Lue keskustelun säännöt.
Sain lapsen ja minusta tuli ihminen, josta en itsekään pidä. Ei ehkä muutkaan. Miten muuttua takaisin?
16.02.2021 |
Olen ennen lapsen saamista iloinen, rento, ystävällinen, sosiaalinen, puhelias, avulias, antelias jne. Pidetty ystävä ja puoliso, jolla oli myös hyvä olla itsensä kanssa. Saatiin (toivottu ja suunniteltu) lapsi, ja minusta tuli ihminen, josta en pidä yhtään. En usko, että muutkaan oikein pitävät minusta nyt. Olen kireä, suutun helposti, en halua enää antaa aikaani enkä huomiotani kenellekään (paitsi tietenkin lapselleni), en halua enää auttaa ketään, olen negatiivinen, tiuskin, en halua tavata enää ystäviä, olen muuttunut paljon itsekkäämmäksi. Harmittaa ja ahdistaa, että olen nykyään tällainen. Lapsiarki yksinkertaisesti on muuttanut minut tällaiseksi, vaikka en koskaan tällaiseksi halunnut tulla. Kun katson itseäni peilistä niin näen ihmisen, jota en arvosta enää, koska en pidä hänestä enää. Avioliitto rakoilee, koska miehenikään ei taida enää pitää minusta ollenkaan. No, en ihmettele, sillä enhän pidä itsekään. Joka aamu kun herään päätän olla taas se sama iloinen ja muut huomioiva, ystävällinen kiva ihminen, mutta epäonnistun siinä viimeistään jo aamupäivällä. Kannan valtavia syyllisyyden tunteita, koska halusin olla hyvä äiti, mutta epäonnistuin siinäkin.
Miten muuttua takaisin ihmiseksi, joka olin ennen? Ja onko muut kokeneet samaa? Kuuluuko tämä vain asiaan? Masentunut en usko olevani, ainoastaan ylikuormittunut. Mutta ei se tule poistumaan vuosikausiin...
Kommentit (225)
Onhan sinulta mitattu ferritiini eli varastorauta? Moni kuvailemasi oire on samankaltainen kuin raudanpuutteessa. Kannattaa tutustua aiheeseen. Itse sain elämäni ja oman itseni takaisin raudanpuutteen hoitamalla. Naisilla todella yleinen vaiva etenkin synnytyksen jälkeen. Oireet pistetään usein mielenterveysasioiden piikkiin.
Tsemppiä <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n tarina tässä välissä vaihtui hieman. Ensin mies teki pitkää päivää, sitten normaalia 8 tuntia + 2 tunnin työmatkat (eli tunti per suunta). Tämä on ihan normaalia esim. Pk-seudulla jos joutuu käyttämään julkisia ja menee poikittain kaupungin läpi. Tarkoittaa siis että mies esim. lähtee töihin klo 7 ja on takaisin kotona klo 17. Täysin normaalimeininki monessa perheessä kummallakin vanhemmalla. Yleensä silloin toinen lähtee esim. juuri klo 7 ja hakee lapsen päiväkodista klo 17 kun taas toinen vie lapsen päiväkotiin klo 8 ja palaa töistä kotiin klo 18. Normisettiä.
Ap myös sanoo että mies antaa hänelle omaa aikaa tehdä omia mieluisia asioita mutta ap ei vaan jaksa tehdä niitä. Lisäksi ap kertoo että kotityöt on jaettu puoliksi.
Nyt näyttää siltä että sinun ap kannattaisi mennä kipinkapin lääkärille otattamaan verikokeet (ainakin hormonit ja rauta-arvot). Luultavasti niissä on häikkää.
