Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteessa rajattoman puolison kanssa - onko toivoa muutoksesta?
Onko kellään ollut parisuhdeongelmaa, jossa tekijänä on toisen osapuolen rajattomuus? Siis kyvyttömyys erottaa omia ja muiden ihmisten tunteita, velvollisuuksia ja tarpeita. Olisi kiva kun kertoisitte, miten lopulta kävi. Auttoiko terapia ja keskustelu, toipuiko suhde? Omassa parisuhteessa asian käsittely alussa ja tuntuu välillä niin toivottomalta, että haluaisin kuulla jos on onnistumistarinoita. Jos ei ole, niin vertaistuki kelpaa.
Kommentit (1211)
Tällainen ap:n ja monen muun kuvaama ”rajaton henkilö” on kyllä mielestäni ihan vaan perinteisen tyhmä. Käy vajaalla sosiaalisen kanssakäymisen taitojen kanssa ja luultavasti monella on älykkyysosamäärä myös suht. alhainen. Ovat niitä jota aikoinaan kutsuttiin imbesilleiksi, ”harmittomaksi” hulluiksi (harmiton = ei halua tahallaan pahaa mutta ei vaan ymmärrä käytöksensä seurauksia), mutta nyt tietenkin pitää kaikelle olla joku hieno uusi nimitys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on kyllä outo keskustelu. Mun mielestä suurimmassa osassa näissä keisseissä ei ymmärretä, että parisuhteessa halutaan auttaa ja ilahduttaa toista. Eli mun mielestä sillä, joka sanoo, että kumppani ei saisi ostaa kukkia tms. niin silloin on kyllä siinä toisessa jotain vikaa, eikä siinä kukkien ostajassa. Parisuhteessa tehdään asioita toiselle, siis kumpikin. Jos haluaa olla niin itsenäinen, eikä halua toisen tekevän mitään itselle, niin miksi on sitten edes parisuhteessa?
Anopin siivoilut toki ymmärrän. Ei kukaan halua jonkun muun tulevan siivoilemaan omaa asuntoansa, mutta tämä on täysin eri asia parisuhteessa, koska molemmat asuu saman katon alla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.
En epäile, etteikö puolisosi olisi vaikea ja ehkä rajatonkin tapaus, mutta minusta tuntuu myös siltä, ettei teillä ole pelisäännöt sovittuina, jos ette ole tällaisistakaan (vaate- yms.)asioista selkeästi sopineet. Odotatko sinä, että puoliso huolehtii kodista, perheestä yms. yhteisistä asioista aavistaen, milloin saa tehdä asioita sinunkin puolestasi, ja milloin taas ei? Kyllähän nyt oma tontti ja omat rajat täytyy ainakin yrittää tehdä puolisolle selväksi, ihan kaikkien.
Hei ihan oikeasti, kun ei aikuisen ihmisen kanssa pitäisi joutua erikseen sopimaan, että toisen valmiiksi esille ottamiin vaatteisiin ei kosketa sillä välin, kun olen suihkussa.
Siihen tulee möksähtävä vastaus "pidätkö sä mua ihan tyhmänä?!" - eikä mikään muutu kuin korkeintaan sillä kerralla. Seuraavalla kerralla ne esille nostetut vaatteet taas päätyvät pyytämättä pesukoneeseen.
Ei tarvitsisi erikseen sopia mistään valmiiksi esille otetuista vaatteista, pullataikinoista tai huonekasveista, jos olisi yksiselitteisesti selvää että minun tavarat on minun ja sinun tavarat sinun. Toisen kamoja ei siirrellä eikä siivota pois pöydiltä ja lattioilta. Ihme touhua.
Vierailija kirjoitti:
Tällainen ap:n ja monen muun kuvaama ”rajaton henkilö” on kyllä mielestäni ihan vaan perinteisen tyhmä. Käy vajaalla sosiaalisen kanssakäymisen taitojen kanssa ja luultavasti monella on älykkyysosamäärä myös suht. alhainen. Ovat niitä jota aikoinaan kutsuttiin imbesilleiksi, ”harmittomaksi” hulluiksi (harmiton = ei halua tahallaan pahaa mutta ei vaan ymmärrä käytöksensä seurauksia), mutta nyt tietenkin pitää kaikelle olla joku hieno uusi nimitys.
