Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteessa rajattoman puolison kanssa - onko toivoa muutoksesta?
Onko kellään ollut parisuhdeongelmaa, jossa tekijänä on toisen osapuolen rajattomuus? Siis kyvyttömyys erottaa omia ja muiden ihmisten tunteita, velvollisuuksia ja tarpeita. Olisi kiva kun kertoisitte, miten lopulta kävi. Auttoiko terapia ja keskustelu, toipuiko suhde? Omassa parisuhteessa asian käsittely alussa ja tuntuu välillä niin toivottomalta, että haluaisin kuulla jos on onnistumistarinoita. Jos ei ole, niin vertaistuki kelpaa.
Kommentit (1211)
Olen sen verran vanhanaikainen että mielestäni ihmisten ei pitäisi aloittaa suhdetta ennen kuin ovat tarpeeksi tasapainoisia siihen.
Disclaimer: tämä oli minun nyrkkisääntöni. Älkää kaikki poikkeus poikkeus tuut tuut minun elämäni parani 200 miljoonaa prosenttia kun tapasin tämän henkilön X ja aloitin suhteen -ihmiset tulko tänne riehumaan sitä että teidän poikkeuksenne pätee kaikkiin. Useimmat hankalan ja tasapainottoman ihmisen kanssa olevat ovat tuomittuja siihen tilanteeseen elleivät älyä lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä pullanleipomiset kuulostaa ihan normaaleilta väärinkäsityksiltä. Ymmärrän, että on ärsyttävää mutta jos noin pienistä asioista kyse nii jotenkin huvittavaa että näille aletaan jakelemaan psykologisia termejä tai jopa diagnooseja. Varmaan tässä taas pätevä syy erota, jessus.
Joo, ilman muuta pullan leipominen voi olla juuri normaali väärinkäsitys. Ja kuten aikaisemmin joku ehdotti, tässä tapauksessa nimenomaan se alkuperäinen leipoja rupesi leipomaan muuta tilalle leivinjauheella, EIKÄ TARVINNUT ENÄÄ HIIVAA sillä hetkellä. Tämä kerrottiin rajattomalle puolisolle. Tähän asti normaalia. Silti rajaton puoliso oli jo saanut päähänpinttymän, että nyt on ongelma koska ei ole hiivaa, ja ajoi kauppaan ostamaan 5 pakettia hiivaa, jota kukaan ei halunnut, vaikka siitä itse ostosreissusta aiheutui lisää vaikeuksia. Tämä on sitä ongelmallista puolta.
Hiivan hakeminen oli selkeästi hyvittelyreissu. Nostit varmaankin hirveän metelin, jonka jälkeen toinen haluaa korjata tilanteen kuntoon, ehkä hieman ärsyyntyneenä liioitellen. Normaalia toimintaa kuitenkin edelleen eikä mitään rajattomuutta.
Just tätä mietin, että toisen naamasta näkee, että ottaa päähän niin paljon, että parempi kuitenkin hakea ne hiivat.
Tuohan just on älytöntä, kun ei se hiivan hakeminen enää siinä vaiheessa mitään auttanut, sotki vaan ennestään tilannetta. Eli henkilö yritti sovitella omaa sotkuaan täysin väärin. Argh, miten ahdistava tyyppi. Olisi sen sijaan vaan pyytänyt anteeksi, että ymmärsi väärin ja kaatoi hiivan pois.
Mitäpä jos hiivan ostaja olikin viisaampi kuin sinä. Hiiva oli selkeästi teiltä loppu joten kävi sitten ostamassa sitä lisää odottamaan seuraavaa leivontakertaa.
Minusta vaikuttaa nyt siltä että sinä olet vähä-älyinen.
Mene nyt pois!
Ihan pelkästään tuon kommenttisi perusteella voi sanoa, että parisuhteessanne se ongelma ei ole siinä toisessa, vaan kannattaa katsoa peiliin.
Eri.
