Onko sinulla ja puolisollasi eri elintaso?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli näin. Miehen tulot moninkertaiset omiini nähden. Kaksi yhteistä lasta. Hän ei ollut “kiinnostunut antamaan minulle rahojaan”. Mitä enemmän hän tienasi, sitä itsekkäämmäksi hän tuli. Nyt olemme eronneet.

Miksi miehen olisi pitänyt antaa rahansa sinulle, jos oli katto pään päällä ja ruokaa?

Ihan kuin puhuisit koirasta. Nehän eivät tunnetusti tarvitse muita palveluita kuin satunnaisesti eläinlääkärikäynnin. Sitten ihmetellään miksi suomalaisissa perheissä voidaan huonosti.

Olen joutunut pohtimaan tätä paljon. Olen meillä se reilusti enemmän tienaava ja olen nainen. Vanhemmillani oli aina yhteiset rahat, mutta omassa parisuhteessani aina erilliset. En ole koskaan mieltänyt suhdettamme talousliitoksi ja liekö olen itsekäskin, mutta en halua puolisoani elättää. Lapset kyllä. Eikä meillä ole silti riidelty rahasta koskaan. Ehkä nämä tulotasot ovat olleet riittävät elintasoon vai mistä johtuu, että kivasti on pärjätty.

Mies tienasi reilusti minua enemmän. Hankki sijoitusasuntoja ja urheiluauton yms. Muuten oli kyllä kotona todella pihi (punalappuisia tuotteita yms) ja vaati minua maksamaan laskuja enemmän kun osaltani olisi kuulunut. Asunto oli hänen ja laina hänen. Ilmeisesti minun olisi pitänyt myös maksaa puoliksi hänen lainojansa. Ero tuli, enkä ole ikävöinyt! Toiset ne rakastaa vain rahaa, ihmisellä ei ole merkitystä. Onnea heille.

Taloudellinen alistaminen <3

26M, tienaan 1900€ kuussa verojen jälkeen, puoliso työtön. Maksan vuokran, suurimman osan ruoasta ja laskuista. Kyllähän se aiheuttaa kitkaa ja odotan päivää kun puoliso voisi hoitaa oman osuutensa. Jäljellejäävistä rahoista heitän osan osakkeisiin säästöön ja loput käytän miten lystään. En voisi kuvitellakaan pitäväni yhteistä pankkitiliä.

Yhteiset rahat. Itse tienaan netto 2700 ja mies peruspäivärahan, jolla opiskelee. Molemmilla hallinnassaan omaisuutta. Yhteinen asunto ja sijoituksissa nimissään minulla kolmasosa siitä mitä miehellä. Molempien sijoitustuotot ovat yhteiseen kassaan. Näillä paikkaillaan hankintoja tai lomaillaan. Kaupassa käy se, joka ehtii ja jääkaapin tuotteet ovat yhteisiä. Lapsen tarpeet maksaa se, joka ne hankkii eli ehtii kaupoille lapsen kanssa. Isommista menoista, asunto, remontit, lomamatkat jne keskustellaan yhdessä. Pienemmistä oman harkinnan mukaan. En puutu uusiin tietokoneisiin, kännyköihin tai kalsareihin eikä mies minun. 

Töihin kirjoitti:

26M, tienaan 1900€ kuussa verojen jälkeen, puoliso työtön. Maksan vuokran, suurimman osan ruoasta ja laskuista. Kyllähän se aiheuttaa kitkaa ja odotan päivää kun puoliso voisi hoitaa oman osuutensa. Jäljellejäävistä rahoista heitän osan osakkeisiin säästöön ja loput käytän miten lystään. En voisi kuvitellakaan pitäväni yhteistä pankkitiliä.

Typeryyden huipentuma.

Me olemme ihan hyvätuloisia. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta ja lapsia on. 

Meillä ei ole ikinä ollut yhteisiä rahoja tai tilejä. Olemme onnistuneet sopimaan, miten laskut jaetaan jne. 

Ehkäpä se on auttanut, ettei meillä oli koskaan ollut rahasta varsinaisesti pulaa. 

Kumpikaan meistä ei ole kiinnostunut yhteisistä raha-asioista. Tottakai keskustelemme paljon rahasta ja mihin sitä tulee käyttää. Luotamme toisimme rahankäyttäjinä ja aina on ollut rahaa laittaa myös pahan päivän varalle.