Elämäntilanteesi ei ole mitenkään erityisen kuormittava verrattuna muidenkaan elämään. Lapsesi on jo 3 ja on päiväkodissa päivät. Et siis ole hänessä kiinni 24/7 vaan saat aikuiskontakteja päivän aikana ja esim. kahvitaukoilla ja lounastella aikuisporukassa. Se on iso henkireikä jo sekin verrattuna kotiäidin arkeen. Tuntuu että ehkä et ymmärtänyt etukäteen että elämäsi tulee muuttumaan kun saat lapsen. Kun lapsi vie oman aikansa niin et vaan yksinkertaisesti ehdi/jaksa tehdä kaikkea sitä mitä aiemmin teit. Onhan se itsestään selvää mutta et näy sisäistäneen sitä. Sama tilanne on harrastusten kanssa. Jos olet aiemmin harrastanut 3 eri harrastusta viikossa ja yhtäkkiä harrastuksia on neljä joista neljäs vaatii paljon aikaa niin et vaan millään voi olettaa voivasi harrastaa niitä kolmea aikaisempaa enää saman verran kuin aiemmin. Sinun pitää pystyä luopumaan jostain ainakin hetkellisesti ennenkuin neljäs harrastus ei ole enää niin aikaavievä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt turha syyttää miestä, töitä on esimerkiksi jokaisen tehtävä. Ihan normaali työpäivä pääkaupunkiseudulla, 8 tuntia töitä plus työmatka. Samoin, ap kertoo, että kotityöt jakautuvat ja viikonloppuisin hän saisi omaa aikaa ”mutta ei jaksa sitä hyödyntää”. mielestäni nyt haukutaan väärää puuta näillä kommenteilla, joissa pitäisi miehen muuttua. Eli ap, sun täytyy nyt vaan lähteä selvittämään ja miettimään, mikä sua oikeasti vaivaa. Se voi olla jotain fyysistä, kuten hormonitasapainon ongelmia, rauta-arvoja tms. Tai oikeasti masennus/uupuminen. Eikä nyt siis hyödytä täytellä itsekseen masennustestejä netissä, vaan varaat ajan esim. Työterveyteen tai sitten ihan itse yksityisesti. Haluttomuus, väsymys, ärtyneisyys jne. ei ole normaalia, vaan merkki jostain. Koska se on siis jatkunut pitkään. Ja se sun pitää ihan itse lähteä selvittämään. Kyse voi olla ihan henkisestä jutusta, mutta siihenkin on tukea saatavilla. Sun pitää vaan hakea sitten jonkinlaista keskusteluapua. Vaihtoehtoja on! Muuten pilaat oman ja puolisosi elämän...
Kyllä tässä mies on ongelma, onhan myös ap. työelämässä ja vastuu lapsesta jää yksin ap. harteille. Hän periaatteessa elää yksinhuoltajan arkea ja vaikka mies tekee osan kotitöistä, niin ne näyttelevät pientä osuutta lapsiperheen arjesta. Kyllä se on lapsi, joka vie aikaa, kun tarvitsee huolenpitoa.
Kerrotko mitä sen miehen pitäis tehdä paremmin????
Jos tämä tilanne olis toisinpäin, ei olis mitään empatiaa ap:ta kohtaan. Kehtaa mokoma vielä vinkua omaa aikaa, kun äitiparka joutuu käymään töissä, jossa kahden tunnin työmatka. Kehtaakin valittaa kun saa omaa aikaa, jota ei kuitenkaan edes osaa käyttää ja kiukuttelee siitäkin.
Aina mies on syypää ja ongelma ja äidillä rankinta ikinä!
Kannattais tehdä nämä sukupuolineutraalisti, niin selviäis monen naisen kaksinaismoralistinen suhtautuminen.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa miehistä pakenee töihin ja tekee pitkää päivää. Suomessa on työaikalainsäädäntö, joka määrittelee työpäivän pituuden jatkuvat ylityöt ovat laittomia.
Ap kertoi myöhemmin että mies tekee ihan normaalia 8h päivää ja siihen päälle 1h työmatkaa suuntaansa. Ihan normaali työaika siis. Ap antoi alussa erilaisen kuvan aivan kuin mies tekisi jotain 12 tunnin työpäiviä.
Jos klo 6 lähtee, niin kotona on jo klo 16 tai klo 7 niin kotiutuu klo 17. Molemmista jää iltaa jaettavaksi kotiin. Toinen vanhemmista voi viedä ja toinen hakea lapsen päivähoidosta.