Mulla on kokemusta tällaisesta rajattomasta. Luultavasti hän oli bibolaarinen tai narsisti, äityi myös väkivaltaiseksi ja sairaalloisen mustasukkaiseksi. Yksi hänen vakiotapansa oli, että kun olimme jossain reissussa ja tuli aika pakata kamat ja lähteä kotiin, hän pakkasi osan minun tavaroistani ja vaatteistani omaan laukkuunsa, kertomatta minulle mitään. Aina siis haeskelin kaikkia mystisesti kadonneita vaatteita pakatessani, kunnes selvisi, että hän olikin jo pakannut ne omaan laukkuunsa.
Hän saattoi myös järjestellä/sisustaa minun asuntoani oman mielensä mukaan (hän siis saattoi olla asunnossani yksin, jos olin vaikka töissä) ja siitä piti olla kiitollinen, vaikka en olisi yhtään pitänyt hänen tekemistään ratkaisuista.
Minulla ei myöskään saanut olla mitään omia tunnetiloja, hän ei pystynyt ollenkaan ymmärtämään jos olin surullinen/iloinen/mitä tahansa, jostain mikä ei liittynyt häneen. Hän ei siis pystynyt lohduttamaan minua jos olin surullinen, tai iloitsemaan kanssani jos vaikka onnistuin jossain. Oman tunnetilani olisi pitänyt jatkuvasti olla jatkumoa hänelle.
Onneksi pääsin eroon tuosta tyypistä! Kerrottakoon vielä, että ero tapahtui erään reissun päätteeksi, ja hänen laukkuunsa jäi mm. toppatakkini ja jotain muita vaatteita joita en koskaan enää nähnyt
Aika harvoin suhteessa vain toinen on syypää.
1) Jos kumppani on persoonallisuushäiriöinen asia on toki eri. Et tule saamaan häneltä normaalia kohtelua ja jäämällä suhteeseen hyväksyt elää näin.
2) Jos ongelma on pienempi niin millä tavalla olet itse osa ongelmaa?
151 jatkaa. Itse vastaavassa suhteessa asiat muuttuivat kun tunnistin oman osuuteni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
151 jatkaa. Itse vastaavassa suhteessa asiat muuttuivat kun tunnistin oman osuuteni.
Millaisia osuuksia sinulla oli? Avaatko vähän?
Vierailija kirjoitti:
Oleellista oma motivaatio. Haluaako puolisosi työskennellä tämän haasteen selättämiseksi. Jos hän ei koe ongelmaa, niin mikään ei tule muuttumaan, koska vain sinä näet ongelman. Jos sen sijaan hän itse haluaa työstää asiaa ja kehittyä, niin silloin on paljonkin tehtävissä.
No on ilmeisesti motivoitunut, jos ongelma on se, että tekee palveluksia puoliväkisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli kerran hetken aikaa tuollainen tapailusuhde. Onneksi en koskaan muuttanut hänen kanssaan yhteen tai mitään vakavampaa.
Hänellä oli todellakin ajatusmalli, että kaikki asiat ovat hänen päätettävissään.
Esimerkkinä voisin sanoa vaikka jäätelön syömisen. En hirveästi pidä jäätelöstä. En ole laihdutuskuurilla tai mitään. Kauppaan mennessä hän kysyi: "Otatko jäätelöä?" Johon vastaan omasta mielestäni selkeästi: "en ota, ei kiitos, ei tee yhtään mieli, en halua jäätelöä".
Hän kuitenkin tuo sen jäätelötötterön, avaa sen minulle valmiiksi ja käskee syömään. Kieltäydyin joskus, enkä ottanut jäätelöä siltikään. Vielä viikkojen jälkeen asia nousee esille, kuinka kiittämätön, ikävä ja kauhea minä olen, kun en edes HÄNEN ostamaansa jäätelöä suostu syömään.
Hän myös koki asiakseen kritisoida kaikkea minulle kuuluvaa. Kotini oli kuulemma väärin sisustettu. Sänkyni oli väärässä paikassa, lapseni olivat väärin puettuja, ja nukkuivatkin väärään aikaan. Tai heräsivät liian myöhään. Tai nukkuivat liian vähän. Myös vaatteeni olivat sopimattomia, tai kenkäni rumia.
Ruokaa laittaessa kuulemma laitoin liikaan suolaa, tai annoin liikaa karkkia tai mitä tahansa.
