Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?

Vierailija kirjoitti:

Kenestä sinä nyt lässytät? Minä en "tuo koko aikaa" esille mitään kenellekään. Parikymmentä vuotta sitten yritin muutamaan otteeseen ottaa aiheen puheeksi vanhempien kanssa. Kun se joka kerran johti siihen, että toinen poistui paikalta ja toinen veti silmittömät raivarit, luovutin. Kävin terapiat ym. itseni kehittämiset ja etsin "omat ihmiseni" muualta.

Lainaamasi oli vastaus tähän: "Kyllä oikeesti olette sekaisin. Ettette vaan narsisteja, minä, minä, minä. Mutta hyvä kun terapeutit kertovat teidän olevan hyviä ja täydellisiä ja vanhojen naisten huonoja.  kaikki elämänne vaikeudet äidin syytä. Sääli vaan lapsianne, vanhusviha jää heihin kytemään ja vuoronne tulee." Melkoisen tarinan minusta ja elämästäni tuon kommentin pohjalta päässäsi runoilit. Outoa.

 

No minä en koe lässyttäväni, mutta mitä sinä oikein iniset? Minä yritän pitää vastaukseni aika geneerisenä. Totta minulla ei ole hajuakaan sinun henkilökohtaisesta tarinastasi ja se mitä kirjoitat ei ole kovin selkeästi ilmaistua. Sen lisäksi vaikeaa sanoa, onko kyseessä useita vai yksi ihminen, jonka kanssa keskustelua käydään. Mutta se on aika selvää, että jo ihan tämän pienen otteen perusteella tapasi ottaa joku asia puheeksi ei ole kovin rakentavaa ja se tulee esille jo ihan tuosta lauseesta, jossa osoitat halveksuntaa kutsumalla vastaustani lässytykseksi. Ehkä kannattaa katsoa peiliin, jos ne keskustelut tyssäävät heti alkuun?

Niinpä, et tiedä mitään, mutta teet päättömiä oletuksia toisesta ihmisestä samalla kun kuvittelet keskustelevasi "geneerisesti", valitat, kun alentuvaa lässytystäsi "halveksutaan" samalla kun itse itket toisen "ininästä", peräät rakentavaa keskustelua vaikket selvästi ole kartalla edes omista tekemisistäsi. Itsetietoisuus 10+! Ei muuta kuin jatka samaan malliin, hyvin sä vedät.

"No ei tietenkään , vanhoissa naisiaa ei ole mitään hyvää. Nuoremmat täydellisiä.

Tietenkään ei ollut edes järkevää lähteä  juhannuksena leirintäalueelle tuttavaperheen kanssa.  Ei hyvä äiti niin tekisi.

Lapset (oma+ tuttavien)  kuitenkin tienasivat, auto täynnä tyhjiä pulloja ajettiin kotiin. 140 markkaa. Lähikauppa ei meinannut antaa heille rahaa, soittivat minulle."

Sarjassamme keinoja hiljentää kritiikki: uhriutuminen. "Ai jaa olen tehnyt jotain väärin, no just ei mussa sitten oo mitään hyvää, kaiken oon tehnyt päin persettä ja kaikki on minun syytäni, byääh!"

Vastaus ap:n kysymykseen: ei mitenkään. Mitenkään et pysty aiheesta keskustelemaan, nämä Eivät. Kykene. Kuulemaan. Jatka vain omaa elämääsi ja suojaa itsesi tarpeen mukaan vanhempasi vahingolliselta käytökseltä. Siinä kaikki, minkä voit tehdä.

Vierailija kirjoitti:

"No ei tietenkään , vanhoissa naisiaa ei ole mitään hyvää. Nuoremmat täydellisiä.

Tietenkään ei ollut edes järkevää lähteä  juhannuksena leirintäalueelle tuttavaperheen kanssa.  Ei hyvä äiti niin tekisi.

Lapset (oma+ tuttavien)  kuitenkin tienasivat, auto täynnä tyhjiä pulloja ajettiin kotiin. 140 markkaa. Lähikauppa ei meinannut antaa heille rahaa, soittivat minulle."

 

Sarjassamme keinoja hiljentää kritiikki: uhriutuminen. "Ai jaa olen tehnyt jotain väärin, no just ei mussa sitten oo mitään hyvää, kaiken oon tehnyt päin persettä ja kaikki on minun syytäni, byääh!"

