Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteessa rajattoman puolison kanssa - onko toivoa muutoksesta?
Onko kellään ollut parisuhdeongelmaa, jossa tekijänä on toisen osapuolen rajattomuus? Siis kyvyttömyys erottaa omia ja muiden ihmisten tunteita, velvollisuuksia ja tarpeita. Olisi kiva kun kertoisitte, miten lopulta kävi. Auttoiko terapia ja keskustelu, toipuiko suhde? Omassa parisuhteessa asian käsittely alussa ja tuntuu välillä niin toivottomalta, että haluaisin kuulla jos on onnistumistarinoita. Jos ei ole, niin vertaistuki kelpaa.
Kommentit (1211)
Vierailija kirjoitti:
Monet eivät näköjään yhtään tajua mistä tässä ilmiössä on kyse, kun eivät ole siinä olleet uhrina.
Voin kertoa, että ainoa ratkaisu on eroaminen.
Se voi olla vaikeaa ja ei huvittaisi, mutta kannattaa.
Parisuhteen idea ei ole tuollainen, että siinä uupuu ja väsyy. Tai että koko ajan saa olla varpaillaan ja stressata.
Mikä sinusta on parisuhteen idea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.
En epäile, etteikö puolisosi olisi vaikea ja ehkä rajatonkin tapaus, mutta minusta tuntuu myös siltä, ettei teillä ole pelisäännöt sovittuina, jos ette ole tällaisistakaan (vaate- yms.)asioista selkeästi sopineet. Odotatko sinä, että puoliso huolehtii kodista, perheestä yms. yhteisistä asioista aavistaen, milloin saa tehdä asioita sinunkin puolestasi, ja milloin taas ei? Kyllähän nyt oma tontti ja omat rajat täytyy ainakin yrittää tehdä puolisolle selväksi, ihan kaikkien.
Minä olen se, jonka puoliso lahjoitti perintökasvit pois, koska se ei tykännyt siitä. Mutta totta, olet varmaan oikeassa, en ole koskaan huomannut sanoa ettei minun kasvejani saa lahjoittaa. Voin kyllä kuvitella monta muutakin asiaa, josta nyt en vaan ole huomannut sanoa.
Aikamoinen homma ilmoittaa aina joka ikisestä asiasta. Eihän siinä muuta enää ehdi ajattelemaankaan.
Nimenomaan EI joka ikisestä asiasta!! Vaan sovitaan, että toisen tavaroihin tai toisen esille ottamiin tavaroihin ei sotkeuduta koskaan. Ei mihinkään tavaroihin. Yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko kyseessä olla myös puolison lapsuudenkodistaan oppima tapa? Tunnistan tuota jatkuvaa vastuun kantamisen tarvetta vähän itsestäni. Vanhemmat raivosiivosivat kaikki tuollaiset hiivanliotuskulhot ja tuolin päällä suihkun aikana odottavat vaatteet pois kysymättä mitään ja odottivat samaa minulta. Lahjatoiveet oli myös asia jota opin välttämään, sekin oli vanhemmille stressin ja raivoamisen aihe jonka lopuksi sai vaikkapa uuden repun sijaan sukkia ja kynän.
Ap täällä, ehdottomasti on juuri näin, puolison toisella vanhemmalla on vielä näkyvämpiä ongelmia tällä alueella. Silti se ei ole puolisolle pelkkä tapa, vaan hänen koko todellisuutensa on ihan erilainen kuin muilla ihmisillä. Se on siis selvää mistä tämä ongelma "tulee", mutta harmi vaan se ei tunnu auttavan sen käsittelyssä yhtään.
Muutamien ehdottama persoonallisuushäiriö ei ole poissuljettu, itsekin ajattelen että jos ei ole persoonallisuushäiriötä, riittävillä toistoilla pitäisi alkaa ymmärtää että miksi juttu ei toimi.
Ai että oliko varoitusmerkkejä? Jälkikäteen ajateltuna kyllä. On kuitenkin kyseessä elämässä ihan hyvin pärjännyt ihminen, ja tosiaankaan ennen todella tiivistä yhteiselämää on helpompi "antaa anteeksi" tällaisia kun toinen tekee pyytämättä vähän kömpelösti romanttisia eleitä. Silloin jää näkemättä se marttyyrivaihdekin, josta vasta oikeasti ilmenee, että miten se puoliso tilanteesta ajattelee.
Puolisoni kyllä yrittää välillä tosi kovasti korjata välejämme pahempien riitojen jälkeen. Se näkyy niin, että hän tuo kukkia, tekee IHAN KAIKEN mitä kuvittelee minun haluavan, tarjoutuu hoitamaan lapsia että pääsen joka ilta yksin lenkille, ja sitten parin päivän päästä marttyyriräjähtää kun ei koe saaneensa riittävästi kiitosta. Eikä vieläkään yhtään mitenkään hahmota, että se rajattomuus on ongelma, ei kukkien tuomattomuus eikä mikään muukaan tehtävä jonka voi suorittaa. Hän ei jotenkin tunnu hahmottavan, että mitä ne rajat ovat ja missä niitä pitäisi olla.
