Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?

Jos epäilllään muistaako joku lapsuuttaan kai voi epäillä epäilijänkin muistikuvia? Onko ne oikeita tai aitoja vai ovatko ne kehiytyneet päässä kaikesta luetusta "kurja,lapsuus" aineistosta ja terapeutin johdattelemana. Ei saanut lukea ruokapöydässä, piti tyhjentää astianpesukone, kotiin pitibtulla määräaikaan. Terapeutti: sinulla on ollut julma ja hallitseva tyranniäiti, ei ihme että tarvitset nyt apua. Ainakin kolme vuotta 250 euroa kerta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mutta olitko vihainen koko lapsuutesi? 

Miten sinulla on edes muistoja lapsuudestasi? 

Et ymmärrä, mistä puhutaan. Se suotakoon sinulle.

 

 

Selvennä hyvä ihminen nyt tarkkaan mitä tarkoitit kysymykselläsi: olitko lapsena aina vihainen? 

Häiriintyneet lapset ovat vihamielisiä, lyövät, potkivat kavereitaan pihalla ja koulussa jne 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mutta olitko vihainen koko lapsuutesi? 

Miten sinulla on edes muistoja lapsuudestasi? 

Et ymmärrä, mistä puhutaan. Se suotakoon sinulle.

 

 

Kyllä jos ihminen ei kykene realistiseen  ajatteluun ja realistiseen käyttäytymiseen. Tunteilla käyvät ovat epävakaita, riemusta masennukseen ja raivoon .  Ei mitään siltä väliltä 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mutta olitko vihainen koko lapsuutesi? 

Miten sinulla on edes muistoja lapsuudestasi? 

Et ymmärrä, mistä puhutaan. Se suotakoon sinulle.

Olitko sinä vihainen koko lapsuutesi? Eikö silloin edes koulu hankkinut sinulle ammattiapua? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo on melkoiset kaksoisstandardit näillä vanhempien puolustajilla.

Jos kerran vanhempiaan ei saa kritisoida niin miksi vanhemmat saa kritisoida lapsen tarvetta puhua asioista? Kun sitä aikuisuutta nyt lapsilta peräänkuulutetaan niin luulisi sen vanhemman myös kykenevän vastaamaan aikuisena edes ettei halua asioista puhuttavan ilman syyllistämistä ja marttyyrikilareita.

Ilmeisen moneen tämä kalikka kalahtanut kun on tarve ampua alas jokainen aivan asiallinen kritisoiva kommentti ja tehdä omat tulkinnat anonyymien keskustelijoiden kokemuksista. 

Kritisoidaanko siinä lapsen tarvetta puhua asioista, vai lapsen tarvetta syyttää? Vai onko näin, että kokemastaan lapsuuden epäoikeudenmukaisuuksista voi puhua syyttämättä?

Onko sinulle keskustelu ja syyttäminen sama asia? Miksi koet keskustelun

Ei tietenkään ole. Riippuu todella suuresti aiheesta. Niin sitä mietin, että onko tästä aiheesta edes mahdollista keskustella ilman syyttämistä, koska jo lähtöasetelma on aina tietynlainen; aikuinen ja lapsi, toisella on se vastuu ja toisella on kokemus kaltoinkohtelusta.

Vierailija kirjoitti:

Onko jotenkin tosi paljon narsisteja ja luonnevikaisia noissa 70-luvulla syntyneissä ihmisissä? Ja sellaista ettei kyetä tasavertaiseen keskusteluun muiden kanssa

On. Paljon mielisairauksia tuntuu olevan keski-ikäisillä. Viisikymppiset akat ja ukot riehuu ja uhriutuu palstalla.

Tässä  keskustelussa joku kyseli pitäisikö 18-vuotiaan olla jo aikuinen. 

Tuossa joku arveli kun saa 15-vuotiaaksi asua kotonaan on ollut aikaa kehittyä. Työelämään ja itsensä elättäjäksi.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Maailmassa on miljoonia lapsia, jotka tänä vuonnakin syntyvät yhtä kurjiin oloihin. Ei tämän vuoden vauvoista traumatisoidu ne, jotka syntyvät karuihin oloihin vaan he, jotka eivät saa perusturvaa toisesta ihmisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mitäs jos sinulla sitten oli ihan hyvä lapsuus? Oli riittävää turvaa niin että sait kehittyä? Siksi sinä et ymmärrä, mistä tässä on kysymys. Ei siitä, millainen talo oli tai oliko harrastuksia tai hyvää ruokaa. Tässä on kysymys siitä, että toinen vanhempi tai molemmat on persoonallisuushäiriöisiä, lu

10 lasta, isovanhemmat ja vanhemmat 72 neliössä, ei eristetty. Kesällä oli aitoista tappelua ketkä pääsevät aittoihin nukkumaan. Metsään vietiin marja-aikaan päivittäin. Ei hakattu. Jonkun mielestä varmaan olimme wt -porukkaa. Isä oli äreä ja väsynyt, eläkkeellä muuttui. Äiti kasvatti meidät ja opetti kotityöt ja käsityöt.  Itse en isovanhempia muista, olin pieni kun kuolivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo on melkoiset kaksoisstandardit näillä vanhempien puolustajilla.