Meillä on omat rahat, mutta yhteinen talous. Ei lasketa kumpi on mitäkin maksanut ja jotkut hankinnat/kulut maksetaan yhteiseltä säästötililtä. Ikinä ei olla riidelty rahasta. Asiaa tosin helpottaa, että meillä on suunnilleen yhtä suuret ja hyvät palkat. Yhdessä olemme olleet 8 vuotta ja meillä on 2 lasta.

Vierailija kirjoitti:

On ja ei, riippuu miten asian tulkitsee.  Saan palkkaa nettona noin 1000€/kk enemmän kuin mieheni ja lisäksi mulla on pääomatuloja. Mieheni ei kuitenkaan ole pienipalkkainen, joten ei näe nälkääkään. Olemme suhteen alusta lähtien mitoittanut yhteisen elintasomme siten, että kun kumpikin maksaa siitä puolet, molemmille jää vielä itselleenkin ihan riittävästi rahaa. Olemme myös sopineet, mitä yhteinen elintaso läsittää. Se käsittää esimerkiksi yhteiset lomareissut, mutta ei kavereiden kanssa tehtyjä reissuja. Se käsittää yhteiset ravintolaillalliset, mutta ei kavereiden kanssa ravintoloissa käymistä. Se käsittää lasten harrastukset, mutta ei kummankaan omia harrastuksia. Se käsittää kotona syötävät ateriat, mutta ei työpaikalla syötyjä aterioita. Jne jne. 

Meillä on sekä omat että yhteinen tili. Yhteiselle tilille kummankin tililtä menee palkkapäivänä sama summa. Kun mietimme yhteisiä lomareissuja, keskustelemme siitä, kuinka paljon kumpikin olisi valmis investoimaan reissuun. Ja  pienemmän ehdotuksen mukaisesti mennään. Asunnon olemme hankkineet siten, että kumpikin maksaa asuntolainaa yhtä paljon. Jos olisimme laskeneet kaikki tulot yhteen, voisimme asua paljon isommassa ja hienomassakin asunnossa. En kuitenkaan ole koskaan katsonut tarpeelliseksi investoida yhteen asuntoon kaikkea, mitä ikinä vaan irti lähtee. Mieheni tykkää enemmän kuluttamisesta ja minä taas säästämisestä ja sijoittamisesta. Kun molemmilla on myös omat rahansa, kumpikin voi tehdä omilla rahoillaan mitä haluaa. Koskaan ei ole tarvinnut riidellä rahasta eikä neuvotella, voiko vain itselleen hankkia jotain ja jos,paljonko se saa maksaa. Yhdessä jo 15 vuotta. 

Harvinainen nainen. 

Ensimmäinen joka toi esiin tilanteen, jossa toinen haluaa sijoittaa (ja opettelee laittamaan rahaa poikimana) ja toinen kuluttaa enemmän. 

Oon itse hiukan varautunut liian innokkaasta "vain yhteiset rahat" periaatteesta. On tilanteita, joissa haluat rakentaa uuden työelämän suunnan ja olet valmis säästämään sen eteen etukäteen. Voit tehdä sen rajoittamalla omaa kulutusta. Jos toinen ulosmittaa samantien "yhteisen säästön" ja yhteensä kaikki menee mikä tulee, niin voit jäädä epätyydyttävään _työtilanteeseen_ ja et saa muutosta tehtyä. 

Osalla pitkäaikais-sijoittajia syntyy huomattavaa varallisuutta sitkeyden, tutkimisen ja päättäväisyyden kautta. Jotta siihen on edellytykset suhteessa jossa ei täysin ajatella samalla tavalla, täytyy raha-asioissa olla myös erillisyyttä. 

Sijoittaminen ja säästäminen sijoittamalla rakentaa taloudellista tukijalkaa, joka alkaa yleensä näkyä 10 vuoden startista. 

On myös tilanteita, joissa paremmat tulot haetaan kauempaa - pidemmän päivittäisen matkan päästä. Kulut ja kustannukset voi pitää pienempinä jos ottaa asumisessaan etäisyyttä esim. pääkaupunkiseudulle, mutta tulonhankinnassa pääkaupunkiseutu on yleensä ylivoimainen. Pitkä työmatka kuitenkin kuormittaa tekijää ja rasittaa terveyttä. Jos kaikki työn hedelmät on käytetty yhdessä, jää tulonhankkijalle heikompi terveys.

