Lue keskustelun säännöt.
Sain lapsen ja minusta tuli ihminen, josta en itsekään pidä. Ei ehkä muutkaan. Miten muuttua takaisin?
16.02.2021 |
Olen ennen lapsen saamista iloinen, rento, ystävällinen, sosiaalinen, puhelias, avulias, antelias jne. Pidetty ystävä ja puoliso, jolla oli myös hyvä olla itsensä kanssa. Saatiin (toivottu ja suunniteltu) lapsi, ja minusta tuli ihminen, josta en pidä yhtään. En usko, että muutkaan oikein pitävät minusta nyt. Olen kireä, suutun helposti, en halua enää antaa aikaani enkä huomiotani kenellekään (paitsi tietenkin lapselleni), en halua enää auttaa ketään, olen negatiivinen, tiuskin, en halua tavata enää ystäviä, olen muuttunut paljon itsekkäämmäksi. Harmittaa ja ahdistaa, että olen nykyään tällainen. Lapsiarki yksinkertaisesti on muuttanut minut tällaiseksi, vaikka en koskaan tällaiseksi halunnut tulla. Kun katson itseäni peilistä niin näen ihmisen, jota en arvosta enää, koska en pidä hänestä enää. Avioliitto rakoilee, koska miehenikään ei taida enää pitää minusta ollenkaan. No, en ihmettele, sillä enhän pidä itsekään. Joka aamu kun herään päätän olla taas se sama iloinen ja muut huomioiva, ystävällinen kiva ihminen, mutta epäonnistun siinä viimeistään jo aamupäivällä. Kannan valtavia syyllisyyden tunteita, koska halusin olla hyvä äiti, mutta epäonnistuin siinäkin.
Miten muuttua takaisin ihmiseksi, joka olin ennen? Ja onko muut kokeneet samaa? Kuuluuko tämä vain asiaan? Masentunut en usko olevani, ainoastaan ylikuormittunut. Mutta ei se tule poistumaan vuosikausiin...
Kommentit (225)
Olette siis molemmat töissä? Miksi mies tekee pitkää päivää jos siitä ei ole taloudellista hyötyä, kuten varaa palkata siivoojaa? Taitaa mies tehdä toisenlaista työtä iltaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sun on pakko saada itseäsi irrotettua tuosta lapsikuplasta. Muiden aikuisten seura varmasti tekisi hyvää vaikka se tuntuu väsyttävältä. Onko sulla äitikavereita, joiden luona kyläillä lapsen kanssa? Omia tai miehen sukulaisia, vaikka ei niin läheisiäkään olisi niin voihan joskus piipahtaa vaikka kahvilla (korona huomioiden). Niitä tukiverkkojakin pitää vaan aktiivisesti tehdä. Jos suvusta ei ole apua, voi sopia vastavuoroisesta hoidosta kavereiden kanssa. Mutta kukaan ei uskalla ottaa ihan vierasta lasta hoitoon, vaan pitää olla tekemisissä aktiivisesti.
Juuri tämä ylimielinen päteminen hajottaa pään (en ole ap, mutta osin tunnistan itseni). En todellakaan valmiiksi puhkiuupuneena jaksa alkaa rakennella jotain tukiverkostoja. Sitä paitsi luulisin, että elämä on helpompaa, kun tutustumisen taustalla on jokin muu asia kuin pyrkimys hyötyä itse. Valmiiksi väsyneenä en valitettavasti jaksa alkaa mihinkään ihanaa vastavuoroiseen hoitoon ja harva edes sellaista kaipaa, kun monilla on jo valmiiksi auttavat isovanhemmat. Olen ihan vilpittömästi yrittänyt rakentaa tutuista ja kavereista ihanan lastenhoidossa auttavan tukiverkoston, mutta ei ole onnistunut, kun monilla on jo auttavat sukulaiset eikä tarvetta kaveriavulle.
