Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhteessa rajattoman puolison kanssa - onko toivoa muutoksesta?
Onko kellään ollut parisuhdeongelmaa, jossa tekijänä on toisen osapuolen rajattomuus? Siis kyvyttömyys erottaa omia ja muiden ihmisten tunteita, velvollisuuksia ja tarpeita. Olisi kiva kun kertoisitte, miten lopulta kävi. Auttoiko terapia ja keskustelu, toipuiko suhde? Omassa parisuhteessa asian käsittely alussa ja tuntuu välillä niin toivottomalta, että haluaisin kuulla jos on onnistumistarinoita. Jos ei ole, niin vertaistuki kelpaa.
Kommentit (1211)
Vierailija kirjoitti:
Voisiko kyseessä olla myös puolison lapsuudenkodistaan oppima tapa? Tunnistan tuota jatkuvaa vastuun kantamisen tarvetta vähän itsestäni. Vanhemmat raivosiivosivat kaikki tuollaiset hiivanliotuskulhot ja tuolin päällä suihkun aikana odottavat vaatteet pois kysymättä mitään ja odottivat samaa minulta. Lahjatoiveet oli myös asia jota opin välttämään, sekin oli vanhemmille stressin ja raivoamisen aihe jonka lopuksi sai vaikkapa uuden repun sijaan sukkia ja kynän.
Ap täällä, ehdottomasti on juuri näin, puolison toisella vanhemmalla on vielä näkyvämpiä ongelmia tällä alueella. Silti se ei ole puolisolle pelkkä tapa, vaan hänen koko todellisuutensa on ihan erilainen kuin muilla ihmisillä. Se on siis selvää mistä tämä ongelma "tulee", mutta harmi vaan se ei tunnu auttavan sen käsittelyssä yhtään.
Muutamien ehdottama persoonallisuushäiriö ei ole poissuljettu, itsekin ajattelen että jos ei ole persoonallisuushäiriötä, riittävillä toistoilla pitäisi alkaa ymmärtää että miksi juttu ei toimi.
Ai että oliko varoitusmerkkejä? Jälkikäteen ajateltuna kyllä. On kuitenkin kyseessä elämässä ihan hyvin pärjännyt ihminen, ja tosiaankaan ennen todella tiivistä yhteiselämää on helpompi "antaa anteeksi" tällaisia kun toinen tekee pyytämättä vähän kömpelösti romanttisia eleitä. Silloin jää näkemättä se marttyyrivaihdekin, josta vasta oikeasti ilmenee, että miten se puoliso tilanteesta ajattelee.
Puolisoni kyllä yrittää välillä tosi kovasti korjata välejämme pahempien riitojen jälkeen. Se näkyy niin, että hän tuo kukkia, tekee IHAN KAIKEN mitä kuvittelee minun haluavan, tarjoutuu hoitamaan lapsia että pääsen joka ilta yksin lenkille, ja sitten parin päivän päästä marttyyriräjähtää kun ei koe saaneensa riittävästi kiitosta. Eikä vieläkään yhtään mitenkään hahmota, että se rajattomuus on ongelma, ei kukkien tuomattomuus eikä mikään muukaan tehtävä jonka voi suorittaa. Hän ei jotenkin tunnu hahmottavan, että mitä ne rajat ovat ja missä niitä pitäisi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Ei usko, ja todellakin tulee ilman lupaa kotiinkin. En ollut antanut avainta, mutta kouluikäiset lapset olivat kotona ja avasivat oven. Aiemmin oli saanut luvan kanssa tulla erikseen sovittuina päivinä kylään, siitä se sitten pikkuhiljaa raja siirtyi niin, että lopulta koki oikeudekseen tulla ennalta ilmoittamatta. Siinä jo lapsetkin oudoksuivat tilannetta.