Puolisosi kannattaisi ottaa etäisyyttä lapsuudenperheeseensä. Toki tuo voi olla vaikeaa toteuttaa, mutta itselläni etäisyys perheeseen ja ymmärtävä kumppani avasivat silmät. Sekä kumppanin normaalisti toimiva perhe, jossa ei marttyroida ja syyllistetä kaikesta.
Avaan vielä vähän omaa näkökulmaa aiheeseen. Osa täällä olettaa tuon johtuvan siitä että puoliso pitää sitä toista aivottomana. No, toki en voi puhua kuin omasta puolestani mutta kotonta opittuna tapana tuossa oli minulla kyse nimenomaan päinvastaisesta. Kotona opetettiin että tuollainen muiden asioiden siivoilu ja puolesta päättäminen oli nimenomaan sitä huomaavaisuutta. Piti pysyä askeleen edellä ja lukea ajatuksia, ettet vaan joutunut huutoraivarin kohteeksi. Otetaan esimerkiksi vaikka tuon kukkasipuliesimerkin tapainen ostosreissu.
Minä: "Käyn huomenna koulun jälkeen kirjakaupassa, tarvitsen vihkoja."
Vanhempi: "Jaa, minun pitäisi käydä joku päivä siinä kirjakaupan viereisessä apteekissa ostamassa särkylääkkeitä. Voisi käydä huomenna töiden jälkeen."
Sitten huomenna:
Minä: "Kävin tänään siellä kirjakaupassa, kävitkö muuten siellä apteekissa kotimatkalla?"
Vanhempi: "Äh no en minä jaksanut lähteä sinne asti kirmaamaan. Mikset käynyt itse apteekissa ostamassa niitä minulle kun olit siellä päin liikkeellä!? Olisi pitänyt tajuta käydä!"-tuo aikaisempi nro 75
Ihan vilpittömästi mä voin sanoa, että mä olisin vastaavassa tilanteessa soittanut miehelle, kun olin siellä kirjakaupassa, että käynkö myös apteekissa, kun olen tässä lähellä vai oletko sinä menossa sinne? Tämä on ihan normaalia arjen kommunikointia, jossa on tarkoituksena, että toinen osaa ottaa toisen huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä pullanleipomiset kuulostaa ihan normaaleilta väärinkäsityksiltä. Ymmärrän, että on ärsyttävää mutta jos noin pienistä asioista kyse nii jotenkin huvittavaa että näille aletaan jakelemaan psykologisia termejä tai jopa diagnooseja. Varmaan tässä taas pätevä syy erota, jessus.
Joo, ilman muuta pullan leipominen voi olla juuri normaali väärinkäsitys. Ja kuten aikaisemmin joku ehdotti, tässä tapauksessa nimenomaan se alkuperäinen leipoja rupesi leipomaan muuta tilalle leivinjauheella, EIKÄ TARVINNUT ENÄÄ HIIVAA sillä hetkellä. Tämä kerrottiin rajattomalle puolisolle. Tähän asti normaalia. Silti rajaton puoliso oli jo saanut päähänpinttymän, että nyt on ongelma koska ei ole hiivaa, ja ajoi kauppaan ostamaan 5 pakettia hiivaa, jota kukaan ei halunnut, vaikka siitä itse ostosreissusta aiheutui lisää vaikeuksia. Tämä on sitä ongelmallista puolta.
Hiivan hakeminen oli selkeästi hyvittelyreissu. Nostit varmaankin hirveän metelin, jonka jälkeen toinen haluaa korjata tilanteen kuntoon, ehkä hieman ärsyyntyneenä liioitellen. Normaalia toimintaa kuitenkin edelleen eikä mitään rajattomuutta.
Just tätä mietin, että toisen naamasta näkee, että ottaa päähän niin paljon, että parempi kuitenkin hakea ne hiivat.
Tuohan just on älytöntä, kun ei se hiivan hakeminen enää siinä vaiheessa mitään auttanut, sotki vaan ennestään tilannetta. Eli henkilö yritti sovitella omaa sotkuaan täysin väärin. Argh, miten ahdistava tyyppi. Olisi sen sijaan vaan pyytänyt anteeksi, että ymmärsi väärin ja kaatoi hiivan pois.
Mitäpä jos hiivan ostaja olikin viisaampi kuin sinä. Hiiva oli selkeästi teiltä loppu joten kävi sitten ostamassa sitä lisää odottamaan seuraavaa leivontakertaa.
Hiiva on loppu siksi, että ostaja "hyvää hyvyyttään" kaatoi sen pullataikinanalun pois.
Uutta ei mennä ostamaan silloin, kun vieraat ovat jo matkalla (ihmettelemään mihin se isäntä on kadonnut, ja sanopa siinä sitten, että se meni hiivaa hakemaan).
Vierailija kirjoitti:
Tämäntyyppistä ongelmaa on siis ollut ihan aina kyllä, mutta ne eivät ole vaikuttaneet mihinkään tärkeään ennen lapsia, minkä jälkeen melkein kaikki on yhtä ongelmaa.