Kyllä se voi käsikädessä kulkea. Tyhmyys ja rajattomuus.
Ainakin minun exälläni löytyi molemmat.
No täällä on tullut näiden väärin kohdeltujen todellisia luonteita ikävästi esiin. Tsemppiä toki teille, joiden kumppanit ovat aidosti rajattomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.
En epäile, etteikö puolisosi olisi vaikea ja ehkä rajatonkin tapaus, mutta minusta tuntuu myös siltä, ettei teillä ole pelisäännöt sovittuina, jos ette ole tällaisistakaan (vaate- yms.)asioista selkeästi sopineet. Odotatko sinä, että puoliso huolehtii kodista, perheestä yms. yhteisistä asioista aavistaen, milloin saa tehdä asioita sinunkin puolestasi, ja milloin taas ei? Kyllähän nyt oma tontti ja omat rajat täytyy ainakin yrittää tehdä puolisolle selväksi, ihan kaikkien.
Hei ihan oikeasti, kun ei aikuisen ihmisen kanssa pitäisi joutua erikseen sopimaan, että toisen valmiiksi esille ottamiin vaatteisiin ei kosketa sillä välin, kun olen suihkussa.
Siihen tulee möksähtävä vastaus "pidätkö sä mua ihan tyhmänä?!" - eikä mikään muutu kuin korkeintaan sillä kerralla. Seuraavalla kerralla ne esille nostetut vaatteet taas päätyvät pyytämättä pesukoneeseen.
Ei tarvitsisi erikseen sopia mistään valmiiksi esille otetuista vaatteista, pullataikinoista tai huonekasveista, jos olisi yksiselitteisesti selvää että minun tavarat on minun ja sinun tavarat sinun. Toisen kamoja ei siirrellä eikä siivota pois pöydiltä ja lattioilta. Ihme touhua.
Normaaleiden ihmisten kanssa ei tarvitse sopia mitään tuollaisia, kun terve järki pelaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko kyseessä olla myös puolison lapsuudenkodistaan oppima tapa? Tunnistan tuota jatkuvaa vastuun kantamisen tarvetta vähän itsestäni. Vanhemmat raivosiivosivat kaikki tuollaiset hiivanliotuskulhot ja tuolin päällä suihkun aikana odottavat vaatteet pois kysymättä mitään ja odottivat samaa minulta. Lahjatoiveet oli myös asia jota opin välttämään, sekin oli vanhemmille stressin ja raivoamisen aihe jonka lopuksi sai vaikkapa uuden repun sijaan sukkia ja kynän.
Ap täällä, ehdottomasti on juuri näin, puolison toisella vanhemmalla on vielä näkyvämpiä ongelmia tällä alueella. Silti se ei ole puolisolle pelkkä tapa, vaan hänen koko todellisuutensa on ihan erilainen kuin muilla ihmisillä. Se on siis selvää mistä tämä ongelma "tulee", mutta harmi vaan se ei tunnu auttavan sen käsittelyssä yhtään.
Muutamien ehdottama persoonallisuushäiriö ei ole poissuljettu, itsekin ajattelen että jos ei ole persoonallisuushäiriötä, riittävillä toistoilla pitäisi alkaa ymmärtää että miksi juttu ei toimi.
Ai että oliko varoitusmerkkejä? Jälkikäteen ajateltuna kyllä. On kuitenkin kyseessä elämässä ihan hyvin pärjännyt ihminen, ja tosiaankaan ennen todella tiivistä yhteiselämää on helpompi "antaa anteeksi" tällaisia kun toinen tekee pyytämättä vähän kömpelösti romanttisia eleitä. Silloin jää näkemättä se marttyyrivaihdekin, josta vasta oikeasti ilmenee, että miten se puoliso tilanteesta ajattelee.