Terapeutillani oli arvio siitä miksi näin käy, luultavasti tällä mummilla oli mm. sotaan liittyen turvattomuutta omassa lapsuudessa. Jotenkin on silloin mennyt rikki, ei normaali ihminen tee tällaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä pullanleipomiset kuulostaa ihan normaaleilta väärinkäsityksiltä. Ymmärrän, että on ärsyttävää mutta jos noin pienistä asioista kyse nii jotenkin huvittavaa että näille aletaan jakelemaan psykologisia termejä tai jopa diagnooseja. Varmaan tässä taas pätevä syy erota, jessus.
Yksittäisenä esimerkkinä kyllä. Mutta kun päivästä ja vuodesta toiseen elää tuollaisessa jatkuvassa väärinymmärryksessä, missä joutuu lopulta itse aina joustamaan.
Ei leivottu pullaa, ei pantu päälle tiettyjä vaatteita, ei saanut sitä lahjaa mitä toivoi, kun erikseen oli kysytty lahjatoivetta. Järjestellään kaapit pyytämättä, seinät maalataankin vihreäksi sinisen sijasta.
Jokainen sinun ideasi, toiveesi ja tarpeesi korvataan jollain toisella. Joka päivä, joka kerta.
Se on ihan järkyttävän uuvuttavaa ja energiaa vievää, kun joutuu sitten amputoimaan itseään ja miettimään kaiken sanomisensa, tekemisensä ja olemisensa moneen kertaan.
Sitä elää sitten kuin johonkin elmukelmuun käärittynä.
Ei voi tehdä muuta kuin erota.
Mun puoliso on välillä tehnyt tuota että sopii asioita kysymättä minulta ensin. Esimerkiksi sen suhteen missä vietetään juhlapyhät tai että "meille on ok hoitaa asia x".
Reaktioni on se etten osallistu toimintaan johon en ole itse lupautunut. Puoliso on sitten hoitanut asian x ihan itse tai viettänyt pyhät itsekseen, jos ei ole minulta kysynyt mielipidettä. On toiminut ihan mukavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko kyseessä olla myös puolison lapsuudenkodistaan oppima tapa? Tunnistan tuota jatkuvaa vastuun kantamisen tarvetta vähän itsestäni. Vanhemmat raivosiivosivat kaikki tuollaiset hiivanliotuskulhot ja tuolin päällä suihkun aikana odottavat vaatteet pois kysymättä mitään ja odottivat samaa minulta. Lahjatoiveet oli myös asia jota opin välttämään, sekin oli vanhemmille stressin ja raivoamisen aihe jonka lopuksi sai vaikkapa uuden repun sijaan sukkia ja kynän.
Ap täällä, ehdottomasti on juuri näin, puolison toisella vanhemmalla on vielä näkyvämpiä ongelmia tällä alueella. Silti se ei ole puolisolle pelkkä tapa, vaan hänen koko todellisuutensa on ihan erilainen kuin muilla ihmisillä. Se on siis selvää mistä tämä ongelma "tulee", mutta harmi vaan se ei tunnu auttavan sen käsittelyssä yhtään.
Muutamien ehdottama persoonallisuushäiriö ei ole poissuljettu, itsekin ajattelen että jos ei ole persoonallisuushäiriötä, riittävillä toistoilla pitäisi alkaa ymmärtää että miksi juttu ei toimi.
Ai että oliko varoitusmerkkejä? Jälkikäteen ajateltuna kyllä. On kuitenkin kyseessä elämässä ihan hyvin pärjännyt ihminen, ja tosiaankaan ennen todella tiivistä yhteiselämää on helpompi "antaa anteeksi" tällaisia kun toinen tekee pyytämättä vähän kömpelösti romanttisia eleitä. Silloin jää näkemättä se marttyyrivaihdekin, josta vasta oikeasti ilmenee, että miten se puoliso tilanteesta ajattelee.
