoo, että lähtemällä hetkeksi ulos hän antaa sun "rauhoittua" ja kas näin onkin tilanne taas entisellään. Nyt sulla on tilaisuus näyttää, että olet tosissasi, enää ei jahkailla!
Ymmärrän todella hyvin, että epätietoisuus tulevasta ahdistaa. Nyt pitää kuitenkin toimia. Sittenpä näet omin silmin, miten asiat etenevät ja miten itse annat niiden edetä.
Pystyt siihen!
Ap, kirjoitan tosi konkreettisesti nyt:
- pidä puhelin koko ajan käden ulottuvilla
- pakkaa miehen luona olevat tavarasi nyt kun hän on kaupassa
- pyydä mieheltä kotiavaimesi kun hän saapuu
- ilmoita otat omaa aikaa loppuviikon, ja pyydä ettei mies ota sinuun yhteyttä ennen lauantaita
- lähde omaan kotikaupunkiisi
- ennen kotiin menemistä käy kaupassa ja pidä huoli että sinulla on helposti laitettavaa, terveellistä ruokaa: muutama valmisateria, porkkanoita, leipää jne mutta älä riko terapiassa saamiasi ohjeita syömishäiriöösi
- kun pääset kotiin, kanavoi ahdistusta näiden ohjeiden mukaan:
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…
- Naisten linjan chat on tänään auki klo 17-19 https://www.naistenlinja.fi/palvelut/chat/, kirjoita sinne tilanteestasi ja linkkaa vaikka tämä keskustelu
- sulje tänään puhelin ja netti klo 22 ja yritä mennä nukkumaan ajoissa - jos uni ei tule, lue tai katso televisiota
- soita huomenna vanhemmillesi, ja kerro heille että haluat erota miehestäsi, sillä hän ei kohtele sinua hyvin - voit pyytää myös esimerkiksi isääsi soittamaan miehelle, ja vahvistamaan viestin siitä että sinuun ei saa nyt ottaa yhteyttä
- näiden muutaman päivän aikana jotka sinulla on itsellesi, ota yhteys terapeuttiisi ja pyydä toimintaohjeita, voit myös ottaa yhteyden 24/7 Kriisipuhelimeen numeroon 09 2525 0111
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan luonnollista, että eron hetkellä tulee mieleen hyviä asioita puolisosta. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei sinun pitäisi lähteä. Sulla on nyt tuhannen taalan paikka tehdä se, joten tee se! Miehelle on kerrottu, mies on lähtenyt ulos ja jopa ehdottanut tuumaustaukoa. Lähde ennen kuin hän palaa tai pyydä sitä avainta heti hänen palattuaan niin kuin joku ehdotti. Jos hän ei anna avainta, lähde silti ja vaihda lukot.
Manipuloijamies myös haluaakin, että perut eron näiden hyvien muistojen perusteella. Ehkä jopa toivoo, että lähtemällä hetkeksi ulos hän antaa sun "rauhoittua" ja kas näin onkin tilanne taas entisellään. Nyt sulla on tilaisuus näyttää, että olet tosissasi, enää ei jahkailla!
Ymmärrän todella hyvin, että epätietoisuus tulevasta ahdistaa. Nyt pitää kuitenkin toimia. Sittenpä näet omin silmin, miten asiat etenevät ja miten itse annat niiden edetä.
Pystyt siihen!
Vastaan nyt omaan viestiini, että älä jää sittenkään odottamaan miestä, lähde nyt vaan heti ettei hän saa sua ylipuhuttua. Hyvä ehdotus tuo jonkun, että vastaisit ketjuun seuraavan kerran omasta kodistasi.
Ap, muista että miehesi saattaa ruveta nyt ryyppäämään. Siksi on elintärkeää, että saisit kotiavaimesi häneltä talteen ja kerrot vanhemmillesi että olette eronneet. Jonkun on voitava suojella sinua oikean hädän hetkellä.