Puolisoni kyllä yrittää välillä tosi kovasti korjata välejämme pahempien riitojen jälkeen. Se näkyy niin, että hän tuo kukkia, tekee IHAN KAIKEN mitä kuvittelee minun haluavan, tarjoutuu hoitamaan lapsia että pääsen joka ilta yksin lenkille, ja sitten parin päivän päästä marttyyriräjähtää kun ei koe saaneensa riittävästi kiitosta. Eikä vieläkään yhtään mitenkään hahmota, että se rajattomuus on ongelma, ei kukkien tuomattomuus eikä mikään muukaan tehtävä jonka voi suorittaa. Hän ei jotenkin tunnu hahmottavan, että mitä ne rajat ovat ja missä niitä pitäisi olla.
Puolisosi kannattaisi ottaa etäisyyttä lapsuudenperheeseensä. Toki tuo voi olla vaikeaa toteuttaa, mutta itselläni etäisyys perheeseen ja ymmärtävä kumppani avasivat silmät. Sekä kumppanin normaalisti toimiva perhe, jossa ei marttyroida ja syyllistetä kaikesta.
Avaan vielä vähän omaa näkökulmaa aiheeseen. Osa täällä olettaa tuon johtuvan siitä että puoliso pitää sitä toista aivottomana. No, toki en voi puhua kuin omasta puolestani mutta kotonta opittuna tapana tuossa oli minulla kyse nimenomaan päinvastaisesta. Kotona opetettiin että tuollainen muiden asioiden siivoilu ja puolesta päättäminen oli nimenomaan sitä huomaavaisuutta. Piti pysyä askeleen edellä ja lukea ajatuksia, ettet vaan joutunut huutoraivarin kohteeksi. Otetaan esimerkiksi vaikka tuon kukkasipuliesimerkin tapainen ostosreissu.
Minä: "Käyn huomenna koulun jälkeen kirjakaupassa, tarvitsen vihkoja."
Vanhempi: "Jaa, minun pitäisi käydä joku päivä siinä kirjakaupan viereisessä apteekissa ostamassa särkylääkkeitä. Voisi käydä huomenna töiden jälkeen."
Sitten huomenna:
Minä: "Kävin tänään siellä kirjakaupassa, kävitkö muuten siellä apteekissa kotimatkalla?"
Vanhempi: "Äh no en minä jaksanut lähteä sinne asti kirmaamaan. Mikset käynyt itse apteekissa ostamassa niitä minulle kun olit siellä päin liikkeellä!? Olisi pitänyt tajuta käydä!"
-tuo aikaisempi nro 75
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No täällä on tullut näiden väärin kohdeltujen todellisia luonteita ikävästi esiin. Tsemppiä toki teille, joiden kumppanit ovat aidosti rajattomia.
Ala painua jo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.
Tarkoitatko kontrolloivalla puolisolla nyt tuota "rajatonta"? Lähinnä minusta vaikuttaa, että sinä olet se, joka kontrolloi ja määrää, ja hän se, joka yrittää epätoivoisesti mutta huonolla menestyksellä olla mieliksi.
Mene nyt oikeasti hel*ettiin siitä.
Sinusta vaikuttaa ja sinusta kuulostaa ja sinusta näyttää. Ja sinä tiedät siellä jossain luolassasi ja pöpilässäsi nyt kaikista kaiken.
Painu v**uun pilaamasta tätä ketjua!
Tämä ketju on tärkeä meille, kenellä on inhottavia kokemuksia rajattomista kumppaneista.
Sinä taidat itse olla tuollainen rajaton yksilö.
V*tu olet kyllä syvältä.
Pidä turpasi kiinni, kun et YMMÄRRÄ MISTÄÄN MITÄÄN! KUVITTELET JA LUULET!
Häivy helv*ttiin jo!
Ilmoitin asiattomaksi. Enkä todellakaan ole tuo henkilö, joka on täällä esittänyt kritiikkiä. Sinä voisit poistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällainen ap:n ja monen muun kuvaama ”rajaton henkilö” on kyllä mielestäni ihan vaan perinteisen tyhmä. Käy vajaalla sosiaalisen kanssakäymisen taitojen kanssa ja luultavasti monella on älykkyysosamäärä myös suht. alhainen. Ovat niitä jota aikoinaan kutsuttiin imbesilleiksi, ”harmittomaksi” hulluiksi (harmiton = ei halua tahallaan pahaa mutta ei vaan ymmärrä käytöksensä seurauksia), mutta nyt tietenkin pitää kaikelle olla joku hieno uusi nimitys.