Pidät muutaman päivän talvilomaa, vaikka 1 pv/vko. Viet lapsen hoitoon ja mies töihin, saat koko pitkän päivän viettää aikaa itseksesi. Voit maata vaikka koko päivän sohvalla, tai tehdä ihan mitä mieli tekee. Kokeile. Jo pienet irtiotot ja omaan itseen panostaminen auttaa kummasti. Ota hetkiä itsellesi myös muuten arjessa, lämmitä sauna, makoile siellä, hemmottele itseäsi. Valmista lempi ruokaasi ja nauti siitä. Osta joku kiva vaate. Tee asioita josta sulle tulee hyvä mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt turha syyttää miestä, töitä on esimerkiksi jokaisen tehtävä. Ihan normaali työpäivä pääkaupunkiseudulla, 8 tuntia töitä plus työmatka. Samoin, ap kertoo, että kotityöt jakautuvat ja viikonloppuisin hän saisi omaa aikaa ”mutta ei jaksa sitä hyödyntää”. mielestäni nyt haukutaan väärää puuta näillä kommenteilla, joissa pitäisi miehen muuttua. Eli ap, sun täytyy nyt vaan lähteä selvittämään ja miettimään, mikä sua oikeasti vaivaa. Se voi olla jotain fyysistä, kuten hormonitasapainon ongelmia, rauta-arvoja tms. Tai oikeasti masennus/uupuminen. Eikä nyt siis hyödytä täytellä itsekseen masennustestejä netissä, vaan varaat ajan esim. Työterveyteen tai sitten ihan itse yksityisesti. Haluttomuus, väsymys, ärtyneisyys jne. ei ole normaalia, vaan merkki jostain. Koska se on siis jatkunut pitkään. Ja se sun pitää ihan itse lähteä selvittämään. Kyse voi olla ihan henkisestä jutusta, mutta siihenkin on tukea saatavilla. Sun pitää vaan hakea sitten jonkinlaista keskusteluapua. Vaihtoehtoja on! Muuten pilaat oman ja puolisosi elämän...
Kyllä tässä mies on ongelma, onhan myös ap. työelämässä ja vastuu lapsesta jää yksin ap. harteille. Hän periaatteessa elää yksinhuoltajan arkea ja vaikka mies tekee osan kotitöistä, niin ne näyttelevät pientä osuutta lapsiperheen arjesta. Kyllä se on lapsi, joka vie aikaa, kun tarvitsee huolenpitoa.
Kerrotko mitä sen miehen pitäis tehdä paremmin????
Jos tämä tilanne olis toisinpäin, ei olis mitään empatiaa ap:ta kohtaan. Kehtaa mokoma vielä vinkua omaa aikaa, kun äitiparka joutuu käymään töissä, jossa kahden tunnin työmatka. Kehtaakin valittaa kun saa omaa aikaa, jota ei kuitenkaan edes osaa käyttää ja kiukuttelee siitäkin.
Aina mies on syypää ja ongelma ja äidillä rankinta ikinä!
Kannattais tehdä nämä sukupuolineutraalisti, niin selviäis monen naisen kaksinaismoralistinen suhtautuminen.
Ohis
Ja kotityötkin oli vielä puoliksi! Ja yksi 3 v lapsi? Herranen aika sentään...
Jos on jotain terveysongelmaa, niin se on asia erikseen. Mut mitään martyyrimamman tarinoita elämän kuormituksesta en jaksa näillä spekseillä kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt turha syyttää miestä, töitä on esimerkiksi jokaisen tehtävä. Ihan normaali työpäivä pääkaupunkiseudulla, 8 tuntia töitä plus työmatka. Samoin, ap kertoo, että kotityöt jakautuvat ja viikonloppuisin hän saisi omaa aikaa ”mutta ei jaksa sitä hyödyntää”. mielestäni nyt haukutaan väärää puuta näillä kommenteilla, joissa pitäisi miehen muuttua. Eli ap, sun täytyy nyt vaan lähteä selvittämään ja miettimään, mikä sua oikeasti vaivaa. Se voi olla jotain fyysistä, kuten hormonitasapainon ongelmia, rauta-arvoja tms. Tai oikeasti masennus/uupuminen. Eikä nyt siis hyödytä täytellä itsekseen masennustestejä netissä, vaan varaat ajan esim. Työterveyteen tai sitten ihan itse yksityisesti. Haluttomuus, väsymys, ärtyneisyys jne. ei ole normaalia, vaan merkki jostain. Koska se on siis jatkunut pitkään. Ja se sun pitää ihan itse lähteä selvittämään. Kyse voi olla ihan henkisestä jutusta, mutta siihenkin on tukea saatavilla. Sun pitää vaan hakea sitten jonkinlaista keskusteluapua. Vaihtoehtoja on! Muuten pilaat oman ja puolisosi elämän...