Olen itsekin lukenut melkein koko ketjun läpi ja pystyn samaistumaan moniin asioihin. Toisaalta en ole koskaan seurustellut ja en ole missään nimessä pärjännyt elämässäni edes niin hyvin kuin ap. Tällä tarkoitan siis sitä, että en uskalla tehdä moniakaan asioita ja olen myös lähes syrjäytynyt. Silti koen ap:n viestiessä mainitsemien asioiden olevan hyvin tuttuja. Ehkä minullakin ongelmana on liiallinen kiltteys ja pitkä kiusaamistausta on saanut aikaan sen etten luota itseeni enkä muihin. Vanhempani ovat olleet hankalia tietyllä tavalla ja on ollut paljon riitoja ja en ole saanut olla vapaasti oma itseni. Tämä kotitilanne yhdistettynä kiusaamiseen ei ole jättänyt minusta paljon mitään jäljelle. Minä olen myös todella yksinäinen ja omaakin syytä, koska en enää uskalla tutustua muihin ja luottaa. Samalla en myöskään osaa toimia luontevasti sosiaalisissa tilanteissa. Kuitenkin se ulkopuolisuus ja yksinäisyys tuntuu silti pahalta ja tulevaisuus pelottaa. Nyt yritän itse opiskella ja saada edes ammatin lukion jälkeen. Lukiossakin vielä kiusattiin ja jäin yksin ja ne vuodet tekivät paljon pahaa minulle. Sen jälkeen ei ole ollut mukavaa enää ajatellakaan opiskelua, vaikka haaveita minulla oli paljon. Tulevaisuus näyttääkin aika synkältä siinä mielessä ja olen pettynyt monesti elämään ja itseeni myös.
Nyt tämän alun valitukseni lisäksi pitää kirjoittaa se, että minusta sinäkin ansaitset paljon enemmän ja turvallisen suhteen jossa arvostetaan toista. Tietenkin itseäkin voi syyttää joistakin jutuista ( kukaan ei ole täydellinen), mutta silti pitää muistaa oma arvonsa ja ei saa antaa toisen hallita liikaa elämäänsä. Minulla on mielessäni juuri se, että olisin varmana itse helppo kohde huonoon suhteeseen, kun itsetunto on näin alhaalla ja pelkään riitoja myöskin, joten antaisin liikaa periksi. Sen vuoksi en itsekään uskalla kokeilla miten käy ja yritän mieluummin toipua kokemistani asiosta ensin. Toivon, että mietit tarkkaan asioita ja muistat olevasi arvokas ihminen. Ero voi olla hyvä ratkaisu jos koet suhteen olevan itsellesi pahaksi ja on paljon huonoja asioito. Muuten en paljon osaa neuvoa mitään, vaikka paljon samanlaisuutta viesteistäsi löysinkin.
Vierailija kirjoitti:
Unohdin aiemmin kiittää teitä siitä, että olette aidosti välittäneet minusta, vaikka olenkin täysin tuntematon ihminen tällä puolen ruutua. Mieltäni on myös ilahduttanut kommentit, joissa on toivottu että olisi mahdollista jutella kanssani muuallakin.
Minäkin olen samaistunut monien teidän kirjoituksiin ja elämäntarinoihin, usein on jopa itku tullut lukiessa. Tuntuu samaan aikaan hölmöltä ja hyvältä sanoa että olette isoin tuki, jota olen aikuisiällä saanut. Ja aivan tuntemattomat ihmiset vielä! Onneksi uskalsin aloittaa keskustelun ja sain kuulla teistä.
Mies on tällä hetkellä hyvin levoton ja ahdistunut. Hän lähti äsken käymään ulkona. Yritti kysellä että haluan syödä ja tarvitsenko kaupasta mitään. Sanoi myös, että ei yritä lahjoa, on vain huolissaan.
Hän ehdotti että voisin olla muutaman päivän yksin kotikaupungissani. Sanoin että kyllä se käy, mutta haluan silti erota. Olen halunnut jo pidemmän aikaa.
Olen itsekin nyt hyvin levoton ja itkuinen. Tuntuu pahalta että aiheutan miehelle ahdistusta. Mieleen tulvii hyviä asioita hänestä.
Hän on tukenut minua niin paljon, olenko itsekäs kun lähden. Hän on aina saatavilla, oli minulla hätä mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Tykkään tehdä hänen kanssaan asioita. On mukavaa, kun on joku jonka kanssa harrastaa. Tuntuu hyvälle kun voi jutella ja jakaa ajatuksiaan.
Olen ollut myös itsenäinen, omaan asuntoon olen muuttanut 17-vuotiaana ja siitä viisi vuotta olen asunut yksin. Tiedän siis mitä se on ja nyt tuntuu jatkuvan seuran vuoksi ikävältä palata siihen. Vielä kun on koronakin niin yksinolo kotona vain korostuu.
Toisaalta nautin omasta ajasta ja uuvun helposti jatkuvasta ihmisseurasta. Pidän kyllä ihmisistäkin paljon, usein vain stressaan seurassa niin paljon itseäni.
Ahdistaa kun en tiedä miten tämä tästä etenee.
Ap
Mitä te harrastatte yhdessä? Järjellähän kun miettii, niin varmasti on muitakin joiden kanssa voit sitä harrastaa. Lisäksi tuo ahdistus ja pelko kuuluu jokaisella terveellä ihmisellä eroprosessiin!
Kannatan tätä myös.