Liikaa turhaa huolta lapsesta. Vanhempien tehtävä on antaa lapsille juuret ja siivet, niillä he pärjäävät.
Osa miehistä pakenee töihin ja tekee pitkää päivää. Suomessa on työaikalainsäädäntö, joka määrittelee työpäivän pituuden jatkuvat ylityöt ovat laittomia.
Luulin, että olet kotiäiti. Toivottavasti lapsella on hyvä päivähoitopaikka, jossa hän tulee nähdyksi ja kuulluksi. Kyllä hän isompana löytää sitten keinot pysyä kaukana sinusta. Hakeutuu kaveripiireihin, joista etsii kylmää äitisuhdetta ja riitaista kotia kompensoivaa seuraa. Sitten saat rauhassa keskittyä itseesi ja olla taas kuormittumatta ja löydät huikean oman itsesi uudestaan. Koita sinnitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sun on pakko saada itseäsi irrotettua tuosta lapsikuplasta. Muiden aikuisten seura varmasti tekisi hyvää vaikka se tuntuu väsyttävältä. Onko sulla äitikavereita, joiden luona kyläillä lapsen kanssa? Omia tai miehen sukulaisia, vaikka ei niin läheisiäkään olisi niin voihan joskus piipahtaa vaikka kahvilla (korona huomioiden). Niitä tukiverkkojakin pitää vaan aktiivisesti tehdä. Jos suvusta ei ole apua, voi sopia vastavuoroisesta hoidosta kavereiden kanssa. Mutta kukaan ei uskalla ottaa ihan vierasta lasta hoitoon, vaan pitää olla tekemisissä aktiivisesti.
"aikuisten seura varmasti tekisi hyvää vaikka se tuntuu väsyttävältä. Onko sulla äitikavereita, joiden luona kyläillä lapsen kanssa?"
Miten tuo kyläily auttaa ap. jaksamiseen lapsen kanssa, kun se ei poista lapsen hoitovastuuta ap.ltä, vaikka olisi muiden aikuisten seurassa.
Vai kuulutko niin ihmisiin, jotka lykkäävät lapsensa muiden vastuulle ja itse olet kuin lasta ei olisi mukanakaan?
Tuo selitys miehen pitkistä päivistä onkohan höpötystä koska toisessa lauseessa valittaa ettei ole varaa edes siivoojaan. Vai onko hesalaiset oikeasti niin juntteja että tekevät vaativaa asiantuntijatyötä ilman ylityökorvauksia? Koska ainakaan duunari ei paina jatkuvasti pitkää päivää ilman korvausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt turha syyttää miestä, töitä on esimerkiksi jokaisen tehtävä. Ihan normaali työpäivä pääkaupunkiseudulla, 8 tuntia töitä plus työmatka. Samoin, ap kertoo, että kotityöt jakautuvat ja viikonloppuisin hän saisi omaa aikaa ”mutta ei jaksa sitä hyödyntää”. mielestäni nyt haukutaan väärää puuta näillä kommenteilla, joissa pitäisi miehen muuttua. Eli ap, sun täytyy nyt vaan lähteä selvittämään ja miettimään, mikä sua oikeasti vaivaa. Se voi olla jotain fyysistä, kuten hormonitasapainon ongelmia, rauta-arvoja tms. Tai oikeasti masennus/uupuminen. Eikä nyt siis hyödytä täytellä itsekseen masennustestejä netissä, vaan varaat ajan esim. Työterveyteen tai sitten ihan itse yksityisesti. Haluttomuus, väsymys, ärtyneisyys jne. ei ole normaalia, vaan merkki jostain. Koska se on siis jatkunut pitkään. Ja se sun pitää ihan itse lähteä selvittämään. Kyse voi olla ihan henkisestä jutusta, mutta siihenkin on tukea saatavilla. Sun pitää vaan hakea sitten jonkinlaista keskusteluapua. Vaihtoehtoja on! Muuten pilaat oman ja puolisosi elämän...