Puolisoni kyllä yrittää välillä tosi kovasti korjata välejämme pahempien riitojen jälkeen. Se näkyy niin, että hän tuo kukkia, tekee IHAN KAIKEN mitä kuvittelee minun haluavan, tarjoutuu hoitamaan lapsia että pääsen joka ilta yksin lenkille, ja sitten parin päivän päästä marttyyriräjähtää kun ei koe saaneensa riittävästi kiitosta. Eikä vieläkään yhtään mitenkään hahmota, että se rajattomuus on ongelma, ei kukkien tuomattomuus eikä mikään muukaan tehtävä jonka voi suorittaa. Hän ei jotenkin tunnu hahmottavan, että mitä ne rajat ovat ja missä niitä pitäisi olla.
Tämä kuulostaa ihan minun puolisoltani. Hänellä on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikään ei auttanut, oli pakko lähteä, vaikka häntä rakastinkin. Lapset kärsivät liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko kyseessä olla myös puolison lapsuudenkodistaan oppima tapa? Tunnistan tuota jatkuvaa vastuun kantamisen tarvetta vähän itsestäni. Vanhemmat raivosiivosivat kaikki tuollaiset hiivanliotuskulhot ja tuolin päällä suihkun aikana odottavat vaatteet pois kysymättä mitään ja odottivat samaa minulta. Lahjatoiveet oli myös asia jota opin välttämään, sekin oli vanhemmille stressin ja raivoamisen aihe jonka lopuksi sai vaikkapa uuden repun sijaan sukkia ja kynän.
Ap täällä, ehdottomasti on juuri näin, puolison toisella vanhemmalla on vielä näkyvämpiä ongelmia tällä alueella. Silti se ei ole puolisolle pelkkä tapa, vaan hänen koko todellisuutensa on ihan erilainen kuin muilla ihmisillä. Se on siis selvää mistä tämä ongelma "tulee", mutta harmi vaan se ei tunnu auttavan sen käsittelyssä yhtään.
Muutamien ehdottama persoonallisuushäiriö ei ole poissuljettu, itsekin ajattelen että jos ei ole persoonallisuushäiriötä, riittävillä toistoilla pitäisi alkaa ymmärtää että miksi juttu ei toimi.
Ai että oliko varoitusmerkkejä? Jälkikäteen ajateltuna kyllä. On kuitenkin kyseessä elämässä ihan hyvin pärjännyt ihminen, ja tosiaankaan ennen todella tiivistä yhteiselämää on helpompi "antaa anteeksi" tällaisia kun toinen tekee pyytämättä vähän kömpelösti romanttisia eleitä. Silloin jää näkemättä se marttyyrivaihdekin, josta vasta oikeasti ilmenee, että miten se puoliso tilanteesta ajattelee.
Puolisoni kyllä yrittää välillä tosi kovasti korjata välejämme pahempien riitojen jälkeen. Se näkyy niin, että hän tuo kukkia, tekee IHAN KAIKEN mitä kuvittelee minun haluavan, tarjoutuu hoitamaan lapsia että pääsen joka ilta yksin lenkille, ja sitten parin päivän päästä marttyyriräjähtää kun ei koe saaneensa riittävästi kiitosta. Eikä vieläkään yhtään mitenkään hahmota, että se rajattomuus on ongelma, ei kukkien tuomattomuus eikä mikään muukaan tehtävä jonka voi suorittaa. Hän ei jotenkin tunnu hahmottavan, että mitä ne rajat ovat ja missä niitä pitäisi olla.
Joo siis, eihän tuossa tule kuin paha olo, kun toinen pitää sinua sellaisena keneltä voi ostaa sitää "rakkautta" väkisin, itse päättämillään teoilla. Ja kaupat syntyy aina, koska ei sinulla ole omia mielipiteitä tai tunteita. Kun toinen ajattelee sinun puolestasi.