Onneksi silmäni avautuvat pian ja tapailu loppui lyhyeen. Tottakai muutaman yhteisen tuttavan puheista olen ymmärtänyt, että haukkuu minua ympäri kyliä. Olen kuulemma vaarallinen lapsilleni, olen kuulemma seksihullu nymfomaani, joka makaa sängyssä kuin lahna.
Minun eksäni oli näköjään rajaton. Minä kutsuin häntä kontrolloijaksi. Liittyykö nämä kaksi aina toisiinsa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun eksäni oli näköjään rajaton. Minä kutsuin häntä kontrolloijaksi. Liittyykö nämä kaksi aina toisiinsa?
Kontrollointi voi olla monenlaista, mutta rajattomuus on aina kontrollointia. Joko tiedostamatonta tai tiedostettua.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä liittyykö samaan, mutta exän kanssa sattui monta kertaa vastaavia asioita. Esim oltiin kaupungilla ja hajaannuttin hoitamaan omia asioita. Sovittiin että nähdään tunnin päästä tavaratalon etuovella ja mennään siitä johonkin kahvilaan. Siinä sitten odottelin ja äijää ei näy. Kun se oli varin myöhässä, soitin perään. Oli kahvilassa ja juonut kahvitkin jo. Hä?? Eihän oltu edes puhuttu mihin kahvilaan mennään, hänen ajatuksenjuoksunsa meni aina askeleen edelle. Hauskaa olikin kun näitä tapahtui ulkomalla tai lentokentällä. Melkein myöhästyin koneesta kun odottelin kahvilassa ja mies olikin jo koneessa...
Tapailin miestä, jolla oli samaa. Kerran sovimme tapaavamme kaupan ulkopuolella ja käymme ostamassa ruuat yhteistä viikonloppua varten. Ukkoa ei näy eikä vastaa puhelimeen. Lopulta hän tulee kaupasta ulos ostoskassit kourassa. (Olen kertonut tämän palstalla ennenkin ja sain paljon alapeukkuja, kun en ymmärtänyt miehen avuliaisuutta.) Se oli tosi hämmentävää, kun hän ei lainkaan huomioinut, mitä ajatuksia minulla olisi viikonlopun suhteen, mistä ruuista tykkäisin. Tai sitä että huolestun katoamistempusta. Tai sitä että ajoin toiselta puolelta kaupunkia turhaan tälle "ostosreissulle". Hän myös saattoi ilmestyä oven taakse yllättäen. Reissuun pakkasi yllättäen minulle laukun, niin etten tiennyt sen sisällöstä. Minua käytös suututti ja olo oli ristiriitainen.
Jätin hänet sen jälkeen kun selvisi, miten kaunainen ja vainoava hän oli eksäänsä kohtaan, kosti myös lasten kautta. Koki antaneensa avioliitossa kaikkensa mielenterveyttä myöten ja silti kiittämätön ex-vaimo oli kuulemma vain kiusannut häntä koko ajan. Tällaisen miehen kanssa en suhdetta jatkaisi tai yrittäisi korjata. Ei ole mitään mahdollisuutta päästä samalle aaltopituudelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäntyyppistä ongelmaa on siis ollut ihan aina kyllä, mutta ne eivät ole vaikuttaneet mihinkään tärkeään ennen lapsia, minkä jälkeen melkein kaikki on yhtä ongelmaa.
Voi siis olla esim. näin.
1: Mun pitää jossain vaiheessa vaihtaa pyyhkijänsulat mun autoon.
2: Ok, no minä ajan huomenna ennen töitä ostamaan sinulle ne.
1: Ei, älä. Käyn myöhemmin itse, kun haluan samalla ostaa kukkasipuleita.
2: (seuraavana iltana) Vaihdon sinun autoon ne pyyhkijänsulat. Eteisessä on myös niitä kukkasipuleita.
1: ??? Eikös sovittu että minä käyn, ei olisi tarvinnut. Ja nuo on narsisseja, ajattelin tulppaaneita. Onpa harmi että ajoit turhaan.