Kyllä tässä mies on ongelma, onhan myös ap. työelämässä ja vastuu lapsesta jää yksin ap. harteille. Hän periaatteessa elää yksinhuoltajan arkea ja vaikka mies tekee osan kotitöistä, niin ne näyttelevät pientä osuutta lapsiperheen arjesta. Kyllä se on lapsi, joka vie aikaa, kun tarvitsee huolenpitoa.
Kerrotko mitä sen miehen pitäis tehdä paremmin????
Jos tämä tilanne olis toisinpäin, ei olis mitään empatiaa ap:ta kohtaan. Kehtaa mokoma vielä vinkua omaa aikaa, kun äitiparka joutuu käymään töissä, jossa kahden tunnin työmatka. Kehtaakin valittaa kun saa omaa aikaa, jota ei kuitenkaan edes osaa käyttää ja kiukuttelee siitäkin.
Aina mies on syypää ja ongelma ja äidillä rankinta ikinä!
Kannattais tehdä nämä sukupuolineutraalisti, niin selviäis monen naisen kaksinaismoralistinen suhtautuminen.
Ohis
No missä se mies on työpäivän jälkeen klo 16 tai klo 17? Miksi ap hoitaa lapsen yksin, paitsi viikonloppuisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just tän takia tarvitaan enemmän miehiä sote-alalle tasapainottamaan tilannetta. Naiset projisoi ja samastuu ja säälii automaattisesti aina naista. Miehiä kohtaan ollaan armottomia. Aina näkökulma kääntyy siihen miten miehen pitäis muuttaa itseään ja olosuhteita ja tehdä kaikki paremmaksi, ja naista säälitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt turha syyttää miestä, töitä on esimerkiksi jokaisen tehtävä. Ihan normaali työpäivä pääkaupunkiseudulla, 8 tuntia töitä plus työmatka. Samoin, ap kertoo, että kotityöt jakautuvat ja viikonloppuisin hän saisi omaa aikaa ”mutta ei jaksa sitä hyödyntää”. mielestäni nyt haukutaan väärää puuta näillä kommenteilla, joissa pitäisi miehen muuttua. Eli ap, sun täytyy nyt vaan lähteä selvittämään ja miettimään, mikä sua oikeasti vaivaa. Se voi olla jotain fyysistä, kuten hormonitasapainon ongelmia, rauta-arvoja tms. Tai oikeasti masennus/uupuminen. Eikä nyt siis hyödytä täytellä itsekseen masennustestejä netissä, vaan varaat ajan esim. Työterveyteen tai sitten ihan itse yksityisesti. Haluttomuus, väsymys, ärtyneisyys jne. ei ole normaalia, vaan merkki jostain. Koska se on siis jatkunut pitkään. Ja se sun pitää ihan itse lähteä selvittämään. Kyse voi olla ihan henkisestä jutusta, mutta siihenkin on tukea saatavilla. Sun pitää vaan hakea sitten jonkinlaista keskusteluapua. Vaihtoehtoja on! Muuten pilaat oman ja puolisosi elämän...
Kyllä tässä mies on ongelma, onhan myös ap. työelämässä ja vastuu lapsesta jää yksin ap. harteille. Hän periaatteessa elää yksinhuoltajan arkea ja vaikka mies tekee osan kotitöistä, niin ne näyttelevät pientä osuutta lapsiperheen arjesta. Kyllä se on lapsi, joka vie aikaa, kun tarvitsee huolenpitoa.
Kerrotko mitä sen miehen pitäis tehdä paremmin????
Jos tämä tilanne olis toisinpäin, ei olis mitään empatiaa ap:ta kohtaan. Kehtaa mokoma vielä vinkua omaa aikaa, kun äitiparka joutuu käymään töissä, jossa kahden tunnin työmatka. Kehtaakin valittaa kun saa omaa aikaa, jota ei kuitenkaan edes osaa käyttää ja kiukuttelee siitäkin.
Aina mies on syypää ja ongelma ja äidillä rankinta ikinä!
Kannattais tehdä nämä sukupuolineutraalisti, niin selviäis monen naisen kaksinaismoralistinen suhtautuminen.
Ohis
No missä se mies on työpäivän jälkeen klo 16 tai klo 17? Miksi ap hoitaa lapsen yksin, paitsi viikonloppuisin?