Ihan mahdoton tilanne. Puolisosi ei tule ymmärtämään että olet ihminen, erillinen ihminen ja sinulla on omat aivot ja tunteet, joista HÄN ei päätä ja joita hän ei voi puolestasi KEKSIÄ omasta päästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on selvästi asia, mitä on vaikea ymmärtää, jos sitä ei ole kohdannut. Nuo mainitut esimerkit ovat niitä pieniä arjen asioita, missä tämä tulee vastaan. Meillä vastaava on käynyt paljon, esim kun puolisoni lahjoitti perintökasvini pois (”meillä on paljon kasveja enkä tykännyt noista”), tai heitti valmistaman ruoan jääkaapista kompostiin (”en muistanut tehneeni tuollaista, joten ajattelin että se on vanhaa”. Syyllisti vielä minua tapahtuneesta!) . Nämä yksittäisinä on pieniä asioita, mutta tosi raskaita elää, kun toinen ei kertakaikkiaan tunnu edes muistavan, että hänen kanssaan elää joku itsenäiset mielipiteet omaava ihminen.
Suurempina asioina tämä näkyy siinä, ettei hän muista kysyä mielipidettäni menoista, vastaa kysymyksiin puolestani ikäänkuin olisin joku lapsi, tai vakoilee puhelintani ”koska hänen täytyy tietää missä mennään, suojellakseen minua”. 🙄
Joo tuo on pahinta kun kohdellaan kuin aivotonta lasta.
Minun lyhytaikainen kumppani tuli minulle aina lässyttämään kuin lapselle, että he ovat nyt keskustelleet äitinsä, isänsä, ex-vaimonsa tai ystävänsä kanssa, ja tulleet siihen tulokseen, että vaikka ovat päätyneet, siihen tulokseen, että minulle voisi olla sopiva tehtävä tässä talossa, vaikka lumityöt tai marjojen poiminta.
Olen siis ihan aikuinen ihminen, ja älykkyydessäni/kyvykkyydessäni ei ole testasi mitään vikaa. Olen vähintään normaali älyinen, enemmänkin.
Hän taas ei itse kuulema normaalia peruskoulua päässyt läpi. Käyttäytyi tosin kuin roolit olisivat olleet toisin päin.
Joku tässä ihmetteli, miksi seurustelin tuollaisen kanssa. No huono itsetunto ja se että minua on lytätty lapsesta saakka. Ja en tiennyt että hän on noin röyhkeä ja alentava minua kohtaan.
En ole ennustaja.
Ohis, mutta jotain vikaa sinussakin on, koska et osaa kirjoittaa suomen kieltä. Tekstisi on hirveää luettavaa. Joko et ole normaaliälyinen, tai sitten sinulla on luki- tai hahmotushäiriö tai jokin vastaava.
On minussa paljonkin vikaa. Mutta nämä on ihan testattuja asioita, ja en ole kiinnostunut sinulle todistelemaan yhtään mitään.
Ajattele sinä (minulle merkityksetön nobody) siellä jossain ihan vapaasti vaikka että minä olen v aja k ki ja rajaton exäni nero.
Ole hyvä vaan. Siitä vaan.
Minä tiedän itse kuitenkin miten nämä asiat oikeasti menee, ja minä olen meistä kahdesta (sinusta nobodystä ja minusta omasta itsestäni) se joka tietää VARMUUDELLA OMAT ASIANI.
Luule mitä haluat, sinä et TIEDÄ!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.
Reikiintynyt ämpäri roskiin ja ehjä ämpäri tilalle.
Rajaton puoliso elämästä hel*ettiin, ei siinä muu auta.
Itse tosiaan olen jättänyt rajattoman kumppanin ja en ole katunut yhtään. Siitä olin itselleni vihainen, kun niin pitkään (pari kuukautta) siedin sitä pelleilyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viertäailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nr. 58, miksi olet seurustellut lähes kehitysvammaisen kanssa? Nyt kuulostaa pahasti siltä että joko hän on ollut ihan normaali/älykäs ja sinä julmasti lytännyt häntä TAI olet valinnut helposti hallittavan puolison.
No hän ei ollut normaali. Näytti ulkoisesti kyllä ihan normaalilta, mutta oli heikkolahjainen kumminkin. Kertoi itse asiasta myöhemmin. Ihan testattuja tosi asioita. Minunkin älykkyyteni on testattu, että älä kuvittele ja kuulostele siellä mitään palstatietäjänä.