Vastaus ap:n kysymykseen: ei mitenkään. Mitenkään et pysty aiheesta keskustelemaan, nämä Eivät. Kykene. Kuulemaan. Jatka vain omaa elämääsi ja suojaa itsesi tarpeen mukaan vanhempasi vahingolliselta käytökseltä. Siinä kaikki, minkä voit tehdä.

Mikään ei riitä äideiltä. Tuo lainaamasi oli kai vastaus kommenttiin jossa sätittiin ettei selvin päin oleminen tarkoita hyvää äitiä.

Ehkö joku lapsi  olisi tyytyväinen jos vanhempansa olisivat tänään selvin päin, ehkä  koko viikonlopun.

Jutut alkaa kyllä olla semmosia että ehkä se eka viinipullo on jo korkattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sama ongelma. Tilanne meni niin pitkälle, että ei voida olla tekemisissä, koska mä en pysty olemaan niin kuin mitään ei olis koskaan tapahtunut. Mun lapsuus oli aika kamala ja siitä nyt ei pääse yli tai ympäri. Äiti ei suostu ottamaan asiasta mitään vastuuta tai edes myöntämään mitään.

Alkaa raivokas puolustelu ja marttyyrimainen uhrirääkyminen, jos jostain haluaisi keskustella. On manipuloinut minua omilla tunteillaan aivan pienestä lapsesta asti. En vaan enää jaksa. Asioita ei pystytä selvittämään mitenkään ja se on johtanut siihen, että en pysty olemaan tuollaisen ihmisen kanssa missään tekemisissä.

Miten sinä oikein haluaisit selvittää tämän asian? Mitä sanoja oikein haluat kuulla? Hän ei koe olleensa niin huono, kuin mitä sinä haluat hänen kokevan olleensa. Mutta vaikka hän sanoisi, olleensa huono, sinä todennäköisesti haukkuisit, ett

Anteeksipyyntö raivokkaan rääkymisen ja sen jälkeen minun haukkumisen sijaan esim vois olla ihan kiva. Tai se, että asiasta voisi edes keskustella ja kokisi tulleensa kuulluksi. Koko elämä on menty niin, että vain äidin tunteilla on väliä. Ei käy enää minulle.

En puhu, enkä suojele menneitä tekoja. Puhun kaikkien muiden kanssa hyvin avoimesti. Hän ei pidä tästä, sillä "mitään ei ollut (menneisyydessä ongelmaa)". Miksi hänen pitää olla sitten varuillaan siitä, mitä puhun muualle? Eli han kuitenkin tietää ja tajuaa, mutta ei myönnä. Hän on aivan selvä n arsisti, minkä myös sanon aina ihan lonkalta päin naamaa hänelle itselleenkin. Miksi en sanoisi? Ihan pienen hetken harmitys hänelle versus karsea lapsuus hänen hoteissaan... En ehdi ikinä edes ärsyttää häntä niin paljon, että oltaisiin tasoissa. Enkä edes halua. Pääosin en näe häntä koskaan vapaaehtoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt puhua lapsuuteni ongelmakohdista sekä äitini että isäni kanssa, mutta sain vain aikaan riidan. Parhaansa yrittivät, mutta kun mä vaan olen ja olen ollut alusta saakka niin hankala. Niin hankala = en ole ollut vanhempieni mukainen kaikessa totteleva täydellisyys.

Sinusta he olivat kauheita ja sinä heistä taas hankala. Onhan se tietysti vaikeaa puhua mistään kun kumpikin näkee se toisen huonoja ja itsensä uhrina. Mieti, jos he haluaisivat puhua siitä kuinka sinä pilasit heidän elämänsä ole alla hankala?

Ei stressi ja vaikeudet ole kiinni tekijän iästä kumpaankaan suuntaan. Keskustelu on täysin turhaa, kun kaikki osapuolet kokevat ja tuntevat olleensa uhreja. Ja sitten on vielä nämä jotka oikeasti eivät vaan muista. Joku alkoholin takia, joku univelan, joku mielenterveysongelmien takia. Se, että itse muistaa ei tarkoita, että kaikkien muidenkin muisti toimii.

Tuo, että lapsi on hankala on tunnevammaisten vanhempien koodikieltä, mitä asiaa tietämätön ei tunnista.

Minä olin hankala lapsi. Sain kymppejä koulussa, tottelin kaikki säännöt ja enemmänkin, koska minun edellytettiin itse tietävän, miten kunnon ihminen käyttäytyy. Muutaman kerran lapsuuskotona huusin tai osoitin mieltäni. Minua pidettiin silloin hankalan lisäksi häiriintyneenä. 