2: Miksi et voi edes kiittää kun minä kaikkeni teen sinun eteen? :((((( Sinun pitäisi olla onnellinen kun autan sinua.Ei siis ole mitään hakkaamista eikä muuta selkeää, mutta ihan jatkuvasti normaalit käytännön asiat tuottavat kitkaa koska toinen ei hahmota omia ja toisen asioita eikä sanaa ei.
Nyt taitaa aloittajan diagnosointi olla vähän metsässä. Tuo kuvattu tilanne ei tarkoita sitä, että se mies olisi jotenkin sairas. Hänhän yritti auttaa. Te ette ymmärrä toisianne. Älä tee toisesta psyykkiseesti sairasta sen takia.
Ihmisillä voi olla käytösmalleja ja ongelmia ilman, että on psyykkisestä sairaudesta kyse juu. Rajattomuus on silti rajattomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun eksäni oli näköjään rajaton. Minä kutsuin häntä kontrolloijaksi. Liittyykö nämä kaksi aina toisiinsa?
Kontrollointi voi olla monenlaista, mutta rajattomuus on aina kontrollointia. Joko tiedostamatonta tai tiedostettua.
Juu. ”Auttaa”, jotta asiat menevät varmasti niin kuin itse tahtoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämäntyyppistä ongelmaa on siis ollut ihan aina kyllä, mutta ne eivät ole vaikuttaneet mihinkään tärkeään ennen lapsia, minkä jälkeen melkein kaikki on yhtä ongelmaa.
Voi siis olla esim. näin.
1: Mun pitää jossain vaiheessa vaihtaa pyyhkijänsulat mun autoon.
2: Ok, no minä ajan huomenna ennen töitä ostamaan sinulle ne.
1: Ei, älä. Käyn myöhemmin itse, kun haluan samalla ostaa kukkasipuleita.
2: (seuraavana iltana) Vaihdon sinun autoon ne pyyhkijänsulat. Eteisessä on myös niitä kukkasipuleita.
1: ??? Eikös sovittu että minä käyn, ei olisi tarvinnut. Ja nuo on narsisseja, ajattelin tulppaaneita. Onpa harmi että ajoit turhaan.
2: Miksi et voi edes kiittää kun minä kaikkeni teen sinun eteen? :((((( Sinun pitäisi olla onnellinen kun autan sinua.Ei siis ole mitään hakkaamista eikä muuta selkeää, mutta ihan jatkuvasti normaalit käytännön asiat tuottavat kitkaa koska toinen ei hahmota omia ja toisen asioita eikä sanaa ei.
Onpa huono esimerkki rajattomasta (jos sitä yritätä tässä edes).. Kuka tahansa auttamisintoinen ihminen parisuhteessa voi tehdä nuin. Itse kiittäisin ja kävisin ostamssa tulppaanit itse myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Nämä pullanleipomiset kuulostaa ihan normaaleilta väärinkäsityksiltä. Ymmärrän, että on ärsyttävää mutta jos noin pienistä asioista kyse nii jotenkin huvittavaa että näille aletaan jakelemaan psykologisia termejä tai jopa diagnooseja. Varmaan tässä taas pätevä syy erota, jessus.
Merkityksellistä on, onko kyseessä satunnainen kömmähdys vai usein toistuva käytösmalli, jossa ei huomioida toisen mielipiteitä tai tarpeita. Etenkin jos tällaisia tilanteita on useita päivässä joka päivä ja niistä on haittaa normaaliin elämään, diagnoosi ja terapia on ihan tarpeen.
Aika monella täällä menee auttaminen ja toisen puolesta toimiminen kontrollimielessä sekaisin. Kontrolloiva/rajaton luulee, että on yksi ainoa tapa tehdä asiat ja se on hänen tapansa, ja siksi hän "uhrautuu" ja tekee toisen puolesta, kun tämä ei osaa. Ja tämän toisen pitäisi olla kiitollinen. Oikeastihan on kyse siitä, että hän on jotenkin turvaton ja haluaa suojella itseään eikä toisen hyväntahtoisesta auttamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Nämä pullanleipomiset kuulostaa ihan normaaleilta väärinkäsityksiltä. Ymmärrän, että on ärsyttävää mutta jos noin pienistä asioista kyse nii jotenkin huvittavaa että näille aletaan jakelemaan psykologisia termejä tai jopa diagnooseja. Varmaan tässä taas pätevä syy erota, jessus.
