Mitä te tekisitte tilanteessani?

Miehesi ei ole terapeuttisi eikä syy huonoon oloosi.

Vaihtoehdot:

1. Eroa miehestäsi ja paranna itsesi

2. Kysy mieheltäsi että haluaako hän olla rinnallasi kun parannat itseäsi.. Jos ei, vaihtoehto 1

En ole miestäni syyttänyt huonosta olostani vaan olen yrittänyt muokata itseäni parempaan suuntaan siinä toivossa että asiat paranisivat. En halua olla vaivaksi kenellekään.

Kun olen yrittänyt ottaa eroa puheeksi niin mies ei oikeastaan ymmärrä että miksi meidän pitäisi erota eikä halua keskustella asiasta. Jos puhumme huonosta olostani niin aihe yleensä liittyy suhteeseemme ja keinoihin saada se toimimaan.

Ap

Ainoa ihmissuhdeko.  Jos pystyt muodostamaan ihmissuhteita,  et ole riippuvainen yhdestä.  Nykyinen suhde myös ahdistaa, se on syy erota.  Tee se tutkinto ja hanki väljemmät olosuhteet elää. Ymmärrät varmaan että tunteesi omasta kelvottomuudesta on ylimitoitettu.  Miten miehesi suhtautuu, on hänen asiansa.

Ongelmat ovat sinussa, eivät suhteessa. Ne eivät ratkea erolla. Menetät siinä vain puolisosi, joka ei halua erota sinusta.

Juttele näistä asioista terapeutille, älä palstalle. Ei me täällä voida sinua auttaa, vaikka täällä varmasti on monta muutakin sellaista, joilla on omasta riittämättömyydestä johtuvia riitoja.

Riidat loppuvat vasta, kun hoidat itsesi kuntoon, ja sitähän sinä olet tekemässä. Olet oikealla tiellä.

Sinun tilanteessasi siis jatkaisin terapiaa ja koulua ja yrittäisin purkaa riittämättömyyttäni johonkin ihan muualle kuin puolisooni.

En pysty muodostamaan ihmissuhteita, siksi ainoa kontaktini on parisuhde. Syitä tähän ovat varmaan huonot sosiaaliset taitoni ja syrjäänvetäytyvä luonteeni. Osaan ehkä normaalit käytöstavat, mutta esimerkiksi small talk ja muu syventävä keskusteleminen ei kuulu vahvimpiin osa-alueisiini. Saatan olla myös muita tyhmempi ja se näkyy tavoissani kommunikoida.

Nykyisen suhteen ongelmakohdat ahdistavat, mutta muuten nautin mieheni seurasta ja pidän yhteisistä harrastuksistamme ja keskusteluhetkistä.

En valmistu vielä ammattiin ja opislelua on edessä jokunen vuosi. Haluan kovasti kuntoutua takaisin työelämään, mutta näen (kenties liian kapealla näköalla?) että en tule siihen takaisin pääsemään tällä historialla ilman tarpeeksi työllistävää koulutusta joka mahdollistaisi yksityisenä toimimisen.

Ap

Eroa. Näin olet vapaa etsimään itsellesi uuden itsetunnonpönköttäjän.

Aloittajaa tuntuu ahdistavan eniten suhteessa oma persoona. Hän kokee olevansa huono eikä rakkauden arvoinen. Suhde ei voi tuottaa iloa, jos ihminen kokee, ettei hänen kanssaan kukaan voi olla onnellinen.

Terapiani ei ole ns. höpöttelyterapiaa vaan ongelmanratkaisuun keskittyvää. En voi mieheni päälle heittää tarvettani keskustella mieltäni vaivaavista peloista/ajatuksista eikä ole terapiani kannalta hyödyllistä tai mahdollista käyttää lyhyttä tuntia näiden puimiseen.