Minä en julmasti lytännyt häntä, enkä ollut meistä se joka yritti hallita tai kontrolloida toista.
En ole kiinnostunut sellaisesta suhteesta missä toista yritetään hallita, kytätään, omistetaan ja ei kunnioiteta.
Et tiedä mitään siitä suhteesta ja kuvittelet omiasi.
Rajaton yksilö hän oli. Ja suhde ei tosiaan kestänyt kuin pari kuukautta. Oli niin uuvuttavaa.
Suhteessa, jossa älykkyydessä on iso ero ei ole valtasuhteet ihan kohdallaan. Miksi halusit suhteen, joka ei ole asetelmaltaan tasaveroinen?
EN HALUNNUT!
Voi hyvä ihminen kun ei ne suhteet ala siten, että katsotaan ensin jotkut älykkyystestien tulokset!
SUHDE LOPPUI KUN ASIA SELKISI!
Väität olevasi erityisen älykäs, mutta tuollaisen eron toteamiseen tarvitset testejä? En usko, koska olet liian fiksu tarviaksesi sellaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäntyyppistä ongelmaa on siis ollut ihan aina kyllä, mutta ne eivät ole vaikuttaneet mihinkään tärkeään ennen lapsia, minkä jälkeen melkein kaikki on yhtä ongelmaa.
Voi siis olla esim. näin.
1: Mun pitää jossain vaiheessa vaihtaa pyyhkijänsulat mun autoon.
2: Ok, no minä ajan huomenna ennen töitä ostamaan sinulle ne.
1: Ei, älä. Käyn myöhemmin itse, kun haluan samalla ostaa kukkasipuleita.
2: (seuraavana iltana) Vaihdon sinun autoon ne pyyhkijänsulat. Eteisessä on myös niitä kukkasipuleita.
1: ??? Eikös sovittu että minä käyn, ei olisi tarvinnut. Ja nuo on narsisseja, ajattelin tulppaaneita. Onpa harmi että ajoit turhaan.
2: Miksi et voi edes kiittää kun minä kaikkeni teen sinun eteen? :((((( Sinun pitäisi olla onnellinen kun autan sinua.Ei siis ole mitään hakkaamista eikä muuta selkeää, mutta ihan jatkuvasti normaalit käytännön asiat tuottavat kitkaa koska toinen ei hahmota omia ja toisen asioita eikä sanaa ei.
Nyt taitaa aloittajan diagnosointi olla vähän metsässä. Tuo kuvattu tilanne ei tarkoita sitä, että se mies olisi jotenkin sairas. Hänhän yritti auttaa. Te ette ymmärrä toisianne. Älä tee toisesta psyykkiseesti sairasta sen takia.
Et taida ymmärtää yhtään, mistä kyse, ja ole onnellinen siitä. Minulla on tuollainen äiti ja anoppi on samanlainen, tulevat meidän kotiin huseeraamaan oman mielensä mukana, ja loukkaantuvat kun en ole kiitollinen "avusta". Yrittävät ikään kuin ajatella minun puolesta asioita, eivätkä ymmärrä, että osaan aikuisena ihmisenä itse tehdä ne tai sitten pyydän apua. En tiedä ovatko sairaita, mutta rajattomia ainakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.
En epäile, etteikö puolisosi olisi vaikea ja ehkä rajatonkin tapaus, mutta minusta tuntuu myös siltä, ettei teillä ole pelisäännöt sovittuina, jos ette ole tällaisistakaan (vaate- yms.)asioista selkeästi sopineet. Odotatko sinä, että puoliso huolehtii kodista, perheestä yms. yhteisistä asioista aavistaen, milloin saa tehdä asioita sinunkin puolestasi, ja milloin taas ei? Kyllähän nyt oma tontti ja omat rajat täytyy ainakin yrittää tehdä puolisolle selväksi, ihan kaikkien.
