Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mitäs jos sinulla sitten oli ihan hyvä lapsuus? Oli riittävää turvaa niin että sait kehittyä? Siksi sinä et ymmärrä, mistä tässä on kysymys. Ei siitä, millainen talo oli tai oliko harrastuksia tai hyvää r

Mitä tarkoitat? Te jotkut pieharoittebkurjassa lapsuudessa vaikka kotinne on ollut keskiluokkainen, olette koulutettuja ja olette kehittäneet kurjan lapsuuden viiskymppisinä elämän kolhuja saatuanne.

Sinusta ihan vaan hyvää lapsuutta kun 15-vuotiaana lähdet kimppakämppään itsesi elättämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mitäs jos sinulla sitten oli ihan hyvä lapsuus? Oli riittävää turvaa niin että sait kehittyä? Siksi sinä et ymmärrä, mistä tässä on kysymys. Ei siitä, mil

Siis.

"Elämäni on ollut mutkatonta ja tasaista tassuttelua. En koe traumatisoituneeni."

Et kerro mitään, mistä olisi edes voinut traumatisoitua. Mikä on pointtisi? Mikä on se kamala vaikeus, josta selvisit, kokemus, jonka tuomalla mandaatilla tulet kertomaan muille mistä heidän pitäisi selvitä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mitäs jos sinulla sitten oli ihan hyvä lapsuus? Oli riittävää turvaa niin että sait kehittyä? Siksi sinä et ymmärrä, mistä tässä on kysymys. Ei siitä, millainen talo oli tai oliko harrastuksia tai hyvää ruokaa. Tässä on kysymys siitä, että toinen vanhe

Hämmentävää. Onko monta sisarusta pahinta, mitä lapsi voi lapsuudessaan kokea, omasta mielestäsi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mitäs jos sinulla sitten oli ihan hyvä lapsuus? Oli riittävää turvaa niin että sait kehittyä? Siksi sinä et

Ehkä sinunkin olisi pitänyt vaatekerta laukussa lähteä vieraaseen kaupunkiin, ihan eri  ympäristöön, 15- vuotiaana tiskariksi ja etsiä yläkerran hellahuon asunnoksi johon toinen tyttö hakee kämppistä.

Olisit nyt sinäkin onnellinen kun olisit päässyt kodistasi pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mitäs jos sinulla sitten oli ihan hyvä lapsuus? Oli riittävää turvaa niin että sait kehittyä? Siksi sinä et ymmärrä, mistä tässä on kysymys. Ei siitä, mil

Keskustelu on hedelmätöntä, jos alat kehitellä päässäsi kuvitelmia siitä, millainen anonyymi keskustelija on tai ei ole. On varmaan yksinäistä ja arvaamatonta elää maailmassa, jossa luot muista ensin mielikuvat ja sitten muut eivät koskaan täytä mielikuviesi mukaisia odotuksia.

Kuten taas kävi.

Siis terapeutitkin nauraisivat jos menisin kertomaan köyhästä suurperheestä ahtaassa kodissa ja siitä että 15-vuotiaana koki paljon alkuvaikeuksia kun piti itsensä elättää. Eihän niin hyvä lapsuus ole voinut vaurioittaa. 

Todellisia ongelmia on jos vanhemmat vaativat hyvää todistusta ainokaiseltaan ja hyviä käytöstapoja, niistä syntyy terapian tarve.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mitäs jos sinulla sitten oli ihan hyvä lapsuus? Oli riittävä

Sitten voit miettiä, mitä sellainen ihminen on kokenut, jolle vastaava ei tuntunut missään. 

Kun oli jo karaistunut.

Ne lapsuustraumat syntyvät ennen murrosikää, alle kymmenenvuotiaana. Ne ovat suoraa väkivaltaa, sen seuraamista, seksuaalijuttuja tai laiminlyöntiä. Ne jatkuvasti toistuvat kauhut tai pysyvä laiminlyönti muovaavat kasvavan lapsen hermoston ja aivot. 

On ollut varmasti rankkaa, pelottavaa, väsyttävää, epävarmuutta ja puutetta, kun lähdit, mutta et lähtenyt traumalapsena vaan liian nuorena tavallisena lapsena.

Minä olen joutunut huolehtimaan itsestäni siitä asti kuin muistan, nelivuotiaasta. Kaiken järjen mukaan alusta asti. Se on aika pelottavaa, rankkaa ja yksinäistä sekin. Ei ole sisaruksia, joiden kanssa muistella lapsuuden kesiä.

Tuo "vanhemmat yrittivät parhaansa" on terapiapuhetta. Tosiasiassa emme voi tietää, yrittivätkö vanhemmat tosissa (jotkut varmasti!)  vai eivätkö välittäneet pas*Akaan.

Vierailija kirjoitti:

Siis terapeutitkin nauraisivat jos menisin kertomaan köyhästä suurperheestä ahtaassa kodissa ja siitä että 15-vuotiaana koki paljon alkuvaikeuksia kun piti itsensä elättää. Eihän niin hyvä lapsuus ole voinut vaurioittaa. 