Kun aloitin terapian, totesi äiti, että ne etsivät kuitenkin syytä kotoa. Häntä ei kiinnostanut terapiani sen enempää.

Sen verran moni ammattilainen on persoonaani ja toimintaani arvioinut, että olen saanut puhtaat paperit. Vanhemmat olivat itse ne hankalat.

Luonnollisestikaan tällaiseen kotiin ei yhtäkkiä "mennä ilman roolia", kuten joku ehdotti. Jos vanhemmat ovat systemaattisesti luoneet lapsesta vauvasta asti nuken ja vuorovaikutus sellaista, mitään edellytyksiä normaalille ja rakentavalle keskustelulle ei ole. Sääli, että vanhempiani ei kiinnostanut tutustua minuun. Onneksi muita on kiinnostanut.

Ja sen lisäksi, että ymmärtää ja käsittelee sen, että äiti ei rakasta ja suree ja hyväksyy sen, pitää opetella tuntemaan sisintään myöten, että on siitä huolimatta oikeasti rakkauden arvoinen. Se on pitkä tie.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sama ongelma. Tilanne meni niin pitkälle, että ei voida olla tekemisissä, koska mä en pysty olemaan niin kuin mitään ei olis koskaan tapahtunut. Mun lapsuus oli aika kamala ja siitä nyt ei pääse yli tai ympäri. Äiti ei suostu ottamaan asiasta mitään vastuuta tai edes myöntämään mitään.

Alkaa raivokas puolustelu ja marttyyrimainen uhrirääkyminen, jos jostain haluaisi keskustella. On manipuloinut minua omilla tunteillaan aivan pienestä lapsesta asti. En vaan enää jaksa. Asioita ei pystytä selvittämään mitenkään ja se on johtanut siihen, että en pysty olemaan tuollaisen ihmisen kanssa missään tekemisissä.

Miten sinä oikein haluaisit selvittää tämän asian? Mitä sanoja oikein haluat kuulla? Hän ei koe olleensa niin huono, kuin mitä sinä haluat hänen kokevan olleensa. Mutta vaikka hän sanoisi, oll

Jos hän myöntäisi olleensa huono äiti ja  pyytäisi anteeksi vastaisit kuin tuo äskeinen kommentoija huonoutensa myöntäneelle. Heti kritiikistä liioitellaan ja heittäydytään marttyyriksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhempani heittäytyisivät marttyyreiksi, itkisivät ja voi että, näinkö sinä meistä ajattelet. Kaikkemme teimme sinun eteesi, uhrauduimme, parhaamme teimme ja näin ikävästi sinä pidät meitä pahoina ihmisinä

Syy käännettäisiin minuun miten kiittämätön ja ikävä ihminen kun en ymmärrä miten he tekivät parhaansa. Lopulta minua vaadittaisiin pyytämään itkevältä äidiltäni anteeksi, koska pahoitin hänen mielensä.

Ihan turha aloittaa mitään rakentavaa keskustelua, koska sellaista ei tule. Äiti itkee ja isä suuttuu. Kaikki kääntyy lopulta minun syykseni. Mitään kritiikkiä ei ole koskaan saanut esittää. Ei puhettakaan siitä, että sanomisissani olisi mitään pointtia. Ei, kiusallani ja kiittämättömyyttäni vain heitä arvostelen, olen syyllinen siihenkin millaisen lapsuuden sain.

Kun keskustelu on tällaista, ei ole mitään järkeä yrittää edes keskust

Eli mistä sinä heitä syytät? Onko sinulla oikeisto käsitystä millaista heidän elämänsä oli kun sinä olit pieni vauva? Kuinka paljon he ehkä uhrasivat kaikenlaista sinun vuoksesi? Ehkä äitisi olisi halunnut opiskella, matkustella, muuttaa ulkomaille tai ostaa itselleen vaatteita? Mutta rahat meni sinuun tms. Mitä se vielä paremmin tekeminen sinusta olisi ollut? Se mitä sinä tekisit paremmin kuin he tekivät? 

Luettelet ihan vanhemnuuden perusasioita. Lapsen pitäisi siis olla kiitollinen, että hänelle suotiin elämä, jonka hoitaminen sitten kuitenkin oli liian rankkaa? 

Kyllä se äiti uhrasi ne muut haaveensa itsensä vuoksi, ollakseen äiti ja saadakseen lapsen. Jos äiti olisi tehnyt uhraukset lapsiyksillöön vuoksi, se rakkaus olisi kyllä valunut lapseen, vaikkei sitä olisi sanottu ääneen.