Voi siis olla esim. näin.
1: Mun pitää jossain vaiheessa vaihtaa pyyhkijänsulat mun autoon.
2: Ok, no minä ajan huomenna ennen töitä ostamaan sinulle ne.
1: Ei, älä. Käyn myöhemmin itse, kun haluan samalla ostaa kukkasipuleita.
2: (seuraavana iltana) Vaihdon sinun autoon ne pyyhkijänsulat. Eteisessä on myös niitä kukkasipuleita.
1: ??? Eikös sovittu että minä käyn, ei olisi tarvinnut. Ja nuo on narsisseja, ajattelin tulppaaneita. Onpa harmi että ajoit turhaan.
2: Miksi et voi edes kiittää kun minä kaikkeni teen sinun eteen? :((((( Sinun pitäisi olla onnellinen kun autan sinua.Ei siis ole mitään hakkaamista eikä muuta selkeää, mutta ihan jatkuvasti normaalit käytännön asiat tuottavat kitkaa koska toinen ei hahmota omia ja toisen asioita eikä sanaa ei.
Apua, vähän ohiksena, mutta ihan kuin anoppini... Hänen kuulleen ei voinut jutustella mitään tuollaista tai seuraavana päivänä pihassa seisoi vaikka kuuraketti. Ja sitä loukkaantumisen määrää, kun uskaltauduit sanomaan, että olisin halunnut ostaa itse/ ei ollut tarkoitus vihjata että sinun on ostettava ja tämä ei ole ihan sitä olen ajatellut.
Jos minä vaikka kerroin katselleeni punaista pipoa taatusti anoppi toi sinisen, koska HÄNEN mielestään se oli parempi. Tai jos puhuin, että meidän täytyisi ostaa toinen kaappipakastin, meille ilmestyy arkkupakastin, koska HÄNEN mielestään se on järkevämpi. (Esimerkit keksittyjä.)
Noh, jossain kohtaa kyllä opin pitämään suuni kiinni, ja jos vaikka kyseli mitä lapset tarvitsee, vastasin ettei just nyt mitään, koska kumminkin olisi tullut jotain muuta kuin mistä tarve on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko kyseessä olla myös puolison lapsuudenkodistaan oppima tapa? Tunnistan tuota jatkuvaa vastuun kantamisen tarvetta vähän itsestäni. Vanhemmat raivosiivosivat kaikki tuollaiset hiivanliotuskulhot ja tuolin päällä suihkun aikana odottavat vaatteet pois kysymättä mitään ja odottivat samaa minulta. Lahjatoiveet oli myös asia jota opin välttämään, sekin oli vanhemmille stressin ja raivoamisen aihe jonka lopuksi sai vaikkapa uuden repun sijaan sukkia ja kynän.
Ap täällä, ehdottomasti on juuri näin, puolison toisella vanhemmalla on vielä näkyvämpiä ongelmia tällä alueella. Silti se ei ole puolisolle pelkkä tapa, vaan hänen koko todellisuutensa on ihan erilainen kuin muilla ihmisillä. Se on siis selvää mistä tämä ongelma "tulee", mutta harmi vaan se ei tunnu auttavan sen käsittelyssä yhtään.
Muutamien ehdottama persoonallisuushäiriö ei ole poissuljettu, itsekin ajattelen että jos ei ole persoonallisuushäiriötä, riittävillä toistoilla pitäisi alkaa ymmärtää että miksi juttu ei toimi.
Ai että oliko varoitusmerkkejä? Jälkikäteen ajateltuna kyllä. On kuitenkin kyseessä elämässä ihan hyvin pärjännyt ihminen, ja tosiaankaan ennen todella tiivistä yhteiselämää on helpompi "antaa anteeksi" tällaisia kun toinen tekee pyytämättä vähän kömpelösti romanttisia eleitä. Silloin jää näkemättä se marttyyrivaihdekin, josta vasta oikeasti ilmenee, että miten se puoliso tilanteesta ajattelee.
Puolisoni kyllä yrittää välillä tosi kovasti korjata välejämme pahempien riitojen jälkeen. Se näkyy niin, että hän tuo kukkia, tekee IHAN KAIKEN mitä kuvittelee minun haluavan, tarjoutuu hoitamaan lapsia että pääsen joka ilta yksin lenkille, ja sitten parin päivän päästä marttyyriräjähtää kun ei koe saaneensa riittävästi kiitosta. Eikä vieläkään yhtään mitenkään hahmota, että se rajattomuus on ongelma, ei kukkien tuomattomuus eikä mikään muukaan tehtävä jonka voi suorittaa. Hän ei jotenkin tunnu hahmottavan, että mitä ne rajat ovat ja missä niitä pitäisi olla.
Puolisosi kannattaisi ottaa etäisyyttä lapsuudenperheeseensä. Toki tuo voi olla vaikeaa toteuttaa, mutta itselläni etäisyys perheeseen ja ymmärtävä kumppani avasivat silmät. Sekä kumppanin normaalisti toimiva perhe, jossa ei marttyroida ja syyllistetä kaikesta.