Ihmissuhteiden puuttumisen vuoksi jäljelle jää melkeimpä sitten hiljaa olemininen. Varmasti osa meistä pärjää niinkin kun vain itsekseen pohtii asioita, mutta minä olen sitä kovasti jo yrittänyt..

Ap

" Ongelmat johtuvat pääosin vain minusta ja huonosta itsetunnosta"

Kannattaa kertoa puolisolle myös, myös mitä kaipaa toiselta.

Mitä konkreettisia ongelmia siis on?

Itsarikommentin jälkeen haluaisin vain luovuttaa tämän keskusteluyrityksen osalta. En aivan kamalasti keskustelupalstoilla viihdy näiden takia ja silti vaikka pitäisi osata aikuisen ihmisen suodattaa tälläiset niin tuntuu pahalta.

Olen kertonut puolisolleni mitä haluan ja hän on muuttanut käytöstään. Mistä päästään ongelmaani. Olen antanut anteeksi, mutta en kykene unohtamaan hänen loukkauksiaan ja aiemman addiktionsa aiheuttamaa minua alentavaa käytöstä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Terapiani ei ole ns. höpöttelyterapiaa vaan ongelmanratkaisuun keskittyvää. En voi mieheni päälle heittää tarvettani keskustella mieltäni vaivaavista peloista/ajatuksista eikä ole terapiani kannalta hyödyllistä tai mahdollista käyttää lyhyttä tuntia näiden puimiseen.

Ihmissuhteiden puuttumisen vuoksi jäljelle jää melkeimpä sitten hiljaa olemininen. Varmasti osa meistä pärjää niinkin kun vain itsekseen pohtii asioita, mutta minä olen sitä kovasti jo yrittänyt..

Ap

Voi olla, että olet vääränlaisessa terapiassa. Tai sitten siinä on joku kommuntikaatiokatkos. Tulosta vaikka tämä ketju ja ota mukaan sinne terapiaan.

Konkreettisena ongelmana suhteesaamme on seksi. Mies on ollut tavatessamme erittäin pakonomaisesti addiktoitunut pornoon ja itsetyydytykseen (myös hänen omien sanojensa mukaan). Hän ei ole kyennyt yhdistämään minua/parisuhdettamme seksiin ja on kokenut tarpeelliseksi arvostella kehoani.

Tästä kaikesta minulle on jäänyt riittämätön olo ja ahdistun kovin kaikesta läheisyydestä, mikä taas aiheuttaa riitoja ja mielipahaa suhteessamme.

Mies on muuttanut käytöstään, mutta minusta on tullut sulkeutunut ja ahdistunut.

Muita ongelmia ovat mustasukkaisuus ja ajoittaiset komminikointivaikeudet.

Ap

Ap olen iloinen puolestasi, jos olet ongelmanratkaisuun tähtäävässä psykoterapiassa ja ilmeisesti itse olet valmis myös tekemään ongelmillesi jotain. Ilmeisesti olet myös aika nuori? Nuo molemmat ovat varsin lupaavia asioita tulevaisuuttasi ajatellen. Tuntuuko sinulta tällä hetkellä siltä, että kärsit suhteessa enemmän kuin on hyviä hetkiä? Onko suhde enemmän plussalla vai miinuksella?

Jos näet enemmän hyvää kuin huonoa suhteessasi, riidoista huolimatta, niin silloin vielä sinun sijassa jatkaisin. Kysyisin myös itseltäni, että oletko oikeista syistä suhteessa? Oletko kumppanisi kanssa siksi, että vielä pahempaa olisi olla yksin ja/tai pelkäät ettet saa koskaan ketään muuta? 

Vierailija kirjoitti:

Konkreettisena ongelmana suhteesaamme on seksi. Mies on ollut tavatessamme erittäin pakonomaisesti addiktoitunut pornoon ja itsetyydytykseen (myös hänen omien sanojensa mukaan). Hän ei ole kyennyt yhdistämään minua/parisuhdettamme seksiin ja on kokenut tarpeelliseksi arvostella kehoani.