Kyllä tässä mies on ongelma, onhan myös ap. työelämässä ja vastuu lapsesta jää yksin ap. harteille. Hän periaatteessa elää yksinhuoltajan arkea ja vaikka mies tekee osan kotitöistä, niin ne näyttelevät pientä osuutta lapsiperheen arjesta. Kyllä se on lapsi, joka vie aikaa, kun tarvitsee huolenpitoa.
Missä ap sanoi, että vastuu lapsesta jää yksin hänen harteille? Ja omaan aikaan on mahdollisuus, mutta ap on liian uupunut sitä hyödyntämään.
Käy varmuuden vuoksi tarkastuttamassa kilpirauhasarvot. Itsellä vajaatoiminta oireili juuri noin. Lisäksi kuormituin kovista äänistä kohtuuttoman paljon, ja niitäkin lapsiperheessä riittää.
Voisitko päästä yksin mökille vaikka yhdeksi viikonlopuksi? Minä juuri olin kolme päivää yksin mökillä, kun koronan takia kotona kökkivä perhe alkoi saada savun tulemaan korvista. En ole mikään varsinainen introvertti, mutta 24/7 seurassa, joka tarvitsee minulta vähän väliä jotakin, on liikaa. Ongelma tämäkin, kaikille korona ei tarkoita eristystä vaan osa saa seuraa vähän liiankin kanssa. Mökillä kukaan ei tarvinnut minua mihinkään, sain rauhassa tehdä etätyöni omaan tahtiini, ja sain ajatella jokaisen ajatukseni ilman keskeytyksiä loppuun asti. Se oli yllättävän palauttavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt turha syyttää miestä, töitä on esimerkiksi jokaisen tehtävä. Ihan normaali työpäivä pääkaupunkiseudulla, 8 tuntia töitä plus työmatka. Samoin, ap kertoo, että kotityöt jakautuvat ja viikonloppuisin hän saisi omaa aikaa ”mutta ei jaksa sitä hyödyntää”. mielestäni nyt haukutaan väärää puuta näillä kommenteilla, joissa pitäisi miehen muuttua. Eli ap, sun täytyy nyt vaan lähteä selvittämään ja miettimään, mikä sua oikeasti vaivaa. Se voi olla jotain fyysistä, kuten hormonitasapainon ongelmia, rauta-arvoja tms. Tai oikeasti masennus/uupuminen. Eikä nyt siis hyödytä täytellä itsekseen masennustestejä netissä, vaan varaat ajan esim. Työterveyteen tai sitten ihan itse yksityisesti. Haluttomuus, väsymys, ärtyneisyys jne. ei ole normaalia, vaan merkki jostain. Koska se on siis jatkunut pitkään. Ja se sun pitää ihan itse lähteä selvittämään. Kyse voi olla ihan henkisestä jutusta, mutta siihenkin on tukea saatavilla. Sun pitää vaan hakea sitten jonkinlaista keskusteluapua. Vaihtoehtoja on! Muuten pilaat oman ja puolisosi elämän...
Tässä taas hyvä esimerkki tämän päivän perheen tasa-arvosta.
On ihan ok. ja jopa suotavaa isän ottaa omaa aikaa työpäivän jälkeen illat ja viikonloput työstä palautumiseen ja lepoon, mutta sitä samaa ole oikeutta ei suoda äidille, vaikka olisi kuinka vaativassa työssä, vaan oletetaan naisen jaksavan ilman lepoa ja omaa aikaa hoitaa lapset ja tehdä kotityöt.
Ja siitä jotkut vielä syyllistävät naisia, jos naiset eivät jaksa ja pyydetään hakeutumaan lääkäriin hakemaan piristyspillereitä ja terapiaa, jotta jaksaisi tehdä tehokkaasti kahta työpäivää, jotta lapsen isä saisi häiriöttä levätä.
Muuttuvatko nykyään isät miesvauvoiksi, kun perheeseen syntyy lapsi, jota naisten on paapottava, jotta jaksavat käydä töissä?