Avaan vielä vähän omaa näkökulmaa aiheeseen. Osa täällä olettaa tuon johtuvan siitä että puoliso pitää sitä toista aivottomana. No, toki en voi puhua kuin omasta puolestani mutta kotonta opittuna tapana tuossa oli minulla kyse nimenomaan päinvastaisesta. Kotona opetettiin että tuollainen muiden asioiden siivoilu ja puolesta päättäminen oli nimenomaan sitä huomaavaisuutta. Piti pysyä askeleen edellä ja lukea ajatuksia, ettet vaan joutunut huutoraivarin kohteeksi. Otetaan esimerkiksi vaikka tuon kukkasipuliesimerkin tapainen ostosreissu.
Minä: "Käyn huomenna koulun jälkeen kirjakaupassa, tarvitsen vihkoja."
Vanhempi: "Jaa, minun pitäisi käydä joku päivä siinä kirjakaupan viereisessä apteekissa ostamassa särkylääkkeitä. Voisi käydä huomenna töiden jälkeen."
Sitten huomenna:
Minä: "Kävin tänään siellä kirjakaupassa, kävitkö muuten siellä apteekissa kotimatkalla?"
Vanhempi: "Äh no en minä jaksanut lähteä sinne asti kirmaamaan. Mikset käynyt itse apteekissa ostamassa niitä minulle kun olit siellä päin liikkeellä!? Olisi pitänyt tajuta käydä!"-tuo aikaisempi nro 75
Ihan vilpittömästi mä voin sanoa, että mä olisin vastaavassa tilanteessa soittanut miehelle, kun olin siellä kirjakaupassa, että käynkö myös apteekissa, kun olen tässä lähellä vai oletko sinä menossa sinne? Tämä on ihan normaalia arjen kommunikointia, jossa on tarkoituksena, että toinen osaa ottaa toisen huomioon.
Tässähän oli vanhempi ja lapsi. Ja vanhempi sanoi, että käy apteekissa töiden jälkeen. Todennäköisesti tapahtunut vieläpä aikana ennen kännyköitä.
Lapsen tehtävä ei ole ostaa vanhempien särkylääkkeitä kuin erikseen sovittuna (ja rahan kera).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.
En epäile, etteikö puolisosi olisi vaikea ja ehkä rajatonkin tapaus, mutta minusta tuntuu myös siltä, ettei teillä ole pelisäännöt sovittuina, jos ette ole tällaisistakaan (vaate- yms.)asioista selkeästi sopineet. Odotatko sinä, että puoliso huolehtii kodista, perheestä yms. yhteisistä asioista aavistaen, milloin saa tehdä asioita sinunkin puolestasi, ja milloin taas ei? Kyllähän nyt oma tontti ja omat rajat täytyy ainakin yrittää tehdä puolisolle selväksi, ihan kaikkien.
Hei ihan oikeasti, kun ei aikuisen ihmisen kanssa pitäisi joutua erikseen sopimaan, että toisen valmiiksi esille ottamiin vaatteisiin ei kosketa sillä välin, kun olen suihkussa.
Siihen tulee möksähtävä vastaus "pidätkö sä mua ihan tyhmänä?!" - eikä mikään muutu kuin korkeintaan sillä kerralla. Seuraavalla kerralla ne esille nostetut vaatteet taas päätyvät pyytämättä pesukoneeseen.
Ei tarvitsisi erikseen sopia mistään valmiiksi esille otetuista vaatteista, pullataikinoista tai huonekasveista, jos olisi yksiselitteisesti selvää että minun tavarat on minun ja sinun tavarat sinun. Toisen kamoja ei siirrellä eikä siivota pois pöydiltä ja lattioilta. Ihme touhua.
Normaaleiden ihmisten kanssa ei tarvitse sopia mitään tuollaisia, kun terve järki pelaa.
No jos oman puolison kanssa tarvitsee, niin eikö sitten olisi järkevämpää sopia kuin vuosikaudet kärsiä? Näpit irti minun tavaroista, nyt ja aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monet eivät näköjään yhtään tajua mistä tässä ilmiössä on kyse, kun eivät ole siinä olleet uhrina.
Voin kertoa, että ainoa ratkaisu on eroaminen.
Se voi olla vaikeaa ja ei huvittaisi, mutta kannattaa.
Parisuhteen idea ei ole tuollainen, että siinä uupuu ja väsyy. Tai että koko ajan saa olla varpaillaan ja stressata.
Tasan tarkkaan juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet eivät näköjään yhtään tajua mistä tässä ilmiössä on kyse, kun eivät ole siinä olleet uhrina.
Voin kertoa, että ainoa ratkaisu on eroaminen.
Se voi olla vaikeaa ja ei huvittaisi, mutta kannattaa.
Parisuhteen idea ei ole tuollainen, että siinä uupuu ja väsyy. Tai että koko ajan saa olla varpaillaan ja stressata.
Mikä sinusta on parisuhteen idea?