Eiköhän tämäkin ole vain ap:n sinnepäin kertomus kuten ”mies tekee pitkää päivää” (=tekee normaalia 8h/päivää).
Koska kotityöt on jaettu puoliksi niin luultavasti mies sitten käy katossa, pyykkää, imuroi, tekee ruokaa yms silloin kun ap on lapsen kanssa. Tai ap tekee vuorollaan edellä mainittuja ja mies on lapsen kanssa. 3 vee kun ei pitkään yksin viihdy ja ap ei valita ettei hän voisi tehdä rauhassa kotitöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt turha syyttää miestä, töitä on esimerkiksi jokaisen tehtävä. Ihan normaali työpäivä pääkaupunkiseudulla, 8 tuntia töitä plus työmatka. Samoin, ap kertoo, että kotityöt jakautuvat ja viikonloppuisin hän saisi omaa aikaa ”mutta ei jaksa sitä hyödyntää”. mielestäni nyt haukutaan väärää puuta näillä kommenteilla, joissa pitäisi miehen muuttua. Eli ap, sun täytyy nyt vaan lähteä selvittämään ja miettimään, mikä sua oikeasti vaivaa. Se voi olla jotain fyysistä, kuten hormonitasapainon ongelmia, rauta-arvoja tms. Tai oikeasti masennus/uupuminen. Eikä nyt siis hyödytä täytellä itsekseen masennustestejä netissä, vaan varaat ajan esim. Työterveyteen tai sitten ihan itse yksityisesti. Haluttomuus, väsymys, ärtyneisyys jne. ei ole normaalia, vaan merkki jostain. Koska se on siis jatkunut pitkään. Ja se sun pitää ihan itse lähteä selvittämään. Kyse voi olla ihan henkisestä jutusta, mutta siihenkin on tukea saatavilla. Sun pitää vaan hakea sitten jonkinlaista keskusteluapua. Vaihtoehtoja on! Muuten pilaat oman ja puolisosi elämän...
Kyllä tässä mies on ongelma, onhan myös ap. työelämässä ja vastuu lapsesta jää yksin ap. harteille. Hän periaatteessa elää yksinhuoltajan arkea ja vaikka mies tekee osan kotitöistä, niin ne näyttelevät pientä osuutta lapsiperheen arjesta. Kyllä se on lapsi, joka vie aikaa, kun tarvitsee huolenpitoa.
Kerrotko mitä sen miehen pitäis tehdä paremmin????
Jos tämä tilanne olis toisinpäin, ei olis mitään empatiaa ap:ta kohtaan. Kehtaa mokoma vielä vinkua omaa aikaa, kun äitiparka joutuu käymään töissä, jossa kahden tunnin työmatka. Kehtaakin valittaa kun saa omaa aikaa, jota ei kuitenkaan edes osaa käyttää ja kiukuttelee siitäkin.
Aina mies on syypää ja ongelma ja äidillä rankinta ikinä!
Kannattais tehdä nämä sukupuolineutraalisti, niin selviäis monen naisen kaksinaismoralistinen suhtautuminen.
Ohis
No missä se mies on työpäivän jälkeen klo 16 tai klo 17? Miksi ap hoitaa lapsen yksin, paitsi viikonloppuisin?
Varmaan tekee niitä kotitöitä, jotka on jaettu puoliksi, ja sit kohta pitääkin mennä nukkumaan, kun pitää herätä ennen muita.
Mut ihan totta hei, kyse on 3-vuotiaasta! Yhdestä 3-vuotiaasta lapsesta. Sen voi jo antaa kattoo muumejakin hetkeks. Ja sen kans huomattavasti helpompaa tehdä asioita yhdessä.
Omaa aikaa ja omaa tekemistä. Niin paljon kuin mahdollista. Olet palanut loppuun lapsen kanssa olemisesta, se on ihan normaalia.
Lähde kotoa, mene kahvilaan tai vaikka mäkkäriin alkuun. Älä ota paineita siitä, mitä teet, pääasia että olet yksin. Älä räplää somea, ole vain. Jos kumminkin räpläät, niin älä lue mitään lapsiin liittyvää. Jos et jaksa muuta kuin tuijottaa seinää kotona, niin tee sitten sitä. Vähitellen sekin auttaa, ja jaksat tehdä muutakin.