Silloinkin asetelma jossa "kaikki menee (yhdessä) mikä tulee" on mielestäni epäoikeudenmukainen. 

Jos ajattelet että pitkäaikais-sijoituksista päätetään yhdessä , se ei oikein toimi jos toisella on mielenkiintoa sijoittamiseen ja toisella ei. Ei synny tavallaan keskustelua joka vois poikia hyvän sijoituksen.  

Keskustelua jonkin verran seuranneena tuntuu siltä että osalle kirjoittajista avioliitto nähdään välineenä omistaa toisen tulonhankinta. Että se mikä luonnostaan jaettaisiin ei riitä. Sit kun tähän suuntaan on menty, se legitimoidaan erilaisilla periaatteilla, jotka on mielestäni hiukan valuvikaisia. 

Usein se investoija rakentaa ajan kanssa täysin toisen tason mahdollisuuksia perheelleen ja lapsilleen. Säätämällä osaltaan arkiseen käyttöön ohjautuvan rahan sen kokoiseksi että säästöihin ja sijoituksiin jää myös rahaa. 

Mulla on aina ollut mieheni kanssa omat tulot ja varat, erikokoisetkin tulot. Ei omisteta edes kotiamme yhdessä Elintaso silti sama sillä molemmilla ansio- ja pääomatuloja enemmän kuin mitä tarvitsemme elintasomme ylläpitämiseksi. Varallisuus tulee osittain lapsuudenkotimme yritysvarallisuutena joten sikälikään ei syytä sekoittaa rahoja keskenään. Olisin jopa vähän huolestunut tämän ketjun naisten raha-asioiden hoitokyvystä ja ennenkaikkea lasten talouskasvatuskyvystä kun moni näyttää siipeilevän miehen tuloilla.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu minusta siitä, miksi ne tulot on erilaiset. Jos toinen tekee lyhyttä päivää koska arvostaa vapaa-aikaa enemmän kuin materiaa ja toinen pitkää päivää vaativassa työssä koska hän arvostaa elintasoa ja taloudellista turvaa enemmän, niin miksi elintason pitäisi olla sama? Palkka on viime kädessä menetetyn vapaa-ajan vaihtamista rahaan. Jos ei sitä vapaa-aikaa tasata, niin miksi tulotkaan pitäisi tasata? Eri juttu Jos molemmat tekee suunnilleen yhtä pitkää päivää yhtä raskaassa työssä ja palkka on silti eri. Silloin on minusta reilua jakaa yhteiset menot tulojen suhteessa. Mutta ei minusta silloinkaan tarvitse olla täysin identtinen elintaso henkilökohtaisten menojen osalta, vaan on ihan okei jos varakkaammalla on vaikka kalliimpi harrastus tai hienompi auto.

Meillä minä teen osa-aikaista työtä 80% keskimääräisestä työajasta. Koska teen lyhyempää työpäivää lapset (kaksi alle 4 vuotiasta) ovat osa-aikaisesti päiväkodissa eivätkä täysipäiväisesti. Saan palkan lisäksi kelasta joustavaa hoitorahaa (meillä alle 3 vuotias.) Koska lapset vain osa-aikaisesti päiväkodissa, maksamme päiväkodista 200e vähemmän kuin maksaisimme jos lapset olisivat täysipäiväisesti ja minä tekisin täysipäiväisesti töissä. Laskimme, että jos kävisin kokoaikaisesti töissä taloustilanne olisi melkein sama, tietenkin minulle tulisi enemmän rahaa ja voisin maksaa enemmän menoja. Nykyisen järjestelyn avulla kuitenkin menot pienemmät ja mies osallistuu ihan tyytyväisenä isommalla panoksella näiden maksuun. Lisäksi lapsille kivempaa kun saavat olla enemmän kotona.

Kaikki elää niinkuin omat varat riittävät. Ei kenelläkään ole velvollisuutta nostaa toisen elintasoa jos itse on hakeutunut matalapalkka alalle

Olen töissä henkilöstöravintolassa.

Tuon kotiin ruuan. Saan ottaa mukaan myymättömän ruuan.