Näitä on korkeakoulutetuissakin ja hyvän työuran tehneinä, ovat usein niitä kilttejä tyttöjä. Pahimmillaan pääsevät kiitoksena hyvästä työurasta esimieheksi. Silloin heillä on työnjohto-oikeus, joten saavat myös ideansa toteutukseen. Haluavat miellyttää kaikkia ja lopputulos on se, että kaikki vihaavat tätä ihmistä.
Sillä niistä sentään vihdoin pääsee eroon! Vaihtavat työpaikka ja toivottavasti eivät koskaan enää päädy esihenkilöksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä pullanleipomiset kuulostaa ihan normaaleilta väärinkäsityksiltä. Ymmärrän, että on ärsyttävää mutta jos noin pienistä asioista kyse nii jotenkin huvittavaa että näille aletaan jakelemaan psykologisia termejä tai jopa diagnooseja. Varmaan tässä taas pätevä syy erota, jessus.
Joo, ilman muuta pullan leipominen voi olla juuri normaali väärinkäsitys. Ja kuten aikaisemmin joku ehdotti, tässä tapauksessa nimenomaan se alkuperäinen leipoja rupesi leipomaan muuta tilalle leivinjauheella, EIKÄ TARVINNUT ENÄÄ HIIVAA sillä hetkellä. Tämä kerrottiin rajattomalle puolisolle. Tähän asti normaalia. Silti rajaton puoliso oli jo saanut päähänpinttymän, että nyt on ongelma koska ei ole hiivaa, ja ajoi kauppaan ostamaan 5 pakettia hiivaa, jota kukaan ei halunnut, vaikka siitä itse ostosreissusta aiheutui lisää vaikeuksia. Tämä on sitä ongelmallista puolta.
Hiivan hakeminen oli selkeästi hyvittelyreissu. Nostit varmaankin hirveän metelin, jonka jälkeen toinen haluaa korjata tilanteen kuntoon, ehkä hieman ärsyyntyneenä liioitellen. Normaalia toimintaa kuitenkin edelleen eikä mitään rajattomuutta.
Just tätä mietin, että toisen naamasta näkee, että ottaa päähän niin paljon, että parempi kuitenkin hakea ne hiivat.
Tuohan just on älytöntä, kun ei se hiivan hakeminen enää siinä vaiheessa mitään auttanut, sotki vaan ennestään tilannetta. Eli henkilö yritti sovitella omaa sotkuaan täysin väärin. Argh, miten ahdistava tyyppi. Olisi sen sijaan vaan pyytänyt anteeksi, että ymmärsi väärin ja kaatoi hiivan pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mikä diagnoosi se tämä tällainen on? Mitä oikein tarkoitat?
Ei ole diagnoosi, vaan käytösmalli, ja siinähän se oli jo tiivistetty.
Kyvyttömyys erottaa omat tunteet, ajatukset ja tarpeet toisen vastaavista.
Ne ovat niitä läheisiä, jotka tulevat toisen kotiin kuin omaansa ja aina pitää heidän aikataulujensa mukaan käydä.
Sis itsekeskeisiä kusipäitä? Onko "rajaton" nyt eufemismi tuolle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäntyyppistä ongelmaa on siis ollut ihan aina kyllä, mutta ne eivät ole vaikuttaneet mihinkään tärkeään ennen lapsia, minkä jälkeen melkein kaikki on yhtä ongelmaa.
Voi siis olla esim. näin.
1: Mun pitää jossain vaiheessa vaihtaa pyyhkijänsulat mun autoon.
2: Ok, no minä ajan huomenna ennen töitä ostamaan sinulle ne.
1: Ei, älä. Käyn myöhemmin itse, kun haluan samalla ostaa kukkasipuleita.
2: (seuraavana iltana) Vaihdon sinun autoon ne pyyhkijänsulat. Eteisessä on myös niitä kukkasipuleita.
1: ??? Eikös sovittu että minä käyn, ei olisi tarvinnut. Ja nuo on narsisseja, ajattelin tulppaaneita. Onpa harmi että ajoit turhaan.