Yhdenvertaisuus jonka toisen osapuolen rajattomuus aika nopiasti tuhoaa :D selvästi vaikea asia selittää kenellä ei ole tästä kokemusta kun kuulostaa niin vähäpätöisiltä asioilta, mutta eipä olekaan kun käytös toistuu joka päivä. Termiin törmäsin vasta nyt, mutta suhteessa bipoon oli just näitä että saattoi kaataa talon viimeisen maitotilkan viemäriin nenäni edestä vaikka olin juuri kaatanut aamukahvin kuppiini, tai tungettiin uuni täyteen ruokaa, juuri kun oltiin lähdössä sovittuun menoon, josta olin muistuttanut vielä varalta ym. tällaista rasittavaa ajattelemattomuutta kun ei osata ennakoida eikä myöskään ajatella seurauksia. Vahingossakaan ei myöskään kommunikoida jolloin edes osa tilanteista jäisi syntymättä, vaan toimitaan täysin sillä omalla autopilotilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet eivät näköjään yhtään tajua mistä tässä ilmiössä on kyse, kun eivät ole siinä olleet uhrina.
Voin kertoa, että ainoa ratkaisu on eroaminen.
Se voi olla vaikeaa ja ei huvittaisi, mutta kannattaa.
Parisuhteen idea ei ole tuollainen, että siinä uupuu ja väsyy. Tai että koko ajan saa olla varpaillaan ja stressata.
Mikä sinusta on parisuhteen idea?
Sellainen että siinä on hyvä olla, eikä se ole työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.
En epäile, etteikö puolisosi olisi vaikea ja ehkä rajatonkin tapaus, mutta minusta tuntuu myös siltä, ettei teillä ole pelisäännöt sovittuina, jos ette ole tällaisistakaan (vaate- yms.)asioista selkeästi sopineet. Odotatko sinä, että puoliso huolehtii kodista, perheestä yms. yhteisistä asioista aavistaen, milloin saa tehdä asioita sinunkin puolestasi, ja milloin taas ei? Kyllähän nyt oma tontti ja omat rajat täytyy ainakin yrittää tehdä puolisolle selväksi, ihan kaikkien.
Minä olen se, jonka puoliso lahjoitti perintökasvit pois, koska se ei tykännyt siitä. Mutta totta, olet varmaan oikeassa, en ole koskaan huomannut sanoa ettei minun kasvejani saa lahjoittaa. Voin kyllä kuvitella monta muutakin asiaa, josta nyt en vaan ole huomannut sanoa.
Aikamoinen homma ilmoittaa aina joka ikisestä asiasta. Eihän siinä muuta enää ehdi ajattelemaankaan.
Nimenomaan EI joka ikisestä asiasta!! Vaan sovitaan, että toisen tavaroihin tai toisen esille ottamiin tavaroihin ei sotkeuduta koskaan. Ei mihinkään tavaroihin. Yksinkertaista.
Eihän se käy, jos välillä kuitenkin halutaan, että toinen siivoaa ja järjestelee ja kerää muidenkin likapyykkejä ja astioita ympäri asuntoa ja arvaa, mihin saa koskea ja mihin ei. Kun mikään ei kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.
En epäile, etteikö puolisosi olisi vaikea ja ehkä rajatonkin tapaus, mutta minusta tuntuu myös siltä, ettei teillä ole pelisäännöt sovittuina, jos ette ole tällaisistakaan (vaate- yms.)asioista selkeästi sopineet. Odotatko sinä, että puoliso huolehtii kodista, perheestä yms. yhteisistä asioista aavistaen, milloin saa tehdä asioita sinunkin puolestasi, ja milloin taas ei? Kyllähän nyt oma tontti ja omat rajat täytyy ainakin yrittää tehdä puolisolle selväksi, ihan kaikkien.
Hei ihan oikeasti, kun ei aikuisen ihmisen kanssa pitäisi joutua erikseen sopimaan, että toisen valmiiksi esille ottamiin vaatteisiin ei kosketa sillä välin, kun olen suihkussa.
Siihen tulee möksähtävä vastaus "pidätkö sä mua ihan tyhmänä?!" - eikä mikään muutu kuin korkeintaan sillä kerralla. Seuraavalla kerralla ne esille nostetut vaatteet taas päätyvät pyytämättä pesukoneeseen.
Ei tarvitsisi erikseen sopia mistään valmiiksi esille otetuista vaatteista, pullataikinoista tai huonekasveista, jos olisi yksiselitteisesti selvää että minun tavarat on minun ja sinun tavarat sinun. Toisen kamoja ei siirrellä eikä siivota pois pöydiltä ja lattioilta. Ihme touhua.
Normaaleiden ihmisten kanssa ei tarvitse sopia mitään tuollaisia, kun terve järki pelaa.
No jos oman puolison kanssa tarvitsee, niin eikö sitten olisi järkevämpää sopia kuin vuosikaudet kärsiä? Näpit irti minun tavaroista, nyt ja aina.
Ei se mene noin. Tuossa oli aikaisemmin hyvä vertaus vuotavasta ämpäristä.