Ap:lla lähin tuki on mies, jonka kannattaisi havahtua tilanteeseen nopeasti. Liika kuormitus on liikaa, on se sitten fyysistä, unenpuutteesta johtuvaa tai henkistä tai kaikkia näistä. Kuormitus yleensä helpottaa lapsen kasvaessa, mutta se ei tietysti nyt riitä, vaan ap tarvitsee tukea nyt. Omat lapset ovat jo teinejä ja esiteinejä, ja vaikka en ollut aivan sipissä heidän olleessaan pieniä (oli joitain turvaverkkoja ja riittävästi omia juttuja), jäi pikkulapsiajasta silti jonkinlainen sisäinen katkeruus miestä kohtaan, joka jätti minut liikaa yksin vastuuseen tuosta vaiheesta. Tähän olen havahtunut vasta myöhemmin, ja harmittaa, etten osannut tätä enempää tuoda miehelle esiin silloin. Toinen asia, mistä parisuhteeseemme on jäänyt kitkaa, on ne ”taistelut” kotitöiden ja vastuiden uudelleen jakamisesta, kun olen lasten jälkeen palannut töihin. Koska olen kantanut päävastuun lasten, kodin ja perheen asioista, olen jättänyt myös tarjottuja uramahdollisuuksia käyttämättä, kun olen tajunnut, että voimavarat eivät riitä kaikkeen. Tämä on ollut oma valintani, joka ei harmita, vaikka nyt neljänkympin jälkipuoliskolla huomaan, että vastaavia tilaisuuksia ei tule enää vastaan. Toivon, että ap saa miehensä havahtumaan tilanteeseen ja osallistumaan perheensä vastuisiin. Ap voisi myös pohtia, onko jossain mahdollista laskea rimaa ja käyttää aikaa enemmän omaa hyvinvointiaan tukeviin asioihin. Toivottavasti ap löydät ratkaisuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jostain nyt olisi ap:n nappaistava sitä omaa aikaa vaikka se 30 min edes. Kun puoliso tulee kotiin niin vaikka lähteä kävelylle tms... Tai edes viikonloppuna. Tai vaikka yhtenä päivänä antaa lapsen olla se hetki pidempään päiväkodissa tms.
72 tässä vielä. Ystävistä kannattaa yrittää pitää kiinni myös pikkulapsiaikoina pienillä ja helpoilla tavoilla, ja jakaa myös vaikeuksia, tai ainakin viestiä, että ovat tärkeitä, vaikka aikaa tai jaksamista ei juuri nyt ole. Myöhemmin ystäville on taas enemmän aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli sama kahden ekan kans. Kolmannen myötä en enää muuttunu paskaks. En tiedä mistä johtuu. Kai sitä on oppinu ottamaan rennommin ja varmaan hormonitoiminta palautui entiselleen jostain syystä nopeammin.
Vierailija kirjoitti:
Tuo selitys miehen pitkistä päivistä onkohan höpötystä koska toisessa lauseessa valittaa ettei ole varaa edes siivoojaan. Vai onko hesalaiset oikeasti niin juntteja että tekevät vaativaa asiantuntijatyötä ilman ylityökorvauksia? Koska ainakaan duunari ei paina jatkuvasti pitkää päivää ilman korvausta.
Nykyään, jos ihminen palkataan tiettyyn tehtävään kuukausipalkalla ja jos et pysty tekemään sitä normaali työajan puitteissa, teet sen sitten omalla ajalla, ilman mitään korvauksia. Näin on kaikkialla Suomessa, ollut koko 2000-luvun. Eikä pelkästään yksityisellä, vaan yhtähyvin julkisella sektorilla.