Tästä kaikesta minulle on jäänyt riittämätön olo ja ahdistun kovin kaikesta läheisyydestä, mikä taas aiheuttaa riitoja ja mielipahaa suhteessamme.

Mies on muuttanut käytöstään, mutta minusta on tullut sulkeutunut ja ahdistunut.

Muita ongelmia ovat mustasukkaisuus ja ajoittaiset komminikointivaikeudet.

Ap

Ap hyvä, miten ihmeessä aloitusviestissäsi kerroit, että Ongelmat johtuvat pääosin vain minusta ja huonosta itsetunnostani. Pakonomainen pornoaddiktio ja itsetyydytysriippuvuus ovat miehen omasta toiminnasta johtuvia ongelmia, ei missään nimessä sinusta johtuvaa. Tuo pornoriippuvuus on tietynlainen tabu yhteiskunnassamme, sillä tavallaan media rummuttaa pornon "ilosanomaa", ilmaista pornoa on helposti saatavilla, pornon vastustajat tai siihen kriittisesti suhtautuvat leimataan estyneiksi jne. Mutta addiktio pornoon, vieläpä pakonomainen,  on ihan oikeasti tosi iso ongelma parisuhteessa, ei mikään pikkujuttu. Miehesi kuuloistaisi myös terapian tarpeessa olevalta! Itse naisena, jo useamman vakavan parisuhteen kokeneena, en olisi yhtä kärsivällinen kuin sinä. Olisin varmaan jo alkutekijöissä luovuttanut suhteen miehen kanssa, kenellä noin paha riippuvuus. Etenkin jos seksi, seksuaalisuus ja fyysinen läheisyys ovat tärkeitä asioita. En ihmettele yhtään, että sinusta on tullut sulkeutunut ja ahdistunut jos mies yhdistää kaiken seksin ja erotiikan pornoon, ei parisuhteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Konkreettisena ongelmana suhteesaamme on seksi. Mies on ollut tavatessamme erittäin pakonomaisesti addiktoitunut pornoon ja itsetyydytykseen (myös hänen omien sanojensa mukaan). Hän ei ole kyennyt yhdistämään minua/parisuhdettamme seksiin ja on kokenut tarpeelliseksi arvostella kehoani.

Tästä kaikesta minulle on jäänyt riittämätön olo ja ahdistun kovin kaikesta läheisyydestä, mikä taas aiheuttaa riitoja ja mielipahaa suhteessamme.

Mies on muuttanut käytöstään, mutta minusta on tullut sulkeutunut ja ahdistunut.

Muita ongelmia ovat mustasukkaisuus ja ajoittaiset komminikointivaikeudet.

Ap

En kattelis sekuntiakaan tollasta menoa. Tajuutko et roikutat itteäs miehessä, joka kohtelee sua huonosti, etkö osaa tehdä muuta kuin nähdä itsessäsi vikoja. Sulta puuttuu selkäranka. Jätä se sika.

Kiitos erittäin paljon asiallisesta kommentista!

Minulla on tunteiden säätelyyn liittyviä ongelmia joita työstän käyttäytymistetapiassa. Olen myös puhunut suhteeseen liittyvistä asioista siellä jonkin verran sekä olemme mieheni kanssa käyneet yhdessä terapiakäynnilläni.

Terapia kuitenkin keskittyy enemmän priorisoimaan henkeä/terveyttä uhkaavan käytöksen käsittelyn ensimmäiseksi ja sitten vasta mietitään keinoja parantaa elämänlaatua/muita ongelmia. Kyllä, olen ehta aito mt-tapaus..

En ole varma siitä lasketaanko minua enää nuoreksi. Olen kumminkin yli parikymppinen (täytän tänä vuonna 25). Mieleni ei ehkä ihan vastaa ikätasoani?