Se pullajuttu on pikku juttu, jos se tapahtuu kerran, mutta jos saman tasoisia "pikku juttuja" tapahtuu harva se päivä tai peräti useamman kerran päivässä, tekee se elämästä jo aikamoisen kaaoksen.
Minun vanhempieni kanssa on ollut pahasti tätä ongelmaa. Oli todella vaikea kasvaa aikuiseksi ja oppia luottamaan omiin kykyihinsä (enkä kyllä luota vieläkään kunnolla vaikka olen jo yli neljänkymmenen). Mitään ei saanut tehdä, päättää, opetella itse. Kaikessa tungettiin väliin, suututtiin jos sanoin että haluan itse. Kiusallakaan ei neuvottu, autettu, että oppisin. Sitten se ainainen, kaikkeni olen sinun vuoksesi tehnyt, silti olet niin kiittämätön. Ei olla enää tekemisissä, oli nimittäin pakko katkoa välit, että oma elämä alkoi sujumaan.
Puolisoni on sellainen, että monissa asioissa tahtoo paljon auttaa ja tehdä puolesta. Mutta hän ymmärtää kuitenkin puhetta ja hän on vilpitön halutessaan auttaa, eli ei suutu jos en apua kaipaa. Jos vaikka pohdin, että täytyykin käydä vielä kaupassa hakemassa maitoa. Hän herkästi sanoo, minä voin käydä. Jos minulla ei ole mitään sitä vastaan, annan hänen mennä. Mutta jos tahdon nimenomaan mennä itse, sanon siitä ja se on okei. Minä taas olen meillä se joka tykkään siivota ja järjestää, mutta aina jos jotain on jätetty esille, kysyn ensin onko tässä jotain kesken vai voinko siivota pois. Tämä on normaalia avuliaisuutta mielestäni. Ei se väkisin tehdään ja puututaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nr. 58, miksi olet seurustellut lähes kehitysvammaisen kanssa? Nyt kuulostaa pahasti siltä että joko hän on ollut ihan normaali/älykäs ja sinä julmasti lytännyt häntä TAI olet valinnut helposti hallittavan puolison.
No hän ei ollut normaali. Näytti ulkoisesti kyllä ihan normaalilta, mutta oli heikkolahjainen kumminkin. Kertoi itse asiasta myöhemmin. Ihan testattuja tosi asioita. Minunkin älykkyyteni on testattu, että älä kuvittele ja kuulostele siellä mitään palstatietäjänä.
Minä en julmasti lytännyt häntä, enkä ollut meistä se joka yritti hallita tai kontrolloida toista.
En ole kiinnostunut sellaisesta suhteesta missä toista yritetään hallita, kytätään, omistetaan ja ei kunnioiteta.
Et tiedä mitään siitä suhteesta ja kuvittelet omiasi.
Rajaton yksilö hän oli. Ja suhde ei tosiaan kestänyt kuin pari kuukautta. Oli niin uuvuttavaa.
Suhteessa, jossa älykkyydessä on iso ero ei ole valtasuhteet ihan kohdallaan. Miksi halusit suhteen, joka ei ole asetelmaltaan tasaveroinen?
Ei halunnut ja siksi jätti miehen hyvin nopeasti. Etkö osaa lukea?
Tulee mieleen elokuva, jossa miehestään eronnut brittinainen joutui Thaimaassa vankilaan ja ystävystyi muiden naisvankien kanssa joille uskoutui ”kamalasta” eksästään, jossa häntä ärsytti todellisuudessa aivan mitättömät asiat, kuten tapa viikata alushousut, minkä hän ymmärsi vasta kun ne thainaiset kuvitteli hänen joutuneen kokemaan samaa kuin hekin, eli pahoinpitelyä ja paritusta.
Kyseessä oli komedia, mutta tämä kohkaus leivontahiivasta sekä vääristä kukkasipuleista ja päälle neuvot erota kuulostaa ihan yhtä naurettavalta eron syyltä kuin mikä siihen elokuvan oli vitsiksi käsikirjoitettu.