No se ei aukea sinulle, ja ei tämä koko ilmiö muutenkaan.
Eroaminen on järkevää tuollaisessa tilanteessa, kun se ämpäri on ihan seula.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.
En epäile, etteikö puolisosi olisi vaikea ja ehkä rajatonkin tapaus, mutta minusta tuntuu myös siltä, ettei teillä ole pelisäännöt sovittuina, jos ette ole tällaisistakaan (vaate- yms.)asioista selkeästi sopineet. Odotatko sinä, että puoliso huolehtii kodista, perheestä yms. yhteisistä asioista aavistaen, milloin saa tehdä asioita sinunkin puolestasi, ja milloin taas ei? Kyllähän nyt oma tontti ja omat rajat täytyy ainakin yrittää tehdä puolisolle selväksi, ihan kaikkien.
Hei ihan oikeasti, kun ei aikuisen ihmisen kanssa pitäisi joutua erikseen sopimaan, että toisen valmiiksi esille ottamiin vaatteisiin ei kosketa sillä välin, kun olen suihkussa.
Siihen tulee möksähtävä vastaus "pidätkö sä mua ihan tyhmänä?!" - eikä mikään muutu kuin korkeintaan sillä kerralla. Seuraavalla kerralla ne esille nostetut vaatteet taas päätyvät pyytämättä pesukoneeseen.
Ei tarvitsisi erikseen sopia mistään valmiiksi esille otetuista vaatteista, pullataikinoista tai huonekasveista, jos olisi yksiselitteisesti selvää että minun tavarat on minun ja sinun tavarat sinun. Toisen kamoja ei siirrellä eikä siivota pois pöydiltä ja lattioilta. Ihme touhua.
Normaaleiden ihmisten kanssa ei tarvitse sopia mitään tuollaisia, kun terve järki pelaa.
No jos oman puolison kanssa tarvitsee, niin eikö sitten olisi järkevämpää sopia kuin vuosikaudet kärsiä? Näpit irti minun tavaroista, nyt ja aina.
Et ole oikeasti kovinkaan järkevä ihminen sinäkään.
Tuohan tarkoittaisi että kaikkea pitäisi olla kaksin kappalein.
Pullanleipomista varten ikiomat astiat ja kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet eivät näköjään yhtään tajua mistä tässä ilmiössä on kyse, kun eivät ole siinä olleet uhrina.
Voin kertoa, että ainoa ratkaisu on eroaminen.
Se voi olla vaikeaa ja ei huvittaisi, mutta kannattaa.
Parisuhteen idea ei ole tuollainen, että siinä uupuu ja väsyy. Tai että koko ajan saa olla varpaillaan ja stressata.
Mikä sinusta on parisuhteen idea?
Sellainen että siinä on hyvä olla, eikä se ole työtä.
Okei alapeukuttaja. Unohdin että olet vähä-älyinen.
Korjaan: Sellainen että siinä on paha olla, ja se on kuin työtä.
Jännittävää tietää, että jossain on (aikuinen?) ihminen jolle peukkuni on näin suuri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäntyyppistä ongelmaa on siis ollut ihan aina kyllä, mutta ne eivät ole vaikuttaneet mihinkään tärkeään ennen lapsia, minkä jälkeen melkein kaikki on yhtä ongelmaa.
Voi siis olla esim. näin.
1: Mun pitää jossain vaiheessa vaihtaa pyyhkijänsulat mun autoon.
2: Ok, no minä ajan huomenna ennen töitä ostamaan sinulle ne.
1: Ei, älä. Käyn myöhemmin itse, kun haluan samalla ostaa kukkasipuleita.
2: (seuraavana iltana) Vaihdon sinun autoon ne pyyhkijänsulat. Eteisessä on myös niitä kukkasipuleita.
1: ??? Eikös sovittu että minä käyn, ei olisi tarvinnut. Ja nuo on narsisseja, ajattelin tulppaaneita. Onpa harmi että ajoit turhaan.
2: Miksi et voi edes kiittää kun minä kaikkeni teen sinun eteen? :((((( Sinun pitäisi olla onnellinen kun autan sinua.Ei siis ole mitään hakkaamista eikä muuta selkeää, mutta ihan jatkuvasti normaalit käytännön asiat tuottavat kitkaa koska toinen ei hahmota omia ja toisen asioita eikä sanaa ei.
Suomalaisessa kulttuurissa tunnetaan hyvin kursailu, ensin kieltäydytään tai sanotaan ettei tarvitse tehdä jotain. Toinen ilmeisesti tulkitsee sanojasi kursailuksi, koska esim. lasinpyyhkimien vaihto on hyvä ja tärkeä juttu. Kontrolloitko sinä teidän pihaanne niin, että miehesi ei saa hankkia sinne narsisseja? (Oletuksella tietenkin, ettei rahasta ole niin pulaa, että rahaa on vain joko narsisseihin tai tulppaaneihin).
Tässähän jatkuvasti on kyse siitä, että se toinen haluaa tehdä mielensä mukaan, ja siitä ei saa sanoa mitään, koska siitä seuraa marttyyrikohtaus. SE on vallankäyttöä.