Mistä tykkäsit ennen kuin sait lapsen? Kuunteletko musiikkia, luitko kirjoja? Jos korona-aikana et muuta keksi, niin aja autolla ja kuuntele musiikkia tai äänikirjaa tai podcastia. Drive-innistä kahvi ja joku herkku matkaan. Sekin voi olla omaa aikaa.
Mikä muu kiinnosti aiemmin? Harrastuksia? Pystytkö kertomaan kavereille tilanteesta ja sanomaan, että anteeksi, oon nyt aika ikävä ihminen, mut haluisin kuitenkin nähdä? Koita kiinnostua lapsettomien kavereiden jutuista, tuovat vaihtelua lapsiarkeen. Parasta vaihtelua ainakin itselle on sinkkukavereiden ihmissuhdedraamat, puhuvat yleensä niistä mielellään ja siinä muistaa, että ruoho ei ole vihreää aidan toisellakaan puolella.
Tai ota kunnon känni. Paitsi jos on mahdollista, että alat paeta tilannetta juomiseen säännöllisesti, silloin ei kannata ottaa riskejä. Mutta joku 1-2 krt vuodessa nollaus voi olla ihan ok.
Tsemppiä <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Just tän takia tarvitaan enemmän miehiä sote-alalle tasapainottamaan tilannetta. Naiset projisoi ja samastuu ja säälii automaattisesti aina naista. Miehiä kohtaan ollaan armottomia. Aina näkökulma kääntyy siihen miten miehen pitäis muuttaa itseään ja olosuhteita ja tehdä kaikki paremmaksi, ja naista säälitään.
Työskentelen miesvaltaisella työpaikalla, jossa iso osa työkavereista kulkee tuota 1 h suuntaansa olevaa työmatkaa. Meillä on käytössä liukuma, joka mahdollistaa töihintulon klo 6-9 välillä. Suurin osa perheellisistä miehistä käyttää liukumaa niin, että tulevat hyvissä ajoin töihin ja ehtivät hakemaan lapsen päivähoidosta, jonne toinen vanhemmista on lapsen aamulla vienyt.
Sitten kuulin kun yksi isä naureskeli tekevänsä niin, että ajoittavaa kotiintulon noin klo 18, koska siihen mennessä vaimo on ehtinyt hakea lapset hoidosta ja laittaa ruoan, jonka ovat ehtineet myös syödä. Isä voikin sitten ottaa rennosti loppuillan.
Miehiä on kovin monenlaisia. Osa käyttää arkensa töihin ja omiin harrastuksiin, osa ei.
Onko stressiä työssä ja epävarmuutta? Kerrot, että olet 38v, niin jo työstä palautumiseen menee enemmän aikaa kuin 30v ja siihen kun yhdistetään pieni lapsi ja mies, joka ei halua jakaa aikaa lapsensa kanssa, niin ei ihme jos stressaa.
Itselläni on sama tilanne, vaativa työ ja mies kyllä teki kotitöitä, mutta ei hoitanut lasta ja sain yksin pärjätä kaikesta ja kantaa yksin vastuun lapsesta, tuli kaikenlaista häikkää n.37v iässä, oli rytmihäiriöitä, vatsakipua ja kaikkea mahdollista, mihin syytä ei löytynyt.
Ja kun heivasin miehen elämästäni, niin elämä parani kerralla, myös terv.ongelmat ja se loputon väsymys, kun elin lapsen kanssa kahdestaan ja lapsi on isällään joka toinen viikonloppu, jolloin voin levätä ja harrastaa ja tavata ystäviäni. Ja lapsikin voi erinomaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ap on vain oikeasti sellainen kuin nyt on lapsen synnyttyä. Itse huomasin saman tyylisen muutoksen itsessäni. Pohdin asiaa ja tajusin, että lapsen myötä sellainen ”pakollinen” sosiaalisen teatterin ylläpitäminen loppui, mitä olin pitänyt teini-iästä lähtien kun piti olla kaikkea. Siitä esityksestä tuli lopulta osa itseä eikä edes tajunnut ettei ole sellainen. Alkuun vihasin muutosta ja lopulta tajusin, että tällainen minä oikeasti olen kun kaikki se rakennettu riisuttiin. Luulen, että harva minusta enää pitää, mutta en kyllä itsekään pidä useimmista ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Sun on pakko saada itseäsi irrotettua tuosta lapsikuplasta. Muiden aikuisten seura varmasti tekisi hyvää vaikka se tuntuu väsyttävältä. Onko sulla äitikavereita, joiden luona kyläillä lapsen kanssa? Omia tai miehen sukulaisia, vaikka ei niin läheisiäkään olisi niin voihan joskus piipahtaa vaikka kahvilla (korona huomioiden). Niitä tukiverkkojakin pitää vaan aktiivisesti tehdä. Jos suvusta ei ole apua, voi sopia vastavuoroisesta hoidosta kavereiden kanssa. Mutta kukaan ei uskalla ottaa ihan vierasta lasta hoitoon, vaan pitää olla tekemisissä aktiivisesti.