Jos kerran vanhempiaan ei saa kritisoida niin miksi vanhemmat saa kritisoida lapsen tarvetta puhua asioista? Kun sitä aikuisuutta nyt lapsilta peräänkuulutetaan niin luulisi sen vanhemman myös kykenevän vastaamaan aikuisena edes ettei halua asioista puhuttavan ilman syyllistämistä ja marttyyrikilareita.

Ilmeisen moneen tämä kalikka kalahtanut kun on tarve ampua alas jokainen aivan asiallinen kritisoiva kommentti ja tehdä omat tulkinnat anonyymien keskustelijoiden kokemuksista. 

Kritisoidaanko siinä lapsen tarvetta puhua asioista, vai lapsen tarvetta syyttää? Vai onko näin, että kokemastaan lapsuuden epäoikeudenmukaisuuksista voi puhua syyttämättä?

Sinä ammuit lapsen superrakkaan koiran pihalla. Et nähnyt sitä. Se oli vahinko. Ihan aidosti. No, sinä nyt et varmistanut, onko koira kopissaan vai ei ennen ampumista, mutta et tähdännyt siihen. Lapsi tulee paikalle, kun koira vetää viimeiset hengenvedot.

Kykenitkö sillä hetkellä tai myöhemmin asettumaan lapsen asemaan ja siihen, miltä hänestä tuntuu?

Lapsi yrittää ottaa asian puheeksi aikuisena ja sinusta tärkeintä siinä on ja syy keskustelunavaukselle:

a) lapsi haluaa äidin tunnustavan syyllisyytensä 

b) lapsi haluaa anteeksipyynnön

c) lapsi haluaisi tulla nähdyksi hänelle erittäin kivuliaan tapahtuman vuoksi

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen, että mun oma väkivaltainen äiti ainakin alkaisi itkemään ja säälimään itseään ja lopuksi oikeuttaisi sen väkivaltansa vain sillä että olin niin kuriton lapsi. Mitä siis en edes ollut, vain täysin erilainen kuin hän. Siksi en ole hänelle näistä puhunut.

Nyt kun kerroit tämän muistuu selkeänä mieleen isän narsistinen käytös. Hän käyttäytyi juuri näin: haukkumisen ja lyttäämisen jälkeen pyysi anteeksi, mutta samaan hengenvetoon oikeutti toimintansa jollakin asialla mitä minä olin sanonut tai tehnyt. Perään itkua ja itsemurhalla uhkailua.

Olkoon, en jaksa kaivella asiaa. Hänen lapsuudestaan löytyy syyt hänen epävarmuutensa ja käytökseensä. Ja minulla on oma elämä ja olen myös isäni kanssa tekemisissä pinnallisella tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mitäs jos sinulla sitten oli ihan hyvä lapsuus? Oli riittävää turvaa niin että sait kehittyä? Siksi sinä et ymmärrä, mistä tässä on kysymys. Ei siitä, millainen talo oli tai oliko harrastuksia tai hyvää ruokaa. Tässä on kysymys siitä, että toinen vanhempi tai molemmat on persoonallisuushäiriöisiä, lu

Luuletko kymmenennen  lapsen olevan odotettu ja toivottu kunnei mikään lessuperhe?  En ole saanut traumaa siitä, koska olen hyvin realistinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mutta olitko vihainen koko lapsuutesi? 

Miten sinulla on edes muistoja lapsuudestasi? 

Et ymmärrä, mistä puhutaan. Se suotakoon sinulle.

 

 

 

Voit kyllä aika huonosti.

Voit kyllä aika huonosti. Mutta Kela auttaa.

Kyllä. Yhteiskunta joutuu paikkaamaan vanhempien laiminlyönnit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mitäs jos sinulla sitten oli ihan hyvä lapsuus? Oli riittävää turvaa niin että sait kehittyä? Siksi sinä et ymmärrä, mistä tässä on kysymys. Ei siitä, millainen talo oli tai oliko harrastuksia tai hyvää ruokaa. Tässä on kysymys siitä, että toinen vanhe

Luuletko kymmenennen  lapsen olevan odotettu ja toivottu kunnei mikään lessuperhe?  En ole saanut traumaa siitä, koska olen hyvin realistinen.