Palkkani on pieni. Menen ajoissa töihin, pääsen aikaisin. Asumme 5 min kävelymatkan päässä töistä.

Hoidan enemmän kotia, mies ei niinkään.

Ei avioehtoa, omaisuus puoliksi. Mies maksaa yhtiövastikkeen ja sähkön, puolet lainasta. Minä lopun ruuan esim maidon jne.

Mies maksaa matkat, auton, kaikki autoon liittyvän, käy keikoilla. Jos käymme yhdessä syömässä, maksaa laskun.

En osta juurikaan vaatteita, en tarvitse.

Meillä on 2 eri elintasoa, koska en koe tarpeelliseksi käyttää rahaa.

Töihin kirjoitti:

26M, tienaan 1900€ kuussa verojen jälkeen, puoliso työtön. Maksan vuokran, suurimman osan ruoasta ja laskuista. Kyllähän se aiheuttaa kitkaa ja odotan päivää kun puoliso voisi hoitaa oman osuutensa

Eihön tuollaisilla tuloilla pidä yhden ihmisen elättää puolisoa. Puolisosi pitäisi maksaa ainakin puolet vuokrasta. Kyllä hän ainakin sen verran saa työttömyystukea.

On täysin sama elintaso. Kumpikin haluaa toiselle vain parasta. Kumpikin ymmärtää taloudellisen tilanteen, eikä kulutusjuhlia vietetä koskaan. Raha asiat eivät huoleta yhtään millään tasolla. .

Vierailija kirjoitti:

Miesystävä tarjoaa, kun olen hänen kanssaan. Tällä tavalla pääsen minäkin nauttimaan.

Ehkä homoliitoissa ollaankin vähän anteliaampia, mene ja tiedä. 

-jj- kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ja ei, riippuu miten asian tulkitsee.  Saan palkkaa nettona noin 1000€/kk enemmän kuin mieheni ja lisäksi mulla on pääomatuloja. Mieheni ei kuitenkaan ole pienipalkkainen, joten ei näe nälkääkään. Olemme suhteen alusta lähtien mitoittanut yhteisen elintasomme siten, että kun kumpikin maksaa siitä puolet, molemmille jää vielä itselleenkin ihan riittävästi rahaa. Olemme myös sopineet, mitä yhteinen elintaso läsittää. Se käsittää esimerkiksi yhteiset lomareissut, mutta ei kavereiden kanssa tehtyjä reissuja. Se käsittää yhteiset ravintolaillalliset, mutta ei kavereiden kanssa ravintoloissa käymistä. Se käsittää lasten harrastukset, mutta ei kummankaan omia harrastuksia. Se käsittää kotona syötävät ateriat, mutta ei työpaikalla syötyjä aterioita. Jne jne. 

Meillä on sekä omat että yhteinen tili. Yhteiselle tilille kummankin tililtä menee palkkapäivänä sama summa. Kun mietimme yhteisiä lomareissuja, keskustelemme siitä, kuinka paljon kumpikin olisi valmis investoimaan reissuun. Ja  pienemmän ehdotuksen mukaisesti mennään. Asunnon olemme hankkineet siten, että kumpikin maksaa asuntolainaa yhtä paljon. Jos olisimme laskeneet kaikki tulot yhteen, voisimme asua paljon isommassa ja hienomassakin asunnossa. En kuitenkaan ole koskaan katsonut tarpeelliseksi investoida yhteen asuntoon kaikkea, mitä ikinä vaan irti lähtee. Mieheni tykkää enemmän kuluttamisesta ja minä taas säästämisestä ja sijoittamisesta. Kun molemmilla on myös omat rahansa, kumpikin voi tehdä omilla rahoillaan mitä haluaa. Koskaan ei ole tarvinnut riidellä rahasta eikä neuvotella, voiko vain itselleen hankkia jotain ja jos,paljonko se saa maksaa. Yhdessä jo 15 vuotta. 

Harvinainen nainen. 

Ensimmäinen joka toi esiin tilanteen, jossa toinen haluaa sijoittaa (ja opettelee laittamaan rahaa poikimana) ja toinen kuluttaa enemmän. 