Todellisia ongelmia on jos vanhemmat vaativat hyvää todistusta ainokaiseltaan ja hyviä käytöstapoja, niistä syntyy terapian tarve.

Ei. Terapeutit eivät nauraisi sinulle. Me vaan ihmettelemme, mikä on se, mistä haluaisit äidillesi avautua? Siitä, että hän ei pitänyt sinua kotona paria vuotta enemmän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa on juuri heitä jotka eivät ole kasvaneet aikuisiksi. He jumittavat lapsuudessaan ja käyttäytyvät kun lapsi äitinsä seurassa jankaten anteeksipyyntöä.

Jos äiti ei ole pystynyt luomaan kuin anteeksipyyntöön jumittavan lapsen, katsokoon peiliin. Jokin on mennyt vikaan eikä se ole se, että "lapsi on hankala"'

No, eikö silloin ole sen lapsen vastuulla kasvaa siitä yli? Jos se vanhempi kerran on ollut niin kyvytön? Tuo syyttelyhän ei tuolla keinoin lopu ikinä. Aina voi vedota siihen, että "Mitäs kasvatit minusta tällaisen"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko jotenkin tosi paljon narsisteja ja luonnevikaisia noissa n. 70v ihmisissä? Ja sellaista ettei kyetä tasavertaiseen keskusteluun etenkään omien aikuisten lasten kanssa.

En tiedä narisistisia mutta aivan vinksahtaneita monella tapaa. Sellaista ihmeellistä syyllistämistä ja itse ollaan niin marttyyriä että! Tärkeintä on se mitä muut ajattelee!

Etenkin 70+ naiset pahimpia. Minun täti oli sitä mieltä että pitäisi mennä katsomaan muistisairasta mummoa vanhainkotiin vähän väliä HOITAJIEN takia. Anoppi taas aivan hullu suoraan sanottuna, niin on hienot talot ja julkisivu kunnossa, tekee suureleisesti hyväntekeväisyyttä ja samalla kohtelee aikuisia lapsiaan todella alistavasti ja ihmettelee kun osa reagoi esim ottamalla etäisyyttä. Siitäkin sitten syyllistetään ja haukutaan kun laitetaan ihan terveitä rajoja, e

 

No kyllä toiset ihmiset on joutuneet ja osanneet mennä itseensä elämässään ja itsekin aikani menin itseeni näissä ihmissuhteissa ja yritin muuttaa itse omaa käytöstäni, vaan en enää. Anoppini ei siedä että minulla olisi mitään omia mielipiteitä tai että mistään olisin eri mieltä hänen kanssaan. Tiedätkö vuosia alensin itseni, hymähtelin vaan kun hän haukkui ja arvosteli koko suvun ja omat lapsensa. Nyt kun itse olen jo 40v tajuan sen, että hei ei ole pakko! Ja kun en alistu näihin hänen asettamiin sääntöihin mitä tulee ihmissuhteissa, niin eihän siitä tule mitään. Ainoa vaihtoehto on välirikko. Harvinaisen keskenkasvuinen ihminen kyseessä. En ole todellakaan ainoa kenen kanssa hänellä mennyt välit. Suurin osa lapsista ei enää pidä yhteyttä ja liekö enää ystäviäkään. Silti ei osaa katsoa sinne peiliin, ei sitten ollenkaan. Ikinä ei kuulemma ole keneltäkään pyytänyt mitään anteeksi. Kertoo jo aika paljon. Joo kyllä toiset ihmiset vaan ovat parempia kuin toiset.

Vierailija kirjoitti:

Tuo "vanhemmat yrittivät parhaansa" on terapiapuhetta. Tosiasiassa emme voi tietää, yrittivätkö vanhemmat tosissa (jotkut varmasti!)  vai eivätkö välittäneet pas*Akaan.

Näin päiväkodin työntekijänä ja perhetyössä monet perheet kohdanneena voin satavarmasti sanoa että kaikki vanhemmat eivät todellakaan yritä parastaan. Osa ei edes rakasta omia lapsiaan. Surullista, mutta totta. Moni vanhempi laittaa aina itsensä etusijalle ja pitää lasta pelkkänä riesana ja välillä tuntuu että ihan inhoavat omia lapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä oikeesti olette sekaisin. Ettette vaan narsisteja, minä, minä, minä. 

Mutta hyvä kun terapeutit kertovat teidän olevan hyviä ja täydellisiä ja vanhojen naisten huonoja.  kaikki elämänne vaikeudet äidin syytä. Sääli vaan lapsianne, vanhusviha jää heihin kytemään ja vuoronne tulee.

t. vanhempi, joka ei uskalla katsoa peiliin ja kohdata virheitään

 

Juuri näin se herne kritiikistä nenukkiin vedetään. Kiitos, kun demonstroit.