Sitten se lapsi on hankala ja kiittämätön, kun on kuitenkin katto pään päällä eikä lyödä ja silti valittaa mokoma.

"For you it is just another Tuesday, for me it is my childhood.

Muistutan itselleni lukiessani koko ajan, luen ihmisten tekstejä jotka eivät ole mieltään terveitä. Osa kuitenkin on ihan normiperheissä kasvanut, ehkä ei ole rakkaudesta puhuttu mutta ei mitään kuin arkea jossa ehkä otettu alkoakin. Kuten nykyperheissäkin ollaan viihteellä, naisetkin. Todella ongelmaperheet on sitten eri asia.

Elämä on tuonut hankaluuksia, masennus, kireys, valvotut yöt. Kiltit terapeutit tulevat ja tuovat vapautuksen, kaikki vaikeutesi johtuvat äidistäsi, hän oli liian vaativa eikä puhunut rakkaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhempani heittäytyisivät marttyyreiksi, itkisivät ja voi että, näinkö sinä meistä ajattelet. Kaikkemme teimme sinun eteesi, uhrauduimme, parhaamme teimme ja näin ikävästi sinä pidät meitä pahoina ihmisinä

Syy käännettäisiin minuun miten kiittämätön ja ikävä ihminen kun en ymmärrä miten he tekivät parhaansa. Lopulta minua vaadittaisiin pyytämään itkevältä äidiltäni anteeksi, koska pahoitin hänen mielensä.

Ihan turha aloittaa mitään rakentavaa keskustelua, koska sellaista ei tule. Äiti itkee ja isä suuttuu. Kaikki kääntyy lopulta minun syykseni. Mitään kritiikkiä ei ole koskaan saanut esittää. Ei puhettakaan siitä, että sanomisissani olisi mitään pointtia. Ei, kiusallani ja kiittämättömyyttäni vain heitä arvostelen, olen syyllinen siihenkin millaisen lapsuuden sain.

Kun keskustelu on tällai

Ei lapsena ymmärrä katon, ruuan ja normaalin huolenpidon päälle jos kaverin kotona on noita enemmän. Eikä vielä aikuisenakaan anna arvoa tavalliselle peruskodille jos mielikuvissaan kaipaisi parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sama ongelma. Tilanne meni niin pitkälle, että ei voida olla tekemisissä, koska mä en pysty olemaan niin kuin mitään ei olis koskaan tapahtunut. Mun lapsuus oli aika kamala ja siitä nyt ei pääse yli tai ympäri. Äiti ei suostu ottamaan asiasta mitään vastuuta tai edes myöntämään mitään.

Alkaa raivokas puolustelu ja marttyyrimainen uhrirääkyminen, jos jostain haluaisi keskustella. On manipuloinut minua omilla tunteillaan aivan pienestä lapsesta asti. En vaan enää jaksa. Asioita ei pystytä selvittämään mitenkään ja se on johtanut siihen, että en pysty olemaan tuollaisen ihmisen kanssa missään tekemisissä.

Miten sinä oikein haluaisit selvittää tämän asian? Mitä sanoja oikein haluat kuulla? Hän ei koe olleensa niin huono, kuin mitä sinä haluat hänen kokevan olleensa. Mutta vaikka hän sanoisi, olleensa huono, sinä todennäköisesti haukkuisit, ett

Opetitko lapsen pyytämään anteeksi vai aina kiistämään kaiken ja siirtämään syyn vastapuoleen kuten itse teet?

Me ymmärrämme, että vanhemmat "tekivät parhaansa". Vanhemmat eivät ymmärrä, että se ei riitä. Syyllisyys ei ole pointti vaan kokonaisuuden näkeminen. Muuten vanhempi ja lapsi elävät ihan eri maailmoissa.

Lapsen ei myöskään tarvitse "ymmärtää" äidin vaikeuksia. Lapsen tulee kansainvälisten julkilausumienkin mukaan saada olla lapsi. Äidin kuuluisi hakea se ymmärrys muualta. Yleensä lapset kyllä yliymmärtävät vanhempiaan.

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Vierailija kirjoitti:

Jo on melkoiset kaksoisstandardit näillä vanhempien puolustajilla.

Jos kerran vanhempiaan ei saa kritisoida niin miksi vanhemmat saa kritisoida lapsen tarvetta puhua asioista? Kun sitä aikuisuutta nyt lapsilta peräänkuulutetaan niin luulisi sen vanhemman myös kykenevän vastaamaan aikuisena edes ettei halua asioista puhuttavan ilman syyllistämistä ja marttyyrikilareita.