Tunteisiini liittyvien ongelmien takia en osaa sanoa onko suhteessa tällä hetkellä enemmän plussia kuin miinuksia.

Pelkään välillä etten ole suhteessa oikeista syistä. Yksinäisyyden pelko on raastava. Toisaalta eivätkö ihmiset ole yhdessä juuri sen vuoksi että saisivat jakaa elämäänsä toisen kanssa?

Koen että annan parisuhteessamme seuraa, keskustelutoverin, harrastuskaverin, huomiota, kosketusta ja rakkautta. Saan näitä asioita myös itse.

Huonoina puolina ovat häpeä itsestäni jota en kokenut ennen suhdetta (lähinnä kehooni liittyvä, mutta myös henkiset ominaisuuteni tuottavat minulle tuskallisia tunteita) sekä mustasukkaisuus ja riittämättömyyden tunne. En myöskään pidä siitä että minua yritetään rajoittaa rakkauden varjolla. (Esim. Pukeutumista)

Ap

Yllätyin viimeisimmistä viesteistä. Varoitan erittäin yksityiskohtaisesta kuvailusta seuraavissa kappaleissa..

Suhde on tosiaan ensimmäiseni enkä ole seksinkään osalta sen kokeneempi. Ajattelin ennen mieheeni tutustumista olevani ihan nätti nuori nainen. Toki oli minullakin epävarmuuksia, mutta niitä varmasti on ihan kaikilla välillä.

Käsitykseni itsestäni viehättävänä ja haluttavana romuttui heti alkuunsa. Mies ei kyennyt kiihottumaan minusta, vaikka yritti/ehdotti seksiä monia kertoja päivässä kun olimme yhdessä. Hän usein poistui itsetyydyttämään salaa/lähelläni turhauduttuaan siihen etten saa häntä kiihottumaan. Hänen täytyi saada itsetyydyttää riippumatta minun tunnetilastani eli olin sitten surullinen tai vihainen..

Hän kehui paljon muiden naisten ulkonäköä minulle ja ajattelin että minun pitää olla se rento tyttöystävä eikä mikään hikipinko. Myös puheet aiemmista seksikokemuksista ja yhden yön jutuista olivat toistuvia. Tuntui pahalta ajatella että hän kykenee olemaan kyllä muiden kanssa, mutta minussa on jokin niin iso vika etten kelpaa.

Lopulta kun seksi onnistui niin hän syytti minua useasti löysyydestä sen vuoksi ettei kyennyt saamaan siemensyöksyä/orgasmia. Sen jälkeen seksi on lähinnä aiheuttanut minussa ahdistusta ja panikointia.

Asiaan liittyy toki muunkinlaista ei niin mukavaa käytöstä, mutta en näe mielekkäänä niiden kuvailua.

Olen ajatellut että minun kuuluu hyväksyä muiden naisten katselu ja heille itsetyydytys, koska se on normaalia ja terveet miehet tekevät niin.

Kommentit ulkonäöstäni ja alapäästäni ovat saaneet minut uskomaan että olen niin viallinen että pitäisi vain olla kiitollinen että mieheni ylipäätään on kanssani.

Avautumiseni saattoi mennä jo turhankin dramaattiseksi, toisaalta en halua vähätelläkään sitä häpeää jota olen kokenut asian vuoksi.

Ap

Muuttakaa erillinne, kunnes saatte parisuhteen toimimaan ja sinä pääsi kuntoon. Jos ei onnistu, niin erotkaa. Jos onnistuu, niin kokeilkaa uudestaan. Jos ei sittenkään onnistu, niin sama uusiksi tai totaaliero.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos erittäin paljon asiallisesta kommentista!

Minulla on tunteiden säätelyyn liittyviä ongelmia joita työstän käyttäytymistetapiassa. Olen myös puhunut suhteeseen liittyvistä asioista siellä jonkin verran sekä olemme mieheni kanssa käyneet yhdessä terapiakäynnilläni.