Minä taas kuvailisin tunneköyhä. Sekin on yksi lapsuustrauman ilmenemismuoto. Mutta hyvä noin, jos se ei sinua häiritse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mitäs jos sinulla sitten oli ihan hyvä lapsuus? Oli riittävää turvaa niin että sait kehittyä? Siksi sinä et ymmärrä, mistä tässä on kysymys. Ei siitä, millainen talo oli tai oliko harrastuksia tai hyvää ruokaa. Tässä on kysymys siitä, että toinen vanhe

10 lasta, isovanhemmat ja vanhemmat 72 neliössä, ei eristetty. Kesällä oli aitoista tappelua ketkä pääsevät aittoihin nukkumaan. Metsään vietiin marja-aikaan päivittäin. Ei hakattu. Jonkun mielestä varmaan olimme wt -porukkaa. Isä oli äreä ja väsynyt, eläkkeellä muuttui. Äiti kasvatti meidät ja opetti kotityöt ja käsityöt.  Itse en isovanhempia muista, olin pieni kun kuolivat.

Missä se kokemasi henkinen tai fyysinen väkivalta on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sama ongelma. Tilanne meni niin pitkälle, että ei voida olla tekemisissä, koska mä en pysty olemaan niin kuin mitään ei olis koskaan tapahtunut. Mun lapsuus oli aika kamala ja siitä nyt ei pääse yli tai ympäri. Äiti ei suostu ottamaan asiasta mitään vastuuta tai edes myöntämään mitään.

Alkaa raivokas puolustelu ja marttyyrimainen uhrirääkyminen, jos jostain haluaisi keskustella. On manipuloinut minua omilla tunteillaan aivan pienestä lapsesta asti. En vaan enää jaksa. Asioita ei pystytä selvittämään mitenkään ja se on johtanut siihen, että en pysty olemaan tuollaisen ihmisen kanssa missään tekemisissä.

Miten sinä oikein haluaisit selvittää tämän asian? Mitä sanoja oikein haluat kuulla? Hän ei koe olleensa niin huono, kuin mitä sinä haluat hänen kokevan olleensa. Mutta vaikka hän sanoisi, oll

"Me ymmärrämme, että vanhemmat "tekivät parhaansa". Vanhemmat eivät ymmärrä, että se ei riitä. "

Ketkä "me"? Kuvitteletko puhuvasi jonkun kela-terapiassa käyneiden muodostaman kollektiivin puolesta?

Harhaista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mitäs jos sinulla sitten oli ihan hyvä lapsuus? Oli riittävää turvaa niin että sait kehittyä? Siksi sinä et ymmärrä, mistä tässä on kysymys. Ei siitä, millainen talo oli tai oliko harrastuksia tai hyvää r

Tätä jäin itsekin ihmettelemään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen, että mun oma väkivaltainen äiti ainakin alkaisi itkemään ja säälimään itseään ja lopuksi oikeuttaisi sen väkivaltansa vain sillä että olin niin kuriton lapsi. Mitä siis en edes ollut, vain täysin erilainen kuin hän. Siksi en ole hänelle näistä puhunut.

Nyt kun kerroit tämän muistuu selkeänä mieleen isän narsistinen käytös. Hän käyttäytyi juuri näin: haukkumisen ja lyttäämisen jälkeen pyysi anteeksi, mutta samaan hengenvetoon oikeutti toimintansa jollakin asialla mitä minä olin sanonut tai tehnyt. Perään itkua ja itsemurhalla uhkailua.

Olkoon, en jaksa kaivella asiaa. Hänen lapsuudestaan löytyy syyt hänen epävarmuutensa ja käytökseensä. Ja minulla on oma elämä ja olen myös isäni kanssa tekemisissä pinnallisella tasolla.

Toteat, että isälläsi on myös lapsuustraumoja, mutta sinulta ei tunnu löytyvän yhtään myötätuntoa sille lapselle, joka hän oli. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mitäs jos sinulla sitten oli ihan hyvä lapsuus? Oli riittävää turvaa niin että sait kehittyä? Siksi sinä et ymmärrä, mistä tässä on kysymys. Ei siitä, millainen talo oli tai oliko harrastuksia tai hyvää r

No en ole tasapainoton hihkuja enkä saa raivokohtauksia. Elämä on tassinut henkistä kestävyyttä. Ihan riittävän hyvän elämän olen elänyt, yksi liitto, hyvin pärjäävät lapset, riittävä toimeentulo lopuiksi elonpäiviksi.

Elämä ei ole juhlaa, suurin osa on arkea. Nykyihmisten mielestä pitäisi olla hauskaa koko ajan edes ilman vastuuta itsestään kun senkin vielä viiskymppisenä osa kieräyttää äidilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mitäs jos sinulla sitten oli ihan hyvä lapsuus? Oli riittävää turvaa niin että sait kehittyä? Siksi sinä et ymmärrä, mistä tässä on kysymys. Ei siitä, millainen talo oli tai oliko harrastuksia tai hyvää ruokaa. Tässä on kysymys siitä, että toinen vanhe

Missä tästä kuvauksessa on se traumaattinen lapsuus, josta selvisit? Omituista.