Miksi ihmeessä ap. ystävätapaamiset pitäisi olla lapsen kanssa? Miksi se isä ei voisi hoitaa lasta, kun on kotona?
Minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus, joka puhkesi vauvan ollessa noin 4 kk. Oireili juuri noin, mutta en ymmärtänyt sitä itse. Sain lääkityksen ja terapiaa ja se auttoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt turha syyttää miestä, töitä on esimerkiksi jokaisen tehtävä. Ihan normaali työpäivä pääkaupunkiseudulla, 8 tuntia töitä plus työmatka. Samoin, ap kertoo, että kotityöt jakautuvat ja viikonloppuisin hän saisi omaa aikaa ”mutta ei jaksa sitä hyödyntää”. mielestäni nyt haukutaan väärää puuta näillä kommenteilla, joissa pitäisi miehen muuttua. Eli ap, sun täytyy nyt vaan lähteä selvittämään ja miettimään, mikä sua oikeasti vaivaa. Se voi olla jotain fyysistä, kuten hormonitasapainon ongelmia, rauta-arvoja tms. Tai oikeasti masennus/uupuminen. Eikä nyt siis hyödytä täytellä itsekseen masennustestejä netissä, vaan varaat ajan esim. Työterveyteen tai sitten ihan itse yksityisesti. Haluttomuus, väsymys, ärtyneisyys jne. ei ole normaalia, vaan merkki jostain. Koska se on siis jatkunut pitkään. Ja se sun pitää ihan itse lähteä selvittämään. Kyse voi olla ihan henkisestä jutusta, mutta siihenkin on tukea saatavilla. Sun pitää vaan hakea sitten jonkinlaista keskusteluapua. Vaihtoehtoja on! Muuten pilaat oman ja puolisosi elämän...
Kyllä tässä mies on ongelma, onhan myös ap. työelämässä ja vastuu lapsesta jää yksin ap. harteille. Hän periaatteessa elää yksinhuoltajan arkea ja vaikka mies tekee osan kotitöistä, niin ne näyttelevät pientä osuutta lapsiperheen arjesta. Kyllä se on lapsi, joka vie aikaa, kun tarvitsee huolenpitoa.
Kerrotko mitä sen miehen pitäis tehdä paremmin????
Jos tämä tilanne olis toisinpäin, ei olis mitään empatiaa ap:ta kohtaan. Kehtaa mokoma vielä vinkua omaa aikaa, kun äitiparka joutuu käymään töissä, jossa kahden tunnin työmatka. Kehtaakin valittaa kun saa omaa aikaa, jota ei kuitenkaan edes osaa käyttää ja kiukuttelee siitäkin.
Aina mies on syypää ja ongelma ja äidillä rankinta ikinä!
Kannattais tehdä nämä sukupuolineutraalisti, niin selviäis monen naisen kaksinaismoralistinen suhtautuminen.
Ohis
No missä se mies on työpäivän jälkeen klo 16 tai klo 17? Miksi ap hoitaa lapsen yksin, paitsi viikonloppuisin?
Varmaan tekee niitä kotitöitä, jotka on jaettu puoliksi, ja sit kohta pitääkin mennä nukkumaan, kun pitää herätä ennen muita.
Mut ihan totta hei, kyse on 3-vuotiaasta! Yhdestä 3-vuotiaasta lapsesta. Sen voi jo antaa kattoo muumejakin hetkeks. Ja sen kans huomattavasti helpompaa tehdä asioita yhdessä.
Nyt kysymys tuskin on muumihetkestä, vaan vanhempien kokonaisvastuusta lapsesta, joka näyttää jääneen ap. harteille.