Kukkasipulit nyt on tosi pieni juttu, mutta entä kun synttärilahjaksi tulee auto, kun toivoit moottoripyörää? "No mä aattelin, että pääset paremmin töihin!" ja olet paikassa, missä ei ole pysäköintimahdollisuutta. Pärrällä olisit päästellyt kesällä menemään kohti auringonlaskua ja sen jälkeen kuutamouinnille.
Ja tämä vastaava kaiken kokoisissa asioissa, joka päivä, monta kertaa. Mitä ikinä oletkaan tekemässä, toinen tulee auttamaan, vaikka apua ei ole pyydetty. Toi sukkahousuesimerkki ylempää oli hyvä.
Elämä menee sellaiseksi jatkuvaksi varomiseksi. Jotain hiton sukkahousuja ei voi jättää suihkun ajaksi esille, kun niille voi sinä aikana käydä ihan mitä vaan!
Mainio esimerkki! Minun äitini on rajaton, enkä olekaan hänen kanssaan missään tekemisissä (myös muunlaista mt-ongelmaa ja kaltoinkohtelia), ja tästä esimerkistäsi tuli mieleen, kun aloin odottamaan esikoistani suht nuorena ja toivoin odotusaikanani syntymäpäivälahjaksi rahaa lastenvaunuja varten. Äitini osti minulle korvikset. Ja muisti vielä mainita, että ovat niin arvokkaat että samalla rahalla olisin saanut lastenvaunut. Toki korvikset olivat nätit ja kiva lahja, mutta tämä kuvaa hyvin sitä, miten minun tarpeeni ja haluni _aina_ sivuutettiin, koska kyllä hän tiesi paremmin -myös sen, mitä itse haluan syntymäpäivälahjaksi. Kun tämä tosiaan toistuu jatkuvasti ja kaikissa asioissa (rajattoman kanssa ei tule sellaista tilannetta jossa hän yhtäkkiä maagisesti tajuisikin ne rajat), niin on ihan hlvetin rankkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä. Jos sille puolisolle tähdentää, että älä MISSÄÄN tilanteessa koske minun tavaroihini tai siirtele niitä: vaatteisiin, astioihin, mihinkään lattialla lojuvaan roinaan, KOSKAAN. Vain tiskikoneessa olevat astiat ja pyykkikorissa olevat vaatteet pestään. Jokainen siivoaa omat tavaransa. Eikö silti usko? Jos puolison vastuulla on esim. pyykkääminen, siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen järjestely yleisesti, mahdotonhan siinä on erottaa mihin saa koskea ja mihin ei. Se, että tekee pyytämättä asioita toisen puolesta tai tekee asiat toistuvasti toisin kuin on käsketty, kuulostaa niin oudolta, että luulisin sen olevan piirre josta on mahdotonta päästä eroon. Kun nyt mietin, niin oman puolisoni äiti on ehkä vähän tuollainen, puolisoni on vaan tehnyt hänelle omat rajansa niin selviksi, ettei anopin käytöksestä ole minulle harmia. Varmaan tulisi meille omilla avaimillaan siivoamaan ja toisi ruokia ym. tavaroita, joita olettaisi meidän tarvitsevan, jos hänellä vain olisi avain.
Sinä et nyt oikein näe metsää puilta. Näillä sinun toimenpiteillä voi ehkä ratkaista yhden ongelman, liittyen nyt sitten vaikka niihin vaatteisiin. Jos elää niin, ettei _ikinä_ koske toisen vaatteisiin, ja tämä kontrolloiva puoliso jaksaa pitää tämän mielessä, niin vaatteista ei enää tule ongelmia. Mutta sama asia pulpahtaa esiin jossain muualla, koska se perimmäinen ongelma ei ole vaatteet, vaan se rajattomuus. Se on kuin yrittäisi teipata jotain pahasti reikiintynyttä vesiämpäriä. Toki jos ongelma ei ole pahimmasta päästä, voi tiukalla järkipuheella saada jotain tulosta aikaiseksi.
En epäile, etteikö puolisosi olisi vaikea ja ehkä rajatonkin tapaus, mutta minusta tuntuu myös siltä, ettei teillä ole pelisäännöt sovittuina, jos ette ole tällaisistakaan (vaate- yms.)asioista selkeästi sopineet. Odotatko sinä, että puoliso huolehtii kodista, perheestä yms. yhteisistä asioista aavistaen, milloin saa tehdä asioita sinunkin puolestasi, ja milloin taas ei? Kyllähän nyt oma tontti ja omat rajat täytyy ainakin yrittää tehdä puolisolle selväksi, ihan kaikkien.
Hei ihan oikeasti, kun ei aikuisen ihmisen kanssa pitäisi joutua erikseen sopimaan, että toisen valmiiksi esille ottamiin vaatteisiin ei kosketa sillä välin, kun olen suihkussa.
Siihen tulee möksähtävä vastaus "pidätkö sä mua ihan tyhmänä?!" - eikä mikään muutu kuin korkeintaan sillä kerralla. Seuraavalla kerralla ne esille nostetut vaatteet taas päätyvät pyytämättä pesukoneeseen.