Oon itse hiukan varautunut liian innokkaasta "vain yhteiset rahat" periaatteesta. On tilanteita, joissa haluat rakentaa uuden työelämän suunnan ja olet valmis säästämään sen eteen etukäteen. Voit tehdä sen rajoittamalla omaa kulutusta. Jos toinen ulosmittaa samantien "yhteisen säästön" ja yhteensä kaikki menee mikä tulee, niin voit jäädä epätyydyttävään _työtilanteeseen_ ja et saa muutosta tehtyä. 

Osalla pitkäaikais-sijoittajia syntyy huomattavaa varallisuutta sitkeyden, tutkimisen ja päättäväisyyden kautta. Jotta siihen on edellytykset suhteessa jossa ei täysin ajatella samalla tavalla, täytyy raha-asioissa olla myös erillisyyttä. 

Sijoittaminen ja säästäminen sijoittamalla rakentaa taloudellista tukijalkaa, joka alkaa yleensä näkyä 10 vuoden startista. 

On myös tilanteita, joissa paremmat tulot haetaan kauempaa - pidemmän päivittäisen matkan päästä. Kulut ja kustannukset voi pitää pienempinä jos ottaa asumisessaan etäisyyttä esim. pääkaupunkiseudulle, mutta tulonhankinnassa pääkaupunkiseutu on yleensä ylivoimainen. Pitkä työmatka kuitenkin kuormittaa tekijää ja rasittaa terveyttä. Jos kaikki työn hedelmät on käytetty yhdessä, jää tulonhankkijalle heikompi terveys.

Silloinkin asetelma jossa "kaikki menee (yhdessä) mikä tulee" on mielestäni epäoikeudenmukainen. 

Jos ajattelet että pitkäaikais-sijoituksista päätetään yhdessä , se ei oikein toimi jos toisella on mielenkiintoa sijoittamiseen ja toisella ei. Ei synny tavallaan keskustelua joka vois poikia hyvän sijoituksen.  

Keskustelua jonkin verran seuranneena tuntuu siltä että osalle kirjoittajista avioliitto nähdään välineenä omistaa toisen tulonhankinta. Että se mikä luonnostaan jaettaisiin ei riitä. Sit kun tähän suuntaan on menty, se legitimoidaan erilaisilla periaatteilla, jotka on mielestäni hiukan valuvikaisia. 

Usein se investoija rakentaa ajan kanssa täysin toisen tason mahdollisuuksia perheelleen ja lapsilleen. Säätämällä osaltaan arkiseen käyttöön ohjautuvan rahan sen kokoiseksi että säästöihin ja sijoituksiin jää myös rahaa. 

Meilläkin minä tienaan tuplasti puolisoani enemmän johtuen osin mm. ylitöistä ja yövuoroista. Minusta olisi epäreilua vaatia, että tulot jaetaan tällaisessa tilanteessa tasan. Ei puoliso onneksi sitä odotakaan.

Meillä molemmilla omat rahat, mutta ruoka ja asumiskulut maksetaan yhteiseltä tililtä. Tuntuu aivan aataminaikuiselta ajatukselta, että minun pitäisi suurempipalkkaisena maksaa miehen elämää.

M37

Meillä on omat rahat, mutta yhteinen taloustili, jonne kumpikin laittaa kuukausittain suunnilleen saman summan talousostoksia varten. Juoksevat kulut maksamme puoliksi. Kulloinkin paremmin ansaitseva maksaa välillä ruokaostoksia ja muita menoja omalta tililtään.

Puolisoni on yrittäjä, ja ennen koronaa hän nosti n. 6000e kuukausipalkkaa, mikä näkyi todella erilaisena rahankäyttönä, tietenkin. Hän kävi paljon ulkona syömässä ja juomassa, laittoi paljon rahaa pelikoneisiin, kävi kasinolla ja otti helposti taksin.

Olin itse tuolloin, ja olen edelleen, osa-aikatöissä, joten tuloni ovat melko maltilliset. En luonnollisestikaan käynyt kasinolla tai kulkenut taksilla. En silti ole kokenut, että meillä olisi eri elintaso, sillä omat tuloni ovat aina riittäneet hyvin niihin asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä.

Koronan myötä tilanne kääntyi täysin päälaelleen ja pitkään minä olinkin se, joka tienasi osa-aikatöillään enemmän! =D

Pääasia meille on aina ollut se, että pärjäämme yhdessä, oli tilanne mikä tahansa. Tämä tavoite pitää mielestäni taloudenhoitomme terveellä pohjalla :)