Meillä oli sama tilanne, vaikka mies halusi kovasti lasta ja itse en niinkään.
Lapsihuuma meni mieheltä ohi jo muutamassa viikossa ja vastuu lapsesta jäi yksin minulle - hoito, neuvolakäynnit, vaatteiden hankinta, iltapesut ja vaipanvaihdot, ulkoilut, nukkumaan laitot jne. Olin sidottu lapseen 100% ja yksin ja mies jatkoi elämäänsä, kuin lasta ei olisi ollutkaan esim. harrastukset, ystävä- ja sukulaistapaamiset jne. myös kun palasin työelämään, kun lapsi oli 2v.
Olin täysin uupunut ja väsynyt, kun oli vaativa työ ja yksin vastuu lapsesta ja ainoa ratkaisu oli avioero, joka helpotti kummasti, kun lapsi oli 4v ja lapsi tapaa isäänsä säällisesti ja mies pakostakin joutuu olemaan läsnäoleva isä, kun lapsi on hänen luonaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko fyysiset syyt tsekattu? Verikokeita siis.
Sama tuli mieleen.. Itselläni raudanpuute ja kilpirauhasen vajaatoiminta aiheutti jatkuvan ärtyneen ja masentuneen/ahdistuneen olon. Ensimmäisen lapsen kohdalla oli myös selkeä synnytyksen jälkeinen masennus, mitä vauva-ajan univaje pahensi.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ap on vain oikeasti sellainen kuin nyt on lapsen synnyttyä. Itse huomasin saman tyylisen muutoksen itsessäni. Pohdin asiaa ja tajusin, että lapsen myötä sellainen ”pakollinen” sosiaalisen teatterin ylläpitäminen loppui, mitä olin pitänyt teini-iästä lähtien kun piti olla kaikkea. Siitä esityksestä tuli lopulta osa itseä eikä edes tajunnut ettei ole sellainen. Alkuun vihasin muutosta ja lopulta tajusin, että tällainen minä oikeasti olen kun kaikki se rakennettu riisuttiin. Luulen, että harva minusta enää pitää, mutta en kyllä itsekään pidä useimmista ihmisistä.
Tätä minäkin meinasin tulla sanomaan. Olen 25-vuotias ja kaveripiirini on suurimmaksi osaksi lapseton. Kyllä ne kaikkien suosikit, aina mielinkielin seurasta riippumatta olevat ja niin mukavat, bongaa täydeksi teatteriksi jos yhtään omaa ihmistuntemusta. Etäluennoilla naureskellaan tekonaurua vaikkei kukaan sanoisikaan mitään hauskaa, kahden kesken ystävälle sanottu mielipide "vähän" muuttuu kun paikalla on muitakin ja niin pois päin.
En väitä että mukavia ihmisiä ei ole, mutta kukaan ei ole aito jos on kaikkien mieleen. Sitten se pakonomainen muiden miellyttäminen unohtuu väkisin kun elämään tulee muutakin. Varmasti kiukuttaa, jos koko elämänsä on kuvitellut olevansa se oma naamarinsa, jonka on aina sosiaalisissa tilanteissa vetänyt päälle, ja nyt ei enää jaksakaan kun on työ, lapsi, mies... Sellainen esittäminenkin vie hirveästi henkisiä voimavaroja ja samaan aikaan täytyy kieltää itsensä ja omat tarpeensa jotta esittäminen voi jatkua.
Kova pala tajuta. Itsekin olen äksy jos joudun katsomaan muita paria tuntia enempää vapaa-ajallani. Itseäni inhosin nuorempana mutten enää. Otan muut huomioon minkä voin mutten ala esittämään mitään mitä en ole. Luonteeni on mikä on ja voin siitä huolimatta olla hyvä elinkumppani niille jotka minut oikeasti hyväksyvät ja joista itse pidän.
Noni! Saat sitä aikaa kyllä, mut ku ei sekään kelpaa ja varmaan miehen vika tuokin ettet jaksa persettäs nostaa.
Varmaan miestäkin väsyttää tuollaisen päivän jälkeen, onko käynyt mielessä se? Ja tulla vielä kotiin äyskivän ihmisen luo, josta kukaan ei pidä, jolle ei mikään kelpaa.
Jos tämä olis toisinpäin ja ap olis mies, ni johan ap olis haukuttu läpikotaisin!