2: Miksi et voi edes kiittää kun minä kaikkeni teen sinun eteen? :((((( Sinun pitäisi olla onnellinen kun autan sinua.Ei siis ole mitään hakkaamista eikä muuta selkeää, mutta ihan jatkuvasti normaalit käytännön asiat tuottavat kitkaa koska toinen ei hahmota omia ja toisen asioita eikä sanaa ei.
Anteeksi nyt vaan, mutta olen samaa mieltä tuon nro 2 kanssa, että kyse on ollut vilpittömästä halusta auttaa ja tehdä toinen (kerrankin?) onnelliseksi, mutta sille nro 1:lle ei vaan mikään näytä kelpaavan ja aivan kaikki tulee tehdä juuri kuten hän haluaa.
Jatkan vielä, että ongelma kuulostaa olevan enemmänkin kommunikoinnissa kuin jonkun terapian tarpeessa.
Mikäli haluat hoitaa asiat itse, älä sano sille toiselle että ne pitäisi tehdä, kun kerran tiedät että toinen tekee kuitenkin parhaansa auttaakseen ja tulkitsee ne sanasi pyynnöksi toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.
En epäile, etteikö puolisosi olisi vaikea ja ehkä rajatonkin tapaus, mutta minusta tuntuu myös siltä, ettei teillä ole pelisäännöt sovittuina, jos ette ole tällaisistakaan (vaate- yms.)asioista selkeästi sopineet. Odotatko sinä, että puoliso huolehtii kodista, perheestä yms. yhteisistä asioista aavistaen, milloin saa tehdä asioita sinunkin puolestasi, ja milloin taas ei? Kyllähän nyt oma tontti ja omat rajat täytyy ainakin yrittää tehdä puolisolle selväksi, ihan kaikkien.
Hei ihan oikeasti, kun ei aikuisen ihmisen kanssa pitäisi joutua erikseen sopimaan, että toisen valmiiksi esille ottamiin vaatteisiin ei kosketa sillä välin, kun olen suihkussa.
Siihen tulee möksähtävä vastaus "pidätkö sä mua ihan tyhmänä?!" - eikä mikään muutu kuin korkeintaan sillä kerralla. Seuraavalla kerralla ne esille nostetut vaatteet taas päätyvät pyytämättä pesukoneeseen.
Ei tarvitsisi erikseen sopia mistään valmiiksi esille otetuista vaatteista, pullataikinoista tai huonekasveista, jos olisi yksiselitteisesti selvää että minun tavarat on minun ja sinun tavarat sinun. Toisen kamoja ei siirrellä eikä siivota pois pöydiltä ja lattioilta. Ihme touhua.
Niinpä. Ne voi siivota illalla, jos eivät sitä ennen ole päätyneet oikeille paikoilleen, mutta ei hitto vaan sillä, että keittiössä käydessään näkee jotain outoa litkua kulhossa pöydällä, mikä ei siinä vielä vartti sitten ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko kyseessä olla myös puolison lapsuudenkodistaan oppima tapa? Tunnistan tuota jatkuvaa vastuun kantamisen tarvetta vähän itsestäni. Vanhemmat raivosiivosivat kaikki tuollaiset hiivanliotuskulhot ja tuolin päällä suihkun aikana odottavat vaatteet pois kysymättä mitään ja odottivat samaa minulta. Lahjatoiveet oli myös asia jota opin välttämään, sekin oli vanhemmille stressin ja raivoamisen aihe jonka lopuksi sai vaikkapa uuden repun sijaan sukkia ja kynän.
Ap täällä, ehdottomasti on juuri näin, puolison toisella vanhemmalla on vielä näkyvämpiä ongelmia tällä alueella. Silti se ei ole puolisolle pelkkä tapa, vaan hänen koko todellisuutensa on ihan erilainen kuin muilla ihmisillä. Se on siis selvää mistä tämä ongelma "tulee", mutta harmi vaan se ei tunnu auttavan sen käsittelyssä yhtään.
Muutamien ehdottama persoonallisuushäiriö ei ole poissuljettu, itsekin ajattelen että jos ei ole persoonallisuushäiriötä, riittävillä toistoilla pitäisi alkaa ymmärtää että miksi juttu ei toimi.