Taidottomuus ei ole virhe, vaan osaamisen puute. Miksi sinulla on niin kauhea tarve oikeasti kritisoida taidottomia ihmisiä? Useat vanhemmat kokevat ihan oikeasti tehneensä parhaansa ja sitä he ehkä tekivät. Se paras oli vaan todella surkeaa.

Mitä sinä nyt siitä saat oikeasti, että tuot heille koko ajaan esille kuinka surke

Miksi ei voi vaan myöntää että oli taidoton, paska vanhempi. Mikå tarve on kieltää tämä asia? Voi näitä surkeita vanhempia on niiiiiin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sama ongelma. Tilanne meni niin pitkälle, että ei voida olla tekemisissä, koska mä en pysty olemaan niin kuin mitään ei olis koskaan tapahtunut. Mun lapsuus oli aika kamala ja siitä nyt ei pääse yli tai ympäri. Äiti ei suostu ottamaan asiasta mitään vastuuta tai edes myöntämään mitään.

Alkaa raivokas puolustelu ja marttyyrimainen uhrirääkyminen, jos jostain haluaisi keskustella. On manipuloinut minua omilla tunteillaan aivan pienestä lapsesta asti. En vaan enää jaksa. Asioita ei pystytä selvittämään mitenkään ja se on johtanut siihen, että en pysty olemaan tuollaisen ihmisen kanssa missään tekemisissä.

Miten sinä oikein haluaisit selvittää tämän asian? Mitä sanoja oikein haluat kuulla? Hän ei koe olleensa niin huono, kuin mitä sinä haluat hä

 

Aika moni täällä kertonut traumoistaan, ilmeisesti niin vahva kieltoreaktio (harhaksikin

voisi oikeastaan sanoa) päällä ettet mitään lukemaasi ole ymmärtänyt. Kyllä meitä on paljon. Kannattaisi tarkastella itseä ja sitä miksi suhtaudut noin voimakkaasti tähän asiaan? Miksi suhtaudut noin voimakkaasti jonkun anonyymin kokemukseen? SE on hieman outoa. T. Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mitäs jos sinulla sitten oli ihan hyvä lapsuus? Oli riittävää turvaa niin että sait kehittyä? Siksi sinä et ymmärrä, mistä tässä on kysymys. Ei siitä, millainen talo oli tai oliko harrastuksia tai hyvää r

 

Se että sinä et voi ymmärtää mitään tarkoittaa tasan sitä vaan, ei muuta. Et tosiaan yhtään keksi mitä kamalaa voisi olla siinä että sisaruksia vaikka 13? Googlaa vaikka huviksesi aiheesta jos mitään ei tule mieleen.

Hyvää keskustelua! Tämä keskustelu osoittaa itse asiassa hyvin sen, miksi ei todella kannata edes yrittää. Liekö sodan peruja se että moni vanhus täysin tunnekylmä ja empatiakyvytön. Kauhea tarve kieltää toisen ihmisen tunteet ja kokemus. Ymmärrän että lähtökohdat on olleet erilaiset. Mutta oman seuransa saa valita, kaikkea ei tarvi kestää. Oma hyvä helpottunut olo kertoo sen että on tehnyt oikein, jos ottanut etäisyyttä tai laittanut välit poikki. 

Ndpjep 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mutta olitko vihainen koko lapsuutesi? 

Miten sinulla on edes muistoja lapsuudestasi? 

Et ymmärrä, mistä puhutaan. Se suotakoon sinulle

Selvennä hyvä ihminen nyt tarkkaan mitä tarkoitit kysymykselläsi: olitko lapsena aina vihainen? 

Häiriintyneet lapset ovat vihamielisiä, lyövät, potkivat kavereitaan pihalla ja koulussa jne 

Miksi lapsi käyttäytyy häiriintyneesti? Usein se on reaktiota kotona tapahtuviin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa on juuri heitä jotka eivät ole kasvaneet aikuisiksi. He jumittavat lapsuudessaan ja käyttäytyvät kun lapsi äitinsä seurassa jankaten anteeksipyyntöä.

Jos äiti ei ole pystynyt luomaan kuin anteeksipyyntöön jumittavan lapsen, katsokoon peiliin. Jokin on mennyt vikaan eikä se ole se, että "lapsi on hankala"'

No, eikö silloin ole sen lapsen vastuulla kasvaa siitä yli? Jos se vanhempi kerran on ollut niin kyvytön? Tuo syyttelyhän ei tuolla keinoin lopu ikinä. Aina voi vedota siihen, että "Mitäs kasvatit minusta tällaisen"

Kyllä niinhän se on. Rais**uksen uhrin vastuulla on parantua. Auton alle jääneen vastuulla on parantua. Mutta on aika surullista, että oma vanhempi, jonka pitäisi tukea lapsi hyvään aikuisuuteen, on se, joka luo tuollaisen vastuun lapselleen.