Ei tarvitsisi erikseen sopia mistään valmiiksi esille otetuista vaatteista, pullataikinoista tai huonekasveista, jos olisi yksiselitteisesti selvää että minun tavarat on minun ja sinun tavarat sinun. Toisen kamoja ei siirrellä eikä siivota pois pöydiltä ja lattioilta. Ihme touhua.
Normaaleiden ihmisten kanssa ei tarvitse sopia mitään tuollaisia, kun terve järki pelaa.
No jos oman puolison kanssa tarvitsee, niin eikö sitten olisi järkevämpää sopia kuin vuosikaudet kärsiä? Näpit irti minun tavaroista, nyt ja aina.
Et ole oikeasti kovinkaan järkevä ihminen sinäkään.
Tuohan tarkoittaisi että kaikkea pitäisi olla kaksin kappalein.
Pullanleipomista varten ikiomat astiat ja kaikki.
Miten niin? Sanoin, että toisen esille ottamiin tavaroihin ei kosketa eikä niitä siirrellä. Jokainen siivoaa omat sotkunsa, ja vain tiskikoneeseen laitetut astiat pestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet eivät näköjään yhtään tajua mistä tässä ilmiössä on kyse, kun eivät ole siinä olleet uhrina.
Voin kertoa, että ainoa ratkaisu on eroaminen.
Se voi olla vaikeaa ja ei huvittaisi, mutta kannattaa.
Parisuhteen idea ei ole tuollainen, että siinä uupuu ja väsyy. Tai että koko ajan saa olla varpaillaan ja stressata.
Mikä sinusta on parisuhteen idea?
Yhdenvertaisuus jonka toisen osapuolen rajattomuus aika nopiasti tuhoaa :D selvästi vaikea asia selittää kenellä ei ole tästä kokemusta kun kuulostaa niin vähäpätöisiltä asioilta, mutta eipä olekaan kun käytös toistuu joka päivä. Termiin törmäsin vasta nyt, mutta suhteessa bipoon oli just näitä että saattoi kaataa talon viimeisen maitotilkan viemäriin nenäni edestä vaikka olin juuri kaatanut aamukahvin kuppiini, tai tungettiin uuni täyteen ruokaa, juuri kun oltiin lähdössä sovittuun menoon, josta olin muistuttanut vielä varalta ym. tällaista rasittavaa ajattelemattomuutta kun ei osata ennakoida eikä myöskään ajatella seurauksia. Vahingossakaan ei myöskään kommunikoida jolloin edes osa tilanteista jäisi syntymättä, vaan toimitaan täysin sillä omalla autopilotilla.
Minun narsistimieheni tekee juuri tätä samaa! Juuri ennenkuin lähtee omiin menoihinsa, laittaa pesukoneen päälle, ruokaa uuniin tai jotain muuta, mistä pitää kantaa vastuuta jonkin ajan kuluttua ja pitää itsestäänselvyytenä, että minä jään niitä vahtimaan. Kun huomautan asiasta, olen täysin kiittämätön, kun en arvosta hänen apuaan!
En tiedä liittyykö samaan, mutta exän kanssa sattui monta kertaa vastaavia asioita. Esim oltiin kaupungilla ja hajaannuttin hoitamaan omia asioita. Sovittiin että nähdään tunnin päästä tavaratalon etuovella ja mennään siitä johonkin kahvilaan. Siinä sitten odottelin ja äijää ei näy. Kun se oli varin myöhässä, soitin perään. Oli kahvilassa ja juonut kahvitkin jo. Hä?? Eihän oltu edes puhuttu mihin kahvilaan mennään, hänen ajatuksenjuoksunsa meni aina askeleen edelle. Hauskaa olikin kun näitä tapahtui ulkomalla tai lentokentällä. Melkein myöhästyin koneesta kun odottelin kahvilassa ja mies olikin jo koneessa...
Onko ihmiset oikeasti näin rajattomia, että pitää ap:n miehen toimintaa normaalina? Siis olettaen, että olette lukeneet kaikki ap:n esimerkit. Onko suomalaisuus näin rajatonta?
Minä olin 20 vuotta naimisissa rajattoman miehen kanssa. Hän ei ollut samalla tavalla rajaton kuin ap:n mies, mutta hänkään ei ymmärtänyt sitä, miten paljon toisen reviirille saa mennä. Hän myös piilotti tämän kontrolloinnin auttamiseen ja hyvän tekemiseen, kun tiesi paremmin, mitä pitä pitää tehdä.
Tosiasiassa rakkaus on vapautta. Antaa toisen itse päättää, mitä ajattelee, mitä tuntee ja mitä toimii. Niin kauan kuin oma toiminta ei satuta muita ihmisiä, ei kenelläkään ole oikeutta puuttua toisen vapauteen. Siinä on kestävän parisuhteen salaisuus.
Minusta vaikuttaa nyt siltä että sinä olet vähä-älyinen.
Mene nyt pois!