Terapia kuitenkin keskittyy enemmän priorisoimaan henkeä/terveyttä uhkaavan käytöksen käsittelyn ensimmäiseksi ja sitten vasta mietitään keinoja parantaa elämänlaatua/muita ongelmia. Kyllä, olen ehta aito mt-tapaus..

En ole varma siitä lasketaanko minua enää nuoreksi. Olen kumminkin yli parikymppinen (täytän tänä vuonna 25). Mieleni ei ehkä ihan vastaa ikätasoani?

Tunteisiini liittyvien ongelmien takia en osaa sanoa onko suhteessa tällä hetkellä enemmän plussia kuin miinuksia.

Pelkään välillä etten ole suhteessa oikeista syistä. Yksinäisyyden pelko on raastava. Toisaalta eivätkö ihmiset ole yhdessä juuri sen vuoksi että saisivat jakaa elämäänsä toisen kanssa?

Koen että annan parisuhteessamme seuraa, keskustelutoverin, harrastuskaverin, huomiota, kosketusta ja rakkautta. Saan näitä asioita myös itse.

Huonoina puolina ovat häpeä itsestäni jota en kokenut ennen suhdetta (lähinnä kehooni liittyvä, mutta myös henkiset ominaisuuteni tuottavat minulle tuskallisia tunteita) sekä mustasukkaisuus ja riittämättömyyden tunne. En myöskään pidä siitä että minua yritetään rajoittaa rakkauden varjolla. (Esim. Pukeutumista)

Ap

Sinä olet nuori, ainakin omasta näkökulmastani (olen itse 40 v ja tiettyjen juttujen kanssa kipuilen edelleen kun en aikanaan hakenut apua). Eli sinulla on hyvin aikaa vielä saada itsesi parempaan kuntoon ja varmasti saatkin, astenteesi kuulostaa oikealta. 

Tuosta suhteestasi kyllä omaan silmääni erottuu varoitusmerkkejä: pukeutumisen kontrollointi (ellet sitten kulje julkisella paikalla likaisissa ja haisevissa rääsyissä tms mihin olisi hyvä jonkun kiinnittää huomiota), se että kumppanisi on aiemmin arvostellut vartaloasi ja kumppanin pornoaddiktio (onko oikeasti päässyt siitä eroon ja ymmärtänyt addiktion haitallisuuden teidän suhteellenne?). 

Kivalle kuulostaa, jos koet saavasi suhteesta "seuraa, keskustelutoverin, harrastuskaverin, huomiota, kosketusta ja rakkautta". Toisaalta kyselit, että eikö ihmiset ole ylipäätään suhteessa sen takia, että taustalla on yksinäisyyden pelko? Omalta osaltani voin vastata, että kyllä ja ei. Olen ollut sinun ikäisenä myös suhteessa miehen kanssa, jota en oikeasti rakastanut ja joka sai minut epäilemään omaa viehättävyyttäni jne., mutta ajattelin että on parempi olla jonkun kanssa kuin yksin. Hän oli silloin ainoa ystäväni ja muutoin olisin ollut äärettömän yksinäinen. Mutta hirveä tragedia olisi ollut, jos olisin jäänyt tuohon suhteeseen loppuelämäkseni. Myöhemmin sain oman henkisen jaksamiseni paremmaksi, ystäviä ja monien sinkkuvuosien jälkeen parisuhteen, jossa minun on hyvä olla. Toki vanhat tunteiden säätelyongelmani tulee edelleen nykyisessä parisuhteessa esiin mustasukkaisuutena. Saatan esim. ahdistua kovasti, jos näen mieheni olevan myöhään illalla online whatsappissa. Heti mielikuvitus alkaa laukata, että viestittelee jonkun naisen kanssa pettämistarkoituksessa. Näiden juttujen kanssa kamppailen edelleen, mutta onneksi vähemmässä määrin koko ajan.