Ai että oliko varoitusmerkkejä? Jälkikäteen ajateltuna kyllä. On kuitenkin kyseessä elämässä ihan hyvin pärjännyt ihminen, ja tosiaankaan ennen todella tiivistä yhteiselämää on helpompi "antaa anteeksi" tällaisia kun toinen tekee pyytämättä vähän kömpelösti romanttisia eleitä. Silloin jää näkemättä se marttyyrivaihdekin, josta vasta oikeasti ilmenee, että miten se puoliso tilanteesta ajattelee.
Puolisoni kyllä yrittää välillä tosi kovasti korjata välejämme pahempien riitojen jälkeen. Se näkyy niin, että hän tuo kukkia, tekee IHAN KAIKEN mitä kuvittelee minun haluavan, tarjoutuu hoitamaan lapsia että pääsen joka ilta yksin lenkille, ja sitten parin päivän päästä marttyyriräjähtää kun ei koe saaneensa riittävästi kiitosta. Eikä vieläkään yhtään mitenkään hahmota, että se rajattomuus on ongelma, ei kukkien tuomattomuus eikä mikään muukaan tehtävä jonka voi suorittaa. Hän ei jotenkin tunnu hahmottavan, että mitä ne rajat ovat ja missä niitä pitäisi olla.
Puolisosi kannattaisi ottaa etäisyyttä lapsuudenperheeseensä. Toki tuo voi olla vaikeaa toteuttaa, mutta itselläni etäisyys perheeseen ja ymmärtävä kumppani avasivat silmät. Sekä kumppanin normaalisti toimiva perhe, jossa ei marttyroida ja syyllistetä kaikesta.
Avaan vielä vähän omaa näkökulmaa aiheeseen. Osa täällä olettaa tuon johtuvan siitä että puoliso pitää sitä toista aivottomana. No, toki en voi puhua kuin omasta puolestani mutta kotonta opittuna tapana tuossa oli minulla kyse nimenomaan päinvastaisesta. Kotona opetettiin että tuollainen muiden asioiden siivoilu ja puolesta päättäminen oli nimenomaan sitä huomaavaisuutta. Piti pysyä askeleen edellä ja lukea ajatuksia, ettet vaan joutunut huutoraivarin kohteeksi. Otetaan esimerkiksi vaikka tuon kukkasipuliesimerkin tapainen ostosreissu.
Minä: "Käyn huomenna koulun jälkeen kirjakaupassa, tarvitsen vihkoja."
Vanhempi: "Jaa, minun pitäisi käydä joku päivä siinä kirjakaupan viereisessä apteekissa ostamassa särkylääkkeitä. Voisi käydä huomenna töiden jälkeen."
Sitten huomenna:
Minä: "Kävin tänään siellä kirjakaupassa, kävitkö muuten siellä apteekissa kotimatkalla?"
Vanhempi: "Äh no en minä jaksanut lähteä sinne asti kirmaamaan. Mikset käynyt itse apteekissa ostamassa niitä minulle kun olit siellä päin liikkeellä!? Olisi pitänyt tajuta käydä!"-tuo aikaisempi nro 75
No teillä on kyse kommunikoinnin puutteesta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kyllä outo keskustelu. Mun mielestä suurimmassa osassa näissä keisseissä ei ymmärretä, että parisuhteessa halutaan auttaa ja ilahduttaa toista. Eli mun mielestä sillä, joka sanoo, että kumppani ei saisi ostaa kukkia tms. niin silloin on kyllä siinä toisessa jotain vikaa, eikä siinä kukkien ostajassa. Parisuhteessa tehdään asioita toiselle, siis kumpikin. Jos haluaa olla niin itsenäinen, eikä halua toisen tekevän mitään itselle, niin miksi on sitten edes parisuhteessa?
Anopin siivoilut toki ymmärrän. Ei kukaan halua jonkun muun tulevan siivoilemaan omaa asuntoansa, mutta tämä on täysin eri asia parisuhteessa, koska molemmat asuu saman katon alla.