Näin itselläni ja miehellä, samoin tuttava-ja ystäväpiirissä. Ja jos et suostu tähän, ovet aukeavat ulospäin. Ja usein vielä työsuhteet määräaiksisia, erityisesti naisilla. Ja jos jäät hoitamaan sairasta lasta kotiin, teet ne samat työt myöhemmin. Jopa loma-ajaksi ei palkata sijaisia. Tämä on nykypäivää työelämässä.
Kirjoitit, että käyt itsekin työssä ja lapsi on päiväkodissa. Pystytkö itse tekemään lyhyempää työviikkoa esim. 6h/pv tai 4pv/vko? Tämä voi auttaa jo huomattavasti. Uskon, että jaksaisit paremmin.
Kuormittaako työsi?
Yritä etsiä syitä ja tilanteita, mitkä aiheuttavat tiuskimista, tyytymättömyyttä jne. ja mieti miten voisit muuttaa niitä. Uskon, että on enemmän ns. henkistä väsymystä kuin fyysistä, jos kerran nukut hyvin. Tuntuuko, että mies ei tue sua tarpeeksi, vaan sä hoidat omat, lapsen ja yhteiset asiat, huolehdit aikatauluista jne. ja miehesi menee ja tekee oman aikataulunsa mukaan huomioimatta teitä muita?
Älä suorita äitiyttä. Kaiken ei tarvitse olla kokoajan tiptop. Ole iltaisin lapsesi ja miehesi kanssa, ja tehkää yhdessä juttuja mistä kaikki tykkäävät. Nauttikaa pienistä asioista!
Entä, jos keskittyisit siihen lapsen kasvattamiseen ja huolehtimiseen.
Elät mennyttä elämää. On vaikea luopua jostain. Näetkö miten paljon saat?
Oikeasti näetkö?
Älä sen lapsen kontolle pistä omaa masennustasi.
Hae ittelles apua.
Ei sun muita tarvi miellyttää ja olla kiva ja pidetty.
Mitä se sitten onkin.
Keskity hyvinvointiisi sisältä päin.
Tarvitset siihen apua, luulisin.
Vierailija kirjoitti:
Osa miehistä pakenee töihin ja tekee pitkää päivää. Suomessa on työaikalainsäädäntö, joka määrittelee työpäivän pituuden jatkuvat ylityöt ovat laittomia.
Ap kertoi myöhemmin että mies tekee ihan normaalia 8h päivää ja siihen päälle 1h työmatkaa suuntaansa. Ihan normaali työaika siis. Ap antoi alussa erilaisen kuvan aivan kuin mies tekisi jotain 12 tunnin työpäiviä.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen muuttunut lapsen saatuani, mutta laitan sen uupumuksen piikkiin.
Säännölliset ruoka- ja nukkuma-ajat.Vauvoille nukkumarauha, vaikka kuinka tekisi mieli helliä.Ydessä me seisottiin kopan vieressä, ei herätetty. Hyvin syntyy yhteys jutellessa vaipan vahdossaa ja syöttäessä.
Harmittaa ka.tsoa kun lasta pidetään ruoka-asennossa vaikka syöty on. Vastasyntynyttä ei myöskään pidä laittaa heti pinnasänkyyn, tai ainakin vällyjä tueksi. Itse halusin nuorena ädiksi, vaikka aikaa menikin.t äysi-ikä silloin 21. Muiden lapsia olin kyllä hoidellut.
Koulutusta ei tytöiile niin annettu, mutta silloin harvalla perheellä oli varaakaan. Avioliitto kesti 4 pv vajaa
50v kun jäin leskeksi. Ei kukaan selviä ilman kolhuja, mutta se on elämää, ja lasten lapset jo aikuisia
Kyllä tässä mies on ongelma, onhan myös ap. työelämässä ja vastuu lapsesta jää yksin ap. harteille. Hän periaatteessa elää yksinhuoltajan arkea ja vaikka mies tekee osan kotitöistä, niin ne näyttelevät pientä osuutta lapsiperheen arjesta. Kyllä se on lapsi, joka vie aikaa, kun tarvitsee huolenpitoa.