Ilmeisen moneen tämä kalikka kalahtanut kun on tarve ampua alas jokainen aivan asiallinen kritisoiva kommentti ja tehdä omat tulkinnat anonyymien keskustelijoiden kokemuksista. 

Miten nämä kaksi asiaa nyt ovat yhteismitallisia? Eivät millään lailla. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mutta olitko vihainen koko lapsuutesi? 

Miten sinulla on edes muistoja lapsuudestasi? 

Et ymmärrä, mistä puhutaan. Se suotakoon sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mutta olitko vihainen koko lapsuutesi? 

Miten sinulla on edes muistoja lapsuudestasi? 

Et ymmärrä, mistä puhutaan. Se suotakoon sinulle.

Miksi olisin ollut vihainen? En ollut häiriintynyt - tietääkseni ainakaan.  Ja tottakai muistan lapsuuteni koska muistissa ei ole  vikaa.  

Monihan täällä olisi tahtonut toisenlaisen lapsuuden kuin mitä perheessään olim

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mutta olitko vihainen koko lapsuutesi? 

Miten sinulla on edes muistoja lapsuudestasi? 

Et ymmärrä, mistä puhutaan. Se suotakoon sinulle.

Voit kyllä aika huonosti. Mutta Kela auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Jo on melkoiset kaksoisstandardit näillä vanhempien puolustajilla.

Jos kerran vanhempiaan ei saa kritisoida niin miksi vanhemmat saa kritisoida lapsen tarvetta puhua asioista? Kun sitä aikuisuutta nyt lapsilta peräänkuulutetaan niin luulisi sen vanhemman myös kykenevän vastaamaan aikuisena edes ettei halua asioista puhuttavan ilman syyllistämistä ja marttyyrikilareita.

Ilmeisen moneen tämä kalikka kalahtanut kun on tarve ampua alas jokainen aivan asiallinen kritisoiva kommentti ja tehdä omat tulkinnat anonyymien keskustelijoiden kokemuksista. 

Kritisoidaanko siinä lapsen tarvetta puhua asioista, vai lapsen tarvetta syyttää? Vai onko näin, että kokemastaan lapsuuden epäoikeudenmukaisuuksista voi puhua syyttämättä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muuttaisin lapsuuteni toiseksi joa voisin. Ilomielin olisin syntynyt muuaale kuin sinne korpimökkiin siellä sydänmailla. En välttämättä hinkuisi 15-vuotiaana töihinlähtöäkään, niitä nöyryytyksiä ja vaikeuksia mitä maalta tullut lapsi työelämässä koki 

Vaan kun se ei ole mahdollista, ei vaikka äitini eläessä olisin asiasta jatkuvasti "keskustellut."  Nyt on paikka minulla virkistyspaikkana, sisarusten käydessä siellä muistelemme lapsuutta, aika on antanut kultareunat. Hyvät muistot, ahomansikat, nuotiokahvit, kuutamohanget jääneet.

Mutta olitko vihainen koko lapsuutesi? 

Miten sinulla on edes muistoja lapsuudestasi? 

Et ymmärrä, mistä puhutaan. Se suotakoon sinulle.

 

 

Miksi olisin ollut vihainen? En ollut häir

Kuten sanottua; et ymmärrä. 

Tunteen leimaaminen häiriintyneisyydeksi on aika erikoista. Häiritseekö muiden ihmisten tunneilmaisu sinua yleensäkin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo on melkoiset kaksoisstandardit näillä vanhempien puolustajilla.

Jos kerran vanhempiaan ei saa kritisoida niin miksi vanhemmat saa kritisoida lapsen tarvetta puhua asioista? Kun sitä aikuisuutta nyt lapsilta peräänkuulutetaan niin luulisi sen vanhemman myös kykenevän vastaamaan aikuisena edes ettei halua asioista puhuttavan ilman syyllistämistä ja marttyyrikilareita.

Ilmeisen moneen tämä kalikka kalahtanut kun on tarve ampua alas jokainen aivan asiallinen kritisoiva kommentti ja tehdä omat tulkinnat anonyymien keskustelijoiden kokemuksista. 

Kritisoidaanko siinä lapsen tarvetta puhua asioista, vai lapsen tarvetta syyttää? Vai onko näin, että kokemastaan lapsuuden epäoikeudenmukaisuuksista voi puhua syyttämättä?

Onko sinulle keskustelu ja syyttäminen sama asia? Miksi koet keskustelun tarpeen syyttämisenä?