Vierailija kirjoitti:
Tämäntyyppistä ongelmaa on siis ollut ihan aina kyllä, mutta ne eivät ole vaikuttaneet mihinkään tärkeään ennen lapsia, minkä jälkeen melkein kaikki on yhtä ongelmaa.
Voi siis olla esim. näin.
1: Mun pitää jossain vaiheessa vaihtaa pyyhkijänsulat mun autoon.
2: Ok, no minä ajan huomenna ennen töitä ostamaan sinulle ne.
1: Ei, älä. Käyn myöhemmin itse, kun haluan samalla ostaa kukkasipuleita.
2: (seuraavana iltana) Vaihdon sinun autoon ne pyyhkijänsulat. Eteisessä on myös niitä kukkasipuleita.
1: ??? Eikös sovittu että minä käyn, ei olisi tarvinnut. Ja nuo on narsisseja, ajattelin tulppaaneita. Onpa harmi että ajoit turhaan.
2: Miksi et voi edes kiittää kun minä kaikkeni teen sinun eteen? :((((( Sinun pitäisi olla onnellinen kun autan sinua.Ei siis ole mitään hakkaamista eikä muuta selkeää, mutta ihan jatkuvasti normaalit käytännön asiat tuottavat kitkaa koska toinen ei hahmota omia ja toisen asioita eikä sanaa ei.
Anteeksi nyt vaan, mutta olen samaa mieltä tuon nro 2 kanssa, että kyse on ollut vilpittömästä halusta auttaa ja tehdä toinen (kerrankin?) onnelliseksi, mutta sille nro 1:lle ei vaan mikään näytä kelpaavan ja aivan kaikki tulee tehdä juuri kuten hän haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.
En epäile, etteikö puolisosi olisi vaikea ja ehkä rajatonkin tapaus, mutta minusta tuntuu myös siltä, ettei teillä ole pelisäännöt sovittuina, jos ette ole tällaisistakaan (vaate- yms.)asioista selkeästi sopineet. Odotatko sinä, että puoliso huolehtii kodista, perheestä yms. yhteisistä asioista aavistaen, milloin saa tehdä asioita sinunkin puolestasi, ja milloin taas ei? Kyllähän nyt oma tontti ja omat rajat täytyy ainakin yrittää tehdä puolisolle selväksi, ihan kaikkien.
Minä olen se, jonka puoliso lahjoitti perintökasvit pois, koska se ei tykännyt siitä. Mutta totta, olet varmaan oikeassa, en ole koskaan huomannut sanoa ettei minun kasvejani saa lahjoittaa. Voin kyllä kuvitella monta muutakin asiaa, josta nyt en vaan ole huomannut sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.
Tarkoitatko kontrolloivalla puolisolla nyt tuota "rajatonta"? Lähinnä minusta vaikuttaa, että sinä olet se, joka kontrolloi ja määrää, ja hän se, joka yrittää epätoivoisesti mutta huonolla menestyksellä olla mieliksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viertäailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nr. 58, miksi olet seurustellut lähes kehitysvammaisen kanssa? Nyt kuulostaa pahasti siltä että joko hän on ollut ihan normaali/älykäs ja sinä julmasti lytännyt häntä TAI olet valinnut helposti hallittavan puolison.
No hän ei ollut normaali. Näytti ulkoisesti kyllä ihan normaalilta, mutta oli heikkolahjainen kumminkin. Kertoi itse asiasta myöhemmin. Ihan testattuja tosi asioita. Minunkin älykkyyteni on testattu, että älä kuvittele ja kuulostele siellä mitään palstatietäjänä.
Minä en julmasti lytännyt häntä, enkä ollut meistä se joka yritti hallita tai kontrolloida toista.
En ole kiinnostunut sellaisesta suhteesta missä toista yritetään hallita, kytätään, omistetaan ja ei kunnioiteta.
Et tiedä mitään siitä suhteesta ja kuvittelet omiasi.
Rajaton yksilö hän oli. Ja suhde ei tosiaan kestänyt kuin pari kuukautta. Oli niin uuvuttavaa.