Hyvin puet sanoiksi omatkin ajatukseni. Tottakai anopille on tiukemmat rahat kuin puolisolle. Parisuhteessa rajat on tärkeät mutta jollain tavalla ollaan hieman rajattomia. Muuten siinä suhteessa ollaan kuin kämppikset, molemmilla täysin omat elämät. Jotenkin täällä asia nähdään mustavalkoisena, vaikka toki joitain oikeasti hälyttäviä esimerkkejäkin löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä pullanleipomiset kuulostaa ihan normaaleilta väärinkäsityksiltä. Ymmärrän, että on ärsyttävää mutta jos noin pienistä asioista kyse nii jotenkin huvittavaa että näille aletaan jakelemaan psykologisia termejä tai jopa diagnooseja. Varmaan tässä taas pätevä syy erota, jessus.
Joo, ilman muuta pullan leipominen voi olla juuri normaali väärinkäsitys. Ja kuten aikaisemmin joku ehdotti, tässä tapauksessa nimenomaan se alkuperäinen leipoja rupesi leipomaan muuta tilalle leivinjauheella, EIKÄ TARVINNUT ENÄÄ HIIVAA sillä hetkellä. Tämä kerrottiin rajattomalle puolisolle. Tähän asti normaalia. Silti rajaton puoliso oli jo saanut päähänpinttymän, että nyt on ongelma koska ei ole hiivaa, ja ajoi kauppaan ostamaan 5 pakettia hiivaa, jota kukaan ei halunnut, vaikka siitä itse ostosreissusta aiheutui lisää vaikeuksia. Tämä on sitä ongelmallista puolta.
Hiivan hakeminen oli selkeästi hyvittelyreissu. Nostit varmaankin hirveän metelin, jonka jälkeen toinen haluaa korjata tilanteen kuntoon, ehkä hieman ärsyyntyneenä liioitellen. Normaalia toimintaa kuitenkin edelleen eikä mitään rajattomuutta.
Just tätä mietin, että toisen naamasta näkee, että ottaa päähän niin paljon, että parempi kuitenkin hakea ne hiivat.
Tuohan just on älytöntä, kun ei se hiivan hakeminen enää siinä vaiheessa mitään auttanut, sotki vaan ennestään tilannetta. Eli henkilö yritti sovitella omaa sotkuaan täysin väärin. Argh, miten ahdistava tyyppi. Olisi sen sijaan vaan pyytänyt anteeksi, että ymmärsi väärin ja kaatoi hiivan pois.
Mitäpä jos hiivan ostaja olikin viisaampi kuin sinä. Hiiva oli selkeästi teiltä loppu joten kävi sitten ostamassa sitä lisää odottamaan seuraavaa leivontakertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.
En epäile, etteikö puolisosi olisi vaikea ja ehkä rajatonkin tapaus, mutta minusta tuntuu myös siltä, ettei teillä ole pelisäännöt sovittuina, jos ette ole tällaisistakaan (vaate- yms.)asioista selkeästi sopineet. Odotatko sinä, että puoliso huolehtii kodista, perheestä yms. yhteisistä asioista aavistaen, milloin saa tehdä asioita sinunkin puolestasi, ja milloin taas ei? Kyllähän nyt oma tontti ja omat rajat täytyy ainakin yrittää tehdä puolisolle selväksi, ihan kaikkien.
Minä olen se, jonka puoliso lahjoitti perintökasvit pois, koska se ei tykännyt siitä. Mutta totta, olet varmaan oikeassa, en ole koskaan huomannut sanoa ettei minun kasvejani saa lahjoittaa. Voin kyllä kuvitella monta muutakin asiaa, josta nyt en vaan ole huomannut sanoa.
Aikamoinen homma ilmoittaa aina joka ikisestä asiasta. Eihän siinä muuta enää ehdi ajattelemaankaan.
Monet eivät näköjään yhtään tajua mistä tässä ilmiössä on kyse, kun eivät ole siinä olleet uhrina.
Voin kertoa, että ainoa ratkaisu on eroaminen.
Se voi olla vaikeaa ja ei huvittaisi, mutta kannattaa.
Parisuhteen idea ei ole tuollainen, että siinä uupuu ja väsyy. Tai että koko ajan saa olla varpaillaan ja stressata.
Olen kirjoittanut tuon yhden viestin. Kertoo sinusta erittäin paljon, että haukut minua pöpiksi ja puolustaudut hyökkäävästi.