Suhteessa, jossa älykkyydessä on iso ero ei ole valtasuhteet ihan kohdallaan. Miksi halusit suhteen, joka ei ole asetelmaltaan tasaveroinen?
EN HALUNNUT!
Voi hyvä ihminen kun ei ne suhteet ala siten, että katsotaan ensin jotkut älykkyystestien tulokset!
SUHDE LOPPUI KUN ASIA SELKISI!
Väität olevasi erityisen älykäs, mutta tuollaisen eron toteamiseen tarvitset testejä? En usko, koska olet liian fiksu tarviaksesi sellaisia.
Mene muualle jankkaamasta.
Tässä ketjussa käsitellään rajattomia kumppaneita.
Ei luulisi sinun peffaasi millään lailla kutittavan tuntemattomien ihmisten älykkyydet ja heikkolahjaisuudet.
Pöpihän tuota olet kun juutut vänkyttämään epäoleellisesta asiasta.
Et sinä vänkyttämällä saa minua uskomaan, että minulla on lukihäiriö, vamma tai häiriö. Kun minä luotan ammatti-ihmisiin enemmän ja itseeni, kuin sinuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.
Tarkoitatko kontrolloivalla puolisolla nyt tuota "rajatonta"? Lähinnä minusta vaikuttaa, että sinä olet se, joka kontrolloi ja määrää, ja hän se, joka yrittää epätoivoisesti mutta huonolla menestyksellä olla mieliksi.
Kyllä, kontrolloiva ja rajaton on yleensä sama asia psykologian kannalta. Turvaton ihminen pyrkii kontrolloimaan kaikkea, myös toisten elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.
En epäile, etteikö puolisosi olisi vaikea ja ehkä rajatonkin tapaus, mutta minusta tuntuu myös siltä, ettei teillä ole pelisäännöt sovittuina, jos ette ole tällaisistakaan (vaate- yms.)asioista selkeästi sopineet. Odotatko sinä, että puoliso huolehtii kodista, perheestä yms. yhteisistä asioista aavistaen, milloin saa tehdä asioita sinunkin puolestasi, ja milloin taas ei? Kyllähän nyt oma tontti ja omat rajat täytyy ainakin yrittää tehdä puolisolle selväksi, ihan kaikkien.
Minä olen se, jonka puoliso lahjoitti perintökasvit pois, koska se ei tykännyt siitä. Mutta totta, olet varmaan oikeassa, en ole koskaan huomannut sanoa ettei minun kasvejani saa lahjoittaa. Voin kyllä kuvitella monta muutakin asiaa, josta nyt en vaan ole huomannut sanoa.
Kasvit tietenkin sisältyvät yleisesti toisen omiin tavaroihin, ei niitä nyt tarvitse jokaista yksitellen luetella. Toisen tavaroihin ei kosketa ja sillä hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.
En epäile, etteikö puolisosi olisi vaikea ja ehkä rajatonkin tapaus, mutta minusta tuntuu myös siltä, ettei teillä ole pelisäännöt sovittuina, jos ette ole tällaisistakaan (vaate- yms.)asioista selkeästi sopineet. Odotatko sinä, että puoliso huolehtii kodista, perheestä yms. yhteisistä asioista aavistaen, milloin saa tehdä asioita sinunkin puolestasi, ja milloin taas ei? Kyllähän nyt oma tontti ja omat rajat täytyy ainakin yrittää tehdä puolisolle selväksi, ihan kaikkien.
Hei ihan oikeasti, kun ei aikuisen ihmisen kanssa pitäisi joutua erikseen sopimaan, että toisen valmiiksi esille ottamiin vaatteisiin ei kosketa sillä välin, kun olen suihkussa.
Siihen tulee möksähtävä vastaus "pidätkö sä mua ihan tyhmänä?!" - eikä mikään muutu kuin korkeintaan sillä kerralla. Seuraavalla kerralla ne esille nostetut vaatteet taas päätyvät pyytämättä pesukoneeseen.
Alue: Aihe vapaa
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.